Suorat Sanat

[Aksutar]

Edna pudisti päätään heti, Nellin tiedustellessa oliko hän koskaan tressymeistä kuullut. Tähän maailmaan mahtui niin monta erilaista olentoa, josta noita ei ollut edes kuullutkaan! Ja tässä tapauksessa Nellin rotu sattui olemaan yksi niistä. Nopeasti puoliverinen selittikin mitä nämä tressymit olivat, Ednan kyllä kuunnellen tarkasti sen epämääräisen selityksen. Ehkä jostain kirjasta löytyisi tarkempi kuvaus ja tietoa, mutta näin ensi kuulemalta Nellin kertoma riitti, eikä noita enempää aikonut kysellä tähän hätään - muuten he eksyisivät sitten sille tielle, kun Edna ei antaisi asian olla ennen kuin tietäisi kaiken, mitä vain voisi tietää.

"Maaginen kissahaltia", Edna toisti toisen perässä, äkkiseltään itsekään keksimättä mitään parempaa "rotukuvausta" tälle yksilölle.
"No sinun ei sitten kannata mennä lähellekään arvon prinsessa Scarlingtonia", Edna hymähti silmiään pyöräyttäen, "En ole koskaan tavannut henkilöä, joka vihaisi kissoja niin palavasti, mitä hänen armonsa", joskus he olivat olleet ystäviä Lilyn kanssa, ainakin jotenkuten. Nykyään heitä ei voinut jättää kahden hetkeksikään, tai olisivat toistensa päitä repimässä irti. Ei Edna edes tiedä, miten tässä näin kävi, mutta kun toisen todellisen luonteen sai todistaa, ei sitä aina tullutkaan toimeen oletettujen ystävien kanssa...

"Taidat magiaa?", Noidanalku kysyi nopeasti, "Jos kerta maagisen kissaolennon jälkeläinen olet? Vai?", tietenkin häntä kiehtoi magia ensimmäisenä uusissa tuttavuuksissa, itse kun vasta opetteli käyttämään kaikkea potentiaaliaan.

[Dogster]

No, nyt sitten löytyi se täydellinen kuvaus. Nell virnisti iloisesti, näyttäen noita kauniita torahampaitaan jälleen. Tuo myös nyökkäsi Ednan toteamukselle rouva Scarlingtonista.

"Oi kyllä, olen kyllä tästä kuullut. Ei kuulema erityisesti pidä haltioista myöskään. Tai kirkkoa vastustavista, mikäli huhuihin on mitään uskomista.", Nell naurahti, aivan kuin tämä asia ei vaivannut häntä lainkaan. "No, mulkoilkoon minkä tahtoo, niin kauan kun leikin siististi ei hänelläkään pitäisi olla sanomista - Ja senhän minä taidan."

Kapteeni oli aivan liian rento asian suhteen, aivan kuin tämä oli vain leikkiä. Toisaalta tuo oli jo taistelun veteraani, joten yksi äreä prinsessa oli aika paljolti juurikin tätä hänelle. Ehkä ei olisi viisasta aliarvioida prinsessaa, mutta juuri nyt Nell näki tuon vain korkea-arvoisena, mutta vaarattomana niin kauan kun kapteeni pelasi korttinsa oikein.

Kysymys magiasta sai Nellin tyrshkähtämään hiukan. "Ei, ikävä kyllä - siedän magia-pohjaisia hyökkäyksiä ja ansoja paremmin kuin monet muut, mutta omaa magiaa en vielä omaa - jos ei näkymättömien näkemistä lasketa.", tuo selitti, virnistäen hiukan. "Mutta isäukko taas... Hän ei voi edes aivastaa aiheuttamatta tulvaa. Villi magia - kontrolloimatonta. Kuulema koetti oppia hallitsemaan sitä ennen kuin minä poksahdin maailmaan. Kukaan naapureista ei tahtonut puhua siitä ajasta."

[Aksutar]

Edna vain hymyili pienesti, huvittuneen ilkikurisesti kun Nell siniverisestä puhui. Siinä samalla noita vilkuili ympärilleen, varmistellen ettei ketään ainakaan näkynyt lähituntumalla. Hyvällä tuurilla heidät olisi voitu vetää hirteen jo näistä puheista! Ja jos se Lilystä olisi riippunut, olisivat he aivan varmasti jo teloitettavana, sen verran Edna uskalsi arvailla. Mutta, hän ei sanonut asiaan enää mitään. Sen verran hän henkeään arvosti ja opettajaansa oli kuunnellut, ettei syyttä suotta lähtenyt siniverisen kanssa ottamaan yhteen – saatikka tuosta juoruilemaan, vaikka ketään ylimääräistä ei paikalla olisi ollutkaan kuuntelemassa! Sitä oli kuitenkin oppinut, että linnan alueella jokaisella seinällä ja kivellä ja pienellä kukkasellakin tuntui olevan silmät ja korvat...

Puhe kuitenkin vaihtui magiaan, Nellin myöntäessä ettei itse sitä taitanut, vaikka olikin sietokykyisempi magialle mitä monet muut. Harmi sinällään, Edna kun mielellään olisi tavannut muitakin magian taitajia ja jakanut tietoutta ja kokemuksia muiden kanssa. Mutta se tietenkin edellytti, että pitäisi liikkua enemmän sellaisissa piireissä, missä moisia henkilöitä voisi tavata. Ja sellaisissa piireissä liikkuminen ei todellakaan ollut hyvä idea näinä aikoina.
Virnistäen noidanalku naurahti, Nellin kertoen kuinka isänsä ei voinut edes aivastaa aiheuttamatta vahinkoja, kiitos villin magian.
"Olen kuullut siitä", Edna nyökkäili, tuumien asiaa hetken, "Tosin en ole vielä törmännyt yhteenkään villin magian edustajaan. Ehkä olisin itse sellainen, ellen oppiin olisi päässyt jo ennen kuin kykyni täysin olivat kehittyneet".

"Mutta... Minun pitäisi kai palata kotiin päin", Ympärilleen vilkaisten Edna tokaisi, ennen kuin takaisin Nelliin vilkaisi, "Lähdetkö matkaan vai onko sinulla parempaakin tekemistä, kuin päiväkävely kaupungille? Seura kyllä kelpaisi".

[Dogster]

"Heh.", Nell virnisti hiukan, asettaen käden lanteelle, heilauttaen kättään hiukan. "Jos pystyisin niin antaisin teidän kahden kyllä tavata - Ukolla on aina hauskaa ja tykkää puhua kaikkien kanssa." - kapteeni ikävä kyllä tiesi miten mahdotonta se olisi. Haltia tapaamassa ihmisten puolella olevaa noitaa vain teekupposta varten... ehkä se olisi onnistunut eri aika kautena, mutta kun ajat olivat mitä olivat. Nell ei tahtonut riskeerata aivan niin paljoa kerralla.

"Tiedän vain sen verta että kukaan ei ole vielä pystynyt opettamaan häntä yhtään paremmaksi - vanha ukko selitti kerran miten hän koetti olla oppilaana. Yhden kerran. Selvisi ettei villiä magiaa pysty kesyttämään ihan noin vain - se on kuin soutaisi kivikkoisessa virrassa. Et pysty muuttamaan veden suuntaa, tai muuttamaan kivien paikkaa - ainoa asia mitä pystyt tekemään on mennä mukana. On vain kyse asenteesta.", Nell oli vaipunut liian syvälle ajatuksiinsa, hän kaipasi isänsä seuraa hiukan. Ei kapteeni sitä myöntäisi ellei kysyttäisi, mutta kyllä siellä pieni kaipuu oli.

Ednan kysymys sai metsästäjän nostamaan katseensa maasta takaisin ylös, tuon räpyttäen silmiään saadakseen ajatukset takaisin raiteille. Aivan! Niin, aivan, linnan piha, Edna, kotiinlähtö. Nell antoi yhden villin virneen, näyttäen torahampaitaan taas hiukan - ystävällinen ele oikeastaan, vaikka useimmat eivät niin varmaan ajatelleet. Tuon virneen takana oli muutakin - Nell lähetti pikaisen viestin tovereilleen. Toki tuo aiheutti pientä hämmennystä - ja puraa yhdeltä, he eivät saisi oikeastaan liikkua yksitellen linnan ulkopuolella Tulen Veljeskunnan sääntöjen mukaan - mutta ei kukaan vastustanut.

"Toki minä voin nopean reissun tehdä - anteeksi tuo pieni paussi, piti ilmoittaa lopuille.", Nell lopulta myöntyi parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen, taputtaen ohimoaan. "Telepatia. Huolestuvat jos en ilmoita, onneksi on edes yksi kätevä taito.", puoli-rotuinen naurahti hiukan, ottaen sitten sivu-askeleen portteja päin. Toki tuolla oli muitankin taitoja mutta telepatia oli pelastanut hänet monta kertaa...

[Aksutar]

Eihän Edna voinut muuta kuin hymyillä, kuunnellessaan kuinka Nell isästään kertoi. Selvästi isänsä muisteleminen vei miehen omiin ajatuksiin hetkeksi, noidan vain tarkkaillen toista sen pienen tovin. Mahtoi olla hirveää, jos rakkaitaan ei nähnyt pitkiin aikoihin. Ednalla sentään oli äiti aina läsnä ja isäänsäkin hän näki suhteellisen usein – tosin tilanne olisi saattanut olla toinen, kun tiesi millainen isänsä oli. Kai se oli onni onnettomuudessa, että Edna asui äitinsä kanssa seudulla, jossa isänsä työskenteli. Sitä myös toisinaan jäi miettimään, olikohan Ednalla sisarpuolia ja jos oli, niin missäköhän päin mannerta...

Noita mutristi huuliaan pienesti Nellin virnuillessa hänelle hetken, ennen kuin ilmoitti voivansa kyllä tulla mukaan. Siinä samalla pahoitellen paussia, kertoen ilmoittaneensa muille aikeistaan. Ednan ilme kirkastui kera oivaltavan henkäyksen, noidan naurahtaessa pienesti.
"Sääli, etten minä kykene telepatiaan. Se olisi kyllä kätevää. Mutta, kerta isänikään ei osaa, niin kaiketi en minäkään...", Edna tuumi, samalla kun lähti askeltamaan kohden linnan portteja, olettaen Nellin lähtevän myös matkaan, "Tosin, enpä minä ole sitä koskaan kunnolla kokeillut...", noita tuumi perään.
"Mutta eipä täällä pahemmin ole ketään, jonka kanssa telepaattisia keskusteluja harjoittaa", Edna naurahti hieraisten niskaansa, "En edes pahemmin tunne magiaa taitavia ihmisiä. Ainoastaan opettajani ja äitini", sekin harmitti sinällään, Ednasta olisi ollut mukava tuntea muita magian taitajia tai muuten vain maagisia tahoja, mutta ei hänellä ollut aikaa tutustua kehenkään uuteen opintojen, kotitöiden ja lapsenhoidon ohella. Hänen piti tyytyä lähipiiriinsä. Ellei sitten käynyt tämän kaltaisia iloisia sattumia, että joku erikoisempi taho eksyisi hänelle juttelemaan, kuten Nell nyt ja Leto aikaisemmin tänä vuonna. Joskaan Leto ei puhunut, mykkä kun oli.

"Kuinka monta teitä on?", Edna tiedusteli pian Nelliltä, "Veljeskuntalaisiasi siis, täällä".

[Dogster]

Ednan mainitessa telepatian, Nell heilautti vasenta korvaansa hiukan, kuunnellen nuorta noitaa. Tuon tuuminnat saivat Nelladelin miettimään hetken syvemmin, ennenkuin nyökkäsi lyhyesti. "Voihan sitä koettaa - voi olla että tarvitset vain harjoittelua tai sen ensinmäisen työnnön jolta-kulta. Itse pystyn ottamaan yhteyden lähes kehenkä tahansa, kunhan eivät ole estämässä jotenkin. Kuten maagisesti, henkisesti, tai muuta vastaavaa.", Nell selitti, käsi eksyen tuon leualle mietteliäästi. "Tosin yhteyden ylläpito on hankalaa, ellen ole jo tottunut henkilön kanssa telepaattisesti puhumiseen. Voin ottaa helposti yhteyden ryhmääni, huolimatta välimatkasta, mutta esimerkiksi kokkiin en pystyisi ottamaan yhteyttä tästä näkemättä miestä ensin... Rajansa tälläkin taidolla."

Nell oli suhteellisen nöyrä mitä tuli hänen taitoihinsa - eikä hävennyt myöntää rajojansa tai mitä hän ei yksinkertaisesti kyennyt tekemään. Kohta tuo siirsi kätensä alas, antaen nopean hymyn. "Jos tahdot harjoitella joskus, senkus sanot!"

Ednan kysymys sai Nellin hymähtämään. Veljeskunnasta puhuminen oli suhteellisen mieluista Nellille - tuo piti ryhmästään. "Varmaa numeroa en tiedä koko kaupungin alueelta - Tulen Veljeskunnan jäseniä on vähän joka puolella. Viestinviejiä, uutisten kerääjiä, ja niin pois päin. Mutta linnalla meitä on viisi, siitä olen varma. Minä, Morris, Toke, Epona ja Adela. Adela on vasta liittynyt ja vähän nipottaa kaikesta, Morris on vanhin ja kokenein.", tuon hymy lämpeni, ja sormet eksyivät siirtämään hiuksia pois silmiltä. "Epona on aikamoinen villikko... ja Toke on se hiljainen kaveri. Useimmat luulevat mysteeriseksi, mutta todellisuudessa hän on vain ujo.", Nell virnisti lopussa, tajuten sitten että portit olivat tulossa kohden.

"Uups, pitää piilottaa korvat.", tuo naurahti, asettaen kädet korvillensa hetkeksi, sulkien silmät. Merkit kasvoilla näyttivät kiemurtelevan pois kasvoilta, niskaa pitkin piiloon, väri tuon hiuksissa näytti haalistuvan ja sulavan pois... Kun tuo otti kädet pois korviltansa, oli niissä selkeä suippo pääty jos tarkasti katsoi mutta nopeasti vilkaistuna ei noita huomannut. Silmätkin olivat muuttuneet normaalimmaksi, vaikka outo liila sävy yhä pysyi. Nell antoi pahoittelevan hymyn ennen kuin iski silmää, asettaen kädet taskuihin, tallustellen yhä Ednan vierellä. Shhh, tämä oli nyt heidän salaisuus niin kauan kun Nell oli linnan ulkopuolella.

[Aksutar]

Nellin kertoessa enemmän telepaattisesta keskustelusta, kuunteli Edna tarkkana. Totta kai häntä kiinnosti tietää ja oppia enemmän siitä taidosta! Ehkä hänkin vielä joskus kykenisi siihen, se olisi täydellistä, helppo ja huomaamaton tapa kommunikoida toisten kanssa. Hans ei häntä ollut suostunut opettamaan moiseen, tosin Edna myös epäili osasiko velho itsekään telepaattista kommunikointia lainkaan.
"Mielelläni!", Edna vastasi naurahtaen, Nellin tarjoutuessa opettamaan häntä telepatian saloihin. Hans oli kyllä kieltänyt toiset opettajat, kuulemma kahden eri tahon opetukset sotkisivat vain noidan pään ja haittasivat kehitystä, mutta itse se kaljupäinen viipotti milloin missäkin ja opetti hänelle vain tiettyjä, valittuja aiheita. Edna halusi enemmän, vaikkei sitä ääneen ollut opettajalleen ilmaissutkaan...

Myös puheet veljeskunnasta pistettiin korvan taakse, Ednan tuntien olonsa osin jopa turvattomaksi kuultuaan kaupunginkin alueella olevan tuntemattoman määrän mokomia. Nell sai uskotella mitä halusi, Edna ei silti tulisi koskaan luottamaan täysin mihinkään ryhmään, joka toimi uskonnon nimissä. Ei siis ainakaan ihmistenuskontojen, niistä tuntui olevan vain haittaa näin magiaa taitaville yksilöille... Puhumattakaan sitten puoliverisistä...
Ehkä hän oli vain vainoharhainen ja estynyt. Ei hän saisi sellaiseen langeta, moinen ajattelutapahan oli syynä sille, ettei maageja tai taruolentoja hyväksytty. Mutta silti, aina kun kyseessä oli uskonto, oli Edna varpaillaan. Sentään Nellin viisihenkinen ryhmä kuulosti ihan mukavalta, mitä mies heistä nyt ehättikään kertoa.

Mutta, kun he saapuivat porteille, päätti Nell piilottaa... korvansa? Edna vilkaisi kysyvästi toisen puoleen, Nellin nostaessa kädet korvilleen ja kirjaimellisesti piilotti ne jonnekin, kuten myös merkkinsä ja silmäänpistävät piirteensä muutenkin. Magiaa kaiketi, nyt sen räikeänepäilyttävän näyn sijaan Nell näytti... hieman enemmän tavallisemmalta.
"No... tuohan on kätevää", Edna lopulta naurahti, samalla kun matka jatkui. Hänellä oli tietenkin omat mielipiteensä piilottelusta, mutta ei hän nyt viitsinyt Nelladelin kanssa lähteä asiasta vääntämään ja väittelemään. Ei hän halunnut antaa itsestään nipottaja kuvaa heti ensitöikseen!
"Osaan itsekin muodonmuutoksen, yhden. Ehkä kykenisin useampaankin, jos harjoittelisin, mutta jo yhden uuden muodon oppiminen oli niin raskasta, etten ole tullut harkinneeksikaan uusien opettelua", Edna selosti, pitäen äänensä kuitenkin sen verran hillittynä ja matalana, ettei ihan jokainen lähettyvillä kuulisi keskustelun aihetta.
"Käytätkö paljonkin magiaa...?", Noita lähti tiedustelemaan varovaisesti, ymmärtäen kyllä jos Nell ei asiasta halunnut puhua.
Siinä samalla matka jatkui kaupungin kaduille, Ednan lähtien näyttämään tietä syrjemmällä sijaitsevalle asunnolle, jossa äitinsä, Leton ja Karenin kanssa vietti aikaa nykyään... Ei hän viihtynyt yksin kotona, kun Kalma meni missä meni.

[Dogster]

No, nyt Nellillä oli syy tavata Ednaan uudemman kerran - telepatia harjoitukset. Mikä ilahdutti kapteenia, hän oli jo tässä lyhyessä ajassa oppinut nauttimaan Ednan seurasta. Tuo oli oikea kipinä, ja Nell, uteliaana miehenä, tahtoi nähdä millaiseen roihuun Edna vielä päätyisi. Puoli-rotuinen uskoi toisella olevan potentiaalia suuriinkiin asioihin, ja tahtoi olla paikalla näkemässä nämä asiat. Jos ne tapahtuisivat siis. Ehkä. Mahdollisesti. Kenties kissa oli vain päättänyt näin itsekseen, kuten kissat tuppaavat tekemään.

"Tälläisinä aikoina ainakin. En erityisemmin pidä tästä itse, mutta pidän keihäästä vatsassa vielä vähemmän.", Nell vastasi Ednalle, kädet selän takana samalla kun hän katseli ympärilleen. Vaikkei kapteeni ei ollutkaan kaupungeissa kasvanut, ja viihtyi enenmän metsissä - oli tälläisillä vilkkailla kaduilla omat hurmaavat puolensa. Ja olihan tuo utelias olento. Edna sitten selitti että osasi myös muodonmuutoksen, ja Nell kuunteli, korva tarkkana - virnistäen hiukan tuon mainitessa kissapedon olevan se satunainen muoto.

"Kissapeto, eh? Eihän siihen toista muotoa enää tarvita päälle.", Nell vastasi aivan yhtä hiljaa, naurahtaen kevyesti loppuun tosin. Ednan kysymys sai Nelladelin kuitenkin ravistamaan päätään kevyesti. "En tietoisesti, ainakaan. Ilmeisesti potkuissani ja lyönneissäni on magiaa, mutta asiaa ei olla kunnolla vielä tutkittu. Tosin se selittää miten minun kokoiseni kaveri saa pari metrisen miehen maahan yhdellä lyönnillä.", kapteeni naurahti ilkikurisesti lopussa, virnistäen hiukan. Tosin kohta tuo rauhoittui, miettien asiaa tarkemmin.

"Toisaalta... olisihan se mukava osata hallita. Tai edes tietää tarkemmin näistä asioista. Harmi että olen vähän omalaatuinen tapaus, en usko että kovin nopeasti löydän ketään joka osaisi tässä auttaa." - tuo myönsi, kohauttaen olkiaan. Eipä tuota paljoa haitannut, osasi mokoma olla piittaamatta liiaksi.

Syrjäisempi katu... Nell katseli ympärilleen taas, painaen mieleen yksityiskohtia että osasi takaisin sitten omillansa, jos oli tarvetta. "Täälläkö sinä asut?"

[Aksutar]

Edna naurahti pienesti huomautukselle keihäästä vatsassa. Tottahan se oli, vaikka Edna mielellään olisi kapinoinut suurempaankin ääneen taruolentojen ja maagien sortamista vastaan, piti hän ennemmin suunsa kiinni ja pysytteli syrjemmällä näinä aikoina... Ainakin vielä.
"Eipä kai sitten", Noita virnisti Nellille tuon kommentoidessa kissapetomuotoa. Hän oli kyllä aikalailla samoilla linjoilla puoliverisen kanssa ja loppujen lopuksi, ei hän nähnyt mitään syytä harjoitella muodonmuutoksia kovinkaan monta. Hänhän taisteli paremmin ihan omana itsenään loitsujen kanssa, eläinmuodot olivat lähinnä vain huvinvuoksi, toisinaan käteviä tilanteessa jos toisessakin, mutta harvemmin niitä tarvitsi. Mutta ne pohdinnat jäivät taka-alalle, Nelladelin kertoessa paremmin omasta magian käytöstään. Tuo ei kuulostanut olevan täysin varma siitä, mitkä maagiset kykynsä olivat ja oliko hänestä kenties parempaankin magialla taiteiluun. Sinällään harmi, varsinkin se fakta ettei Nellin kaltaiselle mahdolliselle maagille tuskin joka nurkalta löytynyt opettajaa.
"Ehkä sinun pitäisi mennä jonkun oppineen maagin puheille, kenties heistä voisi olla paremmin kertomaan onko sinusta magian taitajaksi", Edna ehdotti, "Tosin, jos magia sinua suuresti kiinnostaisi, niin kaiketi olisit jo sen tehnyt", noita lisäsi hymähtäen. Eihän kaikkia magia houkutellut ja Nellillä tuntui olevan osaamisalaa jo muualla.

Syrjäkujille päästyä puolitressym kyseli, asuiko noita täällä päin.
"No näytänkö aatelisneidolta, joka paremmilla kulmilla asuisi?", Edna vastasi tuhahtaen, mutta virnisti perään, "Täällä sentään on rauhallisempaa, eikä naapurit liioin valita", ei kukaan täällä uskaltanut valittaa naapureistaan millekään taholle, ties vaikka itse joutuisivat siitä hankaluuksiin, asukkaat kun näillä kujilla olivat juuri sellaista väkeä, jota ei niin hyvällä katsottu valtaväestön keskuudessa. Tosin, siitä syystä näillä kujilla ei myöskään pahemmin vartijoita liikkunut, ei ketään kiinnostanut riskeerata henkeään täällä partioidakseen. Mutta, sentään he eivät länsikujilla asuneet, siellä se kaikkein halveksituin ja syrjityin joukko kaupungista asui.

Lopulta he saapuivat mukavankokoiselle talolle, joka ei uutuuttaan saatikka kauneuttaan mitenkään loistanut. Mutta se oli rustiikkisen kodikas ja omasi jopa pienen piha-alueen talon takana.
"Perillä. Eipä se matka tämän pidempi ollut", Edna ilmoitti terassille astellessaan, "... Haluaisitko tulla teelle?", syystä tai toisesta noita koki tarvetta pyytää toista sisälle käymään. Nell oli osoittautunut harvinaisen mukavaksi tuttavaksi, eikä Edna vielä olisi halunnut tuosta eroon päästä. Mutta kyllähän hän ymmärsi, jos kapteenilla jotain omia kiireitä oli.

[Dogster]

Oppineen maagin.. voisihan sitä harkita. Nell kallisti päätään hiukan, hiukan hämmentyneenä. "Eikös maagit ole aika erikoistuneita omaan tyyliinsä?", tuo kysyi - raukkaparka ei ollut kovinkaan montaa maagia tavannut. Ei tuo ollut vielä ehtinyt istumaan ja puhumaan velhojen kanssa, muuta kuin nopeasti tehtävillä... ehkä asiaan saataisi nyt muutos, kerta hän oli nyt kaupungilla jumissa.

Tuhahdukseen, Nell vain kurtisti kulmiaan. "En minä pahalla.", tuo sanoi takaisin, mutristaen huuliaan. Mökötti mokoma nyt. Ainakin pienen hetken kunnes Edna selitti tarkemmin. Nelladel nyökkäsi vastaukseksi, katsellen ympärilleen. "Paikka on vain niin.. hiljainen. Vertaen siihen mitä teit kun ensinmäisenä näit minut.", kapteeni sitten virnisti, eikä pystynyt vastustamaan pientä kiusaa. Pikku tulipallero asumassa näin rauhallisella alueella. Eipä olisi uskonut.

Tosin nähdessään Ednan talon - Tai no, asuinpaikan - hän pysähtyi hetkeksi, katsomaan tarkemmin. Tuon silmät näyttivät laajenevan hetkeksi, ennenkuin pieni, lempeä hymy nousi kapteenin kasvoille. "... kodikas." - tuo ei pystynyt edes selittämään sitä pientä lämmintä tunnetta rintakehässään. Hän oli suorastaan ihastunut tähän paikkaan - toisin kuin linna, elämisen pystyi näkemään tässä. Ednan mainitessa teen, Nell käänsi päättään viimein tuon suuntaan, tajuten että häneltä kysyttiin jotain. Kapteeni mietti pienen hetken, ja sitten naurahti kevyesti.

"Jos sen saa kylmänä. Kissankieli.", hän osoitti suutansa kohden nopeasti. "Kissat eivät pysty syömään mitään kuumaa. Polttaa kielen nopeasti. Uskomattoman ärsyttävää talvella, ei voi edes lämmitellä kunnolla.", Nell selitti, asettaen kädet lanteilleen, tuhahtaen lopussa. Tämä ei pitänyt kylmästä, se oli varma.

[Aksutar]

"Yleensä kyllä, tietääkseni. En tiedä, onko sitten moni osaajiakin olemassa", Edna vastasi nopeasti Nellin kysellessä maagien omista tyyleistä. Tähän asti hän ei ollut tavannut kovinkaan montaa maagia, velhoa, noitaa tai vastaavaa, joten hän ei liennyt paras henkilö vastaamaan tuohon kysymykseen. Mutta, ainakaan Hans ei suostunut opettamaan hänelle kaikkea sekaisin, vaan he keskittyivät aina tiettyyn asiaan ja sitä hioivat eteenpäin, kunnes seuraavaan samanlaiseen eksyivät. Tähän asti hän oli opetellut käyttämään lähinnä elementtimagiaa ja niistäkin vain tulta, mutta kyllä se Ednalle kelpasi näin alkuunsa.

Noidanalku ei voinut kuin virnistää pienesti, Nellin mainitessa asuinpaikkansa olevan hiljainen, verrattuna siihen mitä Edna oli puuhaillut heidän tavatessa. Tottahan tuo oli, mutta Edna viihtyi täällä ja siitä viihtyvyydestä myös puoliverinen taisi olla samaa mieltä, kun kapteeni kävi kehumaan paikkaa kodikkaaksi.
"Eikö olekin? Olisi minulla toinenkin koti missä pysyä puolisoni kanssa, mutta hän menee milloin missäkin ja kerta minun pitäisi opintojeni lisäksi keskittyä lapseni hoitamiseen, niin olen päättänyt siirtyä tänne – asuntohan on siis oikeasti äitini. Hän auttaa minua nyt, kun ylimääräisistä käsipareista on puutetta...", Edna kävi yllättäen selittämään ehkä turhankin yksityiskohtaisesti missä elämänsä meni, vaikkei se varsinaisesti Nelladelille kuulunut. Hyvä jos tuota edes kiinnosti. Eipä ketään tuntunut kiinnostavan hänen elämänsä, hänen tarpeensa ja huolensa, jos siitä lähdettiin.

"Ai! Eiköhän tuo onnistu", Jokseenkin häkeltyneenä Edna naurahti puoliveriselle, joka teetä pyysi kylmänä kissankielensä takia, "En ollutkaan tietoinen tuosta... Täytynee itsekin siis varoa, jos kissamuodossa jotain meinaan syödä...", noita vielä tuumi, kuitenkin iloisesti viittoen Nelliä seuraamaan itseään sisätiloihin.

"Palasin!", Heti ensimmäisenä noita rääkäisi kovaan ääneen, kun sisälle astuttiin ja siihen huutoon kuului epämääräinen vastaus kyökin puolelta. Talo oli yhtälailla rustiikkisen kodikas sisältä päin, sisustus oli erittäin runsasta ja osin jopa sekavaa. Heti ensimmäisenä avautui oleskelutila, jonka keskellä oli pyöreä pöytä. Pöydän ääressä oli kaksi tuolia – toinen niistä huomattavasti koreampi ja pehmustetumpi – ja pöydän päällä taas tarotkortteja ja kristallipallo. Huoneessa ei ollut varsinaisesti suurempia istumispaikkoja, mutta tyynykasoja löytyi muutamakin. Seinustalla taas oli kirjahylly, jota koristi kaikenmaailman taikakalut ja loitsukirjat.
Oleskelutilasta lähti jyrkät rappuset ylös parvelle, josta löytyi Ednan oma "huone". Koko yläkerta oli hänen käytössään, vaikka eipä vinokattoiseen tilaan mahtunut pahemmin mitään muuta kuin sänky, kirjoituspöytä, yksi vaatekaappi ja lapsen kehto. Rappusten vierellä, molemmin puolin oli sitten ovet alakerran muihin huoneisiin. Toinen oli Ednan äidin, Helgan, makuuhuone ja toinen kyökki. Kyökistä pääsi takaoven kautta pihalle ja kyökistä löytyi kiviset rappuset kellarikerrokseen, jossa ruokaa ja muuta epämääräistä säilytettiin. Asunto ei todellakaan ollut iso ja runsas sisustus loi jopa osin ahtaan tunnelman paikkaan, mutta silti Ednan mielestä täällä mahtui yllättävän hyvin elämään nelihenkinenkin porukka. Heidän lisäksi kun talossa asusteli tätänykyä myös Leto, joka tosin ei taitanut tällä hetkellä olla paikalla... Mykkä hujoppi kun meni välillä omia menojaan.
Asunto oli myös yllättävän hämärä. Ikkunat, mitä niitä nyt näki paksujen verhojen lomasta, olivat selvästi lian peittämät ja eivät täten päästäneet niin hyvin päivänvaloa läpi sisälle. Näin ollen jopa päiväsaikaan huonetta lähinnä valaisi vain kynttilät ja niitäkin oli harvakseltaan.

"Istu alas, minä käyn katsomassa teen tulemaan ja ilmoitan että meillä on vieraita – Haluatko muuten maitoa vai kermaa teesi kanssa? Entä sokeria tai hunajaa?", Edna kyseli, viittoen samalla Nelliä istumaan mieleiselle tyynykasalle.

[Dogster]

Ednan vastaus oli riittävän hyvä Nelladelille - tuolla oli enenmän kokemusta tältä alalta kuin kapteenilla itsellään. Tämä aukko sivistyksessä ja kokemuksissa pitäisi korjata mitä piki-miten. Se saisi nyt kuitenkin odottaa, Ednan alkaessa selitämmään tarkemmin tilannetta. Ja kyllä, Nell kuunteli - mielenkiinnolla, jopa. Nuori noita oli juuri paljastanut aika montakin asiaa tässä.

"Hyvä että sinulla on joku joka avittaa sitten.", hän vastasi, hymyillen kevyesti Ednan purkaukselle. "Jos osaisin yhtään olla lasten kanssa, tarjoaisin auttavan käden itsekkin. Pidän lapsista, mutta kun ne tuntuvat pelkäävän meikäläistä.", tuo sitten jatkoi, virnistäen hiukan lopussa. Oliko se nyt ihme että lapset karttasivat miestä jolla oli kynnet ja terävät hampaat ja kiilluvat silmät. Hänhän oli suoraan kuin lapsen painajaisista! Hän ei sen enenmpää virkannut - edes Ednan toteamukseen että kannattaisi varoa mitä söisi jos olisi kissamuodossa. Kyllähän tuo olisi sen oppinut ennenmin tai myöhemmin itsekkin, varmaan. Nyt, kuitenkin, teetä! Ja tapaamaan Ednan perhettä. Sitä osaa joka täällä oli, siis.

Ednan huudahdus sai Nelladelin hätkähtämään hiukan, mutta kyllä tuo onneksi kohta rauhoittui, kuunnellen tarkkaan vastausta joka kaikui suhteellisen herkullisen tuoksuvan huoneen suunnalta. Keittiö? Varmaankin. Normaali ihmisille tämä olisi varmaankin ollut tukala paikka, mutta kissa oli jo tottunut ahtaisiin tiloihin, ja kävelemään ympäriinsä kaatamatta mitään vahingossa onneksi... Nell katseli ympärilleen, keskittyen näihin ihmeellisiin esineisiin hyllyllä, lähestulkoon sanaton mielenkiinnon johdosta - ainakin kunnes Edna mainitsi että Nelladelin kannattaisi istua alas. Kissa kurkkasi olkansa yli Ednan suuntaan, tajuten että oli mennyt ihan hiljaiseksi. Tuo virnisti hiukan, vetäen syvään henkeä, päästäen sen ulos... ja laskien tämän ihmisen illuusion ainakin täksi hetkeksi.

"Hunaja riittää.", tuo vastasi, hymyillen taas ennen kuin lopahti tyynyjen päälle. "En kuulema saa juoda enää kermaa. Ryhmän parantajan määräys.", tuo jupisi viimeisen osan - tuo selkeästi piti makeasta, mutta määräykset oli mitä oli... Samalla kun Edna katosi keittiöön, Nell keskittyi löytämään mukavan asennon - ja miltein hukkui mokomien alle. Perhana, pitikin olla näin pieni. Ja leikkimielisä.

"Apuva-"

[Aksutar]

”Selvähän se”, Edna vastasi pienesti virnistäen, Nellin mainitessa ottavansa hunajaa ja ei kuulemma enempää kermaa saanut litkiä. Mistä moinenkin käsky johti juurensa, sitä sai vain arvuutella. Sen pidemmittä puheitta Edna katosi kyökin puolelle keittämään vettä ja tervehtimään äitiään ja Karenia, joka kyökin lattialla leikki. Siinä samalla noidanalku myös kertoi vieraasta ja nopeasti selosti, kuka oleskelutilan puolella odotti. Helga lähinnä vain pyöritteli silmiään kokkauksen ohessa.
Naisten jutellessa, oli Karen lähtenyt haparoiden taapertamaan oleskelutilan puolelle, heti kiinnostuneena vieraasta joka tyynykasaan oli eksynyt. Taapero jäi kyökin ovelle tuijottamaan mokomaa silmät suurina, tietämättä mitä nyt tuon suhteen olisi pitänyt tehdä. Mutta syystä tai toisesta, ei Karen vaikuttanut kuitenkaan pelokkaalta.

Kauaa sitä tuijotusta ei jatkunut, kun Edna palasi kyökistä kera tarjottimen, johon oli kerännyt kaksi teekuppia kera tassien, hunajapurkin, sokeria, maitoa ja teepannun. Teevettä hän ei ollut keittänyt niin kiehuvan kuumaksi, mutta varmasti sen piti vielä hieman jäähtyä jotta Nell mokoman pystyisi juomaan ilman kieltään polttamatta.
”Hankalaa, eikö?”, Edna kysyi virnistäen, nähden toisen tyynykasalla, ”Tyynyillä istuminen on oma taitolajinsa, se vaatii aikansa oppia. Vai mitä Karen?”, noita jatkoi, laskien teetarjottimen matalalle pöytätasolle tyynykasojen lähellä. Karen oli siinä samalla taapertanut äitinsä perässä lähemmäksi, yhä kiinnostuneena uudesta vieraasta.
”Tapasitkin jo Karenin. Hän ei ole kova puhumaan vielä, mutta osaa kyllä”, Edna jatkoi, napaten Karenin syliinsä ja istahti tyynykasalle Nellin lähelle, ”Karen, tässä on Nelladel. Hän on äidin uusi ystävä”, nuori noita selitti lapselleen, joka vierasta tuijotti yhä silmät suurina.

[Dogster]

Normaalisti, Nelladelilla oli loistava tasapaino. Tuo pystyi helposti laskeutumaan jaloilleen, vaikka tuota kuinka olisi riepoteltu aiemmin, ja pysyi oksien päällä jopa nukkuessa. Mutta tämä upottava tyynykasa... Perhana vieköön. Nell antoi surkean ilmeen Ednan kysymykselle, vastaten sillä tavalla ennenkuin kääntyili pariin kertaan. Kohtahan kapteeni oli osittain makaamassa, vatsallaan, yksi tyynyistä kyynärpäiden alla kun hän taitti kätensä päänsä alle.

"Näin, toivottavasti tämä ei nyt haittaa. Leppoisampi näin.", tuo sitten vastasi, pudottaen päänsä hetkeksi käsi-varsiensa päälle. Tämä tosiaan näytti kuin lekottelevalta kissalta juuri nyt. Tosin tuo nosti päätään heti kuullessaan Karenin nimen. Tuo tapitti hetken, silmät suunnilleen yhtä isoina kuin pikkuisen, aivan yhtä hiljaisena. Apua. Apua se oli lapsi. Miten toimia lapsen kanssa? Tuon korvat taittuivat alas, enenmän hämmennyksestä ja lievästä paniikista, ennenkuin kapteeni sai ne taas nostettua. Hän vihdoin tajusi mitä sanoa.

"Hei Karen. Hauska tavata.", hän tarjosi sormea kädestään pieneen kättelyyn, lämpimän hymyn kera. Kissa ei tahtonut pelottaa lasta isolla kynnellisellä kädellä, ja nuo kädet kun olivat niin pikkuiset... "Nell riittää hyvin." - Nelladel oli pitkä ja hankala nimi, ja puoli-haltia ei tahtonut hankaloittaa nimensä lausumista pikkuiselle, jos tuo koskaan koettaisi sanoa kapteenin nimeä tässä lähikaikoina.

[Aksutar]

”Ole niin kuin haluat”, Edna naurahti, seuraillen kuinka kapteeni itselleen hyvän asennon tyynykasoilla otti. Olihan tämä toisinaan epämukava tapa istua, vieraille varsinkin jotka eivät olleet tottuneet tällaiseen. Mutta Edna piti äitinsä tavasta tarjota tuolien sijaan tyynykasoja. Niillä oli rennompaa ja mukavampaa istua.

Siinä missä Karen vaikutti olevan hämillään uudesta, uniikista tuttavasta, oli myös Nell osin hämillään. Miksi, sitä Edna ei tiennyt, mutta veikkasi sen liittyvän aikaisempaan keskusteluun lapsista. Ehkei Nell ollut tottunut lapsiin, jotka eivät heti ensikättelyssä alkaneet parkumaan tressyminpuolikkaan nähdessään. Lopulta Nell kuitenkin tervehti Karenia, ojentaen sormeaan tuolle kättelyn eleenä. Eihän pieni taapero siitä ymmärtänyt, mutta kun jotain hänelle tarjottiin, kävi kakara yleensä siihen myös tarttumaan. Niin tälläkin kertaa, hetken sitä sormea katseltuaan tarrasi Karen kaksin käsin siihen ja koitti olemattomilla voimilla vetää itselleen, ihan kuin se irtonainen osa kapteenia olisi ollut.

”Ell!”, viimein Karen avasi suunsa innokkaasti ilmoittaen uuden tuttavuuden nimen. Tarpeeksi lähellä kaiketi, eipä taaperolta tuon parempaa ymmärrystä voinut olettaa nimien suhteen.
”Niin, Nell on nyt meidän vieraana”, Edna kertoi lapselle, samalla kun tuon pienet kätöset irrotti Nelladelin sormesta, ennen kuin vahinkoa sattuisi.
”Karen osaa olla aika villi ja utelias joten suo anteeksi jos hän sinusta innostuu liikaakin”, Noidanalku naurahti Nellille, ”Kieltämättä olet yksi erikoisimmista tapauksista, mitä hän on saanut nähdä”.
”Haluaisitko kertoa, kuinka päädyit asemaasi? Kapteeniksi siis. Ei millään pahalla, mutta vaikutat aika nuorelta sellaiseen titteliin...”, Edna jatkoi, ollen selvästi vilpittömästi kiinnostunut aiheesta, siinä missä laski Karenin sylistään tyynykasalle, tytön lähtien hetken venkomisen jälkeen ryömimään kohden Nelliä.