Ongelmia hierarkiassa

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Cheikki » 08 Loka 2013, 23:58

// Crimiii ~ ! //

Pelipaikkana Aratan Kartano



Iltapäivä oli ollut sateinen ja viileä, eikä Hunajapoika viettänyt mehiläistensä parissa yhtään sen enempää aikaa, kuin hänen oli pakko. Aratan henkilökohtainen hovimestari oli kiikuttanut hänelle aamusella kasan mielenkiintoisia kirjoja, joita hän voisi lueskella saatuaan jokapäiväiset askareensa tehtyä. Armas ei ollut kuitenkaan jäänyt rupattelemaan, sillä hän oli lähtenyt kaupunkiin hoitamaan Aratan juoksevia asioita. Arata oli päästänyt Armaan menemään, sillä ei uskonut tänään saavansa vieraita: kuka hullu muka sateella liikkuisi? Siinähän meni kengätkin pilalle...

Kartanon hiljaisuus ilman Hunajapojan puutarhasaksien ääntä, tai Armaan jatkuvaa, epävireistä hyräilyä, oli varsin masentavaa. Arata huokaisi raskaasti ja siemaisi pohjat viinilasillisestaan dramaattisesti. Hänellä ei ollut edes asiakkaita tällä hetkellä, ei siis mitään järkevää tekemistä, mihin pureutua tylsyyden keskellä. Syksy oli aina yhtä tylsää aikaa. Yleensä kuningas (tai joku muu ylhäistöstä) tosin piti näihin aikoihin pienet, mieltäkohottavat juhlat kansalleen, mutta nyt kutsua ei ollut kuulunut. Ja olisihan se nyt mahdotonta, ettei häntä olisi kutsuttu!
Vai olisiko sittenkään?
Arata nousi äkisti seisomaan ja tuijotti eteensä järkyttyneenä. Ehkä hän oli ollut liian kauan hiljaa kartanossaan! Ehkä häntä ei enää katsottu tärkeäksi vieraaksi... Ehkä joku uusi aatelisnuori oli vienyt hänen paikkansa vieraslistalla! Mutta eihän se voisi olla, hänhän oli niin kauniskin... Arata pyrähti suuren seinäpeilinsä luokse ja meni tarkastelemaan kasvojaan aivan lähietäisyydeltä. Hänen otsansa kaipaisi ehkä hieman hunajavoidetta, mutta ei hän muuten ollut muuttunut viimevuodesta laisinkaan! Mutta ehkä ongelma olikin juuri siinä? Ehkä hän oli liian tylsän näköinen! Haltia henkäisi ilmaa keuhkoihinsa terävästi ja alkoi miettiä, millaisia meikkejä omisti; ehkä hänen pitäisi alkaa käyttämään huulipunaa? Ja vaikka kasvattaa pitkät hiukset...
"Arata-herra?" pieni ääni yskähti olohuoneen ovelta. Haltian kääntyessä äänen suuntaan, tavoitti hänen katseensa säälittävän tytönruipelon, joka eli yleensä säälittävää pikkuelämäänsä hänen tallinsa läheisyydessä
"Mitä sinä haluat?" Arata tiuskaisi. Hänellä oli tärkeää mietittävää!
"A-Ajattelimme vain äidin kanssa, että ehkä sinä haluaisit tietää, että joku lähestyy portteja..." tyttönen kertoi varovaisesti selkeästi anteeksipyydellen katseellaan koko ajan omaa olemassaoloaan. Arata katsoi tätä hetken pitkään ja vastasi sitten
"Pidätelkää häntä hetki eteisessä, tarjotkaa vaikka jotain syötävää tai siistikää takki, minun on vaihdettava vaatteita! Tuokaa hänet hetkisen kuluttua tähän olohuoneeseen, odottelen häntä tuossa nojatuolissa" Arata osoitti valkeaa, isoa nojatuolia huoneen perällä, mutta lopetti lauseensa kuin seinään ja nyrpisti sitten pienesti nenäänsä
"Pistä siihen päälle joku lampaantalja tai jotain, sen yksinkertaisuus kyllästyttää minua! Tulen pian takaisin~" hän lopetti, mutta kääntyi sitten vielä harkitusti ympäri rappusissa
"Mies vai nainen?"

Valkoinen, läpikuultava, löysä pitkähihainen kävi oikein hyvin näennäisestä "olopaidasta", jota keskiverto aatelinen voisi pitää lomapäinänään omassa kodissaan. Sen keveyttä korostivat tietenkin erittäin tiukat, mustat kangashousut, sekä nahkaiset, kevyet sisäkengät. Hiuksensa Arata kampasi sileiksi ja heitti sitten huolettomalle ponihännälle niskaansa, ehostaen sitten vielä nopeasti kasvojaan ohuesti puuterilla. Hän ei saisi näyttää liian valmistautuneelta! Siirtyminen äänettömästi takaisin olohuoneeseen oli haltian erikoisalaa ja ehtipä hän vielä kaatamaan itselleen uuden lasillisen viiniäkin, ennen kuin hänen vieraansa ehti paikalle. Oi onnea, vihdoin jotain tapahtui!
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Loka 2013, 01:27

//And here we are! o3o Lucan esittelykin on nyt päivitetty Atrevauxin esittelyyn, joten sieltä voi luntata, jos on jotain epäselvyyksiä.//


Atrevaux

Cryptin yllä oli levännyt jo muutaman päivän väritön, harmaa taivas, joka oli haitannut itse kunkin elämää. Ilma alkoi hiljalleen olla niin kolea, että ulos astuessaan sai pukea yllensä lämpimästi, ellei halunnut välttämättä vilustua. Tämän lisäksi oli hyvä pysytellä katoksien suojissa, sillä sade piiskasi pitkin päivää joko jatkuvana sateena tai kuuroina haltioiden kaupungin kivisiä katuja. Puissa kellastuvat lehdet kertoivat jokaiselle talven lähestymisestä, mutta se toisi mukanaan muutakin, kuin pelkät sateiset päivät ja kylmenevät illat.
Haltioiden kuningas oli tapansa mukaisesti järjestämässä hoviinsa juhlia, joihin suurin osa - ellei jopa jokainen - ylimystöön kuuluva haltia oli kutsuttu. Kekkerit oli tarkoitettu tuomaan hieman eloa ja valoa muuten niin harmaisiin aikoihin. Piristämään arvokkaissa kodeissaan lojuvien aatelien elämää, joihin mokomat hienohelmat tuntuivat lukitsevan itsensä erityisen mielellään ilmojen viiletessä. Taisivatkin olla niitä ainoita, joilla oli varaa laittaa joku muu juoksemaan asioidensa perässä sateessa ja tuulessa.

Sama seikka ei kohdistunut niin negatiivisena kuitenkaan kenraali Argenteukseen, joka perinteiseen tapaansa oli saanut tehtäväkseen jakaa osan kutsuista ympäri kaupunkia tarkoin valituille persoonille. Kuuluiko moinen sitten varsinaisesti kenraalin tehtäviin edes? Ei varsinaisesti, mutta sarvipäisen illuusiolle kylläkin. Lucavi tunnettiin nimittäin hovissa yhtenä tehokkaimmista ja luotettavimmista viestinviejistä, joka vei kirjeen kuin kirjeen perille säässä kuin säässä ja missä tahansa olosuhteissa. Ehkä kuningas oli jopa oppinut patistamaan faunia ulos savuisesta huoneistostaan tietyin väliajoin pienien tehtävien varjolla, jottei kenraali unohtuisi polttelemaan piippuansa turhan pitkäksi aikaa tuoliinsa.
Kun valmistelut oli hoidettu, Luca siistitty päästä varpaisiin ja kutsukirjeet pakattu visusti lähetin mukana kulkemaan laukkuun, sai nuorikko luvan lähteä taivaltamaan harmaaseen keliin. Takaisin ei ollut tulemista, ennen kuin jokainen läpyskä oli jaettu henkilökohtaisesti niiden oikealle omistajalle.

Vaaleatukkainen nuorikko ei ollut suonut itsensä pysähtyvän kertaakaan tällä matkalla. Kenraali halusi hoitaa tehtävänsä nopeasti pois alta, jotta pääsisi takaisin piippunsa, viinilasinsa ja muistiinpanojensa ääreen. Enää yksi kirje oli jäljellä laukunpohjalla, joka sai helpottuneen huokaisun karkaamaan Lucan suulta. Nulikka vilkaisi nopeasti listaansa, jolle kutsutut oli listattu kauniilla käsialalla kirjoitettuna satunnaiseen järjestykseen, ja siirsi sormensa siinä viimeisenä olevan kohdalle. Arata Yavardean. Eliitti tunsi miehen nimeltä, muttei hänellä juuri ollut kokemusta itse henkilöstä. Joskus hän oli saattanut nähdä kyseisen tummatukan hovissa pyörimässä muun aateliston tavoin, kenties joskus jossain aiemmassa juhlassa, johon kenraalikin oli poikkeuksellisesti ottanut osaa.
Ennen kuin viestinviejä luopui alkaneelta sateelta suojaavasta katoksestaan, heitti tuo yllensä pienen taian joka suojaisi häntä kastumasta vesisateessa juostessaan. Eihän hänen sopinut esittäytyä läpimärkänä muille aatelisille, saati sitten toimittaa kastuneita juhlakutsuja kenellekään! Kiireen vilkkaan, hiuksensa vauhdista hulmuten, lähti viestinviejä kiiruhtamaan kohden Yavardeanin kartanoa.

Kartanolla Lucavi sai miellyttävän vastaanoton heti sen jälkeen, kun sai selitetyksi ja todistetuksi aikeensa. Silmäpuoli saatettiin kartanon eteishalliin, jossa tuota käskettiin odottamaan hetki. Tässä välissä oli oiva hetki siistiytyä hieman ja purkaa veden pitävä loitsu yltä. Luca ei viitsinyt sen kummemmin lähteä katsomaan ympärilleen, vaikka kartano vaikuttikin näkemisen arvoiselta paikalta. Miksipä moinen olisi kuitenkaan loppujen lopuksi kiinnostanut Atrevauxia? Olihan Cúthalionin linna kaikin puolin arvokkaampi nähtävä niin sisältä kuin ulkoa, kuin yhdenkään toisen aatelin kartano näillä main, ja linnasta löytyi jatkuvasti jotain uutta mielenkiintoista katseltavaa satunnaisista pölyisistä nurkista lähtien.
Pian kartanon palvelusväki palasi lähetin seuraksi eteiseen, kysellen lähinnä väkinäisiä kysymyksiä nuorelta mieheltä aikaa tappaakseen. Ohimennen joku kävi aina sipaisemaan Lucavin vaaleaa takkia sieltä täältä, kuin siinä olisi muka ollut jotain likaa, pohtien, ettei herra Yavardean välttämättä ollut lainkaan ilahtunut siitä jos saisi törkyisen vieraan luokseen. Ihan miten vain, ei lähetillä ollut kamalasti vastaan sanomista kyseiselle. Sen pienen helpottuneisuuden saattoi huomata kuitenkin jälleen nuorikon kasvoilta, kun joku lähti vihdoista viimein saattamaan kirjettä kourassaan pitelevää vaaleaverikköä ilmeisesti paikkaan, jossa Arata häntä odottaisi.
Lucavi saatettiin oven eteen, joka avattiin vielä lähetin edessä, mutta siitä peremmälle käymiseksi nulikan oli osattava jo liikuttaa omia jalkojansa sen sijaan, että joku olisi hänet sisään kantanut. Nuori mies astui varovasti sisään huoneeseen, antaen katseensa kiertää pikaisesti ympäri huonetta, kunnes se pysähtyi tummatukkaisen miehen puoleen.
Arata Yavardean, otaksun?, pääsi puhutteleva lausahdus hieman kumartavan lähetin suusta, nuorikon kääntäessä nyt koko olemuksensa kyseisen aatelin puoleen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Cheikki » 09 Loka 2013, 19:01

// Oi, kun se on nätti~ <3 Hihii, enpä malta olla vastaamatta heti //

Aratalla ei ollut hetkeen käynytkään vieraita, kuinka jännittävää!
Haltia kuuli Rouvan lempeän äänen eteisestä, kun tämä selvästi yritti saada vierasta tuntemaan olonsa kotoisaksi kevyillä pikkukysymyksillään, jotka hän esitti jokaiselle vieraalle, jonka joutui laskemaan sisälle kartanoon. Kuten edellisetkään vieraat, ei tämäkään ollut tarpeeksi töykeä sanoakseen suoraan, etteivät kysymykset suinkaan tehneet hänen oloaan miellyttäväksi. Arata risti jalkansa eteensä ja nosti viinilasin huulilleen siemaisten sitten siitä hieman makua suuhunsa. Hänen vieraansa voisi itse asiassa jäädä rupattelemaan hänen kanssaan hetkiseksi (viinin kera, tietenkin) nyt kun kerran oli tänne asti vaivautunut.
Vieraan ilmestyessä ovensuuhun, antoi Arata katseensa levätä tässä juuri niin pitkän ajan, mitä hän tarvitsi muodostaakseen toisesta jonkinlaisen käsityksen. Toinen oli nuori (tai ainakin nuorekas), kaunis, vaaleaverikkö, siististi pukeutunut ja hänellä oli kirjekuori. Tähän asti toinen ei ollut tehnyt mitään virheitä, sen lisäksi, ettei ollut lihaksikas, mutta jokin nuorukaisessa ärsytti. Hän oli liian nätti, ja Arata tunsi itsensä välittömästi uhatuksi.
"Kyllä, otaksutte oikein" Arata tunnusti ja hymyili väkinäisesti, osoittaen sitten kevyesti tuolia lasipöytänsä toisella puolella merkitsevästi
"Ehditte varmasti istahtaa hetkeksi ja kertoa, mikä teidät tänne tuo tälläisellä hirveällä ilmalla?" hän jatkoi ja viittoi Rouvaa tuomaan olohuoneeseen tarjoiltavaa: teetä, viiniä, mehua ja pikkuleipiä. Toinen ei mitä ilmeisimminkään ollut asiakas, ainakaan tyypillinen sellainen, sillä hän oli jo valmiiksi varakas ja kaunis. Ilmeisesti toinen oli vain mitätön sanansaattaja... Aratan pimeämpi puoli ehdotti, että ehkä kyseessä oli se uusaatelinen, joka oli vienyt hänen paikkansa vieraslistalla ja tuli nyt naureskelemaan hänelle siitä. Kuinka kamala ajatus!

Rouvan tuodessa tarjoitintaan olohuoneeseen, havaitsi Arata heti, että omenamehu oli vaihtunut sesonginmukaisesti mustaviinimarjamehuun, joka maistui huomattavasti paremmin kylmillä syyssäillä - ja värjäsi nätit, vaaleat vaattet varsin tehokkaasti. Arata käänsi katseensa takaisin vieraaseensa, kun Rouva tuli tarjoilemaan hänelle tuttuun tapaan teen yhdellä lusikallisella hunajaa ja kaksi pikkuleipää: suklaisia molemmat.
"Toivottavasti ette ole kiireinen, kuulisin mielelläni uusimpia uutisia kaupungista, nyt kun joku kerran on tänne asti vaivautunut... Kerro minulle uusimmista salasuhteista tai jostain?" Arata uteli hymyillen hieman niljakkaasti ja nosti sitteen teekuppinsa huulilleen kuitenkaan juomatta siitä. Sitten hän auttoi tuuletusikkunasta tulevaa tuulenpuuskaa hieman, saaden Rouvan pudottamaan tarjottimensa niin lähelle vierasta, kuin oli mahdollista ilman, että hän katsoi tilannetta liian tarkkaavaisena. Heti Rouvan otteen livetessä tarjottimesta, piti Arata huolen, ettei teepannun sisältö löytäisi tietään vieraan päälle : se olisi jo liikaa miehelle, jota hän ei edes tuntenut. Hänhän halusi vain vähän muistuttaa toista siitä, ettei tämä suinkaan ollut huoneen kaunein läsnäoleva sielu - ainakaan kauaa.
"Rouva hyvä! Eikö sinulla pitäisi aika monen vuoden kokemus olla tarjottimien vakaasti kantamisesta? Hae heti vieraallemme pyyhkeitä, mikäli tämä kasteli itsensä ja pyydä herrantähden anteeksi!" Arata nuhteli tuohtuneena palvelijaansa nyökäten tätä poistumaan huoneesta. Anteeksi pyydellen ja järkyttyneenä äkillisestä vastoinkäymisestä lähti rouva huoneesta päämääränään luultavasti pyyhekaappi. Arata katsoi hetken Rouvan perässä kiinni mennyttä ovea ja käänsi sitten katseensa takaisin vieraaseensa
"Olen erittäin pahoillani palvelijani kömpelyydestä! Nykyään on kovin vaikeaa löytää osaavaa työväkeä... Osaavaa ja kunnioittavaa" hän pahoitteli kuitenkaan osoittamatta ilmeellään suurta huolta toisen tapaturmasta. Arata vilkaisi ulos ikkunasta, tuuli yltyi. Yöksi saattaisi tulla myrsky...
"Sinun on syytä jäädä hetkeksi, ei ole mitään mieltä lähteä taivaltamaan tuolla säällä. Sitäpaitsi, pitäähän minun hyvittää tuo äskeinen jotenkin! Minulla on aika hyviä viinejä varastossani, ja tästä aulasta tulee varsin tunnelmallinen, kun takkatulen sytyttää iltasella~" Arata vihjaili hymyillen sitten jopa lähes ystävällisesti. Hän oli keksinyt uuden leikin, jonka säännöt olivat yksinkertaiset: tuhoa vieraan ulkonäkö.
Cheikki
 

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Marras 2013, 21:27

Helpottunut, joskin huomaamaton huokaus karkasi Lucan huulilta, kun arvaus henkilön paikkaansa pitävyydestä oli osunut kerralla oikeaan. Ja hyvä niin, illuusionsa sisään piiloutunut fauni kun niin kovasti inhosi turhaa arvailua! Silmäpuoli tapitti tuolillaan istuvaa aatelia, joka kävi viittomaan että nuorimies istahtaisi hetkeksi aikaa alas kertomaan asiansa. No, minnepä Lucalla yllättäen olisi ollut kiire. Vaikka hän olisikin ehkä halunnut palata niin nopeasti takaisin linnalle kuin mahdollista pitkän, työntäytteisen päivänsä päätteeksi, oli viestinviejä kuitenkin valmis myös laskemaan sievän takamuksensa hetkeksi alas.
Ilman muuta, herra Yavardean”, silmäpuoli töksäytti ja hetken vielä tätä Aratan hyväeleisyyttä epäillen asteli kuitenkin tuolin luo jota hänelle oltiin tarjottu, ja istahti siihen alas, ”Liikun hänen majesteettinsa asialla”, silmäpuoli ehti vielä nopeasti täsmentää perässä, koettaen olla kiirehtimättä suotta asiassaan eteenpäin. Oli tärkeää osata vieraana edetä isännän haluamalla tahdilla!
Kirje kädestä löysi toimituksen ohessa toistaiseksi vielä tiensä Lucan olalta riippuvaan laukkuun. Olisihan se ollut varsin töykeää tuputtaa kirjettä aatelille, joka näin muuten vaikutti haluavansa edetä tilanteen suhteen rauhallisesti. Kyllä juhlakutsun ojentamiselle oli pakko olla jokin muodollisempi hetki käsillä. Ennemmin tai myöhemmin saisi kenraali toivottaa tuonkin turhanpäiväisen ilmestyksen tervetulleeksi haltiakuninkaan syysjuhliin, joissa hänen itse tuskin oli lainkaan tarve näyttäytyä millään tavalla; onneksi.

Vaaleaverikön katse kiinnittyi hetkeksi oven puoleen, josta hetki sitten paikalta pois hätyytelty palvelija toi tarjottimen täydeltä purtavaa kaksikolle. Valikoima näytti varsin herkulliselta, mikä sai täysin omassa persoonassaan olevan Lucan lähes kuolaamaan tuota ilmestystä. Kyllä hänelle pikkuleivät ja mehu maistuivat, siitä tuskin oli epäilystä.
Aratan avatessa suunsa, kääntyi myös yksisilmäisen nuorukaisen katse aatelin puoleen. Mies tahtoi sanojensa mukaan kuulla uusimpia juoruja kaupungin suunnalta. Mitä omassa huoneessaan suljettujen ovien takana jatkuvasti piippuansa poltteleva vanha kenraali olisi tuohon nyt muka voinut vastata?! Ettei hän muka tiennyt? Ei, se olisi jo varsin tyhjäpäinen vastaus. Pieni epävarmuus kiiri hetkeksi Lucavin kasvoille, silmäpuolen tuijottaessa teekuppinsa taakse piiloutuvaa Arataa.
Nuorukaisen koittaessa viivytellä puheenvuoroaan mahdollisimman pitkälle, nojautui tuo hetkeksi itseään lähestyvän tarjotinta kantavan palvelijan puoleen. Se oli ehkä kannattavakin teko, sillä teräväkatseinen nulikka ehti juuri ja juuri huomata, kuinka tarjotin kävi lipeämään kokeneenoloisen naisen käsistä, lähtien suoriltaan sanoen jopa pelottavan varmasti lipumaan ilmassa kohden Lucaa. Nopeasti viestinviejä ponkaisi ylös tuolistaan, koittaen pitää kirjekassinsa turvassa selkänsä takana ja samalla väistää lattialle pärskähtäviä mehuja. Mustaviinimarjamehun tummanpurppuraiset roiskeet lensivät ilman halki valtaosin Lucan punaisille säärystimille, mutta myös valkealle takille, josta nuorukainen kävikin hieman mutristamaan alahuultansa. Lähtisihän se pesemällä tai viimeistään pienellä taialla pois, mutta olihan se aina ikävää kun vaatteet sotkeentuivat suotta.

Hieman hämmentyneenä Luca kuunteli sivukorvalla, kuinka Arata sätti palvelijaansa, joka anteeksi pyydellen poistui mitä ilmeisimmin noutamaan kartanon vieraalle jotain millä kuivata itsensä. Vaaleaverikkö ei ehtinyt kuin avata suunsa puoliksi, huomaten jo rouvan poistuneen paikalta kun olisi ollut itse ilmoittamassa, ettei moista toimenpidettä olisi hänen takiaan tarvinnut lähteä suorittamaan. Mutta oli miten oli, tilanne kulki liian nopeasti silmäpuolen ohitse, että tuo olisi ehtinyt reagoimaan tilanteeseen oikealla tavalla.
Ei se mitään, kaikkea sitä sattuukin kun vähiten odottaa – en ole palvelijanne kömpelyydestä lainkaan loukkaantunut. Toista voisi sanoa kai arvokkaasta teekupistostanne”, Luca tuumaili vastaukseksi Aratan aikaisempiin puheisiin, viitaten sanojensa perään lattialla lepäävään tarjottimen sisältöön, sekä särkyneisiin kuppeihin. Atrevauxin tasoinen maagihan olisi voinut sormea heilauttamalla koko sotkun koota takaisin sellaiseksi, kuin se oli hetki sitten ollut, mutta hänen puolestaan aateli sai itse käskyttää palvelijoitaan siivoamaan omat sotkunsa. Koskaan ei kannattanut heittäytyä turhan avomieliseksi uusien tuttavien suhteen, vaikka tiesihän kenraali jo jotain pientä Aratasta kuninkaan puheiden perusteella.
Mutta jos olette todella tuota mieltä. Mikäli viipymiseni ei teitä lainkaan haittaa, kai voisin pyynnöstänne hetkeksi jäädä pitämään sadetta kartanoonne. Minulla kun ei kiirettäkään takaisin ole”, Luca vakuutteli, hymyillen ystävällisesti sanojensa perään, samalla katsellen kiinnostuneena Arataa. Mitähän miehellä mahtoi olla mielessään?


//Pahoitteluni että olet joutunut venailemaan vastausta näinkin pitkään - suurimmat projektit on kuitenkin nyt takanapäin ja pystyn aktiivisemmin taas pelailemaan tästä eteenpäin täälläkin .3.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Cheikki » 20 Helmi 2014, 22:31

// Ai että sinulla kesti? :oops: //

Arata oli tyytyväinen saavutuksistaan aina siihen saakka, kun mies kertoi rauhallisesti, ettei palvelijan törttöily häirinnyt häntä. Ei häirinnyt? Nämä kiltit kaverit olivat aina kaikista haasteellisimpia palauttaa paikoilleen, sillä he niin kovasti kuvittelivat jo olevansa sillä. Arata silitti hieman ohutta, valkeaa hihaansa, kuin siinä olisi ollut ylimääräisiä ryppyjä ja nosti sitten katseensa takaisin vieraaseensa; sentään toinen oli saanut mehunroiskeita päälleen. Aatelin henkinen virne kuitenkin hyytyi varsin nopeasti, kun toinen otti puheeksi hänen kalliin astiastonsa, joka nyt makasi lattialla muodossa, josta sitä ei astiastoksi tunnistaisi. Arata nielaisi kiukkunsa ja pakotti hymyn huulilleen
"Kyllähän astioita saa uusia. Pääasia, ettei teitä sattunut" hän lausahti liioitellun lempeästi ja seurasi katseellaan uutta palvelijaa joka oli räsähdyksen kuullessaan lähtenyt heti hakemaan uutta tarjoitinta. Nyt mehut, viinit ja keksit olivat lasipöydällä herrasmiesten välissä, "Hei sinä"n tuomina. Nuori tyttö jätti huoneen kuitenkin lähes heti, sillä Arata-herra oli tehnyt hyvin selväksi, ettei häntä saanut häiritä, kun hänellä oli miesvieraita. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Arata vain hämäisi palvelusväkeään kutsumalla rakastajansa kylään "postimiehenä" tai "kiertolaisena".

"Sanoit olevasi Ar- kröhöm- hänen majesteettinsa asialla? Kaipaako hän kenties palveluksiani vai onko hän tyytymätön minuun? Toivottavasti ei jälkimmäistä, hän kun on niin kovin pitkävihaista tyyppiä... Tai ei ehkä päällepäin olekaan, mutta... Noh, minun ei varmaan sovi laverrella enempää~" Arata rupatteli yrittäen antaa vaikutelman, että hän olisi erittäinkin lämpimissä väleissä herransa kanssa. Mokoma sanansaattaja saisi ajatella mitä itse haluaisi, niinhän Aratakin teki. Hän oli päättänyt olevansa Aranin himotuimpien miesten listalla, miksei muka olisi? Maagi hieraisi kasvojaan yrittäen palauttaa mielensä takaisin tilanteeseen, jossa hän juuri nyt oli. Hän halusi ottaa kaiken mahdollisen selville tästä uudesta tyypistä, jos vaikka hän törmäisi tähän hovissa uudelleenkin. Ehkä poju olikin Aranin uusin leikkikaveri? Mustasukkaisuutta muistuttava tunne pyyhkäisi Aratan ylitse - jos Aran ottaisi miespuolisen kuningattaren, olisi hän ainoa mahdollinen vaihtoehto. Toisaalta, miten Aran muka voisi olla ymmärtämättä sitä? Kyseessä oli varmaan vain joku lyhytaikainen suhde... Mikäli pojulla nyt oli mitään tekemistä Aranin kanssa. Välillä oli vaikeaa muistaa, etteivät muut aatelit aina olleet yhtä alaisiinsa päin meneviä kuin hän...

"Tiedustelinko jo nimeänne? Ihan siltä varalta, että innostumme viinipullon tyhjentyessä sinuttelemaan, olisi ehkä hyvä tietää. Vaikkapa, jos nyt olen rehellinen en kovinkaan usein muista toisten nimiä heti ensimmäisen kerran jälkeen, kun he sen minulle kertovat, joten saatat joutua toistamaan itseäsi, anteeksi siitä jo etukäteen" mies jatkoi keskustelua ja nosti nyt jo sopivasti jäähtyneen teekupin huulilleen, tällä kertaa myös juoden siitä. Herkullista, juuri sopivasti sokeria.
Cheikki
 

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2014, 01:34

//Samaa kai voisin todeta tässä itsekin, sry x.x//


Uusi palvelija kiiruhti huoneeseen tuomaan lisää tarjottavaa heti edellisen perään, Lucan lähinnä seuratessa jokseenkin tyhmänä tätä turhankin ripeää toimintaa. Olihan hän nähnyt hovissa yhtä ripeää, ellei ripeämpääkin tarjoilua, mutta ilmeisesti Arata ei ollut niitä jotka tyytyivät palveluskuntansa suhteen siihen vähäisimpään mitä tarjolla oli.
Pian Yavardean avasi keskustelun uudestaan palvelijan poistuttua huoneesta. Aateli kertasi ääneen syyn, miksi lähetti paikalle oli kiiruhtanut, mutta kyseli tuon perään vielä miksi monarkki oikeastaan Arataa häiritsi. Tyytymättömyyttäänkö? Voi kuinka Atrevaux olisikin tahtonut kiusakseen murjaista, kuinka Yavardean olisikaan tehnyt jotain tarpeeksi sopimatonta suututtaakseen itse kuninkaan ja saadakseen tuon sättimiset niskoilleen. Mutta se olisi tainnut olla jo liian julmaa tätä aatelia kohtaan, jolla tuntui pelkkien puheidensa perusteella olevan jonkinlaisia ajatuksia Arania kohtaan. Siitäkös kuninkaan vanha ja yksi luotetuimmista ystävistä vasta innostuneeksi kävikin, ja kenraali Lucavin valepuvussa sai olla varuillaan ettei tuota innostustaan kävisi turhan selkeästi illuusionsa takaa paljastamaan.

Luca kävi laskemaan siron ahterinsa takaisin tuolille heti, kun oli poiminut lasipöydältä itsellensä kätösiinsä uuden lasillisen tummaa mehua. Se saisi riittää näin alkajaisiksi kostuttamaan nuoren miehen makuhermoja, vaikka viinille perso olisikin jo tahtonut niin kovasti maistaa huoneeseen tuotua haltiaviiniä. Kaikki ajallaan. Tällä kertaa kenraali oli päättänyt edetä Aratan tahtiin, eikä oman mielensä mukaan.

Ennen kuin viestinviejä ehti kuitenkaan mitään erityistä Aratan ensimmäiseen kysymykseen lähetin tarkoitusperästä vastata, kävi tummatukkainen mies tiedustelemaan vuorostaan hänen nimeään. Luca taikoi kasvoilleen mahdollisimman pahoittelevan ilmeen ja nojasi pienesti eteenpäin tuolillaan.
Missä käytöstapani ovatkaan, minun olisi pitänyt esittäytyä jo heti tänne tultuani. Mitä syvimmät pahoitteluni tapahtuneesta”, nuorukainen pyrki mielistelemään ja kohotti sitten uudelleen ryhtinsä pystyyn, ”Lucavi Ordalia, voitte kuitenkin kutsua minua lyhyemmin vain Lucaksi, jos mielitte”, puolisokea esitteli itsensä, ”Toimin kuninkaamme yhtenä luotetuimpana ja nopeimpana viestinviejänä, siksipä hänen majesteettinsa uskoikin minut Teidän puheillenne, tietäen ettette ehkä arvostaisi huonompaa lähettiä lähestymään Teitä”.
Ehkä Luca hieman rehvasteli omien arvojensa kanssa, mutta ainakin osittain hän tiesi olevansa oikeassa! Hän oli luotettava ja nopea. Mutta ainoa syy miksi Aran oli hänet tämän aatelin luokse lähettänyt, oli selvästikin vain yksi kiusa jonka monarkki tahtoi kenraalilleen järjestää. Viimein vaaleaverikkö saattoi ottaa siemauksen lasistaan, joka laskettiin kapeilta huulilta lähes heti myös takaisin alas, viekkaan katseen kohdistuessa lasin sisällöstä sen sijaan Arataan.
Vai olisitteko tyytyneetkin? Ovatko monarkin arviot Teistä vääriä, palvelevatko kaltaiseni arvot Teidän arvoistanne ollenkaan?”, Lucavi tiedusteli kovin avoimesti, yskäisten sitten pienesti ja vetäydyttyä jälleen pienesti ujoon kuoreensa, ”Anteeksi, eihän minun sopisi kysellä Teiltä tällaisia”.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Cheikki » 02 Heinä 2014, 17:03

// Ehkä me tästä ryhdistäydytään.... : P //

Arata ei ollut ihan tyytyväinen. Vierailija oli hyväkäytöksinen, kaunis ja nähtävästi myös kärsivällinen ja vaatimaton. Tämä herra täydellisyys saattaisi jopa olla hänelle uhka, mikäli hän myös tavoitteli Aranin auvoisaa suosiota. Oikeastaanhan Arata pelkästi kuningastaan varsin paljon, mutta se ei ollut asian ydin; asin ydin oli, että mikäli hän olisi halunnut saada Aranin itselleen, hänen kuului saada hänet itselleen. Ja tätä mahdollisuutta tuo virailija uhkasi.
Sielunkerääjä päätti kuitenkin seurata tilannetta rauhallisesti, kunnes tietäisi lisää nuorukaisen taustoista ja motiiveista - sekä myös mahdollisista tunteista. Tuo poju ei lähtisi hänen kartanostaan ennen kuin Arata niin sanoisi. Mies kostutti kurkkuaan makealla teellään ja tunsi olonsa heti vähän paremmaksi. Pitäisiköhän hänen kirota toinen jollain tavalla? Tai vain tuhota tämän kasvot esimerkiksi kiehuvalla vedellä? Tai ehkä hän saisi puhuttua nuorukaisen puolelleen... Olisi kuitenkin oltava varuillaan, sillä toinen oli itsensä kuninkaan henkilökohtainen lähetti - ainakin lähetti - , joten hän oli oletettavasti myös sangen uskollista sorttia. Ja kuninkaalla oli varmasti vielä enemmän tarjottavanaan kauniille ja nuorelle miehelle, kuin hänellä.

Kun mies kohottautui seisomaan pahoitellen käytöstään, hymähti Arata kuivasti
"Kieltämättä se olisi ollut kohteliaampaa..." , mutta kun nuorukainen sitten esittäytyi hänelle oikein pidemmän kaavan kautta (ja mielistelikin vähän siinä samalla) sulivat Aratan kasvot oitis leveään, ehkä hieman niljakkaaseen hymyyn.
"Noh, voi sentään, eihän hänen olisi tarvinnut..." mies hykerteli tyytyväisenä ja piilotti kasvonsa teekuppinsa taakse. Makea teekään ei tuntunut niin hyvältä hänen sisuksissaan, kuin tieto siitä, että Aran oli erityisesti ajatellut häntä lähettäessään lähettejä matkoilleen. Arata laski teekuppinsa takaisin pöydälle ja havahtui mietteistään toisen kohdiestaessa taas katseensa häneen. Toinen alkoi tiedustella, kuinka paikkansapitäviä Aranin ajatukset Aratasta olivatkaan ja vaikkei se lähetin asia ollutkaan, ei Arata pistänyt ollenkaan pahakseen sitä, että pääsi kertomaan lisää itsestään. Olihan se hieman huolimatonta kertoa itsestään Aranin kengänkiillottajalle, mutta hän oli ollut pitkään itsekseen, eikä juttuseurasta kieltäytyminen tullut kuuloonkaan.
"Hänen arvionsa minusta osuvat varmasti varsin oikeaan, ainakin siinä hän oli oikeassa, etten olisi ollut mielissäni, mikäli joku vanha ja raihnainen äijänkäppänä olisi kiikuttanut hänen kirjeensä ovelleni viimetingassa... Hän saattaa kuitenkin pitää minua hieman liiankin hienohelmana, sillä teenhän minä varmaan paljon enemmän konkreettista työtä kuin hän. Taino, emmehän me tiedä, mitä hänen salaisissa kammioissaan tapahtuu, mutta ainakin näin julkisesti minä hoidan meistä kahdesta enemmän likaisia töitä... " Arata vastasi rupattelevaan äänensävyyn ja kurtisti sitten kulmiaan mietteliäänä
"mutta en minä silti pitäisi siitä, jos hän alkaisi kohtelemaan minua yhtään tämän huonommin! Olenhan kuitenkin aatelinen, ja vielä hyvä sellainen. Tunnen kyllä arvoni ja olen tyytyväinen ainoastaan niin kauan, kuin hänkin tuntee" hän vielä lisäsi mutristaen hieman suutaan pelkästä ajatuksesta. Sitten hän käänsi terävän katseensa takaisin lähettipoikaan
"No mutta, kerroppa minulle, Luca, kuinka hän kohtelee henkilökuntaansa? Ihan oikeasti, siis. Olen kyllä kuullut kuinka ihana kuningas hän on, mutta kai siellä muurien takana nyt jotain tapahtuu? Vaikka vaimon ollessa vaikeana tai jotain..." Arata uteli ja kumartui hieman pöydän yläpuolelle.
"Tai, kuinka hän kohtelee sinua? Hyvin, oletan? Vähän turhankin hyvin ehkä...?"
Cheikki
 

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Loka 2014, 23:59

//Kyllä me vielä, joku päivä <://


Luca istui hiljaa paikoillaan, näyttäen siltä kuin olisi vetäytynyt nuoren ujon kuoren alle ja viestinviejän rajojen taakse. Oikeasti Aratan reaktio, se pieni ristiriitainen hykertely, vain nauratti Lucavin kuvan alle piiloutunutta kenraalia, ja Atrevaux sai tehdä töitä piilottaakseen näennäisen virneen myös illuusionsa kasvoilta. Myös kuunnellessaan miehen puheita. Mitään vaaleatukkainen nuorimies ei kuitenkaan käynyt aatelisen puheisiin vastaamaan. Eihän häneltä mitään kysytty, ei hän myöskään mitään väliin väkisin kävisi tunkemaan. Atrevauxesta ei muutenkaan ollut kenellekään juttuseuraksi Arania lukuun ottamatta, eliitin ollessa turhankin vaikea lähestyttävä aina kun tilanne sen vain salli.
Lucavi kuunteli mehulasiaan pidellen aatelin puheita, näyttäen jopa kiinnostuneelta Aratan toteamuksista. Siitä miten kuninkaan arviot Aratasta osuivat oikeaan, mutta miten Aran ehkä häntä piti liian hienohelmana. Viimeisimmälle kommentille salaisten kammioiden tapahtumista saivat kuitenkin Lucan väkisinkin turisemaan ääneen, kenraalin pidätellessä nauruaan. Nopeasti viestinviejä kuitenkin korjasi asenteensa, yskäisten ja vieden mehulasin huulilleen, ollen kuin mitään varsinaisesti ei olisi tapahtunutkaan, saaden tilanteen vaikuttamaan lähinnä vain siltä, että nuori oli jotain tyhmää ja sopimatonta mielessään ehtinyt pyöritellä, mutta mistä ei tarvinnut sanallaankaan ääneen mainita.

Tilanne ja keskustelu jatkuivat kuitenkin rauhallisina eteenpäin, haltiapojan nyökkäillessä kohteliaasti Aratan sanoihin hiljaisena vastauksena.
Yllättäen puheeksi tuli kuitenkin Aranin tapa kohdella omaa henkikuntaansa linnalla, mitä piiloutunut kenraali ei liiemmin ollut osannut odottaa. Silmäpuoli suoristi selkäänsä penkissään, vähällä jo pyrkien taemmas kun Arata pöydän ylle kumartui, lähemmäs häntä.
Niin no, emmehän suinkaan ansaitse yhtä lämmintä kohtelua kuin te aateliset, varsinkaan jos töitään ei hoida kunnolla”, Luca kävi hieman vaikeana tuumimaan. Yhtenä Aranin eliittikenraaleista, yhtenä vanhimpana ystävänä ja salaisena petikumppanina silloin tällöin, Atrevauxin oli varsin vaikeaa astua tavallisen palvelusväen saappaisiin. Hän oli kuitenkin nähnyt monenlaisia tapauksia, toiset kuuliaisempia kuin toiset. Nähnyt miten tyhmyydestä sakotettiin, tai miten loistavasta käytöksestä, tarjoilusta tai muusta palveluksesta käytiin kehumaan ja palkitsemaan tavalla tai toisella. Olihan palvelusväelläkin omat piirinsä, joissa Atrevaux toisinaan Lucavina mukana, tuoden alemman tason juonitteluja ehkä jopa hieman kielikellona Aranin tietoon silloin tällöin. Mutta se oli toinen tarina, eikä se soveltunut kerrottavaksi tähän yhteyteen.

Minä kyllä pidän huolen omalla kohdallani siitä, että palvelukseni vastaavat oletettua tasoa. Olenhan yksi parhaista, ja työskentelen myös sen mukaisesti ja saan käytöksestäni toisinaan yllättävän paljon kiitosta”, hieman voimistuneena Luca lähti uudestaan selittämään, nojautuen puolestaan itsekin nyt hieman eteenpäin Arataa kohti, ”Välillä jopa sellaisia kiitoksia, joista ette välttämättä osaa kuvitella”. Viestinviejä virnisti, palaten taas tumman mehunsa puoleen. Yksipuolisen juoman, josta ei voinut kuitenkaan humaltua asteella eikä toisella, alkoi kuitenkin tympiä hieman vaativampaan tarjoiluun tottunutta kenraalia.
Taisittekin aikaisemmin mainita viinivarastoistanne, jos muistan oikein”, Lucavi lähti sitten vihjailemaan. Olisihan vieressä ollut myös viiniä maistettavana, mutta kenraalia kiehtoi nähdä Aratan kokoelma. Vetikö se vertoja linnojen viinivarastoille? Olisiko siellä jotain harvinaisuuksia joiden maistamisesta Atrevaux olisi voinut henkilökohtaisesti jopa maksaa pennin pari? Toisena kenraali tahtoi pois keskustelun aiheesta, joka tuntui hänen arvoilleen turhan vaikealta...
Olisitteko mahdollisesti innokas esittelemään.. tarjontaanne toisaalla? Harvoin kun näen tai pääsen tutustumaan mihinkään näin hulppeaan, olisi minulle suuri kunnia päästä tutustumaan kartanoonne enemmän”.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Cheikki » 23 Marras 2014, 01:27

Oikeastaan Arata ei erityisemmin pitänyt siitä, että hänellä kävi vieraita. Talo oli kyllä ulkoa kaunis, mutta sisältä se ei ollut niinkään esittelemistä, kuin asumista varten. Talo oli paikka, jossa Arata sai hengähtää, tehdä töitään rauhassa ja keskittyä vain ja ainoastaan itseensä. Talossa ei mahtunut pitämään hienoja tanssiaisia ja vierashuonekin oli vain hieman majatalohuonetta koreampi. Niinpä ajatus sen esittelemisestä henkilölle, joka oli tottunut kuninkaanlinnan hienouksiin ei erityisesti kiehtonut kartanon Herraa. Toisaalta, olisi epäkohteliasta kieltäytyä, kun toinen erikseen pyysi, eikä hän toisaalta hävennyt yksinkertaista asumistaan. Hänhän oli kuin olikin kotoisin vaatimattomasta haltiakylästä.
"En yleensä esittele asuntoani vierailleni, mutta voin tehdä tässä tapauksessa poikkeuksen... Ainakin viinivaraston näyttäminen sinulle on varmaan ihan harmitonta" Arata mietti ääneen ja jatkoi:
"Tosin minun viinikokoelmani ei ole hirveän laaja. Minulla käy aniharvoin vieraita, joten en kerää viinejä saadakseni osakseni ihastuneita huokauksia tarjonnan laajuudesta, vaan lähinnä omaksi ilokseni. Seassa on siis ainoastaan minun suosikkiviinejäni, sekä pari harvinaisuutta, jotka olen saanut lahjaksi tyytyväisiltä asiakkailta - lähinnä aatelisilta."
Arata joi teensä nopeasti loppuun ja nousi seisomaan. He voisivat mennä samantien. Eihän mikään estäisi rupattelua liikkeessä. Sitäpaitsi toinen oli tehnyt varsin selväksi, että kaipaisi viiniä, joten viiniä hän saisi.
Oikeastaan Aratasta alkoi tuntua, että he kaksi voisivat tulla hyvinkin toimeen keskenään, ihan pidemmälläkin tähtäimellä, mutta samanaikaisesti Arata mietti edelleen keinoa, jolla saisi toisen "nöyrtymään" edessään.

Haltia johdatti vieraansa eteisaulan kautta kellarinovelle, joka oli hukutettu seinään taitavasti uteliaiden vieraiden varalta. Mikäli Arata teki jotain erittäin epäeettistä talossaan, se tapahtui useimmiten kellarissa, eivätkä lyhytaikaiset vangitkaan olleet harvinaisuuksia tässä talossa. Eivät tosin mitkään oikeat vangit, vaan sellaiset ihmiset, joilta Arata halusi jotain, mitä nämä eivät olleet hänelle valmiita antamaan. Tällä hetkellä tämä karmivampi osa kellarista oli tyhjillään ja edelliset sotkut oltiin siivottu sieltä jo ajat sitten, mutta Arata päätti silti olla päästämättä toista niihin tiloihin - kuninkaan ei tarvitsisi tietää hänen pikku viritelmistään siinä huoneessa. Vaikka, Aranhan saattaisi vain, hihi, ymmärtää huoneen aivan väärin.
"Pahoittelen jyrkkiä portaita" Arata äännähti samalla kun meni kynttilöiden valaisemaa, kapeaa käytävää alaspäin puiselle ovelle. Oven takana oli viinikellari, joka oli pienen makuuhuoneen kokoinen ja jonka kahdella seinällä oli viinipullojen täyttämiä hyllyjä, yhdellä ovi ja takka ja kolmannella raskasrakenteisempi, lukittu ovi vielä vähän enemmän maan alla olevaaan kammioon, joka sekin oli hyvin pieni. Viinikellarissa oli myös yksi nojatuoli, jossa Arata silloin tällöin nautiskeli lasillisen tai kaksi takkatulen ääressä.
"Tuolla seinällä ovat suosikkiviinini, pääosin valkoviinejä, ja tuolla toisella taas erityisemmät pulloni. Tuon yhden esimerkiksi sanotaan sisältävän rohtoja, joiden nauttimisen jälkeen olon kuuluisi tuntua siltä kuin olisi juonut koko pullollisen yhden lasillisen sijaan, mutta tiedä häntä... Ajattelin kokeilla sitä mikäli joku yövieraistani käy joskus vaikeaksi" Arata virnisti jo vähän rennommin, vaikkei edelleenkään pitänyt siitä, että joku oli hänen kotonaan - ja vielä joku noin nätti. Mutta, kuten jo aiemmin todettua, hän tarvitsi seuraa.
"Pidätkö enemmän puna- vai valkoviineistä? Vai jostain hedelmäisemmästä tai marjaisammasta ehkä?" Arata kysyi tarkastellen hyllyä, jossa hän piti suosikkiviinejään. Suurinosa niistä oli tyyriitä, tarkoinvalituilta panimoilta haettuja, mutta joukkoon mahtui myös pari kovin arkista kotiviiniä läheisimmästä haltiakylästä. Niistä tuli kotoisa olo.
Harvinaisuuksien hyllyssä oli kauniita pulloja, joista osa näytti jopa hohtavan hieman omaa väriään. Nämä "hohtavat" pullot oltiin tietysti osin loitsuilla valmistettuja, ainutlaatuisenmakuisia juomia, joita Arata säästi erikoistapauksia varten. Toisaalta, eikös tämä voitu laskea sellaiseksi? Aran itse tuskin tulisi koskaan hänen luokseen kyläilemään, joten tämä oli varmaan lähimpänä sitä, kaukaista haavetta...
"Ole niin ystävällinen ja tutki rauhassa" Arata sitten sanoi pehmeästi ja meni sytyttämään tulta takkaan. Hän ei normaalisti tehnyt sitä itse, mutta hän ei nyt kaivannut ylimääräistä tungosta amuutenkin melko pieneen tilaan - sitä paitse hänen vaatteensa eivät likastuisi, kun hän käyttäisi vähän loitsuja apunaan.
Cheikki
 

Re: Ongelmia hierarkiassa

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Huhti 2015, 18:00

//Vastapelaaja poistunut foorumilta joten meikä vetäisee itsensä tästä pois toistaiseksi/lopullisesti o7//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void


Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron