Sivu 1/1

Zara

ViestiLähetetty: 13 Joulu 2009, 16:08
Kirjoittaja suskari
Kuva

Nimi: Zara
Puolue: Haltiat
Ikä: 450-vuotta, laji voi elää 1000-vuotiaaksi
Sukupuoli: Naaras
Laji: Old Lacerta, lyhyesti vain Lacerta (suom. vanha lisko)
Asema laumassa: Alfa-naaras (johtaja naaras)

Ulkonäkö:
Kymmenen metriä pitkä (jos häntä lasketaan mukaan) ja vähän yli pari metriä korkea neljällä jalalla kävelevä liskomainen otus, jonka ruumiin rakenne on kuin suoraan esihistorian dinosauruksilta kera ruoskamaisen hännän. Pää on kuin allosauruksella kera terävien hampaiden jotka soveltuvat hyvin lihan repimiseen mutta ainoana erikois piirteenä ovat kaksi, kaikkia muita pidempiä olevat alahampaat, joidenka avulla naaras pystyy ruskuttamaan vastustajaansa kuollettavaa myrkkyä. Niskassa Zaralla on muutama piikki joista osa on katkennut taisteluiden tuloksena ja päästä niskaan naaraalla on pieni panssarimainen musta alue, joka ei kuitenkaan ole oikeastaan sen kestävempi kuin muukaan suomuinen nahka. Jaloissaan naaraalla on tasan kolme varvasta ja etujalkojen yksi kolmannesta kynnestä on yli kasvanut ja sen päässä on sirppimäinen noin 8 cm pitkä kynsi joka on tarkoitettu saaliin kiinni pitämiseen ja vahingoittamiseen.

Väritykseltään Zara on ruskean mustan sävyinen, päältä tuo on suklaan ruskean sävyinen ja vatsa puolelta taas harmaan ja ruskean sekoitus, myös kasvoissa leuassa on hieman. Selkäpuolella tuolla taas menee mustia tiikerin juovia jotka alkavat päästä ja jatkuvat aina häntään asti värjäten hännä tyven lopulta sysi mustaksi. Arpia Zaralla on päässä kolme kappaletta jotka menevät vasemman silmän yli (kuvasta unohtui), niskassa on kolme pitkää arpea, samoin kyljessä on valtava vanha arpi jonka naaras sai aikoinaan tantereella ja hännässäkin on nykyään kaksi pisto arpea. Kiitos tästä eräälle metsästäjälle (Frederic).
Zaralta, kuten muiltakin lajinsa edustajilta, löytyy talvipuku joka on väritykseltään harmaan valkoinen ja koostuu todella hienosta karvasta, joka pitää todella hyvin kylmän loitolla. Jonka vuoksi talvipuku onkin hyvin haluttu metsästys saalis ihmisille.

Luonne:
Uskomatonta kyllä, mutta Zaran tapainen eläin osaa olla ystävällinen ja jopa äidillinenkin, onhan Zara naaras. Etenkin omia laji kumppaneitaan ja haltoita kohtaan Zara voi olla erittänkin äidillinen ja jos ei äidillinen, niin ainakin ystävällinen. Käärme hirviö ei nosta kynttäkään haltioita vastaan, kunhan vain pitävät sopimuksensa ja eivätkä hyökkää hänen laumalaisten kimppuun. Siinä vaiheessa Zara voi hyvinkin vetää sopimuksen poikki ja alkaa taas ahdistelemaan ihmisten lisäksi haltoitakin. Mutta niin kauan kuin haltiat pitävät kiinni sopimuksestaan, pitää Zara omastaan. Puolueettomia kohtaan Zara on melko neutraali mutta voi sitä joka tulee naaraan luokse kun tuo nälkäinen.
Kuten todettu Zara ei ole kiltti nälkäisenä eikä erottele neli- ja kaksi jalkaisa toisistaan ateriansa suhteen. Silloin naaras voi olla täysin arvaamaton ja käydä ihan kenen tahansa päälle, jotta saisi vatsansa täytettyä. Tämän lisäksi Zara on normaalia eläintä huomattavasti älykkäämpi tapaus ja osaa olla kiero pelaaja jos vain haluaa, kuten myös julma.
Zara on ihmisvihainen, eikä pahemmin noita välipaloina kummempina näekkään ja jokainen vastaan tuleva on tapettava, tilanteesta riippuen. Ei Zara kuitenkaan vihansa takia ala laumaansa tai omaa henkeään uhraamaan turhan takia. Jokus on hyvä vain perääntyä suosiolla ja maksaa myöhemmin takaisin. Zaralta löytyy siis myös harkintakykyä ja johto kykyjä, joita naaras on saanut johdettuaan laumaansa jo satoja vuosia.

Menneisyys:
Zara ei ole kotoisin Cypritin saarelta, ei lähimailtakaan vaan naaraan alkuperäinen kotimaa sijaitsee kaukana lännessä josta eräs metsästäjä pyydysti nuorena ja myi mukavalla hinnalla sirkukseen. Siellä naaras sai kovan koulun kuinka julmia ihmiset voisivat ylipäätänsä olla eläinttenkesyttäjän alkaessa koulimaan Zarasta kilttiä ja tottelevaista eläintä ruoska kädessään. Julmasta alku elämästään huolimatta Zara oppi jotakin uutta ajan kanssa: naaras oppi kouluttajan opilla puhumaan ihmisten kieltä joka puolestaan teki Zarasta sirkuksen pää vetonauloista. Vaikka naarasta ei sen mukaisesti ikinä kohdeltukkaan. Zara sai myös häkkielämäänsä kaverin, samanlajin uroksen, joka ainakin onnistui piristämään naaraan ankeaa elämää hieman.
Muutama vuosi kului, ja Zara kiersi maailmaa uuden tuttavuutensa kanssa kunnes sai uskomattoman onnenpotkun: eräs nainen, ihminen, oli alkanut säälittämään älyllisten eläimien kaltoin kohtelu ja päästi Zaran kumppanineen vapaaksi. Naaras totta kai otti tilaisuudesta vaarin, kiittäen naista avusta, mutta hänen kumppaninsa ei ollut kovinkaan halukas aluksi liittymään mukaan pakoon koska pelkäsi yksinkertaisesti. Zara sai kuitenkin uroksen suostuteltua mukaansa ja kaksikko pakeni saarelle uiden meren yli- jolloin ihmisten luulivat kaksikon hukkuneen matkallansa. Saarelle kaksikko sopeutui asumaan yllättävän hyvin, saaren olosuhteet kuitenkin muistuttivat kovasti heidän kotimaataan. Eikä aikaakaan kun kaksikko saikin pentuja.. ja tutustuvat samalla paikalliseen hallitsevaan väestöön, haltoihin, jättäen nuo kuitenkin omaan rauhaansa olemaan. Haltiat kuitenkin näkivät tulokas lajin uhkana paikalliselle saaliseläin kannalle ja aloittivat metsästämisen niin nahkojen kuin "uhan" takia. Zara siirtyikin sitten haltoiden takia syvälle metsän pimentoihin turvaan kumppaninsa että pentujensa kanssa.

Zaran ja tuon pienen lauman, että kumppanin rauhallinen oleskelu paikka ei kuitenkaan kauaa saannut olla rauhassa kun ihmiset saapuivat saarelle vallaten itselleen tylysti mukavan paikan elää ja ajoivat näin Zaran laumoineen pois täydessä hiljaisuudessa. Ja jälleen pieni lauma oli joutunut muuttamaan pois, kunnes nuo törmäsivat sattumalta haltioihin, vanhoihin vihollisiinsa, tilanteen muuttuessa hetkessä hyvin kireäksi.. kunnes Zara avasi suunsa saaden haltiat äimästymään naaraan puhekyvystä. Zara pyysikin haltoita laskemaan aseensa ja pyysi rauhallisissa aikeissa tavata noiden johtajan johon suostuttiin hieman epäillen ja varovasti, mutta suostuttiin kuitenkin. Zara pääsi haltia kuninkaan puheille ja pyysi tuota lopettamaan heidän turhan tappamisen, ei heistä kuitenkaan vaaraa olisi, ja haltia kuningas suostui mutta vain ja ainostaan sillä ehdolla että lisko pedot olisivat haltoiden puolella. Sota kuitenkin näytti välttämättömältä ihmisten kanssa ja jokainen lisä apu olisi tarpeen. Zara suostui ja katosi metsään, kunnes kutsu tantereelle kävi ja sota hävittiin verisesti Lacetarien kadotessa metsään josta nuo ajan kanssa unohdettiin melkein kokonaan, etenkin ihmisten keskuudessa.

Vuosia tapahtuman jälkeen ihmiset kuitenkin löysivät Zaran ja tuon laumalaisten piilopaikan tehden sinne totaallisen yllätyshyökkäysen aikomuksenaan hävittää koko laji saarelta. Zara laumoineen jäi nopeasti alakynteen ammattitaitoisesti aseisautuneille ihmisille ja lähetti yhden alaisistaan hakemaan haltia kylälle apua, jota tuli ihan itse vanhalta tutulta kenraalilta Dariukselta joka auttoi miehineen Zaran laumalaisineen pakoon. Tuhot olivat kuitenkin todella kovat, suurin osa sen kesän poikaista- ja osa aikuisistakin oli saannut surmansa ja viha ihmisiä kohtaan kasvoi johtaja naarassa entisestään. Uuden asuin kodin lauma sai Mor vuorten lähettyviltä jossa elävät nytkin sulassa sovussa lohikäärmeiden kanssa.


Taidot/Kyvyt:
- Myrkkyhampaat, joiden myrkky tappaa uhrinsa 15-25 minuutissa, jotka oireet ensinmäisenä ovat huimaus, huono-olo ja voimattomuuden tunne. Lopuksi, koska myrkky pyrkii pysäyttämään sydämen, rinnassa puristavaa tunnetta ja lopulta sydämmen pysähtyminen sekä välitön nopea kuolema.
- Hännällä kuristaminen
- Koostaan huolimatta taitava kiipeilijä
- taitava uimari, kiitos häntänsä
- Ei ole kovinkaan kestävä pitkissä juoksu matkoissa vaan väsähtää melko nopeasti, sen sijaan nopeat yllätys hyökkäykset ovat lajin valttia

Muuta/Lajista:

- Munii, saaden poikasia noin 3-5 kappaletta, jotka kuoriutuvat alkukesästä
- Pennut saavat vasta vuoden- tai parin vuoden päästä ensinmäiset myrkkyhampaansa siihen asti niillä kestävätekoisemmat "maitohampaat"
- Sukukypsyys tulee noin 20-vuotiaana
- Laumassa on tällä hetkellä 30 jäsentä
- Syö lintuja, peuroja, kalaa, muita taruolentoja ja kaikkea mikä vain liikkuu, muttei itseään isompia otuksia. Ei ainakaan mielellään
- Laumassa toimii melkein sama järjestys kuin susi lauamssa, eli laumaa johtaa alfa pari
- ..mutta susista poiketen metsästävät yksittäin tai parittain
- Kolmikielisiä, eli lajilta sujuu niin yleis, haltia- ja oma kieli. Tämä pitää kuitenkin opetella, se ei ole synnynäinen taito.
- Naaraat ovat uroksia kookaampia, vaikkakin hoikempia rakenteeltaan, ja urokset taas lihaksikkaampia. Tosin poikkeuksiakin on.

Tavatut:
Darius - "Kunnoitusta ansaitseva haltia ja vanha ystävä."
Acar - "Elämän kumppanini ja hyvin rakas."
Koira ihminen (Kalma) - "Vihollinen, jota en tunne henkilökohtaisesti."
Mustalais ihminen (Edna) - "Vihollinen myöskin, vaikken tunnekkaan."
Acom - "Yksi eliitti kenraaleista, tavattu ja nähty."
Erudessa - "Nais puolinen haltia joka kenraali Acomin kanssa oli.. Hyvin suora puheinen ja voimakas nainen."

ViestiLähetetty: 15 Joulu 2009, 18:42
Kirjoittaja suskari
PÄIVITTELYÄ:

27.7.2011 Koko ulkonäkö uusiksi ja joitakin tietoja korjattu ja paranneltu

13.6.2011 Esittelyä muokattu rankalla kädellä ja Zara sai hieman uutta lookkia

15.12.2009 Zaralle lisätty kolmikielisyys muuta/lajista kohtaan