Make me a rainbow | Forte!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Make me a rainbow | Forte!

ViestiKirjoittaja Anttu » 29 Huhti 2012, 01:12

Lohduttoman kylmän talven jälkeen aurinko oli jälleen vaivautunut ulos piilostaan lämmittämään säteillään. Oli melkein mahdotonta muistaa kuinka kauan aikaa sitten oli ollut niin yksinkertaisesti upea ja kaunis ilma, että ulkona pystyi olemaan lähestulkoon pelkällä pitkähihaisella paidalla.
Haltioiden kaupungissa oli niin erilaista väkeä, niin monenlaisia eri olentoja, että hetken ajaksi Kiroi oli lähestulkoon unohtanut oman erilaisuutensa, joita häpesi niin kovasti. Ilman niitä erikoisuuksia kehossaan hän olisi mennyt ihmisestä lähes täydellisesti, mutta kaartuvat valkeat sarvet oli edelleen mahdotonta piilottaa. Parin viimeisen vuoden aikana sarvet olivat kasvaneet muutamia senttejä poskien ohitse aiheuttaen kasvullaan päänsäryn lisäksi sen ettei niitä voinut enää mitenkään saada peitettyä hiusten tai minkäänlaisen vaatekappaleen alle. Mutta se ei pahemmin näyttänyt enää haittaavan häntä.

Sen sijaan, että punaoranssi katse olisi hapuillut kauniin sään tarjoamassa ympäristössä, demonipojan katse oli lähinnä pöydällä olevassa lasissa, jossa oli muutama jääpalakuutio ja lähes sakean valkeaa nestettä. Se ei ollut hänen tavanomainen ajanvietto tapansa, istua yksin terassin nurkassa juomassa, mutta niin hienona päivänä ei voinut jäädä sisälle istumaan. Sitä hän oli tehnyt vähän turhankin monena päivänä siihen asti ja todennut majatalon kaikkien seinien olevan yhtä valkoiset ja tylsät. Kiroi ei tarkalleen ottaen muistanut kuinka kauan oli viipynyt majatalossa, mutta yöpyminen siellä alkoi näkyä anoreksiasta kärsivänä kukkarona. Kevään tullen missään ei yksinkertaisesti tarvittu juurikaan apua, joten Roi oli melkolailla jälleen tyhjän päällä rahan tienaamisen suhteen.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Huhti 2012, 01:33

Vaikka kuumuus oli Darionille haitallisempaa kuin kylmyys, ei puolidemoni voinut oleskella sisätiloissa kevään kauneimpina päivinä. Välillä ystävälliset kevättuulet viilensivät hetkeksi ilmaa, jos se alkoi käydä turhan lämpimäksi puolidemonin makuun. Mutta kevät tuntui vaikuttavan kaikkeen. Pelkästään matkalla asunnoltaan tiettyyn kauppaan kaupungin keskustaan näki hyvin paljon kevään merkkejä. Aurinko sai haltiat ja muut kansalaiset paljon eläväisimmiksi kuin pimeinä ja kolkkoina talvikuukausina. Lapset juoksivat välillä Darionin ohi, innoissaan siitä, että pääsivät vihdoin ulos leikkimään, ilman paleltumisen riskiä. Myös Darionia hymyilytti tavallista enemmän. Aamu oli ollut mieluisa. Väriaineiden ostaminen oli aina mieluisaa, koska se tarkoitti, että maalauksia syntyi ja ne menivät kaupaksi, koska värit alkoivat loppua. Kaupungilla oli aina mukavaa käydä muutenkin, sitä huomasi aina silloin tällöin pieniä yksityiskohtia kaupunkikuvasta, jotka välttämättä halusi tallentaa kankaalle tai paperille jollain tavalla. Kaupunki oli aina elossa, liikkeessä, sykkeessä. Se muuttui jatkuvasti ja tarjosi jokaisella käännöksellä jotain uutta. Siksi Darion rakasti asua kaupungissa niin paljon.

Puolidemonilla ei ollut mikään kiire kotiin, hän voisi hyvin tyhjentää yhden tuopillisen olutta ja seurata maailman menoa samalla. Darion valitsi lähimmän majatalon, jonka terassi näytti kutsuvalta. Sen ympärillä oli jopa matala, puinen aita. Darion nosti maalipaketin paremmin syliinsä ja lähti terassia kohti. Puolessa välissä hän kuitenkin pysähtyi. Ei ollut mitenkään epätavallista nähdä demoneita tässä kaupungissa, mutta tässä kyseisessä demonissa oli jotain todella tuttua. Darion kävi nopeasti katseellaan läpi sarvipään kehoa, ennen kuin alkoi hymyillä ja heilautti muutaman kerran häntäänsä ilosta. Se tosiaan oli Kiroi, pakko oli olla. Darionin ystävä, jota hän ei ollut nähnyt vähään aikaan. Darion käveli lähes äänettömästi ystävänsä luokse.
"Voinko istua seuraan?"
Darion pyrki esittämään kysymyksen ennen huomatuksi tulemista, jotta voisi yllättää sarvipään. Kummallakaan heistä ei ollut erityisen helposti unohdettava ulkonäkö.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 29 Huhti 2012, 02:08

Kiroi puolestaan rakasti lämpöä. Tuntui hyvältä, kun auringon lämmittämä paita nojasi ihoa vasten eikä tarvinnut viettää päiviä sisätiloissa peiton alle käpertyneenä, koska muuten palelisi. Hän ei olisi millään malttanut odottaa enää pidempään sitä, että läpi vuorokauden olisi lämmintä ja voisi mennä veden äärelle jonnekin lämpimälle pienelle kalliolle istuskelemaan.
Ei ollut kovin normaalia, että Roi uppoutui ajatuksiinsa niin täydellisesti, että unohti seurata ympärillä olevaa maailmaa kokonaan. Demoni ei ensimmäisenä tajunnut, että hänelle puhuttiin ja siinä vaiheessa, kun ymmärsi asian hän hätkähti niin, että oli lyödä pöydällä olevan lasin kumoon.

Pelkästä äänestä sarvipää ei tunnistanut demoninpuolikasta, mutta niin huono kasvomuisti hänellä ei ollut etteikö muistaisi tavanneensa ainoastaan yhden sinertäväihoisen elämänsä aikana. Darion ei ollut muuttunut juuri ollenkaan, kuten ei hänkään. Kiroi oli korkeintaan aikuistunut jonkin verran - ainakin ulkoisesti - ollen kuitenkin edelleen heiveröinen ja pieni. Mahtoiko se sitten olla auringonvaloon uskaltautuminen vai jokin muu, mutta siniharmaat hiuksetkin olivat lähemmäs siniset.
Puolidemonin kysymyksen Kiroi unohti lähes kokonaan, keskittyi vain ihmettelemään sitä, miten toisella taisi olla taipumus ilmestyä aina kuin tyhjästä hänen elämäänsä.
"Darion!" Hän sai viimein henkäistyä, jokseenkin myöhässä vastaukseksi miehen sanoihin. Joutuen hetken jopa miettimään mahtoiko sanoa varmasti oikean nimen.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Huhti 2012, 10:05

Darion naurahti hiljaa, huomatessaan Kiroin reaktion. Sarvipää näytti todellakin yllättyneeltä, aivan kuin olisi nähnyt aaveen vuosisatojen takaa. He tosin eivät olleet nähneet vähään aikaan. Syy siihen oli Darionille itselleenkin vähän tuntematon, he kuitenkin olivat hyviä ystäviä, joten oli erikoista, etteivät he olleet nähneet pitkiin aikoihin. Mutta ainakin he näkivät nyt, eikä Kiroi ollut muuttunut yhtään. Hänellä oli yhä hauskat kierteissarvet ja samanlainen, poikamainen katse. Mukavaa huomata, että asiat eivät muuttuneet liikaa. Darion ei ollut ihan varma, oliko kohteliasta halata, vaikka he ystäviä olivatkin, joten puolidemoni ojensi kättään tervehtiäkseen ja veti samalla tuolin alleen.

"Näytät voivan hyvin."
Darion totesi ystävällisesti, istuttuaan alas. Viimeksi kun Darion oli tavannut Kiroin, hän oli ollut paljon arempi eikä viihtynyt päivänvalossa ulkona. Mutta siinä hän kuitenkin istui, terassilla, keskellä päivää. Kaiken tapahtuman jälkeen sarvipää todella ansaitsi mukavan hetken itselleen. Mukavaa huomata Kiroin kasvattaneen itsevarmuutta.
"Mitä sinä nykyisin teet? Siitä on aikaa, kun tapasimme."
Koska Darion ei uskonut Kiroin häätävän häntä pois ihan heti, joten puolidemoni uskalsi tilata itselleen lasillisen viiniä. Hänellä ei ollut kiire yhtään mihinkään.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 29 Huhti 2012, 14:19

Kiroi harvemmin törmäsi tuttuihin olentoihin, yksi syy saattoi olla se, että hän viihtyi huomattavasti enemmän sisällä kuin ulkona. Demoni rakasti kyllä luontoa, mutta hiljaiset ja varjoisat metsät olivat enemmän hänen mieleensä kuin kaupunki, jossa liikkui paljon erilaista väkeä.
Oli jokseenkin helpottavaa huomata, että kaikki eivät kaupungissa olleet tänään vain vieraita ohi kulkevia olentoja vaan toisinaan tuli eteen tälläisiä yllätyksiä.
Ja koska mikään ei voinut olla muuttunut liikaa niin pienessä ajassa, demonipoika oli edelleen huono sosiaalisissa tilanteissa. Halaaminen kävi hänelläkin mielessä, mutta ei jostakin syystä loppujen lopuksi onnistunut saamaan itseään ylös tuolista tekemään sitä, joten nosti vain kätensä ja tarttui sillä kevyesti Darionin omaan käteen.

"Voisin kai sanoa etsiväni itseäni", se kuulosti yksinkertaisesti paljon paremmalta kuin sanoa pyörittelevänsä suurimman osan ajastaan peukaloita huoneessaan. Vaikka Kiroi olikin rohkeampi niin se ei luvannut vakaata ja vaurasta elämää. Ilman kunnollista ammattia sai paiskia töitä jo töiden etsimisen kanssa. Töitä olisi kyllä ollut varmasti, jos niitä olisi epätoivoisesti halunnut, mutta niistä töistä ei puhuttu ääneen - ja Kiroi inhosi ajatustakaan siitä, että hänen olisi pitänyt myydä kehoaan yhtään kenellekään vapaaehtoisesti.
"Sinä taidat maalata edelleen?" Se oli enemmänkin toteamus kuin kysymys. Darionin kanta taidetta kohtaan oli tullut hänelle selväksi viime tapaamisessa, puolidemoni rakasti maalaamista ja taidetta ylipäätäänkin ja tuskin olisi aikeissakaan luopua siitä.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Huhti 2012, 17:06

Darion hymyili tyytyväisenä, saatuaan vastauksen kädenpuristukseen. Se oli yksinkertainen ja lämmin, ystävällinen pieni ele, joka kertoi heidän olevan tovereita. Vaikka Darionin työ oli aika-ajoin hyvin sosiaalinen, hän oli suurimmaksi osaksi aika itsekseen. Pysyviä ystävyyssuhteita hän ei ollut vielä onnistunut kunnolla muodostamaan, ellei Kiroita laskettu. Siksi yhdenkin tuttavallisen hymyn näkeminen merkitsi hyvin paljon Darionille. Puolidemoni sai pian tilaamansa viinilasin ja saattoi keskittyä ainoastaan Kiroin seuraan ja keväiseen aurinkoon. Kaupunki heidän ympärillään jatkoi omaa kulkuaan ja elämäänsä. Mahtoikohan Kiroi vieläkään tuntea kuuluvansa siihen?
"Luulin ainoastaan laiskojen taiteilijoiden käyttävän tuota lausetta tekosyynä."
Darion naureskeli. Itsensä etsiminen oli näemmä levinnyt boheemeista taiteilijapiireistä muuallekkin maailmaan. No, siihen ei kannattanut hukata liikaa aikaa. Yleensä mitä enemmän itseään etsi, sitä enemmän vain kadotti.

Darion oli pitkästä aikaa hyvin utelias kuulemaan lisää Kiroin nykyisestä elämästä, missä hän asui tai työskenteli, mutta puolidemoni ei viitsinyt alkaa kyselemään. Mieluummin hän kertoi itsestään jotain ja antoi Kiroin vastata kertomalla omasta elämästään. Melkein kuin sarvipää olisi lukenut Darionin ajatukset, hän sai kysymysmuotoisen toteamuksen.
"Edelleen, ei siitä mihinkään pääse, ensirakkaus säilyy edelleen. En voisi kuvitellakkaan eläväni ilman maalaamista ja soittamista. Entäs itse?"
Darion uskaltautui kuitenkin kysymään Kiroin urasuunnitelmia, esittäen samalla toisenkin kysymyksen.
"Tilaanko sinulle toisen?"
Puolidemoni osoitti vaalealla nesteellä täytettyä lasia.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 29 Huhti 2012, 22:37

Laskiessaan kätensä takaisin alas Kiroi kiersi sormensa kiireettömästi pöydällä olevan mukavan viileän lasin ympärille nostaessaan lasin huulilleen ja joi siitä hieman. Demoni ei ollut koskaan kovin mieltynyt alkoholin makuun, hän ei pitänyt viineistä tai oluesta ja enemmän kuin yksi lasillinen siideriä sai hänen päänsä sekaisin helposti johtuen hänen pienestä koostaan ja siitä ettei hän yleensä juonut mitään.

Laittaessaan lasin takaisin pöydälle se oli jo tyhjä pientä pohjalla vellovaa jäistä koostuvaa litkua lukuunottamatta. Punaoranssien silmien katse hapuili jo kevyesti pojan katseen hakeutuessa maalipaketin suuntaan, jonka muisti huomanneensa jo aikaisemmin.
"Minä en ole keksinyt vieläkään mitä haluaisin tehdä. Olen tehnyt vähän kaikenlaista, mutta nyt töitä ei ole." Sarvipää sanoi hetken mietittyään. Hän oli ollut pienemmissä puodeissa tekemässä kaikenlaista, siivoamassa ja myymässä, mutta kukaan ei halunnut häntä pidemmäksi aikaa.
"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa, niin yksi vielä." Siniharmaa hiuksinen vastasi nyökäten hieman hymyillen. Itse hän ei olisi juonut enempää, mutta jos joku toinen halusi tarjota hänelle niin hän ei tohtinut kieltäytyäkään.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Huhti 2012, 23:46

Darion ei oikein käsittänyt, miksi Kiroin oli niin vaikea saada töitä. Miten joku saattoi olla palkkaamatta niin miellyttävää demonia? Kaupungissa kuitenkin oli monia eri rotuja, joten ei yksi sarvipää niin iso asia ollut. Tosin, kun mietti, mahtoikohan kaupungissa olla juurikaan töitä sellaiselle, roduta riippumatta, joka ei ollut erikoistunut johonkin? Monesti hanttihommat, kuten vaikkapa työt varastoilla, jonne kelpasi kuka vain, vaativat melkoisesti lihasmassaa. Kiroi ei..ihan vaikuttanut henkilöltä, joka jaksaisi nostaa viljasäkkejä tai laatikoita. Tietty hän voisi työskennellä majatalossa. Kyllä aina töitä löytyi tekevälle. Darion tilasi toisen lasillisen miltei valkoista juomaa Kiroille ja siemaisi sitten omasta viinilasistaan hieman.
"No ainakaan et elä kadulla, ymmärtääkseni? Voin tietysti auttaa sinua etsimään töitä, mutta valitettavasti tunnen lähinnä taiteilijoita, jotka yleensä eivät kaipaa avustajia, elleivät he ole todella taitavia siveltimen kanssa. Minulla itselläkään ei ole mitään tarjottavaa, paitsi ehkä mallin töitä."
Darion kohautti harteitaan ja pyöritteli valkoviiniä lasissa mietteliäänä. Ainakaan viimeksi Kiroi ei ollut erityisemmin innostunut ajatuksesta, vaikka puolidemoni olikin saanut piirtää hänen siivet, joten Darion sanoi ajatuksensa mallina olemisesta lievällä varauksella. Siihen sai myös vastata ei.

Uusi lasi juotavaa tuli pöytään melko nopeasti ja Darion harkitsi myös uuden viinilasillisen ottamista. Puolidemoni joi melko harvoin, joten hänen viinapäänsä ei ollut kaikista paras, vaikka hän puolikkaana olikin ihmisiä kestävämpi.
"Mutta noin muuten, miten sinulla on sujunut? Minkäänlaista mainittavaa tapahtumaa kenties naisrintamalla?"
Jos totta puhuttiin, Darion mieluummin keskusteli mukavista ja jonninjoutavista asioista, kuin töistä. Niistä saattoi kuitenkin jauhaa sateisina ja tylsinä päivinä, kauniit päivät olivat nautiskelua varten.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 30 Huhti 2012, 10:42

Ehkä se oli niinkin, että Kiroin koko vartalo oli sitä vastaan, että hän saisi töitä. Demoni ei voinut kuvittellakaan voivansa tarjoilla edes pienessä majatalossa, koska varmasti kompastuisi johonkin tai tiputtaisi jotain. Kukaan ei tainnut sanoa ääneen, mutta ehkä Roin sarvetkin aiheuttivat pelkoa sen puolesta, että ne repisivät taatusti kaikki lähellä olevat esineet rikki.
"En, olen yöpynyt lähinnä eri majataloissa, koska se tulee halvemmaksi kuin oma asunto." Ainakin hänellä oli katto päänsä päällä, mutta mikäli hän ei pystyisi maksamaan sitäkään niin sitten hän todennäköisesti joutuisi nukkumaan yönsä ulkona.
"Oikeastaan minä olen tällä hetkellä valmis tekemään melkein mitä vain, että saan maksettua asumiseni. On sitä huonompiakin töitä kuin olla mallina, eikö?" Poika oli ajatellut sitä kyllä - hän ei pitänyt itseään sellaisena olentona, jonka kukaan olisi halunnut seinälleen. Mutta ajatus oli kyllä omalla tavallaan kutkuttava, koska häntä olisi kiinnostanut nähdä Darionin maalaavan.

Sinertävähiuksinen kiitti saadessaan toisen lasin ja joi siitä hieman, lähinnä kuin maistaakseen. Naisrintamalla? Roi oli melkein toivonut, että demoninpuolikas olisi kysynyt jostakin muusta. Aivan alkujaan sarvipää oli luullut lapsesta lähtien, että hänessä oli jokin vikana ja häntä ei kiinnostanut niin vastakkainen kuin omakaan sukupuoli. Hänen satukirjansa olivat olleet lapsena täynnä satuja prinsseistä ja prinsessoista, eikä hän pystynyt koskaan samaistumaan rohkeisiin, komeisiin prinsseihin, jotka uhkasivat vaaroja saadakseen tytön itselleen.
Hän ei ollut pienempänä uhrannut oikein ajatuksiaan parisuhteelle ja kuvitelleensa, että avioelämä ja vaimo kuuluvat jonnekin keski-iän puolelle. Mikä se nyt sitten ikinä olikaan hänen kaltaisellaan demonilla.
Kaikki oli kuitenkin muuttunut joitakin vuosia sitten, kun hän oli tavannut erään ruskeahiuksisen muodonmuuttajapojan ja tajunnut jossakin vaiheessa viihtyneensä tuon lähellä vähän liiankin hyvin. Kiroi ei kuitenkaan koskaan saanut suutansa auki ja kävi niin, että hänen ensimmäinen ihastuksensa rakastui johonkin toiseen ja Roi joutui seuraamaan suhdesotkuja sivusta. Hänen tilaisuutensa tuli ja meni, mutta ainakin hänellä oli jokin käsitys siitä kumpi sukupuoli sai perhosia hänen vatsaansa. Se kuitenkin oli pitkälti jotain, mistä ei voinut puhua ääneen julkisella paikalla tulematta leimatuksi tai rangaistuksi.
"Minulla ei ole koskaan tapahtunut mitään sillä rintamalla. En ole koskaan seurustellut." Poika totesi aavistuksen hiljempaa piirrellessään kynnellään pientä kuviota pöydän pintaan jättämättä kuitenkaan jälkiä.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Huhti 2012, 16:32

Darion nojasi kiinnostuneena eteenpäin ja risti sormensa mietteliäänä. Vai että Kiroi otti mitä työtä vastaan tahansa..mallin työ ei, valitettavasti, ollut maailman parhaiten palkattua, mutta sai sillä maksettua jokusen yön majatalossa ja hankittua päivän aterian. Se, mitä Darion ei käsittänyt, oli mallien hintahaarukka. Osa oli pyysi kehonsa paljastamisesta jopa muutamia kultakolikkoja, osalle riitti murto-osa siitä. Ja silti, ei kehoissa ollut nyt niin paljon eroa. Kaksijalkaiset olennot oli kuitenkin rakennettu melko samalla tavalla, joten se, että toinen oli lihaksikkaampi kuin joku toinen, ei ollut Darionin mielestä kullan arvoista tavaraa. Taiteilijana hän kuitenkin näki kaikissa jotain kaunista, se oli hänen työnsä. Mallin työ oli muuten aika helppoa, piti osata lähinnä pysyä paikallaan ja uskaltaa vähentää vaatetta. Yleensä jälkimmäinen oli suurempi ongelma, riippuen tietysti henkilöstä. Mutta Darion ei ihan heti mainitsisi asiaa uudelleen, Kiroi sai rauhassa ensin pohtia itse, olisiko hänestä siihen työhön.

Keskustelu oli siirtynyt parisuhteisiin ja Darion kohotti toista kulmaansa vähän hämmästyneenä, kun Kiroi muuttui jotenkin kiusaantuneeksi ja hankalaksi. No, ainakaan sarvipää ei selvästi ylpeillyt naisseikkailuillaan. Parempi niin, koska muuten Darion olisi tuntenut olonsa vaivaantuneeksi. Hän tiesi, ettei taiteilijoilla ollut aina kovin hyvä maine. Heitä pidettiin vähän turhan kevytkenkäisinä ja uusia valloituksia etsivinä, charmikkaina nuorukaisina, mutta Darion ei ollut vielä käsittänyt iloa mallinsa tai asiakkaansa kanssa vehtaamisessa. Siitä syntyi vain turhan paljon ongelmia ja väärinkäsityksiä. Sitä paitsi, puolidemoni oli aivan liian ujo ja varautunut ehdottaakseen edes mitään. Kiroin lopulta antaessa vastauksen, Darion nojautui takaisin vähän taaksepäin ja tyhjensi viinilasinsa.
"Kyseinen rintama onkin vähän..ailahtelevainen. Nautin enemmän maalin kuin parisuhteen aiheuttamista sotkuista, joten täytyy myöntää, että minullakin on ollut aika hiljaista."
Todellisuudessa Darion ei edes muistanut, milloin viimeksi oli tehnyt jotain romanttisissa merkeissä. Mutta puolidemoni halusi vaihtaa molempia hermostuttavan aiheen, jälleen kerran.
"Se mitä sanoit, olitko tosissasi? Haluaisitko tosiaan olla malli?"
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 30 Huhti 2012, 18:06

Kiroi oli yksinkertaisesti kiitollinen työstä riippumatta mitä se oli. Jos joku halusi maksaa hänelle siitä, että hän pysyisi paikallaan joitakin tunteja jopa usean päivän ajan niin ei häntä haitannut. Kuva mallin työstä demonipojan mielessä ei ollut ihan realistinen ja vaikka hän olikin ollut jo ilman paitaa siipiensä piirtämisen aikana niin ei hänelle tullut ensimmäisenä mieleen, että mahtaisi päätyä pahimmillaan alastonmalliksi. Jos mallien palkka oltaisiin laskettu lihaksikkuuden perusteella niin Kiroin palkka olisi jäänyt miltei näkymättömiin.

"Ehkä sinun pitäisi käydä enemmän ulkona etteivät maalit ja aineet pehmennä aivojasi. Muuten sinulta jää joku hyvä saalis nappaamatta." Välillä Roin seurassa tuppasi unohtamaan, että kyseessä oli nuori demoni, joka sattui välillä olemaan edes aavistuksen ilkikurinen. Sarvipää ei tietenkään tarkoittanut mitään pahaa sanoillaan, mutta hymyili hiukan pirullisesti sanojensa päälle juodessaan hieman lasistaan. Ehkä se olikin alkoholi joka puhui eikä Roin sisäinen demoni?
"En usko, että se haittaisikaan. Sinä saat mallin ja minä saan hetken rauhaa siitä murehtimisesta, että millä maksan asumiseni."
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Huhti 2012, 19:07

Demonina, vaikka puolikkaanakin sellaisena, oleminen yleensä tarkoitti, ettei kovin moni uskaltanut aukoa päätään tai sanoa mitään epäkohteliasta, pelätessään demonisia voimia, jotka tosin Darionin suhteen olivat olemattomia. Joka tapauksessa, Kiroin leikkisän ystävällinen ja ilkikurinen kommentti oli juuri omiaan kertomaan, ettei heidän tarvinnut hermoilla toistensa seurassa. Darion nauroi huvittuneena ja pudisti päätään Kiroin sanoille. No, tottahan ne olivat.
"No, luultavasti ne ovat jo pehmenneet käyttökelvottomiksi ja muuttuneet yliromanttisia kuvia tuottavaksi mössöksi."
Darion osasi olla itseironinen kyllä aina silloin tällöin, varsinkin, jos vastapuoli oli aloittanut sen pienellä, harmittomalla ilkeilyllä.
"Saaliin nappaaminen ei yleensä ole ongelma. Enemmänkin se, kiinnostuuko saalis."
Darion kohautti hieman harteitaan. Vaikkakin haltioiden kaupungissa hiippaili ties millaisia olentoja, Darion oli sen verran erikoinen, ettei hän ihan heti herättänyt kenessäkään kiinnostusta. Ainakaan puolidemoni ei ollut vielä huomannut vetävänsä ketään puoleensa. Eikä se pahemmin haitannutkaan.

Oli miellyttävää nähdä Kiroin olevan niin hyväntuulisen oloinen. Ovela hymy ja rento keskustelu kertoivat paljon sarvipään olemuksesta, eikä nähtävästi keskustelu töistäkään latistanut hilpeää tunnelmaa. Darion alkoi jo epäillä alkoholia.
"No, ei se huono idea ole. Sinulla on hyvä vartalo, selkeät linjat, se sopii hyvin maalauksiin."
Kun kyse oli maalauksista, Darion osasi sulkea mielensä ja miehiset vaistonsa täysin. Oli mallina sitten kuinka viehättävä ja hurmaava nainen, tai miksei mieskin, puolidemoni keskittyi vain saamaan kankaalle saman, mitä näki edessään. Siinä oli omat etunsa olla niin aikaansaamaton suhde-elämässän.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 03 Touko 2012, 00:52

"Miksi ei kiinnostuisi?" Demonipoika kysyi pyöritellessään lasiaan hieman kädessään ja mietti päänsä sisällä (jossa vallitsi kumman kevyt olo) Darionin sanoja saamatta niistä kuitenkaan mitään kunnolla irti. Ei puolidemoni hänen mielestään ollut mitenkään toivoton tapaus, sarvipään silmiin tuo vaikutti huolehtivalta ja hyvin pärjäävältä nuorelta mieheltä.

Oli hankalaa tietää oliko Kiroi pohjimmiltaan paljon avoimempi. Alkoholin sanottiin poistavan estoja, joten kenties sinertävähiuksisella oli niitä hieman turhankin paljon, kun häneltä ei muuten irronnut hymynpoikastakaan. Nyt hymy kuitenkin tuli melkein huomaamatta, eikä hän vaikuttanut enää niin ujoltakaan kuin yleensä.
Hyvä vartalo? Roin oli pakotettava pitämään naurahdus sisällään juodessaan hieman lasistaan. Hän oli aina luullut hyvän vartalon tarkoittavan olentoja, joiden ympärillä pyöri yksinään kiinnostunutta väkeä. Jopa eläinlajeille oli ominaista, että se kaunein ja värikkäin tai vahvin ja suurin sai itselleen helpoiten kumppanin. Missään ei tainnut olla mainintaa siipirikosta demonista.
" Onko meillä sitten sopimus?"
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Touko 2012, 14:49

Darion ei mielellään olisi vastannut Kiroin kysymykseen kiinnostuksesta. Puolidemonin suhteet olivat vähän olleet mitä sattuivat ja se yhdistettynä taiteilijoiden yleiseen maineeseen kumppanina, Darionilla ei liiemmin ollut varaa sanoa mitään hyvää parisuhteistaan. Sitä paitsi, voisi olla hyvän ystävyyden loppu, jos mainitsisi olevansa kiinnostunut myös miehistä. Mutta toisaalta, Darion ei myöskään halunnut jäädä sanattomaksi.
"No, ehken ole kaikkein tavallisin kiinnostuksen kohde."
Puolidemoni vastasi lopulta ympäripyöreästi. Ehkä vastauksen äänensävy kertoi Kiroille, ettei Darion ollut innokas selventämään vastaustaan yhtään enempää.

He olivat ystäviä ja Darionista oli toki miellyttävää, että Kiroi oli niin luottavainen ja vastaanottavainen hänen suhteensa, mutta sarvipään huolettomuus alkoi käydä vähän jo turhankin..huolestuttavaksi. Viimeksi kun he olivat tavanneet, Kiroi oli vaikuttanut siltä, että olisi halunnut kaivautua johonkin synkkään pesäkoloon ja pysyä siellä maailman loppuun asti. Ja nyt, hän suostui Darionin tarjoamaan työtilaisuuteen ilman sen kummempaa epäilystä. Ei sillä, että epäilyksen aihetta olisi ollut. Mutta silti. Kai se oli vain hyvä asia, avoimuus ja luottamus ystävään, ehkä Darion epäili turhaan, niin kävi aika usein. Kiroi vaikutti kyllä todella tyytyväiseltä sen hetkiseen olotilaansa. Mahtoikohan johtua keväästä? Monet eläimet menivät aivan sekaisin keväällä, kun aurinko alkoi paistaa ja luonto heräillä, ehkä se vaikutti myös demoneihin.
"Eiköhän meillä ole. Onko sinulla kenties kiire johonkin? Voisimme ehkä vielä nauttia yhdet lasilliset, ennen kuin joudun palaamaan takaisin töihin."
Monesti Darionilla oli aikaraja, milloin hänellä piti olla työnsä valmiina, mutta muuten taiteilijan elämä ei ollut erityisen kiireellistä ja saattoi keskittyä rauhassa siihen, mitä teki. Kiireessä oli niin ikävä maalata, ja kaikenlaiset aikarajat lähinnä ärsyttivät. Silloin tuntui, ettei saanut kaikkea haluamaansa kankaalle tai paperille.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 03 Touko 2012, 19:24

Kiroin tarkoitus ei ollut tehdä Darionin oloa epämukavaksi, mutta jos sattui olemaan utelias nuori demoni, joka ei ollut koskaan edes kävellyt kenenkään kanssa käsi kädessä niin siinä oli väkisinkin asioita, jotka kiinnostivat ja niistä halusi tietää lisää. Tosin pystyikö häntä siitä syyttämään? Missään ei kerrottu miten asiat tapahtuivat - saatika puhuttu ääneen, rehellisesti sanottuna, jos demonia ei oltaisi käytetty muiden leluna sinä yhtenä kertana hänellä ei olisi hajuakaan mitä makuuhuoneen puolella tapahtui kahden miespuolisen olennon välillä. Kaikki se tietämättömyys verrattuna siihen, että oli hän miten ujo tahansa, hänkin nautti muiden läheisyydestä.

Hänen hyvä olotilansa ei selvästikään ollut harhaa, ehkä hänen pitäisi juoda useamminkin unohtaakseen ympärillä pyörivän maailman. Olo tuntui oikeastaan kumman kevyeltä ja hieman unenomaiselta kuin mikään mikä tapahtui ei olisi ollut totta. Toki keväälläkin oli oma vaikutuksensa, pitkä hämärä sai aikaan pelkästään toivottomuutta ja masennusta, mutta auringonvalo teki ihmeitä ja piristi kummasti.
"Ei minulla ole kiire mihinkään." Demonipoika vastasi pudistellen hieman päätään kumotessaan pohjallisetkin lasistaan.
Anttu
 

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron