Kirjoittaja Vahti » 24 Maalis 2014, 02:32
#Eikä! Elodie on niin suloinen että sitä tekee mieli paijata! >x#3 #
Karhuntakku ei ollut varma meinasiko hän pakahtua ärtymyksestä vai jostain muusta, hempeämmästä tunteesta, kun fauni hölläsi kyllä otettaan hänen kädestään. Muttei kokonaan, jääden hiukan siinä roikkumaan ja Karhuntakku yritti jotenkuten pitää yllä niitä miehisyytensä rippeitä. Kasvot punaisina ja keskittymiskyky eteenpäin kulkemisesta, ja likan ohjeiden seuraamisesta, herpaantuen välillä... Jep, menestyksekkäästi tässä onnistuttiinkin.
Karhumies ynähti, tai murahti sitä kun oli vaikea sanoa tästä kun erakko yritti pitää naamansa peruslukemilla, tytön toteamukselle. Siitä tapaamisesta voisi olla sitten montaa eri mieltä.
...KUNHAN Livertäjä ei olisi paikalla! Jos se hölösuu nimittäin näkisi Karhuntakun tämän sorkkajalan otteessa, ei sille tulisi loppua edes silloin kun Karhuntakku täyttäisi Livertäjän kuonon kävyillä.
Koko metsä nauraisi hänelle...
...Hemmetti, milloin hän muka viimeksi oli miettinyt mitään muiden mielipiteistä hänestä.
Niinpä.
Ei koskaan.
Sitten he saapuivatkin torille, Karhuntakun antaen penikan roikkua kädessään ihan vapaasti nyt. He olivat kyllä sen verran aikaisessa vielä, että torilla ei ollut sen verran väkeä kuin yleensä olisi kiireisten päivien ja iltojen aikaan. Hyvä vaan, Karhuntakku ei ollut varma saisiko pidettyä petovaistojaan kurissa: Jokainen faunin lähellä oleva tyyppi saisi varoittavan murahduksen tai niin murhaavan katseen kuin karhumies ikinä voisikaan luoda.
Eikä hän tehnyt sitä edes täysin tietoisesti, hemmetti.
"No, tuolla se on", Karhuntakku sanoi lähes helpottuneena.
Kyseinen kauppa, Jägerin sekatavarapuoti oli pieni, mutta sisällä niin täyteen kauppatavaraa ahdettu että hyvä jos edes Elodie pystyi siellä kulkemaan, Karhuntakusta puhumattakaan! Karhuntakku avasi puisen oven ja päästi faunin ensimmäisenä sisään, tullen perässä kelkkaansa vetäen. Ovi sulkeutui kiinni samalla heiluttaen ylhäällä olevaa ovikelloa, ilmoittaen paikan omistajalle asiakkaiden tulleen.
"Hetkinen!" kuuli ääni tiskin takana olevasta ovesta, joka johti toiseen, pieneen takahuoneeseen. Karhuntakku veti kelkkansa tiskin eteen, odotellen kaikessa rauhassa.
Ympäri kauppaa, aina lattiasta kattoon, oli täynnä kaikkea mahdollista myytävää. Jotkut aivan arkiasioista kuten köysi, nauloja, jauhosäkkejä ja sitten taas niin eksoottisia kuten mausteet, kaunis kimalteleva tanssiaispuku, korut... Ilmassa tuoksuivat väkevät mausteet, hempeät parfyymituoksut, nahkaesineiden tumma sävy, makeisten suloinen tuoksu... Kaikki nämä tuoksut ja monet muutkin sekoittuivat ilmassa joksikin tunnistamattomaksi sekamelskaksi, mikä ei oikein sopinut Karhuntakun nenälle mikä oli tottunut luonnon raikkaaseen ja selvään tuoksuun.
Ja kuten oli luvattu, hetken päästä takahuoneesta asteli esiin kääpiö. Vanttera, punaisenparran ja haukansilmät omaava. Tämä oli pukeutunut vihreään pitkähihaiseen, ruskeisiin nahkahousuihin ja valkoiseen -tosin tahraantuneeseen- essuun.
Kääpiö asteli tiskin taakse korokkeelle, hymyillen leveästi nähdessään Karhuntakun.
"No katsos kuka päätti viimein lopettaa ujostelun!"
"Olinhan minä täällä jo eilen", Karhuntakku murahti, saaden ilmeettömän naaman kääpiöltä.
"...Se on sanonta, takkupää."
"Aika huono pavunvarsi."
"Hei, olen kääpiö. Pituus kulkee suvussa. Sinulla taas yrmeys johtuu varmaan parista ikävästä takusta perseessä."
"Hmp. Ei kasva siellä pahemmin."
"Hmp."
...
Kääpiö puhkesi nauramaan, taputtaen käsiään.
"Sinun tosikkomaisuuttasi on aina ikävä Nallukka! Mutta, kukas ihastuttava avustajasi on, hmmm? Joku viimein kesyttänyt tämän metsien miehen?" kääpiö uteli katsoen nyt miehen mukana sisään tullutta faunia. "Nätti kuin mikä~"
Karhuntakku murisi varoittavasti.