Palvelus || Sovittu

Haltiakuninkaan velhon, Yurel M. Folkriverin torni. Torni kuuluu osaksi haltioiden linnoitusta, se on pienehkö, mutta kotoisa. Torni on usein melko räjähtäneen näköinen ja erottuukin muista linnan osista toisiaan melko kirkkaastikkin. Kuitenkin sekin on rakennettu valkoisesta marmorista, kuten muukin osa linnasta. Tornin sisällä hallitsee siisti kaaos, mikäli sisälle asti pääsee. Alimmassa kerroksessa on tuvan tapainen huone, toisesta kerroksesta löytyy kirjasto ja kolmannessa kerroksessa on itse velhon makuuhuone. Lisäksi makuuhuoneen yltä löytyy vielä yksi, epämääräinen varasto huone.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 22 Maalis 2010, 19:07

Fenrir

Tuhahtaen vanhus haroi pitkää valkeaa partaansa hieman ryhmyisillä sormillaan ja katseli miten Tiikeri ol ikehrätä itsensä ulos nahoistaan. Onneksi kuitenkin kuningas oli laittanut sen kirjurin nulikan seurantaansa ja jos mokoma katkaisisi hiuksenkaan hänen kuninkaansa päästä niin... Pojan ei todellakaan enää ikinä kannattaisi syödä, juoda tai hengittää mitään. Oikeastaan, tämän olisi parempi vain kadota.
"Hyvä. Minä voin kyllä keittää totuus seerumia niin poika laulaa liruttelee totuuksia. Olenko minä muuten kertonut jo sen, kun minä nuorena onnistuin tekemään kunnon jäynän eräälle päälikölle, joka oli vähän pimitellyt rahoja ja minä tipautin pisaran sitä nestettä niin iso mies paljasti melkoisesti kaikkea..." Fenrir nauroi, vaikka asia ei välttämättä ollut hirvittävän hauska, mutta hän oli vanha ja höpsö niin kyllä hänen nyt piti saada nauraa muistoilleen.

Haistellessaan ilmaa, Fenrir tiesi keitoksen alkavan olemaan valmis. Hän könysi itsensä pystyyn ja köpötti hämmentämään pataa ja heitti mukaan vielä muutamia yrttejä ja jotain lientä pienestä pullosta. Pata poksahti kerran ja rauhottui sitten.
"No niin... Sitten vielä pulloon ja se on valmista", käppänä mutisi ja viipotti hakemaan lasista pulloa, joka ei ollut likainen tai jo varattu. Sellaisen löydettyään velho asetti pullon suulle truutan ja hitaasti hän kaatoi kuuman nesteen pulloon, joka jäi pyörteilemään ensin vaaleanvihreänä ja asettui sitten niin kirkkaan väriseksi, että vesi vaikutti sen vierellä likaiselta.
"Tässä sitä on. Pullotettua lempeä ja muista sitten, ettet käytä tätä muuhun kuin vaimoosi ja vain vähän. Pari pisaraa ja..." Kevyt köhä iski sopivasti, sillä kuningas kyllä varmasti tiesi mitä avio vuoteessa tapahtui.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Huhti 2010, 13:07

Aran


Fenririn mainitessa totuus seerumin, Aran ei voinut olla virnistämättä. Moista litkua Aran ei koskaan ollut kehenkään käyttänyt, mutta sen kokeileminen kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta. Fenririn pikku tarina sai Aranin taas hymyilemään. Tuolla vanhuksella oli varmasti paljonkin tarinoita kerrottavanaan. Harmi vain ettei Aranilla yksinkertaisesti ollut aikaa kuulla niitä kaikkia. Luulisi sitä nyt tähän ikään mennessä hankkineen aikaa tärkeille alaisilleen, mutta yllättävän paljon tapahtui joka päivä ja ennen kuin sitä huomasikaan, päivä oli kääntymässä iltaan. Tänään kuitenkin Aran oli skipannut aikaisen nukkumaanmenon ja raahannut kuninkaallisen ahterinsa velhon tornille.

Pian Fenrir könysi itsensä ylös ja käveli takaisin keitoksen luo. Kuningas seurasi katseellaan velhoa, mutta ei vaivautunut kyselemään mitä tuo teki. Työtäänhän tuo teki, mitä sitä enempää utelemaan. Lisäksi Aran saattoi lukea vanhuksen ajatuksia, josta selvisi että keitos alkoi olla valmis. Mahtavaa.
Fenrir ilmoittikin sen olevan pullotusta vaille valmis, mikä sai Aranin hymyilemään ja nousemaan seisomaan. Ei hän enää jaksanut istua. Fenrir kipitti hakemaan pullon ja teki vielä viimesilaukset, ojentaen pullon kuninkaalle.
"Asia selvä" Aran totesi lammasmaisesti hymyillen Fenririn neuvoihin. Arvatkaa kaksikertaa aikoiko kuningas noudattaa noita ohjeita. Ei.
"Jälleen kerran todistit itsesi olevan enemmän hyödyksi kuin yksikään palvelija täällä, suurkiitos avustasi. Arvostan sitä todella"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 04 Huhti 2010, 14:12

Fenrir

Vaikka vanha mies olikin, kyllä Fenrir tunsi miten joku hänen mieltään hipaisi ja nopeasti tämä kopautti tunkeilijaa. Hänen päänsä jätettiin rauhaan. Kuningas saisi ihan yhtä lailla perääntyä kuin oppipoikakin, hänen mielensä ovet pysyivät kiinni.

Aina kun joku käyttäytyy turhan lammasmaisesti, epäile. Velhosta tuntui, että hän oli juuri nyt antanut koltiaselle vähän liian vahvaa litkua, mutta polttakoot itse näppinsä. Oppisi ainakin, ettei lemmellä leikitä.
"Parasta arvostaakkin ja nyt sitä ruokaa... Tiikeri, mitä sinä teet? Meidän pitää lähteä, joten tule nyt sieltä ja anna sen hiiren olla. Jos se tunkee nassuuunsa sitä jauhetta niin se tulee juovuksiin ja voit napata sen myöhemmin", suurin osa höpötyksestä päätyi kissan korviin, joka kohotti päänsä ja laiskasti tassutti vanhuksen luokse.
"Miksi minä sinutkin vaivoikseni otin? Mokomakin ryökäle", hän kysyi kissalta ja nosti tämän huppuunsa, josta kissa etsi mukavan kohdan ja käpertyi nukkumaan.
"No niin, menemmekö?" Fenrir kysäisi ja köpötti ovelle ja hymyili partansa takana.
"Minä haluan nähdä taas vähän elämää", hän totesi ja otti naulakosta suuren rauta-avaimen, jolla hän aina lukitsi oven jäljessään. Hänen tornissaan oli liikaa vaarallisia asioita taitamattomille, jotta sen olisi voinut jättää auki.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Huhti 2010, 11:16

Aran

Kuningas käänsi jäätävän neutraalin katseensa kissaan, velhon tuolle alkaessa höpöttämään. Tiikeri oli löytänyt jo jotain mitä voisi poskeensa pistää, mutta isäntä oli näet toista mieltä. Kissan teputellessa velhon luokse, Aran pisti lemmenjuoman kaapunsa taskuun. Turha sitä esitellä pitkin käytäviä.
Tiikeri asettui mukavasti Fenririn huppuun ja sitten kaksikko olikin jo valmis lähtemään. Aran hymähti pienesti ja nyökkäsi, kävellen velhon perässä ovelle. Ovesta hän kyllä astui ensimmäisenä ulos. Vaikka hän arvosti velhoaan, piti tuon silti ymmärtää paikkansa tässä hovissa. Ja se paikka oli kuninkaan alapuolella, mikä tarkoitti sitä että hän seuraisi kuningasta, eikä kuningas häntä.

"Elämää täällä riittää jos jotakin" Aran totesi velholleen heidän lähtiessä kävelemään kohti linnan saleja "Joskus turhankin paljon".
Aran oli niitä jotka halusivat toisinaan olla omassa rauhassa, mutta linnalla se harvoin onnistui. Aina joku oli kaipaamassa, häiritsemässä tai tunkemassa seuraan vain saadakseen kuninkaan huomion. Surullista sinänsä.
"haluatko kenties ruokailla minun ja vaimoni seurassa?" Aran kysyi ohimennen heidän kävellessään eteenpäin, kohti ensimmäisen kerroksen ruokailusaleja.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 13 Huhti 2010, 13:49

Fenrir

Kuningas pääsi ulos ovesta ensin ja vanhus jäi lukitsemaan sen vielä itse ja vetämään lummeloitsunkin päälle. Siitä ei kyllä nyt helpolla kuljettaisi. Hän kuitenkin meni kuninkaansa viereen ja käveli ehkä senttiä taaempana, mutta ei paljoa.
"No sen näkeminen tekee tälläiselle puoliksi haudassa olevalle ihmeitä", Fenrir tokaisi ja hymisi sopusointuisasti köpöttäessään eteenpäin.

"Minä olisin otettu siitä kunniasta. Samalla voin antaa sen lahjani nuorelle prinssille. Tämä kylmyys saa kaipaamaan lintuja ja se varmasti on nuoren herran mieleen. Ainakin minun koe yleisöni oli kovin innoissaan siitä", Fenrir höpötteli ja muisteli hymyillen lumoutuneita lasten kasvoja. Kyllä hänenkin sydämmensä sykki lämpimästi lapsille, kaikille. Lapset olisi hänen mielestään saanut jättää rauhaan koko tästä hirveästä aikuisten sotkusta, joten Velho olikin ehkä pikkuisen avitellut lapsia aina kun vaaraa oli ollut jäädä jalkoihin. Eikä hänellä ollut omia, niin muiden olivat ikään kuin hänenkin.

Onneksi linna läheni nopeasti ja nopeasti oven vartija aukaisi kuninkaalle ja velholle oven. Fenrir hymyili tyytyväisenä päästessään sisään ja hän hieroi koppuraisia käsiä yhteen.
"On täällä lämpimämpää kuin ulkona ainakin", hän totesi tyytyväisenä ja kuuli myöntävän naukaisun hupustaan.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Huhti 2010, 10:26

Aran

Ei ollut kovinkaan suuri yllätys että Fenrir olisi otettu, mikäli saisi ruokailla kuninkaallisen perheen kanssa. Harva sai siihen edes tilaisuuden, mutta Aran ei nähnyt siinä mitään väärää kutsua yhtä parasta alaistaan heidän kanssa samaan pöytään. Kuningatarkaan tuskin pistäisi pahakseen, hän oli jäätävän hiljainen kivikasvo, mutta sisimmissään tuo nainen oli yhtä lämmin ja lempeä kuin takkatuli talvella. Pikku prinssikin olisi varmasti innoissaan "uudesta" tuttavuudesta. Poika oli vielä niin pieni, ettei pahemmin muistanu näkemiään tai kuulemiaan henkilöitä, elleivät nuo päivittäin käyneet pärstäänsä prinssille näyttämässä.
"Prinssi Anton olisi varmasti enemmän kuin innoissaan lahjasta" Kuningas totesi ohimennen hymyillen pienesti. Moista viatonta iloa näki harvoin kuninkaan kasvoilla.

"onhan täällä, onneksi" Aran säesti Fenririn sanoja lämmöstä "Joskus ihmettelen, miksemme nuku talviunta. Moisen vuodenajan voisi hyvinkin ohittaa joka vuosi".
Aran ei pitänyt talvesta, kuten ei moni muukaan haltia. Olihan se kaunis vuodenaika, mutta pakkanen ei ollut ollenkaan kiva. Varsinkaan, kun oli pitkät suipot korvat, joita ei peittänyt helpolla.
No, pian saavuttiin kuninkaan saliin. Aran johdatti velhonsa ja tuon hupussa majailevan mirrin salin toiseen päähän, ovelle jonka takana oli suurehko, pyöreä huone. Huoneessa oli valtavat ikkunat, joista näkyi kaunis maisema suoraan kylän lammelle. Huone oli muutenkin erittäin hillitysti sisustettu. Keskellä huonetta oli suurehko ruokailupöytä, joka oli kuitenkin tarkoitettu pienemmälle seurueelle. Täällä kuningas yleensä söi, silloin kun ei ollut tarvetta muiden kanssa ruokailla.
"Istu toki alas. Kuningatar saapuu pian" Aran totesi kävellessään peremmälle huoneeseen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 21 Huhti 2010, 13:59

Fenrir

Hiljaa mielessään Velho kyllä tulisi pettymään, jos potrakka poika ei ilahtuisi hänen lahjastaan. Sen tekemiseen oli mennyt monta iltaa ja monituisen monta tarvikettakin. Se oli niitä asioita, joita velho ei voinut loihtia vaan teki kaiken pienintäkin yksityiskohtaa myöten omilla jo vanhuuden jäykistämillä sormillaan. Siksi lahja olikin arvokas, sillä siihen oli uhrattu paljon aikaa. Lisäksi pari suojaloitsua ja illuusiota.

Kuninkaan toteamus talviunista sai vanhan käppyrän nauramaan.
"Kyllä minä muistan ajan, kun sinä olit yhtä innoissasi lumesta kuin muutkin lapset. Näin vanhemmiten minä kyllä pidän lämmöstä enemmän, mutta eipä tuo lumi niin iso este ole", hän totesi ja hymisten seurasi suureen pyöreään huoneeseen. Huone oli jo toki tuttu, mutta aina siellä ollessaan Fenrir tunsi itsensä kovin vieraaksi. Siellä oli niin vähän kaikkea kun hänen oma torninsa suorastaan pursuili tavaraa.

"Kiitos. On ilo nähdä perhettäsi taas. Olenhan minä jo muistanut sanoa kuinka ylpeä olen teistä? No jos en niin sanoimpahan sen taas", Fenrir totesi ja köpötti tuoliin istuen suorastaan tyytyväisenä siihen. Ei se ollut kyllä niin mukava kuin omatuoli, mutta menetteli. Tiikeri hupussa hypähti pois ja siirtyi vanhuksen syliin kehräämään.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Huhti 2010, 13:55

Aran

Häpeäkseen Aranin täytyi myöntää että Fenrir oli oikeassa. Kyllä hänkin oli nuorempana iloinnut joka talvi lumesta, mutta nykyään hän ei pitänyt siitä yhtään. Niin ne ajat muuttuivat.
"Muistaakseni olet sanonut sen jo muutamaan otteeseen" Aran totesi Renririn huomautukseen. Kyllä tuo oli kertonut kuinka ylpeä oli. Hyvä vain.
Meni noin viisi minuuttia, kun ovi avautui ja sisään astui mustahiuksinen, koreaan mekkoon pukeutunut haltia nainen. Naisen vierellä töpötti pienen pieni haltia poika, joka tuokin oli pukeutunut koreasti osoittaakseen korkean asemansa. Kuningatar Delia ja prinssi Anton olivat saapuneet paikalle. Kuningatar näytti jälleen kerran yhtä jäätävän tyyneltä kuten aina, lukuunottamatta pientä hymyä joka nousi naisen kasvoille tuon nähdessä velhon.
"Se ei vienyt kauaa" Aran totesi vienosti hymyillen, kaksikon kävellessä peremmälle.
Pikku Antonkin oli jo oppinut kävelemään, tosin hieman haparoiden, mutta nopeammin poika kehittyi kuin normaalit ikäisensä.

Aran auttoi vaimonsa ja poikansa istumaan, istuen sitten itse viimeisenä pöytään.
"Mukava nähdä teitäkin, Fenrir" Delia totesi kääntäessään katseensa velhoa kohti "Ja teidän kissaanne"
Anton oli omaan ujoon tapaansa hiljainen ja tuijotti suurilla silmillään Fenririä kuin olisi nähnyt tuon ensimmäistä kertaa. näin ei kuitenkaan ollut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 22 Huhti 2010, 16:51

Fenrir

"Mieluummin liikaa kuin liian vähän", Fenrir tuumasi ja kaiveli lukemattomia kaapunsa taskuja piilottaen linnun hihaansa poikalasta varten, joka piaan ilmestyi ovelle kauniin äitinsä kanssa. Hymyrypyt syvenivät kun vanhuksen kasvoilel nousi lempeä ja hyväntahtoinen hymy. Hän nousi kevyesti ja kumarsi sen minkä selkä kesti ja istuutui takaisin iloisena siitä, että kykeni sentään vähän taipuilemaan. Hän oli kuitenkin muuttumassa jo kankeaksi.

Delian puhuessa Fenrir muisti taas miksi hän piti tästä kuninkaan vaimona. Tämä ei järjestellyt järjettömiä draamoja mistään pikku jutusta. Mitään heitukkaa ei linnaan kaivattu.
"Ilo on kokonaan meidän. On suorastaan virkistävää päästä pois tornista. Minusta tulee höperö ellen varo", Fenrir jutusteli tyypilliseen tapaansa ja käänsi sitten silmänsä prinssiin, joka kuikuili häntä ujosti. Että hän rakasti sitä poikaa, kuten kaikkia muitakin.

"Poikanne kasvaa silmissä. Minun pitää varoa, hän näyttää vähän liian fiksulta", Fenrir totesi ja sukaisi pitkää partaansa ja virnisti sitten suorastaan nuoren näköisenä.
"Onko prinssini jo kuullut lintujen laulun?" Fenrir uteli ja tiikeri luikahti hänen sylistään kiehnäämään kuningasperheen jalkoihin. Kevyt viserrys kuului hänen hihastaan ja kauniisti koristeltu lintu hypähti pöydälle. Sen sulat olivat värikkäitä ja jokainen yksityiskohta oli hienostuneesti tehty. Hyvä kun sitä ei sekoittanut normaaleihin lintuihin. Se käänteli päätään ja visersi uudestaan ja lehahti lentoon. Osa taikaa. Se lensi huoneen ympäri ja laskeutui lapsen eteen pää kallellaan ja visersi uteliaasti.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Huhti 2010, 12:31

Aran

Kuningas oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että velho tuli hyvin toimeen hänen perheensä kanssa. Fenrir oli kyllä sellainen persoona, ettei tuosta voinut olla pitämättä tavalla tai toisella.
"Voisitte useamminkin vierailla linnalla, teitä näkee niin harvoin" Delia huomautti Fenrirille tuon puhuessa tornista poistumisesta.
"Anton kyllä kasvaa silmissä.. ja fiksu hänestä kyllä tuleekin, fiksumpi mitä isänsä" Aran huomautti Fenririn seuraaviin sanoihin. Anton näytti yhä ujon uteliaalta, tuijottaen vanhaa velhoa tiiviisti.
Fenririn kysyessä lintujen laulusta, Anton pudisti ujosti päätään. Pieni prinssi ei ollu vielä edes nähnyt lintuja lähietäisyydeltä. Olihan tämä hänen esimmäinen kesänsä.
Linnun äänen kuullessaan pienen prinssin silmät suorastaan laajenivat ja kun itse värikäs, eirttäin kaunis lintu hyppeli pöydälle, oli pikku prinssi tippua tuolilta. Kunigasparia moinen hämmästys hymyilytti ja kuningattaren sydän oli sulaa moisesta lahjasta.

Linnun lähtiessä lentoon Anton seurasi sitä tiukasti katseellaan, pieni suu auki ihmetyksestä. Lunti lensi huoneen ympäri ja laskeutui sitten Prinssin eteen. Riemukas hymy levisi pienen pojan kasvoille, kun tuo tapautti pari kertaa käsiään yhteen.
"Hän taitaa pitää siitä" Aran huomautti hymyillen, napsauttaen sitten sormiaan.
Pian huoneeseen astui muutama palvelija, jotka toivat ruuan pöytään ja asettelivat lautaset ja aterimet paikalleen. Pääruokana oli kalkkunaa ja sen lisäksi ties mitä herkkuja, joita tavallinen kansa ei voinut nauttia edes viikottain. Sääli sinänsä.
"olkaa hyvä ja aloittakaa" Aran sanoi, palvelijoiden poistuttua paikalta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 11 Touko 2010, 19:00

Fenrir

Kuningattaren sanat lämmittivät vanhaa sydäntä ja vanhus nyökkäsi.
"Heti kun tuuli ei ole tuiskauttaa minua hankeen niin kuin pari viikkoa sitten, niin alan ravaamaan täällä niin paljon, että toivotte minun jo olevan poissa. On niin paljon tehtävää ja niin kovin vähän aikaa", Fenrir hyrisi ja hieroi käsiään tyytyväisenä pojan reaktioon. Juuri tuollaiset ilmeet saivat vanhuksen polvilleen lasten eteen. Nämä olivat niin iloisia kovin pienestä. Vanhemmiten sitä tuli samankaltaiseksi ja ymmärsikin muksuja välillä paremmin.

"En minä herrastani huolehdi vaan itsestäni", Fenrir totesi ja vihelsi linnulle jolloin ja visersi takaisin. Ruokaa alettiinkin kantaa sisään ja velho tunsi vatsansa melkein syöksyvän ruuan kimppuun. Hän ei ollut kokkina mainittavan hyvä vaikka kaiken maailman liuokkest olivat hänelle sitäkin tutumpia. No, kaikessa ei voinut olla hyvä. Eikä luvan saatuaan Fenrir epäröinyt syödä. Hän oli kuitenkin kohtelias ja huomioi kaikki. Lopulta hän levitti ruokailuliinan syliinsä.

Syödessään ruokaansa Fenrir totesi, että linnassa välillä nautittiin vähän liiankin suuresta ylellisyydestä. Sota oli tulossa ja kansa tulisi näkemään nälkään. Silloin ei kuninkaan kannattaisi mässäillä vaan elää niukemmin, jolloin tämän kansa tuntisi kuninkaan samaistuvan heihin ja siitä oli monella tapaa hyötyä.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Touko 2010, 12:18

Aran

Kuningas pari oli samaa mieltä velhon kanssa siitä, että linnassa oli joskus turhankin ylellistä katsottuna valtakunnan tilanteeseen. Mutta se johtui täysin siitä, ettei kuningashuone voinut antaa alamaisilleen kuvaa köyhästä johdosta, jonka piti alentua keskiluokan huveihin. Haltiat olivat erittäin ylpeää kansaa ja vaikutusvalta oli jotain mitä he arvostivat. Tosin, olihan se totta että osa kansasta halusi tuntea kuninkaan samaistuvan heihin, mutta toisaalta taas suurin osa odotti kuninkaalta paljon ja sen takia nostikin hallitsijan automaattisesti yläpuolelleen. Harva haltia olikaan sortunut petturuuteen juuri sen takia. Lisäksi Aran itse oli sen verran voitonvarma tulevasta taistelusta, ettei osannut edes murehtia siitä. Toisin kuin ihmiset, he olivat valmiita sotaan. Haltiat olivat valmistautuneet kaikki nämä vuodet, kun ihmiset puolestaan vasta aloittelivat valmistautumista. Heillä oli suunnitelma valmiina, toisin kuin ihmisillä.

Kun ruokailu oli päättynyt, kuningatar ja prinssi poistuivat paikalta, kiittäen vielä velhoa ja toivottaen tuolle hyvät yöt. Pikku prinssi alkoi jo väsähtämään ja tuon suuret silmät olivat jo puoliksi ummessa, kun pikkuinen poistui paikalta äitinsä kanssa.
Aran katsoi hetken vaimonsa ja poikansa perään, hymähtäen sitten pienesti.
"Pojan pitäisi varmaan tavata sinua useammin. Hän tuntuu pitävän sinusta." kuningas huomautti pienesti hymyillen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 27 Touko 2010, 17:56

Kun nenän eteen oli kerran hyvää ruokaa tuotu Fenrir ei sitä hukkaan heittänyt. Oli uskomatonta mikä määrä niinkin pieneen ja käppyräiseen vanhukseen mahtui ruokaa. Oli totuuden mukaan myönnettävä, että Fenrir ei ikinä ollut kummoinen kokki. Hän oli kätkytellyt omassa tornissaan liiankin kauan ja taitanut laihtua kilon tai parin sillä aikaa, sillä ruuan käräyttäminen oli yllättävän helppoa.

Nojautuessaan lopulta taaksepäin Fenrir hymyili ja vilkutti pienen prinssin perään.
"Tulen taas käymään kyllä. Kyllähän rakas kuningatar sen tietää", vanhus sanoi hymyillen lämpimääkin lämpimämmin. Nyt harmaat silmät asettuivat katsomaan kuningasta kun tämä hymähti. Tosin herran sanat toivat niin suuren lämmön tunteen Fenririn rintaan, että vanhus köhähti.
"Se olisi minulle suuri kunnia. Ei minun vanhalle sydämelleni ole suurempaa iloa kuin nähdä niin kauan palvelemani kuningas suvun vain kasvavan ja kehittyvän", ehkä vanhan litkun keittäjän ääni oli hieman normaalia enemmän liikuttunut, mutta hän todella rakasti tätä pientä linnan väkeä. Hän oli nähnyt suur miesten kaatuvan, mutta mikään ei koskaan liikuttanut häntä niin kuin jokin kohteliaisuus ja varsinkin jos se liitettiin pitämiseen.
"Sinä sitten saat luvan vielä ilahduttaa minua toisella pienellä jalkaparilla", Fenrir tokaisi harmaat silmät nauraen. Hänhän ei koskaan lapsia ollut saanut, kuten ei vaimoakaan, joten hän pitäisi huolen, että kuningas ei jäisi niistä iloista paitsi. Lisäksi perijiä tarvittiin aina.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Kesä 2010, 11:45

Aran

Oli ilo kuulla että Fenrir tulisi mielellään käymään uudestaan pikku prinssiä katsomassa. Pieni haltia poika ei pahemmin vieraille lämmennyt, mutta aina Fenririn nähdessään, tuon silmistä saattoi nähdä innostuksen palon. Ei Anton sitä vielä itse osannut sanoa tai kertoa, mutta ei tarvinnut olla kovinkaan harjaantunut tunteiden tulkitsija, nähdäkseen ilon prinssissä.
Fenririn seuraava lause sai kuninkaan naurahtamaan iloisen vaivautuneesti.
"No, katsotaan mitä aika tuo" Aran vastasi. Toisaalta toinen pikku jalkapari ei olisi pahitteeksi linnassa. Siitä oli aikaa kun kuningas suvussa oli viimeksi ollut enenmmän kuin yksi seuraaja, joten voisihan sitä rutiineja rikkoa hieman. Ei kaksi periää pahaksi voinut olla, eihän? Anton kruunun jokatapauksessa perisi, kerta oli vanhempi ja poika.

Oli sinänsä sääli ettei Fenririllä itsellään ollut lapsia, vanhus kun tuntui pitävän lapsista. Toisaalta, tuntui että juuri ne, jotka eivät omia lapsia olleet saaneet, olivat kaikkein lapsirakkaimpia persoonia. Tiedä mistä sekin johtui..
"Mutta alkaa olla jo myöhä.. enkä haluaisi valvottaa sinua turhaan. Voin saattaa sinut tornillesi, mikäli haluat jo painua pehkuihin?" Aran totesi lopulta, noustessaan ylös tuoliltaan ja oikoi pienesti raajojaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja cardea » 06 Kesä 2010, 12:11

Fenrir

Ovelat harmaat silmät kertoivat, että kyllä Fenrir vielä keksisi keinon saada toinen jalkapari. Sehän olisi melkein hänen elin tehtävänsä, melkein. Eihän kyllä nenäänsä pistäisi kuninkaan kammariin, joten ehkä hän antaisi ajan hoitaa asian. Saatto ehdotus sai kuitenkin Fenririn nyökkäämään.
Se olisi kovin ystävällistä, hän totesi ja nousi hitaasti. Ikävä naksahdus kuului vanhuksen selästä ja tämä irvisti.
Kohta pitää alkaa keksimään mitän tuon saa loppumaan, hän mutisi ja lähti ovea kohti.

Kohteliaasti vanhus jäi seisomaan ja odottamaan kuningastaan. Hän hymyili oven avanneelle palvelija tyttöselle lempeästi ennen kuin köpötti salista pois. Selässä kyllä tuntui. Hän varmaan juottaisi itselleen tänään taas niitä mömmöjään. Ei niistä ehkä apua ollut, mutta jotain kumminkin.
"Minä alan taas kyllä kulkea kun tämä talvi hellittää. On niin kurjaa kun pitää käätiytyä niin tiukasti vaatteisiin. Ennenhän minä kestin mitä vain", Fenrir totesi ja muisteli haikeudella ennen niin vahvaa ja ylvästä kehoaan. Ei hän ollut koskaan semmoinen naisten iskijä ollut, mutta vahva kylläkin.
cardea
 

EdellinenSeuraava

Paluu Velhon torni

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron