Aran
Vanhan velhon noustessa ylös kuului ikävä naksahdus suon selästä. Aran ei sitä ulkoisesti näyttänyt, mutta suoraansanottuna kuningasta pelotti vanhentuminen ja moinen luiden naksunta. Kävi sääliksi Fenririä, mutta onneksi tuolla ei ollut velvollisuutta osallistua sotaan, tai muuhunkaan suureen rasitukseen. Oikeastaan velholla oli paras mahdollinen asema ikäiselleen. Tuon ei tarvinut totella ketään muuta, kuin itse kuningasta ja kuninkaan sanaa kantavia.
No, kaksikko poistui ruokasalista. Linna alkoi jo olla hämärä. Valaistusta vähennettiin kaikkialla näin myöhäisellä. Aran itsekkin piti hieman hämärämmästä. Pimeys oli rauhoittavaa. Kuningas oli myös tottunut liikkumaan linnassa, silloin kun ei nähnyt mitään. Sairauden takia näkö meni joskus kokonaan, joten oli pakko opetella käyttämään muita aistejaan paremmin.
"Talvi on onneksi jo väistymässä" Aran totesi Fenririn kommenttiin. Aran ei pahemmin pitänyt talvesta, kuten jo todettu. Olihan talvella kaunista, toisinaan, mutta mitään muuta plussaa kuningas ei tuosta vuodenajasta löytynytkään.
Lopulta he saapuivat Fenririn tornin juurelle ja Aran pysähtyi oven eteen.
"no, tästä selviätkin omin avuin. Yritän vierailla luonasi useammin mitä lähiaikoina, mutta pyydän sinua ymmärtämään että minun asemassani on paljon menoa ja velvollisuuksia.. nyt kuitenkin toivotan sinulle hyvää yötä ja jaksamista" Kuningas totesi, kumarsi pienesti velholleen ja lähti kävelemään poispäin, suunnaten omaan huoneeseensa nukkumaan vaimonsa viereen.
// tämä taisi sitten olla tässä? Kiitos pelistä ja otetaan taas uudestaan joskus :) //