Make me a rainbow | Forte!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Forte » 27 Elo 2012, 21:21

"Olen joskus kuullut sanonnan, että pitää ensin pukeutua väriin, ennen kuin voi ymmärtää sitä. Ehkäpä se tarkoittaa juuri tätä."
Darion muisteli huvittuneena kuulemiaan viisauksia kadulta ja taiteilijapiireistä. Kuten taiteilijat yleensä, myöskään heidän viisautensa eivät olleet järin selviä ja järkeviä, mutta jostain syystä niitä silti kuunneltiin.
"Älä huoli, hiili lähtee kyllä ihan vedellä ja saippualla, eikä se ole edes myrkyllistä."
Kiroin kasvot jäivät joistain kohdista hieman tummiksi. Näky oli melkoisen karu, näytti miltei siltä, kuin tummat läiskät olisivat mustelmia, sen verran hyvin ne erottuivat sarvipään kalpeaa ihoa vasten. Ajatus puistatti Darionia ja olisi tehnyt hänestä surullisen, mikäli hän ei olisi tiennyt värin johtuvan pelkästään viattomasta hiilestä. Mutta tieto siitä, mitä Kiroin menneisyydessä oli tapahtunut, ei ainakaan parantanut ajatusta yhtään.

Kieltämättä Kiroi halusi piirtää melkoisen haastavan aiheen. Darion lopetti hetkeksi maalaamisen ja pohti satujen muuttamista kuvaksi. Olihan siihen tietty monta keinoa, mutta ne saattoivat olla vähän haastavia sarvipäälle.
"Sinulla on varmaan jokin suosikkisatu ylitse muiden? Piirrä vaikkapa sen henkilöitä tai tapahtumia, tai tuntemuksia mitä sinulle herää, kun kuulet tarinoita. Niin, tuntemuksia. Voit vaikka piirtää pelkästään muotoja ja värejä, joita sinulle tulee mieleen. Taiteessa kun ei ole rajoja."
Darion oli hyvin utelias näkemään, millaisia maailmoja Kiroi osaisikaan tehdä. Ei taideteoksen tarvinnut olla täydellinen ja kaikkien ihannoima. Tärkeintä oli, että halu tehdä taidetta tuli sydämestä ja hyvistä tunteista.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 27 Elo 2012, 22:48

"Se tuntuu hassulta", Kiroi ei tainnut osoittaa sanoja kenellekään muulle kuin itselleen, mutta huomasi sanoneensa ne kaikesta huolimatta ääneen. Tummat kohdat sormissa tuntuivat nihkeiltä, kun niitä hankasi toisiinsa. Aiemmin hän oli ollut hyvin tarkka siisteyden suhteen ja kuka ei olisi, jos kaikki oltiin aina tuotu valmiina nenän eteen. Ensimmäiset yöt ulkona olivat opettaneet ettei pieni likaantuminen tappanut ketään ja itseasiassa niin puhdistavaksi väitetty vesi, jos mikä teki pahaa, jos ei sattunut olemaan kovin lämmin ilma muutenkaan.

Ajatuksistaan hän päätyi taas jotakin kautta palautumaan maanpinnalle huomaamaan Darionin vastanneen hänen kysymykseensä. Ollessaan niin keskittynyt ideaan Roi unohti vastata mitään Darionin kysymykseen ainakaan sanallisesti, mutta hänen kehonsa viesti kyllä ajatuksista. Jo likaiset kätensä unohtaneena Kiroi nojasi leukaansa hieman kämmeneensä ja alkoi jonkin ajan kuluttua vetämään haaleita viivoja uuteen paperiin.
Näytti melkein siltä kuin hän olisi päättänyt tehdä äkisti jotain muuta ja hetkessä paperin reunat alkoivat täyttyä pehmeistä hiilijäljistä joita levitettiin toisinaan sormilla aivan kuin ne eivät olisi olleet tarpeeksi likaiset entisestään. Tummat ja utuiset hiilipyörteet muistuttivat demonin silmiin myrskypilviä, mutta niiden merkitys oli hänelle vähäisempi kuin kasa hiiliviivoja keskellä paperia.

Paperin keskustan Kiroi jätti hieman vaaleammaksi ja alkoi sitten vahvistaa hiilellä kahden hahmon ääriviivoja. Toinen hahmoista oli iso, valkea lintumainen eläin, jonka tunnisti nokasta, siivistä ja pyrstöstä vaikka Kiroin taiteellisuus muuten muistutti ehkä enemmän lapsen piirrosta, joka jätti paljon tulkinnan varaan. Valkean linnun vieressä oli pienempi lintu, joka oli puolestaan tumma ja jonkin ajan hiilellä töhertelyn jälkeen se näytti enemmän pölypallolta kuin linnulta.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 28 Elo 2012, 22:30

Ei ollut mitenkään uutta, että inspiraatio piirtää ja maalata tuli tarinoista ja saduista. Niin kävi usein Darionille, ja hän näki hyvin mielellään, miten Kiroi ilmaisisi ajatuksiaan saduista. Kiroilla vaikutti olevan hyvin rikas mielikuvitus, taiteilija-aineista. Pienellä lisäopetuksella hänestä voisi kehkeytyä aikamoinen taituri siveltimen kanssa. Jälleen kerran Darion keskeytti oman työnsä, nähdäkseen paremmin Kiroin tekemää. Puolidemoni itse ei pitänyt siitä, että joku katsoi hänen puolivalmiita töitä, mutta ehkei Kiroi ollut yhtä pikkutarkka. Darion silmäili nopeasti paperia, sen verran mitä nyt työtä näki. Hän erotti erilaisia hiilijälkiä, jotka eivät aluksi näyttäneet oikein asettuvan yhteen ja muotoon, mutta kun niitä tarpeeksi tarkasteli, alkoi erottaa kuvia. Kiroi oli tosiaan taitava. Hänellä oli oma tapansa piirtää ja ilmaista ajatuksiaan, tuosta tulisi hyvin nätti taideteos. Paperille ilmestyi myös jokin lintu, mutta Darion ei uskaltanut lähteä veikkaamaan, mikä lintu oli kyseessä. Ainakin kuvista päätellen sen takana oleva satu olisi varmasti mielenkiintoinen.
"Jos haluat käyttää värejä, voit käyttää palettiani."
Darion siirsi väripaletin hieman lähemmäs Kiroita.

Koska Darion ei halunnut olla tunkeileva, puolidemoni jatkoi omaa työtään. Se oli yli puolessa välissä jo.
"Mahdatko haluta kertoa minulle sen tarinan, johon tuo piirroksesi perustuu?"
Darion kysyi uteliaana, maalatessaan kankaalle Kiroi-eläimen turkkia elävämmän näköiseksi.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 29 Elo 2012, 11:06

Kiroin tapa toteuttaa itseään poikkesi melkolailla siitä miten Darion ja muut taiteilijat yleensä lähtivät liikkeelle. Toki Kiroi oli oppinut Darionin työskentelyä seuraamalla mitä hyötyä oli luonnoksella, mutta hänellä oli myös tapana lisäillä pieniä ideoita piirtäessään. Hän ei lähtenyt mistään tietystä ideasta vaan idea syntyi työskennellessä.

Vain hyvin harvoin Kiroi unohtui tekemään jotakin asiaa niin paljon ettei hän yksinkertaisesti huomannut mitä ympärillä tapahtui. Se oli selkeästi joku taiteilijahenki-juttu, johon incubus ei ollut sen pahemmin syventynyt. Huomasi lähinnä itsekin unohtuneensa toisinaan hyvän kirjan pariin niin pitkäksi aikaa, että kaikki muu mitä piti tehdä jäi tekemättä. Puolidemonin utelias katselu ei siis tällä kertaa haitannut häntä ja suurin syy siihenkin saattoi olla se, että Darion katsoi nimenomaan piirrosta eikä häntä. Sarvipäällä kun oli melkein vainoharhainen taito huomata, jos joku katsoi häntä, vaikka hän olisi itse ollut selin katselijaan päin.

Pieni, pörröinen, ehkä ankanpoikaselta vaikuttava tumma hahmo sai hiljalleen jonkinlaista muotoa ja varjostuksia. Väreistä Kiroi kuitenkin kieltäytyi, sillä hänen mielestään tämän hetkinen taideteos ei kaivannut niitä.
Piirroksen takana oleva tarina kiinnosti Darionia ja Roi mietti oliko taiteilija mahtanut jo kuulla sen joltakulta muulta. Hänen tietääkseen se oli yksi perinteisimmistä, tosin saduista kulki aina erilaisia variaatioita.

"Se kertoo ankanpoikasesta, joka syntyy muita poikasia isompana ja kukaan ei pidä siitä, koska se on niin ruma. Jopa sen oma perhe alkaa syrjiä sitä, joten se lähtee pois ja joutuu kokemaan kovia, kun yrittää selvitä yksin."
Sarvipäinen sanoi yrittäessään tiivistää tarinaa päänsä sisällä. Oli lähes selvää miksi Kiroi piti sadusta niin kovasti - se oli melkein suoraan kuin hänen omasta elämästään. Tosin hänen menneisyytensä oli ehkä aavistuksen verran surullisempi ja hänen tarinansa olisi ollut huomattavasti katkerampi - täynnä kätkettyä kostonhimoa, vaikka ei uskaltanut edes korottaa ääntään muille.
"Rankan talven jälkeen se näkee kolme maailman kauneinta joutsenta ja haluaa mennä tervehtimään niitä, vaikka pelkää, että ne nokkivat sen hengiltä. Kun se astuu veteen se huomaakin vedenheijastuksesta muuttuneensa itsekin kauniiksi joutseneksi."
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Elo 2012, 20:26

Darion hymyili vähän, kuullessaan Kiroin selityksen piirrokselle. Kyseessä tosiaan oli hyvin tuttu tarina, jopa Darion oli kuullut sen joskus pienenä. Oikeastaan, hän oli kuullut kaikki mahdolliset tarinat, faabeleista prinsessatarinoihin. Kaikki olivat silloin aikoinaan olleet yhtä upeita ja mukaansatempaisevia, opettavaisia ja salaperäisiä. Henkilökohtaisesti puolidemoni oli iloinen, ettei ollut menettänyt kiintymystään satuihin ja muuttunut tylsäksi, kyyniseksi aikuiseksi. Jos Darion saisi päättää, hän ei varmaan koskaan kasvaisi aikuiseksi. Maailmasta tuli helposti todella tylsä ja harmaa muuten.
"Olen kuullut sen tarinan. Pidän siitä, miten lopussa ankanpoika löytää kaltaisiaan ja hänen erilaisuudestaan tulee jotain hyvin kaunista."
Tuollaiset tarinat jäivät mieliin, koska ne yleensä muistuttivat kuulijan omaa elämää niin paljon. Kaikki suurimmat ja tunnetuimmat sadut olivat usein vertauskuvallisia, eikä satu ankanpoikasesta ollut mikään poikkeus.
"Eläinsadut ovat ihania, mutta pidin pienenä saduista, joissa oli urhea prinssi joutuu tekemään urotöitä, käyttämään älyä ja voimaa, saadakseen prinsessan. Yksi oma suosikkini kertoo prinssistä, joka muuttuu turhamaisuuden ja itsekkyyden takia pedoksi, ja vain todellinen rakkaus murtaa loitsun."
Darion muisteli hetken aikaa tarinaa.

Maalaus alkoi saada paremmin muotoa, siitä puuttui vielä tausta ja kauniit, eläväksi tekevät yksityiskohdat, mutta muuten kaksi eläintä alkoivat näyttää eläimiltä, ei vain kasalta maalia. Darion käänsi hetkeksi taulua Kiroita kohti.
"Mitä pidät tähän asti? Teenkö jotain muutoksia?"
Darion ei pahastuisi, vaikka Kiroi haluaisikin jotain toisin. Kritiikki teki ihan hyvää, siinä oppi paljon enemmän, kuin vain kehuissa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 29 Elo 2012, 21:10

Darionin tavoin Kiroi oli tyytyväinen osittain lapsekkaaseen mielikuvitukseensa. Vaikka hän ei ollut ulkoisestikaan vielä aikuinen ja hän oli elänyt silti yhden ihmiselämän verran, demoni tuntui eläneen jonkinlaisessa satumaailmassa päänsä sisällä. Piilossa pahalta maailmalta, hokemassa itselleen, että kaikki muuttuu vielä joskus. Sarvipää ei tulisi aikuistumaan ihan heti - hän oli liian viaton tietämään miten ruma paikka maailma oli todellisuudessa.

Kuunnellessaan Darionia pojan huulet menivät vähän mutruun hänen viimeistellessä piirrostaan.
"Minä en pidä niistä. Prinssit ja prinsessat ovat aina kauniita, vaikka osaisivat mitä. Ei ole rumaa poikaa, joka saa kauniin tytön." Eikä poikaa, jonka prinssi olisi valmis pelastamaan. Prinssejä kiinnostivat vain kauniit prinsessat. Kiroi jäisi yksin loppuelämäkseen.

Kiroi sai hetken taukoa elämän pahoista asioista murjoittamiselle, Darionin kysyessä mitä hän oli mieltä maalauksesta. Roi ei ollut valmistautunut siihen, että Darion saisi näkyviä tuloksia näin nopeasti aikaan, mutta ajatus siitä ilahdutti häntä. Sarvipää konttasi aavistuksen verran lähemmäs tarkastelemaan katseellaan siveltimen jälkeä ja värisävyjä. Hän tiesi mitä hän pystyi odottamaan Darionilta, mutta jotenkin sitä ei koskaan ollut valmis näkemään mitä joku toinen näki oikeasti päänsä sisällä. Ja sen kuvan perusteella Kiroi ajatteli, että maailma Darionin silmillä mahtoi näyttää upealta.
"Minä pidän siitä, älä muuta mitään."
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Elo 2012, 22:44

Darion ei ollut täysin samaa mieltä Kiroin kanssa prinsessoja ja prinssejä sisältävistä saduista, vaikka oli sarvipään mielipiteessä kyllä perääkin. Harvoin tarinoissa oli ketään rumaa, ellei tästä lopussa tullut kaunis henkilö. Yleensä rumia olivat vain ilkeät sisarpuolet. Sekin oli erikoista, aina oli kaksi tai kolme ilkeää sisarpuolta, muttei koskaan ilkeitä ja rumia velipuolia. Ehkeivät miehet voineet olla rumia saduissa, eiväthän he muuten voisi olla sankareita. Tosin, Darionista olisi mukavaa lukea välillä jostain ei-niin-sankarillisesta tyypistä. Saattoivathan hiljaiset ja rauhallisetkin henkilöt löytää itselleen prinsessan ja puoli valtakuntaa.
"No, onhan tuo totta. Mutta kyllä joissain saduissa päähenkilönä on köyhä paimenpoika, joka saa prinsessan tehtyään jotain oikein. Välttämättä hän ei ole kaunis ja rikas heti alussa."
Darion jätti mainitsematta, ettei ihan täysin ymmärtänyt myöskään sitä, kuka kuningas haluaisi antaa prinsessan paimenpojalle vaimoksi, oli hän sitten tehnyt kuinka isoja urotöitä tahansa.

Darion hymyili tyytyväisenä, Kiroin selvästi pitäessä hiljalleen valmistuvasta maalauksesta. Olisi valehtelua sanoa, etteikö positiivinen palaute tuntuisi aina hyvältä. Se kieltämättä kohotti mielialaa kummasti.
"Siitä puuttuu vielä yhtä sun toista, mutta en muuta, jos pidät siitä."
Darion käänsi taulun takaisin itseään kohti ja pyöräytti sivellintä maalissa.
"Mitä sanoit aikaisemmin saduista..ehkä sinun kannattaisi kirjoittaa niitä itse? Juuri sellaisia satuja, joita haluat, juuri sellaisilla henkilöillä, joista pidät. Minä ainakin lukisin niitä."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 30 Elo 2012, 10:14

Eläimiä ei kuvattu adjektiiveilla kaunis tai komea ja juuri siitä Kiroi piti eläinsaduissa. Eläimet olivat vain eläimiä muiden joukossa, mutta satujen ihmisillä tuntui aina olevan joku pakkomielle olla kauniita. Rumia olivat vain ilkeät hahmot, kuten noidat. Ikäänkuin oli tuomittu olemaan jollakin tavalla vähintäänkin paha, jos ei näyttänyt siltä, että kaikki lankeaisivat jalkojen juureen.

Kiroi silmäili Darionin maalausta eikä keksinyt millään ainakaan mitään huonoa sanottavaa. Hän piti Darionin maalausjäljestä ja väreistä - niitä hän rakasti. Hiililuonnokset näyttivät äkisti niin kovin synkiltä värien rinnalla. Kiroi kömpi ylös lattialta ja jätti miehelle tarkoitetun piirroksen pöydältä istuessaan jälleen alas sohvalle lähemmäs puolidemonia seuraamaan tuon työntekoa.
"Olen miettinyt sitä, mutta en saa koskaan mitään aikaiseksi. En tiedä mistä pitäisi aloittaa." Ja toisaalta hän ei tiennyt sanoiko Darion haluavansa lukea hänen tarinoitaan vain kohteliaisuudesta, entä jos hän ei pitäisikään niistä? Se ei ollut hänen ainoa huolenaiheensa, vaan hän ei myöskään tiennyt mitä Darion mahtaisi ajatella hänestä, jos saisi tietää mitä hänen päässään liikkui tarinoiden perusteella. 'Niin kaksi prinssiä eli elämänsä loppuun asti onnellisina' tuskin kuului perinteiseen tarinaan ja joku olisi ollut varmasti valmis nirhaamaan hänet sellaisen syntisen ajatustavan takia.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Elo 2012, 22:57

"En ole kirjailija, mutta jos on intohimoa tehdä jotain taiteellista, aloitus ja koko tapahtuma tulee ihan itsestään. En minäkään yleensä mieti, mitä maalaan tai soitan. Minä vain..teen sitä. Aloitan ensimmäisellä pensselin vedolla tai pianon koskettimella ja asiat lähtevät liikkelle itsestään."
Darion jakoi omia kokemuksiaan taiteellisesta elämästä, ja toivoi niiden olevan edes vähän ymmärrettäviä. Puolidemoni ei ihan aina osannut ilmaista kunnolla sanoin, mitä tarkoitti ja mitä hänen päässään liikkui.
"Jos haluat kertoa jonkun keksimäsi tarinan, ole hyvä vain. Joskus on parempi aloittaa puhumalla ja sitten vasta kirjoittaa satu muistiin."
Darion lopetti hetkeksi työskentelyn ja laski siveltimen maalaustelineeseen. Hän tarvitsisi pienen tauon, niinkin mukavaa ja innostavaa kuin maalaus olikin. Darion nousi hetkeksi seisomaan ja venytteli käsivarsiaan.
"Jatkan kohta."
Varmuuden vuoksi puolidemoni ilmoitti asian Kiroille, ettei sarvipää luullut saavansa puolivalmista teosta.

Darion silmäili pöytää, jolle Kiroi oli laskenut tekemänsä piirroksen. Uteliaana puolidemoni kumartui katsomaan hiilipiirrosta tarkemmin.
"Tämähän on oikein hieno työ. Siitä näkee hyvin heijastuvan tuntemuksesi siihen tarinaan rumasta ankanpoikasesta."
Darion ei sanonut näitä asioita kohteliaisuudesta, hän sanoi ne, koska todella tarkoitti puheitaan. Piirros oli hyvin miellyttävä. Hetkeksi Darion tuli sohvalle ja istui Kiroin viereen, venytellen ranteitaan.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 05 Syys 2012, 22:00

Kiroi uskoi tietävänsä mistä Darion puhui, mutta hänen ajatusmaailmassaan sellainen oli vain luontaisesti lahjakkailla henkilöillä. Hän ajatteli kuuluvansa joukkoon, joka sai nähdä hikeä, kyyneleitä ja verta ennenkuin saisi edes mitään tulosta aikaiseksi. Mikään ei sujunut häneltä itsestään.

Hän mietti sitä, mitä mies sanoi. Että tarinat pitäisi puhua ennenkuin niitä voitiin kirjoittaa muistiin, mutta hänelle se ei ollut helppoa. Hänen tarinansa olivat salaisia kuin päiväkirjaan kirjoitettuja kertomuksia, joita ei oltu tarkoitettu muiden silmille. Mutta jos hän ei halunnut satuja muille miksi hän ylipäätään kirjoittaisi? Muuten kuin omaan pöytälaatikkoon.

Darionin irtautuessa maalaamisesta hetkeksi ja tarkastellessa hänen piirrostaan Kiroi vilkaisi itsekin hiilitahroja paperilla ja yritti kovasti nähdä jotakin muutakin kuin kahta lintua esittävän piirroksen.
"Voiko niistä nähdä tunteet?" Hetkeksi ajatus karmi Kiroita, hän ei halunnut sikäli, että muut joutuivat kokemaan hänen tunteensa eikä hän pitänyt myöskään ajatuksesta, että joku tietäisi mitä hänen päässään ja kehossaan tapahtui vaikkei sitä ulospäin näkynytkään.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 06 Syys 2012, 20:58

Kiroin jäädessä hiljaiseksi tarinoiden suhteen, Darion ei enää jatkanut aiheesta. Lisäksi hänellä ei olisi edes ollut enempää sanottavaa, kirjoittaminen ei ollut hänelle niin tuttu ja läheinen asia kuin maalaaminen. Joten nuori taiteilija jatkoi mieluummin keskustelua kuvien herättämistä tunteista.
"Älä koskaa aliarvioi tunteiden voimaa. Kaikki mitä tunnet, ilmestyy kuin itsestään paperille. Näytän sen sinulle."
Darion nousi hetkeksi sohvalta ja hävisi nurkan luokse, jossa hän säilytti valmiita maalauksiaan. Osan hän oli tehnyt vain huvikseen, osan ansaitakseen rahaa. Tai välillä hän oli tehnyt ansaitakseen rahaa, mutta halunnutkin sitten pitää teoksen syystä tai toisesta.

Darion otti kaksi melko isoa maalausta ja toi ne sohvan eteen, näyttäen molempia Kiroille.
"Huomaatko eron? Kumman olen tehnyt masentuneena ja kumman onnellisena?"
Taulut olivat hyvin erilaisia toisistaan. Toisessa oli jokin synkkä metsä, jonka varjomaiset puut kurottelivat kohti sinimustaa taivaista. Jokin iso, varjomainen ja punasilmäinen peto liikkui levottomana puiden lomasta, sen kirskuvan ja hyytävän äänen melkein kuuli. Toinen taulu sen sijaan oli hyvin eloisa. Siinä oli joki, joka pauhusi suurten hevosten muodossa kauniissa kesämaisemassa, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.
"Huomaatko? Vaikken edes ajattelisi koko asiaa, maalauksiin ilmestyy sen hetkinen tunnetila, tai jonkin tarinan tunnetila. En kykene maalaamaan surullista tarinaa kertovaa kuvaa, jos olen onneni kukkuloilla."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 28 Syys 2012, 09:49

Nähdessään kaksi Darionin täysin toisistaan poikkeavaa maalausta Kiroin ei ollut vaikeaa päättää kummasta hän piti enemmän. Hän piti tarinoista ja saduista, mutta punasilmäinen peto muistutti häntä jostakin menneisyyden kauhusta, jota hän ei halunnut kohdata enää. Kiroi ei pitänyt pimeistä metsistä, hän ei edes liikkunut ulkona juurikaan auringon laskettua.

Jos jonkun olennon mielentilan pystyi kanavoimaan noin hyvin kankaalle, Kiroi ei ollut ihan varma olisiko hän halunnut nähdä Darionia muussa kuin hilpeässä mielentilassa. Hänestä oli ylipäätään melkein käsittämätöntä, että hänen tuntemansa iloinen ja kiltti Darion omisti muitakin tunnetiloja. Oikeastaan se oli lähes pelottavaa - koko aikana hän ei ollut nähnyt koskaan Darionia vihaisena, oikeastaan hänen oli hyvin vaikeaa saada ketään suuttumaan. Toisaalta se oli vain loogistakin, Kiroi halusi ajatella itselleen lähimmät ja rakkaimmat olennot turvallisina eikä pelottavina, vaikka mitäpä kukaan tunteilleen mahtoi. Kyllä hänelläkin oli hetkiä, jolloin hän oli pikemminkin kiukutteleva kakara.

"Mutta eikö se ole aika tarttuvaa? Jos olet iloinen ja luet surullisen tarinan et ole enää pitkään iloinen." Tai niin hänelle kävi. Puhuessaan Kiroi tutkaili lähinnä iloisempaa ja värikkäämpää kuvaa ja vältteli katsomasta metsässä vaeltelevaa hirviötä, joka nostatti ihon kananlihalle.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 28 Syys 2012, 19:14

Oli helppoa huomata, ettei Kiroi suuremmin pitänyt masentavasta työstä. Ei siinä mitään, ei Darion itsekkään välittäisi pitää kyseistä maalausta seinällä, mutta se oli ollut hyvä tapa käsitellä pahaa oloa, masennusta ja stressiä, joten siksi puolidemoni säilytti hirviömaalauksen, niinkin kamala kuin se oli. Kaikilla oli omat tapansa käsitellä ikäviä hetkiä, Darionilla ne olivat siveltimeen ja väreihin tarttumista. Ainakin se oli turvallisempaa, kuin riidan haastaminen jossain majatalossa.
"Pahojen asioiden maalaaminen tuntuu aina pahalta, mutta kun ikävyydet on saanut paperille, olo on huomattavasti parempi. Siksi jaksan olla niin hyvällä tuulella."
Darion naurahti hiljaa, ja laittoi masentavan maalauksen pois, se tuntui ahdistavan Kiroita.
"Pahaa oloa ei kannata koskaan pitää sisällään."
Puolidemoni lisäsi.

Darion laittoi taulut takaisin nurkkaan ja palasi istumaan lähelle Kiroita.
"Olet oikeassa, mielialat ovat tarttuvia. Siksi minun pitää päästä purkamaan ne jollain tavalla, yleensä maalaamisella, koska en halua tartuttaa muihin pahaa oloa. Iloisuus on asia erikseen."
Darion selitti oman näkemyksensä Kiroille. Harva tajusi, miten paljon Darion kertoi mielialastaan ja tunteistaan maalaamisen kautta. Hänen asiakkaat pitivät häntä hyvänä maalarina, mutta harvemmin he pysähtyivät miettimään, oliko kenties kankaaseen kätketty jokin tunnetila.
"Maalauksistani löytää kaikki tunnetilat. Rakkaudesta vihaan ja surusta riemuun."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Anttu » 28 Syys 2012, 21:55

Vaikka hän oli pitänyt tarinoista siitä lähtien, kun oli saanut ensimmäisen kirjan käsiinsä jo ensimmäisinä hetkinä Kiroi oli huomannut inhoavansa kauhutarinoita enemmän kuin mitään muuta. Elämänsä aikana hän oli tainnut lukea yhden kirjan, jonka jälkeen hän oli nyhjöttänyt useitä öitä silmät auki pälyilemässä ettei mikään mörkö hyökännyt huoneen pimeästä nurkasta.
Sisarusten kesken se oli ollut valttikortti varsinkin aikanaan kurittomalle isoveljelle, joka oli kiusannut Kiroita mitä kamalimmilla tarinoilla siitä huolimatta, että hän oli itse pitänyt käsiä korvillaan ollakseen kuulematta sanaakaan.

Kiroi kyllä kuunteli Darionia ja miehen selitystä siitä miten tunteet ja taide kulkivat lähes aina käsikädessä, mutta ainoastaan yksi sana kipusi hänen mielessään ylitse muiden ja hänen oli pakko ottaa se esille pieni hymynpoikanen huulillaan.
"Näytä minulle joku työ, jonka olet tehnyt rakastuneena." Kiroi halusi tietää miltä se näytti, miltä tunne näytti paperilla tai kankaalla. Hän halusi tietää miltä se näytti muiden silmissä, koska niin pitkälti kuin hän sitä itse ymmärsi hän ei koskaan ollut ollut rakastunut. Ihastunut ehkä (lähinnä yksipuolisesti), mutta yksi elämän suurimmista tunteista oli jäänyt häneltä kokematta. Ehkä suurimmaksi osaksi sen takia, että hän yritti telkeytyä syrjään maailmalta.
Anttu
 

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Syys 2012, 20:25

Kiroin hymyily tarttui nopeasti myös Darioniin, mutta virnistelyn syy sai hänet vähän hämmästyneeksi.
"Jaa-a. Onkohan minulla yhtään sellaista vielä olemassa."
Darion oli romantikko ja saattoi ihastua herkästi, mutta rakkaus oli asia erikseen. Sitähän sanottiin, että rakkaudella oli monet kasvot, mutta se, mitä Kiroi luultavimmin tarkoitti, ei ollut kovin yleisä Darionin elämässä. Mietteliäänä puolidemoni nousi ylös ja palasi takaisin tutkimaan taidepinoaan. Varmasti jossain, tunteiden syövereissä, oli myös joku räpellys rakkaudesta. Darion ei tosin sillä hetkellä muistanut maalanneensa yhtään aiheeseen liittyvää kuvaa, paitsi tilaustöinä.
"No rakkaudesta kertovia maalauksia kyllä on, mutta se taitaa olla vähän eri asia. Aateliset yleensä tykkäävät maalauksista, jossa on jokin kaunis maisema, sekä prinssi ja prinsessa."
Darion kuitenkin siirsi syrjään muutamia aiheeseen liittyviä kuvia.

Pienen etsinnän jälkeen Darion jäi tarkastelemaan yhtä kuvaa. Hän yleensä muisti, mitä oli ajatellut ja tuntenut maalaamisen yhteydessä, eikä kyseinen kuva ollut poikkeus.
"Tämä on ainakin yksi niistä."
Darion käänsi taulun Kiroita kohti. Se oli hyvin hennoilla, rauhallisilla ja unenomaisilla väreillä ja muodoilla maalattu kuva, joka ei samalla tavalla näyttänyt jotain tiettyä tapahtumaa, kuin Darionin muut työt. Se oli värien keskenäistä vuorovaikutusta, joka loi kankaalle yhä uusia ulottuvuuksia ja yksityiskohtia. Aivan kuin maalauksessa olisi ollut tuulessa liehuvaa silkkiä ja samettia.
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron