Faun, Elf and Bear || Vahti

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 30 Loka 2014, 20:42

Kepeä, syvä naurahdus ja pään nyökyttelyä karhumieheltä vastaukseksi faunin ainoalle, vaatimattomalle vaatimukselle. Eiköhän hän kykenisi tekemään niin, tulla joka kuunkierron aikana edes yhden kerran katsomaan toista. Vaikka kaksikin kertaa, jos se vain toiselle sopi. Vaikka Karhuntakku ei kaupungista perustanut ja varsinkin sen asukkaista, niin eiköhän hän aina keksisi jotakin mitä tarvitsisi hakea täältä. Ja ennen kaikkea, käydä katsomassa Elodietä.
Pysyttiin kiltisti paikalla kun pikkuinen alkoi vetää huppua miehen pään ylle, Karhuntakku hymyillen. Niin apeana kuin iloisena, katsellen ylpein silmin Ellietä. Hänen pikkutyttönsä saisi nyt kasvaa hyvällä alkusysäyksellä, ja hän saisi seurata toisen kehitystä.
Isälliset, lämpimät tunteet vain vahvistuivat karhun sisällä, Karhuntakun silittäen molemmin suurin käsin Elodien pikkuista päätä.
"Minäkö? Minähän olen niin pieni ja huomaamaton että edes vartijat eivät tajuaisi minun kulkevan linnassa", mies vakuutteli pienemmälle, antaen tälle vielä suukon ja sitten, huokaisten, kohosi täyteen pituuteensa.

"...Näkemiin, neiti Elodie. Odotan innolla seuraavaa tapaamistamme", Karhuntakku puhui hyvin epätavallisen sivistyneellä tavalla, vinkaten silmää Elodielle. Kyllä hän tiesi miten käyttäytyä kuin mikäkin yläluokkalainen, hän oli tarkkaillut, mutta kyllä hän enemmänkin tunsi olonsa mukavaksi omana eläimellisenä, tyytyväisenä itsenään.
Ja näin, ei hyvästien vaan näkemien jälkeen, aloitti karhumies matkansa kohti portteja, kääntyen muutaman askeleen jälkeen tosin vielä kerran vilkaisemaan Ellietä.
"..." rohkaiseva nyökkäisy ja iloinen hymy suotiin, ennen kuin karhumies terästi itsensä mielessään ja jatkoi matkaansa kohti portteja, niiden alta, ja tietä seuraten läpi peltojen kohti horisontissa metsän siintävien puiden latvustoja kohti..

#It's finnis! Kiitos pelistä ja kärsivällisyydestä kultapuppeli! ^3^#
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Loka 2014, 21:30

Naurahdus suotiin Karhuntakun vitsailulle kokonsa puolesta. Tyttö puisteli vielä pienesti päätään, mutta hymyillen. Mies suoristautui täyteen pituuteensa, huppu oli suorassa ja varjosti toisen kasvoja hyvin.
Elodie katseli ylös mieheen, joka toivotti hänelle näkemiin huvittavaan sävyyn. Kenties pieni vitsailu kevensi ajatusta erosta ja kyllä se näytti hieman tepsivän pikku fauniin, joka hymyili. "Nähdään isä." Tyttö sanoi miehelle takaisin, tietäen kyllä kuinka iloiseksi toisen sai tuota kutsumanimeä käyttäessään... joka toisaanlta ei pelkkä kutsumanimi ollut, kyllä Elodie tarkoitti sitä koko sydämmellään. Isä.

Elodie jäi seisomaan sivummalle Karhuntakun kääntyessä portteja kohti keskelle väen paljoutta. Fauni vilkutti miehen perään, antaen rohkaisevan nyökkäyksen takaisin. Hymy pysyi niin kauan faunin huulilla, kunnes mies oli kadonnut ulos porteista muun väenpaljouden sekaan.

//Kiitos itsellesi puppeli! >3< //
Janni
 

Edellinen

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron