Iriador värähti jälleen pudotessaan Dariuksen sanojen myötä takaisin maanpinnalle. He olivat lirissä. Totta tosiaan. Ja kuten kenraali sen muotoilikin, pahassa sellaisessa. Iriador ei pitänyt lainkaan sanojen merkityksestä. Sen näki jo pelkästään nuoremman ilmeestä ja miksei myös siitäkin, ettei tuo vieläkään saanut suutansa auki kaiken tämän jälkeen. Sotilastuvan ovilla Iriador ehti jo melkein toivoa pääsevänsä rauhoittumaan aloillensa, kun kenraali päättikin yllättäen keksiä vielä viedä hänet sairastuvalle haavojaan hoidattamaan. Kyllä punatukka itse haavansa olisi voinut hoitaa, mutta tehtiin nyt sitten tämän kerran niin kuin herra kenraali tahtoi, kun vastaankaan ei voitu väittää lukkoon menemisen johdosta.
Tuvalla näkyvät lasinsirpaleet poistettiin, haavat puhdistettiin ja tuon jälkeen yhä verta tihkuttavat suuremmat vammat käytiin sitomaan. Iriador ehti selvittää päässään yhä olevat letit auki sillä välin, kun hoitajat pistivät Dariuksen selässä olevaa haavaa kuntoon. Tuokion kuluttua he pääsivät lähtemään sairastuvalta, muistutettuina siitä, että haavoja tulisi seurata, etteivät ne päässeet enää pahemmaksi menemään ajan kuluessa.
Kun askellukset lähtivät viemään nyt uudemman kerran kohti sotilastupaa, sai Iriador viimein suunsa auki, Mitä tarkoitit sillä, että olemme lirissä?, punatukka lähti kysymään Dariukselta, kuitenkaan katsomatta tuohon. Katse pysyi tiukasti maassa, omissa varpaissa ja niitten eteenpäin mukana potkimissa kivissä. Koko aiheesta puhuminen tuntui punatukasta nyt jotenkin ahdistavalta. Kielletyltä. Ja hankalalta. Vaikka keskustelun toisena osapuolena olikin Darius, eikä esimerkiksi nyt vaikkapa viimeksi aiheen esille ottanut kultakutri Aran.