Faun, Elf and Bear || Vahti

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Kesä 2014, 01:40

//Mulla kävi niin sääliksi Karhuntakkua siinä vikassa viestissä D': //

Haltiakaupungin kadut olivat ennallaan, mikään ei ollut muuttunut muutaman viikon aikana ja tuskin tulisivat muuttumaankaan. Haltiat puuhastelivat omiaan ja elivät normaalia rauhallista elämäänsä. Nuori faunikin yritti tehdä samoin, elää normaalia elämäänsä, johon oli kyllä yhden vuoden aikana tottunut. Mutta niin kuin mainutti tyttö yritti, mutta epäonnistuen siinä pahasti. Elodie tunsi olonsa masentuneeksi, huolestuneeksi, pelokkaaksi. Se sai pienen fauninpään sekaisin välillä ja toisinaan hän tahtoi vain purskahtaa itkuun.

Se mikä oli saanut Elodien tunteet ja ajatukset sekaisin oli tapahtunut muutama viikko sitten. Hänelle rakas ystävä oli ajattelemattomasti hyökännyt kahden haltian kimppuun, vain suojellakseen häntä olemattomalta vaaralta. Mies oli käynyt niin brutaaliksi että oli raadellut toisen haltioista vereslihalle, tappaen tuon ja mikä hirveintä, aivan faunin silmien alla. Tyttö oli panikoinut pahasti ja halliusinoinut, nähden Karhuntakun, hänen ystävänsä, petona ja pelännyt olevansa seuraava uhri. Elodie oli paennut paikalle jääneen ratsun ansiosta ja oli kulkenut tuon selässä hyvän matkan, ennenkuin oli tippunut silkasta uupumisesta ja joutunut jatkamaan matkaansa jalan.
Tyttö oli päässyt takaisin järkiinsä ja oli tajunnut Karhuntakun olleen se peto kaiken aikaa. Hän ei tiennyt kuinka suhtautua asiaan. Fauni muisti miehen kurjan ja surullisen naaman, kun tuo oli yrittänyt selittää ja sen pelon että tuo menettäisi faunin, koska tämä pelkäisi miestä. Tyttö ei tahtonut Karhuntakun olevan surullinen, mutta hän pelkäsi tosiaan pelkäävänsä nyt miestä. Kuinka sekavia ajatuksia nämä olivatkaan.
Elodie oli yrittänyt pohtia asioita viimeyönnä selväksi, yrittänyt päättää mitä tekisi seuraavaksi. Jatkaisiko hän elämäänsä normaalisti eteenpäin kaupungissa? Lähtisikö hän takaisin Quinnin metsään ja etsisi Karhuntakun? Tai entä jos mies oli tullut etsimään häntä kaupungista? Pyröriteltyään kysymyksiään, pelkojaan ja ajatuksiaan päässään fauni oli muistanut jotakin. Ensimmäinen ilta milloin hän oli ollut vierailemassa karhuntakun luona, hän oli kertonut syyn miksi hän oli tullut miehen luokse, hän oli kertonut tarinan faunista ja miehestä. Karhuntakku oli raivostunut ja vannonut tappavansa mieshaltian ra'asti, mutta Elodie oli pyytänyt toista lupaamaan ettei tekisi sitä ja mies oli luvannut ja hän oli luottanut miehen sanaan. Mutta nyt... se mitä Elodie oli nähnyt Karhuntakun tekevän sille vartialle. Fauni ei ollut enää niin varma luottaakko miehen sanaan, vaikka kuinka tahtoi.

Elodie kulki epävarmoin askelin eteenpäin mukulakivistä katua. Hän oli kaupungin laitamalla, alueella missä kaupungin varattomimmat asuivat. Haltioita kulki näillä nurkilla paljon vähemmän, keskusta oli paikka kaikelle hälinälle. Tyttö tunsi olonsa hermostuneeksi ja pitkästä aikaa moneen viikkoon pystyi keskittymään yhteen asiaan joka velloi pään sisällä. Fauni oli päättänyt mennä varoittamaan haltiaa, josta oli kertonut karhuntakulle. Haltia oli käyttänyt Elodieta hyväkseen moneen kertaan ja kertonut rakastavansa häntä syvästi. Tyttö itse oli ollut epävarmaja ei edes ymmärtänyt että haltia käytti häntä hyväkseen. Ahdistus oli ajanut Elodien lopulta pois miehen luota salaa tuon tietämättä. Faunilla oli pieni aavistus kuinka mies tulisi reagoimaan hänet jälleen näkemiseensä. He olivat kohdanneet pienessä putiikissa aiemmin, siitä oli varmaan kuukausi. Haltia oli kuulostanut helpottuneelta ja hyvin innokkaalta nähtyään hänet.

Epävarmat askeleet olivat viimein tuoneet faunin puisen oven eteen. Rakennus oli pieni, mutta korkea, kaksi kerroksinen ja rakennettu kivitiilistä. Se oli yhtä yksinkertaisen ja kuluneen näköinen niin kuin muutkin rakennuksen sen vierellä. Vastapäätä olevan isohkompi rakennus loi ainiaisen varjon rakennuksen eteen.
Elodie puristi käsiään rintaansa vasten, tuijottaen ovea miltei väristen. Hitaasti nyrkiksi rutistettu siro käsi kohosi lähemmäs puista pintaa.
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Kesä 2014, 18:46

#Aaaw, ei sitä tarvitse sääliä. Iso mies, kyllä se pärjää. ^^ Elodietä tässä pitäisi surra, pikku raukka kokee kauheita traumoja... ó,ò#

Ne eivät olleet parhaimmat kaksi viikkoa Karhuntakun elämässä, näin kauniisti sanottuna.
Ne olivat syöneet häntä sisältä päin pikku hiljaa, hitaasti ja tasaisesti, kuin puumato nakersi puun kuoren alla tehdessään näkymättömiä reittejään sen alla, mädännyttäen puun rungon hitaasti kunnes eräänä päivänä se puu lahoaisi maan tasalle.
Karhuntakku oli parkunut ja valittanut faunin perään sinä yönä, tuntuen siltä kuin hänen sydän olisi raastettu irti rinnasta kuitenkaan tappamatta häntä. Sitten hän oli kahden päivän ajan samonnut metsissä, etsien, jäljittäen, kysyen muilta metsäneläimiltä, kunnes viimein ymmärtäen tilanteen oli murtunut karhumies palannut kotikolonsa tyhjyyteen yksin. Elodie oli häipynyt, ja tuskin tulisi takaisin.
Hän oli aiheuttanut tämän, aivan yksin. Tekemällä jotain niin- Barbaarista, kuten kaksijalat sanoivat, pienen faunin silmien edessä. Elodie oli vasta lapsi, ja Karhuntakku oli reagoinut turhan nopeasti aivan liian kiivaasti.
Koska hän halusi suojella toista. Pitää luonaan, lähellään. Nauttia siitä seurasta mitä tyttö tarjosi. Karhuntakku oli ymmärtänyt tämän, miten paljon tyttö merkitsi hänelle, kun mies oli saapunut tyhjään ja kylmään koloonsa.
Ja vaipunut sitten siihen samanlaiseen synkkyyteen, mikä valtasi hänet silloinkin, kun hän menetti turkkinsa aikoinaan.

Hän ei syönyt paljoakaan, vain kun kipu vatsassa kävi liian suureksi. Hän nukahteli istualtaan takan eteen, pitäen tulta yllä, sillä mihinkään muuhun hänen mielensä ei oikein kyennyt enempää tekemään.
Sitten muutaman päivän jälkeen hänen katseensa oli osunut siihen suureen puulautaan, jonka hän oli raahannut sisälle Elodien tullessa vierailulle.
Ja juuri sen enempää ajattelematta asiaa hän otti esiin taltan, puukon ja vasaran, alkaen työstämään.
Koko puolitoista viikon ajan hän työsti puulautaa, muotoili ja kaiversi, välillä nukkuen ja syöden, mieli yhtä usvana, kunnes työ oli valmis.
Hän oli saanut sängynpäädyn tehtyä valmiiksi, nopeammin kuin oli kuvitellut. Sivuilla kohosivat kiekuraiset kuviot ja kukkien terälehdet, kehystäen keskellä olevaa kuvaa. Tai enemmänkin hahmoa: Pientä fauni tyttöä, joka istui puun juurella pidellen häntäänsä käsissään.
Ja tajutessaan mitä kuva esitti, tai ketä, Karhuntakku oli puhjennut uuteen itkuun, peittäen kasvonsa käsillään.
Hän ei enää kestänyt tätä, ei enää. Hän...
Hän halusi nähdä tytön, vielä kerran edes.
Puhua, nähdä hymyn, halata, kertoa tarinan. Olla yhdessä.
Osoittaa ettei hän koskaan halunnut tälle mitään pahaa. Päinvastoin.
Hän rakasti sitä pientä heiveröistä otusta joka katseli häneen aina sillä katseella, kuin olisi pitänyt häntä hyvänä henkilönä, hakien turvaa ja huolehtien hänestä. Hymyili ujosti, piteli häntäänsä käsissään hermostuneena ja halusi vain hyvää muille.
Karhuntakku ei halunnut menettää sellaista, ei enää toista kertaa. Hän olisi vaikka luopunut turkistaan iäksi sen faunin vuoksi.
Kunhan... Kunhan hän vain saisi nähdä tämän, vielä kerran.
Ja niin karhumies lähti kohti haltioiden kaupunkia, ottaen mukaan vain muutamia tavaroita.

Hän ei ollut juurikaan pysähdellyt edes nukkumaan tai syömään, joten se mies joka saapui juuri haltioiden kaupunkiin, ei olisi voinut heti ensi vilkaisulla luulla Karhuntakuksi. Mies oli kovin kalpea, sairaanloisella tavalla, ei niin kuin ei olisi saanut aurinkoa lainkaan, paksut silmäpussit omaten. Tämä oli myös laihtunut jonkin verran parin viikon aikana, miehen astellen porteista sisään kaupunkiin kangaspussi olkansa yli roikkuen, turkiskaavun huppu päässään varjostamassa.
Ja kuitenkin heikotuksesta huolimatta, tämän askeleet olivat vankat, eteenpäin jatkuvasti vievät, jo kauan unohtaneena väsymyksen ja säryn.
Karhumies pysähtyi viimein keskelle suurta leveää pääkatua, erilaiset olennot kiertäen pitkän, karvaisen miehen.
Tämän kultaiset silmät tarkkailivat ympäristöä, kun tämä yritti miettiä mistä alkaa etsiä faunia.
Tuskin niitä kovin montakaan oli, edes haltiakaupungissa, joten karhumies alkoi kysellä ohikulkijoilta, hieman jäykästi ja takellen, sillä hän ei ollut tottunut puhumaan -saatikka kysymään mitään- vierailta...
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Kesä 2014, 13:16

//Mitä sä höpiset, kato nyt tota nalle reppanaa QAQ //

Elodie oli painanut tärisevät rystysensä oven pintaan, muttei ollut vielä saanut koputusta aikaan. Hengittäen syvään ja kerätensä rohkeutta, tyttö veti kättään taaemas ja koputti puista pintaa vasten. Jos kadulla ei olisi ollut näin hiljaista, tuskin sitä olisi edes kuullut. Fauni veti kätensä takasin rintaansa vasten ja otti askeleenkin taaemas, näyttäen siltä kuin olisi tehnyt jotain sopimatonta. Elodie jäi odottamaan mitä tästä seuraisi, tuijottaen ovea odottavasti.
Pitkään hetkeen mitään ei kuulunut ja moni olisi koputtanut uudelleen tai luovuttanut, tyttö ei itse uskaltanut ja hän tiesi että haltian täytyi saada tietää, ihan vain varmuuden vuoksi.
Yllättäen, Elodien herkät korvat erottivat ääniä oven takaa, jokin lasinen kilisi vierien lattiaa pitkin ja jokin peltinenkin kaatui kolahtaen lattiaa vasten. Oven lukko kalahti hitaasti ja ovi vedettiin raolleen. Fauni nosti katseensa silmä pariin, joka jäädytti hänet paikoilleen. Katse oli uupuneen näköinen, silmiä varjosti tummat silmäpussit, antaen hiilen mustille pupilleille entisestään synkemmän katseen. Tumma sävy jatkui haltian mustissa hiuksissakin, ne olivat hivenen sekaiset ja huolitelemattomat. Miehen asukokonaisuus ei poikennut tämän hetkisestä ulkonäöstä, kauluspaita oli napitettu miten sattuu ja sitä oli pidetty päällä selvästi useamman päivän, ruskeat housutkin olivat samaa luokkaa, kengistä puhumattakaan.
Elodie tunsi pientä sääliä haltiaa kohtaan nähdessään millaisessa kunnossa tuo oli, mies oli yleensä ollut niin tarkka pukeutumisestaan ja ulkonäöstään yli päätään. Oliko hän aiheuttanut moisen tilan miehelle?
Tyttö ei kuitenkaan kyennyt sanomaan mitään, kaksikko tuijotti toisiaan hiljaisina, haltia ei näyttänyt aivan heti tajuavan ketä oikein katseli.

"El... Elodie?!" Haltia parahti lopulta herätessään 'transistaan'. "B-Beren." Fauni piipitti hiljaa, ottaen äkkinäisen askeleen taakseen, miehen avatessa oven täysin. "M-Miksi sinä... Elodie...rakkaani-" Beren jatkoi, mutta tyttö keskeytti tämän. "Ku-Kuuntele! Minä... vain..." Fauni yritti parhaansa, mutta pelko oli alkanut nousemaan hitaasti pintaan. "Mikä on... kultaseni?" Haltia kysyi ottaen askeleen lähemmäs Elodieta, joka vingahtaen otti taas askeleen kauemmas. "O-Olet ehkä vaarasssa." Fauni sai sanotuksi, yrittäen sivuuttaa kutsumanimen jonka Beren hänelle soi. "Mitä tarkoitat?" Mies kysyi, lähestyen uudemman kerran tyttöä ja näytti siltä että pelkäsi faunin juoksevan pakoon. "Tule, mennnään sinään niin voit selittää." Beren yritti rauhoitella tai houkutella tyttöä. "E-Ei... tulin vain kertomaan-" Elodie ei saanut lausettaan loppuun, kun haltia oli ottanut viimeisen äkkinäisen askeleen ja napannut häntä kiinni ranteesta. Fauni kiljaisi yllätyksestä, yrittäen päästä pakoon, mutta miehen ote oli liian tiukka. "Rauhoitu kultaseni! Ei mitään hätää." Beren yritti rouhoitella tyttöä, outo kiilto silmissään, joka sai Elodien panikoimaan entisestään. "S-Satutat... minua..." Tyttö vaikersi, yrittäen repiä miehen kättä irti itsestään, tietämättä mitä tehdä, panikoiden silkasta pelosta. "Kar... hu... Karhuntakkuuu!"
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Kesä 2014, 02:27

#Pyh pah, hyvinhän se vielä kulkee -w-#

No ainakin hänen etsintänsä tuottivat tulosta, jotenkuten. Ainakaan haltiakaupungin asukkaat eivät tunteneet tai olleet nähneet kovin monta faunia viime aikoina kaduilla hyörimässä, jonkun jopa tokaisten nähneensä jonkun pikku sorkkatytön kävelevän jonnekin muutama tunti sitten. Se toivon liekki, mikä syttyi sillä sekunnilla kun Karhuntakku kuuli tämän vihjeen, sai miehen nappaamaan haltiaa kauluksesta, vaatien tietää mihin päin tyttö oli mennyt. Ja saatuaan värisevän, pelokkaan vastauksen sekä kaupan päälle vielä suunnan osoituksen sormella oli karhumies lähtenyt talssimaan reppu mukanaan siihen suuntaan.
Hän halusi löytää tytön, heti, ei myöhemmin, ei huomenna eikä sen jälkeisenä päivänä, vaan nyt.
Hän halusi puhua tälle, edes vielä viimeisen kerran, jos toinen suostuisi...
Ja Karhuntakku todella toivoi, että toinen edes kuuntelisi häntä. Hän vaikka pyytäisi sitä faunilta polviltaan rukoillen.
...Aika hassua, miten näin monen vuoden jälkeen, vannottuaan jo kerran ettei lankeaisi samaan, hän oli valmis ryömimään jonkun edessä että tämä edes vain kuuntelisi häntä.
Mutta Elodie oli erilainen. Kiltti. Viaton. Tahtoi aina muiden parasta ja oli valmis antamaan anteeksi, oli teko kuinka hirveä.
Aivan erilainen kuin se neito silloin...

Karhumies harhaili jonkin aikaa hänelle osoitetussa suunnassa, välillä kuvitellen haistavansa Elodien ominaistuoksun vienosti, kysyen vastakulkijoilta... Mutta se oli se huuto, se ääni mikä kutsui häntä nimeltä pelokkaana, mikä sai Karhuntakun löytämään oikean suunnan ja heikotuksestaan huolimatta ryntäämään eteenpäin, tönien niitä harvoja ohikulkijoilta kadulla jos nämä sattuivat hänen tielleen, juosten vailla epäröintiä suuntaan jonka tiesi oikeaksi, vaikka huuto olisi jo haihtunut ilmasta.
Ja se oli juuri se näky, pelokas Elodie, hänen pelokas Elodie, hänen pentu, mikä sai Karhuntakun yli laidan, suojeluvaistot tyttöä kohtaan pakottaen heikotuksesta huolimatta toimimaan.
Mies karjaisi, syvältä rinnasta, aidolla karhunäänellä tuon karjunnan kaikuen kadun rakennusten seinämiä pitkin, miehen syöksyen kaksikkoa kohti vain yksi ajatus mielessään.
Muuttua itsensä vuoksi...
Hän ei antaisi kenenkään satuttaa Elodietä, koskaan.

Nahkareppu putosi mukulatielle tömähtäen.
Miehen vaatteet repeytyivät liitoksistaan kun hahmo, jolle ne oli tarkoitettu, suurenikin yhtäkkiä nopeasti.
Kahden jalan juoksuun liittyi kaksi lisää, kaikki neljä muuttuen, leventyen, pidentyen, kynnet terävöityen, ja yhtäkkiä tassut iskien tasaisin, nopein vedoin maata vasten.
Tavoitella omaa onnea, onko se oikea teko, oikea onni, muuttua, saadakseen jotakin... Itselleen.
Hiukset, punertavan ruskeat, lyhentyen, tuuhentuen ja leviten vauhdilla päästä kasvoihin, olkapäihin, selkään... Kaikkialle.
Suuri peto rynnäten, muristen terävät hampaat esillä, pysähtyen faunin ja haltian eteen, ja nousten kahdelle takajalalleen.
Muuttua jonkun toisen vuoksi, vain toisen vuoksi tätä puhtaasti rakastaen kuten toinen rakasti takaisin, on oikea onni, murtaen kirouksen, minkä itsekäs karhu itselleen loi...
Suuri karhu seisoi kahdella takajalallaan, tuijottaen haltiaa, hampaat esillä ja varoittava, syvä ja tasainen murina, kummuten raotettujen hampaiden takaa.
"Päästä... Irti..." peto sanoi kaksijalkaisten kielellä, tasapainotellen kahdella jalallaan mutta silti vaikuttavalla koollaan langettaen suuren varjon haltian ylle.

#...Okey, even I didn't see this coming. O_o Elodie has the power to break the curse, halleluja! \o/ Ja viimeinkin kekkasin, ketä nämä kaksi muistuttavat: http://www.youtube.com/watch?v=kp0V0Jl5K3I #
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Kesä 2014, 09:24

//OMGOMGOMG OuO best thing ever! Aaaaah en kestä! Videot ja kaikki, oikeesti! <3 //

Elodie ei tiennyt tarkalleen miksi oli huutanut Karhuntakun nimeä, kenties mies tuntui ainoalta joka kykenisi auttamaan häntä. "Elodie minä pyydän rauhoitu." Beren toisti uudemman kerran, mutta tyttö ei tuntunut ottavan sitä kuuleviin korviinsa.
Yllättävä karjaisu sai kaksikon jähmettymään aloilleen, haltia silkasta säikähdyksestä, fauni tutusta äänestä. Molemmat käänsivät katseensa mieheen, joka ryntäsi heitä kohti. Haltia nykäisi vaistomaisesti Elodien selkänsä taakse, joka puolestaan tunsi toivon sykähtämään rinnassaan. Valitettavasti se sykähdys hiipui nopeasti pois. "Karhuntakku... älä-" Tyttö oli pyytämässä miestä pysymään loitolla, mutta se mitä hän näki mykisti faunin siihen paikkaan. Karhuntakku muuttui karhuksi enemmän ja enemmän sitä mukaan mitä lähestyi heitä. Haltia otti panikoivia askelia taakseen, pidellen edelleen tytöstä kiinni.

Massiivinen karhu nousi kahdelle jalalle päästyään kaksikon eteen ja puhui, käski haltiaa päätämään irti. "M-Mit..." Beren sopersi saamatta sanaa kunnolla suustaan. Elodie puolestaan tuijotti karhua suurilla silmillä. "Karhuntakku..." Fauni henkäisi, tajuten samalla ettei karhu hyökännyt, ei käyttäytynyt samalla tavalla kuin metsässä. "P-Pysy loitolla!" Beren rikkoi yllättäen hiljaisuuden osoittaen karhua avoimella kämmenellään, joka yllättäen syttyi liekkeihin. Mies osasi magiaa.
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Kesä 2014, 14:52

#Fufufufu! \o/ The feelings~#

Karhuntakun silmät, karhunomaisesti pienet ja nyt syvän kullanruskeat kuin hunaja, katsahtivat sen hiljaisuuden keskellä hetken ajan fauniin, joka henkäisi hänen nimensä ääneen uudelleen. Ja sen nopean hetken tuon katseen sävy muuttui pehmeämmäksi, lämpimäksi, miehen -tai nyt uroksen- nähden että fauni oli vielä kunnossa. Se oli hyvä, että toinen oli kunnossa, vahingoittumattomana.
Mutta tämä haltia yhä piti tytöstä kiinni, suunnaten nyt liekehtivän kätensä yhä kahdella jalalla seisovaan karhuun, luullen että se saisi eläimen peruuntumaan.
Vaikkakin asia oli enemmänkin toisinpäin, eleen ja se että toinen yhä ahdisteli Elodietä, Karhuntakun enemmänkin ärtyen entistä enemmän. Peto luimisti korviaan, irvistäen vielä enemmän ja päästäen nopeita, vihelteleviä ääniä kuonostaan.
Normaalistikin karhu saattoi purra ihmisen luun poikki, tai murskata voimillaan. Ja Karhuntakun ollen ei-normaali-karhu... Mitä yksi suippokorva luuli voivansa tehdä pikku liekillään?

Yhtäkkiä Karhuntakku yritti huitaista toisella tassullaan liekehtivän käden sivuun, noin vain, ja suuri peto iski etutassunsa maahan juuri mieshaltian eteen, otson karjahtaen kita ammollaan suoraan päin haltian kasvoja.
Se vaati kaiken itsehillinnän, ettei hän ollut iskenyt etutassujaan miehen rintakehään, murskaten toisen maahan koko painollaan. Mutta... Elodie ei olisi sitä halunnut.
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Kesä 2014, 16:31

//The feels man! //

Haltia parahti karhun huitaistessa tassullaan tämän kättä, joka oli hetki sitten liekehtinyt. Karhu laskeutui takaisin neljälle jalalle ja antoi miehelle syvän karjaisun päin naamaa. Ote tiukentui Elodien ranteesta, saaden tytön vinkaisemaan. "Sa-Sanoin... että pysy loitolla." Beren toisti värisevällä äänellä. "B-Beren, jos et päästä irti... hän voi hyökätä." Fauni yritti puhua haltialle järkeä. "Mi- Tarkoitatko että hän haluaa sinut?" Beren kysyi, mutta tyttö ei ehtinyt vastata. "Kukaa ei koske Elodieeni! Etenkään mikään peto!" Mies korotti ääntään, saaden jostakin yllättävää rohkeutta, joka näkyi myös miehen liekehtivästä käsivarresta, polttaen miehen hian olemattomiin. Liekkien väri oli muuttunut uhkaavan sinisiksi, huokuen kuumuutta jonka Elodiekin kykeni tuntemaan ihollaan.

Kaksi miestä tuijottivat toisiaan tiiviisti, kaksi miestä jotka rakastivat Elodita omilla tavoillaan ja syillään. Molemmat tahtoivat suojella tyttöä toisiltaan.
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Kesä 2014, 23:20

Karhuntakku oli pohjimmiltaan, ihmismäisistä piirteistään, niin fyysisistä kuin henkisistä, eläin. Ja eläimet pelkäsivät tulta, sen hallitsematonta ja arvaamatonta luontoa, polttaen olemattomiin kokonaisia metsiä eläimineen. Ja kun liekit haltian kädessä voimistuivat, polttaen ja muuttuen, karhu astahti askeleen taaemmaksi ärjäisten, pyyhkäisten kuonoaan kuin olisi saanut jo liekeistä kasvoilleen.
Mutta pelko liekkeihin, niiden polttavaan kipuun, oli vain hetkellistä kun haltiamiehen sanat upposivat kontion mieleen.
Peto? Hän?
Toinen. Kutsui häntä. Pedoksi?
Uusi, raivoisampi ja synkempi murina kumpusi karhusta, pedon kohoten jälleen takajaloilleen, katse tiiviisti suippokorvassa jolla oli kanttia mennä puhumaan moisia.

"Elodie, on vasta pentu. Pieni, viaton ja puolustuskyvytön olento", karhu murisi, vilkaisten hetkellisesti fauniin. "Hän ei ole tyhmä, mutta hän ei halua loukata ketään, edes niitä jotka loukkaavat häntä. Siksi hän ei aina osaa sanoa vastaan kun muut tekevät väärin häntä vastaan. Kuten teit, sinä. Sinä käytit hyväksesi lasta, joka ei tiennyt mitä rakkaus on, vaatien häneltä vastapalvelusta kaikkea sitä kohtaan mitä teit hänelle. Elodie ei ole omaisuutta, hän on pentu joka tarvitsee suojelua sinunlaisiltasi pedoilta."
Karhuntakku ei ollut kummoinen puhuja, ei sen jälkeen kun menetti turkkinsa. Hän mieluummin murahteli tai pysyi vaiti, kuin puhui. Sillä puhuminen oli hänet alun perin johdattanut ongelmiin.
Mutta pentuna häntä kutsuttiin Hunajakieleksi, karhuksi, joka osasi puhua ympäri vaikka metsästäjän joka tähtäsi häntä keihäällä.
"Elodie", karhu murahti, yhä katse painostavana haltiassa. "Kerro, mitä todella tunnet. Itsesi vuoksi, ei minun tai hänen, vaan omasi."
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 20 Kesä 2014, 11:24

Liekit taisivat tehdä tehtävänsä, karhun astuessa taemmas, mutta se ei lopettanut karhua murisemasta ja pian tuo avasi suunsa puhuakseen. Elodie kuin Berenkin kuuntelivat Karhuntakkua, tyttö hämmentyneenä haltia puolestaan ärtyneenä.
Karhun päätäessä puheensa tuo kysyi faunilta jotain, joka sai tämän tuijottamaan karhua entistä häkeltyneempänä. Eikö se olisi itsekästä? Noin vain sanoa mitä itse tunsi, mitä itselleen tahtoi? "M-Minä..." Tyttö sopersi. "Hämmennät häntä! Jätä hänet rauhaan!" Haltia nosti äänensä tähän väliin. Tuo ei ollut nähtävästi ottanut Karhutakun sanoja todesta. Mies halkaisi ilmaa tulisella kädellään, piirtäen liekehtivän viivan heidän ja karhun väliin. "Ä-Älä satuta häntä!" Elodie parahti liekehtivää näkyä, yrittäen jälleen päästä Berenin otteesta. "Pysy aloillasi Elodie!" Mies karjaisi purkaen selvästi ärtymystään tyttöön. Haltian otekin tiukentui tosi ikäväksi, saaden faunin parkaisemaan.

Karhun ja haltian aiheuttama möly oli viimein tuonut muutamia silmäpareja kadun päihin, ikkunoihin ja kujien nurkille. Kaupungin vartiatkaan eivät olisi enää kaukana.
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 22 Kesä 2014, 16:40

Liekkien kuumuus poltti, niiden vapauttama valo häikäisten silmiä, saaden karhun ärjäisten laskeutumaan liekkimuurista kauemmaksi molemmille jaloilleen. Se poltti! Hänen silmänsä! Eläin valitti kipuaan, pyyhkien kuonoaan etutassullaan kuin voisi niin saada pistelevän kivun pois kasvoiltaan, kuullen Elodien parahduksen liekkien toiselta puolelta.
Se... Haltian paskiainen...
Karhuntakku oli yrittänyt puhua asiat läpi, olla faunille mieliksi välttäen väkivaltaa mahdollisimman paljon.
Mutta haltian kieltäytyen kieltäytymistään näkemästä totuutta, ja aika kuluen vähiin pedon kuullen korvillaan kaukaa lähestyvien vartijoiden rytmikkäät juoksuaskeleet... Ja hemmetti. Hän veisi Elodien turvaan, nyt.
Karhuntakku ei epäröinyt hetkeäkään, kun ryntäsi läpi liekkimuurin karjaisunsa säestyksellä, ja nopeasti kohoten takajaloilleen koitti iskeä haltian sivuun ja kauaksi Elodiestä etutassuillaan, voimiaan säästelemättä.
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Kesä 2014, 21:49

//Hienot pikkukuvat :3 //

Liekit pitivät karhun loitolla vain hetken ja haltian yllätykseksi eläin ryntäsi liekkien läpi. Karhu huitaisi miestä etutassuillaan, osuen tätä rinttaan voimalla, lyöden ilmat pihalle tuon keuhkoita. Berenin ote Elodiesta lipesi ja mies kaatui selälleen kadulle. Haltia kuitenkin oli onnistunut nykäisemään tyttöä, joka kaatui naama edellä maahan, yrittäen ottaa käsillään itsensä vastaan, mutta sai nirhauman leukaansa ja pikku kivet raapivat kämmenet auki. Tyttö älähti moisesta tällistä, yrittäen kömpiä kuitenkin ylös kiireesti, katasoen ensin Karhjntakkua ja sitten haltiaa.
Beren oli lyönyt ikävästi päänsä, mutta haukkoihenkeä tajuissaan, tuli oli sammunut tämän käsivarresta keskittymisen herpaannuttua. Mutta kadulla lieskovat liekit näyttivät leviävän kohti rakennusten seiniä.
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 23 Kesä 2014, 21:35

#Aaaaw, kiitos ^^ Tein niitä ihan innossa pikkutunneille asti, mutta ehkä niitä pitäisi hiukan pienentää? óO#

Karhuntakku ei voinut pahemmin mitään eläinmuodossaan, liekkien alkaessa levitä hallitsemattomasti, kohta sulkien faunin, haltian ja karhunkin sisäänsä jos he eivät pitäisi kiirettä. Kun haltia oli tajuttomana maassa, karhu kääntyi tyttöä kohti, astellen tämän luokse jo samalla puhuen.
"Elodie, meidän pitää lähteä nyt. Vartijat huolehtivat tästä."
Karhuntakku haistoi veren. Sen rautaisen tuoksun, lähtien faunista. Eli se paskiainen oli satuttanut faunia, karhun kuitenkin tukahduttaen murinansa ette pelästyttäisi tyttöä. Hän etsisi haltian myöhemmin käsiinsä, mutta nyt heidän pitäisi todella lähteä, Karhuntakun vilkuillen heitä koko ajan saartavia liekkejä.
"Elodie, nyt."
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Kesä 2014, 22:52

//Musta noi on hyvän kokosia :3 //

Elodie nousi polvilleen katsoen kipeitä ja verisiä kämmeniään. Näky sai tytön värisemään hiljaa, mutta korviin kantautuva tuttu ääni havahdutti faunin. Elodie kohotti katseensa karhuun, joka hoputti häntä. Katse kuitenkin kääntyi haltiaan, joka ei näyttänyt selvineen vielä tilanteestaan. Pieni huoli miehen puolesta kummitteli faunin takaraivossa, mutta Karhuntakun huuto sai tytön tajuamaan ettei hän voinut tehdä mitään.
Elodie nousi haparoiden sorkilleen, kavahtaen kauemmas lähelle hiipineistä liekeistä. "E-Elo...die..." Tyttö kuuli soperrusta takaansa. "Älä j-jätä minua taas... kiltti. Älä mene." Elodie puristi silmänsä kiinni, Berenin ääni kivisti ikävästi rinnassa, hyvä sydän ei sietänyt sitä. Fauni oli jähmettynyt aloilleen.
Janni
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 24 Kesä 2014, 19:00

#Ah, hyvä siis x3 #

Karhuntakku ehti jo lähes huokaista sisäisesti helpotuksesta nähdessään Elodien nousevan ja tottelevan häntä, mutta sitten se-- Haltian ääni kantautui jälleen, uskaltaen pyytää faunilta kaiken sen jälkeen mitä oli tälle tehnyt, nyt vielä saaden tämän vuotamaan verta! Peto murisi äänen suuntaan, tahtoen repiä sen sontakasan palasiksi niin kuin sen haltian metsässä... Karhun katse kääntyi fauniin, miettien hetken aikaa. Katsellen Elodietä, hetken aikaa tuudittautuen siihen levollisuuteen minkä toisen läsnäolo ja kasvot soivat.
Mutta tilannetta, liekkien ympäröimänä, ei voinut nyt jättää huomiotta.
"Elodie." Karhu murahti, astellen faunia lähemmäksi. Liekkien kuumuus alkoi tuntu jo turhan läheltä. "Kiipeä selkääni, ja pidä kaikin voimin kiinni. Minä hoidan meidät pois täältä... Katson myös että tuo paskiainen ei vielä kuole", karhu murisi, katsahtaen sitten takaisin tyttöön. Kai toinen luotti häneen yhä? Elodie, kiltti?
Vahti
 

Re: Faun, Elf and Bear || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Kesä 2014, 12:07

Elodie kuuli toisenkin äänen kutsuvan häntä, Karhuntakku asteli lähemmäs ja käski tyttöä kiipeämään tuon selkään, karhu vielä lupasi auttaa haltiankin pois liekkien keskeltä. Fauni oli kääntänyt katseensa ystäväänsä, muttei liikkunut vielä, jokin toisen sanoissa oli särähtänyt korvaan. "Vielä?" Elodie kysyi. Saattoihan Karhuntakku vain tarkoittaa ettei mies kuolisi ennen luonnollista tuominpäiväänsä, mutta tyttö ei tahtonut sen päivän olevan heti kun hän selkänsä kääntäisi. "M-Muista mitä lupasit minulle." Tyttö sanoi, vaikka olikin tässä tilanteessa epäiltyään karhua, että tuo rikkoisi lupauksen. Oliko hän ollut oikeassa vai mikä oli Karhuntakun syy olla nyt tässä?
Elodie oli jäänyt tuijottamaan karhua, eikä ollut kuullut liikehdintää selkänsä takaa. Jokin yritti napata faunia nilkasta, mutta tyttö ehti säpsähtää silkasta hipaisusta ja kiljahtaen harppasi lähemmäs kontiota. Elodie painautui alitajuntaisesti turvaa hakien karhun rintamusta vasten. Haltia oli päässyt ryömimään vaivalloisesti lähemmäs tyttöä.
Janni
 

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron