Kirjoittaja Vahti » 18 Maalis 2014, 23:32
Karhuntakku hymähti. Hän oli erimieltä, mutta se ei kai ollut tässä nyt pääasia mikä oli hölmöä ja mikä ei... Joten karhumies jatkoi, tasaisen syvällä äänellään tarinaa.
"Joten karhu oli rakastunut, ihmisneitoon. Muttei tiennyt mitä tehdä, sillä hän oli karhu, peto, eläin. Miten ihmisneito voisi ikinä rakastaa jotakin eläintä samalla tavalla, kuin karhu rakasti tätä? Karhu siis jälleen samosi metsiä voivotellen tilannettaan, sydäntään kivistäen, kunnes eräs lintu kuuli sen voivottelun, kysyen mikä oli hätänä. Karhu kertoi tilanteestaan, ja sai neuvoksi linnulta etsiä maagi, tai joku joka osasi taikuutta... Sillä taikuus voi muuttaa todellisuutta."
Saatuaan nahat pyyhittyä Karhuntakku otti likimärän rätin puulattialla olevasta vesivadista, alkaen pyyhkimään mutatahroja pois nahan pinnasta.
"Karhu sitten löysi taikuutta osaavan, ja sai neuvon; `Jos ihminen haluat olla,
On sinun karhunturkistasi irti päästävä.
Puolikuu yönä pese lammessa turkkisi kunnolla,
Kivusta älä välitä vaan revi turkki kaikkialta, alhaalta ja päästä.
Kun turkkisi on irronnut, pue se viitaksesi ja ihmisenä voit neidon tavata,
Mutta varo kaiken paljastavaa aamuaurinkoa, katalata.
Sillä jos et ole varovainen, muutut takaisin karhuksi ensisäteiden myötä.´
...Karhu sitten teki näin, seuraavana puolikuun yönä. Kipu oli sietämätöntä, mutta lopulta, karhu oli riisunut nahkansa. Ja oli muuttunut ihmiseksi. Niinpä pukien karhunturkkinsa viitakseen, varastaen itselleen hieman vaatteita, karhu lähti ihmismuodossaan kylään jossa rakastamansa neito asusti."
Se oli ollut silloin todella outoa, kävellä kahdella jalalla ihmisten keskellä, näiden asumuksia.
"Ihmiskarhu lähestyi neitoa kapakassa jossa tämä neito työskenteli. He juttelivat pitkään, kunnes karhun piti palata metsään ennen kuin aurinko muutti tämän takaisin todelliseen muotoonsa. Mutta joka yö, kyeten riisumaan turkkinsa, karhu palasi neidon luokse tapaamaan tätä. Ja pian neito itsekin oli rakastunut tähän mieheen joka aina tuli tapaamaan häntä. He puhuivat elämästä yhdessä, rakkaudesta ja tulevaisuudestaan... Mutta kun he viettivät koko yön yhdessä, ihmiskarhun jääden nukkumaan rakastamansa naisen viereen, muuttui hän aamun sarastaessa karhuksi."
Tämä tahra oli hankala, sitä piti hinkata vähän kovempaa...
"Neito pelästyi ja huusi, hälyttäen kylän miehet paikalle. Karhu pakeni metsään, mutta palasi ihmismuodossaan jälleen yöllä neitoa tapaamaan. Haluten puhua tämän kanssa, selittää... Mutta... Neito hälytti jälleen, nyt aseistautuneet miehet, paikalle. Nämä riisuivat ihmiskarhun turkin tämän yltä, ja sulkivat tämän häkkiin. Neitoa ei enää näkynyt missään. Ja auringon noustessa, ei karhu enää muuttunutkaan karhuksi, vaan pysyi ihmisenä."
Karhuntakku vaihtoi nahkaa toiseen, puhdistaen automaattisesti niitä, katse maassa, selin tyttöön.
"Kauhistuneena ihmiskarhu murtautui häkistään, hyökkäsi kyläläisten kimppuun ja etsi. Niin neitoa kuin turkkiaan. Mutta kumpaakaan ei löytynyt, ikinä."
...Hemmetti. Hänen silmiään ärsytti.
"Ihmismuodossaan karhu syöksyi metsään, joka ei enää tunnistanut sitä omaksi karhukseen. Ankarassa luonnossa ilman karhun kykyjä, tuo hölmö karhu menehtyi. Oppien, miten käy, kun yrittää olla jotain muuta, kuin on..."