Kirje ja pulma || sovittu

Yurel M. Yolkriver

Kääpiö mestari katseli myhäillen kun haltia innoistui luvasta katsella ympärilleen. Yurel asteli juuri oven suulle poistuakseen, kun hän katsoi vielä vähän epäileväisesti taakseen. Oliko hyvä idea jättää viestinviejä yksin edes pieneksi hetkeksi? Noh, ei siitä mitään pahaa voinut tulla ja Yurel poistui jättäen Hortheinin pulisemaan itsekseen.

Velho palasi takaisin varsin nopsaan. Huh, sen täytyi olla kaapuun pukeutumisen ja noin sadan portaan kapuamisen maailmanennätys!
Yurel hengähti oviaukolla hieman ja sitten vilkaisi ympäilleen. Liekkö haltia vieras edes huomannut hänen olleen poissa. Mikään ei ollut normaalia sekaisemman näköinen ja liekkejäkään ei ollut havaittavissa. Kaikki siis hyvin. Haltia oli juuri tavailemassa työpöydällä lojuvia pergamentin palasia, sekä paperikasoja, joihin Lyron oli kirjoitellut muistiin asioita. Hortheinillä näytti olevan todella vaikeaa saada selvää käsialasta. Yurel kakoi kurkkuaan huomion kiinnittämiseksi ja sitten sanoi kuuluvasti: "Olisiko sinulla toiveita päivällisen suhteen? Voisin laittaa ruuan valmistumaan ja sitten esitellä sinulle sillävälin vähän uusimpia maansiirto taikojani takapihalla."

Horthein

Kovan rykäisyn myötä, paperit suorastaan lennähtivät ilmaan säikähdyksen myötä ja Horthein asetteli kaikki levinneet pergamentit ja muut pinoon. Päivällistä? Puhuiko joku ruuasta? Horthein singahti Yurelin luokse ja tunsi pientä mielihyvää, koska oli pitempi. Vain pientä.
"Päiväälistä? Loistavaa, onkin jo ollut nälkä koska olen kiitänyt sinne tänne jo vähän pitemmän aikaaputkeen eikä minulla oel kuin vähän eväitä mukanani joskus ja nekin ehtivät pilaantua ennenkuin ehdin kiireiltäni edes maistaa niitä ja sitäpaitsi en jaksa pysähtyä ostamaan mitään koska minulla on aina kiire. Kiire, kiire, kiire, kiire kiire", Horthein hoki kuin olisi hypnotisoitunut. Hän utijotti hetken aikaa Yurelin taakse ennenkuin heräsä murehtimasta aikatauluaan, jota ei edes tällepäivälle enää ollut.
"Maan siirto? Mahtavaa! Tarkoitan, niin kyllä kiitos", Horthein ehti jo korottaa ääntään, ennenkuin suoristi liivinsä ja selkänsä. Hän yritti pysyä asiassa, mutta kaikki se magia mitä ympäriltä löytyi, oli taianomaista.


//Siirryimme aroille :D

//Eli aroilla olkaamme siis! o7 Haittaakse:3 Voidaan tietty sijoittaa peli vielä siihen aikaan kun oltiin metsässäkin:D//

Yurel M. Folkriver

Toinen selvästi oli säikähtänyt velhoa tämän palattua ja kiireesti viestinviejä pinosti paperit ja pergamentin palaset pinoon koska ne olivat säikähtäessä vähän levinneet. Yurel syyhysi päästä kiireesti järjestelemään paperit uudestaan sillä ne olivat niin sievässä pinossa - ihan väärin! - siinä pöydällä. Kuitenkin hän hillitsee itsensä helposti sillä olihan mies sen verran rauhallinen ja osasi itsehillintää.
Onneksi toinen kertoikin että tällä oli jo nälkä sillä muuten Yurel ei oikein olisi tiennyt mitä vieraansa kanssa tehdä. Aivan kaikkia projekteja ei sopinut esitellä ja hyperaktiivinen haltia olisi varmasti kolunnut koko tornin hetkestä lattialaatoista kattokruunuihin. Astellessaan takaisin alimpaan kerrokseen Yurel asteli kaapeille ja otti esiin sieltä keittokirjan. "Mm-mh! Kävisikö mesimarjoissa muhinut ankka? Kuulostaa kyllä vähän 'muhineelta', ainakin evästarinasi jälk-- Aaah! Entäpäs riisi ja kanalisuke! Kuulostaisi kyllä melko sopivalta!" Siellä missä normaaleilla ihmisillä keittokirjassa oli ruoka-ainesten määrät sekä valmistusohjeet, oli velholla loitsusarja, lähinnä muistin virkistämiseksi. Yurel alkoi jo innoissaan vesikielellä huiskia käsillään ja ruoka-aineksia vain lenteli kaapeista kunnes tämä tajusi ettei ollut odottanut vieraansa vastausta. Kaikki tavarat pysähtyivät ilmassa ja kun Yurel kääntyi katsomaan vierastaan kysyvästi, tuntui kuin kaikki kupit, purnukat ja pakkaukset olisivat tehneet samoin.

//Saman tekevää, tuli vaan mieleen että Horthein vilkaisee ikkunasta ulos tyyliin "Häh, tuolla näkyy aroja?" :D

Viestinviejä ei voinut lakata selaamasta katseellaan koko taloa. Vaikkain ajatus ruuasta sai hänet miettimään linnan gourmet-ruokia ja kaikkia niitä ihanuuksia mitä hän oli saanut elämänsä aikana maistaa. Yurel oli kaiken lisäksi velho, hänhän varmaan loihtisi vaikka koko Cryptin kokoisen täytekakun paikalle jos oikein nätisti pyytäisi. Ei, ei sentään, nyt mielikuvitus alkoi jo laukkaamaan. Haltia seurasi kääpiötä takaisin alakertaan jännittyneenä, vaikka ajatusmaailma olikin edelleen siinä täytekakussa. Horthein pudisteli ajatuksissaan päätä ja kuunteli Yurelin ideoita ruoan suhteen. Muhiva ankka, Horhtein muodosti väkinnäisen hymyn naamalleen. Onnekseen velho vaihtoi vielä ideaansa. Ruoaksi osui siis riisi ja mikä? Hortheinilta meni ohitse mutta hän luotti velhoon joten nyökytteli vain päätään. Kuppeja ja mukeja ja kaikkea mahdollista lenteli kaapeista kunnes kaikki pysähtyi, samoin Yurel. Haltia ymmärsi että hänen pitäisi sanoa jotain.
"Kyllä?" hän vastasi ja kohautti olkapäitään. Horthein veti itselleen tuolin ja koitti istua edes hetken aikaa paikallaan. Hänen korvansa tekivät väkisin pientä liikettä edestakaisin ja haltia naputteli sormiaan yhteen.

Yurel M. Folkriver

Hyvä! Riisiä ja kanaa siis!
Yurel mömisi ja huitoi käsiään vielä ja purnukat sekä raaka-aineet alkoivat taas lennellä ja mitä ilmeisemmin valmistaa itse ruokaa. Yurel poikkelehti väistellen lentäviä keittiö juttuja takaisin haltian luokse ja sitten hieroi käsiään yhteen lähtien vieraansa kanssa astelemaan uloskäyntiä kohti.

"Aivan, aivan. Maan siirtoa." Yurel puheli enemmän itselleen kuin vieraalleen kääriessään kaapunsa hihoja vaikka ne saman tien valuivatkin takaisin. Yurel näytti hyvin keskittyneeltä, selvästikkin vaatien täydellistä hiljaisuutta. Mikäli se vain Hortheiniltä mahtoikaan luonnistua.
Velho vie kätensä ensin lähelle toisiaan, kuin niiden välissä olisi jokin pyöreä esine, sitten kääpiö vie toisen kätensä kauas eteen ja toisen taaksepäin päänvierelle. Kun sitten tästä kaikesta seurasi nopea sarja liikkeitä, viimeisessä asennossa joka oli kumartuneena hieman polvien varaan eteenpäin molemmat kädet myös eteen ojennettuna sai velho suuren maa ryöppyämän liikkumaan ja se muodosti kasan velhon takapihalle. Seuraavana temppunaan velho tyytyväisenä mumisten tasoitteli pihan saman kaltaisilla tempuilla ja sitten kääntyi yleisönä toimivan viestinviejän puoleen. "Olisiko toiveita? Voisin tehdä jonkun kuvion." Kääpiö esitti hyvin tyytyväisen näköisenä uudesta oppimastaan tempusta.

Horthein

Kattilat ja kulhot ja mukit ja jopa veitset sinkoilivat sinnetänne keittiössä ja niiden väistely olisi kelle tahansa haaste. Horthein katsoi ällistyneenä kuinka kääpiö taiteili itsensä hänen luokseen ja höpötteli jotain maan siirrosta. Horthein teki uomaamattoman jes-liikkeen ja seurasi Yurelia takapihalle.

Velho näytti niin keskittyneeltä että Hrthein tunsi pakottavan ajatuksen kiljiasta jotain. Hän painoi kädet suunsa eteen ja yritti vältellä paikallaan hyppimistä. Tunnelman kyllä pilasivat velhon hihat jotka valuivat takaisin suoriksi. Kohta Yurel alkoi tekemään sellaisia liikesarjoja että Horthein ei edes ehtinyt sanoa mitään. Se olikin hänelle uutta, kun HÄN ei ehtinyt sanoa mitään. Upeaa, hänen seurassaaan oli tosiaankin mahtava velho. Maan nouseminen sai kyllä haltian suun loksahtamaan pakosta auki. Horthein tuijotti silmät suurina suurta maa kasaa, joka sitten Yurelin tahdosta tasaantui hetkessä mukavaksi piha-alustaksi. Viestinviejä oli aivan hiljaa paikallaan, kunnes sai ensimmäisen kommenttinsa:
"Se, se oli mahtavaa." Hän osoitti lumoutuneena maata. Kuvioitako Yurel halusi tehdä. Horthein aloitti heti listansa:
"Voisitpa vaikka tehdä tähden koska tähdet ovat hyvä merkki ja koska tähdettöminä öinä on harvinaisen ikävää viedä kirjeitä sinne ja tänne, mutta toisaalta sydämmet ovat kyllä erittäin upea merkki koska moni uroteko on tehty rakkaudesta ja lisäksi pidän myös synmetrisistä kolmioista ja neliöistä koska niissä edustuu tietyllä tavalla meidän oppineiden oma maailma ja toisaaaltakin erittäin loisteliaita kuvioita ovat nämä pilvet ja kukkaset koska niitä esintyy pihalla ja me olemme pihalla!" Haltia hengähti.
"Tee se tähti vaikka ensin", hän ehdotti.

Yurel M. Folkriver

Hyvin tyytyväisenä myhäillen velho vastaanotti kaikki kehut uudesta tempustaan, se oli vienyt häneltä jonkin verran aikaa joten oli mukava saada palkinnoksi kehuja. Temppua velho ei vielä ollut päässyt kokeilemaan tosi toiminnassa joten nyt sitä käytettiin lähinnä vieraiden viihdytykseen. Niin ja piharemonttien tekoon tietysti.
Hohoh, oli niin mukava saada osallistuvaa yleisöä, kääpiö hohotteli mielessään kun yritti pysyä Horetheinin vilkkaan kielen perässä. Tähti, ei kun sydän. Vai pallo? Oliko se sittenkin kolmikulmainensuunnikas neliö? Eikun mitä? Kukkaisia pilviä paljon loistamaan öiden valoksi! Yurel oli hieman hämillään kunnes viestinviejä, onneksi, tapansa mukaan - tuo siunattu tapa! - tiivisti kaiken sanomansa lopetukseen. Aah, tähti siis, saamanne pitää!
Yurel nyökkäili hämmennyksensä peitottuaan ja sitten velho kuvitteli tähteä mielessään. Seurasi jälleen ankara keskittyminen jossa tähteä täytyi ajatella ankarasti ja sitten liikesarja, maanliikuskelua ja bam: lopulta maa-ainekset olivat muodostuneet selvästi tähden muotoon! Yurel pyyhkäisee kämmeneensä yhden yksinäisen hikipisaran joka oli ilmestynyt velhon otsalle. Tämähän kävi liikunnasta! Onneksi vastapainona oli maittava ateria, ei pääsisi velhon komea vatsa nälkiintymään.
Tähdestä tehtiin sievä pallo, kovin oli tasainenkin. Pallosta taas velho muovasi auringonkukan ja viimeiseksi auringonkukasta muotoutui hoikka, haltia; Patsas viestinviejästä. Kovin oli aidon näköinen, mutta tämä versio osasi olla välillä hiljaa.
Nyt hikipisaroita oli jo muutamia ja veljo nojaili tornin viileään seinämään katsellessaan vieraansa reaktioita.

Kun kääpiö alkoi taikoa maata siirtyilemään ja muovautumaan tahtonsa mukaan, Hortheinin huulet eivät kaikessa yksinkertaisuudessaan pysyneet yhdessä ja hän hehkutti kaikkia muotoja joita näyki ja veikkaili mitä seuraavaksi tulisi. Hän myös päästeli jostain täyssin randomeista asioista jotka sai jotenkin pienellä tavalla liittymään muotoihin. (mm. sääennuste oli yksi näistä asioista) Haltia seurasi kuinka hiki valui velhon otsalla ihan yhtä lailla kun hänen omallaankin. Jännitys kasvoi melkein sietämättömäksi kun maa alkoi muotoutua. Samassa hän erotti haltian piirteet ja viestinviejän. Hortheinin suu loksahti auki, kädet valahtivat veltoksi ja hän lopetti paikallaan pomppimisen. Haltia parahti:
"Voihan Aranin-, öh anteeksi." Hän suoristi selkänsä ja alkoi pölistä siihen malliin ettei kuunaan oltu kuultu eikä koskaan tulevaisuudessa tultaisikkaan kuulemaan:
"Se on taivaan ihme, meillä on oikea velho talossa, se on ihme! Katsokaa kaikki, älkääpäs katsokokkaan minä katselen itsekseni! Tämä boittaisi lasten lumiveistos kisassa ensimmäisen sijan mennen ja tullen ja tulemisesta puheen ollen oli mahtavaa että pääsin tänään tänne tulemaan ja upeaa olla täällä edelleen ja aivan fantastista olla täällä tänään, olen niin iloinen etten pysty sitä edes sanoin kuvaamaan. Sanoja kyllä löytyy mutten niillä mitäön rakentavaa saa muodostettua ja on aivan upeaa. Tämä on kuin sateenkaari polulla seisoisi aivan fantastista!" Haltia muuttui naamasta valkoiseksi kun puhui niin pitkään henkeä haukkomatta. Haltia ehti jopa välissi kauhaista lunta ja heittää sitä innoissaan ilmaan.

Kohta haltia pysähtyi ja vilkuili ympärilleen.
"Krhm, mitä viimeisen viiden minuutin aikana tapahtui?" hän kysyi ohimennen samalla kun kävi tökkimässä maamuodostumapatsasjuttua. Se oli upea. Horhtein pyyhki lunta hiuksistaan jota oli siihen sadellut kun hän oli heittänyt sitä ilmaan.
"Eikai ruoka pala pohjaan?" Horthein kysäisi äkkiä.

Yurel M. Folkriver

Velho oli kovin mielessään saadessaan kyvyilleen tunnustusta joten myhäili vain tyytyväisenä kun toinen meinasi itse haltiakuninkaan nimeen todeta kuinka upea viestinviejän itsensä näköispatsas oli. Nyt Yurel kuitenkin oli jo viilentynyt rehkinnästään ja hiki oli muuttunut kovin kylmäksi, joten velho haluaisi tosiaan jo sisälle syömään lämmintä ja hyvää ruokaa.

"Mm-hm, kyllä kyllä. Tai siis ei pala, mutta kyllä kai voisimme mennä varmistamaan ettei keittiössä ole kaaosta. Ruokakin on kyllä kohta valmista." Yurel tuumaili kulkien ovelle avaten sen ensin vieraalleen ja sitten mennen itse perästä. Keittiöstä leijaili hyvä tuoksu eikä siellä onneksi ollut kaaostakaan. Tavarat leijailivat hyvän tuulinan ympräri keittiön kun kaksikko tuli huoneeseen. Yurel oli sopivasti pikkuinen ettei hänen juurikaan tarvinnut väistellä astioita, mutta haltialle siinä saattoi olla enemmän haastetta.
Kun kaksikko pääsi pöydän luokse ja istuutuivat, lenteli kaapista astiasto kattamaan pöydän pelkän sormen heilautuksen seurauksena.
"Olen usein ajatellut opettelevani kokkaamaan itse, muttei siihen tule koskaan ryhdyttyä kun näin tämä on liian houkuttelevan helppoa." Yurel kertoili ja samalla kertoi välillä naurahtaen tarinaa siitä kuinka kokkausloitsun opetteluvaiheessa oli sattunut jos mitäkin kommellusta ja sekasortoa. Nykyään niin ei onneksi käynyt. Tai ainakaan joka kerta.
"Kumpa ruuanlaitto olisi kuin taikajuomat, ne suorastaan puhuttelevat minua. Ihanan loogista." Velho sanoi alkemistien innostuksen kiiltosilmissään.

Ruoka lennähteli uuneista ja padoista ollessaan valmista. Molempien aterioitsijoiden lautasille ilmeistyi näi kaksi isoa kanan palaa sekä sievä symmetrinen kasa riisiä, jonka päällä aivan sitruunan väristä, tuoksuista kastiketta. Oletettavasti siinä myös oli sitruunaa.
"Iskehän kiinni!" Yurel toivotti iloisena onnistuneesta loitsusta sekä itsekkin nälkäisenä, mutta hyviin tapoihin kuului antaa vieraan aloittaa ruokailu ensin.

Haltia naurahti hieman velhon muminalle. Kukapa olisi arvannut, että kääpiö ja haltia voisivat olla näinkin hyviä ystäviä. Ainakin näinä aikoina. Horthein seurasi kääpiötä keittiöön, jossa kattilat, pannut ja kulhot olivat ottaneet vallan.
"Sitä se taikuus tekee", viestinviejä hymähti hymyillen, kun seurasi tapahtumaa. Yurel lähti kohti pöytää, ja kaikki kipot tuntuivat väistävän tämän automaattisesti. Horthein joutui koikkelehtimaan sivulta toiselle ja väostelemään häntä päin sinkoavia astioita. Välillä hänellä oli tasantarkkaan sellainen tunne, että ne tähtäsivät tahallaan ja nauroivat sitten nurkassa. Horthein sai otteen tuolin selkämyksetä ja juuri silloin hänen selkäänsä törmäsi huolimaton paistinpannu, joka oli matkalla kaappiin.
"Temppurata sisätiloissa. Neroa", hän totesi ylen humoristisesti. Viestinviejä oikein lyssähti tuolille istumaan. Haltia kuunteli korvat kirjaimellisesti höröllään velhon hupaisia kommelluksia kokkausloitsun kanssa. Horthein nauroi, hän voisi itsekin kertoa miljoona kertaa kun kirjeitä oli ollut niin paljon että hän oli heittänyt kaikki väärille ihmisille. Aran oli hieman keihahtanut, kun hänen arvopaperinsa olivat menneet jonnekin kaukaisuuksiin. Horthein tirskahti ajatuksilleen. Hän havahtui Yurelin kertoessa taikajuomista.
"Ylen kiehtovaa, teetkö niitä paljonkin?" Horthein kysyi hieroen leukaansa. Hän ei tuttuun tapaansa tiennyt paljoakaan minkäänsortin litkuista, saatika niiden valmistamisesta.

Horthein nosti aterminet pöydältä ja alkoi sahata kananpalaa veitsellään. Sivusilmällä hän seurasi, että selkä pysyi suorana, kyynärpäät alhaalla ja leuka ylväänä. Näin annettiin esimerkillinen syömisnäyte siitä, miten kaikkien itsestään ylpeiden haltioiden tulisi syödä. Eli käytännössä, miten kaikkien haltioiden tulisi syödä.
"Erinomaista, kerrassaan!" hän totesi tyytyväisenä. Kastikkeessa oli tosiaan sitruunaa, siitä ei kiistelty. Kanakin oli juuri sopivasti paistettua.
"Käykö sinulla useinkin vieraita?" Horthein kysäisi, samalla kun kauhaisi suuhunsa uuden kananpalan.

Velhon silmissä paloi aivan erilainen valo silloinkun keskusteltiin mukavia ja silloin kun joku oikeasti tiedusteli hänen mielenkiinnoistaan. Todelliset miehen rakastetu olivat riimut ja alkemia. Maanhallinta sekä ilmanopiskelu olivat enemmänkin harrastuksia.
"Voi kyllä minä alkemiaa harrastan aina kun minulla on aikaa kaikelta muulta! Alkamialla ei tunnu olevan rajoja. Voin aina oppia jotain uutta ja olen avoin sille, toivoen että jonain päivänä alkemialla voitaisiin todella valmistaa silkasta romumetallista aitoa kultaa. Olen tosin kuullut siitä kuinka siihen on monen neron tie päättynyt eikä minua onneksi materia kiinnostakaan vaan alkemia itsessään. Voi miten kiehtovaa tämä kaikki onkaan" Yurel ihasteli ja hetken hän näki sielunsa itsensä viestinviejän tavoin höpöttämässä taukoamatta kuin papapata, muttei se onneksi niin paha ollut. Yurel köhi kurkkuaan ja antoi asian olla siltä erää.

"Silloin tällöin. Ei oikeastaan kovin usein. Enemmän työasioissa." Yurel vastasi kuulostamatta kuitenkaan olevansa yhtään pahoillaan asiasta. Jokaisen lauseen välissä velho nappasi jotakin maittavan näköisestä annoksestaan suuhunsa ja puhui suu vielä puoliksi ruokaa täynnä. Minkäs sille teki jos oli nälkäinen.
Velho oli myös erityisen hyvillään ruokaan kohdistuneista kehuista, vaikke hänen ollutkaan täytynyt muuta kuin keksiä resepti ja sitten pistää taikoen. Olihan onnistunut ruoka silti onnistuneen taikuuden ansiota ja taikuus kumpusi Yurelista. Siiskin miehen ansiota!
Kun oli ruokailun aika velho olisi kaikista mieluiten vain ahtanut itseensä maittavaa ruokaa ja jättänyt rupattelut vähän tuonnemmas, mutta mikäli haltialla olisi jotain sanottavaa, kyseltävää tai muuta sellaista kyllä Yurel tietysti vastaisi ja olisi vieraalleen juttuseurana.

Haltia kuunteli korvat pystyssä velhon vastausta. Oli varmasti kamalan yksinäistä viettää aikaansa samaisessa tornissa vain lentävät kupit ja kattilat seuranaan. Horthein oli jo melkein säälimässä Yurelia, mutta muisti ettei omistanut itsekkään kovin seurallista elämää. Yleensä kirjeiden toimittaminen oli lyhytmuotoisempaa kuin tänään. Hän nakkasi kirjeen omistajan käteen, kertoi keltä se oli ja jatkoi seuraavaan paikkaan. Horthein nyökkäsi hiljaa ja päästeli sitten:
"No, asiasta voimme keskustella myöhemminkin sillä minulla on nälkä ja voinpa vaikka keskittyäkin sitten pelkästään tähän syömiseen, vaikka tunnetusti puhun mielelläni ja oikein paljon ja teen sen yleensä nopeasti, niin siltikin tunnen vetoomusta vain ottaa haarkuan ja veitsen ja ruveta syömään!" Haltia iski haarukkasna ruokaansa ja alkoi mutustamaan kanaansa, sanomatta enää sanaakaan ruokailun aikana. Hän tahtoi vain syödä tätä herkkua jonka kääpiö, kuka olisi uskonut, oli hänelle laittanut.

Viestinviejä pyyhki suupielensä ja laski sitten ruokaliinansa pöydälle siististi taiteltuna. Hän ehnkäisi tyytväisenä ja täynnä. Tällaisia aterioita kelpaisi saada useamminkin. Suurelta osin ne jäivät aina palaksi leipää ja lasiksi vettä. Viestinviejät olivat kiireistä sakkia.
"Kiitos, nautin suuresti", Horthein kiitti ja yllättyi itseensä positiivisesti, kun ei alkanut selostamaan mitään ruuan täyteläisistä ominaisuuksista. Sitten hän nousi pöydästä ja oli valmis kantamaan astiansa pois pöydältä.

Yurel M. Folkriver

Oli miellyttävää saada välillä nauttia hiljaisuudesta ja keskittyä ainoastaan edessään olevaan annokseen. Ruoka oli hyvää ja oli tietysti mukavampi syödä seurassa kuin yksinään. Toisaalta eihän se seura suuresti syödessä korostunut kun kukaan ei puhunut mitään, mutta silti tämä oli Yurelista erittäin mielyttävää.
Yurel tosiaan vietti aika paljolti kaiken aikansa tornissa, ellei ollut metsässä hakemassa aineita tai kuninkaanlinnassa vierailulla. Silti hän rakasti elämäänsä. Se oli sopivan rauhallista ja oli omaa tilaa jonne vetäytyä miettimään ja oppimaan ja harjoittelemaan ja keittelemään juomia. Kuitenkin halutessaan saattoi koska vain mennä tapaamaan muita, mikäli yksinäisyys ja seuranpuute kalvoivat. Niin miellyttävää elämää, kuin elämä saattoi vain olla. Yurelista itsestään ainakin.

Toinen kertoi nauttineensa ateriasta johon Yurel vastasi pienellä kumarruseleellä. Edes velho ei aina jaksa pistää taikoen, vaan kääpiö antoi kyllä toisen viedä itse astiansa, seuraten myös tästä esimerkkiä perässä. Astiat aseteltiin pesusyvennykseen, josta ne sitten tiskauksen ajankohtana varmasti löytyisivät. Hyvin tyytyväisenä Yurel kaivelee kaapunsa taskusta kirjeen jonka viestinviejä oli alun alkujaan velholle ollut tuomassa. "Tämäpäs meinasi unohtua tyystin, aivan vallan kokonaan. Pitääpäs varmaan vilkaista kuka minua kaipasi..." Velho puheli itselleen ja avasi kuoren hitaasti, siististi, mutta varmasti.
Hetken partaansa sukien kääpiö luki otsakurtussa ja sitten itsekseen mumisten taitteli kirjeen takaisin kaapunsa taskuihin, jonne se varmaan taas unohtuisi siihen asti kun käsi vahingossa taskuun sujautettaisiin.

"Olen tainnut viedä teidän kallista, ja kiireistä, aikaanne jo kylliksi. Pelkään että koko valtakuntamme kaatuu kun tulee postitukkeuma, eikä sana pääse kulkemaan. Ehkä teidän olisi tärkeää jatkaa matkaanne. Nyt ette ainakaan uppoa jokaiseen vastaanne tulevaan hankeen, sen voin taata. Minun riimuillani on aina takuu!" Yurel puheli hyvin varmana saattaessaan vierastaan ovelle.
Aina oli mukava saada vieraita, mutta näinkin tärkeissä viroissa olevien vieraiden pitäminen liian vieraanvaraisesti saattaisi kostautua kun kuningas Aran ei saisi sanaansa kuuluville. Eikä hyväntahtoinen kääpiö tahtonut Hortheinin kaltaiselle mukavalle miekkoselle mitään ongelmia saati työttömäksi joutumista.

//Siun viestiin voitaisiin varmaan lopetella tämä tutustumisretki Yurelin mielenkiintoiseen(ainakin melkein) elämään:D Oli tosi kiva pelata ja mukava saada käyttää Yureliakin kun sille on vähän vaikeampi löytää peliseuraa virkansa puolesta:)//

Haltia asetteli astiansa oikein siistiin pinoon ja katsoi vielä etteivät ne varmastikkaan kaatuisi. Tyytyväisenä hyräillen hän seurasi kääpiötä ja kuunteli tämän itsekseen phumista. Alkuun hän luuli velhon puhuvan itselleen, mutta tämä phuikin kirjeestään. Hortheinilla ei ollut tapana tuijotella, kun toiset lukivat yksityisviestejään, joten hän kohotti katseensa kattoon ja oli tutkivinaan miten se oltiin rakennettu taidokkaasti. Yleensä hän ei edes ollut paikalla, kun hänen kuljettamiaan kirjeitä luettiin. Yurel oli melkein kiusallisen hiljaa, oliko haltioiden maita jälleen uhmattu, oliko se äärimmäinen hätätilanne, vai oliko se pyykkilista? Hrothein paransi vyönsä asentoa ja kokeili vähän hyppelehtiä kevyillä kengillään. Hän oli valmis jatkamaan matkaansa.

Kohta Yurel lopetti kirjeen lukemisen, eikä ainakaan ilmeellään paljastanut mitä se olis sisältänyt. Mutta se ei viestinviejän asiaan kuulunut. Horthein katsoi ulos ikkunasta arvioidakseen kuinka kauan hänen kannattaisi valvoa ja koska olisi iltateen vuoro. Myöhä ainakin oli tulossa hiljalleen. Harmillista, todella harmillista, hänellä oli harvoin näin viihdyttäviä päiviä.

He kävelivät yhdessä takaisin ulko-ovelle ja Yurel muistutteli aijasta. Haltia nyökkäili, muttei sanonut mitään vielä. Hän mietti oliko kirjeessä ollut jotain velholle kiireellistä, vai oliko muutenkin aika lähteä. Hänestä tuntui että molemmat olivat yhtälailla syinä. Horthein kuunteli kääpiön vakuutusta lumihangista.
"Uskon sen, ystävä hyvä. Näin ollen siis toivotan sinulle hyvät päivänjatkot, sen pitempään puhumatta", Horthein hyvästeli kohteliaasti ja avasi oven. Hän nyökkäsi vielä hyvästeiksi ja asteli sitten pihalle lumihangille. Tai räntään, oikeammin sanottuna. Oli mukavaa ajatella että kesä teki tuloaan. Horthein vilkaisi vielä taaksensa velhon asuntoa ja lähti sitten juoksemaan rentoon tahtiin, ettei ruoka tulisi ylös. Hänellä oli tottavie kevyempi tunne kuin ennen. Horthein hyppelehti eteenpäin pirteästi ja toivoi tapaavansa velhon pian uudestaan, ehkä muutenkin kuin tliden merkeissä.

//Kiitos sinullekin, Hortheinilla on aikalailla samainen ongelma, ettei peliseuraa löydy jokaisen nurkan takaa. Pelaillaanpa taas pian! :)