Drinking all day|| Dakum

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Nya » 07 Elo 2013, 18:34

Rin

Nadalen kysyessä tulisiko Rose vielä, mies oli siitä varma, mutta sitä hän ei sanonut naiselle. Onneksi kaikki tuntuivat unohtavan koko ajatuksen tuosta täysiverisestä ja viekkaasta demoninaisesta. Illan hämärtyessä laivalla, aseteltiin lyhtyjä, tuotiin tynnyreitä ja rommia. Pientä naposteltavaa ja muuta sellaista. Kuten oltiin odotettukin. Rin toivotettiin iloisesti tervetulleeksi. Nadlae sanoi sen jotenkin hauskasti ja se sai miehen hyvälle tuulelle.

Pöydät raivattiin ja kortin peluu alkoi. Rinkin osallistui ja läiski kortteja hymy huulillaan. Hän hävisi ensimmäisenä. "Ei hemmetti!" mies älähti virne kasvoillaan. "En ole pitkiin aikoihin pelannut korttia." Andrea lätkäisi miehen selkään iso leveä jo hieman hilpeä hymy kasvoillaan. "Kunhan sanot, ettet tunne itseäsi häviäksi." mies nauroi. Rin puski toisen hellästi pois luoltaan. "Ole hiljaa!" hän murahti. Nauroi perään ja kuuli sitten joatkin mukiloimisen tapaista asiaa. Ai painiako täällä alettiin? Rin ei kyllä siihen alkanut. Hän oli jo vetänyt kaksi pullollista rommia, mutta missään ei tuntunut. Hän ei osallistunut painiin, sillä hän olisi ihan varmasti voittanut känniläisenkin pienellä käden liikeellään ja katkonut samalla pari kylkiluuta, joka ei olisi mukavaa. Mies kuitenkin nousi ja lähti sitten sinne missä painittiin. "Nadalee~ Mikä olo?" Rin kysyi ja piteli rommilasiaan kädesään ja hörppi siitä välillä. Hän katsoi miehiä, jotka painivat sydämmensä kyllyydestä. "Mistä asti sitä on harrastettu juhlissa painimista?" merirosvo kysyi kääntäen kasvonsa kapteeniinsa, joka näytti hieman jo saaneen rommin hyvyyttä päähänsä.

Rin tuijotti taas painia. Hän nousi ja käänteli hieman päätään ja venytteli. Äkisti Dex tuli hieman ja juopuneena, yrittäen saada puolidemonin leikkiin mukaan. Rin kieltäytyi ja mies hymähti vain hyvän tuulisena. "Parempi, että minä vain pelaan korttia ja häviän..." Rin ajatteli ääneen ja lähti takaisin kortin peluunsa. Hän pelasi korttia jonkin aikaa ja katseli, kun miehistö nautti hyvää vauhtia rommiaan ja nauroivat kovempaa, puhuivat kovempaa ja muuta sellaista, jota pystyi hyvinkin tulkitsemaan, että he olivat humalassa. Rin taas. Hän taas oli ihan selvillä vesillä. Mies vain tuijotteli rauhallisesti, kuinka muut törtöilivät. Hän myös osittain vahti, ettei kukaan nyt hypännyt yli laidan tai tehnyt muuta tyhmää. Ei olisi mukavaa herätä huomen aamulla siihen, että joku olisi lyötänyt itsensä vaikka tynnyristä väärin päin.

Kenenkään huomaamatta, eräs kutsumaton vieras oli hiiviskellyt kapteenin taakse. Nainen mustat aaltoilevat hiukset tiputtelivat suolavettä, kun tuon käsi kiertyi Nadalen suun ympärille ja piteli tiukasti kiinni, kun hinasi muiden kuulo etäisyydeltä. Rose näytti erilaiselta. Hän ei ollut paljastavissa vaatteissaan. Hän oli täysin tavallisen näköinen. "Ole hiljaa hetken! En tee mitään pahaa, haluan sanoa vain sinulla pari varoituksen sanaa." Rose sanoi ja päästi Nadalen suusta.
Rin ei itse ollut huomannut kortin peluun lomasta kapteenin poistumista, vaan jatkoi peliänsä humalaisten seurassa.

"Rinri, ei ole sellainen mies kuin kuvittelet. Hän on kylmä ja torjuu naiset. Hän vain esittää lämmintä, koska mielistelee kapteeniaan. Olen pahoillani, että haukuin sinua. Minä olen hyvin kateellinen. Meillä ei varsinaisesti ollut suhdetta. Minä vain törmäsin häneen eräänä päivänä ja ihastuin. Sitten hän torjui minut ja sen takia minusta tuli merirosvo." Rose sanoi iloisesti julistaen, mutta lopulta tuon murhanhimoiset silmät tuijottivat Nadaleen. "Minä rakastan Rinri! Kukaan muu ei saa viedä häntä minulta. Siksi sanon tämän sinulle. Hän ei ole sellainen mies, miksi häntä luulet. Hän pettää sinut kuitenkin jossain vaiheessa ja jättää sinut niin kuin minutkin." Rose sanoi ja hänen ympärilleen ilmestyi utua, jonka myötä demoni kaikkosi laivalta niin nopeasti ja äkillisesti, kuin oli tullutkin.

Merirosvo seisoi nojaten kaiteeseen. Hän istui lopulta kannelle ja nojasi kaiteeseen selällään. Hän ei jaksanut enää juoda. Vaikka hänen päänsä olisi kestänyt vielä neljäkin pullollista, maha ei jaksanut ottaa enää yhtään. Puolidemoni katsoi menoa, kun nauru ja puheen sorina ei sitten millään lakannut, mutta ilmapiiri oli ratkiriemukas. Mies kuitenkin ummisti silmänsä ja uni sai merirosvosta vallan. Rin oli väsynyt, vaikka sitä ei kyllä huomaisikaan. Hän tuhisi siinä rauhallisen oloisena.

//No niin, nyt on heitetty pieni tulitikku palamaan epävarmuuden uskottavuuden luo. :3
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 08 Elo 2013, 16:20

Nadale Arthendálion

Pian Rinri tuli Nadalen vierelle kysyen tämän olotilaa.
"Kutkuttavan hyvä." nainen vastasi lyhyesti samalla kun seurasi painia hymy huulillaan.
"Luulen, että meidän juhlamme ovat siitä erikoiset, että täällä harrastetaan painia, tuskimpa sitä muualla." haltia vastasi toiselle naurahtaen. Dex yritti saada Rinriä mukaan mittelöön, mutta mies kieltäytyi siitä, johon päätökseen myös kapteeni oli tyytyväinen. Silläpä juuri, kun Rin sattui olemaan luonnostaan vahvempi kuin toiset ja saattaisi vahingossa satuttaakin pahasti jotakuta muuta. Puolidemoni palasi kortinpeluuseen ja Nadale päätti hidastaa romminjuonti tahtiaan. Hän kävi lautaselleen kokoamassa pientä evästä ja niitä nauttiessaan joi välillä vettä.

Nadale havahtui siihen kun tämä tunsi märän käden suullaan ja lautanen ja juoma lensivät oitis kannelle. Jokin veti häntä syrjempään ja ote oli tiukka, vaikka kapteeni yritti pyristellä otteesta irti. Tuttu viekas ääni kuitenkin antoi sanansa, ettei vahingoittaisi haltiaa, kunhan vain halusi toisen kuuntelevan hetken. Rose veti käden Nadalen suusta ja kapteeni näytti yllättyneeltä, mutta samalla vihaiselta. Kuinka ollakaan, demonin aihe koski Rinriä, mieheen, johon kapteeni oli viime aikoina tehnyt hiukan syvempääkin tuttavuutta. Rose pyysi anteeksi ilkeiden sanojensa takia, mutta kapteeni ei edelleenkään mitään puhunut, nyökkäsi vain. Rose sanoi sanottavansa ja häipyi sitten. Nadale olisi halunnut kysyä toiselta, miksi tämä yhä sitten oli niin rakastunut Rinriin, jos tämä kerran oli kohtellut tätä kaltoin ja jättänyt?

Miettiväisenä Nadale palasi muiden näkyviin ja siivosi nopeasti ruuantähteet kannelta. Jotenkin häntä ei enää huvittanut juoda tai ylipäätään juhlia, Rose oli pahaan saumaan sanottavansa sanonut. Kapteeni vilkaisi Rinriä, mutta käänsi äkisti katseensa pois. Hän ei voinut kuvitella miehestä sitä kaikkea, mitä demoni oli hänelle sanonut. Kannen meteli sekoitti haltian ajatukset, hänen täytyi päästä jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Nadale etsi Leonardon käsiinsä ja ilmoitti, että itse painuisi hyttiinsä, ja että selvempänä huolehtisi muista. Leo kuittasi ja katsoi ihmeissään naisen menoa kannen alle. Ei tuo yleensä luopunut leikistä näin pian. Kapteeni meni hyttiinsä ja sulki oven tiukasti perässään ja lysähti sängylleen selälleen.

Hän vain esittää lämmintä, koska mielistelee kapteeniaan. Kauhein ajatus ikinä. Nadale vihasi ensinnäkin kaksinaamaisuutta ja ulosantia, joka ei ollutkaan totta. Mitä tuli mielistelijöihin... Sellaiset voisivat painua sinne ja kauas. Rinri oli kyllä tehnyt selväksi, että vihasi mielistelijöitä, joten miksi siis itse olisi sellainen. Nadale huokaisi pitkään. Hän oli umpikujassa, eikä tiennyt yhtään, mitä nyt ajattelisi toisesta. Miksi hän uskoisi Rosea, joka oli ensinnäkin tuntematon haltialle, joka pystyi helposti manipuloimaan Nadalen, vain saadakseen itse Rinrin? Toisaalta, jos Rose ei valehdellut kokemuksiaan, tuo olisi ehkä oikeassa.
Ja jos Nadale menisi tapahtueesta kertomaan Rinrille, mies varmasti kiroaisi demonin maan viimeisempään rakoon ja uskottelisi, että Rose valehteli. Entä jos Rin todellakin halusi nyt muuttua? Sitä Rose ei tiennyt. Teki pahaa jo ajatuskin, että Nadalen täytyisi vältellä Rinriä, ainakin siihen asti, kunnes mies todistaisi enemmän. Kapteenin täytyisi ajatella täysin muita asioita puolidemonin ollessa lähellä, muuten tuo saattaisi lukea naisen ajatukset. Haltia ei haluaisi epäillä toista, mutta koska ei tuntenut Rinriä vielä tarpeeksi hyvin, hän ei osannut erottaa, mikä on totta ja mikä ei.
Päähän sattui jo siihen malliin, että Nadale veti peiton korvilleen ja yritti nukkua.

Aamu teki tuloaan ja illan myöten osa miehistöstä oli jäänyt kannelle nukkumaan, pian aurinko herättäisi nuo säteillään. Myös Nadale heräsi kirkkaaseen valoon, mutta tuskaisena nousi jaloilleen, veti verhon ikkunalle ja kömpi takaisin peittonsa alle. Hän ei halunnut herätä tähän päivään, hän halusi koko päivän maata sängyllä. Kerrankin. Mutta eihän se ollut normaalia toimintaa Nadalelta, jotain oli pielessä. Ja niin olikin. Ikävät ajatukset tunkivat takaisin mieleen, jotka piinasivat kapteenia jo eilen. Nadale puristi silmänsä yhteen ja hääti moiset pois, jotta taas nukahtaisi. Jos joku tulisi kyselemään, kapteeni valehtelisi olevansa vuosisadan krapulassa, kyllä se tehoaisi. Ainakin joksikin aikaa. Hän piti kasvonsa seinässä päin, eikä oveen. Onneksi nainen nukahti.

Sen sijaan muut alkoivat virota, väsyneinä ja hitaasti, mutta kuitenkin. Aamusta tulisi kömpelö, mutta kyllä se iltapäivästä olo helpottaisi.

//Uuu, draamaa!//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 08 Elo 2013, 19:06

Rin

Miehellä ei ollut hajuakaan Nadalen ja Rosen yöllisestä kohtaamisesta ja keskustelusta. Hän oli tuntenut olonsa siinä kaidetta nojatessaan, hyvin turvalliseksi. Unet, joita hän näki oli erilaisia aina. Ne eivät näyttäneet koskaan sitä samaa. Joskus siellä kävi menneet ja nykyisyyden henkilöt. Nadalen kasvot välähtivät unissa kuin kirkaassa vedessä auringon valo. Lopulta miehen kasvot saivat aimo annoksen auringon polttavaa paistetta, johon hän sitten lopulta heräsi. Aamuko se jo koputteli? Rin katsoi taivaalle. Kello saattoi olla nyt jotakin kuusi aamulla. Auringon lempeä lämpö herätteli puolidemonin kankeasta makuu asennostaan. Hän venytteli selkäänsä, kun kuului rusahdus. Rin ähkäisi. "Auts... Ei pidä nukkua kannella." merirosvo mutisi itsekseen ja katsoi muuta miehistöä, joka koisi täysillä vielä. Juhlat, mitkä juhlat. Rin oli pitänyt niistä, vaikka eihän siellä sellaista ns. juhlimista ollut. Painia, kortin pelaamista, lauluakin oli kuultu ja juomista ennen kaikkea.
Rin haukotteli. Hän ei omistanut krapulan tunteita, joten kaikki oli hänellä hyvin. Hän asteli kuorsaavien miesten ohitse kävi keittiössä, jossa ei ollut ketään. Hän joi hieman vettä ja otti omenan.

Aamu alkoi verkkaisissa ja unisissa tunnelmissa. Kaikki olivat joko hieman krapulaisia tai todella krapulaisia. Puolidemoni etsi katseellaan naista. Hän käveli alas ja katsoi sitten Nadalen hytin ovea. Koputus kuului ja kun mies yritti avata ovea, hän ei sitä saanutkaan auki. Lukossa? "Nadale? Oletko hereillä?" Rin kysyi, mutta huoneessa tuntui olevan hiljaista. Hän mutristi suutaan ja kurtisti kulmiaan. Ehkä kapteenia vaivasi krapula, niin kuin kaikkia muitakin miehistön miehiä. Mies poistui hiljaisena oven suulta ja asteli takaisin kannelle. Hän raivasi ja siivosi toisten sotkuja. Olihan hän muutenkin ainut selväpäinen ilman minkäälaisia vaivoja. Rin sai pian kannen siistittyä. Hän oli kolmea tynnyriä samaan aikaan siirtäessään huomannut vetisen kohdan laivassa. Miehen silmät tummuivat taas. Hän vei tynnyrit omille paikoilleen. Patisti muuta miehistöä liikkeelle. Kohteliaalla tavalla kylläkin. Mies tarttui moppiin ja lähti sen kanssa sekä sangon kanssa pesemään kantta. Hän pisti mopin laulamaan puolestaan, kun puolidemoni juoksi mopin varessa hyvinkin pian kansi kiilsi omaa kauneittaan. Rin huokaisi työnsä tehtyään. Se osa oli hänen puolestaan tehty.

Rin mietti edelleen sitä vesi lätäkköä. Hän mietti Rosea, joka ilmestyi hänen mieleensä. Hän tiesi totuuden. Demoni nainen oli tosiaan tunnustanut rakkautensa muukalaiseen, joka oli naisen torjunut kylmällä ja erittäin julmalla tavalla. Noh, demoni mikä demoni. Nainen oli muutenkin demoni ja sai aina haluamansa. Keinolla millä hyvänsä. Rinrin sydäntä Rose ei kuitenkaan koskaan ollut tavoittanut, saatika sitten ystävyyden siementä. Vain vihaa ja ärtymystä. Rosesta tuli merirosvo vain sen takia, jotta hän pääsisi miehen perään. Rin tiesi, että demoninainen ei ollut myöskään niistä kilteimmistä. Rose oli sadistinen ja tykkäsi sekoittaa silmiinsä osuneiden miesten elämiä. Vaikka pilaamalla tuon elämän. Rin taas oli omasta mielestään naiselle pelkkä leikkikalu, johon tuo kyllä aikanaan kyllästyisi.

Puolidemoni huomasi törmänneensä kokkiin. "Brax. Näytätpä sinä hyvältä..." Rin sanoi ja tarkkaili kokin käytöstä ja ulkonäköä. Kokki tosiaan oli hieman krapulassa. "Päätä tässä särkee hemmetisti. En tiedä pystynkö edes kokkaamaan teille. Juhlat, mitkä juhlat. Niistä saa aina kärsiä jälkikäteen." mies naurahti. Rin katsoi hetken kokkia. "Entä jos minä autan sinua?" Rin kysyi suoraan ja hieman hymyillen. Kokki siihen naurahti, ettei puolidemoni tiennyt ruuasta mitään. Rin nauroi siihen, että antaisi koettaa taijojaan, niin sitten nähtäisiin. Sillä olihan mies itse jonkin verran päässyt tekemään omat ruokansa. Oli se sitten nuotiolla tai jotenkin muulla tavalla. Kokki uhitteli jotakin, mutta luopui asiasta. Rin pääsi näyttämään taitojaan keittiössä. Hän teki ihan syötäväkelpoisen aamiaisen. Kun kokki sitä hieman paranteli, niin siitä saatiin hyvä. Brax kiitti avusta ja passitti sitten miehen pois, jotta voisi kattaa pöydän.
Rin lähti kävellen rauhallisesti pois päin, kun häneen tartuttiin. Ne olivat hennot, mutta tiukat kädet. Märät. Rose! Rinrin silmät suurentuivat ja tummuivat entisestään. Silloin Rose suuteli miestä ja Rinrin silmät suurenivat entisestäään. Jotakin valui alas kurkusta ja puolidemoni pyrki irti, kunnes pääsi naisen otteesta. "Mitä teit minulle?!" merirosvo ärisi. Rose virnisti viekaasti tavallisissa vaatteissaan. "Sen saat aikanaan tietää kulta pieni. Minä olen niin sinun demonipuolesi vallassa, että saatan leikkiä hieman sen naisen tunteilla. Hän ei onneksi näytä tuntevan sinusta mitään, joten jututin hieman häntä eilen yöllä. Hän näyttäisi uskovan kaiken, joten nyt on sinun vuorosi puuttua peliin. Rakas pelinappulani." Rose sanoi ja koski miehen huulia ja katosi. Rin tuijotti eteensä. Mitä se oli?

Hän käveli Nadalen ovelle, mutta ei koputtanutkaan. Hän jäi miettimään niasen sanoja. Niin tietysti. Koska Rose on kateellinen naispuolinen demoni, joka ei voi sietää omaan silmäänsä pistänyttä namupalaansa antamista muille, hänen täytyi saada namupalansa itselleen. Musertaen tuon elämän. Rinrin silmät suurenivat. Sydämmen lyönti tuntui päästä varpaisiin ja kuului kuin vahvistettuna. Hänen koko kehonsa tärisi ja väri hänen silmissään värjääntyi, kuin mereen olisi valunut pikkuhiljaa verta, joka peitti miehen silmät punaisella hehkullaan. Hän sortui polvilleen kapteeninsa oven eteen. "Ugh..!" mies älähti ja piti rintaansa. Hän haukkoi happea. Mitä tämä oli? Mitä se hemmetin nainen teki. Rin otti päästään kiinni, joka tuntui halkeavan. Rin huusi täysillä voluumilla kivusta, sekavuudesta ja jostain mitä hän ei käsittänyt.

Sen jälkeen hän kaikki musteni, aivan kuin silloinkin kun Nadale oli tippunut mereen haavoittuneena. Puolidemonin silmät hehkuivat verenvärisenä, kun hän murkasi Nadalen oven rikki. Mies liikkui huojuen. Hän tuli kapteeniaan lähemmäs, mutta jäi seisomaan. Hengtys oli raskasta. Äkisti mies sortui taas polvilleen. Hän piteli päätään ja huusi kivusta. "...Sattuu!!" mies älähti ja piteli päästään kiinni. Toinen silmä muutui meren syvän siniseksi, toinen oli verenpunaisen vallassa. "Pääni!!" Rinri puri hammastaan, hänen demoniset hampaansa näkyivät liian selvästi. Puolidemoni tiesi, että Rose oli tehnyt jonkinlaisen demoni taian, jolla voisi varmasti hallita häntä. "...Nadale!!! Tikari!!" Rin huusi kivunlomastaan, kun se panoi hänet maata vasten. Demonin voimakas taika oli vaikeaa torjuttavaa. Hän sai käyttää kaiken voimansa, ettei hyökännyt naisen päälle. Sillä sitä hänen keholtaan oli pyydettä tai käsketty. "Iske minua! Heti!" Rin huusi ja hänen toinen silmänsä muuttui takaisin punaiseksi.

Silloin mies ei enää tuntenut naista edessään. Hänestä huokui jotakin uhkaavaa, joka väkisinkin oli revitty leposialtaan. Puolidemonin punaisena hehkuvat silmät tuijottivat naista tuntematta toista. Ilman minkäänlaista varoitusta mies syöksyi eteenpäin ja lähti hyökkäämään demoniset hampaat esillä.

//Näin, ole hyvä! Nyt on helpompi vastata :))
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 17 Elo 2013, 22:29

Nadale Arthendálion

Jonkin ajan torkuttuaan kapteeni heräsi koputukseen ja avasi nopeasti silmänsä. Joku yritti jopa avata ovea, mutta onneksi nainen oli sen lukinnut. Äänestä haltia tunnisti heti kuka oli kyseessä. Nadale ei vastannut mitään toiselle, vaikka totta vie oli hereillä. Rinri ilmeisti luopui aikeistaan, sillä oven takaa ei kuulunut enää mitään. Nainen käänsi kylkeä ja veti turhautuneena peiton miltei otsaansa saakka.

Jälleen kapteeni herätettiin kesken unien, jotka olivat olleet kovin katkonaisia. Nadale kuuli epämääräistä huutoa juuri ovensa takaa. Eivät kai miehet tapelleet keskenään? Oksentamiselta se ei ainakaan myöskään kuulostanut, jos joku krapulainen ei ollut ehtinyt kaiteelle sitä mennä tekemään.

Yhtäkkiä kapteenin hytin ovi murrettiin apposen auki. Nadale säikähti ja nopeasti nousikin istumaan ja puristi peittoa. Rinri näytti pelottavalta. Nainen katsoi miehen punaista silmää ja samassa sydän alkoi pumppaamaan lujaa. Mikä miehelle oli tullut? Haltia tuijotti sanaakaan sanomatta puolidemonia ja tämän oli pakko pitää suutaan hivenen auki, että saisi paremmin happea. Hän ei päässyt minnekään pakoon, sillä Rin seisoi kyllin lähellä kapteenia ja ainoan pakotien, oven, edessä ja tarttuisi varmasti kiinni, mikäli Nadale yrittäisi jotain. Selvästi Rin kärsi, ainakin fyysisesti, sillä tämä oikein huusi kivusta. Se näky sai Nadalen silmät kostumaan, mutta nainen pelkäsi liikaa auttaakseen toista. Äkkiä Rin vaati kapteenia ottamaan tikarin ja iskevän sillä häntä. Nadalen silmät laajenivat entisestään ja varovasti tuo pyyhkäisi silmäänsä. Eihän hän voisi satuttaa Rinriä. Pian puolidemonin molemmat silmät olivat punaiset ja Nadale vei kätensä suunsa eteen. Hän oli ahdingossa, eikä tiennyt mitä pitäisi tehdä.

Kapteeni ei ollut edes huomannut, että ovelle oli tullut muutama miehistöstä, sillä tuijotti koko ajan Rinriä. Kaipa miehet jotain sanoivatkin, muttei Nadale niitä jostain syystä kuullut. Hän oli kauhun vallassa. Äkkiä Rin syösyikin terävät hampaat näkyvillä kohti naista. Nadale henkäisi ja itsesuojeluvaisto otti ohjat kun nainen ei muuta kyennyt tekemään. Pelko antoi pelkääjälle voimaa tämän tietämättä, joten haltia vetikin nyrkillään puolidemonia poskeen ja mojovasti. Niin kovasti, että se sattui haltiaakin rystysiin. Kuka tahansa mies olisi vähintääkin kaatunut tuosta iskusta, mutta sepä riittäisikin. Nadale hengitti raskaasti ja tuijotti hetkeen aikaan Rinriä. Kädessä jomotti kipu, mutta samaan aikaan se myös tärisi. Itse asiassa Nadalen koko keho tärisi.
"Mitä helvettiä sinä Rin teet?!" Leo huusi puolidemonille ja osoittikin tätä jo miekallaan. Nadale nousi äkkiä ja juoksi nopeasti pois hytistä kohti entistä vierashyttiä, siinä pitäisi lukon vielä toimia.
"Nadale, odota!" Copper huusi toisen perään, mutta todellakaan kapteeni ei odottanut, ei hidastanut, ei kääntynyt. Kapteeni lukittautui toipumishyttiin ja asettikin vielä tuolin oven eteen niin, ettei kahva pystyisi vääntymään tuolin selkänojan takia. Samassa siihen oveen koputettiin kaksin käsin.
"Nadale, avaa! Tule pois sieltä!" Copper huusi ja tämän luokse tuli myös Dex maanittelemaan kapteenia.
Kapteeni ei sanonut mitään, hän vain tärisi ja nojasikin seinään, josta valui alas lattialle istumaan.
Löit Rinriä, ettäs kehtaat! Kai sitä omaksi tunnoksi kutsuttiin, joka piiskasi kapteenia. Nadale sulki käsillään korvansa, vaikkei hän voinut siten peittää ääniä päässään. Puristaessaan silmänsä kiinni viimein pari kyyneltä tihkusi poskille. Juuri nyt hänen piti keskittyä hengittämiseen.

Tuntui kuin kaikilta olisi se krapula lähtenyt kerta heitolla jonnekin kauas. Copper ja Dex olivat yhä oven takana ja Leonardo ja Andre vahtivat Rinriä. Nadale oli shokissa. Hän pyyhki hädissään silmiään ja yhä tiiviimmin painoi polviaan rintakehäänsä vasten, vaikka saisi paremmin happea nimenomaan pitämällä ne kaukana rintakehästä. Häntä pelotti. Hän ei tiennyt miksi Rinri oli yhtäkkiä yrittänyt satuttaa tätä, muttei varmasti tehnyt sitä tahallaan. Aivan kuin joku olisi ohjannut häntä, sillä joten kuten tämä oli ollut tolkuissaan ennen kuin silmät vaihtoivat väriä. Nadale vihasi itseään, ettei voinut auttaa miestä. Hän vihasi itseään, sillä oli lyönyt toista. Sehän kävi järkeen, eikö? Totta kai jokaisen oma itsesuojeluvaisto heräisi jossain kohdin. Nadale ei ymmärtänyt sitä.
"Sano nyt edes jotain, että olet edes hengissä!" Dex raivosi paukuttaessaan ovea.
"Antakaa minun olla!" Nadale raivosi takaisin. Hän huusi niin kovaa, että paukunta lakkasi heti. Kapteeni huusi todella harvoin noin raivoisasti, joten tämä varmasti myös tarkoitti sanomaansa. Dex ja Copper katsoivat neuvottomina toisiaan. He lopettivat riehuntansa, mutteivat poistuneet oven takaa. Nadale painoi päänsä käsiensä ja polviensa suojiin. Hän ei halunnut nähdä ketään, ei puhua kellekään, eikä mielellään kuunnellutkaan ketään.

//Kiitos :D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 19 Elo 2013, 16:49

Rin

Edessä oleva nainen oli tuntematon. Hän tunsi vihaa ja saman aikaista pelkoa. Hän ei tiennyt miksi. Syy miksi hän hyökkäsi oli ensinnäkin sen takia, että häntä käskettiin ja toinen asia oli se, että hän oli kuin peto joka oli ahdistettu nurkkaan. Kun Rinrin keho syöksyi uhkaavasti naista kohti. Äkisti hän tunsi kuinka rystyset painautuivat kasvoihin ja mies joutui perääntymään viitisen askelta. Se oli kova isku, mutta ei saanut puolidemonin kehoa kaatumaan. Äkisti jostain kuului ääniä. Hän ei tunnistanut ääniä. Hän kuuli vain ahdistavia ja sekavia ääniä. Ne pelottivat häntä. Sitten se nainen livisti hänen otteistaan. Selkeä ja käskevä ääni huusi mennä perään ja satuttaamaan naista. Rin ei voinut itselleen mitään. Hän noudatti käskyä, koska ääni oli ainoa, josta hän sai selkoa. Hän ei nähnyt eteensä kuin sumeasti, mutta käyttäytyi sitäkin ennemmän demonimaisesti ja pedon tapaisesti.

Leonardo ja Andrea katsoivat, kun Rin liikkui jotenkin arvaamattomasti. Kun tuo sitten hyppäsikin heidän välistään, Andrea käytti refleksejään ja potkaisi puolidemonia vatsaan. Saman tien Leonardo otti toisen kauluksesta kiinni ja nosti tuon vasten seinää. Rinrin silmät hehkuivat punaisina. Leo ärjyi paljon, paljon kiroilevia ja syytteleviä sanoja. "Olet petturi! Aijoit tappaa Nadalen! Mitä oikein kuvittelit tullessasi tähän laivaan?" mies huusi hyvin kovaa ja vihaisesti. Hänen kätensä tärisivät. Rinrin päässä jyskytti. Hänen silmänsä laajenivat ja pienenivät, kunnes keho teki vastaliikkeen. Puolidemoni yski ja oksensi veren oloista nestettä laivan lattialle. Se kuitenkin oli piki mustaa. Kun neste tavoitti laivan lattian se savusi ja jätti jälkeensä piikkilankaa ja ruusua muistuttavan kuvion. Rinri huohotti, hänen silmänsä olivat takaisin normaalin meren syvän siniset. Leo oli hätkähtänyt sitä mustaa nestettä niin, että oli irroittanut kätensä toisesta. "Mite hemmettiä se oli?" merirosvo kysyi vakavalla äänellä. Puolidemoni ei kuitenkaan näyttänyt ottavan kuuleviin korviinsa. Hän alkoi yskimään. Andrea tuli nopeasti miehen vierelle. "Rinri, pystytkö selittämään tämä? Muuten joudumme viemään sinut tyrmään." Andrea yritti. Rin yski vielä ja veti henkeä. "...Rose..." oli miehen vastaus, ennen kuin hän yski taas. Tällä kertaa suusta ei tullut pelkkää ilmaa vaan myös verta.

Leo katsoi Rinriä. Hän näytti hieman epäileväiseltä. Kapteenin kimppuun hyökkääminen oli hyvin paha asia. Eikä Leonardo sitä voisi hetkessä vain unohtaa. Toisaalta olihan hänkin nähnyt naisen, joka oli yrittänyt iskeä heitä. Äkkiä Andrea ravisteli Leon takaisin maan pinnalle. "Hei! Hän ei hengitä!" mies sanoi hätäisesti. Rin tunsi olonsa hyvin tuskaisesti. Mitä se aine ikinä oli ollutkaan oli satuttanut ja tehnyt miehelle pahaa. Hänen päässään soi. Äänet ja kuvat olivat vieläkin sumeita ja epäselkeitä.
Rinri oli luhistunut lattialle ja yritti pinnallisesti hegittää. Nämä tilanteet olivat niin ärsyttäviä. Mutta Rosen tuntiessa nainen rakasti toisten rääkkäämistä kuoleman porteille saakka. Leonardo kokeili Rinrin suuta. Hengitys tosiaan oli heikkoa. Hänen pulsinsa laski myös. Puolidemonin iho alkoi tuntua kylmältä. Tosin Rin oli edelleen tajuissaan. Ei vain kovin hyvällä tasolla.

Kun toiset hätäilivat Nadalea ja Rinriä. Eräs oli ilmetynyt varjon muodossaan Nadalen luo. Rose hymyili varjomaisen häilyväisillä kasvoillaan. "Pelkäätkö? Minähän varoitin sinua. Tuohon mieheen ei ole luottamista... Aivan. Hups. Minähän sen kaiken aiheutin. Tosin olenhan demoni." naisen onton kuuloinen kikatus kiersi ympäri huonetta. Demoni häilyvä hahmo liiteli hiljaa istuvan nainsen luo. "Ai niin, se taikani taisi mennä vähän mönkään. Saatoin tehdä siitä ehkä hieman liian tujua... Noh voi voi... Hän ei ainakaan kuole." Rosen ääni haihtui samoin kuin naisen varjomainen hahmo.
Rin tunsi kuinka Leo käänsi hänet selälleen ja kyykistyi hänen ylleen. "...Älä... Koske..." Rin kuiskasi silmät kiinni. Hänen kasvonsa olivat neutraalilla ilmeellä. Andrea ja Leonardo näyttivät neuvottomilta. 2keskity hengittämiseen... Mitä sinulle tapahtui?" miehet kysyivät lähes yhteen ääneen. Merirosvo hengitti hieman niukasti, mutta hän sai itsestään vähän uloskin. Hän avasi silmänsä, mutta tuijotti eteensä kuin kuollut. "...En muista mitä tapahtui... Olen siitä syvästi pahoillani." Rin sanoi hiljaa. hänen äänensä oli hiljainen. Hänen rintansa kohosi hitaasti, mutta varmasti. Hänen demoniset piirteet olivat kadonneet.

"Hei Nadale... Oletko siellä...?"

"Anna anteeksi, että pelästytin sinut..." Rinri sanoi ja hymyili surullisen näköisesti. Hän sulki silmänsä, eikä niitä siitä enää avannut. Leonardo kokeili nopeasti toisen pulssin uudestaan. Löi. Onneksi. Hän tunsi myös hieman tunnontuskia, kun oli huutanut puolidemonille sellaista.

//Aaah... Sitten selvitys tilannetta :3
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 21 Elo 2013, 21:49

Nadale Arthendálion

Kapteeni ei tiennyt mitään, mitä tapahtui kaiken sen aikaan hänen hytissään. Hän oli tyystin sulkenyt itsensä erilleen muista, sillä ei vieläkään voinut uskoa mitä juuri tapahtui.

Yhtäkkiä Nadale kuuli Rosen äänen ja nostikin katseensa tuohon.
Hups. Minähän sen kaiken aiheutin. Mitä? Ja samassa naisen surullinen ilme vääntyikin vihaan. Demoni kertoi taikansa olevan ehkä liian tujua, muttei Rinri silti kuolisi. Mutta se olikin ihan tarpeeksi Nadalelle. Kuin adrenaalipiikin saatuaan, tuo nousi jaloilleen.
"Uskallakin vielä ilmestyä pelleilemään niin tapan sinut! Kuulitko?!" hän huusi kovaa ja se kuului myös toisella puolella ovea vartoville Copperille ja Dexille, jotka raapivat kuumissaan päätään. Oliko kapteeni tullut hulluksi? Olemattomille huuteli. Nadale kiersi huoneen nopeasti ja potkaisikin tuolin ovelta syrjään, niin että se kaatui.
"Idiootti!" hän ähkäisi, mutta osoitti loukkauksen itselleen. Nainen veti hetken henkeä ja otti tukea seinästä käsillään.
"Kuinka saatoinkaan olla niin tyhmä? Kuinka..." kapteeni kysyi itseltään hiljaa ja kiristi kulmiaan silkasta vihasta. Rose kummitteli yhä se ärsyttävä hyväuskoinen virne päällään ja Nadale puristi kätensä nyrkkiin ja jatkoi manaamistaan.

Sen jälkeen Nadale kiskaisi äkisti oven auki ja Copper ja Dex säpsähtivät.
"Nadale, oletko sinä ihan kunnossa?" Dex kysyi jotenkin varovaisesti.
"Ihan helvetin hyvässä." nainen vastasi katsomatta kumpaakaan suunnistaen päättäväisesti kohti omaa hyttiään. Miehet katsoivat toisiaan neuvottomina ja hiljaa lähtivät kapteeninsa perään. Leonardo huomasi Nadalen.
"Nadale, ei se ollut Rinrin vika vaan..."
"Tiedän. Tiedän ihan kaiken, eikä se ollut Rinrin vika. Tappakaa se pirun demoni heti jos sitä näette. Hän ei enää saa päästä laivaan." haltia vastasi istuessaan puolidemonin viereen. Miehet nyökkäsivät. Leo kertoi lyhyesti mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun Nadale oli häipynyt tilanteesta. Hiljaa ja varovasti nainen tarttui Rinrin käteen.
"Minä se olen joka ansaitsee läimäisyn poskelle, pahempaakin." hän sanoi hiljaa ja katsoi Rinrin kasvoja.
"Älä nyt taas aloita! Kyllä Rin selviää." kakkosmies sanoi kapteenille. Nadale hymähti, ehkä jopa naurahti.
"Ei tässä siitä ole kyse. En halua, että joku kärsii minun typeryyteni takia. En olisi saanut pelätä."
Tai epäillä.

Kapteeni ehdotti puolidemonin siirtoa samaiseen hyttiin, jossa itse oli jokin aika sitten, mutta Leonardo oli kertonut kun Rin oli kieltänyt koskemasta häneen. Toinen saattoi olla niin tuskissaan, että niinkin lyhyt siirto voisi tehdä kipeää. Sitten Nadale keksi. Hän kävi miehistön makuuruumassa hakemassa parikin ylimääräistä patjaa sekä peiton ja asetti ne hyttinsä lattialle. Varovasti kun Andre ja Leo siirsivät Rinrin vain noin metrin päähän patjalle, peitteli kapteeni tämän huolella. Nadale asettui istumaan miehen viereen ja tarttui tätä uudelleen kädestä. Leo ja Andre siivosivat sen veren, joka oli valunut Rinrin suusta. Kaksi muuta miestä korjasivat hytin oven. Lopulta he jättivät kaksikon hyttiin jättäen oven hivenen raolleen.

Vähän väliä kapteeni tarkisti Rinrin pulssin, eikä poistunut tuon luota. Häntä väsytti huonosti nukutun yön jälkeen ja kaiken tämän aamun tapahtumien takia. Nadalea houkutti käydä makuulle Rinrin viereen, mutta ei uskaltanut. Nainen halusi olla koko ajan hereillä, jotta saattoi tarkkailla toisen tilannetta koko ajan.

//Sitten toipumistilannetta :3//
Viimeksi muokannut Niehku päivämäärä 23 Elo 2013, 11:18, muokattu yhteensä 1 kerran
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 22 Elo 2013, 19:22

//Varovasti kun Andre ja Leo siirsivät Leonardon~Niin mitä oli? :'D

Rin

Mies tunsi kuinka joku tarttui häntä kädestä. Se oli lämmin hänen omaa viileää kättään vasten. Käsi tuntui puristavan hieman hänen omaansa. Puolidemoni kuitenkin piti silmänsä kiinni. Äänet tuntuivat ärsyttävän kaikuvilta ja sekavilta. Hän ei saanut niistä mitään talteen tai tajunnut niitä. Äkisti hän tunsi kuinka kädet nostivat hänet. Se tuntui äkisti joka paikassa. Miehen silmät avautuivat, mutta ne sulkeutuivat hyvin nopeasti takaisin lähtö laskentaan. Hänen käteensä tartuttiin taas. Hän kuuli pehmeää ja sekavaa ääntä. Se tuntui surulliselta. Miehen siniset silmät avautuivat ja tuijottivat eteensä taas kuin kuollut. Hänen rintasi kohosi hitaasti ylös ja alas. Sitten Rinrin kasvot kääntyivät hitaasti hänen toisen olan puoleen. Siellä jossa oli hyvin epäselvä hahmo. Hän aisti sen olevan surullinen, huolestunut ja väsynyt. Miehen voimattoman oloinen käsi, joka oli Nadalen omassa nytkähti ja luikahti nopeasti pois tuon otteesta. Rinrin käden hyökkäys oli ennakoitava, mutta silti yllättävä. Hän kiersi kätensä naisen hartioiden ympärille ja veti hänen rintaansa vasten.

"Nuku." oli yksi pieni sana. Hänen sydämmensä pamppaili suoraan naisen korvan juureen. KYllä tuo kuulisi sen vaikka unessaan. Rin sulki silmänsä ja torkahti. Hänen kätensä oli jäänyt toisen hartioiden päälle. Hänen hengityksensä oli rauhallista ja hänen kasvonsa olivat tyynet. Ne näyttivät hyvin tyyneltä.
Rinrin kasvot osuivat lopulta naisen pehmeisiin hiuksiin. Hän saattoi tunte ja tuoksuttaa toisen hyvän tuoksun. Hänen heikon oloinen kätensä veti naista lähemmäs ja hänen kasvonsa painautuivat lähemmäs tuon hiuksia. "...Pehmeä..." mies mutisi unissaan ja hymyili sitten unissan. Hän näytti hyvinkin onnelliselta. Hiukset tuntuivat niin ihanan pehmeiltä ja kutkuttavilta.

Rinri avasi lopulta silmänsä. Hän tuijotti suoraan kattoon. Hänen kätensä nytkähti ja hänen silmänsä liikkuivat rintasa päällä olevan painon puoleen. Puolidemoni nousi varovasti istumaan. Hän värähti, kun kylmäväre ja kipu lävistivät hänen kehonsa, mutta hän ei halunnut herättää toista. Hän hivuttautui pikku hiljaa toisen alta ja siirsi tuon patjan päälle. Peitteli toisen ja suuteli tuon poskelle. Taas yksi suukko, jonka merkitystä mies ei tiedostanut vielä.
Rinri nousi hitaasti ylös ja piteli päätään. Hän huokaisi ja astui pari askelta eteen päin, ennen kuin otti tukea seinästä. Häntä huimaisi hieman, mutta ei se mitään. Kaikki oli hyvin. Puolidemoni käveli rauhallisesti käytävää pitkin seinään tukien. Hän tuli kannelle, jossa oli täysi työ käynnissä. Tosin näytti siltä, että se pysähtyi hetkessä kun he miehen äkkäsivät. Toiset käskivät menevään takaisin nukkumaan, kun ei näyttänyt oikein hyvältä tuo seisominenkaan. Rinri huokaisi, mutta veti ilmaa nopeasti keuhkoihinsa ja kääntyi takaisin. Hän katsoi toisiin ja hymyili leveästi. Hän käveli takaisin Nadalen huoneeseen, jossa nainen näytti tuhisevan rauhallisesti.

Puolidemoni kumartui polvilleen ja naisen ylle. Hän hivuttautui tuon viereen ja otti tuon syleilyynsä. Hän ei pidellyt naista tiukastikkaan syleilyssään, mutta hautasi kasvonsa tuon hiuksiin ja nukahti uudemman kerran. Hän tunsi olonsa hyväksi tässä. "Nadale... Olet tosiaan aivan uskomaton..." mies sanoi hiljaa ja hymyili unissan. Tunnit kuluivat ja toinen aamu tuli esiin.

//Tämän ammun illalla on siis haaksirikon vuoro, musta alkais tuntua siltä, että nyt olis hyvä aika siihen :))
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 23 Elo 2013, 19:16

//Ups :D my bad, korjasin!//

Nadale Arthendálion

Kapteenista tuntui, että tämä oli alkanut ajatella ehkä liikaakin kaikkea. Toisaalta, olihan tämä siihen tottunut. Joskus nainen kuitenkin sivuutti asiat päästään ärtymyksestä ja kaikesta ajattelusta ja huokauksista väsymys alkoi painaa ja mihinkään ei tullut selkoa siitä huolimatta. Milloin haltia lakkaisi ajattelemasta? Miettimästä turhuuksia, jotka joku voisi murtaa sanomalla hänelle ääneen vastauksen. Nadale mietti oliko tällainen normaalia. Vai oliko hänellä sittenkin vain niin paljon pohdittavaa elämässään. Jälleen turhautunut haukotus karkasi kapteenin huolilta ja tuo puristikin hitaasti silmänsä kiinni hetkeksi. Ihan kuin joku koettelisi häntä.

Luomet avautuivat kokonaan niiden oltuaan jonkin ajan puoliksi kiinni kun Nadalen kädessä ei enää tuntunut miehen kättä. Rinrin toiminta oli ollut niin nopeaa, ettei kapteeni ollut ehtinyt kunnolla tajutakaan. Mies oli vetänyt tämän osittain päälleen makuulle ja pitkästä aikaa päästi jotain suustaan. Nadale makasi hiljaa ja liikkumatta, silmät yllättyneinä avoinna. Jostain syystä, huulet kaartuivat pieneen hymyyn naisen kuunnellessa puolidemonin sydämen lyöntejä. Rin nukahti nopeasti ja hitaasti haltia kohotti päätään nähdäkseen toisen nukkuvat kasvot. Potilaalla ei näyttänyt olevan hätää, joten Nadale uskalsi rentoutua ja painaa silmänsä kiinni. Pienen hetken kuluttua puolidemoni painoi toista vielä lähemmäs itseään ja mutisi hyvää kapteenin hiuksista. Yhä silmät kiinni Nadale hymähti, samalla kun itsekin hymyili, muttei sanonut mitään. Eipä siinä lämmössä ja muutenkin hyvässä olossa tarvinnut unta pitkään odotella.

Onnellisena mistään tietämätön kapteeni käytiin siirtämään patjalle, joka myös peiteltiin ja poskelle painettiin hellä suukko. Haltia saattoi jotain ynistä unissaan ja hieman vaihtoikin asentoaan kyljelleen jatkaen tuhinaansa. Jonkin ajan kuluttua tuttu ja turvallinen lämpö tuli takaisin kun Nadale suljettiin syliin. Vaikka kapteeni nukkui sikeästi, painautui tuo Rinriin kiinni.

Seuraava päivä aloitettiin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, vaikka kaikki muistivat kapteenin käskyn demonin mahdollisesta ilmestymisestä. Saattoi olla, että kaikki tai jotkut yhä miettivät tapahtunutta, muttei kukaan puhunut siitä ääneen. Parempi näin, sillä mieli piti olla aina valppaana seuraavaan tulevaan. Eilisestä kapteenille jäi käteen ainakin se, että tuo tarkkailisi Rinriä entistä enemmän. Ei millään pahalla tavalla, vaan että olisi hyvä jos edes joku olisi tuon kanssa niin paljon kuin vain pystyi, ettei Rose ehtisi uudemman kerran yllättämään. Vaikka, varmasti Rinrikin oli valppaana sen katalan naisen takia.

Laivassa oli mukavan leppoisa tunnelma, niin kuin yleensä. Aamu, aamupäivä ja iltapäivä sujuivat ihmeellisen nopeasti, vaikkei töitä ollut oikeastaan ylimääräistä. Miehistön jäsenet juttelivat keskenään niin paljon, ettei hommia tehty mitenkään kiireellä, vaan rauhassa ja huolellaa, joka näkyikin lopputuloksessa. Nadale ei ollut sitä kapteeni tyyppiä, joka ruoski miehistöään tekemään työt mahdollisimman nopeasti ja olemaan vaiti. Mielihän moisessa kärsisi. Päivällinen syötiin ja sitä ennen oli hommatkin saatu tehtyä, joten sen jälkeen olisi vapaa-aikaa. Nadale roikkui ruorissa, vilkuillen välillä kompassiaan, jonka lopulta sujautti taskuunsa. Matkustamista tässä oikeastaan vain harjoitettiin.

//Edellisestä toiminnasta heti seuraavaan ;)//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 23 Elo 2013, 20:22

Rin

Seurava päivä tosiaan aloitettiin vailla eilisten tapahtumien tietoisuutta, joka sai miehenkin hyvälle tuulelle. Hän näytti elinvoimaiselta toisin kuin eilen. Hän näytti ihan kuolinvuoteella olleelta, mutta tässä taas uurastettiint öitä ahkerasti ja hymy huulillaan. Välillä Rin ehti hyvinkin käydä vilkaisemassa Nadalea. Hänen iloiset silmänsä olivat hyvä merkki kaikille miehille. Ainakin mies oli kunnossa.
Rin tiesi, että Rose tapettaisiin heti, jos tuo uskaltaisi antaa jalkansa laivan kannelle. Totta kai demoni antaisi. Nainen ei ollut typerä. Hän käytti varjomuotoaan, jolloin tuota ei pystyisi helpostikkaan tappamaan. Siinä hahmossa demoni oli myös vaarallinen. Arvaamaton nainen toden totta. Hän pesi kantta ja sai sen kiiltämään kauniisti. Päivällinenkin maistui hyvin levätyn yön jälkeen. Oikeastaan. Rinri söi melkoisen paljon, mutta kokki ei siitä pahastunut. Kaikki tuntui sujuvan lähes täydellisesti. Mutta mikään ei ole täydellistä. Rin tiesi sen hänen täytyi kuitenkin todeta että tämä päivä tuntui olevan täydellinen ilman minkäänlaista häiriön tekijää.

Kun työt tuntuivat loppuvan käsistä mies suuntasi automaattisesti askeleensa Nadalen luo. "Nadalee!" puolidemoni huhuili ja virnuili. Hän katsoi mitä nainen teki. "Näyttääkö sinustakin, että päivä meni melko nopeasti ja rauhallisesti?" merirosvo kysyi ja kallisti päätään. Hänen valkoiset hiuksensa valuivat hetkellisesti hänen vasemmalle puolelle, kunnes ne palautuivat miehen suoristaessa päänsä. "Eikös tännään ole ollut aika kostea päivä?" Rin kysyi ja vilkaisi hiljaa ulos, jossa aurinki teki lähtöään toiselle puolelle maailmaa. Sen säteet osuivat pikku hiljaa nousevaan höyryyn meren yllä.
Rin tuli lähemmäs Nadale. Hän tökkäsi tätä päähän ja naurahti sitten vain. "Mitä mietit? En oikein jaksa urkkia asioita päästäsi, joten voit hyvin kertoa sieltä jotakin." Rin sanoi ja laski kätensä toisen olan päälle. Hän oli Nadalen kanssa hetken, ennen kuin tarttui tuon käteen ja johdatti ulos kannelle tekosyyllä, että nainen tarvitsi vain raikasta ilmaa. Puolidemoni tosiaan tunsi olevansa tänään elossa. Mikä parasta hän oli parhaassa seurassa pitkästä aikaa. Hän piti miehistön ja kapteenin ilmapiiristä. Tuntui kuin hänellä olisi koti, johon palata. "Hei Nadale. Muistatko kun kysyin sinulta kerran yhden yllättävän kysymyksen?" Rin kysyi ja kumartui toisen puoleen. Hän hymyili. "Olenko minä nyt perhettä, arvon neiti kapteeni?" puolidemoni kiusoitteli ja katsoi sitten aurinkoon, joka lähetteli kauniita säteitään. Sille säälle saatiin piankin heittää hyvästit, kun sumu noisi meren ylle.

Rinrin aistit olivat vielä vähän huonot, siinä ,ihmisen tasolla. Ne eivät siis olleet palautuneet yhtä tarkoiksi vielä Rosen taijan takia, mutta ne voimistuivat kyllä pikku hiljaa. Merirosvo tuijotti sumuun, joka tiheni tihenemistään. Hän tihraili hiljaa sumun sekaan. "Eihän tästä näe mitään läpi...." Rin totesi ja katsoi tähystäjän paikalle, jossa tähystäjä näytti yhtä neuvottomalta sumunseassa. Sumu vain jatkoi tihenemistään. "Nadale, näetkö taivasta, oma näköni on vielä vähän turta, mutta sinä olet kuitenkin täysiverinen haltia, joten sinun luulisi näkevän taivaalle. Osaatko sanoa tähdistä missä olemme?" Rin kysyi ja yritti tähyillä ylös. Turhaan, hän näki vain sumua tämän hetkisillä silmillään. Äkkiä laiva törmäsi johonkin. Rin horjahti mutta sai tasapainonsa takaisin. Yksi rajutörmäys tuli vielä perään, sen mies kuitenkin pysyi pystyssä käidettä pidellen.

//Jeps, tästä se alkaa.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 24 Elo 2013, 19:25

Nadale Arthendálion

Kauan ei kapteeni malttanut seistä paikoillaan ohjaamassa laivaa, kun tuo suunnisti kannen alle kohti hyttiään, aivan kuin tämä olisi jotain unohtanut sinne. Mietteliäänä tuo istahti kirjoituspöytänsä taakse. Taso oli täynnä kaikenlaista paperia, kirjaa, mustetta ja yksi kynttilänjalkakin siitä löytyi. Sitä katsoessaan Nadale muisti, mitä oli tullut hakemaan ja etsikin sitä juuri nyt kuumeisesti nostellen ja siirrellen vain tavaroita toistensa päälle. Eihän sen siivoaminen tullut tietenkään kuuloonkaan.

Puolidemoni ilmestyi huoneeseen kutsumalla kapteenin nimeä, johon nainen hymyili takaisin ja tervehti toista.
"Ihme kyllä, vaikkei tässä mikään kiirekään ole ollut." Nadale vastasi toisellen nostaen hiukan kulmiaan samalla kun jatkoi etsintäänsä. Rinri puheli päivän säästä. Nainen keskeytti hetkensä toimensa ja tuijotti eteensä.
"Niin... Vaikkei ole edes satanut. Väliäkös tuolla." hetken mietintäpohdinnan jälkeen hän tokaisi ja jatkoi puuhiaan. Puolidemoni tuli haltian vierelle ja tökkäsi tätä. Nadale katsoi miestä kysyvänä. Hän naurahti hiljaa Rinrin sanoille.
"Etsin tässä vain yhtä paperia, mutta jotenkin tuntuu, etten löydä sitä, ellen siivoa tätä pöytää." Nadale vastasi tuolle huokaisten. Hetken ajan Rin malttoi olla paikallaan kapteenin vieressä, kunnes tuo tarttui naista kädestä ja vei tämän kannelle. Päättäväiseen kiskaisuun ei haltia vastustellut, vaikka hivenen yllättynytkin oli. Puolidemonilla oli herttainen kysymys, johon kapteeni hymyili.
"Hmm... Mitenhän tuo olisi..." Nadale mutisi virnuillen ja katseli Rinrin kasvoja, ikään kuin tuomitakseen jostain. Pian nainen vaihtoi virneensä lämpimään hymyyn ja nyökkäsi reilusti toiselle.

Myös kapteeni oli pannut merkille sumun, joka alkoi käymään pian vaaralliseksi, sillä tähystäjäkin alkoi olla hukassa. Siksi Nadale antoikin käskyn hidastaa laivan vauhtia. Kartan mukaan alueella ei pitäisi olla karikkoja tai muuta, johon laiva voisi iskeytyä. Jokunen saari saattoi olla, mutta ne olivat hyvin pieniä, niin pieniä, ettei kaikkia edes ollut kartalla. Rinrin tokaisusta Nadale katsoikin taivaalle. Hetken aikaa nainen tihrusteli, mutta kaikkia tähtiä ei näkynyt, joten oli mahdotonta suunnistaa niiden avulla ja tuntui, että sumu peitti ne kaikki vähitellen.
"Näen kyllä, mutta tähtiä on liian vähän, että voisin tulkita niistä mitään." kapteeni vastasi.

Yhtäkkiä laiva kuitenkin törmäsi johonkin. Nadale horjahti, muttei kaatunut, sillä sai molemmilla käsillään tukea kannen pinnasta mentyään kyykkyyn. Toinen rysähdys kävi, muttei onneksi nainen ollut ehtinyt nousta. Jostain kuului vaimeaa lankkujen narinaa ja kapteeni ponkaisi lopulta pystyyn. Tunnelma oli hivenen aavemainen, sillä sumu vaikeutti näkemistä ja olihan ilta jo aika pitkällä. Nadale halusi kuitenkin tietää laivansa kunnon, sillä törmäykset olivat olleet rajuja. Hän otti muutaman miehen mukaan kannen alle ja toisille käski lyhdyt kouriin ja tarkkailemaan ympäristöä. Alhaalla pilkotti jostain vaimeaa valoa, mistä sitä ei ollut ennen tullut. Nadale kirosi jo valmiiksi, sillä tiesi sillä hetkellä, että Celaberexiin oli tullut vaurio. Hän huokaisi mentyään suurehkon reiän luo. Siitä ei valunut vettä, enää. Reikä oli aivan keulassa ja keula oli juuri nyt vähän ylöspäin siitä mitä normaalisti, mutta tarpeeksi vedenpinnan yläpuolella.
"Taidetaan joksikin aikaa sitten rantautua tähän..." haltia mutisi ja könysi reiästä ja pienen hypyn jälkeen tuon jalat tömähtivät vaalealle hiekalle. Reikää laivan keulassa peitti osittain terävä, iso kivi, johon se oli siis iskeytynyt.

Kapteeni viittasi muitakin tulemaan maalle, jotta he voisivat tutkia maata sekä laivan vauriota. Sumu oli hälventynyt vähän jokin aika sitten, mutta Nadale huomasi kaikessa tohinassa sen vasta nyt. Hyvä asiahan se oli, sillä nyt näki paremmin. Laiva ei ainakaan liikkuisi omin voimin minnekään, ellei tulisi vuosisadan myrsky.
"Vai ollaan saarella..." Nadale mutisi kädet lanteillaan samalla kun katseli edessään avautuvaa, hivenen trooppiseen metsään viittaavaan näkyyn. Hän kääntyi sitten miehistön puoleen.
"Tehkää vaikka tulet tähän hiekalle. Olisi hyvä, jos saisitte edes väliaikaisen paikan siihen reikään, ettei saaren mahdolliset eläimet tai muut pääse siitä tunkeutumaan. Valoisan aikaan se korjataan sitten kunnolla, onneksi ostin enemmän tarvikkeita juuri tällaisia tilanteita varten." kapteeni selitti ja vei sitten toisen kätensä leualleen pohdiskellen.
"Rin, lähdetäänpäs pienelle tutkimusretkelle." nainen sanoi ojentaen miehelle lyhdyn, samalla kun itsekin otti yhden toiseen käteensä.
"Jääkää muut tänne. Tiedä mitä tuolla vaanii..." kapteeni huikkasi toiselle ja naureskellen sanoi viimeisen lauseen.

Miehistön jäädessä kyhäämään kahtakin nuotiota valon takia sekä muuten, vaikkapa sitten sen turvallisuuden takia. Sumu oli lähes hälvennyt, joten kaksikko näki suhkot hyvin eteensä. Nadale kulki edellä rauhallisesti, välillä toisella kädellään taitellen puiden oksia tieltä.
"Täällähän voisi olla tuoreita hedelmiä." haltia mietti ääneen katsellen välillä puiden latvoja. Vähän väliä kuului jotain rasahduksia ja muita ääniä, jotka kapteeni luokitteli lintujen ääniksi.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 24 Elo 2013, 20:21

Rin

Nadale ensimmäisenä lähti katsomaan parin muun kanssa mitä oli tapahtunut. Laiva oli osunut johonkin, se oli varmaa. Rin haisteli hiljaa meri-ilmaa, joka oli sumun kosteaa ja hän saattoi haistaa myös jotakin muuta. S e haju tuntui hiekalta. Rinri hyppäsi sitten laidan yli ja tömähti suoraan matalaan veteen. Hiekka sen alla oli luisuva. Mies kahlasi pois vedestä ja erotti sumun keskeltä loihdut ja oranssin hiuspehkon. Hän käveli loimujen luo ja läisi pian muutkin miehistöstä. Hän vilkaisi aukkoa, joka oli aika iso ja veisi jonkin verran aikaa. Ainakin huomis aamuun asti, jos oikein merirosvo osasi arvioida. Äkisti Nadale ilmoitti hänen menevän tutkimusretkelle naisen kanssa ja tuo työnsi hänen käsiinsä lyhdyn. "Jaa?" Rin naurahti ja lähti naisen perään.

Nadalen ilmoittaessa mahdollisista hedelmistä Rinri vilkaisi ylös puihin. "Noh, pitää odottaa jonkin aikaa, että sumu hälvenee. Muuten emme näe missä hedelmiä on... Hyvä kun nään eteeni." puolidemoni totesi ja käveli naisen rinnalle. Aina välillä linnut tekivät ääniään. Tai sitten viidakon keskellä oli vain elämää liikaakin. Rinri käänsi lyhtyään taakseen ja sitten hän käänsi sen sivuilleen. Hän heilutti sitä kummalle puolelle. Valo oli heikko sumun keskellä, kunne mies katsoi jonnekkin, missä näkyi pieni loimuavaa valoa. "Nadale! Näetkö?" Rin kysyi ja heilautti lyhtyään valoa kohti, joka paljasti heikosti luolan suun. Mies lähti seikkailu mielellä luolan suuta kohti. "Tule! Tämänhän piti olla tutkimusretki, mennään vähän katsomaan tuota ilmestystä?" Rin ehdotti ja meni kuitenkin luolaa päin huolimatta toisen vastauksesta.

Hän käveli luolan sisään. Seinämiä koristi kauniisti valoa hehkuvat kristallit. "Kaunista!" puoidemoni totesi silmät hämmennyksestä suurina. Hän lähti kävelemään syvemälle luolaan. kristallien väri muuttui mitä syvemmälle mentiin, kunnes niiden hehkuva valo himmeni ja päästi taivaan ja kuun valon luolan katosta. Luolan katto, jossa oli aukko oli ainakin kuutisen metriä korkea. "Oho, mitenköhän tämä on tähän syntynyt?" tuumi mies. Hän antoi lyhtynsä kiertää luolaa, kunnes hänen lyhtynsä pysähtyi suoraan Nadalen eteen. Hän nosti kätensä tuon kasvoille ja siveli niitä hellästi. "Aika moiseen paikkaan me törmäsimmekin." Rin sanoi hiljaa ja katsoi himmeästi loistavia kristalleja, niiden väri oli haalean punainen.
"Hei, olenko sanonut, että silmiesi väri on todella kaunis?" puolidemoni sanoi ja hymyili leveästi. Hän vilkaisi ylös, jossa ei näyttänyt olevan yhtään sumua vaan suuri ja kaunis tähtitaivas kuun kanssa. Äkkiä kuului askeleita ja mies automaattisesti otti miekkansa esiin. Jalat ilmestyivät himmeästi valoon, muttavartalo jäi piiloon. Hahmon kasvot näkyivät hyvin huonosti. "Kuka siellä?" Rinri kysyi. Hahmo liikahti ja sen huomasi mylös kristallit. Niiden väri alkoi himmetä ja voimistua vuorotellen. Aivan kuin ne hälyttäisivät jotakin. Puolidemoni ei paljastanut yhtä asiaa itsessään. Kristalli vaikutti hänen oloonsa. Se oli huonoksi hänen oloonsa, mutta kun kristallien himmeä valo ei ollut näyttänyt tekevän miehen ololle mitään oli Rinri arvellut että ne olivat vain liian heikkoja. Sitten äkkiä ne voimistuivat ja heikentyivät. Vuorotellen ne saivat hänen olonsa huonoksi ja normaaliksi. Tumma hahmo liikahti taas. Rangaistus oli yksi sana jonka hahmo päästi puhuen tuulen läpi, joika nousi ylös katosta ja sitten maa alkoi täristä. Mitäh? Rinri katsoi maata, hän otti naisen lähelleen. Hahmo oli kadonnut. "Me lähdemme nyt!" puolidemoni ilmoitti, mutta sitten kun hän oli juuri lähtemässä juoksuun ainoasta uloskäynistä se sortui. Mies pysähtyi ja suojasi käsillään kasvojaan, kun kiven murikat tippuivat ja peittivät heidän pakotiensä. Kun järistys oli loppunut puolidemoni tuijotti hyvin kylmästi eteensä. Hän yritti lyödä kivi kasaa, mutta siitä murtui vain vähän ja hänen rystysiinsä saattui. "Helvetti!" mies ähkäsi ja katsoi kiviä edesään. Hän katsoi ylös. Sinne olisi mahdotona kiivetä noin sileää seinämää pitkin. Hän ei edes pystyisi nousemaan sitä, edes Nadale ei varmastikkaan pystyisi nousemaan seinämää ylös.

Kristallien valo oli taas himmea, joten se ei vaikuttanut Rinrin oloon kamalasti, mutta jos he olisivat liian kauan, hän saattaisi nukahtaa ja joutua sitten tietämättömille teille, tosin se veisi ainakin kaksi päivää, joten tässä ei sellaista hätää ollut. "Tämä on minun syytäni... En olisi saanut tulla tähän paikkaan..." Rinri mutisi ja nojasi hiljaa kivikasaan. Hän valui lopulta istumaan selkä kiviin käännettynä ja tuijotti lyhtynsä valoa.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 24 Elo 2013, 21:42

Nadale Arthendálion

Jonkin aikaan kaksikon käveltyä maastossa, Rinri osoitti lyhdyllään heikkoa valoa, joka näytti luolansuulta. Nadale nyökkäsi miehelle, että näki täysin saman kuin puolidemonikin. Valo oli houkutteleva, joka sai ainakin miehen lähtemään sitä tutkimaan hiukan tarkemmin innokkaalla mielellä. Eihän Nadale voinut jättääkään toista yksin ja itse asiassa hänkin uteliaana halusi selvittää loimuavan valon syyn. Niinpä tuo lähti Rinrin perään.

Luolan sisältä valon lähteeksi paljastuivat hohkavat, kauniit kristallit. Sitä näkyä ei voinut kapteenikaan olla ihailematta tai haukkomatta henkeään. Ehkä joku olisi jo kääntynyt siinä uskossa, ettei luolassa ollut mitään muuta ihmeellistä tai että pelkäisi mennä eteenpäin. Kaksikkoon ei kumpikaan pätenyt, vaikka Nadale yrittikin pysyä kaikessa siinä tunnelmallisessa valossa valppaana. Ehkä juuri luolan lopulla piilesikin jokin juju. Kristallit antoivat valoa vain pimeimmissä kohteissa, joten "katto ikkunan" alapuolella ne olivat himmeämmät. Vaikka se olikin vain aukko katossa, se näytti kauniilta, sillä siitä näkyi kuu ja tähdet. Rinri mietti samaa ääneen, mitä kapteeni mielessään. Nadale kohautti hymähtäen olkapäitään. Äkkiä Rinrin tutkiessa luolan joka suuntaan lyhty pysähtyi naisen kohdalle. Mies siveli toisen kasvoja, samalla kun Nadale katsoi hymyillen Rinriä silmiin.
"Toden totta." nainen vastasi toiselle. Puolidemoni kehui haltian silmien väriä, jotka muistuttivat oikein pehmeää smaragdia. Nadale naurahti.
"Jos oikein tarkkoja ollaan, niin et väriä, mutta silmiä kyllä." kapteeni vastasi ja virnisti.

Tunnelman pilasivat askeleet, jotka saivat kapteenin säpsähtämään ja hänkin otti miekkansa esiin. Nadale tuijotti niitä jalkoja, jotka vain hahmosta näkyivät. Kapteenista tuntui, että aivan kuin kristallit olivat juonessa jotenkin mukana, hyvänä tai pahana, mutta kuitenkin. Ne saivat tilanteen entistä ahdistavammaksi. Kiperä tilanne ei jatkunut kauan kun tuntematon hahmo päästi yhden sanan suustaan, kuin taika sanan, joka pisti maan uhkaavasti tärisemään. Juuri kun kaksikko olisi lähtenyt pakosalle luolasta, sama aukko peittyi, josta he olivat menneetkin sisälle. Nadale otti tukevan otteen luolan seinämästä kivien vyöryessä kasaan hänen ja Rinrin eteen. Järistyksen loputtua onneksi mikään kivistä ei ollut vyörynyt jomman kumman päälle, mutta eihän se kivaa ollut jäädä loukkuun. Nadale katsoi ylös, josta kuun valoa pilkotti. Hän antoi katseensa kiertää seinämissä, mutta ne toden totta olivat liian sileät kiipeämiseen. Lopulta nainen huokaisi raskaasti neuvottomana.

Rinri kävi syyttämään itseään tapauksesta. Nadale käveli tuon luokse ja istahti tämän viereen. Ei siinä oikein muutakaan voinut.
"Mikä ihme se hahmo oli? Mikä rangaistus? Kenelle ja miksi?" kapteeni kysyi toiselta. Hän asetti lyhtynsä viereensä ja veti polviaan hiukan koukkuun.
"Kyllä meidät viimeistään huomenna löydetään. Emme ehtineet kävellä pitkälle rannasta, joten jossain vaiheessa muut kyllä tulevat." nainen sanoi tyynnyttäen ilmapiiriä. Luolassa oli kieltämättä inhottava olla kun sama missä seisoi tai istui, kova ja kylmä pinta tuntui. Yön tullessa ilma kävi muutenkin kylmemmäksi.
"Yksi asia tässä on positiivista." Nadale totesi hetken kuluttua hiukan iloisemmalla äänensävyllä ja katsoi Rinriin.
"Olisi kurjempaa olla täällä nyt yksin..." hän jatkoi lempeä ilme kasvoillaan ja katsoi taas eteensä.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 24 Elo 2013, 22:38

Rin

Naisen käydessä istuman hänen viereensä ja selittäen, että heidät kyllä löydettäisiin huomenna. Naisen sitten vielä lisäsi, ettei luolassa ollut kuin yksi positiivinen asia, joka oli kahdestaan olo. Kieltämättä Rin ei olisi muutenkaan viihtynyt yksinään jossain loukussa kuin rotta, mutta tämä jotenkin sai hymyn puolidemonin huulille.

Hän jäi myös miettimään sitä hahmoa ja sanaa. "Hän puhui tuulen kautta... En tiedä siitä rangaistus-sanasta, mutta tuntuu kuin olisimme loukanneet sen tunteita." Mies mutisi ja hieraisi otsaansa. Hän hikosi. Vaikkakin oli ilma meni vain kylmemmäksi, se hikoaminen ei johtunut naisesta tai ilmasta vaan kristalleista. Rin painautui varovasti vasten Nadalen olkaa. Hän laski päänsä tuon olalle. "Ihme, etten ole menettänyt itsehillintääni... Sitä tapausta ei sitten oteta huomioonkaan..." puolidemoni totesi, he molemmat tiesivät mitä hän tarkoitti.
Hän sulki silmänsä. "Minusta on outoa, että kun olen lähelläsi tunnen itseni paljon rauhallisemmaksi. Saat oloni tyyneksi ja hyväksi. Kanssasi on mukava olla... Haluaisin olla aina näin..." Rinri mutisi ja painautui lähemmäs naisen kaulaa ja olkaa. Tuon pehmeät hiukset tuntuivat edelleen hyväksi. Miksi se tuntui niin hyvältä, niin hyvältä että hän laski henkisiä suojamuurejaan. Hän alkoi puhumaan hyvin hitaasti ja rauhallisesti. "Kristallit ovat ärsyttäviä kapistuksia, ne ovat kuitenkin kauniita... Yhtä kauniita kuin sinä..." Rin sanoi ja avasi silmänsä, hänen silmänsä tuijottivat eteen. Puolidemonin kasvot muuttuivta tyyneksi taas. "Muistan, kun pidit kädestäni, istuit vieressäni. Olit kanssani aina kun minä olin poissa pelissä... Ilmapiiri joka on sinun kanssasi on erilainen kuin muiden kanssa. Se on paljon hellemmän tuntuinen. Se on huolehtiva... Tuntuu kuin minulla olisi jokin paikka jonne palata. Vähän niin kuin koti, mutta paljon tärkeämpi. Tunnearvokkaampi paikka palata." Rinri sanoi ja katsoi ylös taivaaseen.

Hän katsoi lyhtyään. Sen valo alkoi heiketä. Ihmekkös, kaikki mitä se pystyi polttamaan oli muutenkin lopussa. Nadalen lyhtykin näytti himmenevän. "Meillä ei taida olla kauaakaan valoa tässä murjussa..." Rinri sanoi ja katsoi ympärileen. Hänen ilmeensä meni vakavaksi. Hän suoristi itsensä ja nousi ylös. "Jos tuossa lähellä vain olisi puu ja minulla köysi..." mies huokaisi ja päätti sitten vain luovuttaa. Kieltämättä tässä oli paljonkin positiivista asiaa. "Olet aina niin kiireinen." puolidemoni sanoi ja virnisti siinä himmeässä valossa. Hän kosketti sileää seinämää. Se oli kylmä ja Rinrillä oli kylmä. Kylmä ilmakaan ei vaikuttanut hänen olotilaansa. Mies istui takaisin naisen viereen, tosin hän suoristi itsensä selälleen. "Saanko laittaa pääni... Polvellesi?" mies kysyi ja katsoi naista alhaalta käsin ylös naisen kasvoihin.

Hän hymyili toiselle ja hänen silmänsä olivat väsyneet. Luolan katto aukossa vilahti hahmo, mutta se taisi vain olla eläin. Rinri mietti hiljaa asioita. Hän tiesi että hän tunsi jonkinlaista vetoa naiseen. Nainen oli nainen, mutta Nadale ei ollut mikä tahansa nainen. Rinrille Nadale oli jokin tärkeä, mitä hän ei pystynyt selittämään. Paikka jonne palata, sellaiseksi hän pystyi sen ainakin määrittämään tällä hetkellä.
Rinrin tunteet olivat sekaisin. Kristallien himmea valo heijasti punertavaa valoa, joka sai miehen ihon vähän puenrtavan punaiseksi. Hän kun oli muutenkin niin tumma. Rinri olisi hyvinkin voinut lukea toisen ajatukset, mutta hän jotenkin kunnioitti toisen ajatuksia ja niiden yksityisyyttä, joten ei koskettelun yhteydessä lukuja. Ellei se ollut vihollinen, niin kuin Rose. Rose oli aina sen kaiken pahan alku. Tätä Rose ei kylläkään tehnyt. Tämä ei olisi demonin tapaista. Demoni tulisi itse aina paikalle, koska halusi nähdä kaiken itse. Nauttia siitä kaaoksesta ja hirveydestä sekä tuskasta mitä olisi saanut aikaan.

Puolidemoni sulki lopulta silmänsä. Hän tunsi kylmän maan alaan ja kuuli kuinka tuuli humisi yläilmastoissa.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 24 Elo 2013, 23:50

Nadale Arthendálion

Rinrikään ei suoranaisesti tiennyt, mikä tai kuka hahmo oli ollut, mutta arveli, että kaksikko oli loukannut joka tapauksen sen tunteita. Nadale olisi halunnut tietää kuinka ihmeessä, eiväthän he olleet särkeneet paikkoja tai muutenkaan käyttäytyneet asiattomasti. Tai, ehkä luolaan meneminen oli jo liikaa sille jollekin. Nainen tyytyi vain hymähtämään moiselle. Kunhan vain ei kiusaisi enää kapteenia ja merirosvoa. Puolidemoni laski hiljaa päänsä toisen olalle, haltia painoi poskensa Rinrin valkoista hiuspehkoa vasten. Mies muisti, ettei ollut menettänyt itsehillintäänsä samalla tavalla kuin mitä aiemmin. Siihen Nadale hymyili pienesti.
"Minusta se on vain hyvä asia." hän sanoi hiljaa. Mies jatkoi jutteluaan ja aihe kävikin jälleen henkevään puoleen. Nadale tunsi miehen sanojen myötä iloa, sillä naisesta tuntui, että kerrankin joku hyötyi hänestä näin tunteellisesti ja että joku välitti. Mutta haltia tunsi ehkä myös hieman hämmennystä, sillä itse asiassa hän tunsi Rinriä kohtaan suurin piirtein samoin mitä tuo häneen. Sitä tunnetta oli vaikea selittää. Nadale tykkäsi myös olla paljon Rinrin kanssa, vaikka tämä saattoikin olla joskus liian uhkarohkea ja välinpitämätön itsestään. Jotenkin puolidemonin kanssa oli turvallista olla, mutta sehän tästä kaikesta tekikin outoa, niin kuin mieskin oli juuri sanonut. Kuitenkin, jos Rinrin rauhoittuminen aikaisemmasta olikin Nadalen ansiosta, olisi haltia siitä hyvinkin iloinen.

Miehen tyyni hengitys vasten ihoa tuntui hyvältä. Tuon ollessa lähellä, ei naista niin paljoa kylmännyt, vaikka ehkä Rinrin mielestä hänen kehonsa oli kylmä. Nadale naurahti hiljaa puolidemonin kirotessa kristalleja. Vanhasta kiukkupussista oli vielä jotain jäljellä. Naisesta oli mukavaa kuunnella miehen tunteiden purkauksia, kuinka tämä puki ne suloisesti omiksi sanoiksi. Eniten ehkä kosketti se, että Rin piti Nadalen läsnäoloa paikaksi, tunteeksi, kodiksi. Haltia kun tiesi, ettei sellaista paikkaa miehellä ole ollut pitkiin aikoihin. Mitä Nadaleen taas tuli, hänellä oli tavallaan koti. Hänen laivansa, miehistönsä. Mutta, siitä oli kuitenkin puuttunut ehkä se jokin, joka teki siitä kodista täydellisen, nimittäin juuri Rin. Se ajatus antoi lämpimän aallon kulkea kapteenin kehon lävitse hitaasti.

Kaksikon lyhdyt alkoivat himmetä, vaikka antoivathan kristallit ja kuu sentään vähän valoa, ettei tarvinnut pilkko pimeässä oleskella. Äkkiä Rin nousi jaloilleen ja huokaisi ääneen toivottomasta mielenkuvasta.
"Kiireinen? Minäkö?" Nadale hymähti ja kävikin hetken miettimään asiaa.
"Niin no... Olet kyllä oikeassa. Ehkä olen vain tehnyt siitä kiireisen, kun ennen jouduin olemaan enemmän yksin... Eikä se ollut mukavaa." hän sanoi sitten hiljaa. Puolidemoni tuli takaisin naisen viereen ja kysyikin herttaisena lupaa toiselta.
"Saat." haltia vastasi lyhyesti hymyillen ja suoristi jalkansa.

Nadale mietti hänen ja Rinrin suhdetta. Mitä se oikeastaan oli? Kaksikko oli osoitellut toisilleen välittämisen merkkejä ja halua olla vahvasti läsnä. Haltia ei tiennyt itsekään, oliko hän kenties ihastunut Rinriin vai mikä se oli, joka aina teki tämän lämmön tunteen kun mies oli lähellä? Jotenkin varovasti haltia silitteli puolidemonin valkeita hiuksia, välillä myös hellästi tämän päätä. Hän tarttui toiseen pitempään suortuvaan ja näpräili sitä molemmin käsin.
"Harvalla onkin näin valkeat hiukset... Kivat." nainen totesi yhtäkkiä hymyillen ja antoi suortuvan levätä miehen olalla. Jostain syystä hänen sydämensä pamppaili. Nainen halusi jotain, mutta tuota hermostutti. Rinrille ei näyttänyt olevan ongelma puhua välillä tunteistaan, josta toki kapteeni oli kiitollinen, mutta nainen halusi tehdä samoin toiselle. Mutta, se vaan tuntui olevan silti vaikeaa, haltia ei oikein tiennyt mitä sanoisi. Pian kehokin ryhtyi mukaan hermoiluun ja se alkoi tuottaa pientä tärinää. Äkkiä Nadale antoi päänsä töksähtää vasten kivistä seinää ja hiljaa tuo päästi hyvin pitkän huokauksen. Hän antoi silmiensä painua kiinni ja samoin tein tärinäkin loppui. Nadale ei saanut taaskaan mitään parempaa suustaan kun miehen hiuksista kehuminen. Kummallista, kuinka ujo hän olikaan Rinrin seurassa, mutta muiden miehistön jäsenten kanssa kuin yksi heistä.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nya » 25 Elo 2013, 11:46

Rin

Mies kuunteli hymyillen toista. Toisen kehuessa hänen hiuksiensa valkoista väriä mies tuhahti vain siihen. "Harvalla ja harvalla. Tiedä vaikkos monella muullakin on valkoiset hiukset, mutta pitävät sen omana tietonaan. Eivät halua erottua joukosta ja saada syytöstä erilaisuudesta." merirosvo sanoi ja painautui lähemmin naisen jalkoja vasten. Hänen kasvonsa kääntyivät toisen vatsaa kohti ja hän nuuhki toisen hyvää tuoksua. "Tuoksut hyävlle." Rin sanoi hiljaa ja hengitti rauhallisesti.
Mies saattoi kuulla naisen turhautuneen huokauksen ennen kuin nukahti toisen syliin. Nadalen lämpö ja tuksu toivat turvaa, mutta ne eivät estäneet kuitenkaan painajaisten tuloa ja pistävää kipua sydämmen mailla.

Rinri seisoi niityllä. Sen sininen taivas oli rauhallinen, kunnes maisemaan ilmestyi valkea hiuksinen mies ja nainen. Rin tuijotti vanhempiaan hiljaa. Hän tuijotti naista joka oli raskaana. "Äiti..." Rinri kuiskasi hiljaa, mutta kuva vaihtui. Se vaihtui kirkkoon. Äidin kuvat vilisivät miehen silmien edessä. Satuja isästä, rakkaudesta, iloisia ja surullisia ilmeitä. Sitten hän tunsi olevansa taas siinä lapsen asussaan ja hänen edesään seisoi musta henkilö. Kuin demoni mutta pahempi. Hän tunsi jonkin tarttuvan hänen käteensä. Verinen käsi. Rin käänsi päänsä ja tuijotti järkyttyneenä äitinsä hahmoa. Tuo murskattu ja pelottava sekä verinen ilme toi pakokauhun tunteen miehen mieleen. Hän yritti päästä pois äitinsä murkaantuneesta otteesta. "Kultaseni, älä jätä minuaaahh~ Minä rakastan sinua~" Naisen veriset huulet liikkuivat ja musta hahmo miehen edessä nauroi. Rinri huusi ja pyrki irti. Sitten ote vaihtui ja kuva meni sumeaksi. Rinri tunsi seisovansa taas jossakin. Hänen jalkansa olivat jumissa. Hän tunsi kuinka sumun keskeltä ilmestyi hahmo. Eikä kuka tahansa vaan Nadale. "Nadale?" Rinri sanoi. Hän näytti pelokkaalta.
ÄKisti hän huomasi toisen hahmon naisen vieressä. Sitten hän näki kuinka jokin lävisti Nadalen. "Nadalee!!" Rinri huusi vihasta ja järkyttyneisyydestä. Kun nainen kaatui maahan kuolleena sen takaa ilmestyi hänen oma hahmonsa. "Mitä? Tapoinko minä.." puolidemoni sanoi järkyttyneenä. Sitten kuvat alkoivat sekoittua liian nopeasti.


Puolidemonin silmät avautuivat nopeasti ja hän nousi hyvinä nopeasti ylös. Hänen kätensä oli ojennettuna eteen ja hänen hikensä virtasi. Meni hetki ennen kuin hän sai hengityksensä tasaaksi. Mies vilkaisi naiseen. Onneksi, onneksi toinen oli siinä. Äkisti mies sulki Nadalen syliinsä ja hänen kehonsa tärisi. "Onneksi... Onneksi se oli vain unta..." Rinri kuiskasi tärisevällä äänellään. Hänen tuskainen ilmeensä kertoi tarpeeksi unesta jonka hän oli nähnyt.
Mies päästi irti ja piti sydämmen kohdalla paidastaan kiinni. Hän puristi paitaansa. Miksi hän oli sellaista nähnyt? Ehkä siksi, että pelkäsi tappavansa jonakin päivänä naisen. Miksi hän tappaisi? Eihän niin voisi tapahtua? Rinri yritti miettiä paremmin. Uni oli varmasti vain hänen pelkojensa tuotosta. Ehkä hän pelkäsi menettävänsä itsehillintänsä ja hän ei tunnistaisi naista ja tappaisi tämän. Ei. Ei niin voisi käydä. Hän varmasti tunnistaisi toisen. Rinrin päätä särki.

Hän istui takaisin toisen viereen. Hänen tyyni ilmeensä palasi pisaralla pelkoa ja surua. Sitten hänen toisesta silmästään. Valui kyynel. Hän nukahti uudestaan. Se oli myös rauhaton uni. Hän liikehti unissaan levottomasti. "...Eih! Äiti!" Rinri mutisi. Hänen kehonsa nytkähti hieman. "Älä jätä minua! Et saa kuolla! Älä jätä minua!" Rinri huudahti äkisti ja hänen silmänsä olivat auki, mutta ne näyttivät kuitenkin kulkevan unen mukana. Hän tarttui naiseen, kaatoi toisen maahan ja piteli tuota tärisevin käsin. "Jos kuolet, jään yksin! Minä..! Pelottaa! Joku... Apua!" Miehen kasvot olivat pelokkaat, ennen kuin ne menivät taas tyyneksi ja Rinri lysähti toisen päälle. Hänen kehonsa ei kuitenkaan lopettanut tärinää.

Hänen ottensa naiseen oli löystynyt, mutta hänen panoinsa varmasti piti toisen hänen allaan. Hänen hengityksensä oli kiihkeää ja hänen sydämmensä tuntui pamppailevan liian lujaa. Puolidemoni liikahti ja hänen kasvonsa pianautuivat toisen kaulaa vasten. Rinri kädet kulkeutuivat hiljaa toisen ympärille ja hän liikahti pois naisen päältä. Näin hän makasi toisen vierellä tuota kiinni pitäen sylissään. Rinrin kasvot olivat juuri sopívasti Nadalen kasvonen kanssa samalla linjalla. Toisen tyynet kasvot vääntyivät välillä hyvin tuskaiseen ilmeeseen. Välillä ne menivät tyyniksi ja taas. Toisen keho nytkähti välillä ja täirisi. Rinri painautui lopulta toiseen hyvin tiukasti kiinni. Hän kasvonsa eivät sentään tulleet yhtään lähemmäs. Hänen huulensä liikkuivat hitasti, mutta niistä saatoi lukea jotakin sanoja. Tosin mies näytti puhuvan tällä kertaa haltioiden kieltä. Älä. Jätä. Tärkeä. Olivat sanat mitkä tuolivat toisen suusta, lopulta puolidemoni päästi irti toisesta. Hän tuntui rentoutuvat täysin. Hän ei sen kuummin koskenut Nadaleen. Ainakaan ottanut syliin tai mitään.

Rinrin uni oli mennyt tyyneksi. Hän istui hiekka rannalla. Hän tuijotti horisonttia joka jatkui pitkällä ja sinisellä merellä hänen edesään. Hänen vieressään istui kaksi hahmoa. Toinen tumma ja toinen vaalea. Äiti ja isä. Toisella puolella istui oranssihiuksinen nainen, joka piteli kätään hänen olallaan. Nadale. Miksi nainen oli ilmestynyt hänen painajaisiinsa ja hyviin uniinsa? Syytä ei ollut vielä tiedossa, mutta hänen sisällään jokin rauhottui naisen kosketuksesta ja Rinri tunsi olonsa hyväksi.

Rakkaus on arvaamaton asia. Näin sanoi miehen äitinkin toisinaan. Rinri ei kuitenkaan koskaan oottanut selvää siitä asiasta. Hän tuhisi luolan lattialla rauhallisena. Vailla huolen häivää.
Nya
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron