Ympäri käydään, yhteen tullaan

Kuten nimi kertoo, sotilaille tarkoitettu tila. Tupa pitää sisällään makuuhuoneita, niin yksityisiä kuin ryhmille tarkoitettuja, oleskelutiloja, työtiloja ja kokoustiloja. Tänne kannattaa hakeutua, jos haluaa liittyä armeijan riveihin ja taistella kuninkaan nimissä vapaudesta haltioita vastaan. Tupa on tilava ja monikerroksinen sivurakennus linnan muurien sisällä. Sotilastuvassa vallitsee kotoisa, lämminhenkinen ilmapiiri. Yhteishenki on täällä huipussaan, eikä tappeluita ja riitaa sallita. Tiukasta arvojärjestyksestä pidetään kiinni ja ylempiarvoisia kunnioitetaan. Sisään ei pääsekään kuka tahansa katselemaan, tupa on tarkoitettu vain sotilaille. Taruolennot, jotka kuuluvat ihmisten joukkoihin, eivät saa täällä yöpyä. Heille on oma tupa kaupungilla.
Tuvasta lähtee käytävä taistelusaleihin ja tuvan ulkopuolella, pihalla, sijaitsee harjoituskenttä.

Valvoja: Crimson

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Tammi 2015, 18:17

Jotenkin oli arvattavissa että Edna kävisi purkamaan mieheensä kaiken mahdollisen negatiivisen tunteensa, vaikkei Kalma itse ollutkaan erityisen riidan hakuisella tuulella. Ehkä olisi pitänyt vain pitää se turpa tukossa.. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä kun Edna kävi huomauttamaan yhdestä jos toisestakin asiasta Kalman kuunnellessa yllättävänkin nöyränä sohvalta vaimonsa raivoamiset, ei sanonut mitään mihinkään väliin. Eikä sen jälkeenkään kun Edna painui, mies puoliset lajinsa edustajat alimpaan helvettiin haukkuen, makuuhuoneen puolelle kiukkuaan purkamaan yksinään. Kalma jäi sohvalle istumaan toviksi jos toiseksi, oikeastaan useammaksi minuutiksi ennenkuin nousi mitään sanomatta mukavalta käynneeltä sohvalta ja käveli makuuhuoneen oven suuntaan mutta pysähtyi. Ehkä olisi parempi odottaa huomiseen ja vasta sitten kokeilla haluaisiko Edna kuunnella miestään missään asiassa, joten Kalma sanoi vain seuraavat sanat naisellensa.
"Käyn katsomassa Karenin.." Kalma ilmoitti kuulostamatta vihaiselta ja toisekseen he eivät olleet luvanneet yhtään mitään Helgalle että Karen jäisi vanhemmalle mustalaiselle yöksi, tai jos jäisikin niin olisi hyvä ilmoittaa asiasta vaikka sitten henkilökohtaisesti. Hyvä tai huono tekosyy jättää Edna toistaiseksi omaan rauhaansa miettimään asioita, tai no olivat koirat, mutta niille oli hyvä kertoa surunsa. Ne eivät valittaneet, haukkuneet tai käynneet kertomassa muille sitä olit kertonut kun eivät osanneet.
Kuitenkin vastausta odottamatta Kalma meni pukemaan jälleen kerran ulkovaatteensa päälle, vetäen takin hupun päähänsä ja poistui asunnosta niine hyvineen vain tajutakseen että aikaisempi tihkusade oli yltynyt taivasta repivään kaatosateeseen. Hienoa..

Jackin kasvoilla kävi silminnähden surumielinen katse, joka kävi lattialla, kun prinsessa kävi sanomaan että jos ei olisi ollut nykyisessä kunnossa olisi myös Jack löytänyt itsensä niiden kahden rikollisen kanssa samasta tyrmästä. Jack tietysti tajusi miksi näin oli, mutta niin uskollinen alamainen Jack olikin moisen kuuleminen sattui hieman. Pieni pisto vain. Mikä pyyhkiytyi varsin nopeasti pois kun Lily lisäsi vielä, jos hän olisi ehtinyt vartijoita kieltämään Jackin vahingoittamisen. Mies hymähti vaitonaisena.
"Niin ei kuitenkaan käynnyt.." Jack totesi Lilyn sanoihin sen faktan ettei tosiaan mitään vakavampaa ollut tapahtunut, vaikka olisi voinnutkin kerta öljyä oli kaadettu liekkeihin kun väärät yhdistelmät olivat väärässä paikkaa.
Lily ei tuntunut välittävän Jackin kehotuksista lepäämisen suhteen vaan sen sijaan nainen yritti sängystä ylös nousta. Jack olisi tilanteen puuttunutkin jos Lily ei olisi jäännyt istumaan sängyn reunalle. Mies ei nähnyt sitäkään hyvänä, nähden missä kunnossa prinsessa oli hetki sitten ollut, mutta ei puuttunut kerta näytti pysyvän vielä toistaiseksi itse pystyssä istumassa. Jackin huomio prinsessan istumis päätöksestä siirtyikin naisen sanoihin ja miehen kasvoille levisi huvittunut ja kieroutunut virne. Mikä riitti jo itsessään kertomaan mitä mies oli mieltä ajatuksesta.
"Tietenkin.. Miksi en sitä tekisi?" Jack vastasi kysymykseen kysymyksellä ja jatkoi selittääkseen itseään paremmin. "Koira on ollut alusta asti kohteeni, kuten hänen vaimonsakin, ja tulee olemaan niin kauan kun hengissä on, enkä henkilökohtaisesti tule sallimaan koiralle pelkkää teloitusta. Liian helppoa, liian tuskatonta ja jäisi vain paha maku suuhun." Jack selitti prinsessalle tarkemmin mitä ajatteli koirasta ja tuon mustalaisesta vaimosta. Jack tiesi myös paljastaneensa sen että suunnitteli murhaa ja prinsessa voisi pelkästään sen tiedon avulla passittaa Jackin tyrmään, mutta nyt Jack luotti prinsessaan siinä missä prinsessa häneen. Sitäpaitsi Lily oli jo todistanut jakavansa samat mielipiteet kaksikosta..
"Siintä asti kun vapauduin miehenne siskon avustuksella, siintä päivästä asti olen vain odottanut ja suunnitellut tilaisuutta pistää sen koiran kärsimään mahdolliismman monella tapaa.. ja no yksi tavoista on aina hänen vaimonsa." Jack lisäsi vielä.
"Mutta... voinko luottaa teihin tämän asian suhteen?" Jack kysyi katsoen prinsessaa merkittävästi, odottaen että saisi mahdollisen hyväksynnän prinsessalta toiminnallensa.
suskari
 

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Tammi 2015, 19:29

Siniverinen kävi hymähtämään pienesti Jackin toteamukselle, ollen oikeastaan tyytyväinen siihen, ettei mitään pahempaa ollut käynyt. Hän kävisi myöhemmin Ophelian luona haavansa kanssa ja saisi sen korjattua saman tien kunnolla pois, mutta juuri nyt verenhukasta johtuen ei Lilystä ollut moiseen toimenpiteeseen. Piti levätä, kuten Jack oli kehottanut, mutta ensin punatukka halusi vaihtaa pari sanaa miehen kanssa.
Katse kohosi Jackin puoleen tuon lähtiessä kertomaan, mitä oli suunnitellut aavepiskin suhteen. Jostain syystä Lily ymmärsi täysin miehen motiivit eikä käynyt kyseenalaistamaan niitä mitenkään, olihan se piski piinannut Jackia vuosikaudet. Joten, mitä ikinä Jack olikaan suunnitellut, oli Kalma sen ansainnut. Ja kaiketi se noitakin. Mitäs sotki itsensä tähän mukaan, mitäs puolusti sellaista hirviötä. Toisaalta, olihan se hieman... epämukavaa ajatella, että Jack menisi ja kostaisi omat kärsimyksensä henkilöille, jotka Black laski tavalla tai toisella ystävikseen. Oliko oikein, että Lily kannatti Jackia tässä tapauksessa? Mitä velhokin loppujen lopuksi tästä ajatteli... Toisaalta, olihan velho itse käynyt Kenraali Artanian kimppuun silkasta mustasukkaisuudesta - no, ehkä se oli aiheellistakin, mutta - joten miksi ihmeessä Lily tuntisi omantunnon tuskia siitä, jos Jack Blackin ystävien kimppuun kävisi?

Tyhjyyteen tuijottava katse kävi tarkentumaan taas Jackin puoleen, tuon kysellessä, saattoiko luottaa siniveriseen tämän asian suhteen. Lily pysyi hiljaa hetken, toisenkin, kunnes hymähti pienesti.
"Miksi et voisi luottaa?" Siniverinen esitti vastakysymyksen, nostaen pienen hymyn kasvoilleen "Minulla ei ole mitään syytä suojella saatikka sääliä heitä. Minulla ei myöskään ole mitään syytä pysäyttää sinua tai kieliä suunnitelmastasi eteenpäin. En kuitenkaan voi suojella sinua, jos keskellä kirkasta päivää menet sen piskin teurastamaan... Mutta jos piski yllättäen "katoaa" eikä löydy enää mistään, eikä kukaan tiedä mitä on tapahtunut... En minäkään aio mitään olettaa. Olemmehan sodassa. Vahinkoja tapahtuu jos kaupungista poistuu".
Niin kauan kuin Jack ei teurastaisi ketään huvikseen todistajien edessä, pystyisi Lily kyllä pitämään miehen suojassa. Hänellä oli valtaa ja asemaa mennä takuuseen jostakusta, vaikka se saattoi myös vaarantaa siniverisen hengen ja aseman.
"Tietenkin... Jos sanot työskenteleväsi minulle, minun käskyjen alaisena, ei kenelläkään pitäisi olla mitään vastaansanomista"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Tammi 2015, 23:17

Hiljaisuus, jolloin olisi voinnut kuulla jopa neulan putoavan huoneen lattialle, se oli painostava Jackin kohdalla joka oli tehnyt todella suuren paljastuksen prinsessalle suunnitelmistaan ja tiesi pelkästään niiden riittävän syyksi tyrmään joutumiselle ja sitä kautta köyden jatkoksi. Jack kuitenkin tarvitsi jonkun vierellensä tätä tehtävää varten. Prinsessaa Jack ei ollut alunperin suunnitellut, mutta jos tuo suostuisi se olisi suoranainen ensinmäisen luokan palkinto herkkuineen. Prinsessalla oli asemaa ja arvoa, eikä oikeastaan kellään muulla kuin nuorella kuninkaalla ollut oikeuksia käydä Lilyn sanaa vastaan. Ei edes Lilyn kaljupäisellä miehellä, joka alusta asti oli ollut se suurin muuri. Aina tiellä ja jaloissa kun hän oli yrittänyt jotakin aavekoiran kohdalla, tai jonkun muun. Silmittömät tappamiset, riehumiset ja muuten vain häiriköinti olivat vain olleet olut silloista yritystä saada aavekoira ongelmiin, mahdolliseen taloitukseen itsemurhan ohella, mutta se velho oli aina uskollisesti pelastanut toverinsa. Keksinyt ne lääkkeet.. Nimuen saapuminen oli pelastanut paljon, hölmö joka oli uskonut hänestä uskollista alaista itselleen. Tietysti Jack oli leikkinyt oman aikansa velhottaren mukana ja odottanut tilaisuuttaan irrottautua Nimuen kahleista. Tosin nytkään Jack ei ollut turvassa velhottarelta, niin kauan ku se eukko olisi hengissä.
Hiljaisuus keskeytyi kun prinsessa lopulta avasi suunsa ja Jack mielessään pelkäsi jo pahinta, pelkäsi joutuvansa vartijoiden taluttamana tyrmille teloitettavaksi. Kuitenkin Jack sai yllättyä kun prinsessan vastaus olikin positiivinen, mies oli silminnähden yllättynyt, mutta myös hyvin helpottunut ja kiitollinen. Nyt hänellä oikeasti olisi joku jonka takana seistä niitä vastaan joihin Jackilla ei ollut arvoa..
"..Ajattelin vain, että jos moraalinne olisi tiellä.. He kuitenkin ovat teidän omaa kansaanne ja henkilöitä joita kutsuitte ystäväksi joskus. Tulisitte piilottamaan murhaajaa." Jack sanoi, selitti miksi prinsessa olisi saattanut kieltäytyä yhteistyöstä ja kieltäytyä sulkea silmänsä totuudelta, piilotella selkänsä takana veristä murhaajaa. Lilyn seuraaville sanoille Jack ei voinnut olla naurahtamatta kevyen huvittuneesti.
"Pyydän prinsessa, älkää pitäkö minua idioottina.. tietenkään en ole suorittamassa tekoani kansan, tai muiden todistajien nähden. Se ei ole ongelma, mutta miehenne Hans Black voi olla." Jack loi nyt merkittävän katseen prinsessaan. Niin Black, joka alusta asti oli ollut koiralle kuin pelastava enkeli joka helvetin tilanteessa, jopa kutsunut takaisin manalasta!
"Hän on tarpeeksi älykäs yhdistääkeen minut Kalman katoamiseen jos saa siintä pienintäkään vinkkiä. Ei, ei hän tarvitse edes sitä. Hän osaa epäillä sitä varmasti ja tulee kysymään sitä minulta tavalla tai toisella. Ja viimeisimmän kohtaamisen jälkeen.. en usko että se tulee olemaan mitään ystävällistä juttelua." Black tosiaan oli kaikista suurin ongelma. Velho ei ollut tyhmä tai niin vain huijattavissa, lisäksi tuolla kaljupäällä oli pokkaa rikkoa hieman sääntöjä ja lakeja. Black ei todellakaan pelkäisi koston puolesta.
"Miehenne tappaisi minut.. enkä haluaisi satuttaa häntä sen enempää mitä olisi pakko, teidän tähtenne." Jack arvosti velhon henkeä vain sen tähden että kaljupää oli prinsessan vaimo. Mitään muuta estettä Jack ei olisi nähnytkään velhon poistamisesta myös kuvioista. Tietysti olisi eri asia jos Nimue ehtisi ensin.. Silloin ei olisi mitään.
suskari
 

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Tammi 2015, 00:23

Lily naurahti lähinnä itsekseen Jackin mainitessa, että siniverinen tulisi piilottelemaan murhaajaa. Voi kun tuo tietäisikin mitä kaikkea nuorinainen jo piilotteli, murhaaja siipien suojassa ei todellakaan olisi ihme eikä edes uusi asia. Ainoa syy, miksei velho ollut jo pölkyllä omien tekojensa tähden, oli se, että kaljupäinen sattui olemaan siniverisen suojeluksessa, Lilyn peitellen tuon jälkiä. Ja no, olihan tuo hänen puolisonsa. Joskus Lily mietti, oliko velho nainut hänet vain suojan takia, mutta loppupeleissä tuo tuskin oli se ainoa syy. Tai niin Lily toivoi. Tosin siinä missä Jack vaikutti nyt kovinkin nöyrältä suojan suhteen, oli Blackin ylimielisyys alkanut käydä siniverisen hermoille.
"Oma kansa saattaa joskus pettääkin. Se, että he asuvat kaupungissamme, ei takaa sitä, että he olisivat meidän puolellamme. Se mustalainen varsinkaan, ties kuinka kauan oli odottanut tilaisuutta käydä kimppuun. En usko, että hän kovin uskollinen kansalainen on, ottaen huomioon aikaisemmat tapahtumat" Lily kävi huomauttamaan. Ei hän oikeastaan tiennyt, mitkä Ednan näkökannat sotaan ja kuningashuoneeseen olivat, mutta Lily uskalsi veikata, ettei mustalaista oikein miellyttänyt hovin päätökset sodan suhteen...

"Jos hänellä ei ole todisteita, ei hän voi sinua myöskään syyttää" Lily kävi hymähtämään yksinkertaisesti Jackin kertoessa Blackin olevan suurin este aavekoiran nirhaamisessa "Vahinkoja sattuu, kuten sanoin. Jos koira kuolee jossain kaupungin ulkopuolella, saattaa syyllinen hyvinkin olla vihollinen. Ehkä Hans on tarpeeksi vainoharhainen epäilläkseen sinua, mutta mikäli hän ei kykene sitä todistamaan, on hänen turha alkaa mitään syytöksiäkään huutamaan. Ja mikäli hän itse yrittäisi kostaa piskin kohtalon, asettaisi hän itsensä vaaraan. Kuten sanottu, jos työskentelet minun nimissäni, ei hän voi kuninkaallisen alamaisen kimppuun käydä ilman seurauksia. Hän ei ole niin tyhmä, että riskeeraisi oman asemansa...".
"Ja mikäli hän päällesi muka kävisi, olisi sinulla kaikki oikeus itseäsi puolustaa. Mikäli Hans ottaa siinä osumaa, on se hänen oma vikansa ja sai ansaitsemansa. Niin kauan kun sinä et ole se, joka ensimmäisenä päälle käy, kaikki on hyvin" Siniverinen lisäsi pienesti, heikosti virnistäen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Tammi 2015, 22:43

Jackin kasvoille levisi virne, joka muuttui kevyeksi naurahdukseksi kun Lily kävi ääneen myöntämään ettei hänen kansansa ehkä ollut niin uskollista kun saattoi olettaa, puhumattakaan näistä kahdesta luopiosta. Näistä kahdesta velhon ystävästä.
"Ihailtavaa miten oikeassa olette koirasta, kuten myös hänen mustalais vaimosta." Jack sanoi hymyillen kuin tietäen mistä puhui ja oikeastaan Jack tiesi todella hyvin. Olihan mies viettänyt pienen osan elämästään seuraten kaksikon elämää siintä asti kun yhteen muuttivat keskenään.
"Se noita todellakin on valittanut kuinka rasistisia, korruptioitunut ja vastenmielisiä koko valtakunta on kuningashuonetta alkaen. Haluaisi jopa tehdä asialle jotakin.. Mahdotonta, mutta toivon että noitaa pidettäisiin tarkkailun alla. Nuoret tekevät tyhmiä asioita ja Edna on luonteeltaan hyvin temperamenttinen ja vaikea." Jack olisi periaatteessa voinnut vaikka vaatia Ednaa suoraan hirttolavalle moisesta tunnustuksesta, mutta antaa nuoren mustalaisen olla. Velho kuitenkin olisi sitä kuitenkin estämässä..
"Mitä taas koiraan tulee, kiltti vain silloin kun on näkyvillä, mutta heti kun kukaan ei ole näkemässä on tekemässä pahojaan.. veljeilee haltoiden kanssa, varas, jaksaa naisensa kanssa samat mielipiteet ja paljon muuta joita en edes jaksa luetella." Jackillä ei todellakaan ollut mielenkiintoa käydä luettelemaan mihin kaikkeen rikolliseen Kalma olikaan nokkansa tunkenut silloin kun kukaan ei ollut vahtimassa.
"Yritin joskus jopa Hansille asiasta huomauttaa että pistäisi koiran ruotuun, mutta ei se paksukallo uskonut." Jack tuhahti heilauttaen kättäänsä hermostuneesti. Hän olisi silloin vain halunnut niin nähdä kun velho pistäisi oman lemmikkinsä takaisin ruotuun.

"Kiitos, tuo oli lohduttavaa kuulla." Jack sanoi hymyillen, nyökäten kevyesti prinsessaa kohden. "Toivon kuitenkin että hän pysyisi poissa kun aikaa tulee ja alkaa kaipaamaan koiraansa." Jack lisäsi vielä Lilyn jopa helpottavien sanojen jälkeen. Miksi? Jack ei uskonut tai edes pääsevänsä helpolla aavekoiran kanssa, käsirysyä syntyisi varmasti ja koiran sitkeyden siihen lisäten.. taistelusta tulisi pitkä ja verinen. Hän ei selviäisi vain muutamalla naarmulla, eikä Jack parantunut kovinkaan nopeasti ihmiseen verrattuna. Blackille hän olisi loukkaantuneena kuin tarjottimella ja voisi herätä kysymyksiä miksi Kalma on kadonnut samaan aikaan kun Jack itse olisi huonossa kunnossa. Kuten todettu, Black ei ollut aivan tyhmä. Jack hiljeni hetkeksi aikaa laskien katseensa lattian tasolle, mutta palautti sen pian prinsessaa kohden.
"Haluaisin kysyä teiltä jotakin, vaikka se tulisikin hieman puuntakaa.." Jack aloitti ollen hieman epävarma, mutta jatkoi kuitenkin. "Olen pidemmän aikaa ihmetellyt miksi ihmiset antavat friikkien ja muiden kummajaisten olla riveissä? Kulkea vapaana kaduilla tietämättä onko yksikään oikeasti uskollinen." Jack kysyi ja tunsi tarvetta selittää itsensä paljon paremin, joten mies veti henkeä keuhkoihinsa.
"Kotikylässäni, jossa elin nuoruuteni, ei sallittu friikkejä, noitia tai velhoja laisinkaan vaan kaikki teloitettiin ilman oikeudenkäyntejä iästä, lajista ja sukupuolesta riippumatta. Sen johdosta kylämme oli täysin turvallinen, meidän ei tarvinnut pelätä yöllisiä hirviöitä sillä ne varoivat kyläämme. Kukaan henkeään kunnoittava ei sinne astunut." Jack sanoi levittäen kasvoillensa virneen.
"Tietysti ymmärrän että olisi tuhlausta hyviä sotilaita turhaan, mutta eikö olisi aika tiukentaa toimia friikkejä kohtaan?" Jack ehdotti.. hän tiesi ettei tämä idea välttämättä toimisi ihmisten kylässä suuren kokonsa tähden. Eivät vartijat huomaisi kaikkea ja voisi vahtia jokaista.
"
suskari
 

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Tammi 2015, 10:45

Katse kävi kaventumaan huvittuneena Jackin käydessä kertomaan, kuinka Eregionin tytär kera piskinsä eivät todellakaan olleet sitä kaikkein luotettavinta osaa kansasta. Olihan Lilykin aikanaan kuullut ties mitä valituksia Ednalta, mutta Jackin puheet vain vahvistivat asian. Eihän noita tiettävästi edes ollut uskollinen kruunulle saatikka kirkolle, joten tuota voisi hyvinkin katsoa uhkana, melkeinpä jo petturina. Ainoa etu mitä sillä mustalaisella oli, oli se, että puolisonsa ja isänsä työskenteli kruunulle. Ilman noita kytköksiä - ja no, Blackin apua - olisi Edna varmasti jo pulassa. Varsinkin jos Lily siitä saisi päättää.
Oli kuitenkin yllättävää kuulla, ettei Hans ollut ottanut Jackin varoituksia kaksikosta kuuleviin korviinsa. Toisaalta, olivathan he hänen ystäviään ja Blackilla ei tainnut olla mitään syytä uskoa Jackin puheita, joten sinällään moinen oli kyllä ymmärrettävää. Lily ei kuitenkaan siihen nyt takertunut, hymähtäen pienesti kun Jack kävi toivomaan, ettei velho todellakaan hänen asioihin kävisi sotkeutumaan.
"Voin yrittää pitää hänet poissa tieltäsi..." Lily kävi virnuilemaan pienesti. Oli hänelläkin keinonsa pitää velho kiireisenä ja keskittyneenä muihin asioihin. Riitti että Lily vietti turhankin pitkälle iltaansa Artanian kanssa ja velho oli varmasti kyttäämässä ennemmin tai myöhemmin.

Jackin seuraava kysymys sai Lilyn hymähtämään jälleen, prinsessan antaen miehen puhua loppuun, ennen kuin edes yritti vastata tuon kysymykseen.
"Luuletko, että täällä olisi yhtään kuritonta friikkiä riveissä, jos minä siitä saisin päättää?" Siniverinen hymähti surkuhupaisesti "Olen vain prinsessa, Kuninkaan toinen jälkeläinen, Scarlingtoneista nuorin... nainen. Ei minulla ole valtaa päättää armeijan asioista. Veljeni niistä päättää".
Lily tiesi muutaman muunkin, joka oli kovasti tätä friikkien työllistämistä vastaan, näin armeijan leivissä. Esimerkiksi kaksi eliiteistä, Fritz ja Artania taisi olla hyvinkin ideaa vastaan, mutta Henry ei tuntunut ottavan kehotuksia kuuleviin korviinsa. Lily vain toivoi, ettei Henryn hyväuskoisuus kävisi puremaan tuota nilkkaan joku kaunis päivä.
"Ehkä Henry mieli muuttuu joskus, sitä ainakin kovasti toivon. Jos tämä jatkuu, on luvassa vain hankaluuksia" Siniverinen huokaisi samalla kun kävi pikkuhiljaa vetäytymään takaisin paremmin vuoteelle, näyttäen kovinkin väsyneeltä jo tämän rupatteluhetken myötä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Tammi 2015, 21:02

Jackin kasvoille levisi huomaamaton virne kun Lily suostui pitämää velhon poissa tieltä kun aika tulisi aavekoiran ja tuon rakastetun suhteen, mutta siihen mies ei käynnyt mitään enää sanomaan. Asia oli sovittu ja selvä kummallekkin osapuolelle. Mitään sitä enempää pyörittämään.
"Olen pahoillani kun kysyin, mutta halusin mielenrauhan tästä asiasta.. En olettanut teidän pystyvän asian hyväksi mitä tekemään." Jack sanoi pahoittelevasti hymyillen tarkoittamatta sanojaan prinsessaa kohtaa pahalla. Oli tosiaan sääli ettei Lily naisena voinnut puuttua sotilaallisiin asioihin, vaikka Lilyllä tuntui olevan siihen potenttiaalia kuin vanhemmalla veljellään, nuorella kuninkaalla. Henry ei tulisi voittamaan tätä sotaa pelkällä lempeydellä, vaikka hyvätahtoisuus olikin ihailtava ominaisuus kuninkaalla, niin näihin aikoihin tarvittaisiin henkisesti vahva kuningas joka osaisi tehdä pahojakin asioita kansansa tulevaisuuden kannalta.

"Toivoisin sitä itsekkin, meidän jokaisen parhaaksi." Jack myönsi prinsessan olevan oikeassa nuoren kuninkaan liiallisesta friikki lempeydestä. Miehen katseeseen piirtyi kuitenkin huoli nuoremmasta kun nainen alkoi kiivetä takaisin vällyjen väliin makaamaan ja alkoi näyttämään väsyneemmältä kuin aikaisemmin. Jack kääntyi mitään sanomatta ja käveli rauhallisesti vesi äyskärin luokse, otti viereltä puisen mukin ja täytti sen vedellä kävellen muutamalla askeleella prinsessan luokse ja ojensi naiselle veden.
"Juokaa tämä." Ei ehkä tosiaan parasta ja kylmintä, tai ehkä olikin jos hoitajat olivat vaihtaneet sen tarkoituksella prinsessaa varten . Kuninkaallisille kuitenkin piti olla vain sitä parasta. Jack hymyili ja suoristautui prinsessan luonta astuen askeleen jos toisenkin taaemmas.
"Minä poistu nyt, voikaa hyvin ja kutsukaa aina kun tarvitsette palveluksiani." Jack sanoi luoden prinsessalle vielä ennen lähtöään asiaan kuuluvan pienen kumarruksen ennenkuin poistui ovesta ja jätti prinsessan lepäämään hymyillen itsekseen mielessään. Hän oli saannut prinsessan puolellensa!

//Minä kiitän pelistä, vaikkei se vissiin ihan suunnitelmien mukaan mennytkään D: //
suskari
 

Re: Ympäri käydään, yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Tammi 2015, 21:54

Lily kävi hymähtämään pienesti Jackin sanoille, keskittymättä niihin sen enempää. Kyllä hän tiesi ettei hänellä naisena - jolla ei minkäänlaista kunnollista kokemusta ollut sotilasuralla - ollut mitään sanomista armeijan asioihin, puhumattakaan valtakunnan päätöksistä, jotka Henry teki. Mutta kauaa ei siniverisistä nuorin aikonut katsella vierestä, jos Henry aikoi jatkaa tätä naurettavaa linjaa. Heidän isänsä ei olisi hyväksynyt tätä ja Henry tiesi sen kyllä täysin hyvin. Oli Lilyllä jo suunnitelmakin... Mutta siitä ei Jackin tarvinnut vielä tietää. Siitä ei vielä kenenkään tarvinnut tietää.
Siniverinen kävi asettumaan sängylle valmiina laskeutumaan makuulle, kun Jack kävi tuomaan vesilasin hänelle. Pienesti, väsyneesti hymyillen Lily otti lasin vastaan ja joi kerran, toisenkin, ennen kuin asetti lasin yöpöydälle vuoteen viereen.

"Kutsun kyllä... Nähdään" Lily kävi hymyilemään Jackille joka lähtöä teki, sen pahemmin enää tuota pidättelemättä. Hän tarvitsi lepoa ja ennemmin tai myöhemmin paikalle saapuisi varmasti velho, ellei jopa papitarkin, jos tieto hänen tilastaan leviäisi tietyille tahoille. Lily kuitenkin halusi sairastuvalta pois ennen kuin kukaan ehtisi vuodepotilaan luona vierailla, joten se lepo toden totta oli nyt hyvä idea.
Eikä Lily kauaa hereillä pysynytkään, kun Jackin poistuttua siniverinen kävi laskeutumaan makuulleen ja sulki silmänsä, unen pian napaten kiinni ajatuksista...


// No mutta loppuun se saatiin silti (DD Kiitän myösen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron