Kirjoittaja harlekiini » 21 Helmi 2012, 01:52
Yksikin väärä aate? Demoni ajatteli yhä hyväntuulisesti hymyillen astuessaan suureen huoneeseen pidemmän miehen kannoilla. Joko mies liioitteli, tai sitten kuningas oli ajatustenlukija. Tsytan ei ottanut viimeisintä mahdollisuutta kovin vakavasti, vaikka hän olikin kuullut huhuja kuninkaan kyvystä nähdä suoraan mieleen. Hän uskoi kyvyn takana olevan pelkän laajan tietämyksen psykologiasta ja taidon tulkita ilmeiden ja asentojen vaihteluita, sekä hyvän tilanteentajun, totta kai. Pelkkä sanaton viestintä tuskin olisi laskettavissa suoranaiseksi ajatustenluvuksi. Tsytan ei kuitenkaan ollut selviytynyt tämän maan päällä niin kauan hyväuskoisuuttaan, ja niinpä hän varmuuden vuoksi suojasi jo valmiiksi monimutkaisen demonimielensä nostamalla ajatustensa pinnalle varsin yksityiskohtaisen kuvan toisesta isovarpaastaan.
Lattialle levitetty pehmeä matto vaimensi punaisten saappaiden kopinan ja varmisti kirjaston sillä se tuo huone kaikesta päätellen oli hiljaisuuden. Hän pysähtyi muutaman askeleen päähän taidokkaasti kaiverretusta pöydästä antaen Arathetin hoitaa alkumuodollisuudet, pitäen levollisen katseensa kuninkaassa, erehtymättä kuitenkaan tuijottamasta majesteettia suoraan silmiin. Moinen tulkittiin jo rahvaan keskuudessa loukkaavaksi ensitapaamisella.
Tsytan ei ollut koskaan ollut kiinnostunut kirjoista, paitsi milloin jonkin faktan tarkistaminen oli välttämätöntä, eikä hänen katseensa siis harhaillut ihastelemassa opusten paljoutta ja sitä tiedon määrää, joka näiden seinien sisään oli säilötty. Sinä hetkenä, kun he olivat astuneet kirjastoon, punaisen miehen koko huomio oli kiinnittynyt hänen tulevaan asiakkaaseensa. Tällä kertaa hän ei pettynyt. Sopimattoman pitkä, vaalea haltia oli juuri niin viileän tyylikäs kuin kuninkaan sopikin. Ryhdikäs, arvokas, eikä suinkaan piirteistä vähäisimpänä ollut miehestä paistava luonteen syvyys. Tsytan hillitsi halunsa nuuhkaista hallitsijan minuuden tosiolemusta, ja tyytyi vain hengittelemään sen tuoksua rauhallisesti. Jo muutama ensinuuhkaisu kuitenkin riitti vakuuttamaan miehen siitä, ettei kuninkaan sielusta otettaisi noin vain selkoa. Sielu oli kuin labyrintti, joka oli kääntynyt kahdesti itsensä ympäri muodostaen pyörteilevän jatkumon, joka hehkui sykäyksittäin eri väreissä. Monimutkainen ydin ei ollut harvinaista, mutta tällaista hienostunutta vääntyneisyyttä ei tavannut edes paikallisilla mielipuolilla. Aivan kuin kuningas olisi ylittänyt täydellisen mielenhallinnan ja hulluuden rajat.
Lyhyesti sanottuna, Tsytan oli haltioissaan.
Kuninkaan nopea päättely herätti lievää kummastusta, jonka demoni pyyhkäisi mielestään yksintein. Vasta hetkeä aikaisemminhan hän oli vakuuttanut itselleen kuninkaan kyvyn lukea kasvoja ja tilannetta. Yhdistettynä telepatiaan, joka oli pikemminkin kuvien kuin sanojen vaihtoa ja siten puhetta nopeampaa, haltiakuninkaan tilanteen nopeassa ymmärtämisessä ei ollut mitään ihmeellistä.
Saatuaan huomion osakseen Tsytan painoi oikean kätensä sydämensä päälle ja kumarsi syvään, mutta lyhyesti.
En ole ehkä kulkuri nauravinta lajia, Teidän Majesteettinne, mutta arvon Arathet tässä on vakuuttunut taidoistani viihdyttää teitä hetken tempuilla ja tarinoilla ja totuuksilla, sillä minä en usko tarinaan ilman faktaa enkä temppuun ilman kepposta. Hän virnisti takaisin. Kera korttieni, kuten sanoitte. Arathet herra onkin jo kuullut, mitä tulevaisuuden peili hänelle näyttää, mitä huominen huokaa ja kohtalo kuiskaa. Mutta ottaako hän sen sanoista vaarin, sitä en tiedä.
Hän antoi epätavallisen väristen silmiensä vastata kuninkaan katseeseen hetken, poimien keihästä pitelemättömällä kädellään korttipussin käteensä tuskin liikettä huomaten.
En ole neuvonantaja, joten en voi kehottaa häntä niin tekemään. Toivoakseni Majesteetti kuitenkin ymmärtää, etten ole kuin pahaiset poppaeukot torinkulmilla povaamassa loppuun kaluttuja ennustuksia yhä uudelleen ja uudelleen. Minun korttini katsovat tulevaisuuteen, näkevät, ja kertovat. Minä tulkitsen. Totuus on ylenkatsottu hyve, oi kuningas. Hyve, jota arvostan suuresti. Voitte siis luottaa siihen että olipa korttien vastaus mihin tahansa kysymykseenne mikä tahansa, se on vastaus joka teidän tarvitsee tietää. Ei se, jonka kenties haluatte tietää. Sellainen viihdyttäjä minä olen, hän sanoi, ja kumarsi uudestaan.