Sivu 6/6

ViestiLähetetty: 25 Loka 2012, 22:26
Kirjoittaja Anttu
// Pahoittelut taas kestosta >-> on sattunut ja tapahtunut niin kauheasti kaikenlaista. Yritetään saada tämä peli nyt edes loppuun asti niin voin sitten jättäytyä varmaan pois roolipelien maailmasta, kunnes saan oman elämäni kondikseen ja kiinnostun taas joskus enemmän. Olen tällä hetkellä hankkimassa omaa asuntoa niin siihen on mennyt kaikki energia. //

Kiroi seurasi Darionin puuhastelua katseellaan ja jäi odottamaan maalausta, josta heijastuisi Darionin tunteita. Hänestä olisi ollut mukavampaa tietää miehen sielunelämästä ja tuntea tuota ylipäätään hieman paremmin - Kiroi ei ollut niin läheinen tai ollut tuntenut häntä niin pitkään, että olisi nähnyt Darionia koskaan erilaisten tunnetilojen vallassa. Useampien tunteiden ja tilanteiden kokeminen lähensi yleensä ystävyyttä ja opetti tuntemaan muita enemmän.

Maalaus, jonka Darion näytti hänelle oli aivan erilainen kuin mitä hän oli odottanut. Jotenkin Darionin mainitsema maalaus rakastavaisista oli lähempänä hänen mielikuvaansa. Että rakastuneena maalattaisiin pelkkiä sateenkaaria ja pupuja.

Värit ja muodot, sekä Roin silmissä pastellimaisen hempeät värit olivat hänelle jotakin uutta ja kuvasivat ehkä paremmin sitä miltä maailma näytti, kun elämä tuntui sujuvan täydellisesti rakastuneena. Maalausta katsellessaan pojan pää oli kääntynyt hieman kallelleen.
"Mitä sinä ajattelit silloin kun maalasit tuota?"