tervetuloa matalaan majaani || Aksu


Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 13, 2012 10:37

Lohikäärme seurasi demonin jokaista liikettä. Vaikka ei visuaalisesti, niin kaikilla muilla keinoilla. Oraakkeli tiesi missä aikeissa demoni aarrekasaa lähestyi, joten käärme ei käynyt puolustamaan omaansa kuin päätön kana. Kuitenkin, mikään ei käynyt kertomaan, jos Demoni yllättäen ahneeksi kävi. Lohikäärme näki tulevaan, mutta tulevaisuus saattoi vaihtua alta aikayksikön. Elävät olennot tekivät päätöksiä, joiden ennustaminen oli vaikeampaa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Kaikki saattoi muuttua. Lohikäärme tiesi kaikki mahdolliset tulevat, jotka valintoja seurasi, mutta mikä niistä oli sitten se lopullinen, sitä ei käynyt sanomaan ennen kuin se tapahtui.
Archelaus ei ottanut osaa eikä arpaa koiran parantamiseen. Hän ei ollut luvannut mitään sellaista, eikä hän edes välittänyt. Pandora viereisessä luolassa varmasti olisi ottanut käyttöön parantavat voimansa, mutta naaraalle lohikäärme ei edes viitsinyt ilmoittaa kuolemaa tekevästä aaveesta. Tämä sielu ei ollut ratkaiseva millään tavalla, miksi siis käydä tuota pelastamaan? Ehkä vain huvin vuoksi. Kai koirastakin jotain hupia irti sai seuraamalla tuon elämää. Jos jaksoi. Enemmän Oraakkelia kiinnosti valtakunnan sota kokonaisuudessaan.. sekä velhot. Nuori kuningas ja kuolemansairas haltiakuningas. Tästähän tulisi jännää.

Lopulta aavekoira oli paketoitu parhaiten tilanteen sallimilla antimilla ja demoni kävi nyppimään nuolia irti jaloistaan, sitoen sitten omat haavansa. Kaikki oli kunnossa. Tai no, hallinnassa ainakin, jos ei kunnossa. Marduk ei päästänyt äännähdystäkään aistiessaan demonin tuijottavan kohti varjoissa piilottelevaa päätä. Valtava kita vääntyi virneeseen itsekseen, samalla kun pää lähti laskeutumaan pikkuhiljaa alemmas varjoista. Mitä alemmas se tuli, sitä paremmin pään siluetin erotti varjoista, lopulta tuon vanhuuden raiskaamat, rupiset kasvotkin saattoi erottaa.
Silmäkuoppiin leimahti oranssinkellertävät tulipallot. Aivan kuin kaksi pupillia suurissa, tyhjissä silmäkuopissa. Psykoottisen pienet pupillit. Itse asiassa moinen tempaus lisäsi entisestään sitä karun hyytävää näkyä, mikä oraakkelin pärstäkerroin oli.
Oli tyhmää käydä pimeään paikkaan hyökkäämään Oraakkeli totesi. Luola kumisi tuon matalan äänen yhteydessä, värisyttäen jopa pienesti syvennyksen huonekaluja Tosin etpä sinä siinä kovin innoissasi mukana ollut. Muistan sen kuin eilisen, kun lohikäärmeet puuttuivat tilanteeseen.
Ja sitten menit haltiat pettämään Kaikki se vain sen takia, että olet häpeäpilkku rodullesi. Nuori demoni, jota ei edes isänsä hyväksynyt Archelaus virnisti Olisit vain tappanut kuten eläimen kuuluu.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ke Helmi 15, 2012 8:36

Oraakkelin pää liikahti ja lähti laskeutumaan tuomitsevan hitaasti alas varjoista niin että tuon pään suomuiset piirteet saattoi erottaa kaiken pimeyden keskellä, jopa virneen joka vanhan lohikäärmeen kasvoilla oli. Ivor kurtisti pienesti kulmiaan mietteliäästi miettien mielessään mitä vanhus nyt hänestä mahtoi tahdota josta tuon virne kertoi paljon.. tai vähemmän paljon, mutta tuskin tuolla mitään vitsiä kerrottavana sentään oli. Tai ainakin olisi hyvin koomista jos yksi suurimmista paljastuisikin totaalliseksi vitsi niekaksi ja joka kylän pelleksi. Oraakkelin silmätkin ryhtyivät hohtamaan, jolloin demoni ei enää todellakaan ollut varma mitä tuon mielessä liikkui edes.. aikoiko tuo syödä sanansa ja syödä heidät? Tai kenties vain muuten vain kärventää hengiltä yhdellä kevyellä lieskan puhalluksella päälle. Ei, sen sijaan oraakkeli avasi suunsa käyden huomauttamaan Ivorille tuon menneisyyden asioista joista demoni ei ehkä ollutkaan niin ylpeä. Ivor luimisti korviaan pienesti, etenkin kun isästä tuli puhe ja siitä että hän oli lajinsa häpeäpilkku. Ivor tiesi sen vallan hyvin, mutta ei nähnyt muuttaa itseään hirviöksi joka sitten vain joskus revittäisiin kappaleiksi ja päätä sitten mentäisiin esittelemään muille kaljojen ja juhlan kera.
"Muistan sen itsekkin." Ivori sitten lisäsi sitten oraakkelin ensinmäisiin sanoihin jopa melko rauhallisesti, hiljeten sitten hetkeksi.
"Kukaan ole täydellinen." Ivor sitten sanoi lyhyesti oraakkelille, ilmoittaen näin ystävällisesti ettei välttämättä halunnut puhua tästä asiasta enemepää. Ei edes siitä mistä oraakkeli oli tuon kuullut tai saannut tietoonsa. Asia oli kuitenkin niitä harvoja joita demoni halusi tuoda esille itsestään.
"Eikä kilttinä olemisena tietääkseni mitään pahaa ole?" Ivor lisäsi sitten ja hiljentyi totaallisesti laskien katseensa vanhuksesta lattiaan allaan väsyneenä. Syystä tai toisesta demoni ei kuitenkaan osannut rentoutua täällä nukkuakseen, vaikka keho huusikin lepoa kaiken juoksemisen jälkeen.

Ivorin väsynyt katse kuitenkin keskittyi sängyllä makaavaan aavekoiraan joka liikahti, ehkä unissaan tai sitten tuo aikoisi herätä. Sekunnin ja toisen Ivor odotti pelastettavansa heräämistä, mutta tuo vielä aikonut ilmeisesti kunnolla herätä vaan jatkoi tuhinoitaan tyytyväisenä sängyssä... kunnes tuo idioottien keisari päätti yrittää kyljelleen käydä unissaan nukkumaan ja mies heräsi sillä sekunnilla valittaen kivusta joka oli varmasti kamala. Ivor nousi ylös ja painoi Kalman takaisin selälleen makaamaan.
"Älä liiku, vahingoitat itseäsi vain pahemmin." Ivor sanoi ja piti aavekoiraa hetken vielä aloillaan, kunnes tuo joten kuten rentoutui makaamaan sängylle, ja Ivor päästi irti. Kalma oli sanomassa pelastajalleen jotakin kun huomasi valtavan lohikäärmeen.. ja Kalman suusta päästyi pelästynyt että kivun sekainen kauhun huuto, kun mies yritti sängyltä pois ja karkuun. Kipu aalto kuitenkin pysäytti ja Ivorin vahvat kädet jotka estivät hyppäämästä kiviselle lattialle.
"Älä pelkää hän auttoi.." Ivor rauhoitti aavekoiraa, joka oli edelleenkin sydän syrjällään tuollaisen vuoren kokoisen liskon nököttäessä edessä.
"Eihän se syö meitä?" Kalma kysyi katsoen Ivorin päälle.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 20, 2012 1:56

Archelaus kävi tuhahtamaan virnuillessaan Ivorin sanoille.
kukaan ei ole täydellinen, vähiten olento joka pyrkii täydellisyyteen Oraakkeli kävi toteamaan Mutta kiltteys ja myötätunto ovat sairauksista pahimpia, tässä maailmassa jossa koira syö koiraa armotta.
Totta kai Marduk piti itseään täydellisenä. Hänhän oli täydellinen. Sitä ei kuitenkaan ääneen käyty toteamaan, pitihän demonin se nyt itsekin tietää.
Massiivinen pää kääntyi aavistuksen aavekoiran suuntaan, tuon käydessä kääntämään kylkeä epämukavin seurauksin. Olipa tuolla alhainen kipukynnys. Ainakin Oraakkelin mielestä. Oraakkelin, joka ei pahemmin tuntenut edes kipua. Eipä hätä kukaan oikeastaan voisikaan satuttaa fataalisti. Paitsi toiset vanhimmat. Ja heistäkin vain kruunattu, jonka kanssa Archelauksella olikin tapana ottaa yhteen kamppailumielessä. Pysyi kroppa vetreänä.
Demoni kävi rauhoittelemaan petipotilasta, joka kuitenkin oli saada toisen slaagin heti perään, nähdessään massiivisen, silmättömän lohikäärmeen. Liekit silmäkuopissa tuijottivat suoraan aavekoiraan, mutta kasvoiltaan ei voinut nähdä minkäänlaisia tunnetiloja.

Lohikäärme kävi naurahtamaan kuivahkosti Aavekoiran kysymykselle.
Arvostaisin suuresti jos et luokittelisi meitä eläimiin, vaan kutsuisit älyllisiä olentoja kuten itseäsi termillä He tai hän. Eikä se Käärme totesi vetäessään päätään kauemmaksi, kumisevan matalan äänen värisyttäessä jälleen syvennyksen huonekalujakin.
Enkä minä ole mitään sanonut, ettenkö teitä söisi. Ruumiinne ei minua kiinnosta, mutta sielut ovat aina tervetullutta ravintoa vanhalle oraakkelille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Helmi 21, 2012 9:50

"En ole siltikään kiinnostunut syömään raatoja ja tahrimaan käsiäni vereen." Ivor tuumasi oraakkelin sanoihin sen erikoisemmin alkamatta tai edes aikomatta jatkaa asiasta enempää omalta kannaltaan. Hän tykkäsi olla kiltti koiranpentu ja sillä siisti, siitä minnekkään päässyt. Eihän se tiikerikään raidoistaan minnekkään päässyt vaikka kuinka pesi ja hinkkasi turkkiaan.

Kalma oli edelleenkin kuin paska halvauksen saannut kun vanha lohikäärme tuijotti häntä kekäle silmillään ja vielä enemmän koira tuntui menemmän paniikkin kun lohikäärme avasi turpansa.. huomauttaen aavekoiralle ettei laskisi vanhusta eläimen tasolle vaan puhuttelisi kuin itseään. Kalma saannut sanaakaan suustaan, mutta nyökkäsi pienesti ja ihan huomaamattaan roikkui melkein Ivorin kurkussa kiinni kynsin, tai no pikemminkin piti tuon toisesta kädestä kiinni kuin suojaa hakien. Ivor kyllä huomasi tämän eleen mutta sanonut yhtään mitään. Karvapallo selvästikkin pelkäsi oraakkelia mikä sinänsä ei mikään ihme ollut. Kuka tahansa järkkyisi tuollaisen jätin edessä.
Oraakkeli jatkoi puhumistaan saaden Ivorin katsahtamaan tuon päälle hieman kysyvänä, mutta Kalma taas.. no, sai totaallisen sätkyn silmien laajetessa pelokkaaksi ja säikähtäneeksi, josta sitten iski paniikki.
"Okei... h-haluan pois NYT!" Aavekoira parahti katsoen demonin päälle ja yritti sitten itse päästä sängystä pois, josta mitään tullut kun demoni piti tuota paikoillaan mahdollisimman hyvin ja jalat.. jalat olivat tuhannen tohjona eikä niiden liikuttelusta mitään tullut. Niimpä aavekoira vain joutui tyytymään paniikin sekaiseen huutamiseen. Ivor luimisti korviaan ja painoi massiivisen kätensä aavekoira suulle kehottaen tuota sulkemaan suunsa.
"En usko että oraakkeli meitä vain siksi tänne päästi.." Ivor aloitti kääntäen nyt katseensa kysyvästi silmättömään lohikäärmeen päähän. Tuskin tuo ruokailu mielessä heitä tänne raahasi ja antaisi hoitaa vammojaan.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Helmi 25, 2012 12:51

Virne massiivisilla kasvoilla sen kun vain kasvoi, aavekoiran käydessä panikoimaan entistä selvemmin. Huvittavaa. Joskin koira sai enemmän arvostusta oraakkelilta, kuin monet muut. Ne jotka kävivät astumaan luolaan ja esittämään, etteivät pelänneet yhtään, saivat jätiltä vain halveksuvia kommentteja. Pelko oli luonnollinen reaktio tilanteeseen tai olentoon, jota ei yksinkertaisesti pystynyt hallitsemaan. Ja moisen tunteen tunteminen ei ollut mitenkään väärin, näin lohikäärmeen mielestä.
Etkö? Oli kommentti demonille, joka kävi kyseenalaistamaan oraakkelin aikeita tuoda kaksikkoa kotiluolaansa Entä jos se onkin totta?.
Oraakkelin kita jäi ammolleen, samalla kun tuo lähti vetämään syvää henkeä sisäänsä. Imemään sieluja itseensä Kaksikko saattoikin tuntea raastavaa tuskaa sisällään, samalla kun sielut pyrkivät vastustelemaan irtirepeytymistä. Archelaus kuitenkin lopetti sielujen kutsumisen, ennen kuin ne ehtivät edes hetkellisesti irtautua ruumiista.
Massiivinen pää vedettiin kauemmas, takaisin pimentoon. Tulipallot silmien sisällä sammuivat, samalla kun itseään täynnä oleva nauru kaikui pitkin luolaa. Hän halusi muistuttaa kaksikolle, että nuo olivat nyt täysin hänen armoillaan. Hänen valtakunnassaan. Hänen pelinappuloita.

Enhän minä voi viestinviejääni tappaa Oraakkeli kävi lopulta toteamaan, ilmoittaen nyt näin vastapalveluksesta, jonka vaati kaksikolta. Tai no, toiselta osapuolelta Aavekoira saa toimittaa eräälle henkilölle kirjeen. Papittarelle. Papitar Ophelialle. Kirjettä et saa avata itse. Et edes harkita sen avaamista. Jos päädyt sen avaamaan, tiedän minä siitä heti. Ja tulet katumaan sitä, kun vien Ednalta sielun ja jätän jälkeeni vain tyhjän kuoren. Kyllä minä hänet löydän, sen naiivin hyväuskoisen noidan.
Samalla kun oraakkeli puhui, leijaili pimeydestä syvennykseen pieni kirjekuori, joka oltiin suljettu sinetillä. Kirjekuori laskeutui sängylle nätisti, odottamaan toimitusta asianomaiselle.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Helmi 25, 2012 1:57

Demoni että aavekoira katsoivat pelokkaan kysyvänä oraakkelin päälle tuon ensinmäisen sanan jälkeen, jonka jälkeen tuo laski päätään alemmas raoitti hieman valtavaa kitaansa lähtien vetämään ilmaa sisäänsä. Seuraavaksi kummankin osa puolen muutenkin jo runnotuissa ruumiissa tuntui valtava kipu ja tuska kun sielut yritettiin repiä väkisin irti kehoista. Demoni jopa oli vähällä pudota toisen polvensa varaan sängyn viereen, kunnes tuska ja vetävä ilma loppuivat kuin seinään.. Kysyvät katseet siirtyivät oraakkeliin joka oli tehnyt selvääkin selvemmäksi että heidän kummankin elämä olisi tuon käsissä..

Oraakkelin kylmä puistattava nauru kaikui pitkin valtavaa luolastoa kuin äskeinen temppu olisi ollut vain hupia tuolle. Ehkä olikin ollut, kuka tietää? Mutta vanhimman seuraavat sanat, jotka oli kohdistettu aavekoiralle, saivat kysyviä ja hämmentyneitä katseita osakseen kummaltakin, enemmän kuitenkin Kalmalta joka jäi hetkeksi sanattomana tuijottamaan oraakkelia. Varoituksena myös kuului ettei kuorta saisi edes miettiä avaansa tai vanhin iskisi kyntensä aavekoiran lähimpään henkilöön, joka luonnollisestikkin oli Edna, ja tekisi tuosta vihanneksen. Sinetöity kirjekuori laskeutui aavekoiran syliin joka jäi tuijottamaan sitä hetkeksi ennen kuin otti sen tärisevään käteensä ja nosti sitten katseensa oraakkeliin.
"Olen ehkä henkeni velkaa sinulle... ei tarvitse uhkailla." Aavekoira sanoi vanhimmalle, vaikka äänestä kaikuikin slkeä pelko ja jonkin asteen kunnioitus vanhinta kohtaan kuten myös selkeä kipu jota aavekoira tunsi kokoajan. Kirjekuoren aavekoira laittoi taskuunsa talteen aikomattakaan avata sitä. Ivor ei sanonut mitään, eikä ollut edes koko aikana mutta avasi suunsa.
"Meidän ehkä kannattaa poistua jos oraakkeli sen sallii?" Ivor kysyi vanhimmalta.

Saatuaan suostumuksensa vanhimmalta poistua tuo auttoi yllättäen kaksikon teleporttaus kyvyllään lähelle ihmiskylää, josta pienten hyvästien ja kiitosten jälkeen- vaikka oraakkeli niistä välittänytkään- siirtyi Ivor kantamaan Kalman mahdollisimman lähelle portteja josta tuo voisi huutaa apua itselleen. Kyllä vartijat tulisivat varmasti katsomaan. Ivor itse, haavoistaan huolimatta, lähti hieman ontuen kävelemään kohti pimeää paikkaa kun ei enää kuulunut minnekkään.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Helmi 25, 2012 2:16

Oraakkeli kävi virnistämään pienesti Aavekoiran huomautellessa uhkailun tarpeettomuudesta.
Uhkailu on vain keino muistuttaa osapuolille siitä, kuka oikeastaan on tilanteen herra Käärme kävi toteamaan, kunnes huomio kiinnittyi Demoniin joka ehdotteli jo poistumista. Sehän kävi Mardukille enemmän kuin mainiosti. Niinpä lohikäärme siirsi jälleen toisen massiivisista käsistään kaksikon lähettyville ja ennen kuin nuo huomasikaan, oli kolmikko siirtynyt lähelle ihmisten kaupunkia. Käärme itse oli muuttanut siirtymisen aikana muotonsa vanhukseksi, joka nyt seisoi hangessa varsin surkean näköisenä harso silmillään, rapistuvan kehonsa orjana.

Hyvästejä ei oraakkelin osalta sanottu ääneen. Ehkä tämä ei ollut viimeinen kerta kun vanhus kaksikkoa häiritsi. Tai ehkä oli. Se jäisi heille täysin mysteeriksi, oraakkeli kyllä itse tiesi mitä heidän tulevaisuudessaan tulisi olemaan yhteistä, mitä ei. Aika näyttäisi. Kun kaksikko oli lähtenyt matkaan, katosi oraakkeli paikalta yhtä mystisesti, kuin oli sinne ilmaantunutkin.


// End of story //
Edellinen

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö