Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Maalis 2014, 21:20

//Ei tehä Karhuntakusta pinãtaa! D: //

Karhuntakku selitti ettei Elodien täytynyt tehdä mitään tuon eteen, tytön täytyi vain työskennellä itsensä tähden ja pitää huoli itsestään. Tyttö nyökkäsi hymyillen, kenties mies oli oikeassa, mutta kyllä hän pitäisi Karhuntakun mielessään kun uurrasti.

Yllättäen mies innostui kertomaan kodistaan. Elodie oli pohtinut millaisessa paikassa toinen asusteli, muttei ollut rohjennut kysymään toiselta aiemmi. "Oh, sinulla on veli. " Tyttö totesi yllättyneenä, vaikkei se nyt yllätys pitäisi olla, kenellä tahansa saattoi olla veli. Oli myös mukavaa kuulla miehestä enemmän, se toi tunteen että toinen luotti häneen. Fauni kuuteli korvat höröllä miestä, Karhuntakun puheet ihanasta luonnon helmasta ja hohtavista kivi onkaloista kuulostivat ihanalta, ne toivat mieleen ajan ennen haltiakaupunkia. Tyttö pystyi muistamaan ne monet kerrat kun hän oli pikku faunina lähtenyt omille teileen ja tutkinut luontoa huolettomasti. Faunin haaveileva ilme sai sävyn pientä apeutta, niin kävi aina kun hän mietti mennyttä aikaa. "Tulen käymään niin pian kuin voin." Tyttö lupasi, karistaen samalla apeat ajatuksensa mielestään.

Keskustelun aikana kaksikko oli päässyt jo hyvää matkaa eteenpäin. Päätie oli täynnä väkeä, muttei yhtä tungoksinen kuin tori oli ollut. Onneksi Karhuntakku keskittyi puhumaan Elodielle, sen sijaan kuin olisi ollut kireä ympärillä pyörivien haltioiden ja muiden otusten takia.
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 26 Maalis 2014, 22:15

#Mut... Me saatais karkkii!? ÓÒ You CANT say no to Candy -.- #

Karhuntakku nyökkäsi hymyillen faunin sanoille, vilkaisten tätä; "Se olisi mukavaa." Ehkä hän esittelisi toisen Livertäjällekin, ehkä. Kyse oli enemmän siitä ettei Karhuntakku halunnut ärsyttävää veljeään hämmentämään Elodietä puheillaan tai että veli alkaisi häntä kiusaamaan uudesta ystävästään. Se ei olisi mitään uutta kylläkään, Livertäjä hölöttämässä yötä päivää kysymyksiään ja omia päätelmiään; Missä tapasitte? Meinasitko syödä hänet? Onko hänellä perhettä? Pelastitko hänet niin kuin kaksijalkaisten saduissa? Entä kuinka sinä--- Siinä menisivät omat ajatukset täysin sekaisin eikä Karhuntakku pystyisi keskittymään mihinkään sellainen riivahenki jatkuvasti häntä kiusaamassa.
Juu, hän ei esittelisi Elodietä Livertäjälle ihan heti.
Vasta myöhemmin.
Niin kuin, todella, tooodella pitkän ajan päästä. Kun Livertäjä olisi mullan alla~ Kuulosti hyvältä suunnitelmalta, kyllä.

Pääkadullakin oli jonkin verran tungosta, mutta onneksi se muuttui porteille mentäessä vähän laajemmaksi ja väljemmäksi, karhumiehen pinnat saaden ollen paljon rauhallisempia kuin torilla. Mitä nyt ehkä parille vahingossa hänen tielleen tai törmänneelle tyypille Karhuntakku ärisi hampaat esillä, mutta vieressä oleva fauni auttoi häntä pysymään rauhallisena.
Ei tarvinnut täälläkin aiheuttaa ongelmia tai hälinää.
Asioita, joita Karhuntakku ei todellakaan kaivannut.
Aivan liian pian portti tuntui lähestyvän heitä, kuin he sitä. Väkeä meni niin sisään kuin ulos kaupungista, kävellen, ratsain, vankkurein, hevosin, muulein, laumassa, pareittain ja yksin. Vartijat tarkkailivat kaikkea epäilyttävää kysellen välillä kulkupapereita tai selityksiä läsnäololleen kaupungissa tai miksi lähti pois kaupungista.
Karhuntakku pysähtyi viimein, katsoen vähän kauempana avonaisia portin suuria ovia, sitten Elodietä.
Tämä taisi olla tässä tällä kertaa. Iso kämmen löysi itsensä lepäämästä likan päälaella.
"Noh... Pidä huolta itsestäsi, ja tule sitten käymäänkin", Karhuntakku totesi virneen kera. Vaikka sisältä hän tunsikin olonsa hiukan apeaksi...
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 26 Maalis 2014, 22:41

//Eijeijei, sen sijaan tehdään Elodiesta pinãta, se on söpö päältä ja sisältä, double the fun! ÒuÓ //

Elodie piti silmällä Karhuntakkua rinnallaan heidän kulkiessaan väen seassa. Muutamaan kertaan mies näytti kiristyvän, mutta oneeksi tuo tyytyi vain murisemaan. Pitkänkadun päässä häämötti kiireinen kaareva rautaportti. Vaikka katu oli pitkä tuntui se nopeasti tulevan loppuunsa. Fauni oli pyrkinyt pitämään huomionsa muualla lopun lähestymisestä, mutta heidän pysähtyessä portin eteen, ei tyttö voinut enää olla huomioimatta sitä.
Elodien katse hakeutui maahan, mutta iso tuttu kämmen painautui tytön päälakea vasten ja sai tämän katseen kohoamaan Karhuntakkuun. Mies sanoi sen minkä oli jo sanonut jo ties kuinka monta kertaa, pidä huoli itsestäsi. "Huolehdi sinäkin itsestäsi... ja veljestäsi... ja siitä eräästä." Fauni totesi se vieno hymy huulillaan ja astui askeleen edemmäs, painuen toista vasten halatakseen. "Minulla on ikävä sinua jo nyt."
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 27 Maalis 2014, 00:27

#Mutta Elodiestä tulee ennemmänkin mieleen kakku... Kompromissi: Elodiestä ja Karhuntakusta tehdään muffinseja! Karhuntakulla maku olisi metsämarjoja ja maitosuklaata sekoitettuna ^w^#

Karhuntakku tuhahti puoli huvittuneena tytön sanoille. Livertäjän perään nyt ei tarvinnut katsoa, se mokoma ihmeen onnekas hölmö rääväsuu. Ja se toinen... No, kyllä Karhuntakku tämän perään katselisi jo muutenkin. Kuten itsensäkin, ei siis faunin tarvinnut mitään huolehtia miehen osalta. Sitä juuri Karhuntakku olikin toiselle toitottamassa, kun Elodie yllättikin tämän halauksella. Mihin karhumies vastasi takaisin hetken viiveellä, hymyillen ja halaten takaisin pientä otusta häneen verrattuna.
Ja kyllä, hänellekin tulisi toista ikävä. Varmasti.

Mutta vaikka Karhuntakku ei nyt halunnut erota pikku faunista ollenkaan, oli se silti pakko. Eivätkä nämä olleet lopulliset hyvästit, se oli ainoa asia mikä sai miehen taputtamaan tyttöä keveästi selälle, vetäytyen hieman halauksesta ja katsomaan sarvipäätä hymyillen.
"Niin minunkin, mutta mehän näemme vielä vai mitä? Saat olla luonani sitten niin kauan kuin haluatkin", Karhuntakku lupaili kevein sydämin, silitellen likan hiuksia pitkin, tasaisin vedoin. Mutta kuten aiemmin oli todennut, ei näitäkään näkemisiä voinut pidentää ikuisuuksiin. Matkaa takaisin metsään olisi vielä, toinen viikko lisää, ja Karhuntakku olisi olla kotonaan mahdollisimman nopeasti varmistaakseen, että siellä oli kaikki hyvin.
Hetken herkistyneen hetken ajan Karhuntakku vielä nautti tästä uudesta ystävyydestä joka häneen oli kirjaimellisesti törmännyt täällä kaupungissa, ennen kuin kohosi seisomaan täyteen pituuteensa.

"No niin. Ei itketä tai mitään Elodie. Sinulla on vielä koko loppupäivä edessäsi totutellen Jägerin kauppaan. Ja jos se kääpiö keksii mitään tyhmiä rikastumissuunnitelmia, saat minulta täyden luvan potkaista sorkillasi vaikka sinne minne miestä sattuu eniten", Karhuntakku yritti keventää tilannetta vitsillään, leveästi hymyillen ja napaten jälleen kiinni kelkkansa köysistä.
Hän ei tosin ollut varma, lähtisikö hän ensin vai katselisi Elodien lähtöä. Melkein teki mieli kysyä ääneen, mutta ei Karhuntakku nyt sentään täysi sosiaalisestikyvyttömältä halunnut näyttää.
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Maalis 2014, 00:58

//SELVÄ! ÒUÓ //

Elodie hymyhili ystävälleen takaisin ja kyllä he vielä näkisivät varmasti. "Tietenkin." Tyttö totesi ja sai silitystä osakseen, jos hän vain yltäisi toisen päälaelle tekisi hän miehelle samoin. Elodie naurahti Karhuntakun vitsailulle, vaikka toisen tunties saattoi mies hieman olla tosissaankin vitsinsä kanssa. "Pärjään kyllä." Fauni lupasi hyvillämielin ja yllätyksekseen ei tuntenut silmäkulmissaan kihelmöintiä niin kuin oli odottanut. Kenties Elodie oli niin varma siitä etteivät nämä olleet hyvästit, hän vain sanoisi näkemiin ensi kertaan.

Kelkka nousi maasta takaisin Karhuntakun vahvaan otteeseen tuon tehdessä lähtöä. Tyttö itse jäi seisomaan aloilleen aikeena katsoa Karhuntakun perään niin kauna kunnes ei enää erottaisi tuota horisontista tai kaiken portista kulkevan väen seasta. "Nähdään, turvallista matkaa."
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 27 Maalis 2014, 01:46

# >xD God kun noi on sulosii! Repesin pahasti Karhuntakku-muffinsille >x3 Ja Elodie-muffinsi näyttää hyvin herkulliselta~ Vaniljaa vai mansikkaa? Aivan ihania x3#

Näköjään se oli hän joka lähtisi ensin. Se kävi ihan hyvin, pääsisi samantien ja nopeasti matkaan, siis, kunhan hän saisi itsensä tästä liikkeelle. Onneksi faunin sanat tuntuivat antavan sen lopullisen, tärkeän tönäisyn oikeaan suuntaan, miehen kasvoille kohoten pieni hymy. Ei Karhuntakku perunut sanojaan, Elodie oli välillä hölmö kompurajalka, mutta enimmäkseen tämä oli hyväsydäminen, rohkea faunityttö. Olisi kyllä mukavaa seurata mitä toisesta tulisi, ja auttaa tätä siinä matkalla samalla.
"Samoin pikkuinen. Pid- Niin", Karhuntakku naurahti kumeaa nauruaan. Hän oli tainnut jo tarpeeksi monta kertaa sanoa sen, pidä huolta itsestäsi, vai kuinka? Mutta ei kai sitä voinut sanoa turhankaan montaa kertaa vai mitä?
"Nähdään." Näin jääden täksi kerraksi viimeiseksi sanoikseen Karhuntakku soi vielä yhden hymyn ja vilkaisun fauniin, ennen kuin lähti suunnistamaan kohti avonaisia portteja, vetäen kelkkaa perässään.

Karhuntakku pääsi porteista läpi ilman sen suurempia ongelmia, vilkaisten portin varjoissa vielä kerran taakseen nähdäkseen faunin, ja kääntyen sitten lopullisesti kohti matkaansa.
Pari päivää sitten Karhuntakku oli saapunut haltiakaupunkiin äreänä, haluten poistua siitä loukosta mahdollisimman nopeasti. Haluamatta olla missään tekemisissä sen asukkaiden kanssa. Ja kuitenkin, häneen oli törmännyt pieni faunityttö, jonka päättäväisyys korvata vahinkonsa johdatti heidät kaksi yhteen saman katon alle. Mistä sitten oli alkanut kahden erilaisen, mutta samalla lailla yksinäisen nopea ystävystyminen.
...Todennäköisesti, ensi kerralla, Karhuntakku lähtisi matkaansa kohti haltiakaupunkia kenties vähäsen innokkaampana.
Ihan vähän vain. Hänenhän piti loppujenlopuksi pitää yllään äreän karhumiehen mainetta, vai kuinka?

#Aaaand the end! Kiitos aivan ihanasta pelistä ystävä hyvä! >x3 See you later~#
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Maalis 2014, 09:29

//Kenties vanilijaa mansikan kera~ ^u^ //

Elodie puisteli päätään huvittuneena Karhuntakun yrittäessä jälleen sanoa sen samaisen lauseen miljoonannen kerran. Toinen todella välitti tytöstä, eikä hän voinut olla muutakuin kiitollinen. Pari päivää sitten fauni oli luullut ison äreän metsästäjän nylkivän hänet, koska oli vahingossa liannut tuon kauppatavarat. Mutta sen sijaan mies oli auttanut häntä kun tarve oli suurin, pitänyt huolta, auttanut takaisin sorkilleen, hankkinut hänelle jopa työn ja mikä parasta, saanut tuosta ystävän.

Elodie vilkutti Karhuntakun perään nähdessään kun mies kääntyi vielä katsomaan häntä, mutta pian toisen jatkaessa eteenpäin ei pieni tyttö enää näkenyt tuota väen seasta. Faunin ilme muuttui pettyneeksi, hän halusi katsella toista horisonttiin asti. Vilkuillen kiireesti ympärilleen Elodien silmään iski kivimuurin viertä nojaava iso puulaatikko kasa. Sorkat kopisten fauni kiiruhti laatikoiden luo, kapusi niiden päälle ja tarttu muurin reunasta, kurkistaen sen toiselle puolelle juuri ja juuri. Hymy palasi Elodien kasvoille tämän nähdessä puisen kelkan ja Karhuntakun etänevän selän.

//End minunkin puolestani! Ja kiitos vain itsellesi good friend! See ya~<3 //
Janni
 

Edellinen

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron