Mitä sinä nyt teit || Crim!

[Crimson]

Lasi kädestä laski divaanin jalan vierelle uudemman kulauksen myötä, sopivasti syrjään ettei sitä saattanut epähuomiossa kaataa, mutta niin että mokomaan kuitenkin vielä ylsi kädellä hapuillessa. Eihän sitä hyvää juomaa sopinut haaskata, joskin toiset saattoivat asiasta olla toista mieltä – Lily mukaan lukien. Harvoinpa naiset tuppasivat edes viskinkaltaiseen liemeen koskemaan, hyvä jos noille viini kelpasi litkittäväksi edes. Noel tosin tunsi niitäkin, jotka ties mitä saattoivat kidastaan alas kaataa kuin vettä vain, välittämättä siitäkään jos kurkunpieliä hieman poltteli.
Prinsessa otti viimein lähestyäkseen sijoilleen röhnöttämään jäänyttä miestä. Olihan Noelin käyttäytyminen rumaa kun lähellä oli siniverinen, mutta kenraali oli heittänyt etikettinsä roskiin jo siinä vaiheessa, kun oli Lilylle käynyt sillä tavoin rähjäämään riivatun lailla. Punapää koetti kovasti puheillaan vakuuttaa, ettei tieto velhoa ja prinsessaa pidemmälle tavoittaisi. Temppeliherra hymähti osakseen huvittuneena naisen sanoille. Eihän Blackilla olisi tosiaan varaa mennä muille Noelin salaisuuksista lätisemään. Mahtaisiko miestä kukaan edes uskoa suoriltaan, vai pitäisivätkö typeränä valehtelijana? Lily sen sijaan.. Lily voisi vetää kenraalinsa hirteen vaikka samantien jos olisi halunnut. Mutta sen sijaan punapäinen kävi murjaisemaan, että pelkkä nätisti pyytäminen riittäisi tuota pitämään salaisuuden. Jostain syystä Noel epäili noiden sanojen takana olevan paljon jotain muutakin…

”Lähes kahdensadan vuoden aikana, vain yksi henkilö on salaisuudestani tiennyt – ja kas, nyt teitä onkin yllättäen vain muutaman päivän sisällä tullut kaksi lisää”, kenraali huokaisi, heittäessään käsivartensa taas kasvojensa tielle niin että suu vain enää näkyi, ”En ole kovinkaan paljon sitä miltä päällepäin näytän. Vähän samaan tapaan kuin Black”, Noel myönsi nyt ääneen, hymähtäen. Mikäpä hän oli enää salailemaan tätä, Lily tiesi jo liikaa siinä vaiheessa kun oli temppeliherran aaveenkaltaisena nähnyt.
Hetken vain paikallaan leväten, käsi nousi kenraalin kasvojen tieltä, punertavan katseen noustessa silmäilemään Lilyä.
”Olette hyvin ymmärtäväinen – mutta mahtaako pelkkä nätisti pyytäminenkään saada suloista suutanne pysymään hiljaa oikuistani? Epäilen..”, temppeliherra hymisi, taas viskilasinsa puoleen kääntyessä, ”..Mutta silti olisin enemmän kuin kiitollinen, jos tieto ei leviäisi suuntaan tai toiseen”.


//Näinpä, näinpä. Kukaan ei voi estää meitä. Tai sitten vaan bannataan toisemme pois täältä, saastuttamasta sen pahemmin (--D//

[Aksutar]

Oli jokseenkin yllättävää kuulla temppeliherran eläneen jo lähemmäs kaksisataa vuotta. Luulisi, ettei noin pitkä ikä jäisi huomaamatta keneltäkään, mutta ilmeisesti Noel oli pitänyt salaisuutensa todella hyvin piilossa. Tosin, olihan velhokin vanhempi, miltä näytti, joskin kaljupäinen ei ihan yltänyt kolminumeroisiin lukuihin ikänsä suhteen, toisin kuin Noel.
"Tuskin kukaan on sitä, mitä päällepäin näyttää... Enemmän tai vähemmän" Lily kävi hymähtämään temppeliherralle, tuon käydessä laskemaan käsivartensa kasvojensa tielle. Sillä välin kun tuo käsivarsi lepäsi miehen kasvoilla, kävi Lily hitaasti kumartumaan Noelin puoleen, pysähtyen kuitenkin miehen vilkaistessa siniveristä. Hymy kasvoilla kävi muuttumaan virnistykseksi, Temppeliherran käydessä epäilemään, pitäisikö pelkkä kaunis pyyntö prinsessan suun supussa kirotun kannalta.
"Pidän sisälläni salaisuuksia, joita et arvaisi, vaikka yrittäisitkin" Lily kävi kuiskaamaan toisen käden noustessa ottamaan tukea divaanin nojasta, naisen nojautuessa lähemmäksi miestä "Hovissa oppii pitämään suunsa supussa ja välttelemään uteliaita katseita, jos jotain haluaa piilossa pitää".

"Ja minä olen mestari säilyttämään salaisuuksia näiden muurien sisällä" Kuiskaava ääni jatkoi, ehkä turhankin lähellä miehen kasvoja "Tosin salaisuuksien säilyttäminen ei ole ilmaista aina..." Jälleen kerran viettelevänintensiivinen katse kävi porautumaan temppeliherran palavaan katseeseen.
"Mitä sinulla olisi antaa, jos jotain vaatisin salaisuutesi säilyttämisestä?" Ilme kasvoilla muuttui itsevarmaksi, naisen käydessä nojautumaan vielä muutaman sentin lähemmäksi, ennen kuin suoristautui nopeasti takaisin ylös, divaanin viereen.


// Pysäyttämätön voima olemme. Ivy antaa meille bannit liiallisista pärinöistä. //

[Crimson]

Lasi jätettiin taas sijoilleen, temppeliherran palatessa paremmin ottamaan taas tyynyistään nojaa. Lily kävi nopeasti kuitenkin rikkomaan tuon oman tilan rajat, nojatessaan aina vain lähemmäs ja lähemmäs tuolillaan lepäävää kenraalia. Noel virnisti, lähes huomaamattomasti, punapäisen todetessa pitävänsä mitä lujempia salaisuuksia sisällään. Epäilemättä. Taisi itse kullakin hovissa olla salaisuuksia pidettävänään – oli vain eri asia, kuinka moni niistä oikeastaan tiesi, ja miten nopeasti niistä lähdettiin eteenpäin juoruamaan taholle jos toisellekin. Onnekseen temppeliritarin ei juorukelloksi tarvinnut ryhtyä elävien puoleen, kun saattoi harhoilleen puhua – lähinnä itsekseen – niin paljon kuin mieli.
”En oikeastaan ole kovinkaan yllättynyt”, Noel kävikin kommentoimaan nopeasti prinsessan sanojen väliin, naisen jatkaessa eteenpäin nojaamistaan. Arpinaamainen mies ei edes saattanut irrottaa silmiään Lilyn intensiivisestä katseesta, joka muistutti Noelia omalta osaltaan siitä, mitä viimeksi oli käynyt kaksikon ollessa samassa tilassa kaksin.

Jossain alitajunnassaan temppeliherra olisi taas vain halunnut himokkaanahneesti tarttua Lilyyn ja vetää puoleensa, mutta se hillitympi puoli Noelista kuitenkin kielsi miestä liikauttamasta eväänsäkään ajatuksiaan edistääkseen. Huomautus siitä, ettei salaisuuksien pitäminen välttämättä ilmaista ollutkaan, sai parrakkaan kenraalin kuitenkin hymähtämään pienesti ja kääntämään viimein katseensa poispäin punatukkaisesta, palaten kuitenkin taas silmäämään jo turhankin lähellä olevaa prinsessaa. Ja mitäkö hänellä olisi antaa siniveriselle siitä, että tuo sievät huulensa sinetöisi kouluttajansa salaisuuden suhteen?

”Mitäkö minulla olisi antaa Hänen korkeudelleen? Hänelle jolla jo kaikkea on.. heittäydyitpä vaikeaksi”, Noel mutisi, kurtistaen hieman jo kulmiaan kun yritti miettiä mitä Lilyn arvoiselle aateliselle voisi muka enää tarjota.
”Rikkauksia ja jalokiviä teillä siniverisillä kun tuntuu olevan jo riittämiin”, temppeliherra pohti, kasatessaan itseään taas paremmin ylös, istumaan sohvalle. Samalla toinen miehen käsistä nousi pitelemään Blackin kynsimää vatsaa siitä, missä siteet kynsien jälkiä peittivät. Sattuihan sille alueelle kohdistuva liike – yllättävänkin paljon, mutta eipä se Noelia kamalasti pidätellyt.
”Tuskinpa sinut tuntien typeristä lahjoistakaan välittäisit”, paladiini naurahti, katseen noustessa mietteliäänä tutkimaan naisen vihreitä silmiä.
”Mitä kaltaiseltani maksuksi vaatisit? Tarinoita menneistä joista kirjoissakaan ei kerrota?”, Noel tiedusteli, toista kulmaansa kysyvästi kohottaen, varovasti virnistäen, ”Vai kenties rakkautta ja turvaa?”.


//Todellakin. Permabannit tulis pärinöistä. Ropetus jatkuis todennäkösesti vaan jonkun foorumin ulkopuolisen reitin kautta. Edes Ivy ei meitä voi pysäyttää!//

[Aksutar]

Alas mieheen katsellessaan siniverinen kävi kallistamaan pienesti päätään, Noelin käydessä pohtimaan, mitä moisella miehellä olisi antaa prinsessalle. Tuskin mitään, mitä Lily ei olisi saanut itse tai taholta tai toiselta. Rikkauksia hän ei kaivannut, koruja oli vaikka muille jakaa... Kaiken maailman pieniä lahjoja aina lapsuudestaan asti Lily oli saanut vierailta ja ihailijoilta, kosiskelijoilta, hänellä oli tosiaan jo aikalailla kaikkea.
Suupieli kävi nykäisemään pienesti, Noelin noustessa istumaan ja käden noustessa pitelemään vatsaansa, aivan kuin miehellä olisi ollut asteen tai toisen kipuja. Olivatko ne sitten sisäisiä vai ulkoisia, sitä saattoi arvailla, mutta ottaen huomioon Noelin yhteenoton velhon kanssa, saattoi hyvinkin epäillä velhon aiheuttamia ruhjeita. Mutta, koska Noel ei asiasta halunnut puhua, ei Lily käynyt asiasta tähän väliin mitään kyselemään. Sen sijaan puhtaanvihreä katse tuijotti alas temppeliherraan, naisen liikahtamatta sijoiltaan minnekään.

Huvittuneen henkäisyn ja ynähdyksen välimuoto karkasi ilmoille, Noelin tiedustellessa rakkaudesta ja turvasta.
"Rakkautta minulle annetaan kysymättäkin, tutut ja tuntemattomat... Joskin, kaikki tuntuvat sekoittavan himon ja rakkauden..." Lily kävi aloittamaan, samalla kun nuoremman kädet nousivat Noelin puoleen, käyden avaamaan tuon takin nappeja hitaasti, katseen laskeutuessa samalla nappien puoleen "Turvaa miltä? Olen muurien ympäröimänä jykevässä linnassa. Eihän kukaan minua täällä uhkaisi".
"Koruja, lahjoja, rihkamaa ja kauniita esineitä minulla on jo... Turhia kaikki" Nappien avaamisen myötä kenraali käytiin hellästi, mutta päättäväisesti työntämään takaisin vasten divaanin selkänojaa, naisen käydessä jälleen kerran istahtamaan kasvotusten miehen syliin "Mutta voithan aina hankkia minulle suloisen koiranpennun. Sellaisia lahjoja harvemmin saa" pieni virne kohosi kasvoille, Lilyn käydessä nostamaan Noelin kämmenet lantiolleen.
"Onko muilla tapana syöksyä sisään huoneeseesi koputtamatta...?" Jälleen kerran lause käytiin kuiskaamaan, siniverisen laskiessa otsansa vasten vanhemman otsaa "Vai olenko minä ainoastaan niin törkeä?"


// Ikuiset bannit. Ropettelu jatkuisi skypessä, virnuilujen kera. Kaikesta raportoitaisiin Ivylle, jotta se sitten heittäisi meitä lähimmällä objektilla, vaan koska pilataan sen mielikuvat hahmojen viattomuudesta. Ivy, olet hupsu (DD //

[Crimson]

Kenraali katseli Lilyä. Sen kummemmin häpeilemättä edes ajatuksiaan prinsessan suhteen, syyttäen kyseisestä jo kuitenkin alkoholia, jota oli illan aikana ehtinyt turvastaan alas kiskoa melkoisen määrän. Vai olisiko sittenkään pitänyt? Ehkä ne olivatkin vain harvinaisen rehellisiä ajatuksia, mistä ei ääneen sen kummemmin käyty mainitsemaan?
Katse laski punapäisen käsien puoleen, sirojen sormien lähtiessä avaamaan kenraalin takin nappeja. Samalla arpinaaman kasvoja koristi pieni hymy, eikä mies tehnyt elettäkään estääkseen prinsessan toimia.
”Muurit suojaavat vain ulkopuolisilta vaaroilta.. tulitko ottaneesi huomioon muurin sisällä kyteviä vaaroja?”, temppeliherran katse nousi tutkimaan Lilyn kasvoja, naisen työntäessä Noelin takaisin selkä divaanin selkänojaa vasten, ”Koiralle taas joutuisin hankkimaan myös kouluttajan”. Siniverisen istahtaessa paladiinin syliin ja nostaessa miehen kädet lantiolleen, ei arpinaamakaan kyennyt enää pitelemään vinoa virnettään poissa kasvoiltaan siinä mielentilassa.

Oranssina palava katse kohdistui paremmin punatukkaisen silmiin, nuoren naisen laskiessa otsansa vasten Noelin omaa. Toinen temppeliherra käsistä lähti varovasti koskettelemaan sormenpäillä hipoen Lilyn kyljen ja lantion seutua, käymättä sen enempää naiseen kuitenkaan törkeästi käsiksi.
”Tavallisesti auktoriteettini pitää turhat vieraat kaukana oveltani. Kuin myös takkisi liepeistä..”, arpinaamainen hymisi, ”Ehkä käytöksesi oli kuitenkin asteen tai toisen törkeäksi laskettavissa”, temppeliherra jatkoi ja nojasi päätään taemmas Lilystä. Katseensa pysyi silti punatukkaisessa tiukasti.
”..Sietäisit pyytää vanhalta mieheltä anteeksi”.


//Kyllä. Skype vallotetaan. Kaikista peleistä laaditaan sitten kattavat tiivistelmät Ivylle, turhan tarkat (--D Tässä me nytkin muiden mielikuvia rikomme, ohessa tyytyväisenä alkoholia nauttien//

[Aksutar]

"Ja sinäkö suojelisit minua niiltä?" Kysymykseen vastattiin kysymyksellä, Noelin tiedustellessa muurin sisällä kytevistä vaaroista "Olet jo myöhässä, jos niin ajattelit tehdä".
Koirasta ei sen enempää käyty puhumaan, Lilyn käydessä henkäisemään pienesti temppeliherran lähtiessä sormenpäillään hipomaan siniverisen lantiota sekä kylkeä. Koiria Lilyllä oli jo, muutamakin, eikä niitäkään kyllä yhtään enempää tarvinnut. Olivathan pennut söpöjä, mutta ei siniverinen niillä pitkään mitään tehnyt. Nytkin piskit olivat jonkun toisen hoidettavana ja koulutettavana, Lily harvemmin edes näki mokomia, ellei itse käynyt katsomassa piskilaumaansa.
Prinsessan kädet kävivät laskeutumaan vasten Noelin rintakehää, liukuen siitä hitaasti alaspäin, nyppimään miehen paitaa ylemmäs temppeliherran puheiden lomasta. Pieni hymähdys karkasi huulien välistä, Noelin mainitessa prinsessan käytöksen olleen asteen tai toisen törkeämpää.

"Eikö aikaisempi pahoitteluni riittänyt?" Prinsessa naurahti pienesti katsellessaan taemmas nojautunutta temppeliherraa "Entä jos en enää anteeksi ajatellut pyytää?"
"Käytkö rankaisemaan minua siitä?" ylimielisenhuvittunut hymy pysyi naisen kasvoilla, toisen kulman käydessä kohoamaan pienesti.
"Olet maltillinen mies, Artania" Lily kävi hymähtämään yllättäen "Moni asemassasi ei enää kävisi hillitsemään itseään..."


// Kattavat tiivistelmät ja kerrotaan Ivylle, tavalla tai toisella (DD Pakko ottaa. Tuskin mielikuvia rikotaan, en minä ainakaan hahmoni osalta <: NOEL ANNA VISKISI TÄNNE //

[Crimson]

Temppeliherra ei voinut olla virnuilematta itsekseen siitä mitä Lily hänen päällänsä teki. Jos Noel olisi halunnut sen kaiken loppuvan, olisi hän voinut pistää kätensä koko homman väliin – mutta sitä mies ei tehnyt. Enemmän ja vähemmän salaa arpinaamainen kenraali kävi jopa nauttimaan tästä tilanteesta, vaikkei antanutkaan itsensä ulkoisesti innostua prinsessan suomasta läheisyydestä. Noel oli vielä siinä rajoilla, olisiko laskenut tilanteen sopimattomaksi, vai sopivaksi, vaikka tiesikin ettei kukaan huoneeseensa tulisi, vaikka antaisikin halujensa nyt viedä punapäisen suhteen. Temppeliritari ei edes välittänyt enää, vaikka Lily kävisi paljastamaan harsoilla käärityn vatsanseudun, kun niin vaativasti paidanhelmoja ylös nyppi.
Kenraali aluksi hymisi, sitten naurahti muutamaan otteeseen punapäisen kysellessä kysymyksiä yksi toisensa perään.
”Ehkä pitäisikin rangaista”, Noel myhäili, kavuten itseänsä sitten kunnolla istumaan, pitäen Lilyn sylissään, eikä tuota minnekään oltu enää päästämässäkään, ”Vaikka tavallisesti suon vain niskuroiville alaisilleni kyseistä kiitokseksi”, partanaamainen totesi, käsien liikkuessa Lilyn lantiolla yhä vaatimammin.

”En olekaan tavallinen kenraali”, Noel vetosi, lähinnä ikänsä ja alkuperänsä puolesta. Olihan hän viimeinen omasta aatelissuvustaan, ja turhankin vanha ihmiseksi – liekö sillä ollut edes varsinaista väliä tässä tilanteessa, mutta tilanteen ulkopuolellakin arpinaamainen oli harvinaisen uniikki tapaus.
”Enkä suotta ole tunnettu paladiinina, pitäähän sitä jonkinlaista imagoa ylläpitää – vaikka ehkä lipsunkin turhan paljon opetuksistani itse”, kenraali myönsi, vetäen hitaasti sanojensa myötä Lilyä lähemmäs itseään, ”Sinulla kun on varaa vaatia enemmän”. Siniverin sanojenkin jälkeen Noel oli hyvin maltillinen sen suhteen mitä teki, hitaasti riisuen kuitenkin sitä pidättyväisyyttä yltään, lähinnä pienillä eleillään tiedustellen lupaa lähestyä ja riisua siroa naista sylissään. Mikäli prinsessa kävi jotain karttamaan, ei Noel yrittänyt sen kautta iholle myöskään tunkea sen enempää. Lilyn oli paras jo käydä perääntymään, mikäli ei halunnut lähempää tuttavuutta kenraalin kanssa tehdä...


//Vielä me se tehdään, Ivy ootas vaan. Mielikuvat on särkyväksi tarkoitettuja, sen siitä saa kun menee jotain olettamaan ja Aksu ja Crim päättää pistää kuviot uusiksi. MINÄ JOIN JO NOELIN VISKIT! BURDIBUUUUUUUURD//

[Aksutar]

//notta että ehkä pieni K-merkintä sitten. Ylläri. Jatkuu myös //

Katse oli laskeutunut miehen vatsan puoleen, sormien käydessä koskettamaan sideharsoa paidan alla. Ilmeisesti velhon kanssa yhteenoton seurauksia, joista kenraali ei sen pahemmin välittänyt puhua. Ja jos totta puhuttiin, Lilyä ei edes kiinnostanut tietää juuri tällä hetkellä, nyt mielessä oli jo täysin toiset asiat. Huomio kävi kuitenkin nousemaan takaisin Noelin kasvoihin, miehen kavutessa itseään paremmin istumaan, sen pahemmin hellittämättä otettaan siniverisestä tai työntämättä tuota pois yltään. Pieni virne kävikin hiippailemaan siroille kasvoille, Lilyn tarkkaillessa arpikasvoisen ilmeitä ja eleitä.
Tietenkin tämä oli väärin, kyllä Lily tiedosti sen. Mutta välittikö hän? Ei, ei oikeastaan. Naimisissa olevalle naiselle ei tuottanut kovin suurta omantunnontuskaa istua tässä, toisen miehen sylissä, ottaen huomioon viime aikojen - tai ehkä paremminkin vuosien - tapahtumia. Varmasti karma iskisi vielä takaisin ennemmin tai myöhemmin, mutta se ei ollut tämän hetken murhe.

"Saatikka tavallinen mies..." Lily kävi hymähtämään pienesti Noelin todetessa, ettei ollut tavallinen kenraali. Olihan tuo jo tullut todistettua ja tuskin sitä olisi ääneen tarvinnut tokaistakaan. Opetuksista lipsumisen tullessa puheeksi ei siniverinen voinut olla pienesti naurahtamatta, samalla kun antoi miehen vetää itseään lähemmäksi. Sideharson päällä kevyesti levänneet kädet kävivät samalla liukumaan pitkin miehen vatsaa, aina ylös rintakehälle paidan alla, Lilyn nojautuessa hymisemään pienesti Noelin korvanjuureen.
"Minulla on varaa vaatia parasta" Nainen kävi henkäisemään, lantion lähtiessä pienesti jälleen keinahtelemaan temppeliherran sylissä "Joten, voitko antaa sellaista minulle?" Sanojen myötä nuoremman pehmeät huulet kävivät laskeutumaan temppeliherran korvanjuureen, lähtien suomaan huomiota poskenpielelle ja siitä alas kaulaan, kevyin, kiusoittelevan lempein suudelmin.


// Ivy varmasti koki kylmät väreet ton johdosta. Aksu ja Crim ja mikään ei ole enää ennallaan. BURDIBURDIT MENI SINNE NYT NOEL HANKI LISÄÄ jotta Lily voi heittää ne sun kasvoille //

[Crimson]

Noel ei katunut. Lily sai syyttää vain itseään siitä että oli kenraalia tähän yllyttänyt, rivien välistä ehkä hieman myös temppeliherran mielestä pyytänyt. Kyllä kenraali tiesi, että prinsessa naimisissa oli, ja että toisen omaisuuteen kajoaminen oli väärin. Kaikkihan tässä oli väärin! Jos Noel olisi vielä oppejaan noudattanut itse, ei hänelläkään pitäisi olla sijaa koskea naiseen – mutta toisin oli. Vaikka kaikki olikin niin kovin väärin, oli kaikki samaan aikaan myös kovin.. mielenkiintoista ja mieltä kiihottavaa... Lilyn naurahdus sai paladiinin hymähtämään ja hymyilemään hieman vinosti, unohtamaan kokonaan moiset ajatukset mitä päässä enää virtasi.
Sylissä keinahteleva punapää oli kovin viehko näky, eikä Noel voinut kieltää itseään nauttimasta tästä. Lilyn sanoihin ei aluksi vastattu mitään, temppeliherran keskittyessä vain helliin suudelmiin kaulallaan. Lopulta parrakas kävi pienesti kiehnäämään päänsä syrjällä vasten prinsessan punertavia hiuksia.
”Annan sinulle parempaa kuin uskotkaan”, paladiini myhisi Lilyn korvanjuuressa, virniestäen, lähtien lopulta vaatimaan katsekontaktia prinsessalta itselleen.

Kenraali vetäisi Lilyä paremmin syliinsä, käsiensä liukuen naisen lanteilta aina punapään reisiien sivuille. Noel kävi nousemaan sijoiltaan ylös, varmistaen että Lily pysyi hänen sylissään tukien sirommanpuoleista tuon reisien alta, suoden samalla vuorostaan hellää huomiota punapäisen kaulanjuureen.
Vaikka askeleensa lähtivätkin viemään kaksikkoa aluksi syvää alkovia kohden huoneen toisella laidalla, pysähtyi Noel hetkeksi askelissaan, lopulta työntäen yhä sylissään pitelemänsä prinsessan selän seinää vasten. Siitäkin syystä, että naisen nojaaminen hetkeksi seinään ei väsyttänyt niin kovasti omia käsiä. Lantio työntyi alitajuisesti punatukkaista vasten ja suudelmat Lilyn kaulalla alkoivat muuttua selvästi vaativammiksi, noustessaan hiljalleen kaulalta ylös leukaluulle, ja siitä huultenpielille. Temppeliherra kuitenkin pysähtyi hetkeksi, jääden vain katsomaan jokseenkin himoiten Lilyä siitä läheltä.


//Kokee vielä uudestaan sitten, kun saadaan jotain tehtyä meidän tiivistelmien eteen. VISKIT MENI, NOEL TARVITSEE LISÄÄ KYLLÄ! Lily oletpas julma, älä hyviä juomia toisen naamalle heitä >://

[Aksutar]

Katsekontakti suotiin kenraalille tuon sitä vaatiessa, naisen käydessä virnistämään malttamattomasti henkäisten tuon sanoille. Jo pelkkä siniverisen katse riitti kertomaan, ettei tuo todellakaan ollut perääntymässä tilanteesta sisällä palavan kiihkon myötä, Lilyn liikkeiden käydessä myös vaativammiksi. Kasvot pysyivät juuri tarpeeksi kiusoittelevan lähellä Noelin kasvoja, siniverisen käydessä henkäilemään ja liikahtelemaan vanhemman miehen kosketuksen alla. Siinä missä kenraalin kädet kävivät hakemaan uutta sijaa, liukui myös siniverisen sirommat kädet pois miehen paidan alta, kiertyen kevyesti tuon harteiden ympärille. Suudelmat kaulanjuuressa saivat Lilyn hymähtelemään pienesti lempeänmukavasta tunteesta, samalla kun toinen käsistä nousi liukumaan Noelin hiuksien sekaan takaraivon puolella.

Kädet harteilla kannattelivat osaksi naisen omaa painoa Noelin noustessa ylös, siniverisen nojautuen myös paremmin vasten miestä. Selän kuitenkin kohdatessa seinän, kävi Lily huomaamattomasti vetämään henkeä terävästi sisään. Koko selkä oli yhä kovin arka, eikä Lily mielellään moista faktaa esiin tuonut... Saatikka sitten näyttänyt selkäänsä muille. Mutta juuri nyt selän murehtiminen ei käynyt mielessäkään ja jos Noel kävisi kiinnittämään huomiota aristeluun tai näkisi itse ruhjeet, mitä velho oli aiheuttanut, miettisi Lily sitten myöhemmin mitä niistä nyt selittäisi, jos edes tarvitsi. Juuri nyt ajatukset olivat kuitenkin jossain muualla.
Jalat kävivät kiertymään Noelin vyötärön ympärille, miehen työntäessä lantiotaan lähemmäksi naista. Koviet kävivät vetämään miestä entistä enemmän kiinni siniveriseen, käsien valuessa Noelin suomien suudelmien lomasta miehen kauluksesta sisään, hellästi koskettelemaan tuon yläselkää. Tai no, aluksi hellästi, kunnes kynnet kävivät painautumaan vaativammin vasten miehen ihoa.
Koko tuon ajan Lilyn katse oli nauliintunut temppeliherraan, kuitenkin vasta nyt hakien katsekontaktia puoliumpinaisen katseen lomasta kun Noel kävi pysähtymään himoitsevan katseen kera nuorta naista.
"Sinulla on lupa" Lily kävi henkäisemään huulten käydessä melkein koskettamaan Noelin huulia, lantion käydessä keinahtelemaan jalkalukossa olevaa kenraalia vasten.
"Toisin kuin sinä minulla ei riitä malttia jokaiseen tilanteeseen" Siniverinen virnisti sanojensa välistä, suoden pienen, nopean suudelman temppeliherran huulille, ennen kuin kävi vaativammalla suudelmalla hakemaan vastakaikua mieheltä...



// Kyllä! LISÄÄ VISKIÄ! Lilyllä on varaa koko valtakunnan viskivarastoihin, hän heittelee niitä jos huvittaa. Avaa suu jos haluat niellä! Koppi! Sit tuleekin koko lasi päin naamaa //

[Crimson]

Lilyn huulet hipoivat turhan läheltä, arpinaamaisen käydessä jo yrittämään näyttäistä pehmeistä huulista hellästi, virnistäen pienesti. Hänellä oli lupa. Ja sen luvan temppelilherra tulisi käyttämään varsin huolellisesti hyväkseen. Jalkalukossa prinsessaa yhä seinää vasten kannatteleva mies tunsi jo kiihkonsa herättelevän jotain alempanakin Lilyn keinumisen myötä, eikä Noel häpeillyt millään tavalla näyttävänsä halujaan toiselle. Taisi kaksikon toinenkin osapuoli olla himosta sekaisin, siniverin huomauttaessa ääneenkin ettei hänen malttinsa venynyt Noelin tapaan yhtä näppärästi tietyissä tilanteissa.
Paladiini hymähti hiljaa, nuoremman huulien painautuessa lopultakin vasten kirotun miehen huulia. Aluksi vain nopeasti, sitten vaatimammin. Temppeliherran silmät painuivat kiinni siksi pieneksi hetkeksi, kenraalin suudellessa prinsessaa kiihkoten, joka arpinaamaista sillä hetkellä eteenpäin veikin kovin varmasti.

Lilyn selkä irrotettiin seinästä, suudelman yhä jatkuessa, mutta askelten käydessä viimein viemään kohden sänkyä. Noel joutui raottamaan sen verran silmiänsä, että näki ettei prinsessaa suottu mihinkään törmännyt – tuskinpa se kovin mukavalta olisi tuntunut, saati sitten jos iso mies olisi käynyt jaloissaan kompastumaan tuolin jalkaan tai vastaavaan. Siniverinen saatettiin kuitenkin yllättävänkin pehmeälle sängylle, johon tuo laskettiin aluksi varovasti alas. Noel pakotti Lilyä paremmin selälleen toisella kädellään, samalla kun avittu toisella saappaansa pois jaloistaan. Ne olivat vain tiellä, ja sitä paitsi olisivat sotkeneet kuitenkin lakanoita enemmän tai vähemmän, jos niiden pohjassa sattuisi jotain olemaan. Sohvalle kenraali saattoi kyllä kenkänsä nostaa, mutta ei sentään sängylleen...
Noel halusi tätä. Lily halusi tätä. Kiellettyä rakkautta ja sen jakamista keskenään, salassa muilta. Vaikka miten olisi halunnutkin kiirehtiä, pyrki temppeliritari olemaan harvinaisen kiusoitteleva tapaus, edeten hitain ja varmoin liikkein Lilyn kanssa sitä kohti, mitä tässä oltiin tavoittelemassa. Malttamattomasti nostellen prinsessan helmoja, suoden naiselle vaativaa huomiota, samalla omaa vyötänsä availlen miehuuden jo ilmoittaessa, ettei kauaa enää housujen ahtaassa etumuksessa haluaisi tälläisenään olla, Noel antoi halujensa viedä, ja antoi itselleen luvan lähteä tavoittelemaan omaa kliimaksiaan...

---

Hyvällä oli kuitenkin tavallisesti tapana loppua aikanaan. Niin tämäkin kerta Lilyn kanssa alkoi hiljalleen olla ohi, kaksikon levätessä kenraalin työhuoneen sängynpeitteillä vieretysten. Temppeliherralla ei ollut paitoja enää päällänsä, vatsalla olleen harsonkin eksyttyä jonnekin huoneen lattialle kaikessa siinä tohinassa, samoin muidenkin vaatekappaleiden jotka arpinaamaista olivat vielä joku tovi sitten verhonneet. Kokeneen ja monta taistelua nähneet paladiinin kroppa ei kaikkine arpineenkaan ollut huonoa katseltavaa kuitenkaan, ei ollenkaan.
Noel oli kaikinpuolin tyytyväisenoloinen. Häpeilemätön. Hetken selällään peittoon puoliksi piiloutunut temppeliritari kävi kuitenkin viimein laskemaan katseensa punatukkaisen puoleen, hymähtäen pienesti sievää näkyä vieressään.
”En edes muista milloin se olisi ollut näin villiä...”.


//OI KYLLÄ! KIERROS KAIKILLE! Paitsi Noelille, senkin viskikurppa. Lily nyt hillitsee himonsa ja jättää ne lasipullot rauhaan. Käy vielä vahinko ja pipi >8 //

[Aksutar]

Malttamattomaksi käynyt nainen sai viimein haluamansa, Noelin käydessä heittäytymään tilanteeseen sen pahemmin enää viivyttelemättä. Temppeliherra ei kuitenkaan pitänyt kiirettä toimenpiteessään, edeten aivan uudella tavalla, näin Lilyn kokemuksien mukaan. Eikä siniverinen käynyt mitenkään pistämään vastaan, vaan antoi vanhemman kantaa itsensä sängylle ja kiltisti siinä olikin... Ainakin alkuunsa. Vaikka Lily saattoi nyt tyytyä tähän rooliin toisen alla, ei prinsessa aikonut tuohon rooliin tyytyä koko hauskanpidon ajaksi....

---

Kun huvin huippu oli saavutettu - yllättäen molempien osalta - alkoi huuma laskeutua. Tyytyväisenä hymyillen siniverinen tasaili hengitystään vuoteella, tuijottaen puoliumpinaisella katseella ylös kattoon. Koukkuun nousseet jalat heilahtelivat rauhalliseen tahtiin pienesti edestakaisin, toisen käsistä pyöritellessä omia hiuksia sormen ympärille. Siitä oli jo aikaa, kun Lily näin tyytyväinen pelehdinnän jäljiltä oli, eikä todellakaan tuntunut katuvan tätä syrjähyppyä temppeliherran kanssa. Ehkä jossain vaiheessa iskisi jälkikatumus, mutta juuri nyt moiselle ei ollut tilaa ekstaasissa leijailevan, ilkosillaan olevan siniverisen päässä.

Katse kävi jokseenkin laiskan oloisesti kääntymään Noelin puoleen, miehen avatessa suunsa hetken hiljaisuuden jälkeen. Lily hymähti, kohottaen pienesti kulmiaan, ennen kuin hitaasti kävi kääntymään hyväkroppaisen petikumppaninsa puoleen.
"Eikä minulla ole ollut pitkiin aikoihin näin hauskaa" Lily kävi hymisemään turhankin tyytyväisen kuuloisena, samalla kun nousi osittain Noelin päälle, laskien päänsä vasten miehen rintakehänsyrjää.
Lily nosti toisen käsistään silittelemään hellästi sormenpäillä pystysuoraa arpea temppeliherran rinnalla. Utuisentyytyväinen katse tarkkaili hetken tuota arpea, kunnes kohosi ylös miehen kasvojen puoleen, käden kuitenkin yhä silitellessä tuota outoa arpea. Selvästi se oli vanhempi arpi, jota velho tuskin oli yhteenoton yhteydessä tehnyt, toisin kuin vatsassa olleet kynsienjäljet.
"Nyt meillä molemmilla on salaisuus pidettävänä...." Lily aloitti "Oletan, että osaat myös pitää salaisuuksia..." lauseen lopusta jäi puuttumaan sanat 'mikäli mielit pitää pääsi harteilla' sillä moinen uhkailu ei tuntunut Lilystä nyt oikealta. Eiköhän Noel tiedostanut itse, mitä seuraisi, jos tästä lähtisi sana kiertämään. Lisäksi, jostain syystä prinsessa ei halunnut uhkailla Noelia... Ehkä se johtui autuaan tyytyväisestä - tai tyydytetystä - olosta, mutta jostain syystä Lilyn ei tehnyt mieli olla millään tapaa ilkeä Noelille.


// Viskikurppa. Nauran vielä pitkään tolle. Consta on se viskin suurkuluttaja, Consta juo Noelin pöydän alle! Lily ei hillitse himojaan IF YOU KNOW WHAT I MEAN eikun. NONNI NYT OIKEESTI loppu. //

[Crimson]

Temppeliherra kävi hymisemään itsekseen hetkeksi Lilyn sanojen myötä. Siniverinen oli ollut varsin miellyttävää petiseuraa. Tavallisesti kun Noel sai olla se joka tilannetta kävi viemään eteenpäin, ja sen jälkeen sai kuunnella asteen tai toisen masentavia marinoita siitä miten joku aktin aikana olikin ollut pielessä, eikä ollut sitten ollutkaan loppupeleissä niin kivaa. Noissa yhdenyön jutuissa Noel tavallisesti tyytyikin vain saamaan itsensä tyytyväiseksi, hyläten sitten toisen osapuolen täysin omien natinoidensa kanssa keskenään.
Toinen käsistä nousi tukemaan Lilyä pienesti, kun tuo nousi osin temppeliherra ylle ja laski päänsä miehen rintakehälle. Edes valtava arpi, jossa Exxacus lepäsi, ei sen kummemmin rajoittanut Noelia. Ainoastaan jos siniverinen olisi käynyt harmaasta arvesta utelemaan lisää, olisi paladiini käynyt äkkiä kiskaisemassa paidan takaisin päällensä. Siihen mies vetäisi rajan. Ei Lilyn tarvinnut tietää. Eikä tuo saisi tietää, vaikka kyselisi. Riitti että punapäinen oli nähnyt hänen aavemaisen olomuotonsa, jos tuo saisi tietää vielä muistakin voimista, olisivat paladiinilla sanat vähissä sen jälkeen.

Heillä todellakin oli nyt salaisuuksia pidettävänä, kuten Lily kävi ääneen huomauttamaan. Noelin katse laski prinsessan puoleen, katselemaan kovin tyytyväisenoloista naista rinnallaan. Eikä temppeliherra kyllä kiistänyt, etteikö itse olisi myös varsin mielissään punapään kanssa pelehdinnän jälkeen.
Paladiini lähti avaamaan mietteitään hymähtäen aluksi pienesti. Käsi, joka naista oli tukenut, nousi punertavien hiusten sekaan, silittäen noita kiiltävänsileita hiuksia varovasti.
”Epäilen jo tietäväni mitä siitä seuraisi, mikäli menisin suustani laukomaan tästä sanankaan vertaa”, paladiini hymisi pienesti virniestäen. Kyllä hän tiesi. Ja mikäli vahingossa joku saisi salaisuudesta tietää taholta tai toiselta, oli kenraali itsekin valmis hoitelemaan nuo pois päiviltä. Itse hän ei kykenisi kuin hyväksymään kohtalonsa, tai karkaamaan jonnekin yhtä kauas missä pippuri kasvaa.
”Ei meitä suotta ruoskita siitä, jos vaitioloa vaativista asioista menemme väärälle taholle lavertelemaan”, temppeliherra aloitti pienesti naurahtaen, ”Sitä oppii myös vuosien mittaan pitämään tiettyjä asioita vain omana tietonaan – en minä kenellekään kerro, eikä sinun tarvitse vielä heittää hirttoköyttä kaulaani”.


//Ei ollu nii hauskaa (----DDDD Constan ja Noelin pitää mennä kapakkaan kännään kilpaa viskillä. Häviäjä tarjoo. Sitten ne painii kuin isot miehet konsanaan. Mutapainia... LILY RAUHOTTUU NYT TAI SE SIDOTAAN SÄNKYYN KIINNI! Mitä... MITÄ//

[Aksutar]

Hymy kasvoilla kävi levenemään temppeliherran käydessä sukimaan siniverisen tulisenoransseja hiuksia. Juuri nyt Lily halusi huomiota mieheltä, jonka kanssa oli maannut ja Noel kävi sitä suomaan juuri sopivasti. Nainen kävikin pienesti kiehnäämään vasten miestä, hymisten pienesti tyytyväisyydestä kuunnellen samalla Noelin puheita. Mies onneksi ymmärsi tilanteen ja vakuutteli, että salaisuus olisi turvassa. Hyvä. Tosin, Lily epäili, että velho alkaisi aavistelemaan jotain. Tosin, kaljupäinen aavisteli kaikkea oli siitä sitten todisteita tai ei. Riitit, että Lily oli tekemisissä toisen sukupuolenedustajan kanssa ja heti velho mustasukkaisuuttaan oletti miesten syöksyvän vaimonsa kimppuun. Tietenkään kaljupäinen ei vieläkään nähnyt mitään vikaa vaimossaan, joka itse asiassa oli varmaankin se suurin syy tällaisille tapahtumille.

"Hyvä.." Siniverinen aloitti käydessään kohottautumaan pienesti ja nousemaan kasvotusten temppeliherran kanssa "Olisi sääli hirttää sinut hauskanpidon jälkeen..."
"Hauskanpidon, jonka voisi uudestaankin tehdä joskus" Katse kävi uppoamaan paladiinin palaviin silmiin, Lilyn selvästi tarkoittaessa sanojaan. Eikä se kuulostanut oikeastaan pyynnöltä tai pohdinnalta, enemmänkin... Päätökseltä.
Pieni, kevyt suudelma käytiin laskemaan arpiselle poskelle, ennen kuin Lily kävi vetäytymään kauemmas ja nousi istumaan, kääntäen nyt selkänsä miehen puoleen. Ei hän täällä yötään voinut viettää, vaikka moinen kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta. Mutta siitähän kysymyksiä heräisi, jos prinsessaa ei aamulla huoneestaan löytynyt saatikka sitten velhon tönöltä. Tosin, eihän kukaan voinut sanoa, oliko siniverinen puolisonsa asunnolla, jos huoneestaan ei löytynyt... Ja kukaan ei todellakaan uskaltautunut kysymään moista velholta itseltään.


//Oli se! Ja kyllä, kapakkaan kännään kilpaa ja muta--- mitä?! LILY EI IKINÄ RAUHOTU, ANTAA TULLA SIDO POIS! Onks tää nyt se fifty shades of Grey? Fifty shades of Artania //

[Crimson]

Lilyn mielestä olisi ollut sääli nostaa temppeliherra köyden jatkeeksi kaiken tämän jälkeen. Noel ei voinut olla virnistämättä. Kovinkaan moni, paitsi omat alaisensa, eivät useinkaan tuntuneet olevan tuota mieltä temppeliherrasta. Aina löytyi jotain mistä valittaa. Oli se sitten viran syytä, tai vain kylmän luonteensa työntyessä väärään aikaan esille. Noel oli sekä rakastettu että vihattu, vaikkakin usein nämä vihaa kantavat persoonat eivät kovin kauaa paladiinillekin käyneet ryppyilemään. Viimeisimmäksi yrittäjäksi arpinaamainen laski Blackin, joka oli nippanappa turpiinsa ottanut, ja oli sitten karannut menemään temppeliherran ikäväksi.
Noel sai katsella hetken kasvotusten nousseen prinsessan kasvoja lempeästi hymyillen, kun Lily maalasi piruja seinille ilmoittaessaan että tämä hauskanpito olisi ehkä toteutettavissa uudelleenkin.
”En voi kieltää, ettenkö olisi sanoistasi mielissäni”, puoliumpeen silmänsä painaneena temppeliritari virkkoi, myhäillen piilossa pääkopassaan sanoillensa. Hän kyllä soisi mielellään tyydytystä Lilyn tarpeisiin myöhemminkin, muutenkin kuin vain kouluttamalla nuorta naista tulevaa varten. Se puoliumpinainen katse kävi painumaan kuitenkin kiinni, Lilyn painaessa pehmeillä huulillaan lyhyt suudelma kenraalin poskelle, ennen kuin tuo vetäytyi puolestaan taemmas.

Noel makoili vielä hetken tyytyväisyyttään selällään pedillä, nojaten itseään sitten kyynäröittensä varaan pystyyn nähdäkseen selkä häneen päin sängyn laidalla istuneen Lilyn paremmin. Palava katse ei voinut olla huomaamatta naisen selässä olevia arpia, joista Noel oli jo vähällä murjaista ääneenkin. Viime hetkellä kuitenkin sinetöiden suunsa ja antaen mokomien jäädä pelkäksi arvoitukseksi. Tuskinpa se hänelle kuului, kuten eivät hänenkään arpensa kuuluneet Lilylle. Ja jos punapää siitä olisi halunnut avautua, olisi se kenties oma hetkensä joskus tulevassa, sitten paremmalla hetkellä.
Paladiini kapusi itsensä kuitenkin kokonaan ylös sängyltä, kiskaisten vain housut puolihuolimattomasti jalkaansa ja mustan takin aukinaisena harteilleen. Tuskinpa hänkään olisi enää kauaa ylhäällä pysymässä, mutta joutuisi silti toimittamaan vielä muutaman kesken jääneen asian tänä iltana. Siitä Noel kai sai syyttää täysin vain paikalle yllättäen pyyhältänyttä prinsessaa, joskin temppeliherra ei petitouhujen jälkeen halunnutkaan enää varsinaisesti kantaa minkäänlaista kaunaa Lilyä kohtaan.
”Haluatko että joku saattaa sinut takaisin linnalle?”, Noel korjasi hämmentyneisyyttään kysymällä, vyötään kiinnitellen, arvellen samalla ettei ehkä olisi paras idea jos punapää tänne jäisi yötään makaamaan, ”Voin lähteä itse, tai käskeä yhtä miehistäni viemään sinut, jos haluat”.



//VISKIKURPPIEN PAINIOTTELU! Se se olisi.. eikun mitä. Piiskaa Lilylle! Noel voi piiskata mielellään. Imean. Ja pfffft, ei ny kerpele (---DDD//