Kirjoittaja Crimson » 12 Marras 2012, 23:48
Jackalope, Delathos
Jacka hymähti Perianin vastauksen kuultuaan. Kyllä hän tiesi olevansa sikeäuninen, mutta pitikö siitä mainita erikseen vielä ääneenkin! Keijuhaltia ei takuulla olisi herännyt, vaikka kattilankansia olisi lyöty yhteen hänen korvansa juuressa tai sangollinen jääkylmää vettä kaadettu niskaan!
Siinä missä satyyri alkoi valmistautua päivän rientoihin, nousi Jackalopekin lopulta sängyn laidalta pystyyn. Nulikka pesi kasvonsa huoneeseen varatussa, pienessä vesisaavillisessa, jonka sisältämä viileä vesi oli takuulla jo päiviä vanhaa. Jackalle se kuitenkin kelpasi, sillä rähmäisiä silmiä sai olla jatkuvasti hieromassa, jos niitä ei heti aamutuimaan huuhtonut puhtaiksi!
Tällä kertaa keijuhaltia päätti tyytyä omiin tyypillisiin vaatteisiinsa, jotka vetikin hyvissä mielin päällensä. Ne olivat riittävän vetreät yllä ja niiden kanssa saattoi liikkua helposti. Eiväthän ne olleet yhtä näyttävät kuin eilispäivän, mutta riittävän, ettei nuorukaista käytäisi heti potkimaan ojanpohjalle tuon näyttäydyttyä aatelien keskuudessa. Lisäksi kuontaloa piti siistiä hieman, etteivät muuten niin vallattomat hiukset sojottaneet aivan joka suuntaan.
Kaiken tuon tohinan lomassa Jackalla oli kutina siitä, ettei tästä tulisikaan aivan tavallinen päivä. Keijuhaltia ei oikein itsekään tiennyt, minkälaisen päivän laski tavalliseksi ja millaisen taas tavallisesta selvästi poikkeavaksi, mutta näihin kutinoihinsa keijuhaltia luotti välillä hieman liiaksikin ja päivänmittaan suorastaan kuumeisesti odotti jotain tapahtuvan. Katse lipui vaivihkaa seuraamaan Perianin hiustenharjausta liittyisikö se kutina jotenkin satyyriin?
Jackalope sai odotetusti itsensä valmiiksi ennen Periania, ja joutui seuraamaan toisen peilailua kyllästyneenä vierestä. Sorkkajalkainen ilmoitti kuitenkin pian epäsuorasti olevansa valmis, jolloin lyhyt keskustelu lyötiin tulille siitä, mihin tänä päivänä tähdättäisiin. Aarteita oli näiden muutaman päivän jälkeen kertynyt erityisen runsaasti, mikä olisi riittänyt elättämään Jackan pidemmäksi ajaksi ja kartuttanut ennestäänkin uniikkia jalokivi kokoelmaa. Ajatteliko hän muka, että jakaisi jotain Perianin kanssa kaiken tämän jälkeen? Ei todellakaan! Hän pitäisi kaiken itsellään mutta siihen vaadittiin sopiva lovi, jotta Perian saatettiin tiputtaa kokonaan ulos kuvioista. Jänis toivoikin, ettei satyyri ollut keksinyt vielä hänen aikeitaan ja kaverin esittämistään.
Pian matka kävi kaupungin ylemmille tasoille, jossa sorkkajalkainen otus saattoi aloittaa jälleen esityksensä. Jacka odotti mukamas poissaolevana hieman kauempana, kunnes väkeä alkoi olla siinä mitoin, ettei sen keskelle soluttautuminen ollut hintelälle nuorukaiselle ongelma eikä mikään. Pian taskut taas ammottaisivat tyhjyyttään!
Joku muukin sattui olemaan sinä aamuna liikenteessä juuri parahiksi. Del ei suotta aikaillut aamuissaan, sillä aika oli tunnetusti rahaa ja rahaa hän tarvitsi hengenpitimikseen. Rahaa sai vain työnteosta ja töitä hän oli myös etsimässä, vaikkei uskonutkaan löytävänsä sellaista täältä - muttei kuuraparta myös laskenut sen varaan. Jonkin asteen jokapaikanhöylänä olo helpotti töiden löytämistä, vaikkakin ne oman alan likaisemmat työt olivat enemmän Delathosin mieleen.
Jostain lähistöltä eksoottisen haltian tarkkoihin korviin kantautui astetta sietämättömämpi runonlausunta, mikä sai valkojouhisen ohimoilla tykyttämään inhottavasti. Mies ei voinut sietää moisia riimejä, eikä voinut käsittää, kuinka joku viitsi tehdä vastaavaa työkseen. Hänestä oli varsin väärin, että moiset lurittelijat keräsivät mainetta ja mammonaa vastaavilla teoilla. Maine ja mammonahan piti ansaita paljon konkreettisimmilla toimilla eikä sillä, että näytettiin hyviltä ja lausuttiin nätisti mitättömiä sanoja!
Olipa kuinka sietämätöntä tahansa, pakkasherra uskoi jonkin korkeamman voiman johdattelevan kiusallaan häntä kohden tuota laumaa aatelisia, jotka tuntuivat ympäröivän tuota runoniekkaa. Typerä kihelmöinti sai Delathosin kurtistamaan kulmiaan. Lopulta täysin oikealta polulta harhaan johtaneet askeleet pysähtyivät tuon lauman laidalle sopivaan kulmaan, jotta Del saattoi nähdä valkean sarvipäisen otuksen toimittavan työtänsä harvinaisen hienosti aateleiden edessä. Kuuraparta itse ei kuitenkaan välittänyt lainkaan tuosta lurittelijasta, muttei jostain syystä myöskään pystynyt enää kääntymään ympäri ja jatkamaan matkaansa, vaan oli kuin juurtunut muun väen tavoin paikoilleen tuijottamaan satyyria.
Tässä oli selvästi nyt jokin koira haudattuna.