Viesti La Tammi 28, 2012 2:14

Kääpiöprinsessa Raella

Nimi: Raella Alebrylla Tornhelm.
Alamaiset kutsuvat Neiti Tornhelm, joillakin on lupa sinutella ja kutsua etunimellä.
Ikä: 23 vuotta, mutta näyttää 17-19 vuotiaalta, sillä on rotunsa mittapuulla vielä nuori.
Rotu: Kääpiö
Sukupuoli: Nainen
Puoli: Ihmiset
Asema: Kääpiöiden kruununprinsessa.


pärstävärkki

Ulkonäkö: Ruumiinrakenteeltaan Raella ei eroa paljoakaan kääpiönaisista näin ylipäätään. Pituutta nuorelta prinsessalta löytyy 120 cm ja painoa sopivasti. Ihmisnaisiin verrattuna hän on huomattavasti rotevampi ja jänteikkäämpi, mutta kyllä hänet silti tunnistaa helposti rotunsa naispuoliseksi edustajaksi. Hartiat eivät ole niin leveät mitä kääpiönaisista kookkaimmilla ja huomaa kyllä, ettei Raella ole kovinkaan paljon fyysistä työtä tehnyt eläessään. Kääpiöksi tuota voisikin kutsua siroksi tapaukseksi. Ihonsa on valkea, hieman kellertävään taittava. Raella harvemmin käy ulkona, vaan pysyttelee kaupungissa vuoren sisällä, täten hän ei pahemmin rusketu.
Kasvot ovat lähes pyöreät, leukaa kohti hieman kapenevat. Posket ovat paksut ja näkyvät, tullen hyvin esiin aina kun Raella hymyilee. Huulet ovat paksut ja suu leveähkö. Nenä on lyhyt ja leveä, nenänpää nousee hieman ylöspäin. Silmänsä ovat pyöreät ja avarat, silmiä kehystää tuuheat, mutta lyhyet ripset. Väriltään silmät ovat harmahtavan vihreät. Silmien yltä löytyy suhteellisen paksut kulmakarvat. Ohimoilla kasvaa runsas pulisonkikarvoitus, Raellan käyden yleensä letittämään pulisonkinsa roikkumaan kasvojensyrjälle.
Hiukset ovat väriltään oranssit, paksut ja tuuheat. Suurin osa hiuksista on leikattu lyhyeksi, mokomien yltäen nipin napin tytön harteille. Kuitenkin, niskassa on paksu tuppo hiuksia jotka on jätetty pitkäksi. Nämä hiukset yltävät helposti Raellan alaselkään auki ollessaan, mutta yleensä Raella pitää pitkiä hiuksiaan kiinni letillä. Etuhiukset ovat lyhyet ja sivujakauksella.

Vaatetuksessaan Raella suosii käytännöllisiä, mutta silti arvolle sopivia vaatteita. Harvemmin hän pitää mekkoja, käyttäen enemminkin housuhameita ja tunikoita, mutta tarpeen tullen osaa Raellakin pistäytyä neitimäisen nätiksi. Hän tiedostaa olevansa siniverinen ja täten myös haluaa käyttäytyä arvolle sopivasti, edustaen niin itseään, sukuaan kuin ennen kaikkea isäänsä.
Vaatteiden värit ovat yleensä punaisia ja mustia, toisinaan myös oranssin eri sävyjä näkyy tytön yllä. Vaatteissa on yleensä kultaisia kirjailuja ja paikasta tai toisesta löytyy Tornhelmin suvun vaakuna kirjailtuna pienellä, tai sitten pienenä pinssinä jossain rinnuksessa tai kauluksessa. Koruja Raella ei pahemmin tykkää käyttää vaan suosii korutonta linjaa.
Kääpiö pitää myös kovasti nahka ja turkisvaatetuksesta, varsinkin kun pihalle mennään. Siniverisenä hänellä on oikeus ja mahdollisuus vaatia vain parasta ja tämä näkyy todellakin Raellan turkiskokoelmassa.


Aseet ja taistelutyyli

Vaikka onkin prinsessa, on Raella silti opetellut käyttämään aseita. Isänsä suostumuksella on tytär kouluttanut itsestään taitavahkon taistelijan, joskaan hän tuskin pärjäisi kaksintaistelussa kokeneille hetkeäkään. Aseinaan Raella kuitenkin käyttää yleensä kahta yhdenkäden kirvestä, joita hän osaa käsitellä yllättävän hyvin. Lisäksi Raellalla on varsijousi, jota käyttää lähinnä metsästykseen, jos pääsee mukaan villisikajahtiin isänsä mukaan.

Taistelutyylinsä on kovin "hakkaa päälle" - periaatteinen. Raella ei osaa taktikoida eikä tositilanteen tullen mietikään kamalasti. Hänellä ei ole käytännön kokemusta, eikä täten varsinaista taitoa kun tosipaikka tulee. Hän kykenee kyllä puolustamaan itseään ja osaa väistellä ja varoa vihollisen hyökkäyksiä, vältellen turhia riskejä, mutta muuten Raella on kovin onneton tapaus taistelujen saralta. Hän on kuitenkin vikkelä ja yllättävän notkea kääpiöksi, joten vauhtinsa ja notkeutensa ovatkin yksi eduistaan.


Luonne: Jo heti ensitapaamisella huomaa, että Raella on alati positiivinen ja räväkkä persoona. Ja ennen kaikkea äänekäs. Tyttö ei säästele sanojaan missään tilanteessa ja puhuukin aina mielensä, eikä jätä mitään sanomatta. Ainoastaan isänsä seurassa Raella osaa hillitä kielensä ja pitää suunsa supussa, kuten myös juhlatilanteissa. Hän ei vaadi itselleen huomiota tilanteissa, joissa on muitakin, mutta yleensä se huomio vahingossa vain lipuu tytön puoleen tuon pitäen ääntä itsestään enemmän kuin ehkä kannattaisi.
Suorasanaisuudestaan tunnettu tyttö ei olekaan ihan sitä helpointa seuraa kaikille, varsinkaan jos otetaan huomioon yhteiskunnalliset arvonimet. Raella on siniverinen ja vaikka tyttö kannustaakin palvelijoita ja uusia tuttavuuksia puhumaan hänelle reippaasti ja suoraa, ei jokainen uskalla käydä niin puheliaaksi hänen seurassaan, mitä toivosi. Tämä johtuu siitä, että Raella osaa olla äkkipikainen.

Raellalla on paha tapa tulkita jotkin kommentit väärin ja katsoa ne kunnianloukkauksina häntä tai hänen sukuaan kohtaan. Tällöin punatukka tulistuu alta aikayksikön ja käy haastamaan riitaa sanallisesti ja lopulta jopa fyysisesti. Kehenkään hän ei käy käsiksi siltä seisomalta, mutta saattaa hyvinkin heittää kaksintaistelu haasteen, jos siltä tuntuu. Oman sukunsa mainen ja arvo ovat Raellalle kaikki kaikessa ja tyttö onkin valmis puolustamaan niitä aina viimeiseen asti, silkasta periaatteesta.
Vaikka tulistuukin helposti, ei Raella ole pitkävihainen saatikka kanna kaunaa pahemmin. Jos asiasta selvitään ihan puhumalla, saattaa Raella jo viidessä minuutissa olla jälleen oma leppoisa itsensä ja puhua niitä näitä, unohtaen äskeiset rähinät saman tien.
Raella on myös kovin harvoin surullinen. Hän saattaa mököttää jos ei saa tahtoaan läpi tai itkeä jos on "rankka" päivä, mutta kovin pitkään ei prinsessa koskaan ole maassa. Hän on elänyt suhteellisen suojattua ja turvattua elämää koko ikänsä, eikä täten tiedä paremmin mistä varsinaisesti kannattaisi murehtia ja mistä ei. Hän on koko ikänsä asunut vuoren sisällä, eikä ole kovinkaan tietoinen ulkomaailmasta. Tietenkin ulkomaailma ja sen kaikki rodut kiehtovat nuorta naista, mutta ei tuosta ole lähtemään seikkailemaan, varsinkaan yksin. Hän tietää että on tärkeä isälleen, eikä voisi mitenkään salaa livahtaa tuolta pois. Ennemmin hän kysyykin lupaa isältään kaikkeen, kuin käy varta vasten rikkomaan tuon tahtoa.
Prinsessa on myös erittäin fiksu. Ehkä ei kirjaviisas, mutta tuolta löytyy viisautta yllättävissäkin tilanteissa. Tyhmäksi häntä ei voi haukkua, vaikka joskus kokemattomuus tilanteiden suhteen paistaakin semikömpelöstä siniverisestä helposti.

Raella tulee aikalailla kaikkien kanssa toimeen, rodusta ja asemasta riippumatta. Kuitenkin Haltioihin hän suhtautuu ennakkoluuloisesti ja varovaisesti, ehkä jopa hieman negatiivisesti. Hän on kuullut omiensa parissa vain pahaa näistä "suippokorvaisista perkeleistä", joten hänellä ei ole mitään syytä käydä luottamaan yhteenkään haltiaan heti ensikättelyssä.
Tytöllä on tapana ihastua kovin nopeasti uusiin, hurmaaviin henkilöihin - olivat nuo naisia tai miehiä - mutta rakastumiseen asti moiset hetken ihastukset eivät mene. Hän tietää kuitenkin paikkansa yhteiskunnassa ja tietää, että hänen oletetaan naivan ennemmin tai myöhemmin joku arvolleen sopiva, jotta suku voisi jatkua. Tietenkään Raella ei ole kovin innoissaan jos ei itse saa loppupeleissä päättää kumppaniaan, mutta ymmärtää kyllä tilanteensa eikä täten näe syytä siitä kiukutella... ainakaan usein.


Menneisyys:
Noin parisenkymmentä vuotta sitten syntyi kääpiöiden hallitsijaparille virallinen kruununperillinen. Ennen Raellaa oli Ikolokille syntynyt äpärä, Amalok niminen poika, mutta Raella on pitänyt tuota koko ikänsä hänen veljenään kaikesta riippumatta.
Pienestä pitäen Raella sai kaiken tarvitsemansa, kenenkään kuitenkaan lellimättä tyttöä pilalle. Ystäviä Raellalla ei paljoa ollut lapsena, prinsessan pysyessä lähinnä omissa oloissaan linnalla, jonne harvoin tuli samanikäisiä vieraita. Kuitenkin, kun ikää oli kertynyt, alkoi Raella opiskelemaan. Tytölle opetettiin kaikki tarpeellinen lukemisesta ja kirjoittamisesta, historiaan ja aina etikettiin ja diplomatianaan, sekä muutaman soittimen soittoa. Nuorena tyttönä tuo tietenkin kiukutteli opiskelua vastaan, eikä todellakaan olisi halunnut hovietikettiä opetella, mutta loppupeleissä Raella antoi periksi ja teki niin kuin käskettiin. Hän kiinnostui suuresti historiasta ja ihmisten ja kääpiöiden välisistä liitoista ja tapaamisista. Ihmiset alkoivatkin kiehtoa rotuna Raellaa suuresti, tuon toivoen jo pienenä joku päivä pääsevänsä käymään ihmisten kaupungissa.
Vuodet kuluivat ja Raellasta alkoi muokkautua hyväkäytöksinen ja itsenäinen nuorinainen. Teini-ikäisenä Raella pyysi isältään lupaa alkaa aseenkäytön harjoittelut ja luvan saatuaan alkoi tyttö tutustua erilaisiin aseisiin ja näiden käyttöön. Hänelle istui käteen parhaiten kaksi kirvestä, joiden kanssa Raella alkoi ohjatun opetuksen myötä työstämään taitojaan.

Uutiset uudesta tannersodasta kiirivät kuitenkin eräänä päivänä pohjoiseen asti, kääpiöiden käydessä miettimään miten tilanteeseen suhtautuivat. Sota oli ihmisten ja haltioiden, mutta liittouma ihmisten kanssa tavallaan velvoitti heitä osallistumaan. Apua ihmiset eivät varsinaisesti olleet pyytäneet saatikka vaatineet, mutta sitä päätettiin kuitenkin lopulta tarjota.
Kuningas lähti etelään kera miehien, Raellan jäädessä äitinsä kanssa kotiin odottamaan isänsä paluuta. Tuona aikana Raellalla oli vaikeuksia nukkua ja tyttö näki paljon painajaisia, peläten isänsä menehtyvän syystä tai toisesta. Hän ei koskaan ollut näin pitkään erossa isästään ja se kyllä näkyi siniverisen käytöksestä.
Lopulta Ikolok kuitenkin palasi, mukanaan nuori ihmistenkuningas Henry Scarlington. Raella ihastui heti tähän hyväkäytöksiseen ja suhteellisen komeaan - joskin aika ruipelolta tuo vaikutti - nuorukaiseen, pitäen silmällä tätä arvovierasta aina siihen asti, kunnes tuo palasi takaisin etelään.
Siitä asti Raella on entistä palavammin halunnut lähteä käymään ihmisten kaupungissa, nähdäkseen paremmin millaista noiden elämä olisi. Kuitenkin, Raella jatkoi nätisti elämäänsä kääpiöiden kaupungissa, pitäen kuitenkin silmällä tilaisuuksia lähteä matkustamaan etelään.

TÄLLÄ HETKELLÄ:


Raella viettää aikaansa pohjoisessa Kääpiöiden hovissa ja kaupungissa, silloin tällöin “karaten” ulkomaailmaa tutkimaan. Prinsessa haluaisi lähteä vierailemaan ihmisten hovissa, mutta moiselle ei vielä ole tullut sopivaa tilaisuutta.



Taidot:
- Osaa taistella ja pitää puolensa.
- Erittäin hyvä puhumaan, jahka vain rauhoittuu ja ottaa asteen asiallisemman asenteen.
- Puhuu, kirjoittaa ja lukee kääpiöiden kieltä, sekä yleiskieltä.
- Erittäin hyvä pelaamaan shakkia.
- Osaa soittaa luuttua ja poikkihuilua taidokkaasti.


Muuta:
- Omistaa ratsunaan myskivuohen, jonka sai aikanaan syntymäpäivälahjaksi isältään. Väriltään tämä myskivuohi on hopeanharmaa ja sen sarvet lähes mustat. Urospuolinen myskihärkä on nimeltään Drik.
- Reallalla on myös lemmikkinä erittäin suurehko ja karvainen kissa, joka muistuttaa erehdyttävästi norjalaista villikissaa. Väriltään kissa on harmaaraidallinen ja nimeltään tämä naaras on Agnes.


Tavatut:

Kuningas Ikolok Tornhelm - Rakas isä, jota Raella kunnioittaa ja arvostaa kaikin puolin.
Kamarineito Oami Folkriver - Raellan kamarineito, jota hän pitää myös ystävänään. Ehkä yhtenä lähimmistä ystävistä, mitä hänellä on.
Ihmistenkuningas Henry Scarlington - Hurmaava ja komea nuorimies, jonka Raella mielellään tapaisi uudestaan.
Frippi "Pulla" Bunce - Mukavaa ja hauskaa seuraa.
Rastapäinen seppä - Tuo oli vierailulla kääpiöiden kylässä ja Raella sattui törmäämään tähän "Kalpana" nimiseen tyyppiin. Mukavan räväkkää seuraa.




Päivitykset:
7.3.2015
- Kaikki kirjoitettu uudestaan. Ulkonäköä muokattu vähän, uusi kuva lisätty.