Prinsessa Lily Scarlington

Tänne kaikki hahmot, jotka ovat ihmisten puolella.

Valvojat: Crimson, Ivy

Prinsessa Lily Scarlington

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Marras 2007, 14:16

Kuva
uudempi doodle väreillä


Suvun vaakuna (Design By Ivy)

Lily Elise Scarlington
Rotu: Ihminen
Puoli: Ihmiset
ikä: 22 (syntymäpäivä 23.6)
Arvo: Prinsessa
Siviilisääty: Naimisissa


ulkonäkö: Jo heti ensisilmäyksellä voi todeta, ettei nuorta naista voi kutsua rumaksi. Useimmat jotka prinsessaa kuvailevat henkilöille, jotka tuota eivät ole nähneet, kertovat tuon olevan yliluonnollisen kaunis ihmiseksi. Se tietenkin on mielipide asia, loppupeleissä. Lily kuitenkin itse näkee äidiltään perityn kauneuden kirouksena siinä missä myös siunauksena. Jo pienestä pitäen on pidetty huolta, että prinsessa on tittelinsä arvoinen näky, joten Lily itse ei ole saanut kauheasti vaikuttaa omaan ulkonäköönsä, kuin vasta nyt aikuisiässä. Siltikin tuolta vaaditaan tasoa ja Lily haluaa sen säilyttää, isänsä mieliksi, vaikka isä onkin jo kuollut.
Ruumiinrakenteeltaan nainen on sirohko ja jokseenkin hento, mutta ei kuitenkaan niin hennon oloinen, mitä haltianaiset. Tuo muistuttaakin selvästi ihmistä keholtaan. Pituutta tältä veistosmaiselta rungolta löytyy 167 cm. Solakkaa, sopusuhtaista kroppaa päällystää tasaisen pehmeä, vaalea iho. Ihossa ei näytä olevan virheitä, joten usein tuota käydäänkin kuvaamaan Virheettömäksi. Kuitenkin, iho se on siinä missä muutkin. Selässään, varsinkin alaselän tienoilla, löytyy Lilyltä pieniä pinta-arpia, kiitos aviomiehensä rajujen otteiden. Kaikki mahdolliset ruhjeensa Lily kuitenkin peittää aina mahdollisimman hyvin vaatekerrosten alle. Jalkansa ovat elegantin pitkähköt. Lantiota kerran synnyttäneeltä naiselta löytyy jonkin verran, kuten myös rintavarustustakin. Ei liikaa, mutta ei liian vähääkään. Käsivartensa ovat kapoisen sirot, kämmenet pehmeät.

Kasvonsa ovat ovaalinmuotoiset, symmetrisennäköiset. Pehmeäpiirteiset kasvot pitävät sisällään avarat, mantelinmuotoiset silmät. Väriltään näköelimet ovat kirkkaanvihreät, aistikkaat ja alati tarkkailevanoloiset. Silmiä kehystää sopusuhtaisen paksut, nätit ripset. Kulmakarvat ovat väriltään samaa sävyä hiusten kanssa, huolitellut ja kapoiset. Nenä on siron pieni, suora. Nenän alapuolelta löytyy pehmeät, sopusuhtaisen täyteläiset huulet. Huulia koristaa toisinaan lämmin, ystävällinen hymy, mutta tätä nykyä hymyt ovat olleet harvassa Lilyn kasvoilla. Leukansa on siron pieni, pehmeäpiirteinen.
Kasvoja kehystää pitkät, aaltoilevat hiukset. Väriltään pehko on punertavanruskea, hieman oranssia taittava. Kiiltävät, hyvin pidetyt hiukset yltävät puoleen selkään asti, niin edestä kuin takaakin. Lilyllä on keskijakaus. Yleensä hiukset ovat auki, mutta tarpeen tullen koristaa hiuksia milloin mikäkin, sivistynyt mutta näyttävä kampaus. Joskus on kuitenkin fiksuinta pitää hiukset mahdollisimman yksinkertaisesti kiinni, näissä tilanteissa Lily suosii yksinkertaista ponihäntää tai nutturaa. Hiukset ovat runsaat, mutta eivät järjettömän paksut. Nuo on helppo taiteilla mahdollisimman litteäksi kampaukseksi, mikäli tarve.


Vaatetus vaihtelee prinsessalla tilanteen mukaan. Isänsä lellitteli tyttären pilalle uusilla mekoilla aina, joten vaatekaappi tursuaakin mitä hienoimpia mekkoja.
Yleisin väri on kuitenkin punaisen eri sävyt. Lilyn lempimekot ovatkin punaisia, kevyitä ja siistejä, eivät turhan koreilevia. Mekot jättävät yleensä neidon hartiat näkyviin (ks kuvista). Niitä prinsessa käyttää yleensä omissa oloissa ollessaan, tai silloin kun ei pidä edustaa.
Juhlissa ja muissa edustustilaisuuksissa mekot vaihtuvat prameampiin. Koristeluita ja yksityiskohtia ei puutu asuista, eikä liioin myöskään kokoa. Lily ei varsinaisesti viihdy näissä asuissa, mutta ei myöskään käy valittamaan.
Ulkona liikkuessaan Prinsessalla on yleensä samoja, ei niin hienoja punaisia mekkoja, mitä käyttää omissa oloissaankin. Riippuu tilanteesta. Yleensä tuon mekkoa ei kuitenkaan näe viitan alta. Viittojakin on monta erilaista, mutta usein neidon harteilta löytyy punaisen ruskea, paksu ja kauniisti kirjailtu sametti viitta. Mikäli tarkoitus on lähteä metsään tai olla herättämättä liikaa huomiota, vaihtuu viitta vähemmän näyttävään.
Jos sille päälle sattuu, saattaa Lily pukeutua hieman miesmäisemmin. Silloin jalkoja koristavat kireät, mustat housut sekä mustat saappaat. Yläkroppaa verhoaa tunikka mallinen, punainen lyhythihainen paita, jonka alla on musta pitkähihainen. Tämä asu herättää enemmän mielipiteitä kansan keskuudessa, mutta myös tässä asussa prinsessa tuntee muiden ottavan hänet enemmän tosissaan kokouksissa, joihin hän välttämättä on halunnut nokkansa tunkea.
Prinsessalla on myös oma haarniska. Se on kevyt ja helppo käyttää, juuri sopiva ei niin bodatulle naiselle. --


Luonne:
Ennen niin ystävällinen ja kauniskäytöksinen nuorinainen on tätä nykyä kovin katkera ja jopa kylmä, jos tuon sattuu tapaamaan väärissä olosuhteissa ensimmäistä kertaa. Lily ei enää jaksa pitää yllä kaunista imagoa siitä, kuinka hän olisi hyväsydäminen ja ystävällinen kuninkaan tytär. Lily antaa näkyä sen kylmän ja määrätietoisen luonteensa. Hänellä on määränpäänsä, aatteensa ja tavoitteensa ja nainen on valmis tekemään kaikkensa, jotta onnistuisi niissä. Lily myös korottaa ääntään nykyään huomattavasti enemmän, mitä ennen. Aina niin nätin hiljainen ja "koristeena" toiminut prinsessa on nyt kyllästynyt rooliinsa, minkä isänsä aikanaan hänelle asetti. Lily kuitenkin rakasti isäänsä yli kaiken ja tekikin kaiken nätisti, mitä kuningas hänelle määräsi. Edesmennyt kuningas olikin ainoa, joka osasi asettaa rajat ja säännöt tyttärelleen, joka ei muita tuntunut kuuntelevan. Isän menetyksen myötä Lilyn maailma murtui ja hänen luonteensa ja koko olemuksensa alkoikin muuttua valtavasti.
Isänsä myös lelli lapsensa tavallaan pilalle. Lily yleensä sai kaiken mitä halusi, joten tästä johtuen Lily ei osaa hyväksyä kieltävää vastausta keneltäkään, vieläkään. Jos jokin ei mene hänen suunnitelmien mukaan, nainen saattaa suuttua ja huutaa, jopa uhkailla teloituksella. Hänellä on asennetta ja valtaa, mikä on huono yhdistelmä, varsinkin kun sitä maustaa hieman itsekeskeisyydellä.
Lily on myös oppinut käyttämään hyväkseen ulkonäköään. Hän tietää olevansa kaunis, hänhän on saanut kuulla siitä koko ikänsä, niin läheisiltään kuin tuntemattomiltakin. Ulkonäkönsä onkin ollut sekä kirous että siunaus, mutta nykyään määrätietoinen nuorinainen osaa ohjastaa sen käyttöönsä. Vaikka onkin naimisissa, saattaa hän hyvinkin flirttailla muiden miesten kanssa, mikäli jotain haluaa. Lily ei näe siinä mitään väärää, vaan käyttää häikäilemättä omia etujaan hyväksi. Hänellä kun ei ole voimaa, eikä varsinaisia diplomaattisia taitoja, ainoa ase mitä hän luonnostaan omistaa, on kauneus. Harvoin hänen flirttailunsa menevät pieleen, mutta mikäli joku uskaltaakin kovin räikeästi vastustaa "tarjouksia", vaihtuu viettelevä vihjailu suoraksi uhkailuksi, riippuen tietenkin kohteesta. Lily tietää kuitenkin milloin on parasta pitää hävyttömyydet pois keskustelusta, ei hän tyhmä sentään ole.

Lilystä on myös tullut harvinaisen suorasanainen. Ennen hän osasi pitää suunsa kiinni ja nyökytellä hymyillen, sillä se oli hänen tehtävänsä. Nykyään nainen töksäyttää suoraan, jos on erimieltä, mitä jotkut. Mikäli hän on miellyttävän henkilön seurassa eikä näe syytä suututtaa tai pahoittaa toisen mieltä, hillitsee Lily kielensä ja käyttäytyy ystävällisesti. Mutta mikäli hänellä ei ole mitään syytä olla mukava, hän sanoo sen mitä haluaa. Lily osaa myös kätkeä katkerankylmän olemuksensa hymyilevän ja hyväntuulisen verhon taakse, mikäli tarve sitä vaatii. Tätä verhoa hän käyttää aina varsinkin veljensä seurassa, koska ei halua aiheuttaa omalta taholtaan murheita tuolle. Nainen onkin taitava esittämään pirteää, ihanaa ja rakastavaa prinsessaa, jota ehkä aikanaan oli.
Alempiarvoisille Lily koittaa pysyä mahdollisimman etäisenä ja neutraalina. Häntä ei enää huvita ystävystyä kenenkään kanssa, jolla ei jo valmiiksi ole asemaa, sillä turhan usein Lilylle on tullut vastaan henkilöitä, jotka haluavat hänen suosioon vain saadakseen asemaa ja etuja. Lilyyn onkin vaikea ottaa kontaktia heti ensimmäisellä kerralla, jos ei satu omaamaan jonkinlaista sotilaallista tai aatelillista arvoa jo entuudestaan. Mikäli on pakko, Lily kyllä tulee toimeen "tavallisen kansan" kanssa, mutta ei mielellään ole tekemisissä noiden kanssa, varsinkaan jos toinen tekee aloituksen. Jos aloituksen saa tehdä Lily itse, voi hän hyvinkin innostua juttelemaan paremmin kansalaisten kanssa. Parhaiten hän tulee juttuun niiden kanssa, jotka eivät tunnista häntä heti eivätkä kohtele häntä kuin prinsessaa, vaan kuin ketä tahansa muuta.
Kuitenkin, Lily olettaa jokaisen käyttäytyvän kunnolla, mikäli hän ei yritä piilotella todellista identiteettiään ja asemaansa. Mikäli joku käy vähänkin hyppimään nenille, Lily kyllä pistää mokomat takaisin paikoilleen.

Ihmisten kanssa Lily tulee siis toimeen. Taruolennot ovat eriasia. Vuosien saatossa naisesta on kasvanut varautunut ja todella estynyt taruolentojen ja magiaa osaavien suhteen. Lily ei pidä taruolennoista ja olettaa noiden olevan aina vihollisia, elleivät he vannota uskollisuuttaan Scarlingtonin suvulle. Varsinkin haltioita kohtaan Lily suhtautuu erittäin negatiivisesti, eikä halua nähdä noita "omassa" kaupungissaan, varsinkaan hovissa. Hän näkee jokaisen taruolennon kovin negatiivisesti, eikä osaa katsoa noita enää yksilöinä, vaan kaikki ovat hänelle samaa massaa. Tätä ajatusmaailmaa ovat ruokkineet läheiset ympärillä, jotka omaavat yhtä negatiivisen kannanoton taruolentojen suhteen. Mikäli taruolento pyrkii prinsessan juttusille, voi se olla erittäin hankala ja pitkä prosessi. Kyllä Lily kykenee ystävystymään "friikkien" kanssa, mutta se vie aikansa. Hänen luottamustaan kun ei enää helpolla saa osakseen, joten vastapuolelta vaaditaan vain pitkäjänteisyyttä.

Jos kuitenkin onnistuu ystävystymään Lilyn kanssa, saattaa nähdä myös naisen lempeän puolen. Hän välittää ystävistään ja läheisistään suuresti ja on valmis tekemään kaikkensa noiden vuoksi. Lily ei halua läheistensä kärsivän saatikka huolehtivan hänestä liikaa. Toisiaan Lily saattaakin suuttua läheisilleen, mikäli nuo aloittavat "Mutta kun olen niin huolissani sinusta" - saarnan. Heidän ei pitäisi huolehtia hänestä, Lilyn pitäisi huolehtia heistä! Tai näin nainen ainakin ajattelee. Lily osaa kuitenkin olla lämmin ja välittävä läheisilleen, vaikka se puoli hänestä on nykyään kovin piilossa. Hän hymyilee ja nauraa, silloin kun tuntee olonsa mukavaksi muiden seurassa. Hän osaa yhä luopua kylmästä luonteestaan, pitääkseen hauskaa, silloin kun se on tarpeen, mutta vain harvojen seurassa.



Menneisyys
Lily syntyi toisena lapsena Scarlingtonin sukuun. Valitettavasti prinsessan syntymisen myötä Kuningatar Elise kuoli, jonka johdosta syntymää ei juhlittu niin iloisissa merkeissä. Silloinen kuningas Harald Scarlington nimesi tyttärensä kuitenkin kunnioittaen edesmenneen puolisonsa muistoa. Pikku prinsessasta tuli myös kuninkaalle todella rakas, Lilyn joutuen näin "aarteen" asemaan. Jo pienenä Lily sai aina mitä halusi, joten tuo myös tottui moiseen kohteluun kasvaessaan. Lily vietti suurimman osan ajastaan hovissa kasvaen ja varttuen, ainoana seuranaan hovin henkilökunta, sekä veljensä Henry.
Koulutuksien suhteen isänsä ei kuitenkaan antanut prinsessan kiukutella, vaan kun aika koitti, sai Lily osakseen parhaan koulutuksen etiketin suhteen. Lilyhän ei aluksi pitänyt opiskelusta vaan kiukutteli minkä ehätti, kunnes lopulta alkoi alistua isänsä tahtoon ja antoi periksi.
Lily tuli törmänneeksi haltiaan ensimmäistä kertaa lapsena, tietämättä kehen oikeastaan oli törmännyt. Henry oli vastoin isänsä tahtoa vienyt prinsessan leikkimään kanssaan metsään ja sattumoisin kaksikko erkani toisistaan hetkeksi. Lily alkoi itkeä veljensä perään, kun paikalle saapuikin eräs kauniinkomea herrasmies, jolla oli suipot korvat. Tuo haltia esitteli itsensä Araniksi ja auttoi lopulta Lilyä löytämään veljensä. Sen koommin Lily ei haltiaan enää törmännyt, ennen kuin alkoi lähestyä täysi-ikäisyyttä.

Lopulta Lily sai myös uuden ystävän hoviin, Papitar Ophelian muuttaessa linnalle. Opheliasta ja Lilystä tulikin nopeasti hyvät ystävät.
Iän ja muotojen kasvaessa sai Lily huomata, kuinka kohteliaat kehut siitä kuinka tyttö oli nätti ja sievä muuttuivat muotoon kaunis ja lumoava. Nuorella naisenalulla ei mennyt kauaa hoksata mistä oli kyse ja pikkuhiljaa alkoi tyttö myös käyttää hyväkseen uutta asettaan, saadakseen sen mitä halusi. Tällöin myös isänsä alkoi varoittelemaan Lilyä entistä enemmän taruolennoista, haltioiden ja ihmisten välien kiristyessä entisestään.
Tavallaan Ophelian avustuksella kävi Lily tutustumaan paremmin hovin velhoon, isänsä neuvonantajaan Blackiin. Lily oli aina ollut kiinnostunut tavallaan tuosta mystisestä miehestä, joka näytti olevan myös hyvä ystävä kuninkaan kanssa. Sattuma jos toinenkin johti toiseen ja pian olivat velho ja prinsessa naimisissa, kuninkaan siunaten liiton.
Lilylle kävi myös selviämään, että nuoruudessaan tapaama haltia Aran olikin haltioiden kuningas, joka nyt oli kehitellyt jonkinlaisen sairaan pakkomielteen prinsessaa kohtaan. Aran koitti keinolla jos toisellakin saada Lilyn omakseen ja pysymään luonaan, lopulta kaikki kärjistyi kuitenkin siihen, että Lily ja Aran tekivät sopimuksen; Aran säästäisi Lilyn ystävien (jotka silloin vankina olivat) hengen ja Lily antaisi Aranille lapsen. Lily suostui ja yhdeksän kuukauden jälkeen prinsessa synnytti haltialle lapsen, jonka luovutti Aranille sopimuksen mukaan (Lisää ja tarkemmat tiedot tapahtumista Aranin esittelyssä, menneisyys kohdassa).

Saavutettuaan aikuisiän sai Lily isänsä luvalla alkaa kouluttautua myös sotilaallisesti. Siniverinen päätyi paladinkoulutukseen kenraali Noel Artanian johdolla, joka myös oli silloisen kuninkaan hyvä ystävä.
Uusi tannersota alkoi ja Lily sai raskain mielin jäädä odottamaan linnalle, ketkä tulisivat palaamaan. Valitettavasti ihmisten kuningas kaatui taistelussa ja haltiat olivat lähellä voittaa koko sodan, pyyhkien ihmiset pois Cryptistä, kun Kääpiöt kävivät puuttumaan sotaan, tullen ihmisten avuksi pohjoisesta. Sota päättyi pattitilanteeseen, vaikka haltiat jäivät selvästi niskanpäälle.
Lily suri siinä missä muutkin menetettyä kuningasta, veljensä astuessa valtaistuimelle. Lily masentui isänsä menettämisestä, alkaen myös muuttua henkilönä; Hänestä tuli katkerampi ja sulkeutuneempi, ilkeämpi, määrätietoisempi. Lily aikuistui silmissä, eikä enää hymyillyt niin usein, mitä ennen... Ja jos hymyili, oli sen hymyn takana jotain piiloteltavaa. Suhde velhonkin kanssa alkoi horjua, miehen käydessä väkivaltaiseksi puolisoaan kohtaan.
Lilyn viha haltioita ja taruolentoja kohtaan kasvoi entisestään. Siniverinen alkoi vaatia nopeampaa ja parempaa koulutusta opettajaltaan, sillä prinsessa halusi päästä kostamaan nopeasti isänsä kuoleman. Artania sai kuitenkin taottua hieman järkeä siniverisen päähän, samalla kun kaksikko oli alkanut tietämättään kehittelemään jonkinlaisia lämpimämpiä tunteita toisiaan kohtaan salassa.

Ollessaan kerran matkaamassa kaupungista Nahor kylän munkkiluostariin kera Artanian ja pienen saattueen, Lily tuli törmänneeksi haltioiden eliittikenraaliin, Atrevaux Argenteukseen. Eliitti tappoi saattueesta kaikki, paitsi siniverisen ja kenraalin. Todennäköisesti kaksi jäljelle jäänyttäkin olisi kuollut, ellei Taivaanmaalaaja olisi tullut ja puuttunut peliin. Shyvana pelasti Lilyn hengen sopimusta vastaan. Tästä johtuen Lily nyt odottaa koska Yliparantaja tulee vaatimaan osansa sopimuksesta...
Nykyään Lily viettää aikaansa yhä hovissa, poistumatta pahemmin muurien ulkopuolelle.


TÄLLÄ HETKELLÄ:

Yhdeksän kuukautta raskaana oltuaan Lily synnytti terveen tyttären, joka sai nimeksi Yvonne. Synnytyksen myötä Lilyllä on jälleen aikaa keskittyä paremmin opintoihin ja valtakunnan tapahtumiin, jaksaessaan myös osallistua niihin paremmin. Hän on ollut myös enemmän tekemisissä kirkon päättäjien ja vaikuttajien kanssa, omalta osaltaan koittaen nopeuttaa mahdollista "puhdistusta" kansan keskuudessa...




Taidot:
- Osaa jo jotenkuten taistella pistomiekalla (Rapier), koulutus kuitenkin vielä kesken. Lilystä tuskin on vastusta kokeneelle taistelijalle itse taistelussa, mutta jos kyseessä on järjestetty kaksintaistelu, osaa Lily jo jotain.
- Osaa laulaa erittäin kauniisti, sekä soittaa harppua kiitettävästi.
- Osaa pitää inspiroivia ja kannustavia puheita.
- On opetellut haltiakieltä ja osaakin kirjoittaa sitä melko hyvin. Ääntämisessä vielä hiomista, kuten myös kuullun ymmärtämisessä. Lukea hän osaa täydellisesti.


Muuta:
- Ei pidä kissoista. yhtään.
- Ratsunaan Lilyllä on Andalusianhevosta muistuttava, ori nimeltä Jim. Väritykseltään Jim on harmaankimo ja säkäkorkeutta löytyy 170cm. Jim on uskollinen ja rauhallinen ratsu, joka ei kuitenkaan hyväksy selkäänsä muita kuin emäntänsä tai tuon ystävät.
- Lemmikkeinään Lilyllä on tanskandoggi nimeltä Ted, sekä tulossa katras sekarotuisia piskejä, joista on tarkoitus kouluttaa Tedin tapaan vahtikoiria.
- Sai aikanaan Aranilta soittorasian, joka avautuu vain tietyllä, pienellä avaimella. Avainta Lily säilyttää lukitussa piironginlaatikossa ja siellä samassa laatikossa on myös soittorasia
- osuvimmat biisit: Opheliac - Emilie Autum, Original demon's fate - Within temptation, Sweet Dreams - Emily Browning, Linkin park - Faint, Assemblage 23 - Let me be your armor, Freezepop - Lady Spider, Alan Walken, K-391&Emelie Hollow - Lily


Tavatut/tunnetut:

Kuningas Henry Scarlington - Rakas veli, jota Lily kunnioittaa jollain tapaa. Ei kuitenkaan jaa veljensä avointa asennetta taruolentoja kohtaan ja kyseenalaistaakin toisinaan veljensä päätöksiä ja toimia.
Hans Black - Lilyn puoliso, josta siniverinen välittää vielä jollain tasolla. Hans on tehnyt hänen hyväkseen paljon ja aikanaan Lily rakastikin miestä yli kaiken, mutta viime aikoina suhde on kokenut kolhuja velhon toimesta....
Anemone Scarlington - Lilyn adoptiotytär. Rakastaa suuresti ja välittää lapsesta.
Papitar Ophelia - Rakas ja vanha ystävä, jonka kanssa välit ovat alkaneet passivoitua.
Marielle Palomer - Lilyn kamarineito ja samalla myös nainen, joka toimitti äidin virkaa Lilyn kasvaessa. Erittäin lämpimät ja läheiset välit.
Eliittikenraali Constantine Fritz - Isän kautta alkujaan tutustunut, nykyään välit erittäin lämpimät, kenraalin ollessa kovinkin isällinen prinsessan suhteen. Lily kunnioittaa ja arvostaa miestä suuresti, pitää myös Fritzin ajatusmaailmasta. Fritz käyttäytyy myös nätisti prinsessan seurassa ja tuntuu tottelevan tuon käskyjä pahemmin mukisematta. Frtiz muistuttaa Lilyä omasta isästään, ehkä tämäkin on syy siihen, miksi Lily pitää kenraalista niin paljon.
Eliittikenraali Noel Artania - Lilyn paladinkouluttaja, erittäin läheinen henkilö. Pelasti Lilyn jo kertaalleen. On myös Lilyn salainen rakastaja, Lilyn koittaessa pitää itsensä kurissa sen suhteen, ettei kehittelisi mitään kovin palavia tunteita kenraalia kohtaan. Heillä kahdella on yhteinen lapsi, jota kuitenkin yleisesti luullaan Lilyn aviomiehen, Hansin, lapseksi. Vain kourallinen henkilöitä tietää totuuden lapsesta.
Roswell - Veljensä neuvonantaja, josta Lily ei oikeastaan pidä. Tuo on demoni ja kaikki ovat pienestä pitäen käskeneet prinsessaa pysymään kaukana moisista "epäpyhistä pedoista". Pelkää, välttelee ja haluaisi demonin vain pois hovista.
Kalmankoira - Ärsyttävä, typerä piski, jonka Lily mielellään haluaisi nähdä hirressä.
Aaron - Typerä nulikka.
Haltiakuningas Aran Cúthalion - Vihaa ja pelkää haltiaa koko sydämestään. Jo pelkkä tuon nimen kuuleminen saa Lilyn ahdistuneeksi. Toivoo todellakin saavansa olla se, joka päättää haltian elämän.
Arathet Arvaen - Suhteellisen mukava henkilö, haltiaksi. Silti Lily ei enää luota tähän suippokorvaan ja näkisi mielellään tuon teloitettavan.
Haltioiden eliittikenraali Atrevaux Argenteus - Törmäsi epäonnekseen kerran, ei todellakaan pidä tästä faunista. Ei sen paremmin tunnekaan mokomaa, eikä haluakaan.
Haltiakuningatar Delia Cúthalion - Typerä nainen. Lily ei ymmärrä miksi tuo yrittää olla niin ystävällinen hänelle.
Edna Eregion - Typerä, itsekäs ja naiivi noita. Lily ei pidä yhtään tästä naisesta enää ja haluaisi mielellään nähdä mokoman hirressä.
Jack Fisher - Jonkin asteen ystävä, jolla selvästi on lämpimämpiä tunteita prinsessaa kohtaan, joihin Lily ei usko voivansa vastata.
Lounatuuli - Pelottava, uhkaava ja tyhmä. Lily ei halua enää uudemman kerran törmätä tähän liskoon.
Nimue Black - Ilkeä eukko, jolla selvästi on jotain veljeään (Hans Black) vastaan. Täten eukko yrittää myös saada Lilyn kärsimään...
Shiloh Jadon - Enkeli, joka ei tunnu pahemmin pitävän siniverisestä....
Sullivan - Yhden kerran tuttu, ei mitään varsinaista mielipidettä nuorukaisesta...
Shyvana Taivaanmaalaaja - Nainen pelasti Lilyn hengen äskettäin, jonka johdosta Lily on velkaa hänelle. Lily ei osaa kuitenkaan sanoa vielä mitään naisesta, sillä ei varsinaisesti ehättänyt tutustua tuohon ensimmäisellä kerralla. Silti, jokseenkin pelottava tapaus...





// Päivitetty
6.11.2014
- Menneisyys kirjoitettu uudestaan
- Tavatut lista uusittu ja korjattu
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Paluu Ihmisten puolella

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron