Sivu 1/2

Kirje ja pulma || sovittu

ViestiLähetetty: 14 Joulu 2011, 22:13
Kirjoittaja Lotdow
//Hokkus pokkus! Here I am! \o //

Yurel M. Folkriver

Ah, talvi oli saapumassa!
Eilen oli jo sadellut taivaan täydeltä lunta ja velho oli nautiskellut näkymistä torninsa ylimmässä huoneessa, ikkunan ääressä käsissään suuri kuppi lämmintä höyryävää teetä. Mies oli voinut vain myhäillä niiden tuuria jotka joutuivat ensi lumiin rämpimään, lumi ei kuitenkaan kestäisi kauan ja pian olisi oikea loskameri jossa uiskennella. Onneksi velhon itsensä ei tarvinnu mennä minnekkään kotoisasta tornistaan.

Seuraava päivä oli valjennut ja pakkanen oli laantunut muutamaksi plus asteeksi ja kaikki lumi oli kun olikin muuttunut melkoiseksi loskamereksi. Aherettuaan ahkerana aamun, Yurel oli päättänyt ansaita pienen levähdys hetken, joten hän laittoi veden kiuhumaan jottai saisi ryystää kupposen lempiteetään, ennen sitä miekkonen päätti kuitenkin mennä pulahtamaan kylpyyn.
Juuri kun kylpyveden lämpö ja ihanat saippuoiden tuoksut alkoivat rentouttaa, joku oli ovella kolkuttamassa. Vaikka mies oli kylpyammeessa lojumassa, kuuli hän koputuksen ja huhuilut hyvin. Juuri tälläisiä tilanteita varten mies oli asettanut oveensa riimun, joka suurensi äänen sisälle torniin, niin ettei kiirelliset, juoksevat asiat joutuisi odottamaan.
Ovella olijalla taisikin olla todenteolla kiire, joten Yurel kampeaa kiireesti ulos kylpyammeesta ja nakkaa yllensä pelkän kylpytakin, jonka kuitenkin sitoo huolellisesti kiinni. Eihän nyt sopinut alastomana vilahdella vieraiden nähden.

Kääpiö köpötteli mahdolllisimman kiireesti ovelle, jossa yhä ryskytettiin ja huhuiltiin. Noh, kiire taisi tosiaan olla, mies myhäili itselleen avatessaan oven, pelkässä punaisessa kylpytakissaan.
"No mutta Horthein! Sinullapas on tuli häntäsi alla kun moisella kiireellä taas liikkeellä. Onko sinulla minulle jotain tärkeääkin?" Yurel tervehtii tuttavallisesti hänelle tuttua viestinviejää, olivathan se silloin tällöin jo toisensa tavanneet, toisen suorittaessaan työtään.

ViestiLähetetty: 14 Joulu 2011, 23:08
Kirjoittaja Nipustin
//Hokkus pokkus! Here I am! \o //

Yurel M. Folkriver

Ah, talvi oli saapumassa!
Eilen oli jo sadellut taivaan täydeltä lunta ja velho oli nautiskellut näkymistä torninsa ylimmässä huoneessa, ikkunan ääressä käsissään suuri kuppi lämmintä höyryävää teetä. Mies oli voinut vain myhäillä niiden tuuria jotka joutuivat ensi lumiin rämpimään, lumi ei kuitenkaan kestäisi kauan ja pian olisi oikea loskameri jossa uiskennella. Onneksi velhon itsensä ei tarvinnu mennä minnekkään kotoisasta tornistaan.

Seuraava päivä oli valjennut ja pakkanen oli laantunut muutamaksi plus asteeksi ja kaikki lumi oli kun olikin muuttunut melkoiseksi loskamereksi. Aherettuaan ahkerana aamun, Yurel oli päättänyt ansaita pienen levähdys hetken, joten hän laittoi veden kiuhumaan jottai saisi ryystää kupposen lempiteetään, ennen sitä miekkonen päätti kuitenkin mennä pulahtamaan kylpyyn.
Juuri kun kylpyveden lämpö ja ihanat saippuoiden tuoksut alkoivat rentouttaa, joku oli ovella kolkuttamassa. Vaikka mies oli kylpyammeessa lojumassa, kuuli hän koputuksen ja huhuilut hyvin. Juuri tälläisiä tilanteita varten mies oli asettanut oveensa riimun, joka suurensi äänen sisälle torniin, niin ettei kiirelliset, juoksevat asiat joutuisi odottamaan.
Ovella olijalla taisikin olla todenteolla kiire, joten Yurel kampeaa kiireesti ulos kylpyammeesta ja nakkaa yllensä pelkän kylpytakin, jonka kuitenkin sitoo huolellisesti kiinni. Eihän nyt sopinut alastomana vilahdella vieraiden nähden.

Kääpiö köpötteli mahdolllisimman kiireesti ovelle, jossa yhä ryskytettiin ja huhuiltiin. Noh, kiire taisi tosiaan olla, mies myhäili itselleen avatessaan oven, pelkässä punaisessa kylpytakissaan.
"No mutta Horthein! Sinullapas on tuli häntäsi alla kun moisella kiireellä taas liikkeellä. Onko sinulla minulle jotain tärkeääkin?" Yurel tervehtii tuttavallisesti hänelle tuttua viestinviejää, olivathan se silloin tällöin jo toisensa tavanneet, toisen suorittaessaan työtään.

ViestiLähetetty: 14 Joulu 2011, 23:25
Kirjoittaja Lotdow
// Ja Lotdow nauraa täällä edelleen XD Sivulukijoillekkin tiedoksi tosiaan, että ensimmäinen viesti kärsi pienen muodonmuutoksen, mutta älkäämme antako sen häiritä.

Horthein

Haltian käsi jäi paukuttamaan tyhjää tuon nähdessä pelkkään kylpytakkiin pukeutuneen kääpiön. Kohta käden liike hitaantui mutta nyrkki jäi edelleen pystyyn.
"Tulinko huonoon aikaan?" tuo kysyi hitaasti, saamatta kasvojensa nkemisen arvoista ilmettä peruslukemille. Ei tilanteessa mitään niskakarvoja nostattavaa sinänsä ollut, mutta tällaisena päivänä näki harvemmin ketään kylpytakissa. Ajat olivat totisesti muutuneet. Kohta haltia laski kätensä alas ja asetti naamalleen ilmeen joka kertoi tämän olevan tärkeällä tehtävällä.
"Tulen itse haltiuakuninkaan lähettämänä ja paikalle passittamana, en suinkaan passittamana, mutta kuitenkin asiaa jatkaakseni, on varsin loskainen sää mutta pääsin kuin pääsinkin perille ja nyt menen taas aiheesta toiseen kun pitäisi kertoa miksi olen tullut mutta meinaan puhua tässä yllättävässä tilnateessa, anteeksi en sanonut mitään, tarkoitin siis tietysti asiallisen oloisessa tilanteessa että minulla oli sinulle asiaa mtta kylpytakin nöhdessäni unohdin sen, eikun en suinkaan unohtanut mitään vaan asiahan on niin etten saa kieltäni ypsähtymään ja että minulla on sinulle jotain hienoa, tai siis se ei ole mitään hienoa tai vastaavaa eikä mitään jännittävää mutta tarkoitushan oli sanoa alunalkaen että minulla on sinulle kirje hänen majesteetiltaan", Horthein pölpötti eksyen aiheesta pariin kertaan. Tuo pudisti päätään ja ojensi kirjeen eteenpäin.
"Äh kirje, ota se, nyt ennekuin puhun taas outoja!" Horthein suorastaan aneli ja ojensi kirjettä kääpiölle. Kirjekuori oli vähän kostea ja kulma edelleen taittunut, mutta Horthein ei antanut asian häiritä. Ainakaan sen enempää kuin tuo kypytakki häiritse hänen keskittymistään. Itse kun piti epähygieenisenä oven avaamista kylpytakissa, ainakin tällä säällä.

Horthein keräsi itsensä kasaan ja yritti katsoa tuota kääpiötä kunnioittavasti. Olihan tuo sentään häntä korkeammassa asemassa.
"Minun kurkku tuli kipeäksi", haltia huokaisi hiljaa äskettäisen pitkän puheensä perään.

ViestiLähetetty: 14 Joulu 2011, 23:49
Kirjoittaja Nipustin
//Niin sanottakoon että Nita hokkus pokkusti jotain muutakin kun omaan sisääntulonsa .///. Hehhe, eipä vissiin hävetä. Mutta osaan varoo nyt sitä edit nappulaa ku spitaalista se on varma!:O ...niin mitähän nappia mä nyt sitte oikein painoinkaan...?//

Yurel M. Folkriver

Kääpiö herraa nauratti kovasti toisen pälpätys, ainakin kun kyseeseen tuli useampaankin otteeseen hänen kylpytakkinsa, mikä oli kyllä kieltämättä aika näyttävä. Hienosti Yurel kuitenkin vältti alkamasta naureskelle, se olisi voinut haltia raukasta olla aika loukkaavaa, nauraa nyt toisen puhetavalle.

Kohteliaana Yurel kuuntelee keskeyttämättä toisen pälpätystä aiheesta riippumatta, vaikka ehkä toinen olisi juuri keskeytystä kaivannutkin. Kun lopulta toinen saa kakistettua itsestään ulos että hänellä oli kirje itse Aranilta oli Yurel positiivisen yllättyneen näköinen.
Velho otti haltian ojentaman kirjeen toiseen käteensä ja tarkasteli kirjekuorta. Toinen kulma taittunut ja kosteudesta hieman kärsinyt. Noh, ei mies antanut moisen pahemmin haitata vaan siirtyi hieman oven raossa sivummalle.
"Tulehan sisään, keitin juuri teetä. Se huuhtaisee kerta hörppäyksellä kipeän kurkkusi. Eihän tuollaisessa työssä olevan kärsi ääntänsä menettää", Yurel puheli ja lähti jo tallustamaan keittiötä kohti jättäen oven vieraalleen auki. Velhon kutsuun ei tainnut olla vaihtoehtona kieltäytyminen, ja jotenkin mystisesti mies tiesi ettei viestinviejä, hänen ystäväisensä, niin aikonut tehdäkkään, vaikka kiire painoikin niskaan.

Keittiössä Yurel kaiveli esiin myös toisen kupin hänen vieraalleen, joka raukka parka muutenkin joutui kamalassa säässä tuolla loskameressä hiihtelemään. Kaadellessaan teetä kuppeihin, mies virittää keskustelua: "Aika kamala tuo loska tuolla teillä. Mahdat olla ihan litimärkä. Saat vielä kamalan taudin."
Partaansa haroen mies näytti miettivän jotain teekuppien edessä ja sitten keksii mikä puuttui. Sokeri ja kerma! Mies nostelee sokerikupposen kaapista ja lennäyttää sen sormen heilautuksella pöytään jossa kaksikko voisi nauttia kiireiset kupposet teetä, ennenkuin toisen piti taas jatkaa matkaansa.
Kerman ja kupit Yurel mahduttaa pikkuiselle tarjottimella, jota kantaen tulee itse pöytään.

ViestiLähetetty: 15 Joulu 2011, 10:35
Kirjoittaja Lotdow
Horthein

Haltia seurasi kääpiötä ovista sisään ja tarkasteli tornia. Ei se hirveästi ollut muuttunut viimekerroista. Ehkä pari tavaraa toisissa kohdissa, mutta sehän oli yleistä. Horthein seurasi kääpiötä pöydän ääreen ja jäi seisomaan tuolinsa viereen. Ei sopinut istua ennenkuin kaikki olivat pöydässä, mutta ennenkaikkea ei sopinut istua ennenkuin annettiin lupa. Nämä asiat kuului muistaa. Tosin nyt oltiin jo sen verran hyviä ystäviä oltu että tuo istahti pöydän ääreen, unohtaen kaikenmaailman käytöstavat ja huokaisi hiljaa helpotuksesta. Rentoutuminen tuolissa oli taivaallista tuon loskasateen jälkeen. Horthein kuitenkin suoristautui tuolilla ja seurasi hämmästyneenä kuinka sokerit lensivät kevyesti pöytään.
"Ihmeellistä", tuo mumisi ja tuijotti silmät suurina sokereita. Horhtein odotti että Yurel istui pöytään ja vastasi sitten tuo keskustelun aloitukseen:
"Se on työtäni, eikä sää sitä armahda. Ja jos minä en veisi näitä kirjeitä ympäri valtakuntaa niin koko haltiayhteisö olisi kaaoksen vallassa, joka voisi sitten johtaa uuteen kaaokseen jonka jälkeen koko Crypt uppoaisi ja me kaikki kuolisimme. On siis ylen tärkeää että minä oidannäitä asioita eikä joku joka pelkäisi vettä ja kieltäytyisi menemästä sinne sun tänne ja kiitämättä läpi lumihankien joihinka meinaan aina hukkua talvisin. Aika tylyä oikeastaan." Horthein nakkasi yhden sokerin kuppiinsa ja otti hörpyn, sivistyneesti, kuin teekutsuilla oltaisiin oltu. Sitten tuo vispasi lusikalla mukiaan rajuun tahtiin kaataen hieman kermaa sekaan.
"Näinä aikoina ei sovi sairastaa", tuo sai sanotuksi normaalilla nopeudella.

//Montakohan kirjoitusvirhettä tulee kun näppäimet on liukkaat ja kirjotan nuo puheenvuorot niin nopeasti? :D

ViestiLähetetty: 15 Joulu 2011, 12:47
Kirjoittaja Nipustin
//Sehän vaan tarkottaa että sä eläydyt hyvin sun hahmoon kun replat tulee nopeesti :D:D//

Kyllähän Yurel tiesi että toinen vain teki työtään, ja tärkeää työtä tekikin. Vaikka haltian ylistys oman työnsä tärkeydestä kuulosti hieman omahyväiseltä oli silti kyllä joka sana totta, niin ainakin melkein ellei muutamia ylidramatisointeja laskettu.
"Kyllä, kyllä. Sitä minä vain etteivät ihmiset tämmöisinä päivinä ymmärrä ammatisi vaativuutta ja tärkeyttä kunnolla." Yurel vielä myöntäilee ja hörppää ensin ihan vähän teetään jonka jälkeen kaataa kermaa samalla sekoitellen ja sitten molskauttaa kuppiin myös kaksi sokeripalaista.
Velho mumisee itsekseen hetkisen ja haroo jälleen partaansa. "Niin ei sovi sairastaa ei", Yurelin muminasta erottaa erityisti ja sitten mies nousee tuoliltaan, mutta lusikka jatkaa itsekseen teen sekoittelua. "Minulla pitäisi olla täällä jossain yrityisteetä, melkein yhtä hyvää kuin tämä suosikkini, mutta tehokkaampi sairauksin nitistäjä." Yurel tuumaa ja kaivelee kaappejaan. Yläkaapit kääpiö aukoo käden heilautuksella, mikä oli tarpeen, muuten olisi pitänyt paikalle raahata tuoli, että lyhyt velho itse yltäisi sinne kurottelemaan. "Ahaa nyt löytyi!" Yurel huudahtaa ja leijauttaa eräästä yläkaapista pikkuisen pussukan. Pussi on koristeeton ruskea ja se on nyöreillä kiinni. Pussinläpi tosin tuoksuu aika voimakas, mutta raikas tuoksu. Kääpiö ojensi pussin Hortheinille ja lupasi sen tälle, sairauksien varalta.

Päästyään jälleen teensä ääreen ja hetken hörpittyään Yurel kuitenkin aloittaa jälleen kyselyn: "Sattuisitko tarvitsemaan mitään muuta? Nyt kun täällä jo olet olisi tuhlausta jättää hyvä tilaisuus käyttämättä." Vaikka velho olikin koko aamun uurtanut ja aikeissa pitää nyt taukoa, oli hän kuitenkin valmis auttamaan tuttavaansa. Tai ehkä partaveikko vain halusi varmistaa että saa postinsa ajoissa perille aina jatkossakin.

ViestiLähetetty: 16 Joulu 2011, 13:14
Kirjoittaja Lotdow
Horhtein

Viestinviejä ei pystynyt kuin seuraamaan silmät suurina kuinka kaapit lennähtivät auki ja hetkessä hänen edesseen oli raikkaan tuoksuinen pussukka. Hortheinin olisi tehnyt mieli pistää se poskeensa samointein. Kiittäen tuo kuitenkin sujautti sen vyöllä olevaan taskuunsa, nyt saisi todennäköisesti tuleva flunssa kyytiä. Horthein nosti kupin huulilleen ja hörppäsi jälleen teetä, tämä se teki terää. Yurelin kysyessä oiko Hortheinilla jotain tarvetta jollekkin tuo laski kuppinsa ja veti henkeä. Kohta tuo aloitti taas papupadan osuutensa:
"Itse asiassa nyt kun mainitset niin voisinkin ilmaista pulmasta joka minulla on, tai siis ei ole vielä mutta tulee olemaan tai ei edes tule olemaan jos koko talvi on tällaista mutta nyt meinaan poiketa taas aiheesta kauas ulkomaille niin voisinkin miettiä mitä minun piti sanoa. Aivan kun siis nyt tulee lunta, tai ei siis nyt tule lunta mutta saattaa kohta tullakin ja pihalla on tai tulee olemaan lumikerroksia niin hyvänen aika minähän sinne uppoan ja appoan, eikun en appoa minnekkään vaan olisi siistiä, tarkoitan hienoa ja ylen ystävällistä jos voisit keplotella minulle jotkni lumikengät joilla kelluisin lumen päällä." Horhtien haukkasi jappea ja ryhtyi taas pyörittämään lusikkaansa teemukissa. Olikohan Yurel saanut mitään hänen pölpötyksestään selvää.

Horthein otti yhden sokerin pöydältä ja pudotti sen teelusikalleen. Tuo laski teelusikan sen verran teehen että pystyi näkemään kuinka sokeri murustui hitaasti kuumassa teessä. Huvittava näky. Kun sokeria ei enää ollut otti tuo tilalle uuden ja toisti saman. Tee tulisi olemaan tosin sen jälkeen aika makeaa juotavaa.

ViestiLähetetty: 16 Joulu 2011, 18:10
Kirjoittaja Nipustin
Yurel M. Folkriver

Hieman hymyillen velho kuuntelee toisen vastausta, joka tuli miehen yleiseen tyylliin: ilman hengenvetotaukoja ja yhteen pötköön. Lopulta kun toinen oli viimein kiertelyjen jälkeen kerrottua ongelmansa hymy Yurelin kasvoilla muuttuu syväksi keskittymiseksi ja kääpiö haroo partaansa jälleen mietteliäänä. Viekkaat silmät katselivat ylös päin ilmaan ja aivan kuin ne olisivat käyneet jotain tietoa läpi, vaikkei mitään ollut muiden nähtävissä. Ajatuksissaan mies myös itse hämmensi teetään.
Hetkisen mietinnän jälleen, Yurel nostaa sormensa pystyyn merkiksi siitä että oli keksinyt jotain, mutta ennen kuin velho vastasi tämä joi todella pitkän kulauksen teestään, pitäen sormea koko ajan pystyssä.

Velho ja viestinviejä taisivat olla toistensa täydelliset vastakohdat. Yurel rakasti rauhallisuutta, eikä tällä tuntunut koskaan olevan kiire. Mies myös mietiskeli ja ajatteli paljon, eikä harrastanut pitkiä puhesessioita, täysin päinvastoin kuin tämä haltia tässä. Yurelilla oli kaikki aika maailmassa.

"Tulehan poika", Yurel sanoo tuttavallisesti ja lähtee taapertamaan kääpiön askelillaan kohti hänen työhuonettaan, missä suurin osa loitsutyöstä tehtiin.
Työhuone oli epäjärjestyksessä kuten aina, tosin kääpiölle itselleen kaikki tuntui olevan täysin oikeilla paikoillaan, sillä jos työhuoneen kaaoksen olisi siivonnut, velholta olisi vienyt iäisyyden että tämä olisi löytänyt taas jotain. Lattiat tosin olivat puhtaan laskematta työpöydän vierustaa.
"Nonniin, katsotaas..." Yurel viimein aloittaa ja selaa paksua harmaakantista kirjaa. Tarkkasilmäiset olisivat huomanneet että kyseessä ei ollut Yurelin lempiopus, riimukirja, koska kannen väri oli eri.
Hetken velho mumisee sanoja vieraalla kielellä lukien kirjasta selin Horhteiniin. Kohta haltian ympärillä pyörähtää lämmin tuulenpyörähdys ja kuivattaa tämän vaatteet kohdista jotka loiskiva loska oli kastellut. "Suonet anteeksi, halusin kovasti kokeilla tuota taikaa. Nähkääs, olen viime aikoina kovasti tutkiskellut ilmataikoja, en tosin ole vielä kovin hyvä, nuo ovat alkupään loitsuja. Viime viikon alussa eräs suurempi loitsu riistäytyi hallinnasta ja sit--- Ainiin tosiaan, ne lumikengät!" Yurel aloitti selittämään innostuneena uudesta mielenkiinnon aiheesta mutta sitten muistaa miksi tänne alunalkujaan kiivettiinkin.
Seuraava opus jonka mies avaa pöydällä, on vanha kunnon tuttu riimukirja. Mies selailee sivuja, katsoo välillä hakemistoa, ja jatkaa selailua. Kuitenkin sutkoht nopeasti mies löytää tutusta kirjasta etsimänsä riimun. "Aijaaha, mmm, löytyipäs!" Kääpiö ilmoittaa ja kääntyy Horhteinia päin. "Saisinko molemmat saappaasi hetkiseksi, kiitos."

ViestiLähetetty: 16 Joulu 2011, 23:13
Kirjoittaja Lotdow
Horthein

Viestinviejä hörppäsi teetä ja se sai tuon niskakarvat nousemaan pystyyn. Siinä maistui pelkkä sokeri hänen leikkinsä jälkeen ja tuo siirsi kupin sivummalle.
Yurel sensijaan aprikoi hänen pulmaansa ja Horthein toivoi ettei ollutheittänyt mitään mahdotonta tehtävää. Ei näiden partaveikkojen rajoista voinut tietää mitään. Kohta kuitenkin kääpiön sormi nousi pystyyn ja Horhtein nousi automaattisesti pöydästä. Nytkö tuo sitten tekisi jonkinmoisen hokkuspokkus ilotulituksen? Horhtein oli haljeta jännityksestä, muttei näyttänyt sitä päällepäin. Sen verran sivistynyt piti olla ettei suu auki tuijottanut.
"Saitko älynväläyksen?" tuo kysyi seuraten Yurelia tuon työhuonetta kohti. Tämä tuntui jotenkin ainutlaatuiselta tilaisuudelta ja nyt jopa Horhtienin oli pakko päästää sisäinen jännityksensä näkyviin. Tuo melkein pommpi paikallaan jännityksestä kun velho rupesi selaamaan kirjaansa. Yhtä niistä sadoista.

Haltian jännitys loppui kun Yurel pyysi hänen saappaittaan. Hetken aikaa tuo vain nyökytti tekemättä mitään ja heräsi sitten todellisuuteen. Horhteinriisui saapaansa värkäten hetken aikaa narujen kanssa. Sitten tuo vei sivistyneesti saappaansa kääpiölle.
"Ole hyvä", tuo sanoi ja siirtyi taas sivumalle seuraamaan tätä jännittävää tapahtumaa.

ViestiLähetetty: 18 Joulu 2011, 10:36
Kirjoittaja Nipustin
Yurel M. Folkriver

Kiltisti toinen alkoi riisua saappaitaan, ja sitten ojensi ne velholle. Tälläinen pyyntö olisi kuulostanut monesta kummalta, mutta Yureliin tottuneet eivät olleet moksiskaan vaan tekivät vain mitä pyydettiin.
Kääpiö nostaa saappaat pöydälleen ja itse kipuaa istumaan tuoliin. Hetken tutkailtuaan mies kääntää molempien saappaiden pohjat itseään kohti, kastaa pöydällä olleen pensselinsä johonkin mustetta paljon vaaleampaan aineeseen ja alkaa piirtää riimua saappaan pohjaan. Kun mies sai yhden sinetin valmiiksi ja laski saappaan hetkeksi kenolleen, vaaleat jäljet välähtivät, kuivuivat ja muuttuivat musteen värisiksi. Saman velho toisti toiselle saappaalle, joka käyttäytyi samoin.

"Noniin." Velho vain totetaa hyvin kattavasti ja loikkaa alas tuoliltaan. "Vaikka hoikka oletkin ystävä armas, nämä kengät keventävät nyt askeltasi niin, ettei heikkokaan jää varmasti murru askeleesi alla, saati että uppoaisit luminietoksiin." Millainen nero kääpiö osasikaan olla! Niin, kylpytakkiin sonnustautunut nero.
Yurel ojentaa saappaat takaisin niiden omistajalle ja siirtää erästä jakkaraa lähemmäs Hotheiniä niin että tämä voisi halutessaan istua saappaita pukiessaan. Kylpyveteni on varmasti jo kylmää, Yurel miettii toisen pukiessa saappaitaan ja samalla haroo hyvin mietteliäänä partaansa, kuten aina miettiessään. "Jos löytäisin loitsun joka lämmittäisi kylpyveteni..." Kääpiö miettii mumisten puoliääneen.

ViestiLähetetty: 21 Joulu 2011, 23:56
Kirjoittaja Lotdow
//Huomautan nyt tässä että pelivuoroissa tulisi pelata imperfektissä. ^^

Horthein

Hämmästyneenä, mutta kiitollisena otti viestinviejä saappaansa vastaan. Tuo istahti velhon tarjoamalle jakkaralle ja alkoi jäleen säätämään nauhojensa kanssa. Haltia kuunteli hieman eriskummallisia puheita kylpyvedestä ja kysyi väliin humoristisesti:
"Ei sinulla olisi jotain korttitemppua tai vaikka naurista joka sitoisi nauhat puoletsani?" Horhteinin naamalla oli pinoinen virne kun tuon pujotteli naruja takaisin saappaisiin. Sekin kun vei aamuisin niin kamalasti työaikaa, joka oli muutenkin niin vähäistä. Tuosta taas tuli Hortheinille mieleen hänen aikataulunsa ja tuo pomppasi heti narut aisoihin saatuaan pystyyn. Haltialla oli kummallinen olo, vähän sen tyyppinen kuin leijuisi parin senttimetrin päässä maasta. Tuosta tuntui siltä että hän voisi loikata kattoon asti näillä saappailla, mutta tuskinpa sentään. Sehän olisi loogisesti mahdotonta ja muutenkin erittäin epäsoveliasta.

Horthein veti henkeä sisään, josta saattoikin arvata mitä kohta seuraisi.
"Nyt jatkaakseni aiheesta joka jäi kauan sitten jo kesken, mutta hetkinen eihän meillä edes ollut mitään aihetta mutta keksin sellaisen omasta päästäni ja anteeksi en taaskaan toki puhu turhia asioita mutta piti sanomani että minulla on aikataulussa kiire ja että pihkuran kengännauhat ovat taas auki ja että hankin kohta napit mutta ei mennä siihen ennenkuin pääsen puhumaan asiasta jonkun asianomaisen kanssa. Kuitenkin tämänkin pölinän ideana tai siis aiheena oli sanoa että olen myöhässä ja että-", tuo vaimentui äkisti. Hortheinilla oli mietteliäs ilme ja tuo napsautti sormiaa.
"Ja että tämä olikin viimeinen kirje mikä oli luvattu tänään toimittaa. Nyt odotan vain pikapostia!" tuo loikkasi ilmaan ja hurrasi. Ei metelöiden mutta ilmoitti asiansa leveällä hymyllä ja paikallaan pomppimisella, kuin koulutyttö joka oli saanut todistukseensa kympin. Eli hän ei ollutkaan myöhässä iakataulustaan, taisikin olla eilisen aikataulu.

ViestiLähetetty: 08 Tammi 2012, 12:56
Kirjoittaja Nipustin
[[Anteeksi pahoittelen kovasti :( Kyllähän minä tuon siis olen tiedostanut mutta ainakun alan paukuttaa tekstiä en yhtään osaa huomata sitä että alan kirjottaa preesenssissä. Eihän tämä mun paha tapani toisaalta vaikuta mihinkään, mutta ymmärrän että toisia häiritsee tämmöiset asia. Koitan vuolla tätä asiaa:)]]

Yurel M. Folkriver

Velho hohotteli haltian kysymykselle nauriista tai korttitempusta, joka sitoisi tämän nauhat toisen puolesta. "Vai että nauris joka osaisi sitoa kengännauhat! Enpäs ole ennen moista kuullut. Kerran opetin kyllä nauhat sitomaan itse itsensä. Tosin kerran päädyin itse näin aivan solmuun, joten annoin olla ja aloin pitämään kenkiä joita ei vain tarvinnut sitoa." Yurel kertoi mielenkiinnolla muistellen aikaisempia kokeiluitaan.

Horethein veti syvään henkeä, joten arvaten mitä tästä seuraisi Yurel otti mukavan asennon ja hymyili "Niin, kuuntelen" -ilmeellä. Sitten papupata alkoi vuoltaa tekstiä niin että huonommalla kuuntelijalla olisi ollut vaikea taas pysyä mukana. Hyvin keskittyneenä kääpiö kuunteli kunnes toinen yllättäen hiljeni kuin seinään. Yurel jopa hieman säikähti yllättävää hiljenemistä. Olikohan tämä tukehtunut omiin sanoihinsa? Mutta sitten puhe jatkui lyhyen tauon jälkeen ja Yurel vain hymyili isällisen ymmärtävästi ja nyökytteli päätään.
"Noh, sehän on hienoa. Eli nyt sinun pitää vain olla valppaana jos joku kutsuu sinua, hohhoh, sehän on todella hienoa. Saat sinäkin välillä levähtää." Velho sanoi silmät hymyillen. "Kerrohan, miten sinä osaat levähtää ollenkaan, kun koko ajan saat olla varuillasi että sinua jälleen tarvitaan? Huhhuh, rankka työ tosiaan..." Yurel luonnehti Horetheinille tajuamatta että sama kuvaus kävi lähes täydellisesti myös häneen itseensä. Jos tulisi majesteetillinen hätätapaus, Yurelin tuli olla koska tahansa valmiina!

"Tarkoittaako tämä, että saan pitää sinua vieraanani vielä jonkin aikaa? Voisin esitellä sinulle lisää työnalla olevia projektejani ja loitsuja joita yritän paraikaa saada lutviutumaan ja voisin jopa valmistaa päivällistä." Yurel innostui selittämään mitä kaikkea hauskaa, sana täytyy tarkistaa Yurelin yksityisestä sanakirjasta, he voisivat tehdä. Kaikki nämä asiat mies aikoi tosin varmasti tehdä vaikkei toinen enää olisi paikallakaan, mutta olihan se hauskempaa kun oli joku jolle selostaa siinä samalla.

ViestiLähetetty: 09 Tammi 2012, 17:20
Kirjoittaja Lotdow
//Ei tuo mitään ^^

Horthein

Haltia seurasi velhoa ja nyökkäili moneen kertaan. Olisi mielenkiintoista nhädä velhon projekteja, niissähän saattaisi olla vaikka mitä mielenkiintoista mukana. Hän jätti vastaamatta levähtämiskysymykseen, koska ei itsekkään tiennyt vastausta. Sen lisäksi että hänen piti olla valppaana töiden varalta, hänen piti myös olla valppaana sen pirun Kaksinaaman takia. Ties koska se raivohullu mikälie monipersoona hyökkäisi nurkan takaa, kuten sata kertaa aiemmin. Ja vielä sata kertaa sitäkin aimemmin, mutta kaikkeahan näin nopeassa elämässä ehti tapahtua. Tuplasti mitä normaalien kansalaisten elämässä.
"Krhm, niin aivan. Olisin kiitollinen jos esittelisit töistäsi ja projektejasi sun muita hommiasi minulle koska luonollisesti kaikkia kiinnostaa tämä yliluonnolinen taikuus ja minua ainakin kiinnostaa nähdä kun räjähdät, anteeksi räjäytät jotakin tai en tiedä räjäytätkö mitään mutta käyttäkäämme tätä termiä jottei mene sanat sekaisin kuten minulle pakkaa mennä mutta anteeksi nyt en sano mitään vaan yritän olla kymmenen sekutnia hiljaa", Horthein selosti, painui huulensa tiukasti toisiaan vasten ja vaikeni. Yksi, kaksi.... "Jopas jotakin täysin nähdä- eikun nyt uudestaan!" Horthein mutisi ja aloitti laskentansa alusta. Eihän kymmenen sekunnin hiljaa olo voinut olla niin vaikeaa.

Haltian silmät tutkivat kaikkia mahdollisia asioita mitä ympärillä näkyi. Kaikki tuntui niin maagiselta velhon tornissa. Olisikohan mahtanut olla erilaista jos papupata ei tietäisi toisen olevan velho. Olisikohan kaikki näyttänyt vain tavallisen kirjaston kääröiltä ja kirjoilta. Sitä hän ei saanut tietää.
"Osaatko tehdä jonkun hienon välähdyksen sormillasi?" Horthein kysyi kiinnostuneena ja muisteli lastensatuja joissa velhot vain suoristivat sormensa ja saivat maagista pölyä ilmaan. Horthein availi sormiaan esimerkiksi. Hän oli kuin pikkulapsi joka kyseli äidiltään satujen ritareista.

ViestiLähetetty: 19 Tammi 2012, 13:31
Kirjoittaja Nipustin
Yurel M. Folkriver

Velho repesi hohottavaan nauruun, toisen puhuessa räjäyttelyistä. Niin, velhoista sitä aina luultiin kaikenlaista! Kun kääpiö herra oli saada hohotuksensa hillintää lähetti kysäisi pystyikö velho tekemään jotain "hienoa", josta oli esimerkkinä välähdyksien lennättely sormista. Yurel oli kuninkaan oma henkilökohtainen velho, hän osasi kyllä paljon kaikkea, muttei juuri tämä temppu toiminut häneltä. Hän ei osannut maan lisäksi hallita muita peruselementtejä elikkä ei velho osannut ilman apuja luoda salamoita käsiinsä tai sytyttää itseään tuleen, kivuttomasti ainakaan. Itseasissa, kaikki velhon voimat taisivat olla vähän "tylsiä".
Hetken velho mietti ja sitten lähti taapertamaan kohti laatikostoa, huoneen kirjahyllyn vieressä. Sieltä hän kaiveli hetken ja lopulta löysi etsimänsä. Velho kääntyi hymyillen haltiaa päin toisessa kädessään musta nahkainen hansikas. "Itseasiassa, kyllä minä osaan", Velho sanoi tyynen viileästi ja napsautti sormiaan ja syntyi välähdys, nimittäin lentelikipinöitä.
Jälleen velho hohotteli hetken ja sitten riisui hanskan kädestään ja ojensi sitä toiselle. "Kehitin matkakäyttöisen tuluskivihansikkaan. Mitä ilman et taatusti lähde kylmällä säällä metsään, hansikkaat. Mikä helposti unohtuu matkasta, tuluskivet. Nyt ne ovat samassa paketissa." Velho kertoili ylpeänä keskinnöstään ja odotti jos haltia olisi halunnut itsekkin testa kuinka vaivattomasti tavallisen näköisellä nähka hanskalla moinen saattoikin onnistua.

Yurel antoi vieraalleen luvan katsella ympärilleen, kunhan ei sotkisi paikkoja, sillä välin kun velho kävisi vaihtamassa kaapuunsa. Sotkisi paikkoja oli aika laaja käsite, sillä velhon työhuone ei siis ollut siisti tai järjestyksessä. Aivan päin vastoin.

ViestiLähetetty: 22 Tammi 2012, 00:15
Kirjoittaja Lotdow
Horthein

Vestinviejä seurasi lumoutuneena kuinka kipinät singahtelivat ilmaan. Melkein heti Horthein nappasi hanskan itselleen ja puki sen käteensä, kynsikkäänsä päälle. Hän napsutteli rajusti sormiaan yhteen ja kipinät sinkoilivat sinne tänne. Se paperin määrä kuitenkin minkä hän näki pöydillä ja lattioilla sai tulipalovaaran tuntumaan isolta. Horthein rykäisi nyrkkiään vasten ja asetti hanskan sivummalle.
"Vaikuttavaa", papupata sai todetuksi. Lupa tutkia paikkoja sai Hortheinin loikkaamaan eteenpäin ja selaamaan kaikia mahdollisia papereita. Haltia luki kovaan ääneen aina pätkän jokaisesta paperista:
"Jolloin voit tehdä kyseisen liikkeen ranteellasi ja lausua seuraavat sanat.... näni villasukat kutovat itse itsensä..... riimukivien selityksiä.... Kappas, oletko piirtänyt tämän?" Horthein kysyi ja nosti mustepiirrustusta pöydältä ilmaan. Siinä kuvattiin kai jotain ympyrää jonka sisällä oli riimuja ja siihen oltiin kirjoiteltu jotain. Haltia rauhoittui ja laski paperin alas. Jos häneltä kysyttiin se oli hieno kuva.

Horthein kirmasi ison paperipinon luokse ja nosteli vähän papereita nähdäkseen mitä niissä oli. Hän ei saanut käsialasta selvää. Pöydällä oli myös monen moista hökkeliä ja hökötystä joísta Horthein ei tiennyt yhtään mitään. Pari kivenmurikkaakin löytyi. Niihin Horthein ei uskaltanut koskea, josko ne vaikka räjähtäisivät.