Viesti Ma Helmi 12, 2018 5:06

Etsitään haltioiden eliittikenraali

Aranilta puuttuu yksi, joten etsitään nyt se neljäs mukaan.

Vaatimukset:
- ei ihminen, ei edes puoliverinen, ei mitenkään ihmisrotuinen. Saa näyttää ihmiseltä, mutta ei olla ihminen.
- Mies tai nainen tai jotain aivan muuta.
- Iältään aikuinen, kokenut taistelija.
- Haltioiden puolella, vahvasti ihmisiä vastaan. Uskollinen kuninkaalle.
- Voi olla vasta nimitetty tai jo pidempään ollut eliittinä.


Nykyiset eliitit ovat:
Atrevaux Argenteus
Darius Winder
Nardur


Hahmolta vaaditaan sotilaallista taustaa haltioiden riveissä ja jo jonkinlaisia urotekoja ja merkkipaaluja menneisyydessä, jotta eliittikenraaliksi pääsisi/on päässyt. Suotavaa olisi, ettei uudet eliitit kuitenkaan muistuttaisi liikaa nykyisiä taustaltaan tai taidoiltaan.
Eliittikenraalilla saa myös olla omat joukot, joita tuo johtaa, mutta ne eivät ole pakollisia. Eliiteillä on kuitenkin valtaa ja asemaa yli kaikkien muiden sotilaallisten tahojen kuninkaan armeijassa.

Mikäli kiinnostuit niin paikan voi varata ja varausta pidetään max. kuukausi, jonka aikana väsäilet esittelyn ja heität ylläpidolle yksärillä luettavaksi. Hahmonluontiin pätee samat säännöt mitä normaalistikin ja säännöthän löytyvät täältä. Mikäli olet uusi pelaaja ja et vielä rekisteröitynyt foorumille, voit hahmoesittelyn heittää sähköpostilla osoitteeseen aksutar@thenightfantasy.com
Eliitiksi voi myös nostaa jonkun jo olemassa olevan hahmonsa, jos sattuu sopimaan kriteereihin.

Kaikesta voi neuvotella ja minä mielelläni autan hahmonluonnissa jos on kysymyksiä ja ehdotuksia.