Aidot viskikurpat || Crim

Kuten nimi kertoo, sotilaille tarkoitettu tila. Tupa pitää sisällään makuuhuoneita, niin yksityisiä kuin ryhmille tarkoitettuja, oleskelutiloja, työtiloja ja kokoustiloja. Tänne kannattaa hakeutua, jos haluaa liittyä armeijan riveihin ja taistella kuninkaan nimissä vapaudesta haltioita vastaan. Tupa on tilava ja monikerroksinen sivurakennus linnan muurien sisällä. Sotilastuvassa vallitsee kotoisa, lämminhenkinen ilmapiiri. Yhteishenki on täällä huipussaan, eikä tappeluita ja riitaa sallita. Tiukasta arvojärjestyksestä pidetään kiinni ja ylempiarvoisia kunnioitetaan. Sisään ei pääsekään kuka tahansa katselemaan, tupa on tarkoitettu vain sotilaille. Taruolennot, jotka kuuluvat ihmisten joukkoihin, eivät saa täällä yöpyä. Heille on oma tupa kaupungilla.
Tuvasta lähtee käytävä taistelusaleihin ja tuvan ulkopuolella, pihalla, sijaitsee harjoituskenttä.

Valvoja: Crimson

Re: Aidot viskikurpat || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 00:19

Lily virnisti pienesti Noelin mainitessa krapulan merkkien jo ilmenneen, joskin temppeliherra ei tainnut niistä niin pahasti kärsiä, mitä jotkut muut tuvalla. No, olihan Lily eilen nähnyt miesten palaavan kapakasta ja osa toden totta oli harvinaisen vahvassa tuiterissa, kun ohitse olivat kävelleet joko omin avuin tai toisten auttamana. Eipä siniverinen vieläkään ymmärtänyt moisen juomisen päälle, mutta kaiketi sotilaat sitten siitä jotain hupia saivat.
Katse kävi seurailemaan kuinka Noel kävi nousemaan ylös ja lähti etsimään vaatetusta ylleen. Ei Lily voinut kieltää etteikö mielellään olisi katsellut tovin jos toisenkin hyväkuntoisen miehen kroppaa, eikä siniverinen liioin peitellyt sitä häpeilemätöntä tuijotusta toisen perään, naisen samalla puraisten pienesti omaa alahuultaan. Ei yhtään paha näky.

Kenraalin viimeiselle huomautukselle Lily kävi naurahtamaan hymisten, samalla kun keinautti itsensä polvilleen kenraalin viereen.
"Seurani esti sinua juomasta vielä lasillisen tai toisenkin yksinäsi huoneessasi, hmm?" Kyllä Lily tiesi mitä kenraali varsinaisesti sanoillaan haki takaa, mutta huvittuneesti hymyilevä nainen koitti jälleen kerran enemmän tai vähemmän selvästi vältellä syvemmistä tunteista puhumista.
Nopea, kevyenleikkisä suudelma suotiin miehen ohimolle, ennen kuin Lily puolestaan kävi nousemaan sängyltä ja lähti keräilemään sinne tänne lentäneitä vaatteitaan. Pitihän hänen pukeutua, mikäli halusi täältä lähteä hipsimään takaisin päin.
"Kenraali Fritz tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin kyselemään olotilaasi... Valmiina nauramaan jos kovin huonovointinen olet" Vaatteita etsivä siniverinen kävi tuumailemaan, kävellen lopulta vaatekasan kera sängyn vierelle. Yllä ollut kenraalin paita käytiin riisumaan ja heitettiin sängylle, siniverisen käydessä vetämään omia vaatteita ylleen, jahka hieman oli vaatekappaleita siistinyt.


// HÖHÖHÖHÖHÖHÖHÖ. ei nyt ne kassit piiloon Crim, mä en sais nauraa ja virnuilla näin paljoa enää tähän aikaan. TOISAALTA VOINKO EDES OLLA VIRNUILEMATTA NIIN. Testosteroni. TERO MAINITTU, HOMOBAARISSA NÄHDÄÄN. TERO SAATANAAA SOLET GAYYYYY //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aidot viskikurpat || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 00:57

Kenraali käänsi sen verran päätään, että saattoi Lilyä kohti katsella kun tuo polvilleen hakeutui hänen vierelleen. Olihan se jotenkin hellyttävää, miten nuorempi sillä tavalla lähelle tuli, mutta Noel ei käynyt huvittunutta hymähdystä enempää tuota siirtymistä noteeraamaan.
”Kai sen niinkin voisi sanoa”, Noel totesi hymyillen Lilyn sanoihin, tummien haivenien peittämää leukaansa hieraisten. Ties vaikka temppeliherraan olisi uponnut kokonaisen viskipullon sisältö, jos Lily ei olisi sattunut paikalle pelastavaksi enkeliksi. Sen jälkeen olo todennäköisesti olisi ollut nyt kahta kauheampi…

Tyytyväinen hyminä karkasi temppeliherran suusta, siniverisen suodessa vielä huuliensa kosketus ohimolle, jota kirouksen esiin tummentamat suonet koristivat. Katse seuraili olan yli miten Lily nousi omia kuteitaan keräämään. Prinsessan huomautukselle Fritzistä, Noel ei kyennyt kuin naurahtamaan. Constantine epäilemättä naureskelisi temppeliherran huonovointisuudelle, mikäli sattuisi uuden eliitin tähtäimeensä saamaan. Partanaamainen oli kuitenkin päättänyt pysyä toistaiseksi kaukana Fritzistä, välttääkseen isompansa äänekkään persoonallisuuden tältä erää.
”Hän saa hoitaa omat miehensä kuntoon aluksi, ennen kuin luokseni kerkeää”, Noel totesi virnuillen, päätänsä pudistaen, ”Epäilemättä hän on täällä hyvin pian tiedustelemassa vointiani”.
”Mutta sitä ennen Teidän Armonne on valitettavasti poistuttava täältä vähin äänin”, temppeliherra jatkoi pienesti huokaisten.

Temppeliherra nousi sijoiltaan taas ylös, etsien lipastosta itselleen ylleen tumman paidan. Lilyn käyttämä paita sai levätä sängyllä. Olla siinä muistuttamasta edellisestä yöstä sitten, kun Noel ottaisi taas huoneeseen palatakseen.
”Vasen siipi taitaa olla hiljaisin tähän aikaan, pääset sitä kautta livahtamaan täältä ulos helpoimmin - ellet etuovea halua käyttää”, kenraali selitti vyönsolkeaan kiinni sulkiessa ja takkia niskaansa puolihuolimattomasti pukiessa, ”Uskotko löytäväsi täältä itse ulos?”.


//Ota lisää kasseja siinä tapauksessa. VIRNUILU ON VAAN TERVE MERKKI. NII! TEROBANNERI! Terojen koettelemus.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Aidot viskikurpat || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 01:15

Pienesti siniverinen kävi naurahtamaan Noelin huomautuksille siitä, kenen olotilasta Fritzin kannattaisi ennemmin huolehtia. Varmasti sotilaatkin saisivat kuulla Fritziltä naljailuja jos toisiakin, iso mies kun tykkäsi niin kovasti tuoda esille toisten huonon viinapään ja huonon olon. No, tuskin Fritzin miehillä oli suurta kiirettä tänään edes nousta, mikäli kenraali olisi tietoinen siitä, että heidän olisi pitänyt tänään jonnekin lähteä, ei Fritz varmasti olisi vienyt ketään ryyppäilemään sillä tavalla. Tai niin Lily ainakin toivoi...
Vaatteet kävivät löytämään tiensä siniverisen ylle, Lilyn vielä siistien itseään edes jonkinlaiseen edustuskuntoon yön jäljiltä. Hiukset hänellä nyt hieman sekaisin olivat, mutta ehkä siniverinen onnistuisi luikkimaan omaan huoneeseensa ne harjaamaan ilman kenenkään huomaamatta. Ehkä. Sentään hän tiesi salakäytäviä, joita voisi helposti käyttää hyödyksi tässä tapauksessa... Mutta, ensin piti päästä sotilastuvalta ulos vähin äänin.

"Valitettavasti, todellakin" Lily hymähti temppeliherran huokailuihin, samalla kun kääntyi katsomaan kohden paidan löytänyttä miestä.
Noel kertoi vasemman siiven olevan todennäköisesti hiljaisin tähän aikaan, joten sieltä olisi parasta koittaa livahtaa ulos.
"Taidan suosiolla mennä sitä kautta... Parempi pysytellä poissa sisäpihan aukealta, joten etuovi on poissa laskuista" Lily kävi nyt hieman vakavamielisemmin tokaisemaan, samalla kun hiuksiaan vielä suki.
Askel kävi samalla viemään lähemmäksi Noelia, naisen jälleen pysähtyen miehen eteen. Lily ei aluksi vastannut mitään Noelin kysymykseen ulos löytämisestä, vaan sen sijaan kävi jälleen vetämään kenraalin lähemmäksi itseään, suoden hieman pidemmän, hellän suudelman miehen huulille.
"Kyllä minä itse löydän tieni ulos" Lily vastasi lopulta hymisten, pysyen vielä hetken miehen lähellä "Koita sinä saada pääsi selväksi ja totutella uuteen asemaasi, Eliittikenraali Artania".
Vielä yksi, nopea suudelma huulille, ennen kuin Lily kävi lopulta perääntymään ja kääntyi kannoillaan. Sen pidemmittä puheitta Lily kävi jälleen poistumaan Noelin huoneelta, astahtaen varovaisesti ulos ovesta jahka oli varmistanut, ettei kukaan ollut näkemässä....



// NYT NE KASSIT POIS! Virnuilu kielii vain Crimsonista. NII! TEROBANNERIT POIS KANSSA! JA TERO PITÄÄ TURPANSA KIINNI EIKÄ PUHU MITÄÄN EN KESTÄ SITÄ ÄÄNTÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Aidot viskikurpat || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 01:47

”Ehkä niin on todellakin paras”, Noel hymähti, kääntyessään nyt paremmin Lilyn puoleen kenties viimeistä kertaa tältä erää. Temppeliherran olisi tehnyt mieli tarjota Lilylle omaa piikkipäistä kampaansa, mutta se pikkuinen työkalu ei tainnut kesyttää prinsessan kutreja sitten ollenkaan. Näytti tuo sorminkin onnistuvan, vaikkei tietenkään yhtä nätisti mitä harjalla olisi aikaiseksi saanut.
Palavanoranssi katse seuraili, miten Lily tuli lähemmäs, lyhyemmän seisahtuessa siihen eteen seisomaan kaikessa rauhassa. Siniverinen kävi vielä viimeisen kerran vetämään eliittiä puoleensa, ja suomaan suudelman harmaille huulille, saaden Noelin ummistamaan katsettaan taas pienesti. Lilyn suoma huomio tuntui hyvältä, valaen temppeliherraan myös sitä luottamusta toista kohtaan. Vaikkei Noel vieläkään halunnut uskoa, että Lily hänen puoliaan tarvittaessa pitelisi.

Lily kävi kuitenkin ilmoittamaan löytävänsä itse ulos. Hyvä. Eipä sotilastuvilta ulospääseminen mahdoton tehtävä ollutkaan, saati sitten edes vaikea, ellei vääriin tiloihin ottanut eksyäkseen. Viimeisiin sanoihin Noel hymähti ja hymyili vinosti.
”Se tulee viemään aikansa, paperitöistä puhumattakaan”, eliitti totesi koittaen piilotella väsymystään lähinnä haukottelemalla kättänsä vasten. Viimeiseen suudelmaan kenraali ei käynyt kuitenkaan enää vastaamaan, miehen lähinnä vain ehtiessä hymyillä punapään nopealle suudelmalle, kun nuori naisenalku ottikin kääntyäkseen huoneen ovea kohti. Lily poistui paikalta hetken ovella vilkuiltuaan, jättäen Noelin ylhäiseen yksinäisyyteensä huoneeseensa. Temppeliherra haikaili hetken Lilyn perään ovea tuijotellen, kunnes otti kääntyäkseen työpöytänsä luo jolle vajaan vesikannun oli viime iltana jättänyt. Sen sisältö saisi hieman pehmittää kuivankarheaa kurkkua, kunnes kenraali saisi mennä juotavaa etsimään itselleen jostain muualta. Sitä ennen vielä lyhyet torkutkin kelpaisivat… kieltämättä.


//KASSIT ON JA PYSYY! Nii just, oon mäki hirvee persoona. Pelkkää virnuilua kun kehään saavun. GIDEOOOOOOOOOON – JUGGERNAAAAAAAAAAAAAAAAUTDJHBAHKDVWHKGDAW//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron