Kirjoittaja Crimson » 14 Huhti 2012, 17:03
Kun vartijat oltiin saatu komeroon, sulki Iriador huoneen oven perässään. Kaivelemalla kaksikon taskuja tuo oli onnistunut löytämään pienen avainnipun, josta toivonmukaan löytyisi yksi myös avain työhuoneen oveen jahka se ensimmäisenä edes löytyisi.
Tällä kertaa ennen liikkeelle lähtöään, muuttui punatukka jälleen näkymättömäksi välttääkseen sen, mikä oli jo kerran päässyt käymään. Ei hän kaikkia vartijoita voisi tajuttomaksi lyödä ilman, että se todellakin aiheuttaisi muissa paikkaa vahtaamaan palkatuissa ihmetystä puhumattakaan Cúdisissa, joka enemmän tai vähemmän oli jatkuvasti perillä siitä, mitä kartanossaan tapahtui, vaikkei välttämättä kyseistä ulospäin näyttäisikään. Avainnippua puristettiin tiukasti nyrkkiin, samalla kun hiirenhiljaiset askeleet lähtivät viemään nuorukaista jälleen pitkin käytävää.
Tovin kuluttua saavuttiin jälleen itse pääkäytävästä haarautuvalla käytävälle. Jälleen yksi ovi, ja koska se vaikutti riittävän tarpeelliselta avata, ryhtyi punatukka sovittelemaan avaimia sen lukkoon. Lukko naksahti auki ja nuorukainen astui jälleen sisään pimeään huoneeseen tällä kertaa sulkien ovenkin perässään. Näkymättömyydestä luovuttiin jälleen, sillä sitä ei ollut tarpeellista pitää yllä tällä hetkellä.
Hetkeen Iriador ei erottanut mitään edestään, kunnes silmät alkoivat hiljalleen tottua pimeään ja erottaa tummia objekteja sieltä täältä, kokoajan yhä selkeämmin. Asiaa helpotti myös lievästi ikkunasta, verhojen takaa kajastava himmeä valo, jonka lähteestä Iriadorilla ei ollut aavistustakaan, muttei mies pistänyt pahakseenkaan vastaavaa. Huone oli kaikinpuolin siisti, hyvin järjestelmällinen ja kaikki sen harvat huonekalut sijaitsivat seinien vierellä. Iriador käveli yhden seinustan luona seisovalle hyvin pitkälle pöydälle, alkaen sitten hapuilla käsiinsä kaikkea mahdollista mitä se pinnallaan piti. Lukuisia papereita, avattuja kirjeitä, sulkakyniä, kirjoja ihan kaikkea, kuitenkin siisteissä nipuissa, joita Iriador ei käynyt sotkemaan. Hyvässä lykyssä, kyseinen huone saattaisi olla hänen etsimänsä, joka taas tarkoitti sitä, että huone olisi käytävä läpi lattiasta kattoon, kuitenkaan jättämättä minkäänlaisia jälkiä.
Samassa hiljainen viesti kaikui Iriadorin päähän, joka sai miehen värähtämään paikoillaan ehtien jo pelätä jonkun astuneen huoneeseen sisään hänen huomaamattaan. Päässä kaikuva ääni kuitenkin kuului Dariukselle. Vaikkei Iriador tiennytkään missä toinen oli, tai edes nähnyt tuota, oli ääni hänen päässään siitä huolimatta hyvin selkeä.
Oli pakko lyödä muutama vartija pois pelistä ja se taidettiin huomata nopeammin kuin kuvittelin, punatukka yritti telepaattisesti ilmoittaa kenraalille, kuitenkin jääden epävarmaksi siitä saiko viestinsä lähetettyä läheskään niin pitkälle kuin Darius oli tehnyt. Tiedosta lievän paniikin muodostuessa, kaappasi punatukka pöydältä ensimmäisen pinon käsiinsä ja kiirehti ikkunalle valoisampaan selaamaan niitä läpi. Ei mitään. Eikä myöskään seuraava pino pitänyt mitään sisällään, kunnes vuoroonsa tulivat pöydälle huolimattomasti jätetyt kirjeet, jotka paljastivat enemmän kuin punapään olisi edes tarvinnut tietää. Samalla niistä selvisi ilmeisesti piilotettujen asiakirjojen sijainti jotka olikin helppoa löytää vain hieman kirjahyllyä kaluamalla ja työpöydän lukittuja lokerikkoja läpi käymällä. Huonoja piiloja, joihin hiemankin kokeneempi vakooja tai varas osasi kiinnittää huomiota ilman vihjeitäkin.
Lopulta Iriadorilla oli käsissään muutamia rullalle käärimiään asiakirjoja, kirjeistä ne tärkeimmiksi kokemansa, joissa suurimmassa osassa oli vielä sinetin palasiakin jäljellä, sekä pieni muistikirja, jota aatelisherra ilmeisesti oli käyttänyt pitääkseen omaa petollista toimintaansa ylhäällä. Todisteet sullottiin muistikirjaa myöten ylikireän korsetin väliin, josta niitä ei tarkkasilmäisinkään saattaisi erottaa ulkonäköä tarkastellessaan.
Kaksi askelta oven suuntaan, kunnes jokin naksahti. Se oli lukko, jonka jälkeen ovi aukesi lähes pamahtaen selälleen ja kolme miestä astahti huoneeseen sisään.
Tiedämme että olet täällä, joten näyttäydy!, yksi karjaisi, jonka jälkeen viittilöi kahdelle muulle miehelle että kävisivät huoneen läpi. Itse herra jäi seisomaan oven eteen mahdollisimman leveästi, tukkien näin ainoan uloskäynnin huoneesta, josta punapää ei ollut lainkaan innoissaan.
Ei sekuntiakaan liian myöhään punatukka ehti muuttaa itsensä näkymättömäksi ja livahtaa huoneen hämärämmälle puolelle. Miten ihmeessä nuo olivat hänet keksineet?! Hetken mietittyään Iriadorilla välähti ja mies iski kätensä vasten kasvojaan. Korkokengät! Totta kai hän oli unohtanut ne oven toiselle puolelle siinä kaikessa tohinassa, kun oven lukkoa oli räplännyt.
Löysin ne! Mutta tuli pieni mutka matkaan. Epäileekö Cúdis? Saatko vielä pidettyä hänen huomionsa muualla?, Iriador yritti jälleen telepaattisesti viestiä kenraalin kanssa.