Viesti To Elo 16, 2012 3:09

Perian

Nimi: Perian, joskaan nimi ei ole syntymänimi. Perian ei syntyessään saanut nimeä ja on kulkenut vuosien varrella monella eri nimellä. Perian on kuitenkin yksi vakituisista nimistä, mitä hän käyttää. Muita suhteellisen yleisiä nimiä ovat muun muassa: Vanimon, Daetae, Lirdaun, Setenia.
Ikä: noin 160 vuotta, fyysisesti näyttää kutakuinkin 20-25-vuotiaalta.
Sukupuoli: Syntyjään mies, mutta luokittelee itsensä androgyyniksi
Rotu: Satyyri, ”lehtosatyyri”
Puolue: Haltiat
Ammatti: Viihdyttäjä, palvelija, lemmikki, milloin mikäkin. Tällä hetkellä haltiakuningattaren henkilökohtainen viihdyttäjä/palvelija.
Siviilisääty: Sinkku, eikä varsinaisesti etsi itselleen vakituista kumppania (Varattu suunnitelmiin)


Ulkonäkö:

Kuva klick
Kuvan linet by Crimson/LoryDraws. Väritys by miiinäää

Ruumiinrakenteeltaan Perian on hoikka ja siro mieheksi. Kroppansa on sopusuhtainen ja hyväkuntoinen, satyyrin pitäen erittäin hyvän huolen linjoistaan. Myös ihonsa on pehmeä ja puhdas, niin sanotusti ”virheetön”. Väriltään ihonsa on luonnottoman valkea, hieman helmiäinen. Pituutta satyyrilta löytyy noin 172cm. Kroppa muistuttaa muuten haltiamiehen kehoa, mutta puolesta välistä reittä jalat vaihtuvat eläimen koiviksi, muistuttaen vuohen ja yksisarvisen jalkojen risteytystä. Jalat ovat kauttaaltaan karvaiset, karva on silkkisen pehmeää ja kevyttä, lyhyttä ja sileää. Väriltään jalat ovat kirkkaanvalkeat, sorkat puolestaan kermaisenvalkeat. Perianilla on myös häntä, joka muistuttaa ulkonäöltään yksisarvisen häntää ja väriltään häntä on yhtälailla valkea. Hännänpään jouhet ovat pitkät ja silkkiset, hieman aaltoilevat.
Kasvonsa ovat pehmeäpiirteiset, pitkähköt. Heti ensisilmäyksellä kasvojen perusteella satyyrista ei osaa sanoa, onko tuo syntyjään mies vai nainen — ja sellaisena Perian sen mielellään pitää, vaikka ulkonäöltään ja asustuksiltaan on yleensä femiinimpään suuntaan. Poskipäät ovat korkeahkot ja leuka pehmeäpiirteinen. Partaa satyyrilla ei kasva lainkaan. Huulet ovat sopusuhtaisen täyteläiset ja pehmeät. Nenä on suora, hieman kovertuva ja kapea. Silmät ovat aistikkaan tarkkailevat, kapeat ja tummien, tuuheiden ripsien ympäröimät. Kulmakarvat puolestaan kapeahkot ja siistityt. Väriltään silmät ovat merivaahdon vihreät. Perianin korvat ovat suipot, kuten haltioilla, mutta pituudeltaan ovat lähempänä ihmisten korvia.
Satyyrin hiukset ovat väriltään kirkkaanvalkeat, kuten jalkojensakin karva. Hiukset ovat kepeän silkkiset ja siistit, kiiltävän kauniit. Pituudeltaan hiukset yltävät edestä hieman yli rintakehän ja takaa reippaasti noin polvitaipeiden paikkeille. Perian pitää hiuksiaan erittäin hyvää huolta ja tykkää laittaa hiuksensa kaikennäköisille kampauksille. Harvoin satyyria näkee hiukset täysin auki ja vapaina. Pään etupuolelta, hiusten seasta, kohoaa kaksi sarvea. Sarvet ovat väriltään hopeisenharmaat ja yksinkertaisen suorat, latteat. Pituutta sarvilla on noin 25cm.

Perianin ulkonäkö on aina täydellisesti huoliteltu, ellei satu yllättämään satyyria kesken aamutoimien. Hän pitää itsestään hyvää huolta ja tykkää laittautua, vaikkei kyseessä olisi minkäänlainen erikoinen tilaisuus. Perian käyttääkin usein meikkiä, arkisin hillitymmin mitä juhlana. Satyyri käyttää myös huolitelluissa kynsissään usein jonkinlaista kynsiväriä ja usein hän tuoksuu miellyttäviltä hajuvesiltä, joskus ehkä turhankin voimakkaasti herkkänenäisten mieleen.
Perian suosii vaatetuksessaan värejä, koska itse on kovin tasavärinen tapaus. Kankaiden pitää tietenkin olla laadukkaita ja kalliita, tai muuten satyyri ei pidä vaatetuksestaan. Perian pukeutuu myös mielellään uniseksisti, mutta ei myöskään katso pahakseen jos pukeutuu miehekkäästi tai naisellisesti.
Hän pitää kehostaan ja täten valitsee yleensä ihonmyötäisiä ja keveitä vaatteita, mielellään jättäen jalkansa täysin verhoamatta. Tilanteen tullen hän kuitenkin osaa pukeutua hillitysti ja siveellisesti, eikä koe tarvetta esitellä itseään tai loistaa yli korkea-arvoisempiensa. Hovissa asuttuaan haltiakuningattaren seurassa on Perianin vaateväritys kääntynyt lähinnä sinisen eri sävyihin, kultaiseen ja mustaan. Satyyri tykkää myös käyttää paljon koruja ja usein tuolla onkin sormuksia, kaulakoruja, ranne- ja nilkkarenkaita, sekä korvakoruja ja toisinaan koruja sarvissaan.
Tarvittaessa osaa hopeasarvinen kuitenkin pukeutua vaatimattomammin ja käytännöllisemmin. Vaikkei pahemmin metsässä samoile, osaa hän silti sitä varten pukeutua asiallisesti eikä lähde hienoissa hameissa metsään rämpimään. Kuitenkin jos poistuu sisätiloista, verhoaa Perian yleensä kätensä hansikkailla sekä sorkkansa kevytnahkaisilla töppösillä, sillä ei halua liata itseään turhaan.

Maagiset taidot & Taistelutyyli
Perian ei mielellään rasita itseään taisteluilla saatikka halua osallistua yhteenottoihin, mutta tarvittaessa hän kyllä kykenee puolustamaan itseään. Satyyri on aikanaan opetellut käyttämään viikatteenkaltaista keihäsasetta ja taistellessaan tuolla, on hänen taistelutyylinsä ympäriloikkivaa ja sivaltelevaa. Perian pyrkii pysymään koko ajan liikkeessä ja tekemään nopeita sivalluksia viholliseen. Hän on nopea ja notkea taistelija, mutta ei jaksa kovinkaan kauaa otella eikä todellakaan kestä iskuja. Satyyri pyrkiikin välttelemään vihollisen iskuja kaikin mahdollisin tavoin, sillä yksikin isompi osuma ja hän on maassa. Perian osaa myös tarvittaessa käyttää tikareita aseinaan.
Hän pystyy myös juoksemaan pitkiä matkoja väsymättä halutessaan ja erikoisten jalkojensa ansiosta kykenee loikkimaan uskomattoman korkealle ja pitkälle.

Perianilla olisi potentiaalia kunnon maagiksi, mutta valitettavasti satyyrin mielenkiinto on muualla, kuin magian opiskelussa. Satyyri on todella magiarikas tapaus ja opetellut käyttämään magiaa lähinnä itseään hyödyttävillä tavoilla. Hän pystyy muun muassa magian avulla siirtymään paikasta toiseen lyhyitä matkoja (aka ”teleporttaamaan”) ja siirtelemään esineitä ajatuksen voimalla. Hän on opetellut myös puhdistamaan koruja ja asuja magian avulla, jotta saisi ylleen aina mahdollisimman puhtaat ja kauniit asusteet.
Satyyri on erikoistunut lumousmagiaan. Hän on oppinut auransa avulla levittämään ympärilleen lumouksia, jotka saavat heikompimieliset näkemään satyyrin vastustamattomana ja suorastaan palvomaan sarvipäistä. Tämän taidon avulla Perian onkin saanut monesti ihailijoita ja näiltä lahjoja, joihin satyyrilla itsellään ei olisi ollut varaa. Lumous ei kuitenkaan kata auran ulkopuolelle ja yleensä lumotut tahot unohtavat täysin mitä juuri oli tapahtunut, kun nuo pääsevät pois satyyrin auran välittömästä läheisyydestä, aivan kuin olisivat kokeneet muistinmenetyksen. Perianin aura ei ole voimakas, mutta pystyy helposti täyttämään suurehkon huoneen. Lumousmagian ansiosta Perian on myös hyvä suostuttelemaan, satyyrin kyeten kuiskuttelemaan käskyjä lumottujen henkilöiden korviin ja nuo käyvät töihin hänen puolestaan.
Satyyri kykenee myös aiheuttamaan aistiharhoja toisille halutessaan, kunhan nuo ovat vain satyyrin auran ulottuvissa. Hän kykenee myös vaikuttamaan toisten unenlaatuun, jos on nukkuvan henkilön lähellä.
Perianin lumouksia pystyy vastustamaan, jos on mieleltään vahva henkilö ja itse magiantaitaja, sillä satyyri ei ole harjoittanut taitojaan huippuun laiskuuttaan. Perian on itse immuuni lumouksille ja manipuloiville loitsuille, huomaten jos joku niitä yrittää käyttää häneen. Satyyri aistii myös maagiset illuusiot ja todellisuudesta poikkeavat olomuodot, vaikkei ehkä osaa sanoa minkälainen otus illuusion takana piilottelee. Hovissa asuessaan on hän myös oppinut huomaamaan, jos joku yrittää hänen ajatuksiaan lukea ja täten Perian voi alkaa ajatustenlukijalle puhumaan, hämätäkseen tuota.


Luonne:
Luonteeltaan satyyri on juonitteleva ja omaa etuaan ajava. Hän osaa nostaa hymyn kasvoille ja esittää ystävää, mutta päivän päätteeksi saattaa selän takana puhua pahoja henkilöstä jos toisestakin. Perian on loistava piilottamaan todelliset tunteensa, eikä anna lähes minkään paistaa läpi tasaisenystävällisen esirippunsa. Mahdolliset tunnekuohut käsitellään sitten myöhemmin, omissa oloissa.
Hänellä on monia mielipiteitä muista, mutta Perian on oppinut pitämään suunsa kiinni ja miellyttämään, jotta saisi haluamansa. Ja satyyri haluaa yleensä luksusta ja mukavuutta. Hän onkin löytänyt unelma-ammattinsa korkea-arvoisten aatelisten viihdyttäjänä ja ”lemmikkinä”. Ottaessaan tämän roolin, on Perian varsin kuuliainen ja miellyttävä isäntäänsä tai emäntäänsä kohtaan, ollen valmis tekemään kaiken mitä nuo pyytävät. Perianin kaltaiset ”palvelijat” ovatkin yleensä statussymboli, jota esitellä vieraille ja juhliin ottaa mukaan merkkinä siitä, että satyyrinkaltaisten omistajilla on varaa ja valtaa. Perian ei pahastu sellaisena ”esineenä” esiintymisestä, ollen jo turhankin tottunut rooliinsa. Mutta vaikka hymyillen toteuttaakin ”omistajansa” toiveet, ei Perian silti välttämättä pidä noista henkilönä.
Ammattinsa myötä satyyri onkin kasvattanut jonkinlaisen muurin tunteidensa ympärille. Hänen on vaikea luoda kestäviä ystävyyssuhteita, sillä ei katso kenenkään olevan aikansa arvoinen, ellei hän noista hyötyisi. Lisäksi Perian usein uskoo, ettei kukaan hänestä oikeasti välitä henkilönä, jokaisen aina haluten häneltä jotain loppupeleissä. Tästä johtuen hänen on vaikea luottaa kehenkään pyyteettömästi. Perian on myös kieltänyt itseltään rakastumisen. Hän ei katso sellaisen tunteen olevan hyödyksi itselleen millään tapaa, eikä sisimmissään satyyri usko olevansa rakkauden arvoinen, yhä peläten, että hänet vain petetään ja häneltä vain halutaan jotain sen tunteen turvin. Mahdolliset läheisyydenosoitukset ja intiimit kanssakäymiset omistajien kanssa eivät herätä satyyrissa minkäänlaisia tunteita, Perianin pitäen niitä lähinnä velvoitteinaan. Hän osaa miellyttää petipuuhissa ja näytellä pitävänsä, mutta todellisuudessa hänellä ei ole mitään tunteita tilanteessa mukana. Myös ihastusten ja rakkaudentunnustusten suhteen Perian osaa leikkiä otettua ja kenties mennä mukana aina tiettyyn rajaan asti. Ja kun on aika särkeä jonkun sydän, tekee satyyri sen tahdikkaasti, pyrkien painottaa että hän ei ole toisen rakkauden arvoinen ja nuo kyllä löytävät jonkun itselleen sopivan, paremman, kuin palvelijan.
Hän osaa kuitenkin välittää, omalla oudolla tavallaan, ollen valmis kyllä tarjoamaan sen olkapään jota vasten itkeä niille, jotka sattuvat olemassaolollaan miellyttämään satyyria. Hän on valmis auttamaan näitä henkilöitä, omissa rajoissaan, mutta usein haluaa kuitenkin avustaan jotain hyvitystä. Muuten Perian on jokseenkin tunneköyhä henkilö, joka ei esimerkiksi nälkäiselle orvolle lanttia heittäisi vaikka ylimääräistä olisi. Hän ei koe minkäänlaista iloa toisten auttamisesta ilmaiseksi, eikä täten mielellään puutukaan tilanteisiin, mitkä eivät häntä koske. Satyyrin mielestä tässä maailmassa on ajateltava vain itseään, jos haluaa selviytyä.

Perian antaa yleensä itsestään tyhmän kuvan, vaikka todellisuudessa on sen hymyilevän ja aatelisten vitseille naureskelevan esiripun takana terävän laskelmoiva ja fiksu. Hän tietää mistä naruista vetää ja ketä miellyttää mitenkin. Satyyri on myös huomannut tiedon olevan käypää valuuttaa tietyissä piireissä, joten hopeasarvinen on oppinut pitämään korvansa auki ja kuuntelemaan keskusteluja. Vaikka onkin itserakas ja pitää kehuista, osaa Perian kuitenkin kertoa, milloin joku yrittää häntä vain naruttaa tai pitää pilkkanaan. Henkilöstä riippuen, saattaa Perian lähteä piikittelyleikkiin mukaan tai sitten suoraa vain todeta, etteivät moiset turhanpäiväiset louskutukset häntä kiinnosta.
Kirjallisuus kiehtoo satyyria, Perianin eksyen aina toisinaan lukemisen pariin omalla ajallaan. Hän ei niinkään välitä mitä lukee, kunhan saa lukea jotain ja tämän ansiosta satyyrilla onkin varsin mittava nippelitietokokoelma päässään. Siitä ei kenties ole mitään hyötyä, mutta jos jotain, niin on Perianilla aiheita joilla käynnistää keskusteluita. Myös taide kiehtoo sarvipäistä, Perian kun on saanut aika ajoin katsoa kuinka omistajistaan maalataan muotokuvia ja onpa hänkin ollut muutaman kohteena.

Perian pitää kaikesta kauniista ja kiiltävästä. Satyyri haluaakin ympäröidä itsensä kauniilla asioilla ja keräilee koruja huvikseen, vaikkei niitä koskaan tulisi käyttämäänkään. Sarvipäinen nauttii myös puhtaudesta, pitäen mielellään omat tilansa, omaisuutensa ja itsensä putipuhtaana. Hän ei voi sietää likaa ja omaakin jonkin asteen kammon likaa ja pöpöjä kohtaan. Tästä johtuen Perian saattaa ennemmin käyttää silkkisiä hansikkaita, kuin paljain käsin koskea pintoihin, mitä muutkin käyttävät. Hän ei myöskään siedä olla sairaiden seurassa ja jos kuulee jonkun yskivän samassa tilassa, missä hän on, poistuu Perian paikalta alta aikayksikön. Lianpelosta johtuen satyyri myös vihaa verta, varsinkin omaansa. Hän ei siedä nähdä verta missään ja viimeisenä haluaa nähdä omaa vertaan — hänen verensä on väriltään tummansinistä, lähes mustaa. Jos näkee omaa vertaan ihollaan, Perian saattaa mennä shokkiin ja muuttua täysin hysteeriseksi, pahimmillaan jopa pyörtyä. Hysteeristä mielentilaa ei yhtään helpota se, että satyyrilla on harvinaisen matala kipukynnys ja jos vähänkin sattuu, on sarvipäinen kyynelissä.


Menneisyys:
Vajaa parisataa vuotta sitten syntyi satyyriyhteisöön valkea satyyripoika. Tuolloin mokomalle ei nimeä viitsitty antaa, sillä nimet olivat kuulemma turhia. Silloin häntä kutsuttiinkin vain ”Pojaksi” tai ”Kakaraksi”. Nuori satyyri varttui kaltaistensa parissa, haltioiden piilopaikassa, jossa nuori ja utelias mieli oppi tavoille. He olivat toisen luokan kansalaisia, haltiat heitä ”parempia”. Hopeasarvisen pikkusatyyrin äiti oli kurtisaani, toimien aatelishaltian rakastajattarena ja isänsä oli palvelija, samaisessa talossa. Jo pienestä pitäen hopeasarvinen oppikin palvelemisen salat ja sen, kuinka viihdyttää ja miellyttää ”omistajia”. Kun satyyri kasvoi fiksummaksi, päätti tuo ensitöikseen opetella lukemaan ja kirjoittamaan, jonka myötä rakkaus kirjoihin syntyi. Samalla kehittyi myös mielenkiinto ja halu kaikkeen ylelliseen ja kauniiseen. Ollessaan teini-iässä, sai hopeasarvinen ensimmäisen lahjansa äitinsä aatelishaltiaherralta. Se oli kaunis, hopeinen kaulakoru, jota satyyri vaali kuin suurtakin aarretta. Vanhempansa kuitenkin sättivät poikaa ja kielsivät nuorta ottamasta vastaan lahjoja ”vierailta”, heidän tietäen harvinaisen hyvin, mitä näillä vierailla oli nuoren pojan suhteen. Isänsä kuitenkin alkoi lipsua tältä linjalta nopeasti, vanhan satyyrin huomaten kuinka puhtaanvalkea jälkikasvunsa näytti kiinnostavan aatelistoja, tavalla tai toisella. Niinpä isä alkoi kouluttaa pojasta seuralaista, lemmikkiä, aatelisten piireihin, siinä samalla viimein nimeten pojan Perianiksi. Nimi ei kuitenkaan kuulemma ollut pysyvä, vaan pojan tulisi totella mitä vain nimeä, jonka aateliset antaisivat.
Perian oppi nopeasti etiketti tavat ja tykästyi vallan itsensä laittamiseen. Äitinsä opetti Perianin käyttämään meikkejä ja koruja oikein, vaikka äiti ei vieläkään ollut mielissään isän päätöksestä ”myydä” poikaansa tällä tavoin. Mutta perheen päälle ei ollut vastaan sanomista, jos he halusivat jatkaa suhteellisen mukavaa ja helppoa elämäänsä.

Perianin ollessa fyysisesti ja psyykkisesti noin seitsemäntoista, astui hän ensimmäistä kertaa palvelemaan isäntää, joka sattui olemaan yhä se samainen mies, joka äidin kanssa oli ollut tekemisissä. Vanhemmanpuoleinen aatelisherra oli todella mieltynyt puhtaanvalkeaan ja femiiniseen satyyripoikaan, vieden tuota mukanaan erilaisiin tapahtumiin ja pitäen Periania seurassaan, kun paikalla oli kutsuvieraita. Perian ei silloin vielä täysin ymmärtänyt koko kuvion juonta, hänen kyllä ollen iloinen siitä että sai positiivista huomiota osakseen ja kaikenmaailman lahjoja ja kauniita asioita vain olemalla nätti oma itsensä. Totuus koko kuviosta kävi kuitenkin selväksi yhtenä myöhäisenä iltana, kun aatelisherra Perianin makuukammariinsa pyysi illanistujaisten päätteeksi.
Satyyri ei voinut sanoa pitävänsä siitä, mihin oli joutunut ja totta kai oli vastustellut. Siitä hän oli kuitenkin jälkikäteen saanut kuulla isältään, joka moitteita oli saanut aatelisherralta. Itku kurkussa Perianin täytyi vain niellä surunsa ja hyväksyä asemansa, josta äiti kuulemma oli koittanut varoitella. Äitinsä usein syyttikin Periania, kertoen kuinka kaikki oli pojan omaa syytä ja itse tuo tätä oli halunnut. Todellisuudessa äitinsä myös purki pahaa oloaan ja kateuttaan poikaansa, joka oli vienyt satyyrinaiselta muutaman potentiaalisen asiakkaan, mutta eihän Perian sitä tarkoituksella tehnyt.

Elämä jatkui, Perianin nyt tietäen mihin hänen piti olla valmis sitä vaadittaessa. Alkuunsa se ei ollut helppoa, oli isäntänä tai emäntänä kuka tahansa, mutta pikkuhiljaa satyyri turtui siihen. Hän hymyili, leikki mukana ja kotiin päästyään itki tyynyyn niin, etteivät vanhemmat varmasti kuulleet.
Helpotus tähän kaikkeen saapui eräänä päivänä aatelisleskirouvan hahmossa. Vanhemmanpuoleinen haltiarouva oli kuullut ja nähnyt Perianin muiden aatelisten seurassa, pian saaden tietää mitä kautta poikaan pääsisi yhteyksiin ja lopulta tämä rouva — nimeltään Soliana Venrieth — löysi tiensä Perianin vanhempien juttusille. Rouva halusi täysi-ikäisyyden saavuttaneen satyyrin itselleen, pysyvästi, maksaen Perianin vanhemmille tuntuvasti ja luvaten heille yhden pienemmistä tiluksistaan haltiakylän laitamilla. Perianin äiti oli kauppoja vastaan, tietäen kyllä, että he tienaisivat vielä paljon paremmin pitämällä pojan itsellään, mutta Perianin isä oli tarjouksen sokaisema ja hyväksyi sen. Niine hyvineen Perian sai pakata omaisuutensa ja lähteä rouva Venriethin matkaan tuon kartanolle.
Satyyri ei ollut varma, mitä tästä kaikesta olisi pitänyt ajatella. Hän tunsi olonsa petetyksi, kun vanhemmat hänet sillä tavoin olivat vain myyneet pois. Oliko hän merkinnyt todella niin vähän vanhemmilleen? Oliko hän nyt orja? Vai vapaa kansalainen, kuten aikaisemmin? Perian olikin alkuunsa tolaltaan, itkien holtittomasti, odottaen tietenkin saavansa kuulla kunniansa siitä itse emännältä. Mutta niin ei käynyt, kun rouva Venrieth näki satyyrin itkemässä, päätti rouva lohduttaa tuota. Ensimmäistä kertaa elämässään Perian sai kokea, miltä tuntui olla lohdutettavana, miltä tuntui kun joku välitti, ainakin pinnallisesti.

Perian ja Soliana tutustuivat toisiinsa paremmin, rouvan antaen ensitöikseen satyyrille uuden nimen: Vanimon. Rouva oli halunnut satyyrin ”lemmikikseen”, luvaten pitää hopeasarvisesta hyvää huolta. Ja hyvää huolta Soliana pitikin, antaen satyyrille oman huoneen muuten niin tyhjästä kartanostaan, käyttäen satyyrin ostoksilla vaatteiden suhteen ja katsoen, että sarvipäinen sai kaiken haluamansa. Siitä Vanimon piti, eikä aikaakaan kun leskirouva ja satyyri olivat muodostaneet jonkinlaisen ystävyyssuhteen. Rouva oli yksinäinen ja kaipasi itselleen jonkun, jota helliä, menetettyään omat poikansa ja miehensä sodalle. Perian sääli Solinaa ja halusi ensimmäistä kertaa elämässään vilpittömästi miellyttää emäntäänsä. Toisinaan Soliana kohteli Vanimonia ennemmin lemmikkinä tai nukkenaan, kuin palvelijana, mikä ei Periania haitannut — emäntä puki hänet kauniisti ja he kävivät päiväkävelyllä kylällä, mikä sen parempaa satyyrille, joka muutenkin tykkäsi näyttää nätiltä. Solianan luona asuessaan Vanimon oppi myös pelaamaan seurapelejä, kuten shakkia ja korttipelejä, sekä soittamaan soittimia, jotta voisi iltaisin emännälleen musiikkia soittaa.
Muutama vuosikymmen siinä kului, Vanimonin eläen parasta aikaa elämästään. Soliana alkoi kuitenkin olla vanha, iän käyden painamaan vuosisatoja vanhaa leskirouvaa. Kun Soliana viimein päätyi vuoteen omaksi, oli Vanimon paikalla, huolehtimassa emännästään. Muutama Solianan tuttava vieraili haltiarouvan luona viimeisinä vuosina, kysellen kovinkin suorasukaisesti mitä leskirouva aikoi tehdä omaisuudellaan — nimenomaan Vanimonilla. Moni oli kiinnostunut ostamaan ”lemmikin” rouvalta, Solianan tehden kuitenkin selväksi, ettei satyyri ollut kaupan. Kun hänestä aika jättäisi, omaisuutensa siirtyisi Cúthalionin suvun, tarkemmin piilopaikan kreivin, omistukseen ja Vanimon olisi vapaa kansalainen — Vanimonin tietenkin saaden osansa perinnöstä, ettei tuo täysin tyhjän päälle jäisi. Satyyri ei ollut koskaan ollut hänen orjansa.
Vanimon ei löytänyt sanoja kiittääkseen vanhaa rouvaa, jonka kuolema otti koville. Kun Solianasta aika jätti, tunsi Vanimon olevansa jälleen yksin maailmassa. Hänellä oli tuttuja, joita hän oli tavannut Solianan kautta, mutta ei niinkään ystäviä.

Suruajan päätyttyä satyyri siirtyi eteenpäin elämässään, hankkien itselleen pienen vuokra-asunnon piilopaikasta. Satyyri päätti ottaa käyttöön vanhan nimensä, Perianin, sillä Vanimon muistutti häntä liikaa menetetystä ystävättärestä. Vaikka oli saanut tuntuvan perinnön rouvalta, piti hopeasarvisen silti alkaa hankkia elantoaan itse. Ja Perian päätti tehdä sitä mitä osasi: Toimimalla seuralaisena, palvelijana, viihdyttäjänä, jopa kurtisaanina. Tutuista piireistä satyyri sai nopeasti isäntiä ja emäntiä illalle jos toisellekin, hopeasarvisen päästen jälleen nauttimaan puolituttujen huomiosta ja kehuista. Piireissä pyöriessään hän törmäsi myös äitiinsä, joka ensitöikseen päätti jälleen syyllistää poikaa ja pakottaa tuon palaamaan vanhempiensa luokse, sillä omalla tilalla asuminen ei ollutkaan niin helppoa ja halpaa, mitä satyyripariskunta oli luullut. Nuo olivat veloissa, eivätkä tuntuneet millään pääsevänsä omilleen vaikka kuinka töitä tekivät. Isänsäkin oli joutunut vähentämään palvelijantöitään, sillä oma koti vaati ylläpitoa. Lisäksi satyyripariskunta oli saanut potkut aatelisilta, joilla olivat toimineet vuosikymmeniä palvelijoina, sen myötä kun aatelisherra oli saanut kuulla satyyriparin myyneen poikansa pois kysymättä hänen mielipidettä asiaan.
Perian ei tietenkään palannut. Hänellä ei ollut mitään tunteita vanhempiaan kohtaan, eikä tunteiltaan turtunut hopeasarvinen edes säälinyt heitä. Äitinsä tietenkin sai siitä vuosisadan raivokohtauksen, käyden eräissä juhlissa Perianin kimppuun huutaen ja raivoten. Satyyrinainen saatettiin pois tilanteesta, tuon saaden kovinkin huonon maineen tempauksensa myötä, mutta sehän ei ollut Perianin ongelma.

Lopulta toisen tannersodan päätyttyä Perian päätti suunnata piilopaikasta haltioiden kaupunkiin, arvostettujen aatelisten perässä. Kaupungissa elo ei heti lähtenyt käyntiin, mutta muutaman mutkan ja uuden tuttavan avustuksen myötä satyyri löysi paikkansa kaupungista. Myös erään monimutkaisen ja onnekkaan — tai epäonnekkaan — sattuman myötä satyyri päätyi itse haltiakuningattaren puheille ja sitä kautta asumaan hoviin, haltiakuningattaren päättäessä palkata Perianin omaksi, henkilökohtaiseksi palvelijakseen ja viihdyttäjäkseen.

Tätä nykyä Perian asuukin haltioiden hovissa, toimien kuningattaren palvelijana.


Muuta:
- Osaa tanssia aikalailla kaikkia tansseja ja jos ei jotain osaa, niin opettelee. Perian pitää tanssimisesta, oli hän sitten kummassa roolissa tahansa.
- Perso mintulle, varsinkin makeisten ja leivosten muodossa.
- Osaa soittaa muutamia soittimia hyvin, lähinnä harppua, kanteletta.
- Omistaa myös miellyttävän lauluäänen, joskaan ei laula muuta kuin pyydettäessä.
- Panseksuaali
- Lukee, kirjoittaa ja puhuu niin haltiakieltä kuin yleiskieltäkin. Osaa myös satunnaisia sanoja harvinaisempia kieliä, kuten lohikäärmeiden kieltä, demonien kieltä, keijujen kieltä.
- Vaikka onkin tällä hetkellä kuningattaren palvelija, saattaa Perian ottaa satunnaisia töitä seuralaisena, mikäli palkka on tarpeeksi hyvä.
- Ei ole roturasisti, mutta ei varsinaisesti pidä ihmisistä. Lähinnä siksi, ettei ole kohdannut yhtäkään miellyttävää ihmistä elämänsä aikana.


Tavatut:
Haltiakuningatar Delia – Miellyttävä ja ihastuttava emäntä, jota Perian palvelee enemmän kuin mielellään.
Haltiakuningas Aran – Jokseenkin epäilyttävä, mutta silti miellyttävä tuttava. Perian ei ole kunnolla tutustunut kuninkaaseen, viettäen enemmänkin aikaansa kuningattaren seurassa, eikä kuningas liioin ole häneen ilmaissut mielenkiintoa.
Jackalope – Ainoa hovin ulkopuolinen taho, jonka Perian laskee jonkinlaiseksi ystäväkseen. Luottaa Jackaan jonkin verran ja on tuolle velkaa avusta. Hoviin muutettuaan etääntynyt kuitenkin mokomasta.
Aaron - Hyvänpäiväntuttu, joskin turhan rahvas ja tahditon persoona Perianin mieleen.
Ruskeahiuksinen tyttö - Näki tuon kerran Aaronin seurassa, ei sen kummoisempaa tietoa ihmistytöstä.
Eliittikenraali Winder – Tylsä ja törkeä tapaus, mutta kuningattaren veli. Mikäli kuningatar on samassa tilassa, missä Perian ja eliittikenraali, on satyyri miellyttävä miehelle, mutta heti jos kuningatar poistuu paikalta, katoaa myös se hymy satyyrin kasvoilta.
Kuninkaanneuvonantaja Arvaen – Tylsä tyyppi, joka ei tunnu välittävän satyyrin seurasta.


Päivitykset:
12.2.2020
- Kaikki kirjoitettu uusiksi