Witch's assistance || Mori

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 00:10

Shael Yraueme

Ilta alkoi hämärtää ja noidan mielessä oli alkanut kyteä ajatus siitä, kuinka fauni joutuisi johonkin pimeään nurkkaan ja siellä saarretuksi. Ajatus oli tehnyt pesän naisen mietiskelyihin, kun hän oli yrittänyt keskittyä papereihinsa, joita raapusteli sulkakynällään. Hän yrityi kirjata muistiin asioita ja keksiä ratkaisuja ongelmiin, mutta siitä ajatusjuoksusta ei alkanut keskeytyä mitään muuta kuin Elodie. Ehkä noida täytyisikin hakea tyttö? Niin se olisi varmasti turvallisempaa.
Vartijat olivat myös tulleet tunti sitten majatalolle ja ilmoittaneet menevänsä nauttimaan illallisen ravintolaan. Shaelia se ei haitannut. Hän oli vain yrittänyt keskittyä papereihinsa ja sulkakynäänsä.

Ovelta kuului koputus. Hento, kolme rytmikästä napautusta. Noita nousi ylös ja hafoi hiuksiaan sormillaan, jotka oli sitonut letin sijaan korkealle ponihännälle niin, että hänen leikatut korvansa saattoivat näkyä. Shael avasi oven ja näki yllätyksekseen siellä valkea hiuksisen faunin. "Elodie." Shael sanoi yllättyneesti, mutta levitti sulavan hymyn kasvoilleen. "Tule ihmeessä sisään. Mukavaa että pääsit." hän sanoi ja päästi faunin sisään huoneeseensa. "Täällä on vähän sotkuista. Anteeksi."Shael pahoitteli. Hän huomasi myös Elodien vaatteen vaihdoksen ja kiinnitti myös omaan puvustukseensa huomiota. Hän oli heittänyt mekkonsa sängylle ja hillui nyt ihon myötäisissä vaatteissään pitkin huonetta.
Noita siivosi nopeasti söngyn ja viittoi Elodieta istumaan ystävällisesti.

//Juu, ihania kuvia olikin kerrassaan ><
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Elo 2014, 02:33

Elodie

Elodie kohotti hymyn kasvoilleen, kun näki Shaelin kasvot oven avauduttua. Tyttö nyökkäsi vastaukseksi naisen kutsuttua hänet peremmälle. Tyttö asteli tähän yhdenhengen huoneeseen, joka oli isompi kuin hänen omansa. Fauni kääntyi seuraamaan Shaelia, joka pahoitteli sotkua. "Ei se mitään." Elodie totesi, vaikkei hänen mielestään paikka näyttänyt sotkuiselta.
Fauni asteli juuri siivotun vuoteen luo ja istahti alas, kun siihen oli annettu lupa. Tyttö antoi katseensa kiertää hetken huonetta, se ei ollut samainen huone missä Karhuntakku oli yöpynyt, mutta muistutti sitä hivenen.
"Oliko loppupäiväsi mukava kaupungilla?" Elodie uteli, käännettyään huomionsa takaisin Shaeliin, hymyillen naiselle edelleen somasti.
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 14:05

Shael Yraueme

Elodie asteli suloisesti sisään ja istahti alas hänen vuoteelleen. Shael taas istui takaisin omalle penkilleen ja kasasi hieman papereita pöydältään. Tyttö kysyi oliko hänen loppupäivänsä ollut mukava. "Noh, aika hyvä." Shael totesi ristien kätensä syliinsä. Hän hymyili lempeästi ja mietti samalla, mitä alkaisi kertoa päivästään. "Vierailumme jälkeen kävimme hyvin monessa paikassa. Minä en kuitenkaan ostanut kovinkaan montaa asiaa. Ostin erään kaulakorun tyttärelleni ja kukkia ystäväni ja mieheni haudoille." noita selitti ja viittasi pientä nurkausta, jossa oli pari kukkaa ja rasia. Hän ei laittanut niitä pöydälle, koska ne veisivät hyvin paljon tilaa siinä.
"Entä sinun päiväsi?" Shael kysyi vuorostaan ja mietti mitä voisi mahdollisesti tarjota tytölle. Hänellä ei nimittäin ollut mitään tarjota tässä pienessä huoneessa. Hehän voisivat mennä ravintolaan hakemaan vaikka jotakin pientä naposteltavaa. Ennen sitä noita kuitenkin sanoi: "Sitten kun lähdet, haluan saattaa sinut. Olisi aivan kamalaa, jos joutuisit lähtemään tuossa pimeässä takaisin. Ellet sitten halua jäädä tänne viettämään yötäkin." hän totesi naurahtaen. Viimeisen lauseen hän oli heittänyt vähän puoliksi vitsinä ja puoliksi tosissaan. Olisihan se ihanaa jakaa vuode tuon tytön kanssa tai sitten toinen saisi valloittaa vuoteen ja hän katselisi toisen nukkumista.... Shael pudisteli ajatuksilleen ja tuntui kuin puna olisi noussut vähän kasvoille sitä ajatellessaan. Oliko hän oikeasti tälläinen lapsipervo-nainen? Ajatuskin tuntui kiusalliselta.

//Shael, mitäs sitä oikein ajatellaan XDD
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Elo 2014, 17:07

Elodie

Elodie kuunteli hymyssäsuin Shaelin päivästä. Toisella oli ollut mukavaa ja ostoksiakin oli tullut tehtyä. Tyttö vilkaisi osoitettuun nurkkaan, antaen pienen säälivän katseen kukka paralle joka ei ollut päässyt ikkunan alle saadakseen valoa, tai no olihan ulkona jo hämärää, mutta aamu toisi auringon takaisin. Fauni ei kuitenkaan sanonut mitään, käänsi vain katseensa takaisin naiseen, tuon kysyessä hänen päivästään. "Siistin vain isäntäni huonetta ja hoidin hänen sorkansa. Hyvin tyypillinen työpäivä." Elodie kertoi, ollen jälleen tyytyväinen hyvästä työstä.

"Jos tahdot, en haluaisi kuitenkaan olla mitenkään vaivaksi." Fauni vastasi Shaelin tahtoessa saattaa hänet pimeän tullen tai että hän jäisi yöksi. Mutta ei fauni voinut kieltää etteikö ehdotukset kuulostaneet mukavilta, jotenkin ne toivat turvan tunneta.
Elodie katseli hiljaisena Shaelia ja pisti merkille värin tuon kasvoilla. Oliko hän sanonut jotai joka nolostutti naista. "U-Um missä ystäväsi ovat?" Tyttö pääti vaihtaa puheenaihetta.

//Vai sellssia se Shael miettiii hmmmm~//
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 17:44

Shael Yraueme

Noita hätkähti hieman, mutta pudisteli sitten ystävällisesti kasvojaan. "He ovat illastamassa. Viettävät siellä aikaansa, kunnes menevät omaan huoneeseensa nukkumaan." Shael selitti ja käänsi kasvonsa ikkunaan. Hän haroi otsahiuksiaan vähän huolimattomasti ja muisti, että hänen hiuksensa olivat ponnarilla. Nainen avasi hitaasti hiuksensa ja päästi ne kevyesti laskeutumaan hänen harteilleen.
"Elodie, pelkäätkö sinä kaupungilla liikkumista pimeällä?" hän kysyi yllättäen. Noita ei haitannut tytön sopertelu tai arastelu, jokaisella oli oma tapansa ilmaista itseään. Elodie oli yksi sellainen tyttö, joka oli kuitenkin täysi-ikäinen, mutta käyttäytyi niin ujosti, että se teki hänestä kuvan, joka oli nuorempi kuin täysi-ikäinen.

Shael vaihtoi asentoaan ja nojasi käsivarteensa. Hänen hiuksensa valuivat hänen kehoaan pitkin sinne tänne. "Vaatteesi ovat suloiset. Saitko ne linnasta? Sinulle tosiaan sopii valkoinen." noita totesi ja kikatti pienesti. Häntä huvitti se, että hän tuntui kehuvan tyttöä joka puolelta. Ehkä siksi, että Elodie oli niin arka kysymään asioita, että hänen täytyi tehdä keskustelu aloite ja mahdollisesti pitää se myös yllä.
Shaelin katsellessa ulos, kun ilta teki pimeyttä kaupungin ylle. Lyhtyjä sytyteltiin kaduille. Paikkoja suljettiin ja kapakoiden valot näkyivät kauaskin houkuttimina.
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Elo 2014, 19:41

Elodie

Elodie nyökytti pienesti kuuntelemisen merkiksi Shaelin vastatessa hänen kysymykseensä. Tyttö seurasi kuinka nainen päästi hiuksensa alas ponihännältään ja ensi kertaa tyttö tajusi kuinka naisellinen Shael oikeastaan oli. Aiemmin faunista oli tuntunut että toinen oli hyvin asiallinen, arvokas ja siisti nainen ja niin varmasti tuo olikin, mutta nyt naisen asu ja huolettoman vapaat hiukset toivat toisenlaisen puolen ulos. Tämä ei kuitenkaan muuttanut äitimäistä läsnäoloa Elodien mielestä.
Tyttö räpäytti silmiään yllättyneenä Shaelin kysyessä häneltä ulkonaliikkumisesta pimeäällä. "Tiedän että se on vaarallista ja en kiellä ettenkö pelkäisi, mutta olen kyllä oppinut piilottelemaan kaikelta vaaralliselta." Tyttö kertoi, tajuten samalla ettei ollut kertonut aivan kaikkea menneisyydestään. "Mutta minun ei tarvitse enää piilotella, kiitos isännän." Elodie jatkoi huolettomasti. Hän ei ollut aivan varma tahtoiko kertoa Shaelille katuelämästään, toinen saattaisi huolestua tai katsoa häntä toisin.

"Sain." Fauni myönsi Shaelin kääntäessä keskustelun hänen vaatteisiinsa. "Ja kiitos, vaikka toisinaan tuntuu että valkoiset vaatteet katoavat yltäni... kun itse olen niin valkoinen." Elodie lisäsi vilkaisten alas mekkoonsa, kuin tarkistaen että se oli edelleen hänen yllään. Hupsu fauni.
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 19:50

Shael Yraueme

Shael kuunteli toisen sointuvaa ääntä. Katseli, kuinka Elodie liikkui ja kuinka tämän kasvot tekivät erilaisia ilmeitä. Oikeastaan hän ei ollut koskaan ehtinyt kiinnittää kovinkaan paljon henkilöiden elehtimiseen tai muuhun. Hän vain jatkoi asioitaan ja teki mitä tuleman piti. Ei hänellä ollut aikaa töllistellä toisten joka ikistä liikettä, mutta nyt hänellä oli koko ilta katsella tätä pientä faunia ja hymy levisi aina hänen huulilleen, kun tyttö näytti ujostelevan. Tai vastaavaa. Se vain toi esiin tuon viattomuuden. Puhtauden, jota Shael ei enää omannut. Valitettavasti.
Hänet oli liattu kamalin keinoin, eikä sitä ikinä saisi tapahtua tytölle. Se olisi jos mikä kamalinta maailmassa. Niin pieni ja viaton tahrattaisiin niin kauhealla tavalla. Shael ei pitänyt sitä osaa menneisyydessään kauehean nättinä, eikä kertoisi siitä varmastikkaan koskaan kenellekään.

Elodie sopersi, että hänestä tuntui välillä vaattteiden katoavan hänen yltään, kun hän oli itse niin valkea. "Älähän nyt. Olet suloinen juuri sellaisena kuin olet. Eivät vaatteesi haihdu savuna ilmaan yltäsi." noita naurahti ja kurotti paijaamaan tytön päätä. Hänestä oli mukavaa tuntea tytön pehmeät valkeat hiukset omissa käsissään.
"Minusta sinun pitäisi olla ylpeä siitä, minkä näköinen olet ja mitä ikinä puetkin yllesi, seisot suorassa ja kannat asusi ylpeästi. Olethan ne itse valinnut." Shael totesi ja kannusti. Elodie näytti vilkaisevan vaatteitaan, ikään kuin ne olisivat voineet vain kadota sormia napsauttamalla. Se taas huvitti kovin noitaa, mutta hän ei kehdannut nauraa. Ei tälläisissä tilanteissa, joissa toiset eivät tienneet hänen tarkkailustaan.
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Elo 2014, 20:15

Elodie

Elodie hymyili kiitokseksi Shaelin rohkaisevista sanoista, toinen oli oikeassa evät vaatteet noin vain katoaisi. Nainen oli niin rohkaiseva ja kiltti hänelle, antoi tytölle kehuja tuon tuosta. Moni olisi ollut varuillaan näinkin ystävällisestä kohtelusta, kun he olivat vasta tunteneet vain tämän päivän. Mutta ei naiivi Elodie voinut ikinä uskoa, että näin ystävällinen persoona voisi tehdä hänelle mitään pahaa.
"Tuota... osaatko sinä magiaa?" Fauni kysyi yllättäen, naisen kädet olivat syttyneet liekkeihin kun tuo oli auttanut häntä silloin. Hän oli aikonyt kysyä tätä Shaelilta aiemmin, mutta oli unohtanut tyystin.

//Lyyyhyttää, anteeksi :< //
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 20:24

Shael Yraueme

Elodie kysyi, että osasiko hän magiaa. Vai osasiko? Hän naurahti siihen. "Tottahan toki." Shael totesi virneen kera. Hän ojensi kätensä tyttöä kohti. Käsi hohti hetken, kun sen ylle alkoi muodostua vettä. Vesi leijui ilmassa kohti Elodieta ja jäi tytön kasvojen tasolle, jotta tämä satataisi nähdä. Vesi lillui ilmassa ja kiilteli valon osuessa siihen. "Oikea vettä." noita sanoi. Hän heilutteli hieman sormiaan ja vesi alkoi tehdä ympyrää, kunnes se alkoi tiivistyä ja siitä syntyi kiinteä tähden muotoinen jääpala. Shael antoi jääpalan laskeutua toisen pienoisille kämmenille.
Hän näytti olevan tyytyväinen esitykseensä. "Olen noita. Jos haluat sen verran kuulla." Shael totesi ja siirsi hiuksiaan takanaan. "Mutta olen ihan kiltti noita. En keittele sammakonjalkoja tai heitä lepakon siipiä keittoihin." hän totesi vain naurahtaen lopulta omalle lauseelleen. Ajatus omasta itsestään häärimässä jonkin pimeähkön nurkan tietämillä ja hämmentelemässä jotakin ihme litkua sai hänet hymyilemään huvittuneesti. Tämä oli aivan liian hauskaa.

"Noitia on erisorttia. Jotkut omaavat joitakin asioita paremmin kuin toiset. Toiset taas ovat heikompia kuin toiset." Shael selitti ja tuumi hetken, miten voisi muotoilla seuraavan lauseensa. "Minun isäni oli maagikko ja äiti noita, perin heidäm voimansa. Olen voimakas magialtani, mutta keholtani vähän heikko." Shael viittoi kehoaan ja paljasti hymynsä aikana valkeat hampaansa, jotka sädehtivät.
"Osaan parantaa pieniä haavereita, osaan tehdä suojauksia ja suojausloitsuja sekä näitä elementti taikoja." Shael selitti ja jätti ihan tarkoituksella kirousten tekemisen pois. Hän ei halunnut pelästyttää toista.

//Ei mitään :3
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Elo 2014, 20:48

Elodie

Elodie oli aavistellut kysymyksellään oikein ja saikin pian nähdä kuinka Shael loi vettä tyhjästä ja leikitteli sillä ilmassa. Tytön teki mieli koskea vettä, muttei tahtonut häiritä toista. Vesi muuttui nätin tähden muotoon muuttuessaan jääksi ja laskeutui nätisti fauni kämmenille. Elodie tuijotti ihaillen kylmää jääpalaa käsissään ja vilkaisi sitten naista, joka kertoi olevansa noita. "Et tietenkään." Fauni totesi toisen vitsaillesaa ettei ollut pahanoita. "En ole ennen tavannut noitaa." Elodie kertoi, mutta muisti kyllä tavanneensa velhon. Sitä hän ei kuitenkaan tahtonut miettiä, taikka kertoa Shaelille.

Fauni kuunteli Shaelia, kun tuo kertoi noidista tarkemmin ja tuon vanhemmista. Jäätähti oli alkanut sulaa tytön kämmenillä, mutta tämä ei näyttänyt välittävän. "Olet niin lahjakas." Elodie kehui naista puolestaan.
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 20:56

Shael Yraueme

Elodie kuunteli häntä välittämättä jääpalansulamisesta, joka nosti noidan huulille pienoisen hymyn taas. Tyttö kehui hänen olevan lahjakas. Vai niin. "Kiitos. En minä oikeasti ole kamalan lahjakas. Parantaminen käy joten kuten ja muuta mukavaa..." Shael vähätteli ja kallisti päätään.
Hän liikautti sormeaan ja jääpala kiteytyi taas takaisin kokoon ja alkoi leijailla ylös kohti. "Ei anneta sen kastella sinun vaatteitasi." noita totesi ja puristi kätensä nyrkkiin ja avasi sen nopeasti, kun tähti oli aivan katon rajassa. Se räjähti ja synnytti pieniä lämpimiä lumihiutaleita, jotka leijailivat Elodien ylle. Se näytti hyvin taijanomaiselta. Jos tämä olisi satukirja, tästä olisi saanut hyvänkin kohdan kuvitetuksi.

"Kas näin." hän sanoi ja nousi ylös. Hän meni hakemaan kynttilän, jonka asetti pöydälle ja sytytti sen sormillaan. Pimeys kun tuntui alkavan valoittaa huonetta. Tälläkertaa hän istahti faunin viereen ja otti mukavan asennon. Ryhdikkään sellaisen, hän oli tottunut siihen.
Tai siis Liluth oli aina opettanut, että johtajan asemassa täytyi pitää ryhti ja arvokkuus. Ei saanut lannistaa itseään. Rento noita kuitenkin oli. Eihän se faunia haitannut jos hän vähän rennompi oli ja työ asioissa hän oli aina hyvin kireä. Tai miten sen nyt sanoisi, jäykkä?
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Elo 2014, 21:24

Elodie

Elodien katse seurasi tähteä aina katonrajaan asti, kunnes se räjähti lumihiutaleiksi. Tyttö säpsähti hieman yllätyksestä, mutta hymy palasi nopeasti huulille lumihiutaleiden leijailessa nätisti hänen ylleen. Se oli kuin satumaista taikaa, hiutaleet tuntuivat lämpöisiltä kylmyyden sijaan, niin outoa hyvällä tavalla.
Shaelin käydessä sytyttämään kynttilän Elodie tajusi kuinka pimeää ulkona oli jo tullut. Hännen ei tosiaan kannattaisi enää lähteä kulkemaan yksin linnaan, sen hän tiesi. "Am... Siitä saattamisesta tai yöpymisestä..?" Elodie sanoi epävarmasti, ei hän todellakaan tahtonut vaivata toista, jos nainen lähtisi saattamaan häntä joutuisi tuo kävelemään yksin takaisin. Toki osaisi tuo suojella itseään, mutta silti. "Mmm..." Fauni ei selvästikään osannut jatkaa kysymystään, hän ei saanut sanotuksi että tahtoi jäädä.
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2014, 21:37

Shael Yraueme

Fauni aloitti aran kysymyksensa ja noita kääntyi katsomaan toista. Hän hymyili toiselle rohkaisevasti. Elodie kysyi saattamisesta ja yöpymisestä, mutta ei osannut jatkaa kysymystään. Shael katsoi faunia hetken ja sitten ikkunasta kajastavaa pimeyttä. Hän nousi ylös ja ojensi kätensä tytölle. "Tule. Mennään hakemaan iltapalaa. Sinun ei tarvitse mennä, ellet halua. Voit jäädä hyvin yöksi. Aamulla saatan sinut linnaan ja lähden." Shael totesi ystävällisesti ja tarttui faunin pieneen käteen.
Hän avasi oven ja kulki käytävät pitkin alas ravintolaan, jossa oli vähemmän väkeä, kuin kapakan suunnalla, jossa kuului naurua ja muuta hälinää. Kuten lasien kilahteluja ja vedon lyöntejä. Shael etsi katseellaan vartijoitaan, mutta nämä olivat jo menneet nukkumaan. Hän meni ravintolan tiskille ja iski pöytään pari kultakolikkoa. "Ottaisin huoneeseeni kaksi kupillista lämmin puuroa voisilmillä." hän sanoi tiskintakana kyhjöttävälle miehelle, joka otti laiskasti kultakolikot, puraisi niitä ja nyökkäsi vain.

Pian keittiön ovesta porhalsi nätti punapäinen haltija nainen. Joka kantoi kahta kuppillista puuroa. "Mihin huoneeseen voin viedä nämä?" nainen kysyi ystävällisesti ja katseli kaksikkoa mielenkiinnolla. "Toiseksi viimeiseen huoneeseen kiitos." Shael totesi ja lähti sitten hitaasti naisen perään, jotaa Elodie saattoi seurata perässä pelkäämättä jäädä jalkoihin.
Huoneeseen päästyään nainen jätti kulhot pöydälle ja hän kiitti ja pyysi vielä tuomaan toisen peiton sekä tyynyt. Punapää riensi nopeasti hakemaan. "Voit alkaa jo syödä. Ei tarvitse odotella. On parempi, että syötsen vielä kun se on kuumaa." hän kehotti ja sai pian syliinsä peiton ja tyynyn, jonka kantoi vuoteen päälle. Hän istui itse sängyn päälle ja otti puurokulhonsa käsiinsä.
Mori
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 10 Elo 2014, 00:34

Elodie

Elodiesta tuntui että Shael kykeni lukemaan hänen ajatuksiaan ja no ei kai se yllättävää olisi ollut. Nainen ehdotti että tyttö jäisi yöksi, johon fauni sanoi iloisesti; "Kiitos." Elodie antoi Shaelin tarttua häntä kädestä ja lähti tuon kanssa ulos huoneesta. Oli ihanaa saada vaihtelua omasta pienestä huoneestaa, jota hän kyllä rakasti yli kaiken, mutta pieni vaihtelu vain piristäisi häntä.
Fauni tiukensi otettaan naisen kädestä ja pysytteli lähempänä tuota heidän päästyä alas ravintolan puolelle. Elodie vilkaisi vastaanottotiskin puoleen, se mies oli sanonut että hän oli liian nuori tänne, mutta tuo ei näyttänyt vilkuilevan tähän suuntaan tällä hetkellä. Fauni pysyi hiljaa ja seurasi Shaelia tuon pyytäessä puuroa ja niiden saapuessa haltianeito tarjoutui tuomaan ne noidan huoneeseen.

He palasivat takaisin ja Elodie saattoi päästää Shaelin kädestä irti. Naisen kehoitettua Elodieta syömään, tämä nyökkäsi ja kävi ottamassa toisen puurokulhon ja istahti vuoteen reunalle. Shael liittyi faunin seuraan oman puurokulhonsa kanssa, kun oli saanut pyytämänsä peiton ja tyynyn. "Olisin voinut maksaa oman puuroni." Elodie totesi tajutessaan että oli noin vain antanut toisen maksaa ja alkoi myös pohtimaan pitäisikö hänestä maksaa lisämaksu yöpymisen takia.
Janni
 

Re: Witch's assistance || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 10 Elo 2014, 11:19

Shael Yraueme

Hän maisteli puuroa ja puhalsi lusikallistaan, jota oli ottamassa suuhunsa, kun Elodie totesi: Olisin voinut maksaa oman puuroni. Noita katsoi faunia hetken, ennen kuin sujautti lusikan suuhunsa ja nielaisi. "Ei käy. Ei missään nimessä. Olet minun vieraani ja sinun on parempi säästää rahasi parempaa tarkoitusta varten, kuin jonkun pahaisen puuron maksamiseen." Shael päästi suustaan. Hän halusi tytön pitävän omat rahansa omanaan. Tämän ei tarvinnut maksaa osaansa. Olihan Shael itse kutsunut tytön tänne ja sanonut, että tämä voisi jäädä yöksi. Joten hän maksaisi kyllä lystin.
"Minusta on vain parempi, ettet mieti tälläisiä asioita tähän aikaan. Olemme molemmat väsyneitä, joten rahaa ei tule missään nimessä ajatella." hän lisäsi ja hymähti siihen. Hän söi puuronsa nauttien joka ikisestä suupalasta. Puuro oli lämmintä ja hyvää. Ei se paljon poikennut hänen oma tekemästä puurostaan, mutta hän oli liian väsynyt ajattelemaan sellaista.

Puuron syötyään hän nousi ja laski kulhon pöydälle. Huomenna se sitten varmaan siivottaisiin huonesiivouksen yhteydessä. Hän katseli hetken vuodetta ja Elodieta. "Haluatko ahtautua viereeni vai haluatko nukkua yksin pedillä? Voin itse nukkua tuolilla." hän totesi. Hän ei halunnut olla liian tungetteleva. Eihän se käynyt päinsä, että hän nappaisi tytön ja tyrkkäisi viereensä nukkumaan faunin vastalauseista huolimatta.
"Eikä sinun tarvitse huolestua siitä, jos nukun tuolilla. Olen tottunut torkahtelemaan kaikkialle." yksi pikku salaisuus, joka toi naisen kasvoille kuveilevan hymyn.
Mori
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron