Kirjoittaja Vahti » 25 Heinä 2014, 01:50
Karhuntakku tunsi olonsa... Ristiriitaiseksi. Hän ei pitänyt siitä. Hän piti mieluummin siitä kun hän tiesi tasan tarkalleen mitä tunsi, ja se oli useimmiten joko ärtymystä -tai kuten nykyään nyt oli sattunut käymään useasti faunin takia- tai sitten rauhallisuutta.
Mutta nyt hän oli sekä yllättynyt, helpottunut, kummastunut, vihastunut ja vain... Turta. Hänen olisi pitänyt olla siellä. Hänen olisi pitänyt olla se joka laittaa mokoman paskiaisen kitumaan ja anomaan, pyydellen anteeksi sitä mitä teki Elodielle. Hitaasti tappaen sen suippokorvan ja laittaa vielä suolistaan roikkumaan jostakin korkealta. Niin Karhuntakku oli miettinyt ja suunnitellut, haluten taata Elodielle rauhan siltä hirviöltä. Mutta hän ei ollut voinutkaan jättää sitä haltiaa liekkeihin syötäväksi vaikka tämä ei sitä ansainnut. Sillä Elodie ei todellakaan ansainnut nähdä kenenkään murhattavan silmiensä edessä, jälleen, tai tuntea olonsa petetyksi.
Joten karhumies oli pitänyt sanansa ja pelastanut sen suippokorvan.
Ja nyt joku muu oli mennyt tekemään sen ja tappanut haltian.
Ollut se joka teki sen, mikä oli oikein...
Karhuntakku katsoi huolestuneena tyttöön huolimatta omista sisäisistä tunne mylleryksistään, katsoen pienen faunin silmiin ja-
Nähden niissä kysymyksen, jota ei sanottu ääneen.
Karhuntakku katsoi nyt järkyttyneenä, yllättyneenä että tyttö epäili häntä, vaikka ei sanonut sitä ääneen. Mutta eläinvaistot eivät valehdelleet, karhumiehen aistien sen toisesta. Toinen epäili häntä.
Karhuntakku tunsi itsensä loukatuksi, vaikka sinänsä järjellä ymmärsi mistä tämä epäileminen kumpusi. Mutta se silti loukkasi, miehen katsoen vihaisella katseella tyttöön, kädet puuskassa.
Kaupan puolella yhä kävi vilkas puhe sorina murhan yksityiskohdista, kaikki vain spekulointia ja arvailua totuuden ympärillä.
"Elodie... Minä en tehnyt sitä", Karhuntakku murahti ilme kovana. "Olin täällä koko yön sinun luonasi, pitäen sinut lämpimänä ja antaen nukkua päälläni."
Hän ei halunnut kuulostaa kovin vihaiselta pennulle, mutta moiset epäilykset, kun hän sentään oli vieläpä luvannut toiselle silloin kolossa, satuttivat.