Make me a rainbow | Forte!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Forte » 15 Touko 2012, 19:31

Darion piteli hetken aikaa Kiroin leuasta kiinni ja liikutteli tämän kasvoja johonkin mieluisaan, maalaukselliseen asentoon, ja nappasi sitten takaisin hiilen, jonka pidikkeenä häntä oli toiminut. Kiroi tuntui olevan paljon myötamielisempi kosketukselle, kun sai vähän puhua. Sarvipää ei tuntunut jännittävän turhaan yhtään, Darionin liikuttaessa hänen päätään. Puolidemonin kävi aina vähän sääliksi Kiroin yksinäistä ja surullista elämää, vaikkei hän itsekkään tainnut olla yhtään parempi. He olivat yksinäisiä molemmat omalla tavallaan, toinen menneisyyden kipeistä kokemuksista, toinen pelkuruudesta tunteita kohtaan ja omaan maailmaan sulkeutumisesta. Darion ei vain ollut koskaan sen kummemmin ajatellut yksinäisyyttä, mutta jos hän ei taiteilisi jatkuvasti, luultavasti hän olisi aivan yhtä hylätty ja vailla ketään kuin Kiroikin. Nyt vasta puolidemoni oikeastaan tajusi sen ja laski hetkeksi luonnoksia.
"En minäkään voi hirveästi seuralla kerskailla. Tuskin edes tunnen kunnolla ketään tästä kaupungista."
Olihan niitä, joiden kanssa tuli toimeen ja joiden kanssa saattoi jutella niitä näitä, mutta ystäviksi, joiden kanssa jakoi salaisuudet ja parhaimmat hetket, ei heitä voinut oikein sanoa.
"No, jos ikinä tunnet oloasi yksinäiseksi, oveni on aina auki. Usko pois, en minä lähde juuri minnekkään, ellei ole pakko."
Darion hymähti vähän ja loi nopean silmäyksen asuntoonsa. Hänellä oli rakas taiteensa kotona, mitä sitä turhaan etsimään onneaan muualta.

Darion jatkoi luonnostelua ja siirtyi pikkuisen Kiroin sivulle ja siitä taas eteen, polvistuen hetkeksi, jotta näkisi kasvot taas uudesta kuvakulmasta.
"Mitä luulet, saattaisitko jaksaa tehdä tällaista työtä vähän enemmänkin? Muista, ettei sinun tarvitse tehdä mitään, mitä et halua. Ja jos haluat, voin opettaa sinuakin hieman maalaamaan tai soittamaan, ainakin sekoittamaan oikeita värejä ja kirjoittamaan nuotteja, jos ei muuta."
Darion virnisteli hieman hyväntuulisena. Taiteessa parasta oli, jos sitä sai jakaa ja tuottaa iloa myös muille.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 17 Touko 2012, 18:53

Paljon isompi taakka katosi sarvipään harteilta kuin ulospäin olisi arvannut. Kiroille oli tärkeää kertoa miltä hänestä tuntui, vaikka ajatus siitä hävettikin häntä. Onneksi Darion oli hänen ystävänsä sillä jollekin vieraalle Kiroi ei ehkä olisi uskaltanut avata suutaan asiasta vaan olisi kärsinyt hiljaa.
Kyllä hän oikeastaan tiesi ettei ollut ainoa yksinäinen olento tässä kaupungissa, Darion liikkui yksinään aina kun he tapasivat ja vaikutti taiteen määrästä päätellen viettävän kotonaan paljon aikaa. Kuitenkin kun katsoi puolidemonin asuntoa - ainakin hänen silmillään - se vaikutti paljon viihtyisämmältä. Kaikki ne värit ja huonekalut saivat huoneistosta turvallisen. Kiroin oma huone olisi ammottanut varmaan tyhjyyttään, jos siellä ei olisi ollut ennestään majatalon huonekaluja. Jos hänellä olisi ollut lahjakkuutta, tarvikkeita tai rahaa tarpeeksi hän olisi vuorannut huoneensa varmaan täyteen pehmoeläimiä. Ajatus sai pienen hymynpoikasen käväisemään pojan huulilla, mutta huomatessaan vajonneensa omiin ajatuksiinsa hymy katosi ja Kiroi havahtui taas tilanteeseen, jossa oli.

"Kiitos", sen paremmin hän ei osannut siihen vastata. Muuten kuin väläyttämällä pienen lähinnä ystävällisen hymyn vastauksen. Olihan se lohduttavaa tietää, että paikassa oli edes yksi olento, joka huoli hänet kotiinsa, jos yksinäisyys alkoi painaa liiaksi.
Kiroin katse liikkui Darionin perässä, mutta selvästi huolettomammin ja rauhallisemmin kuin yleensä. Lähestulkoon sillä tavalla kuin muita kuuluikin katsoa, pelkäämättä joka sekunti että joku tekisi jotain pahaa jos ei ollut tarkkana.
"Se kuulostaisi kivalta. Ja olisi seuraakin molemmille." Vaikkei kovin pitkää aikaa ollutkaan kulunut siitä, kun Darion ja Kiroi olivat viimeksi nähneet, yksi suurimmista muutoksista Roissa oli ehkä se, että hän osasi ajatella asioita jo paljon myönteisemmin eikä enää telkeytynyt neljän seinän sisään murehtimaan maailmaa.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 17 Touko 2012, 20:44

Darion hymyili ja hetkeksi siirtyi istumaan sohvalle Kiroin viereen, laskien piirroksen syliinsä. Sarvipään sanoista saattoi päätellä, että hän tulisi mielellään tapaamaan Darionia aina silloin tällöin. Harvemmin kukaan tuli, paitsi työasioissa, joten puolidemonin oli helpottavaa kuulla edes jonkun olevan kiinnostunut hänen seurastaan.
"Se on sitten sovittu. Sinusta tulee vielä loistava taiteilija, jos pörräät täällä tarpeeksi usein. Täytyy pitää varoilla jotain syötävää kaapissa mahdollisen yllätysvieraan varalle."
Darion naurahti hiljaa ja katsahti vieressään olevaa Kiroita. Siitä tosiaan oli aikaa, kun kukaan oli tullut käymään ja varsinkin vain viettämään aikaansa puolidemonin kanssa. Darion rakasti taidettaan ja itsenäistä työskentelyä, mutta taide ei valitettavasti puhunut takaisin, vaikka sille juttelisi. Darion vakavoitui hetkeksi ja siirsi katseensa eteensä.
"Ennen kuin jäin pysyvästi asumaan tänne, kiertelin pitkään veljeni kanssa. Tavallaan totuin niin paljon yksinäisyyteen ja eristyneisyyteen, etten enää oikein osaa olla yksinäinen. En tunne sitä ja osaa suhtautua samalla tavalla, kuin normaalisti."
Darion hymähteli ja pudisti päätään, ennen kuin huokaisi syvään, kuin unohtaakseen kokonaan äskeisen jaarituksensa.
"Sinun pitäisi tavata isoveljeni, voisit pitää hänestä."
Darion kääntyi sivuttain sohvalla ja jatkoi luonnostelua.

Darionilla ei mennyt kauan, kun hän sai tehtyä kasvokuvat Kiroista.
"Nämä alkavat olla valmiita. Upeita luonnoksia, kiitos Kiroi."
Ylpeänä aikaansaannoksestaan Darion nousi seisomaan ja tarkasteli hetken paperilla olevia kuvia.
"Haluatko, että piirrän sinulle jotain, vähän kuin ennakkopalkkiona?"
Tietysti Kiroi saisi maksun, juuri tällä hetkellä vain Darionilla ei ollut mitään, millä maksaa. Parin päivän kuluttua olisi, kunhan häneltä aikaisemmin tilattu taulu lähtisi omistajalleen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 17 Touko 2012, 23:54

"Mieluummin niin päin, jos olisin oppipoikasi niin minä kävisin ostamassa sinulle kaiken ja sinä juurtuisit tänne kiinni etkä koskaan kävisi missään." Kiroi vastasi hymyillen vinosti. Hänen tarkoituksenaan ei ollut loukata, ei ainakaan Darionia ja sarvipää varoi hyvin paljon tekemästä sitä. Demoninperimänsä ansiosta hänessä kyllä piili jokin sisäinen liekki, joka sai suun puhumaan niin kamalia asioita ettei niitä voinut päivänvalossa sanoa, mutta Darionin seurassa hänen ei tarvinnut olla millään tavalla ilkeä.

Se mitä puolidemoni sanoi yksinäisyydestä oli omalla tavallaan hyvin tuttua ja siitä huolimatta, että kaikki mitä Darion sanoi kuullosti taiteilijamaiselta syvällisyydeltä, Kiroi ainakin oletti ymmärtävänsä sen osittain.
"Minäkin kiertelin aika pitkään kotoa lähdön jälkeen. Kun ei ole kytköksissä mihinkään ei oleta minkään olevan pysyvää." Hän ei oikeastaan tiedä sanoiko sanat lähinnä itselleen, mutta tiesi Darionin kenties ymmärtävän mitä hän sillä tarkoitti.

"Onko veljesi samanlainen kuin sinä?" Sinertävä hiuksinen kysyi hieman uteliaammin ja kallisti päätään aavistuksen kysymyksen lomassa. Hän oli huono kuvittelemaan muita olentoja, jos ei ollut nähnyt näitä. Sinertäväihoinen vaikutti puhuvan veljestään kuin jonkinlaisesta jumalolennosta, jollaisena pikkusisarukset yleensä ajattelivat isoveljen tai -siskon. Se sama tunne oli kadonnut häneltä itseltään sen pienen tapahtuman jälkeen.

Sitä sattui harvoin, yleensä sarvipään ilme kirkastui ainoastaan, kun joku suostui kertomaan hänelle sadun tai tarinan ja niin oli käynyt ensimmäisellä kerralla, kun Darion oli kertonut hänelle menneisyydestään. Tällä kertaa syy oli erilainen, pelkästään se, että joku halusi antaa hänelle jotakin sai Kiroin melkein hyppimään paikoillaan. Noin kuvainnollisesti, eihän se juuri mitenkään ulospäin näkynyt - vastaus oli kuitenkin täysin selvä.
"Voisitko sinä piirtää minulle jonkun eläimen?" Hän rakasti eläimiä. Varsinkin pieniä ja karvaisia, joita saattoi koskea menettämättä raajojaan. Sitä paitsi eläimet eivät arvostelleet ulkonäön perusteella.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Touko 2012, 13:43

"Jos sinusta tosiaan tulisi oppipoikani, saisin varteenotettavan kilpailijan. Menettäisin vielä asiakkaani sinulle."
Darion käänsi seuraavan, tyhjän aukeaman luonnoslehtiöstä ja pyöritteli hiiltä sormissaan, miettien jotain eläintä, jonka piirtäisi Kiroille. Samalla hän voisi vastata sarvipään edelliseen kysymykseen.
"Ei varmaan yhtään. Dastan on minua melkein kolme kertaa isompi, leijonanharjainen ja komea demoni, jonka metsästystaidot ovat vertaansa vailla. Varmaan ainoa yhdistävä tekijä meillä on sininen väritys ja sama äiti."
Darion tiesi veljensä olevan melko pelottava ulkopuolisten silmissä. Hän oli iso, pahansisuinen ja kiihkeäluonteinen demoni, joka saattoi tappaa jonkun, vaikkei erityisemmin tarkottaisi sitä. Mutta Dastan oli kuitenkin ainoa aikuinen olento, johon Darion oli saattanut kiintyä ja tukeutua, heidän äitinsä lähtiessä etsimään uutta miestä. Darionille isoveli oli ollut koko maailma, ja oli osittain varmaan edelleen.

Mutta ajatukset siirtyivät takaisin piirtämiseen ja eläimiin. Darion oli piirtänyt ties kuinka monta pikkukoiraa hienoille naisille ja metsästyskoiria ja -hevosia hienoille herroille, joten eläimet eivät olleet mikään ongelma. Itseasiassa puolidemoni piirsi hyvin mielellään eläimiä, niissä oli niin paljon jännittäviä yksityiskohtia ja huomioita, joita tuli joka kerta uusia.
"Voisin piirtää kissanpennun. Ne ovat aina niin hellyyttäviä. Tai ehkä piirrän jonkin ihan oman eläimen sinulle, jonkin Kiroi-eläimen. Mitä haluat sillä olevan?"
Darion hymyili tyytyväisenä ajatukseen, oli aina mielenkiintoista piirtää jotain, mitä ei ollut olemassa, vaan mikä tuli ihan jonkun omista ajatuksista ja mielikuvituksesta. Taide oli aina niin henkilökohtaista ja jokainen ymmärsi ja näki sen omalla tavallaan, joten oli mukavaa tehdä jotain, mikä oli täysin jonkun omaa taidetta. Tämä eläin olisi Kiroin taidetta, Darion vain piirtäisi sen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 19 Touko 2012, 19:38

"Ei minusta niin hyvä tulisi, vaikka minulla olisikin silloin hyvä opettaja." Kiroi vastasi luoden kevyen hymyn huulilleen puhuessaan, samalla punertavan oranssit silmät tutkailivat Darionin sormissa olevaa hiiltä odottavasti ja uteliaasti. Kuvaus Darionin veljestä ei ollut yhtään niin mukavan kuuloinen, kun sen esitti noin. Kiroi ei oikeastaan välittänyt muiden ulkonäöstä, mutta jos joku näytti hänen silmiinsä vähänkin uhkaavalta niin hän kyllä pysytteli mahdollisimman kaukana.
"Minusta tuntuu, että pidän sinusta enemmän." Eihän hän tuntenut Dastania tai ollut koskaan tavannut - hänhän olisi voinut vaikka rakastua tuohon ensisilmäyksellä - mutta koska hän tiesi Darionin lempeäluontoiseksi (ainakin hänen seurassaan) hän pysytteli mieluummin tuon seurassa. Jos Dastan oli komea ja taitava, tuo taisi olla suositumpikin ja Kiroi viihtyi paljon mieluummin yhtä näkymättömien olentojen kanssa kuin hän itse.

"Kiroi-eläin ei kuulosta kovin suloiselta", hän vastasi melkein heti hiukan itseironiaa äänessään, mutta hymynpoikanen huulilla oli ainoastaan surullinen ele. Hän ei osannut pitää itseään mitenkään suloisena, vaikka muut olisivat kertoneet sen hänelle joka päivä.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 19 Touko 2012, 23:15

Darion kuuli hyvin harvoin, että joku piti hänestä millään tasolla. Darion oli suhteellisen rauhallinen ja ystävällisen näköinen kasvoiltaan, mutta silti harvemmin kukaan pääsi sen tosiasian ohi, ainakaan vähään aikaan, ettei hän ollut ihan stereotypisen näköinen kaveri. Kiroi ei ollut tavannut vielä Dastania, mutta ainakin kunnes toisin sanottiin, Darion alkoi olla edes vähän aikaa tyytyväinen sarvipään ystävällisiin sanoihin, ja muuttui hiukan purppuraiseksi kasvoiltaan. Yleensä heistä kahdesta Dastan sai enemmän huomiota. Pelkoakin, kyllä, mutta vanhemmassa demonissa oli jotain eläimellistä ja alkukantaista viehätysvoimaa, joka vetosi niin naisiin kuin miehiinkin. Vetosi niihin kaikkein synkimpiin haluihin, joita ei uskaltanut ääneen lausua muille. Sinisen värin ja hännän lisäksi se oli pieni muisto heidän äitinsä uskomattomista viettelijän kyvyistä. Darionilla ne eivät vain tuntuneet olevan olemassa.

Darion ei voinut olla hieman nauramatta Kiroin niin itseironiselle kommentille. Miten jollain saattoi olla niin huono itsetunto?
"Älä nyt, minusta Kiroi-eläin vaikuttaa oikein somalta. Sellaiselta miellyttävältä seuralaiselta. Ainakin sille pitää saada tuollaiset hienot sarvet ja häntä. Ja samanlaiset, nätit silmät. Katsotaas.."
Darion päätti kuitenkin lähteä liikkeelle kissanpennusta, jota oli aikaisemmin ehdottanutkin, mutta nyt sille tulisi erilaisia lisäyksiä, jotta siitä ei tulisi ihan tavallista pikkupetoa paperilla, vaan Kiroi-eläin.
"Minkä värinen se on?"
Darion pohti uudelaisen luomuksen värityksiä, samalla kun piirteli pieniä kierteissarvia olennolle.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 20 Touko 2012, 00:28

Kiroi ei ollut kuten useimmat se oltiin huomattu jo niin käytökseltä kuin ulkonäöltäkin. Hänen oli hyvä olla vain tietynlaisten olentojen kanssa, sellaisten kuin Darion, joilla oli lämmin ja avoin sydän, mutta he jäivät helposti muiden varjoon. Sellaisten kanssa hänellä oli turvallinen olo eikä hän välittänyt oliko hänellä kymmeniä ystäviä vai vain pari hyvää ystävää.

Ehkä se oli vain kohteliasta puhetta, sellaista jolla rohkaistiin ystävää, jolla oli huono itsetunto ja joka mollasi itseään heti kun sai siihen tilaisuuden. Mutta pari pientä sanaa lämmittivät kummasti sydäntä, Kiroi ei edes muistanut koska joku oli kehunut häntä viimeksi ilman taka-ajatuksia vaatteiden alle pääsemisestä. Ja Darion mainitsi ne asiat, jotka hän piilotti mielellään ensimmäisenä muiden katseilta, hänestä tuntui hyvältä tietää, että kaikki eivät inhonneet hänen poikkeavia ruumiinosiaan yhtä paljon kuin hän itse. Maininta Roin silmistä kuitenkin oli se tekijä, joka sai kasvot punehtumaan melko railakasti samalla, kun sinertävähiuksinen nypläsi hiuksiaan kasvot laskettuina ja koitti saada lämmenneet poskensa palautumaan entiselleen.
"Pidätkö sinä minun silmistäni?" Pieni hymy pakottautui pojan huulille silkasta hyvästä mielestä ja hehkuvan hiilen sävyinen katse hapuili sinertäväihoisen suuntaan etsimään vastauksia.
"Joku iloinen ja kaunis väri, miten olisi sininen?"
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 20 Touko 2012, 20:00

Darion hymyili itsekseen, hahmotellessaan pientä, söpöä eläintä paperille. Hänelle tuli aina piirtämisestä hyvä mieli, ja se näkyi hölmönä virneenä puolidemonin kasvoilla. Darion teki hyvin huolella jokaisen yksityiskohdan ja tarkkaili välillä Kiroin sarvia tai häntää, jotta osaisi kopioida samanlaiset myös eläimelle. Kiroi oli itse asiassa melkoisen helppo muuttaa eläimelliseen muotoon, sarvipäässä oli jotain tiettyjä, kissamaisia piirteitä, ainakin Darionin mielestä. Toisaalta, hänen taiteellinen silmänsä saattoi olla myös sokea ja nähdä jotain myös siellä, missä sitä ei ollut.

Puolidemoni ei voinut olla hieman nauramatta, nähdessään Kiroin punastuvan kohteliaisuuksista.
"Pidän. Ne ovat kauniit."
Darion nyökkäsi hieman ja katseli hetken aikaa Kiroita rehellisellä katseella. Sarvipää ei tainnut turhan usein kuulla positiivisia kommentteja.
"Opin joskus kauan sitten, että on ihan turhaa surkutella ulkonäköään, varsinkin niitä asioita, joille ei voi tehdä mitään. Minulla on sininen iho, ei se siitä yhtään normaalimmaksi muutu, vaikka kuinka surisin ja yrittäisin peitellä sitä. Parempi vain hyväksyä asia ja oppia rakastamaan itseään sellaisena mitä on, koska ennemmin tai myöhemmin löytyy kuitenkin joku, joka rakastaa sinua samoista syistä."
Darion piirsi puhuessaan uteliaan näköisen karvapallon valmiiksi ja tarkasteli sitä hetken, ennen kuin kääntyi Kiroin puoleen.
"Sitä paitsi, olisi aivan kammottavaa, jos olisimme kaikki samanlaisia. Parempi olla ylpeä siitä, mitä on."
Leikkisästi puolidemoni napautti sormillaan Kiroin sarvia, jotta tämä ymmärtäisi lievän vihjailun.

"No, enpä tiedä, onko sininen niinkään iloinen väri, mutta ainakin se sopisi Kiroi-eläimelle. Mutta nyt se on ihan yksin. Sille täytyy piirtää kaveri. Mitä ehdotat? Toinen Kiroi-eläin, kenties?"
Darion alkoi jo vähän hahmottelemaan, missä toinen eläin tulisi olemaan. Vielä tässä vaiheessa siitä voisi tulla mikä eläin tahansa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 22 Touko 2012, 01:20

Yrityksistään huolimatta Kiroi ei saanut aivan heti tiputettua hymyä huuliltaan, kehuista jäi hyvä olo. Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut kelpaavansa jollekin sellaisena kuin oli. Ei kai oikeastaan koskaan.
Siitä lähtien, kun Kiroi oli oppinut ajattelemaan itse hän pystyi lukemaan lähimmäistensä katseesta jotakin mikä viestitti hänelle, että muut olisivat olleet onnellisia jonkin toisenlaisen kanssa. Muut tekivät virheitä, Kiroi ajatteli olevansa itse sellainen.

"Entä, jos ei löydy?" Kiroin koko elämä oli yhtä jossittelua. Positiivinen ajattelu oli kadonnut jonnekin hyvän aikaa sitten ja pyrki katoamaan aina, kun piti puhua elämänsä rakkaudesta, jota Kiroi ei rehellisesti uskonut edes olevan olemassa. Ainoa henkilö, johon hän oli siihen mennessä ihastunut oli rakastunut toiseen. Hänen tilaisuutensa oli mennyt ja ehkä toista ei tulisi enää.

"Miten voin olla ylpeä jostakin, jolla voin tappaa jonkun toisen?" Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa Kiroi ei kääntänyt katsettaan pois ja unohti nolostua katsoessaan Darionia takaisin suoraan silmiin. Jossakin punaoranssissa silmissä oli surullisuutta, vaikka hänen silmistään tunnetiloja pelkästään oli vaikeaa erottaa. Yritti vain etsiä vastausta ennenkuin Darion vastaisi mitään.

"Darion-eläin", demoni vastasi pian joutumatta edes miettimään yhtään sen tarkemmin vastausta miehen kysymykseen.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 22 Touko 2012, 16:27

Darion vähän pudisteli päätään. Kiroi oli niin negatiivinen ja tuntui ajattelevan kaikesta heti pahinta tai huonointa. Tietty määrä realistisuutta piti olla, mutta ei kaikkea pitänyt ajatella aina huonoimman mahdollisen kautta. Darion tiesi, tai ainakin uskoi tietävänsä, Kiroilla olevan potentiaalia vaikka mihin, mikäli sarvipää nyt edes kerran ajattelisi edes vähän positiivisesti.
"Voi sinua Kiroi. Älä ole noin pessimistinen. Olet todella nuori, sinulla on hyvin aikaa löytää itsellesi tärkeät henkilöt. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä tuo eteesi. Ei sinussa ole mitään erityisen ikävää luonteenpiirrettä, jota kannattaisi vältellä, joten varmasti kohtaat vielä jonkun."
Darion yritti rohkaista ystäväänsä edes vähän, hänellä kun ei näyttänyt olevan itsessään yhtään rohkeutta elämänsä suhteen. Miten ihmeessä puolidemoni saisi näytettyä Kiroille, että erilaisuus oli suurimmaksi osaksi pelkästään positiivinen asia, eikä sitä pitänyt hävetä?

Darion joutui uudemman kerran keskeyttämään työnsä, huomatessaan Kiroin katsovan häntä. Darionin äskeinen hymy vaihtui lievästi vakavampaan ilmeeseen. Oli totta, että Kiroin erinäiset ulokkeet saattoivat olla kohtalokkaita joissain tilanteissa, joten Darion ei edes lähtenyt yrittämään asian kieltämistä ja muokkaamista olemattomaksi uhaksi.
"Kyllähän ihmisetkin voivat kuristaa jonku paljain käsin tai hakata kuoliaaksi. Eivät raajat, kynnet, sarvet tai mikään muukaan kehon osa ole itsessään tappava ja vaarallinen, kaikki riippuu siitä, miten niitä käyttää. Minulla on tarpeeksi terävät kynnet ja voimaa iskeä suoraan ihmisen tai haltian rintakehän läpi ja vetää sydän ulos, mutta tekeekö se käsistäni yhtään sen vaarallisempia? Olen ylpeä käsistäni, joilla on vaarallisuuden lisäksi mahdollisuus luoda uskomattoman kaunista taidetta."
Darion kohautti vähän harteitaan, kuin osoittaakseen, ettei asia ollut niin vakava ja vaarallinen, mitä Kiroi mahdollisesti luuli.

Puolidemoni pääsi jälleen piirtämisen pariin, eikä voinut olla hieman nauramatta Kiroin ehdotukselle.
"Darion-eläin? Miltä se mahtaa näyttää. Aika tylsältä varmaan, eihän sillä ole mitään ylimääräistä."
Kuitenkin puolidemoni lähti toteuttamaan ystävänsä toivetta parhaansa mukaan.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 26 Touko 2012, 03:21

Niin monta kertaa hän oli kuullut sanottavan, että kirjaa ei voi arvostella kannen perusteella, mutta kaikki alkeellisetkin olennot tiesivät, että voimakkaimmat ja kauneimmat yksilöt saivat taatusti kumppanin. Eläimillä se ainakin toimi ja Kiroi tiesi monien ihmisolentojenkin valitsevan kumppaninsa myös ulkonäön perusteella, vaikka painotettiinkin, että sisin on se mihin rakastutaan.
Ehkä sarvipään täytyi vain toivoa, että hänen kumppaninsa olisi sokea.

Demoni tuskin oli koskaan satuttanut ketään tahallaan, mutta pelkästään se, että oma syntymä tappoi jonkun toisen sai kipeät arvet aikaan, jotka eivät kadonneet ajan myötä. Äidin rakkaus olisi kelvannut hänelle ja ehkä muutkin olisivat olleet myötämielisempiä häntä kohtaan, jos hänen äitinsä olisi selvinnyt hengissä synnytyksestä.
Mitä Darion mainitsi siitä, että pystyisi kiskomaan ihmisen kaltaiselta olennolta sydämen irti rintakehästä sai Kiroin näyttämään hetken ajan siltä ettei hänen kaltaiselleen herkkämieliselle olennolle olisi kannattanut sanoa jokaista asiaa. Mutta hän luotti sinertäväihoiseen ja hänelle Darion oli ollut mukava, joten karmaisevasta mielikuvasta huolimatta Kiroi pystyisi nukkumaan yönsä rauhassa.

"Toisaalta, onhan joillakin eläimilläkin sarvet." Hän myöntyi lopulta mietittyään hetken. Hänen sarvensa eivät edes olleet niin uhkaavat, että niillä olisi voinut vahingossa tappaa jonkun kääntymällä varomattomasti.

Darionin mainitessa eläinversionsa tylsyydestä Kiroin kasvoille ilmestyi lähes lapsekas ilme muutaman sekunnin ajaksi. Aivan kuin pikkulapselta olisi kielletty jotain hyvää.
"Ei se ole tylsä, sillä on pitkä häntä, muttei ollenkaan karvoja. Paitsi ehkä jokin harjas." Sarvipää vastasi tutkaillessaan Darionia katseellaan ja yritti päässään nähdä miltä mies mahtaisi näyttää eläimenä. Päällimmäisenä mieleen tuli vain sininen liskomainen eläin.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Touko 2012, 19:09

"Voi kuule, sarvet ja muut ehostukset ovat eläinmaailmassa kova juttu. Naaraat tykkäävät niistä, joilla on isoimmat sarvet tai tuuhein harja tai jotain. Joten sinun ei kannata yhtään hävetä ulkonäköäsi. Ties vaikka joku demoninainen pitää sinua viehättävänä juuri niiden takia."
Darion yritti edes vähän kohentaa ystävänsä itsetuntoa, kerran Kiroi oli niin siipi maassa aina ulkonäkönsä takia, kun he tapasivat. Puolidemonin itsensä mielestä Kiroin erikoiset piirteet tekivät hänestä viehättävän, eikä hän voinut olla ainoa olento maailmassa, joka niin ajatteli. Se oli absurdia. Maailmassa oli niin paljon olentoja, että mitä tahansa keksikään tehdä, joku toinen varmasti keksi jossain aivan saman asian. Yleensä universumi vain toimi niin. Mikään ei ollut uniikkia. Mutta sentään Kiroi oli edes vähän myöntynyt ja ollut samaa mieltä Darionin kanssa. Se oli hyvä alku kohti parempaa itsetuntoa ja itseään rakastamista.

Huvittuneena Darion käänsi katseensa uudelleen Kiroihin, sarvipään protestoidessa eläimen tylsyyttä. Hupaisaa, miten Kiroi näki Darion-eläimen.
"Joten se on siis lisko. Tai jokin lohikäärmeen alalaji, koska se luultavasti on isompi, kuin Kiroi-eläin. Varmaan myös peto, sellainen..juoksija. Sinulla on hyvä mielikuvitus, olet koska vain tervetullut antamaan jotain ideoita ja inspiraatiota."
Darion naurahti ja leikkisästi kosketti liiduilla Kiroin nenänpäätä, ennen kuin jatkoi liskomaisen olennon hahmottelemista, välillä miettien olennon asentoa. Puolidemoni oli tottunut työskentelemään yksin, mutta kieltämättä toisen osapuolen ideat tulivat aina hyvään käyttöön, koska niistä sai aina jotain uutta irti. Oli niin paljon hauskempaa työskennellä, kun joku oli samassa tilassa juttelemassa.
"Olenpa ollut epävieraanvarainen. Haluatko kenties jotain? Syötävää tai teetä?"
Darion pikkuisen havahtui kesken olennon hartioiden hahmottelun ja katsahti uudelleen Kiroita.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 27 Touko 2012, 03:03

Ei nainen, Kiroi ajatteli muttei saanut suutaan auki sanoakseen sitä ääneen. Rakkauselämä oli hänelle kova paikka, kyllä hänelle olisi kelvannut joku jonka kylkeen käpertyä, mutta sen lisäksi miten vaikeaa oli löytää kaltaistaan täältä tuli myös ilmi toinen ongelma. Asiasta ei saanut puhua julkisesti ja kenties sarvipää pelkäsi niin Darionin reaktiota kuin kaikkea muutakin mikä liittyi asiaan. Hän ei halunnut menettää ainoaa ystäväänsä vain sen takia, että tytöt eivät kiinnostaneet. Hän ei enää voinut turvautua siihenkään ettei kiinnostunut kummastakaan sukupuolesta, kun hän ihan selvästi halusi jonkun lähelleen muutenkin kuin vain pitämään kädestä kiinni, kun maailma potki.

Puolidemonin alkaessa luetella Darion-eläimen ominaisuuksia siniharmaahiuksinen nyökytteli lähes innostuneesti sanojen tahdissa alkaessaan saada ajatuksen päästä kiinni. Liidun koskettaessa hänen nenänpäätään Kiroi oli jo saanut hymyn huulilleen.
"Kaikki on hyvin, en tarvitse mitään." Kiroi vastasi pudistellen hiukan päätään niin, että sinertävä sävyiset hiukset jäivät eleen seurauksena kevyesti pörröön paikoittain. Juuri nyt hän oli niin kiinnostunut Darionin piirtämisestä ettei hän olisi edes huomannut, jos hänen vatsansa olisi päästänyt murinaa, joka olisi säikäyttänyt isommankin eläimen.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 27 Touko 2012, 14:43

Darion ei ollut tyhmä olento, hän kyllä oli huomannut Kiroin vaikenevan, puolidemonin mainitessa naisista. Nyt kun Darion mietti, Kiroi oli hiljentynyt joka kerta asiasta tai vältellyt sitä. Se tietysti aiheutti jonkinlaisia epäilyksiä, mutta Darion ei mielellään alkanut tehdä omia johtopäätöksiään, varsinkaan ääneen, sillä ne saattoivat olla hyvinkin loukkaavia toista kohtaan. Oli parempi odottaa ja katsoa, oliko puolidemoni oikeassa vai väärässä. Ei sillä, että hän olisi tuominnut ystävänsä, Darionilla ei ollut mitään Kiroita vastaan niin kauan, kun hän ei tehnyt mitään muita satuttavaa. Eikä puolidemoni uskonut sarvipään olevan henkisesti kykeneväinen satuttamaan kärpästäkään. Parempi tietysti niin tällaisina levottomina, sotaisina aikoina, jolloin kenestäkään ei voinut olla täysin varma.

Darion veti jalkansa vasten rintaansa ja käpertyi melkein keräksi, jotta voisi hahmotella pieniä yksityiskohtia kuvaan mahdollisimman tarkasti. Darion-eläimen suomut eivät olleet helppoja piirtää.
"No voisin muutenkin keittää teetä, kunhan saan tämän valmiiksi."
Darion vertasi äskeisiä luonnoksiaan Kiroista Kiroi-eläimeen.
"Tulet näyttämään niin hyvältä seinää vasten, kunhan saan värit näihin."
Darion oli niin innoissaan piirtämisestä, vielä enemmän maalaamisesta, jolloin hän sai kunnolla leikkiä väreillä ja mielikuvituksellaan.
"Voisitko olla niin ystävällinen ja avata tuon paketin? Kävin aikaisemmin ostamassa uusia värejä, ja kunhan saan luonnokset tehtyä, ne saavat eloa."
Darion osoitti hännällään pöydällä olevaa, ruskeaan paperiin käärittyä pakettia.
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron