Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

Kuninkaallisten ja sotilaiden ratsuille tarkoitetut tallit. Isot karsinat, tilavat käytävät. Tilat ovat siistit ja hienot, eikä ihan jokaisella sotilaalla ole varaa pitää hevostaan näissä talleissa. Talleilta pääsee myös laitumille, jotka sijaitsevat tallin takana. Tallit ovat linnan heikko kohta, sillä niiden ympäri ei kulje muuri, vaan tallit ovat muurien ulkopuolella, osin niiden sisällä, täten osana itse muuria.
Tallin henkilökunta pitää hyvää huolta ratsuista, jotka suurimmaksi osaksi ovat tavallisia hevosia. Taruolentoja ei ratsuina pahemmin ole, ei ainakaan tällä tallilla.

Valvoja: Crimson

Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Kesä 2014, 00:02

jatkoa täältä

Constantine, Aran(Valar)


Syndrae oli raivona, eikä sitä saanut pysähtymään millään. Se seurasi vaikka väkisin tuota sarvipäistä saaliseläintä, niin kauan, kuin tarve olikin. Pitkälle Valar seurasikin Aleigaa, varmistaen, että mokoma ihan kaupungista lähti pois. Vasta kaupungin porteilla Valar pysähtyi, jättäen sarvipäisen muiden huoleksi. Se oli nyt karkotettu hänen reviiriltään, eikä tuo enää elävänä tulisi palaamaan. Tai näin Valar ainakin arvioi. Ei kukaan tuota enää elävänä takaisin raahaisi ja jos raahaisikin, kävisi Valar uudestaan sarvipäisen kimppuun. Tuo oli vihdoista viimein se olento, jota syndrae ei aikonut sietää samassa tallissa. Ja kaikki tämä vain, koska mahtipontinen kolossi oli harvinaisen mustasukkainen tapaus.....


------


Mikä surkea päivä matkaamiselle. Kuka edes oli päättänyt, että tänään oli hyvä päivä matkata takaisin kaupunkiin? Jos Constantinelta kysyttiin, olisi matkaa voinut viivyttää vielä yhdellä päivällä, ihan vain jo senkin tähden, että matkaa olisi voinut taittaa hieman mukavammassa säässä. Oli satanut, oli kylmä, oli pilvistä. Toisaalta, mitä ennemmin he pääsivät kaupunkiin, sitä ennemmin vanha kenraali pääsisi takkatulen ääreen nauttimaan viskistä, aivan omissa oloissa.
Kenraali Fritz ja kourallinen tuon miehiä oli palaamassa reissultaan takaisin ihmisten kaupunkiin. He olivat vierailleet muutamassa kylässä virkaa toimittaen ja nyt viimein - muutaman päivän matkaamisen jälkeen - oli aika suunnistaa kotiin. Constantinen lisäksi mukana oli myös nuorempi Fritz, Emil, kenraalin nuorin poika. Tuo oli halunnut tulla isänsä mukaan tällä kertaa, jotta sai nähdä paremmin miten asioita hoidettiin "Eliittikenraalin tapaan". Tietenkin Emil oli kiinnostunut isänsä työstä ja tuon tehtävistä, joten nuorimies oli mielellään lähtenyt isänsä mukaan. Olihan Constantine myös ylpeä pojastaan, joskin Emil oli vähän turhan pasifistinen - vaikka kyllä haltioita vastusti, mutta ne muut friikit taas... - ja diplomaattinen. Ehkei miekan heiluttelu ollutkaan nuoremman miehen juttu, vaikka isä niin oli kovasti toivonut.

Matkaa oli taitettu jo pidempään hiljaisissa merkeissä. Miehet silloin tällöin juttelivat toisilleen, välillä jopa kovin railakkaasti, mutta nyt oli taas hiljaista. Pilvinen taivas ei sentään enää tiputellut kyyneliään matkaajien niskaan, joskin metsä oli suojannut kulkijoita melko hyvin.
Yllättäen silmiin kävi osumaan suuri... otus, joka liikkui kauempana metsässä. Hevoset pysäytettiin niille sijoille, kaikkien tihrustaessa kauempana selvästi haavoittuneena hoipertelevaa sarvipäistä olentoa. Selvästikään tuo ei ollut ihan paikallista perus riistaeläinkantaa, mutta mikä se sitten oli?
Constantinen - ja muutaman muunkin - reaktiot olivat käydä heti ensimmäisenä vain tappamaan mokoma. Näytti haavoittuneen, päästettäisiin se päiviltä ja palattaisiin kotiin nauttimaan sen lihoista. Mutta Emil oli toista mieltä. Niinpä nuorimies kävikin kääntämään isänsä päätä asian suhteen. Emil ehdotti, että olento napattaisiin ja vietäisiin lahjana - elävänä - nuorelle kuninkaalle. Kenraali Fritzin ja nuoren Scarlingtonin välit olivat hieman tulehtuneet, vanhan jääräpään jakaessa täysin erilaisen maailmankuvan nuoren, todella pasifistisen miehen kanssa. Jo moneen otteeseen kaksikko oli ajautunut sanaharkkaan, jossa Scarlington pärjäsi vain, jos sarvipäinen neuvonantajansa oli rinnalla... se vanha demoni ei selvästikään antanut kenenkään hyppiä kuninkaan nenille ja sekös suututti Constantinea. Miksei poika voinut olla kuin isänsä!

No, Emil jatkoi yhä nopeaselitteistä suostutteluaan, pitihän heidän sentään pitää kiirettä, jos otus päättäisikin kadota. Jos Fritz kuitenkin veisi olennon kuninkaalle, lahjana ja ystävällisenä eleenä, saattaisi Scarlington muuttaa asennettaan kenraalia kohtaan. Sitähän he halusivat.
Constantine ei pitänyt tästä suunnitelmasta, mutta näki kyllä, mihin poikansa pyrki. Hän antaisi otuksen lahjana Scarlingtonille ja hän saisi siitä lisäpisteitä. Kuningas sitten saisi tehdä otuksella mitä halusi. Kuulosti toisaalta ihan reilulta... Joten lopulta Constantine suostui tähän suunnitelmaan. Mutta vain, jos hän saisi otuksen sarvet takkansa ylle, jos tuo päätettäisiin kuninkaan toimesta pistää pois päiviltä!

Niinpä haarniskoihinsa sonnustautuneet matkamiehet käskivät hevosensa nopeaan raviin, siitä saman tien laukkaan. Köydet otettiin jo valmiiksi ja kun nopeasti lähestyvä saattue pääsi yllättäen tarpeeksi lähelle sarvipäistä, käytiin köydet heittämään tuon sarviin, varmistaen, että mokoma myös oli kiinni niissä. Vahvat, jykevärakenteiset miehet pitivät köysistä kiinni, kun Emil kävi laskeutumaan ratsailta ja lähestyi varovaisesti haavoittunutta olentoa, rauhoitellen äänellään mokomaa. Samaan aikaan Emil kävi myös kaivamaan olkalaukustaan pari porkkanan palaa, jotka oli ottanut viimeisimmästä kylästä mukaan omalle ratsulleen. Nyt niille kuitenkin löytyi muuta käyttöä.
Rauhallisesti lähestyen, rauhallisesti puhuen poika kävi tarjoamaan avokämmenestään porkkananpaloja kohden otusta. Ei ollut mitään hätää, he olisivat täällä auttamassa. Tai näin Emil vakuutteli olennolle. Tokkopa tuo ymmärsi mitään, jos Constantinelta kysyttiin, mutta uupunut olento näytti selvästi kiinnostuvan tarjotuista herkuista.

Jahka haavoittuneen sarvipään luottamus - tai sitten se vain luovutti kaiken suhteen - oli saatu heräämään, lähti saattue jatkamaan matkaansa kohden kaupunkia. Emil tarjosi vähän väliä sarvipäiselle lisää herkkuja ratsailta, houkutellen sarvipäistä jatkamaan vielä matkaa perässään.
Kaupungille ei ollut pitkä matka enää ja puolessa tunnissa he olivat jo porteilla. Kaupungin porteista he pääsivät sisään mutkitta, kun kenraali Fritz ratsasti edeltä. Kukaan ei käynyt pysäyttämään jykevän tamman selässä keikkuvaa kolossia, joka ei taaskaan näyttänyt kovin innostuneelta mihinkään. Matka jatkui aina kylän läpi, joka onneksi oli kohtuullisen hiljainen sään takia. Leveä, kivetetty jalkakäytävä vei aina linnalle asti, jonka porteista saattue pääsi jälleen sisään sen suuremmitta mutkitta. Linnan pihamaalla he suunnistivat talleille, johon matka viimein päättyi. Tallipojat hakivat miesten hevoset hoiviinsa, käyden valmistelemaan noita karsinoihin. Tallimestarille annettiin käsky kenraalilta pistää yksi karsina valmiiksi uudelle, hieman erikoisemmalle tulokkaalle ja yksi tallipojista sai luvan hakea hovin eläinlääkärin paikalle, tarkistamaan otuksen haavat ja parsimaan tuon mahdollisesti kuntoon. Tärkeintä oli, että sarvipäinen saataisiin nyt lepäämään.

Kun poroa talutettiin lämpimään, puhdas pahnaiseen talliin, seurasi Kenraali tätä toimitusta sivusta. Kotkannenäinen mies ei näyttänyt turhan innostuneelta poron olemassaolosta, mutta ei nähnyt syytä vielä poistuakaan paikalta. Kuten oli sovittu, tämä olento tulisi olemaan lahja häneltä kuninkaalle, joten oli vain asiaan kuuluvaa, että Constantine varmisti, että otus myös pysyisi hengissä ja saisi tarvitsemansa hoidon....




// Ne oli myrkytettyjä. Minä ne banaanit sinne vein. Hiljenevät ainakin kunnolla. eikun.---
Ja varo ettet lyö päätäsi Constan haarniskaan, voi kajahtaa aika pahasti D: EN NYT VIITSINYT KIRJOTTAA TÄHÄN KAUHEASTI ENEMPÄÄ KOSKA HUHHHUH, hittaile sinä vähän vaihteeksi, heitä lekuri vaikka paikalle. Olin hirveä hittailia, anteeksi >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 08 Kesä 2014, 01:02

#Törkeää, hukkaan heitit hyvät banaanit. Nyt mainoksen apina itkee http://www.youtube.com/watch?v=rWXiLhgMCb0, hyi hyi. Ja kauhea hittaus, mur. Läpsäisy takamuksellesi kuule.#

Kun väsymys ja kylmyys kastuneen turkin läpi alkoi käydä liiaksi, Aleigan ihmispuoli päätti vetäytyä hetkeksi kokonaan pois jättäen porokehonsa kokonaan vaistojen varaa. Eteenpäin kulkien, sorkkaa toisen eteen, etsien jotakin. Mitä, sitä poro ei tarkalleen ottaen tiennyt. Ehkä jokin lämmin, kuiva paikka mikä oli melko naurettava ajatus näin talven alussa. Edes ravistelu rannassa ei ollut auttanut märkyyteen, valkeanmusta turkki nyt täysin läpikäyvä kylmälle ilmalle saaden sarvipään ihon värisemään ensiksi vain välillä, ja sitten jo koko ajan.
Joten kun kaksijalat yhtäkkiä ilmestyivät tyhjästä, oli muuten niin komeata kruunuaan ylpeästi ja ilkikurisesti kantava vahva eläin nyt värisevä ja heikko ressukka, mikä tummilla silmillään katseli lehmän kaltaisella lauhkeudella.
Nämä eivät olleet haltia, näillä oli pyöreät korvat.

Poro ynähti ja yritti kevyesti kiskaista päätään irti köysistä, mutta voimiensa rajat jo ylittyneenä yritys oli melko surkea että jos Aleiga olisi ollut täysin tietoinen tilanteestaan, olisi nainen kiroillut ja äristen laittanut poro-olomuotoonsa vauhtia. Olla nyt näin lammas, säälittävää...
Hän joka oli laittanut koko sirkuksen polvilleen, tavallaan. Ainakin hänelle annettiin omenia niin kauan kun hän käyttäytyi shut kiltisti.
Ainakin nämä kaksijalat näyttivät olevan kiltimpiä, herkkua yksi tarjoten ja puhuen kivasti, mutta kuten oli jo tähän asti nähty ei käytös aina kertonut kaikkea. Vielä tämäkin muuttuisi.
Typerät kaksijalat.
Se alfa-halti...
Hyviä nämä palaset. Ei omenan lailla mehukkaita ja maukkaita mutta silti lähes samanlainen koostumus. Anna hiukan lisää hei, voin minä kävelläkin samalla, no niin, lisää, jooko?

***

Näiden kaksijalkojen talli oli hiukan saman tyyppinen kuin haltioilla, mutta siitä puuttui... Tietynlaisia juttuja. Aleiga huomasi olonsa olevan hiukan rauhallisempi täällä tallissa, missä ei ollut niin paljon uusia asioita kuin edellisessä. Tämä paikka lähes muistutti sirkuksen eläinpitopaikkoja, paitsi että täällä oli siistimpää ja vähemmän hälyä.
Poro mutusteli viimeisintä porkkanapalaansa suussaan, juureksen lehdet roikkuen toisesta suupielestä, elikon tummat silmät katsellen ympärilleen uteliaina kun päästiin sinne minne sarvipää oli alun perin halunnut: Kuivaan ja lämpimään.
Keho oli tosin vielä kylmä ja jäykkä edelleen väristen, minkä paikalle kutsuttu eläinlääkäri laittoi huomioon.

Timanttinen sarvipää oli epäluuloinen karsinaan astunutta kaksijalkaa kohtaan, astellen tästä kauemmas ja äännähdellen hermostuneena, kaksijalka haisi oudolta.
Ja tässä oli jotakin epämiellyttävää, epäilyttävää, erilaista.
Sellaista mitä vain eläinlääkärin potilaat saattoivat aistia ennen kuin saivat piikistä, menettivät kiveksensä, tulivat nukutetuksi tai neulotuksi... Sellaista epäilemistä.

Yksi riuska tallipoika pyydettiin karsinaan, pitämään narulla kiinni poron päästä että pysyisi paikallaan eikä huitelisi sarvillaan jos nyt hermostuisi liikaa eläinlääkärin kopelointeihin. Myös pienillä herkuilla yritettiin hämätä poroa, mikä näytti toimivan ainakin nyt tällä hetkellä.
Eläinlääkäri tarkasteli ja tunnusteli poron kehoa, puhuen löydöksiään ääneen kuin tehden muistiinpanoja.
"No niin tyttöseni, katsotaanpa mitä kaikkea ilkeyksiä sinulla on... Jaa... Juu, kauheaa on... Hiukan vettä keuhkoissa, taisit hörpätä väärään kurkkuun joessa vai? Ei joessa enää tähän aikaan uiskennella hölmö", lääkäri puheli rauhoittelevasti siirtyen eteen, katsoen avonaista mutta nyt tyrehtynyttä haavaa.
"Näköjään joku oli ilkeä vai? Joku teräaseella heilunut ja vieläpä kömpelösti, vielä hiukan syvemmälle ja olisi tämä koko päällilihas poikki. Minkälaisessa seurassa olet oikein liikkunut..."
Eläinlääkärin kädet kulkivat selkärankaa pitkin, tarkat silmät tarkkaillen kunnes asettuivat takakehossa oleviin haavoihin, näyttäen että olivat nuolten tekemiä.
Ja yhdessä haavassa oli vielä jotain... Varmaankin nuolenpää, niiden varsi joskus irtosi tai katkesi metsästäessä. Sitä se taisi olla näin päältäpäin katsoen.

Aleiga luimisteli korviaan, kohottaen päätään kun alkoi aistia nyt hänestä pitelevästä tallipojasta jotakin epäilyttävää. Kaksijalka kiristi otettaan köysistä mikä oli kiedottu pään ympärille. Jotakin oli tekeillä, mutta mit-
Poro kiljaisi ja yritti kavahtaa pystyyn etujalkojaan heilutellen, tallipojan nousten lähes varpustamaan saaden onnekseen apuvoimia pitelemään elikkoa paikallaan, eläimen yrittäen huitoa sarvillaan ja paeta kipua mikä säteili takapuolesta.
Lääkäri yritti olla nopea ja kivuton pihdeillään, mutta poron liikuskelu ja nuolenpään ikävä asento pakottivat repimään sen ulos haavasta saaden veren taas vuotamaan.
"Noinh! Johan saatiin irti", lääkäri totesi pienesti hymyillen ja katseli nuolta, pyyhkien siitä veret työpaitansa hihaan ja katsoi uudelleen.
Poro yritti pakittaa nurkkaan turvaan, puuskuttaen ja kiskoillen päätään, mutta miesten ote köydestä ja siten poron päästä piti.
"Jaa, voitte ehkä olla kiinnostunut tästä kenraali", lääkäri totesi silmiään siristellen katsellessaan nuolenpään muotoa ja pinnassa olevia jälkiä. "Näyttää siltä että löytönne oli tekemisissä haltioiden kanssa ennen luoksenne päättymistä. Liekö tyttö mennyt uhittelemaan väärälle taholle vai mitä mokomat lehdenpurijat halusivat siitä."
Halusi kenraali itse tutkiskella nuolenpäätä niin eläinlääkäri luovuttaisi esineen tälle, tai jos ei halunnut niin lääkäri vain sujautti nuolenpään essunsa taskuun, kääntyen taas poron puoleen.
Se katseli häntä sillä tutulla varautuneella ilmeellä kuten jokainen eläin jolla oli epämieluisia kokemuksia lääkäreistä.
Huvittuneena hymisten alkoi eläinlääkäri hoivata haavoja, laittaen hoitavia yrttejä niiden sisään ja ommellen isommat kiinni.
Toki poro siinä pukitteli ja älämöitsi moisia vastaan, lopulta puhisevaa poroa pidellen kiinni viisi miestä eläinlääkärin laittaessa tavaroitaan takaisin laukkuunsa.
"Noin, eihän se nyt niin kauheaa ollut?"
Kuin ymmärtäen poro päästi pärskähtävän äänen huulillaan kohti eläinlääkäriä, tai olisi jos sen pään ympärillä ollut köysi olisi ollut niin kireällä miesten toimesta.
"Voitte päästää irti. Viltti päälle ja homma paketissa. Eiköhän tuollainen sisupussi tokene moisista pikku haavereista."

#Consta ottaisi Aleigan sarvet, hah. Naikkonen ei sitä sallisi vaikka kymmenen kilon palasina, niih.#
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Kesä 2014, 22:04

Eläinlääkärin saapuessa paikalle kävi Constantine tervehtimään tohtoria. Totta kai mies oli tuttu hänelle, vaikkei minkäänlaisia väleissä ollutkaan tuon kanssa. Ja olihan se hyvä jo heti ensikättelyssä pitää ihan hyvät välit lekuriin, joka eläintä oli tulossa tarkistamaan. Ties vaikka kiukkuinen tai suivaantunut lääkäri tekisi "vahingossa" virheen, joka veisi eläimen hengen. Olihan niitäkin tapauksia sattunut.
Constantine tyytyi kuitenkin seurailemaan sivummalta toimenpidettä, ottamatta osaa siihen. Olisihan hän voinut mennä tallipoikaa auttamaan ja pitää narusta kiinni, mutta huvittavampaa se oli näin. Constantine vastasi helposti voimaltaan kaikkia noita raukkoja, jotka sarvipäistä koittivat paikoillaan pitää, lääkärin tuota tutkiessa. Mutta, ei se ollut kenraalin tehtävä, eikä varsinaisesti arvolle sopivaa. Tosin, Constantine oli kenraaleista se, joka arvostaan ei pahemmin välittänyt. Kunhan kukaan ei hyppinyt hänen silmilleen tai käynyt kyseenalaistamaan auktoriteettia, niin kaikki oli hyvin.
Sitä paitsi, poro olisi saattanut pelästyä, jos tällainen panssaroitu kolossi lähelle tuli ärisemään. Constantine kun ei ollut kovin eläinystävällinen tapaus, vaikka toisinaan puhuikin omille lemmikeilleen kuin ihmisille. Mutta ne olivat hänen lemmikkejä. Tämä oli villieläin, riistaa, ei eläin, jonka kanssa kannatti kehittää tunnesiteitä. Loppujen lopuksi tuo oli vain eläin, eikä Constantine voinut ymmärtää, miten jotkut kohtelivat elikoitaan kuin perheenjäseniä. Nytkin, kun lekuri puhui mokomalle porolle, ei Constantine voinut kuin nyrpistää nenäänsä pienesti, huomaamattomasti.

Kenraali oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa, kunnes lääkäri kävi puhuttelemaan häntä, tarjoten käteen pientä nuolen terää, jonka oli sarvipäisen kankusta kaivanut. Constantine otti vastaan tuon nuolenkärjen, käyden tutkimaan sitä hetkeksi. Kyllähän haltianuolen tunnisti, mutta kysymys kuului, miksi mokomat olivat yrittäneet poron kaataa? Riistaksiko? Tuo ei selvästikään ollut tavallinen sarvipää, joten luulisi haltioiden olevan yhtä kiinnostunut mokomasta, mitä ihmiset, ellei jopa kiinnostuneempia. Mutta ei sitten, kenties haltiat eivät katsoneet hyvällä mokomia kolosseja, kun olivat vain sirouden ja kauneuden perään.
Lopulta poro oli kuitenkin saatu hoidettua ja eläinlääkäri päätti jättää eläimen lepäämään. Constantine ei pahemmin sanonut mitään asiaan, vaan nyökkäsi varmistaakseen asian olevan selvä.
Kenraalin katse kääntyi tarkastelemaan sarvipäistä, joka oli selvästi uupunut kaikesta kokemastaan. Mutta, lääkärin mukaan tulisi selviämään.
"Vai sinusta lahja kuninkaalle..." Kenraali kävi tuhahtamaan, katsellessaan mokomaa sarvipäistä "Mahtaako mokoma edes kyetä katsomaan sinua".
Kyllä kenraali oli tietoinen kuninkaan tilasta. Sentään nuori monarkki oli elossa, mutta menetettyään koipensa, ei Scarlingtonia ollut pahemmin näkynyt makuuhuoneensa ulkopuolella. Ihan ymmärrettävää sinänsä, kukapa sitä nyt sängystä nousisi parin kuukauden sisään niin suuresta menetyksestä.



// Ei perse vihaan tota apinaa. Hyvä että itkee. Hyvä että kuolee nälkään, minun banaanit. Olenko muuten koskaan kertonut, että en tykkää apinoista? Älä lyö pyllylle, alkaa muuten hyllymään kuten Sandsin pylly ja kohta meillä on toinen maailmaloppu käsillä. Hyllyvät pyllyt. Ja Consta tekee Aleigan sarvista hienon naulakon <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 14 Kesä 2014, 22:56

#Ei, et ole kertonut vihaavasi apinoita. Miksi vihata apinoita? Apinat suloisempia kuin ihmislapset, muf. Paitsi ne puremat, ei hyviä pyllyssä. :( Hyllyvä pylly maailanloppu? Se olisi nähtävä, ei muuta kuin hyllyviä pyllyjä ympäriinsä, shake that ass baby! >3< Ja naulakon?! Johan on kallis ja hieno naulakko kun tekee timanttisista sarvista sen, Consta tuhlaa, hyi hyi!#

Poro ravisteli pienesti päätään, väristen paikallaan kylmästä ja seisoen paikallaan. Ainakin siihen asti kun eräs tallipoika asetti varoen viltin sarvipään päälle, mihin Aleiga mörähti ja yritti napsaista hampaillaan kiinni kaksijalan kädestä. Toisen onneksi se oli vain varoitus näykkäisy, tai sitten kylmyys ja lihasten värinä teki porosta hitaan... Aivan sama, jättäkööt hänet nyt rauhaan. Hän oli saanut tarpeekseen kaksijaloista, niin suippo- kuin pyöreäkorvaisista, vähäksi aikaa. Koko ajan tökkimässä, vähättelemässä ja ärsyttämässä. Pitäisi iskeä kaikkia perseeseen sarvilla.
Aleiga repi muutamia kuivattuja heinäkorsia heinäverkosta, rouskuttaen niitä hetken aikaa, kunnes kuuli sen ison kaksijalan puhuttelevan häntä. Tai puhuvan hänestä, samoja asioita.
Timanttisarvi katseli siinä seisovaa isoa kolossia arvioivasti.
Toisesta tuli mieleen monia jääräpäisiä, isoja otuksia joita näki metsässä.
Tällä hetkellä Aleigan mieleen tuli ekana uruz.
Vahva, iso, jääräpään näköinen, voisi lähes kuvitella toiselle sarvet joilla tämä puskee muita tieltään äreästi mörehtien.
...Jep, uruz se on.
Aleiga mörähti myöntyvänä omalle päätökselleen, verraten eliittikenraalia kuumapäiseen härkään mikä isolla koollaan jyräsi muut tieltään.

Poro tuhahti kun toinen jotain puheli, Aleigan ollen melko varma ettei toinen ainakaan kohteliaisuuksia hänelle laukonut, sarvipään kääntäen takamuksensa toiselle ja keskittyen järsimään pahnaansa. Kuten hän oli aiemmin todennut, nyt oli saatu tarpeeksi kaksijalkaisia joksikin aikaa. Vaikea uskoa että kuului itse tuohon lajiin, missä suurin osa oli melko lailla itsekkäitä kusipäitä.
Tai ehkä tämä...
Kruunupää vilkaisi olkansa yli uruziin tuumivana.
...Saapa nähdä. Ehkä toisesta olisi kivaa hupia. Niin kuin vettä naamalle ja puraisu takamukseen... Juu, eiköhän tässä saada aika kulumaan jotenkuten, kunnes tilaisuus karata tästäkin paikasta, kuntoutuneena tietenkin, tulisi.
Ehkä hän olisi täällä talven yli. Ulkona oli sentään aika kylmä tähän aikaan.

#Mufh mufh, Aleiga haluaa Constasta bitchinsä. -3- Bitchejä kaikille! \o/#
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Heinä 2014, 18:10

Constantine, Henry


Tuntui oudolta puhua porolle. Ainahan se tuntui oudolta puhua eläimille, mutta tälle eritoteen... Se tuntui kuuntelevan. Ihan kuin olisi ymmärtänyt puhetta, tai ainakin jotain osia siitä. Toisin kuin muut eläimet, jotka yleensä olivat vain oppineet sanojen merkityksen yhdistämällä ne tekemiseen, josta saivat sitten palkinnon. Mutta tuo perkele. Kävi jopa vilkaisemaan olkansa yli ja tietenkin Kenraali mulkaisi otusta suoraan silmiin. Ilmaan karkasi välinpitämättömän karkea murahdus, Kenraalin kääntyessä lopulta kannoillaan ja lähtiessä kävelemään poispäin. Mitäpä hän täällä enää teki. Otus oli hoidettu ja oli nyt turvassa, saisi mokoma olla tyytyväinen oloonsa. Ja mikäli Henry ei osaisi arvostaa tätä lahjaa tai haluaisi päästää tuon sorkkajalan vapauteen, Constantine pitäisi huolen siitä, että tuosta tehtäisiin ennemmin talja ja sarvista hieno koriste takan ylle, ennemmin kuin päästäisi tuon vapauteen!

--

Sitten piti vain odottaa. Kuukaudet vierivät, pakkaset olivat ja menivät. Kevät tuli, aurinko alkoi paistaa yhä lämpimämmin ja lämpimämmin, sulattaen pois kinokset. Kurakeleistä ei nauttinut kukaan, mutta äkkiäkös se kesäkin tuli, kun vain malttoi odottaa. Kesä toi aina mukanaan eloa kyliin ja kaupunkeihin, kansan alkaessa liikkumaan enemmän pihalla. Peltotyöt aloitettiin ja toreja järjestettiin entistä enemmän. Myös linna alkoi tuntua eloisammalta kesän tullessa. Tallin asukkaat päästettiin nauttimaan alkaneesta kesästä piha-aitauksiinsa, samalla kun itse tallin sisätiloja käytiin siivoamaan urakalla. Talven tunkkaisuus ajettiin ulos ja kaikki ovet ja ikkunat avattiin tuuletusta varten. Puutarhassa taas oli kukkaistutusten ja pensaiden kanssa kiireitä.
Tieto uudesta ratsusta - tai lemmikistä... - oli kiirinyt kuninkaan korviin jo ajat sitten, mutta harmikseen Henrystä ei ollut käymään talleilla. Kuningas ei ollut pystynyt liikkumaan huoneestaan muualle, kuin pesutiloihin ja kokouksiin, silloin kun oli aivan pakko. Moinen sisätiloissa pysyminen oli yhtä tuskaa ulkona liikkumiseen tottuneelle nuorelle miehelle, mutta minkäs sitä voi nyt, kun oli yhtä raajaa köyhempi. Oli ihme, että hän oli edes elossa syksyisten tapahtumien jälkeen. Henry oli kiittänyt Kenraali Fritziä tästä lahjasta ja lupasi käydä katsomassa uniikinkuuloista sarvipäätä heti, kun siihen kykeni. Vaikka Fritz ei sitä ääneen ollut myöntänyt, oli järkäle jokseenkin otettu, että nuori monarkki oli hänen lahjaansa tyytyväinen. Heidän välinsä kun eivät olleet niin kovin ruusuiset ja mielipiteensä menivät lähes aina ristiin...

Nyt kuitenkin kesä oli saapunut ja Henry oli saanut tarpeekseen sisällä loikoilusta. Jo aiemmin hän oli käynyt puutarhassa kävelyllä neuvonantajansa kanssa, mutta tänään määränpää oli toinen. Ja eri seurassa. Nyt kun hän viimein kykeni liikkumaan ympäri linnaa, kiitos kainalosauvojen, otti Henry heti aamutuimaan suunnaksi tallit. Ylleen nuori kuningas ei pukenut mitään turhan prameaa, mutta silti kaiken muun ylle löysi tiensä viininpunainen, hillitysti koristeltu, kevyt takki, joka ylsi lähes pohkeisiin asti. Pituutta saaneet hiukset sidottiin kiinni löysällä pompulalla ja jalkoihin mustat, löysät housut. Mustat, pitkävartiset saappaat - tai no, saapas - jalkaan ja menoksi. Kuninkaan mukaan lähti yksi hovin palvelijoista, joka Henrylle toisinaan seuraa oli pitänyt. Vanhempi herrashenkilö viihtyi nuoren monarkin seurassa ja oli juuri sopivaa seuraa Henryn mielestä.
Palvelija saattoi kuninkaan aina talleille asti, jossa Henry antoi tuolle käskyn jättää hänet yksin. Tietenkin mies totteli kuningasta, mutta jäi lähistölle pyörimään, jos kuningas sattuikin tarvitsemaan häntä. Yksijalkaista monarkkia kun kukaan ei oikein uskaltanut päästää silmistään, ties vaikka jotain sattuisi. Henrykin ymmärsi tämän huolen, mutta samalla moinen "kyttääminen" taholta jos toiseltakin tuntui vain ärsyttävän nuorta kuningasta.

Askel vei hitaasti sauvojen avustamana laitumien reunalle, jonne Henry viimein pysähtyi. Tuki vaihdettiin sauvoista aidan reunaan, Henryn asettaessa kainalosauvansa nojaamaan vasten puista, jykevää aitaa. Ilmaan päästettiin, pitkä, lempeä mutta samalla napakka vihellys, joka kiinnitti tämän suuremman kokoisen laitumen asukkaiden huomion. Aitauksia kun oli rajattu määrä, joten jotkut tallin asukkaat olivat saaneet onnekseen - tai epäonnekseen - jakaa aitauksen sarvipäisen sorkkajalan kanssa.
Vihellys oli kiinnittänyt huomion, mutta vasta kun Henry kävi nostamaan vyöltään pienen pussukan, kävi aitauksessa oleva kylmäverinen tamma ja lämminverinen ruuna askeltamaan kauempaa kohden tätä jokseenkin tuttua nuorukaista. Jokainen tallin asukas tiesi, että jos joku tuli pussukan kanssa aidan reunalle, saattoi sieltä saada jotain hyvää...
Henry ei kuitenkaan ollut kutsunut tuota uteliaan varovasti lähestyvää kaksikkoa, vaan toimillaan oli toivonut kiinnittävänsä sarvipäisen huomion. Kuulemma herkkupalat kelpasivat tuollekin. Mutta, eihän muista aitauksen ratsuista ollut haittaakaan, ehkä se, että muut lähestyivät, saisivat myös sarvipäisen lähestymään.


//Apinat on hirveitä. Karvasia ihmisiä eli yhä ällöjä. Ja sitten kun kaikki on aina ihan "iih ihana simpanssi jee charlieee oot ihanaa hymyile kameralle" ja ugh. Apinat on tyhmiä, ällöjä ja rumia. Ja heittelee omaa kakkaansa. Gorillat on ok koska ne voi raadella ihmisen. Ja Paviaanit on kivan raadollisia kanssa. Makit menettelee. Ja hyllyvät pyllyt tuovat maailmanlopun. Se on jo alkanut. Twerk it. Constalla on varaa tuhlata. Timanttinen naulakko, c'moon, sillä heruis. Ja Constasta ei tule kenenkään bitchiä, koska Consta on alfa ja Constalla on iso. EIKUN.
Kaikki ovat Constan bitchejä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 11 Heinä 2014, 20:50

#Constan bitchejä uuh aah! Aleiga haluaa kammata Constan hiuksia, pitkät vaalenevat hiukset, pitää niistä huolehtia.#

Talvi kului normaaliin tahtiin kuten oli aina kulkenut Cryptin mailla jo vuosituhansia. Vuoronperään lempeitä ja rajujakin lumisateita pakkasineen peittäen kaiken valkeisiin kinoksiin. Mutta odottavalle aika voi tuntua pitkältä ja niin oli myös timanttisarviselle, joka heikosta kunnostaan hieman parannuttuaan alkoi jo puolen kuukauden sisällä kaivata takaisin ulkoilmaan. Lumikinoksille temmeltämään ja hengittämään raitista kylmää talvi-ilmaa. Olihan hän Pohjoisen väkeä, oppineena ensin tekemään lumipalloja jo ennen kävelemistä.
Mutta kipeä kankkunen oli esteenä, vähän kaikelle poron nilkuttaen takajalkojaan ja kulkien siten vähän karsinassaan vain syöden ja nukkuen. Sekä välillä todella tylsäksi mennessä tehden joitakin jäyniä, kuten se että syljettiin vedellä tai puraistiin tallin työntekijöitä.
Se oli pientä sen rinnalla kun Aleiga alkoi voida vain enemmän paremmin, kurakelien tullessa poro enemmän kuin vain kerran tiirikoiden itsensä -ei se paljoa vaatinut kuin salvan aukaisun turvalla ja kielellä näppärällä tavalla- ulos karsinastaan mennäkseen napsimaan hiukan herkkuja tallin ruokavarastoista. Kerran sarvipää kerkesi menemään ihan ulos asti ennen kuin toverinsa vapaudesta kateelliset hevoset hermostuneiden hirnuntojensa kanssa hälyttivät talliväkeä nappaamaan poroeläintä kiinni.
Se uloskarkaus jäikin viimeiseksi, enimmäkseen siksi että Aleiga ei pitänyt kurakeleistä, pysytellen tyytyväisenä sisällä. Meni vain turkki huonoksi ja sorkat eivät pitäneet moisessa kelissä. Karsinan oveen taas yritettiin kaikenlaisia lukkoja, solmuja, tuplasalpoja ja vasta kunnon iso munalukko sai pidettyä sarvipään karsinassaan kiltisti, mille timanttipää pärskäytti tyytymättömänä turpaansa.
Tylsät kaksijalat... Mutta kai nämä olivat parempia kuin suippokorvat. Mokomat pitivät nälässä kun vähäsen hurvitteli.

Täällä sentään kukaan ei tunkeutunut pään sisälle tai laittanut aitaukseen muiden ratsastettavasi.
Mikä oli sitten sille syynä että aluksi poronen oli hyvin epäileväinen kun kesän tultua heitä vietiin ulos aitauksiin...
Aluksi poro jarrutteli ja viskoi päätään, äännellen hermostuneena kun sitä yritettiin siirtää viimeisenä muiden asukkaiden mukana ulos. Kuitenkin konien ihmetykset ja muuten rauhallinen käytös hämmensivät Aleigan pelkoja, joka kuitenkin yhä epäillen mutta silti tyynemmin seurasi varovaisin askelin ulos aitaukseen muiden sekaan.

Kuten yleensä uudesta tulokkaasta oltiin uteliaita, hevoset nähneenä merkillisen timanttisarvipään vain joko karsinassaan tai tepastelevan pitkin käytäviä työntekijät perässään jahdaten.
Nyt oli sitten lähemmintutustumisen hetki, mihin liittyi niin nuuskimista kuin näykkimistä sekä sarvien heristelyä. Potkimista, jahtaamista ja sitten toisten kaulojen rapsuttamista hampaillaan ystävyyden ja hyväksymisen merkkinä.
Ja nopeasti oli poro yksi kuninkaallisen tallin hevosista, laiduntaen näiden kanssa välillä innostaen muita juoksemaan yhtenä laumana aitauksen päästä päähän, tai uhitellen lauman johtajatammaa ja saaden tämän jahtaamaan.
Aleiga oikeastaan nautiskelikin tästä, koskaan ennen viettämättä edes sirkuksessa aikaa muiden samassa paikassa asuvien eläinten kanssa. Kaksijalkojen luona oleminen alkoi näyttää koko ajan enemmän kannattavammalta, kuin mitä Aleiga oli talvella ensiksi ajatellut. Ruokaa, suojaa, ystävällistä väkeä ja tovereita.
Sitten aitaukselle tuli kaksijalkainen, vieras sellainen, näyttämättä lainkaan talliväeltä...

Poron sieraimet värähtelivät ja korvat höristyivät kun sarvipää seisahtui pää koholla tarkkailemaan paikalle tullutta kaksijalkaa.
Tai no... Ei sillä tainnut olla toista jalkaa ollenkaan.
Aleiga mörähti antaen hälytysäänen muille hevosille, jotka vilkaisivat valppaina mikä oli saanut toverin hermostumaan. Mutta eivät nähneet kuitenkaan mitään muuta kuin tutun kaksijalkaisen joka äänteli kutsuen. Ja sillä oli pussukka!
Sarvipää katseli kun kaksi hevostoveria lähtivät lähestymään yksijalkaista jolla oli herkkupussi, miettien...
...Olisikohan sillä omenia? Kaksijalkaiset antoivat usein omenia ratsuilleen herkkupalaksi. Tai porkkanoita, mutta omenat olivat suosittuja. Ainakin sarvipäälle joka lähti hieman nopeilla askelilla lähestymään aidan reunaa missä yksijalka seisoi.
Parin metrin päähän kruunupää kuitenkin pysähtyi, katsellen valppaana yksijalan tekemisiä ja kun nuo kaksimuuta konia meni hakemaan herkkuja siltä.
Aleiga haisteli ilmaa, kuunteli, kallisti päätään.
Ja otti sitten pari askelta lähemmäksi, laskien päänsä matalaksi nuuskiessaan.
Jotakin hyvää sillä näytti olevan, ei ehkä omenaa, mutta silti jotakin.
Poro hörähti, väistäen tammaa mikä korvat luimussa hirnahduksen kera osoitti sarvipään paikan. Hän oli ollut täällä sarvipäätä ensin, joten Aleiga sai odottaa vuoroaan.
Poro pudisti päätään pärskähtäen, mulkoillen tammaa joka palasi hakemaan herkkuja yksijalalta.
Hänkin halusi herkkuja. Varsinkin jos ne olivat omenaherkkuja.
Hän halusi...

Timanttisarvipää kääntyi ja lähti astelemaan poispäin aidanreunan luota.
Ja sitten kääntyi lähtien juoksuun kohti aitausta, ja hetkessä oli hypännyt korkean aitauksen toiselle puolelle, kääntyen kasvotusten yksijalkaan.
No niin, nyt hän saisi ekana herkkuja.
Uteliaana ja hiukan yhä valppaana Aleiga katseli tätä yksijalkaista. Poro kallisti päätään mörähtäen, kuin kysyen jotakin tältä yksijalalta.
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Heinä 2014, 17:58

Poro kävi kuin kävikin lähestymään siinä missä hevosetkin, kuitenkin ollen selvästi varovaisempi, mitä jo Henrylle tutut ratsut. Hevoset eivät pelänneet nuortamiestä, olivathan nuo nähneet Henryn talleilla ennenkin. Ainoa mitä ne pelkäsivät, oli tuon ihmisen toinen ratsu... Harvoin sitä aarnikotkaa näki, saatikka sitten joutui asustelemaan sellaisen kanssa samoilla talleilla. Oliver pidettiin kuitenkin erillään muista ratsuista, sillä petoeläimenä se helposti pelotti mokomia. Vaikka eihän Oliver tekisi pahaa kenellekään, se kun oli hieman... höpsö. Aarnikotka sai kuitenkin luvan nukkua tallin heinävaraston yläkerrassa, minne se olikin rakentanut käyttämättömistä heinistä kirjaimellisesti pesän, kuin lintu konsanaan.

Lempeästi hymyillen Henry seurasi, kuinka kolmikko kävi lähestymään. Herkut selvästi kiinnostivat, varsinkin hevosia, jotka olivat jo tottuneet tämänkaltaisiin yllätysvisiitteihin. Timanttisarvinen - sen sarvet tosiaan olivat timanttia, tai siltä ainakin näyttivät. Henry ei ollut uskoa sitä, kun oli kuullut, mutta eipä kenraali Fritz usein valehdellut mistään... - oli selvästi varovaisempi. Viimein, kun poro olisi lähemmäksi halunnut tulla, kävi tamma ilmoittamaan tuolle nokkimisjärjestyksen.
"Nooh, kyllä tästä riittää jokaiselle..." Henry kävi naureskelemaan rauhallisesti, tamman pitäessä huolen siitä, että ensin paikalla olleet saisivat ensimmäisenä parhaat palat.
Pussukassa Henryllä oli pari sokerin palaa ja omenanlohkoja. Kuulemma sarvipäinen piti herkuista, varsinkin omenoista, mutta kuka nyt ei olisi pitänyt? Ensimmäinen omenan pala kaivettiinkin esiin ja käytiin tarjoamaan tuolle tammalle, joka äsken niin kärkkäästi oli omaa sijaansa ruokajonossa puolustanut. Avokämmeneltä tarjottu omenan pala ojennettiin kylmäveriselle, tumman katseen kuitenkin seuraillessa tarkkaan sarvipäistä, joka näytti nyt perääntyvän pois. Monarkki kävi hymähtämään pienesti aikeissaan käydä huutelemaan tuota takaisin päin, kunnes sorkkajalka yllättäen käännähtikin ympäri ja vauhtia ottaen hypähti kepeästi aidan yli. Eihän moinen aita tietenkään tuon kokoista eläintä pidätellyt, todennäköisesti se olisi voinut jopa juosta puuaidasta läpi tahtoessaan. Mutta ratsuille nämä aitaukset olivatkin enemmänkin rajoja, joita niillä ei ollut syytä ylittää.

Henry kävi kääntymään saman tein kohden poroa, joka nyt oli käynyt hyppäämään aidan yli. Nuorukainen hymyili hymyä, joka kieli selvästä innostuksesta, mutta samalla antoi lempeän kuvan rauhallisesta nuoresta miehestä. Henry ei vaikuttanut pelkäävän tuota kolossia. Silmissään suorastaan paloi mielenkiinnon pilke, kuninkaan käydessä tutkimaan timanttisarvea katseellaan.
"No sinähän olit malttamaton" Henry lopulta kävi puhumaan sarvipäiselle, samalla kun kääntyi paremmin kohden valkeaa poroa "Tosin se on ihan ymmärrettävää. Kyllä minäkin herkkujen perään olisin, jos niitä tarjolla olisi harvoin".
"Vaikka en välitäkään niin paljon 'ihmisten herkuista'... Leivoksista ja sen sellaisista. Itse pidän omenasta enemmän" Puheensa lomasta jalkapuoli kävi kaivamaan pussukasta toisen omenan palan, hieman pienemmän mitä edellisen ja heitti sen suuhunsa, tarkkaillen sarvipäistä alati "Niin kuulemma sinäkin. Tahdotko? Tule hakemaan" Käsi kävi jälleen pussissa ottamassa omenan lohkon, jota nyt tarjottiin avokämmeneltä sarvipäiselle. Tietenkin Henry piti kämmenensä tasaisena ja valmiina vetämään sen pois, mikäli poro yrittäisi purra. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun eläinystävällinen siniverinen kävi ratsuja ruokkimassa. Oli hän aikanaan saanut näpeilleenkin monta kertaa, pienempänä varsinkin. Mutta se oli vain kokemus, joka ei estänyt yrittämästä uudestaan.


// Eipäs nyt innostuta siellä. Consta vielä pelästyy. Aleiga olet hölmö. Ne ovat karkeat ja sekaiset hiukset. Ja todennäköisesti rasvaiset. Itse en koskisi. Ainakaan enne, kuin joku olisi pessyt ne. Consta ei huolehdi hiuksistaan, Consta on mies ja moinen on ämmien hommaa. Constan mielestä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 12 Heinä 2014, 19:57

#Hmp. Aleiga vie Constan naku-uinnille ja pesee sen tukan, eiku#

Poronen tuhahti miehen ensimmäisille sanoille, kohottaen päätään vinosti ja silmiään pyöräytellen kun timanttisetsarvet kiilsivät auringonvalossa, vaihdellen väriään tummansinisestä vaaleaksi ja sitten ihan mustaksi.
Ei hän ollut malttamaton vaan ovela: Hän saisi ihan vapaasti ekana herkkuja eikä kukaan tulisi koputtelemaan nokkaansa nokkimisjärjestyksestä hänelle. Nopeat syövät hitaat, niinhän se oli vai kuinka. No hällä väliä, joskos sitä omenaa hiukan olisi hänellekin. Ainakin hän oli haistavinaan sitä ja todellakin toivoi että toisella olisi... Tiesikö kukaan miltä tuntui elää pitkään ilman kunnon omena-annoksia että suupielistä valui maukas nektariini ja täytyi vain työstää että sai omenan mukavaksi, helposti nieltäväksi mössöksi turvassa? Tiesikö?
Ne pikku palaset mitä joskus timanttisarviselle annettiin eivät olleet mitään muuta kuin leivänmurusia kerjäläiselle.
Nih.
Ja sitten oli vielä se-
Sarvipää valpastui ja tuijotti korvat koholla toista kruunupäätä.
Omena? Mainittiinko omena, siis se makea hedelmä?
Elikon sieraimet väreilivät ja katse seurasi tiiviisti tuota omenapalaa, mikä pian katosi yksijalan suuhun. Sillä oli omenaa...

Ei siinä kauaa nokka tuhissut, tuskin ihmisten kuninkaan tarvitsi edes hoputtaa sarvipäätä joka oli jo matkalla tämän luokse nopein raviaskelin, kokonaan unohtaneena kaikki vaistojen huutamat varoitukset.
Vaara! Varovasti! Hidasta nyt! Se voi olla ansa! Se suippokorvanenkin kiusasi omenalla! OMENA!
"Mööh!" Aleiga mörähti kun seisahtui ihmisen eteen, nuuhkien ja turvallaan jo hahmuten herkkupalaa kiireesti. Talviaikana oli kyllä päästy vieroitusoireiden -minkä vieroitusoireiden muka- yli mutta kyllä sitä nyt omenaa silti himoitsi oitis. Tuo ihana, petollinen, maukas ja kaunis hedelmä joita ei Aleigan lapsuudenmaisemissa koskaan kasvanut.
Palanen sitten siitä yhdellä puraisulla nielaistiin, ja lisää yritettiin löytää kun kokonaan varovaisuutensa himojensa tieltä tyrkänneenä sarvipää nuuhki ympäri yksijalkaista, etsien lisää niitä palasia.

#Aleiga vieroitusoireissa kun ei saa omenaa pitkään aikaan, lähes käy sääliksi. Lähes#
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2014, 15:57

Omena toden totta näytti maistuvan sarvipäiselle, eikä tuo aikaillut yhtään sen enempää, ottaessaan vastaan tämän pienen, lähes naurettavan pienen lahjan monarkilta. Ei sitä sopinut kuitenkaan ratsuja pilalle lelliä. Tai no, tätä sarvipäistä ei voinut ratsuksi oikein laskea, sillä mokomalla ei oltu edes ratsastettu kertaakaan. Kukaan ei ollut uskaltanut yrittää ja kerta kuninkaaltakaan ei ollut tullut käskyä kokeilla, olisiko mokomasta ratsuksi, ei kukaan onneaan lähtenyt yrittämäänkään.
"Ei tainnut riittää sinulle, vai mitä?" Henry kävi naureskelemaan, sarvipäisen käydessä nuuhkimaan kuningasta etsiessään selvästi lisää herkkupaloja, joita löytyi kyllä pussukasta vielä. Henry kävikin toisella kädellään kaivamaan lisää, muutamankin palasen, kouraansa ja ojensi kätensä jälleen eteen, pitäen sen kuitenkin suhteellisen lähellä itseään tällä kertaa.

Sillä välin kun poro kävi kädessä olevia herkkupaloja noukkimaan, nousi toinen käsi varovasti eläimen kaulalle, rauhallisesti ja kevyesti koskemaan sormenpäillään tuon turkkia. Käsi kävi tekemään edestakaisin silittävää liikettä - välttäen tietenkin vastakarvaan kapsuttamista - Henryn itsensä samalla tarkkaillen, miten timanttisarvi reagoisi kosketukseen.
"Sinulle ei kuulemma olla annettu vielä nimeä... Minun kuuluisi nimetä sinut, mutta en ole koskaan ollut hyvä näissä hommissa.." Henry kävi juttelemaan samalla "Ja kuinka minä sinut voisin nimetä, kun en sinua edes tunne vielä... eikö?"


// Naku-uinnille kuutamojärvelle. Hyvä, että Constalla on oma iso mela mukana, voi soutaa... JOS TIEDÄT MITÄ TARKOITAN. Noni nyt loppu perkele soikoon. Melkein käy sääliksi. Ota lisää omenaa Aleiga //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Heinä 2014, 18:46

#>xDDD Ai, minä luulin että sitä voisi käyttää potkurina. EI EI, HUS KAUHEAT MIELIKUVAT! NOH! Ja Aleiga ottaa omenan ja ahmii suihinsa#

Sarvipää tuhahti paheksuvan kuuloisesti yksijalan kysymykselle, poron jatkaen toisen ympäri nuuskimista kunnes huomasi että voimakkaimmin ja tuoreimmin tuoksu tuli ihmisen kädestä olevasta pussukasta. Tietenkään moinen pieni pala ei riittänyt omenasta nälkäiselle riutuneelle -asiasta voidaan kiistellä, mutta ilman omenaa pitkän aikaan oleminen saattoi saada kenet tahansa tuntemaan itsensä riutuneelta- timanttisarviselle! Aleiga halusi koko omenan edes, tai kuten se rottakaksijalka oli tehnyt, antanut niin paljon omenia kuin halusi.
...Ja sitten myynyt pois.
Kunhan vielä näkisi sen gurle radanin, niin poro seivästäisi mokoman. Tai eka talloisi, sitten seivästäisi. Niin! Ja sitten hän vielä p-
Lisää omenapaloja?
Poro alkoi jälleen hamuamaan paloja tarjoavalta kädeltä, yksi kerrallaan paloja napsien turpaansa ja mussuttaen niitä. Ei saanut ahnehtia. Pitkästä aikaa omenaa, siitä piti nauttia hitaasti.
Niinkin keskittynyt Aleiga oli omenapaloista ja niiden mausta, että tuntiessaan erittäin kevyen kosketuksen kaulallaan poro jähmettyi keskeyttäen jopa syömisenkin.

...
Itse kosketus ei varsinaisesti ollut vieras tälle sarvipäälle, olihan häntä käsitellyt moni kaksijalka -ja joskus jopa kuusijalkaisetkin- mutta tämä kosketus oli tullut niin ääneti ja äkkiarvaamatta että poro jähmettyi, tummien silmien ihmettelevä katse käväisten yksijalan omissa ja sitten kädessä, minkä alla turkki värähti hieman...
Sitten sarvipää jatkoi palojen napsimista, hieman hitaammin ja vilkuillen epäileväisenä yksijalkaisen puuhia.
Toinen suunnitteli jotain vai mitä?
Noh, sitten ei auttanut kuin nauttia tästä hetkestä, samalla kuunnellen toisen puheita.
Hassua, sirkusväen jälkeen se radan ja tämä yksijalka, joka muistutti kyllä hiukan luchia, olivat olleet ainoat jotka olivat miettineet hänelle tai hänen nimeä.
Se suippokorva taas sai painua---

Sarvipää kohotti päätään, turpa mussuttaen herkkuja, ja katseli toista kruunupäätä mietteliäänä.
No, kaikeksihan häntä oli kutsuttu, joten hän kai ottaisi minkä nimen tahansa vastaan.
Tai ehkä...
Poron toinen etujalka alkoi kuopia maata, mutta ei sillä samalla tavalla kuin eläimet yleensä tekivät viestittäessään muille eläimille jostakin. Ei, tämän poron kuopimistapa oli hallitumpi, vetäen yksinkertaisia viivoja maahan, katse nyt -ihme kyllä- poissa herkuista ja katsoen keskittyneenä sorkkansa työtä.
Ekaksi jalallaan oleva risti... Sitten pilarit... Ja pitkä viiva mihin kuusi pystyviivaa...
Poro mörähti tyytyväisenä, nyökäten päätään ja katsahti yksijalkaiseen.
Noin, tuo oli tarpeeksi hyvä. Näin hänen nimensä kirjoitettiin, ainakin niin naisen muistin mukaan. Siitä oli pitkä aika kun hän oli yrittänyt kirjoittaa mitään, varsinkin näillä sorkilla.
Ja nyt lisää niitä omenapaljoa kiitos.
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Heinä 2014, 17:29

Sarvipäinen ei näyttänyt turhaa kavahtavan kosketusta, joka yllättäen oli tullut. Tietenkin tuo pysähtyi hetkeksi ihmettelemään, mitä yksijalka nyt puuhasi, mutta sen suurempia reaktioita kosketus ei saanut aikaan.
"Anteeksi. Olisin kai voinut varoittaa... tai pyytää lupaa" Henry hymähti huomatessaan poroeläimen pienen reaktion tähän kosketukseen. Näin jälkiviisaana olisi voinut jopa sanoa, että moinen yllättävä kosketus oli suurempikin riski. Ties vaikka sarvipäinen olisi yrittänyt hyökätä, eihän sitä tiennyt. Mitään ei kuitenkaan ollut käynyt ja Henry jatkoi varovaista silittelyä, katsellessaan eläintä edessään. Olihan se komea kokonaisuus, mutta vaikutti jotenkin turhan villiltä ollakseen tallieläimenä. Kuulemma se oli karkaillutkin, ehkä se tosiaan halusi takaisin luontoon? Eihän Henry olisi halunnut pitää sitä väkisin täällä, mutta kerta se oli lahja Fritziltä, ei kuningas kyllä viitsinyt loukata kenraalia passittamalla tuon antaman lahjan takaisin luontoon...

Peuraeläimen käydessä kohottamaan päätään, lopetti Henry tuon silittelemisen. Katse kääntyi pian sarvipäisen turvasta tuon jalkoihin, eläimen käydessä kuopimaan maata kovin maltillisesti. Henry kohotti pienesti kulmaansa katsellessaan poron touhuja, kunnes sorkkajalka kävi mörähtämään kovinkin tyytyväisenoloisena tulokseen.
Siinähän... Luki jotain. Hämmästynyt katse käväisi nopeasti porossa, tipahtaen kuitenkin takaisin maahan katselemaan poron tuotosta. Sarvipäistä oli kyllä kehuttu erikoiseksi otukseksi, mutta että näin erikoinen?
"Aleiga...?" Hetken ylösalaista tekstiä katseltuaan Henry kävi tokaisemaan ääneen, nostaen katseensa poron puoleen "Sekö on nimesi?" Saattoi vain arvailla, mitä tuo teksti tarkoitti, mutta kerta poro sen maahan oli raapustellut kun nimi oli puheeksi tullut, saattoi asian yhdistää moiseen.


//Alkjflakjwlkfe Anteeksi kesto taas >: Mutta voi sitä potkurinakin käyttää. ISILLÄ ON HELIKOPTERI ISILLÄ ON HELIKOPTERI noni nyt. Aleiga voi Constan puolesta ottaa myös jotain muuta suuhunsa 8) ....... Meinaan suukapulan ja olla hiljaa >:O //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 25 Heinä 2014, 19:32

#Never! Aleiga puree suukapulan poikki ja jatkaa paasaamista. Et voi hiljentää omenaholistia... O-O#

Poro päästi innokkaan mörähdyksen, tupsuhäntä värähtäen koholla ja pää nyökytellen. Hän ei olisi uskonut että näin lämpimillä mailla osattaisiin hänen kansansa, Pohjolan kieltä, mutta onneksi kävi niin! Vaikkakin hän ei enää osannut itse sitä kovinkaan hyvin, oltuaan kauan tässä sarvipäämuodossa ja jotkut muistot ihmisenä vietetyistä ajoista kadonneina. Mutta nimensä hän sentään osasi vielä kirjoittaa onneksi.
Ei tarvitsisi kantaa mitään typerän kuuloista nimeä mitä hänelle yleensä annettiin, kuten Timanttisarvi tai Muuli tai Pässinpää... Noh, ehkä hän itse oli hiukan siinä syypäänä luonteensa vuoksi mutta silti, kuka nyt antaa noin mielikuvituksettomia nimiä kenellekään?
Onneksi tämä alfa oli älykäs siis.

Jep, hänen nimensä oli Aleiga.
Ja pienen nyökyttelynsä jälkeen sarvipää otti pari askelta lähemmäksi toista kruunupäätä, alkaen taas hamuta itselleen herkkuja. Hänen oli omenanälkä, ei hän voinut sille mitään...
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2014, 16:12

Henry, Constantine


Poro näytti olevan tyytyväinen nimipäätelmäänsä ja jopa nyökkäsi siniverisen sanojen päälle. Harvoin sitä noin fiksunoloisia eläimiä näki, mutta eipä poro ensimmäinen ollut. Henry ainakin oli inhimillisen eläimen jos toisenkin aikanaan vaellellessaan nähnyt, mutta täytyi kyllä myöntää, että harvemmin noita ihmisten "lemmikkeinä" tuppasi näkyä.
"Sitten minä kutsun sinua Aleigaksi" Henry kävi hymähtämään ja kävi kaivamaan lisää omenanpaloja sarvipäiselle.
Tovin jos toisenkin siniverinen vietti jutellen niitä näitä sarvipäiselle, kuluttaen aikaansa uuden lemmikin seurassa. Henry epäili syvästi, ettei tuosta koskaan ratsua tulisi, mutta voisihan sitäkin joskus harkita. Moista aisaa ei kuitenkaan tuotu mitenkään esille nyt, kun jalkapuoli halusi vain tutustua uuteen elikkoon talleilla. Varmaa kuitenkin oli, että hänen täytyi vielä henkilökohtaisesti käydä kiittämässä kenraali Fritziä tästä lahjasta, jahka mokoma palaisi tehtäviltään takaisin linnalle.
Lopulta Henryn oli kuitenkin aika palata takaisin linnalle, jalkaakin alkoi jo pakottamaan tämä seisoskelu, eikä siniverinen uskonut kauaa jaksavansa tässä nököttää enää. Niinpä Aleigaa pyydettiin erittäin kauniisti hyppäämään takaisin aidan toiselle puolen, kuninkaan luvatessa, että jos sarvipäinen sen tekisi, lähettäisi Henry tuolle iltapalaksi pienen säkillisen tuoreita, vastapoimittuja omenoita suoraan kuninkaan puutarhasta. Omenat kun näyttivät tuolle kelpaavan. Jahka Aleiga oli hankkiutunut takaisin aidan toiselle puolelle, kävi Henry poistumaan paikalta...


----


Illan tullen oli kenraali Fritz palannut takaisin työtehtävistään rykmenttinsä kera ja marssinut saman tien kuningasta tapaamaan, kun moinen käsky oli käynyt. Tietenkin haarniskaan sonnustautunut mies oli ensin tirvaissut paukun jos toisenkin naamavärkkiinsä sotilastuvilla, ennen kuin oli kuningasta mennyt tapaamaan. Fritz oli odottanut jonkinlaista saarnaa hänen viimeaikaisista tempauksista tai vastaavasti jotain muuta nillitystä, mutta kaikkien niiden negatiivisten arvauksien sijaan pieneen humalatilaan hankkiutunut kenraali saikin ottaa kiitoksen vastaan siitä timanttisarvesta, jonka oli aikanaan kuninkaalle lahjaksi raahannut. Constantine oli jo ehtinyt unohtaa mokoman, sillä eihän hän niin usein talleilla vieraillut että olisi mokoman elikon nähnyt. Ja kaiken lisäksi tämän puolen vuoden aikana Constantinella oli ollut ties mitä muuta mielessä - lähinnä viina ja sen avulla kaiken unohtaminen - joten moisen elikon miettiminen ei ollut tullut edes mieleenkään.

Mutta, nyt siitä sarvipäästä kiiteltiin itse siniverisen toimesta. Vaivautuneesti kenraali koitti ottaa kiitokset vastaan - arvostihan hän niitä, mutta ei osannut suhtautua moisiin - ennen kuin sai kuulla, että kuninkaalla oli myös pieni tehtävä hänelle: Constantine sai luvan viedä pienen kangassäkillisen omenoita sille sarvipäiselle, koska kuningas oli niin luvannut. Kuningas myös painotti, että sarvipäätä piti kutsua nimellä Aleiga, sillä niin poro oli kertonut. Mitä ikinä kuningas olikaan vetänyt näin iltaisella, Constantine halusi sitä samaa. Kuninkaan pyyntöä ei kuitenkaan käyty kyseenalaistamaan, sillä Constantine halusi vain nopeasti takaisin viskilasinsa ääreen.
Niinpä yhä mustassa haarniskassaan eteenpäin koliseva kaappi lähti kohden keittiötä, josta mukaan nappasi pienehkön kangassäkin täynnä omenoita. Kovin pieneltä se säkki näyttikin ison miehen käsissä, Constantinen käyden suuntaamaan linnalta pihan poikki talleille, kuun loistaessa kirkkaana pilvettömällä taivaalla.
Tallipojilta käytiin kyselemään, missä tuo elikko oli, noiden kertoessa sarvipäisen olevan laitumella yötä, kuten muutama muukin ratsu näin kesän ollessa. Turhaa niitä sisälle otti, mutta kaikkia pidettiin silti hyvin silmällä pihalla, ettei yksikään karkuun lähtenyt.

Niinpä kotkannenäinen suuntasi ulos kohti laitumia, marssien sen aitauksen luo, jossa sarvipäinen näkyi olevan.
"Elikko!" Constantine kävi karjaisemaan saaden hevosen jos toisenkin lähistöllä hätkähtämään, kenraalin käydessä hypähtämään aidan yli yllättävänkin ketterästi noin isokokoiseksi ja vanhaksi mieheksi "Sinulle on jotain, raahaa se perseesi tänne niin päästään molemmat eroon toisistamme" Kenraali jatkoi sarvipäiselle huutelua, samalla kun käveli juottokaukalon viereen, alkaen kumoamaan sitten kangassäkin sisältöä kaukalon viereen, osan omenoista tipahdellen jopa veden sekaan.


// KATSO MINÄ TEIN SEN SAIN VASTATTUA WOOOP ja keksin jopa syyn miks Constan tungen tonne yayyy. Ja ei kannata purra, moinen karkottaa vaan miehet ympäriltä. Niin Aleiga //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Elo 2014, 18:19

#Woot woot! Consta saa kiikutella Aleigalle omenia, juuri niin >3 #

Poro tuhahti huvittuneena, korvat lätkien kaulojensa sivua.
Parempi olisi sitten kutsua häntä Aleigaksi. Jos alfa alkaisi kutsua häntä muulla nimellä vaikka tiesi oikean nimen, niin tämäpä poronen näyttäisi kellä täällä oli komein kruunu maan päällä. Niin, etkö näe miten tämä timanttikruunu kimaltelee, hm?
Kauheasti sorkkajalkainen ei kerennyt alkamaan siinä pröystäilemään sarvineen kun omenapaloja tarjottiin, elikon ahmien niitä ja kuunnellen yksijalkaisen puheita. Välillä hörähdellen, heilutellen korviaan tai kuopien sorkkiaan vastaukseksi. Kiva yksijalkainen tämä ihminen oli. Ihan eri alfa kuin se halti.
Lopulta tämä ihmisalfa kuitenkin täytyi lähteä, ja innoissaan luvatuista omenista poro hyppäsikin oikein nätisti oikealle puolelle, seuraten yksijalan poistumista pää ja korvat korkealla. Kuin niitä omenoita muka nyt heti olisi hänelle kiikutettu... Ja hetken kuluttua sarvipää itsekin tajusi sen ettei niitä omenoita ihan heti kuuluisi, Aleigan mörähtäen näreissään ja lähtien laiduntamaan hevosten mukaan.
Niitä omenoita olisi sitten parasta tullakin myöhemmin, tai aita menee kumoon ja poro näyttää miten hevosista tehdään sirkusesiintyjiä.
Se oli lupaus!

***

Ihan niin kuin muutkin aitauksessa olevat, oli myös sarvipääkin nukkumassa -seisaaltaan tietenkin kun kerran ulkona oltiin- muiden konien seassa. Pää alhaalla, kruunu maata vasten tukien, kun siinä paikallaan nuokuttiin unessa. Välillä korvat kohosivat laiskasti kun jotakin kuului, mutta yöt olivat aina yhtä äänekkäitä kuin päivätkin joten ei siinä mitään hermostuneena oltu. Olihan talven aikana jo huomattu että tämä paikka ei ollut yhtään niin ikävä ja paha kuin niiden haltien luona.
Melkein tekisi mieli kiittää sitä-
"Elikko!"
Niin kuin pari muutakin, myös porokin heräsi unestaan hätkähtäen pää ampaisten pystyyn ja hetken siinä paikallaan talsittiin hermostuneena, turpaa maiskuttaen sekä ilmaa nuuhkien. Mutta ei se ollutkaan mikään eläin mikä oli hädissään kiljunut, vaan... Se uruz siellä mylvi, jotenkin päässeenä isoine ruhoineen tälle puolelle. Ja ilmeisesti juuri Aleigaa huudellen.
Hetken siinä mietittiin että jos ihan vain omaa ilkeyttä jätettäisiin mokoma mylvijä huomioimatta, mutta kun siinä vähän katseltiin ja muisteltiin niin sarvipää muistikin.
Ne omenat. Mitkä alfa oli luvannut.
Hörähtäen elikko lähti sitten reipasta ravia talsimaan kohti juottokaukaloa missä se iso uruz niitä hänelle maahan tiputteli, osan joutuen veteenkin.
Poro tuhahti paheksuen. Eikö tuo iso kömpelö otus tiennyt kuinka vaikeaa oli pelkällä suulla ottaa omenia vedestä, häh?
Eikä Aleiga jättänyt sitä siihen, ehei. Nyt kun oli kerran kuukin esillä heijastuen vedestä.
Poro astellen siihen juottokaukalon vierelle, nähden oman kuvajaisensa. Poro, timanttisarvet hohtaen kuun lempeässä valossa... Ja sitten yhtäkkiä se olikin hänen ihmiskuvajaisensa siellä muodostuen pudonneista omenista väreilevään vedenpintaan.

Ihminen se oli, erehtymättömistä nainen osa tämän alastomasta yläkehosta heijastuen pohjolaisten piirteitä omaavien kasvojen kanssa. Ja kasvoillaan samanlaiset merkit kuin porolla itselläänkin oli. Kasvoja kehystivät pitkät, sekalaiset ja syvänmustat hiukset mitkä laskeutuivat olkapäiden yli paljaille rinnoille.
Ja tumman ruskeat silmät mulkoillen tuota uruzia...
"Oi! Vaivaloista omenia vedestä poimia tiedätkös, uruz?" kuului naisen, tai poron, heijastus tokaisevan ärtyneenä eliittikenraalille.
Naisen ääni oli yhtä tumma kuin tämän hiuksetkin, sekä niissä oli Pohjoisihmisten raskas aksentti ja miten nainen muodosti lauseensa saattoivat kuulostaa hieman oudoilta.
"Ja tulilientä nauttia tainnut?"
Poro, ja kuvajaisen nainen, katselivat arvioivasti eliittikenraalia. Ihan sen hajun tässä haistoikin jo.
Vahti
 

Re: Kruunupäinen kruunupäisielle || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2014, 04:48

Constantine oli jo mielissään lähtemässä pois, nauttimaan miestä väkevämpiä omiin oloihinsa, kun joku pysäytti kenraalin aikeet. Ehkä se oli pieni kutkutus persposkessa, ehkä jonkinlainen kunnioitus ja ihailu tätä sarvipäistä elikkoa kohtaan... Oli mikä oli, ei kenraali heti paikalta poistunut. Sen sijaan kotkannenäinen jäi katselemaan, kuinka timanttisarvi omenien perässä lähemmäs tuli ja alkoi omenoiden perään katsella. Kovin tyytymätön otus oli siihen, että mokomia oli veteen mennyt, tai siltä se ainakin vaikutti. Mokoman tuhahduksen myötä kenraali kävi kulmiaan kohottaen vilkaisemaan veteen, omenoiden perään, nähden kuitenkin jotain odottamatonta....
Nainen... Tai naisen heijastus, siinä missä sarvipäisen heijastus olisi pitänyt olla. Ylös kohonneet kulmat kävivät laskeutumaan nopeasti kurttuun, Kenraalin katsoessa kysyvästi näkyä vedessä. Ei hän nyt NOIN kännissä vielä ollut, eihän?

Ei, ei hän voinut olla. Mutta siinä se oli, kuin umpihumalaisen märkäuni. Alaston nainen vedessä, joka kävi vielä puhumaan?! Jokseenkin epäröivä, ehkä asteen pelästynytkin askel otettiin kauemmaksi vesikaukalosta, harmaantuvan kenraalin tuijottaessa intensiivisesti veteen. Mitään moiseen kysymykseen omenoiden poimimisesta vedestä ei vastattu, mitä tuohon nyt muka olisi pitänyt vastata?! Katse käväisi välillä porossa, välillä tuossa kuvajaisessa, naisen käydessä samalla kyselemään tuliliemen nauttimisesta. Kenraali ei vastannut, vieläkään.
"En tiedä mitä se poika huoneessaan on poltellut..." Constantine aloitti päätään pudistellen "Mutta taisin vetää liian syvää henkeä siellä käydessäni". Tähän päätelmään kenraali oli tullut. Kuningas oli turhan lepsu ja omasi outoja ajatuksia, ties mitä tuo vapaa-ajallaan poltti huoneessaan. Varmasti tuo jotain veti, ei kukaan selväpäinen niin lepsu haltioita kohtaan ollut! Ja nyt kenraali oli joutunut moisen uhriksi! Kyllä, niin asian täytyi olla.
"Ei sillä... Ihan mukavan näköinen harhakuva tämäkin..." Pieni, omahyväisen pervo virne käväisi nopeasti kenraalin kasvoilla, järkäleen tuijottaessa veden kuvajaiseen.


//Consta voi kiikuttaa paljon muutakin Aleigalle ;D;D;D;D;;;DDD;. Noni nyt rauhotun. KATSO VASTASIN VIIMEIN KELLO VIIDELTÄ YÖLLÄ olen tyytyväinen itseeni (D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Tallit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron