Earth's tears

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Joulu 2015, 11:55

Tham ei suostunut hänelle sanomaan mistä kiikasti, tuo oli vain vitsaillut. Hyvä on, jos toinen ei tahtonut tarttua hänen auttavaan käteensä olkoot. Oli sääli nähdä noin kaunis olento virumassa kaltereiden takana, vain koska oli tehnyt virheen näpistää tässä kaupungissa.
"Toivottavasti siis saitte hupia tarpeeksi vitseillänne, koska täällä hupi on hyvin vähissä." Rathel lopulta vastasi. "Näkemiin Tham." Gargoili vastasi vielä takaisin, ennen kuin kääntyi lähtiäkseen ja asteli tyrmien käytävää pitkin, kohti portaita. Askeleet kaikuivat ja lopulta katosivat täysin.

"Pidä sitä naista silmällä, hänellä on taipumus vietellä heikkomielisiä... Sekä ilmoita myös minulle, jos jotain ilmenee hänen kohdallaan." Kenraasi käski tyrmän ovilla istuvaa vartiaa. "Kyllä kenraali." Mies vastasi, hieman kummastellen miksi itse kenraali tahtoi tietää miten yhdellä pikku varkaalla meni. Niin miksi? Nainen oli ollut viehättävä, mutta kyllä kenraali tiesi ettei saisi pistää tunteitaan virkansa edelle, ei hän olisi tässä asemassa, jos alistuisi moiseen. Toisen hätäiset sanat olivat vain jääneet mieleen, mutta kenties nekin olivat olleet vain yritys päästä pälkähästä, esitystä? Sitä nainen tuntui tekevän parhaiten, käyttää itseään hyväksi.

//Voit skippailla eteenpäin niin paljonku haluat, et Alvara on vähän reppanana sellisssä :D //
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 14 Joulu 2015, 13:09

Oliko siitä nyt viiko ja puoli, kun Alvara oli selissään virunut. Hän oli jättänyt leivän aina syömättä ja joi veden aina vain ahnaammin. Nyt sellistä kuului hymisemistä, kun merenenito istui paikoillaan vasten kosteaa kivi seinää. Hän oli menettänyt hieman painoaan, mutta se johtui ravinnon vähäisyydestä. Naisen melodian hymiseminen lakkasi pian, kun kätävältä alkoi kuulua askelia. "Hei, sinun pitäisi syödä." Haltia totesi ja asetti vesi kannun ja leivän kaltereiden välistä maata vasten. Alvara katsoi ruokaansa tai enemmänkin nestettä, jota hänelle tarjottiin. Haltia nousi ja lähti jakamaan ruokaa toisille selleissä viruville. Alvara itse tunsi vain väsymystä ja sitä, ettei jaksanut liikkua. Hän säästi energiaansa, mutta kirkuva nälkä saisi kyllä jossain vaiheessa hänestä otteen.

Kerran kesäisenä aamuna
Varovasti nousin pintaan
Alapuolella suuren laivan
Tapasin merimiehen

Keskustelin nuoren miehen kanssa
Joka vaikutti olevan tuskissaan
Sanoin, William, kun menet
Pelkään, ettet palaa enää koskaan

Sydämeni on lävistetty terillä
Halveksun kaikkea kultaa
Mikään ei voi lohduttaa minua
Kuin oma merimieheni


Alvara lauloi kauniisti ja lopetti sitten. Hän nousi hieman ja otti vesikannun käteensä, nostaen sen janoisille huulilleen. Vesi täytti hänen vatsansa ja kostutti hänen kaulaansa taas. Alvara vilkaisi leipää ja katsoi hetken ympärilleen. Ehkä jos hän edes vähäsen, jos leipä täyttäisi häntä edes vähäsen? Jos hän yrittäisi syödä sitä, olisiko siitä apua? Siro käsi tarttui leipään ja toinen mursi palan siitä. Pala laitettiin varovasti suuhun ja leipää alettiin pureskelemaan. Maku leivässä ei ollut mitenkään ruuasta poikkeavaa, se oli ihan hyvää ja kuivaa, mutta kerran kun Alvara nieli leivän alas hän tunsi suurta tuskaa.
Sellistä alkoi kuulua kovaa yskimistä ja vartia kääntyi nähdäkseen naisen oksensatamassa vatsansa sisältöä. "Hei, mitä sinä teit?" Mies kysyi vakavana, mutta Alvara, joka oli lysähtänyt kaksin kerroin yskimään ei vastannut. Hän tarttui lopulta leipään ja heitti sillä miestä. Hän syöksyi kohti kaltereita ja pamautti itsensä niitä vasten. Mies säikähti ja saattoi vilahduksen lailla nähdä kuvan torahampaista ja silmistä, jotka katsoivat häntä kuin saalista. Alvara kuitenkin hillitsi itsensä ja perääntyi muutamalla askeleella pyyhkien suutaan. "Kuvottavaa..." Hän sanoi ja sylkäisi maahan kävellen hieman hoipuen takaisin heinäkasansa päälle.
Hän mietti kuinka kauan hän kestäisi sittenkään täällä virumista. Hän saattaisi yrittää hyökätä pahemmin. Naisen kädet pitelivät itseään ja tiukentuivat, kun pamauksesta tullut kolhaisu tuntui vasten käsivartta.

//Eiköhän ala olla raportin aika :DDD
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Joulu 2015, 19:07

Rathel ei aivan ollut unohtanut tyrmiin viemääsä naista ja piankin tyrmistä vastaava oli hänen käskyjensä mukaan lähettänyt hänelle viestin. Nainen ei syönyt kunnolla, joi vain vettä, sekä oli heikosta olostaan huolimatta käyttäytynyt äkkipikaisesti, ehkä jopa väkivaltaisesti, jos sihen olisi ollut mahdollisuus. Kyllä gargoili oli jo tuon pidättäessään tajunnut, ettei nainen ollut mikään tavallinen ihminen, evät edes tavalliset haltiat omanneet niin erikoisen räikeää hiusväriä. Se ei ollut luonnollista ja jos nainen kerran köyhä oli, ei tuolla ollut varaa muuttaa hiustensa väriä taikuudella.

Talven suoma aikainen hämärä, oli laskeutunut kaupungin ylle, kun kenraali oli lähtenyt liikkeelle. Siitä oli pari päivää kun hän oli viestin saanut. Tällä kertaa hänellä ei ollut kaupunkiin muuta asiaa, kuin tyrmissä vierailu. Saattoihan se herättää kysymyksiä, mutta hän sai tehdä mitä halusi.
Tyrmien vartia oli odottanut naista ja ei aikaakaan, kun gargoili astui rautaisen oven toiselle puolelle ja käveli portaita alas. Sivuuttaen muut sellit Rathel asteli suoraa tutun varkaan sellin eteen.
"Tapaamme jälleen Tham." Kenraali ilmoitti läsnäolostaan vakaalla ääneellä, silmäillen toisen hieman heikkoa ulkomuotoa. "Olen kuullut ettet syö kunnolla, joten olin oikeassa sen suhteen, että jätit jotain kertomatta minulle." Rathel kertoi.
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 14 Joulu 2015, 19:34

Kivinen seinä oli epämukava, niin kuin kaikki muukin tässä paikassa. Oli pimeää ja valo, joka tuli oli pieniestä ilma-aukosta ja sekin oli kalteroitu. Paikka oli varsin ahdistava, mutta kai hän oli vain jääräpää, että ansaitsi sen. Hän ei maannut eikä uni auttanut, vaikka väsymystä oli. Hän enemmänkin heräsi vain eloon silloin, kun vesikannu tärähti vasten maata. Miehen sanoja hän ei kuullut eikä kuunnellut. Joi vain veden ja heitti leivän menemään. Joskus kuului kaltereiden tärinää, kun hän paiskautui vasten niitä. Hänen kehonsa oli sitä paitsi jo mukavilla mustelmilla, mutta kyllä vesi hoitasi, jos hän pääsisi sinne asti.
Niin paljon kuin hän yrittikin, hän tunsi pikku hiljaa alkavansa vainoharhaiseksi. Hänestä tuntui, että selleissä oleminen turrutti aistit hyvin huonolla tavalla. Kuului askelia, haarniskan kilkatusta ja rahinaa. Pientä puhetta ja sen jälkeen ei mitään. Askeleet olivat pysähtyneet. Hän kuuli taas puhetta, naisen puhetta.
Kuitenkin se puhe, se ärsyttävän kuuloinen puhe jatkui. Nainen kallisti päätään sellin kaltereihin päin ja nauroi pienesti. "Mitä minä jätin kertomattaa~" Alvara hymisi ja tuntui uiskentelevan sekavuuden tilassa. Kirkuva nälkä pakotti hänet tähän. Hän mietti, että kuinka kauan siihenkin menisi, että hänen jalkansa alkaisivat särkeä. "Oletko huolissasi~" Hän kuiski naurahdellen ja antoi katseensa valua naisen jaloista tuon päähän. Hänen katseensa kohtasi kenraali Torin katseen. "Kenraali Tor~" Alvara hymisi hymy huulillaan ja sulki vain silmänsä. Hän huokaisi ja käänsi päätään toiselle puolelle kehoaan.

Hänen mielensä valtasi aallot, meri ja sen tuoksi. Suolainen tuoksu, hän tunsi taas vetoa mereen, riivattua vetoa. Mitä heikommaksi hän kävi, sitä sietämättömäksi kävi mereen palamisen tunne. Hän oli osa merta ja hän kaipasi sinne. Alvara nousi hieman paremmin istumaan ja jäi siihen hetkeksi tuijottamaan maata jalkojensa välissä. Hän hengitti vinkuen ja hän tunsi ajatustensa täyttyvän merenilmakuplista. Hän tärisi hieman ja kuului supinaa, kun hän mumisi omiaan. Rathel. Kuiskasi ja nosti päänsä pienesti vinoon katsoessaan kenraalia. Hänen ilmeensä kuitenkin vääntyi pian joksikin, joka muistutti vihaa.
Nainen nousi ylös ja juoksi päin kaltereita. Kuului tärähdys ja kalterit vavahtelivat, kun nainen niitä päin iskeytyi. Keho lysähti takaisin maahan ja hän hengitti hieman tärisevän kehonsa kanssa. Uusi mustelma oli syntynyt hänen kehoonsa. Ahahahhaha! Kuului naisen suusta, kun hän nauroi silkasta kivusta, joka muuttui hetken päästä kiljumiseksi. Hän tarttui kaltereihin ja tuijotti kenraalia silmillä, jotka eivät nähneet todellisuutta. Päästäkää minut takaisin! Minä en kuulu tänne! Alvara avasi suunsa ja hänen torahampaansa näkyivät hetkellisesti, selkeänä ja terävinä. Silmien pupillit olivat vetäytyneet viivoiksi ja hän olisi valmis syöksymään ulos koko vankilasta, jos vain olisi saanut tilaisuudeen.
Tämä kohtaus tuntui kestävän vain hetken, kun hän päästi irti kaltereista ja piteli päätään. Hän huohotti hetken ja käänsi sitten selkänsä kenraallille. Hän asettui pieneen sikiö asentoon mumisemaan omiaan.
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Joulu 2015, 20:00

"Sen mikä sinä olet." Rathel vastasi naisen hyminään. Toinen oli todella huonossa kunnossa ja hän tahtoi auttaa, mutta Tham ei tuntunut halukaalta yhteistyöhön, tai oliko tuo edes siihen enää kykeneväinen? Nainen vaikutti olevan niin omissa maailmoissaan, johtuiko se sitten suunnattomasta nälästä vai aivan jostain muusta.
Kenraali ei sanonut mitään, seurasi vain toisen outoa käytöstä, pohtien hiljaa itsekseen. Tosin sitä hän ei saanut kauaa tehdä rauhassa, kun Tham päätti nouta aloiltaan ja hyökätä kaltereita vasten. Se sai gargoilin säpsähtämään, mutta pelkoa hän ei toiselle näyttänyt. Rathel saattoi nähdä hämärässä vilauksen terävistä kulmahampaista ja viirumaisista silmistä. Hän oli siis ollut oikeassa sen suhteen, ettei nainen mikään tavallinen kaksijalkainen ollut.
Toinen vaikeroi, pyysi päästämään pois, hän ei kuulunut tänne. Rathel kurtisti kulmiaan, ensimmäistä kertaa huolissaan.

Tämä outo kohtaus ei kauaa kestänyt, kun nainen käpertyi lattialle päätään pidellen. "Teet tästä itsellesi vain vaikeaa salaamalla meiltä sen mikä okein olet." Rathel totesi, vaikkei tiennyt kuunteliko nainen enää häntä tai pystyikö tuo oudolta tilaltaan enää kuuntelemaan. Mutta sen hän ainakin tiesi tässä vaiheessa, että jos naista pidettäisiin täällä yhtään tämän kauemmin, voisi jollekin tapahtua jotain ikävää. Joko naiselle itselleen tai jollekulle muulle.
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 14 Joulu 2015, 20:14

Blah, blah. Kuin äiti lastaan opettaisi. Alvara kääntyi hetkeksi selälleen ja nousi istumaan. Hän ravisti pudisti pari kertaa päätään ja vilkaisi nyt melkein täydellisen tolkuissaan kenraalia. Hänenkö pitäisi kertoa mikä hän oli? Pyh, jos nuo saisivat tietää oliko mahdollisuus virua selissä kauemmin mahdollinen? "Aaa-a..." Alvara avasi suunsa rauhassa ja hymisi taas melodiallisesti. Hän ei kyennyt keskittymään kunnolla ja joutui toden totta pinnistelemään. "Kauhea nälkä..." Hän mutisi ja vilkaisi uudestaan kenraalia. "Ai, olitkin vielä siinä." nainen sanoi ja pyörähti pitkin maata mahalleen laittaen kätensä leukansa alle.
Hän mietti hetken, silmät tyhjää tuijottaen. "Kenraali Tor." Alvara avasi suunsa hetken päästä ja naurahti hieman. "Tiedättekö, kuka on meren jumala?" Hän kysyi ja vetäisi hiuksiaan taaemmas korvien taakse. Oli vaikeaa sanoa, milloin hän käsitti todellisuutta, mutta hänen puheensa oli sitäkin sekavampaa. Täytyi toden totta keskittyä, jotta voisi pistää merkille pienet todellisuuteen liittyvät sanat. "Meren jumala on... Hm... Ei sellaista ole." Alvara naurahti ja kiristi hampaitaan ja nousi sitten kyynärpäilleen.

Hän piirteli toisella kädellään ympyröitä märkään lattiaan ja heilutteli jalkojaan. "Minä olen... Minä olen..." Alvara mutisi ja jäi sitten pohtimaan mikä oli. "Oooh!" Hän teki äänen, kuin olisi kokenutkin ahaa-elämyksen. "Sinulla on siipi!" Hän huudahti, kuin lapsi ja naurahti siihen silmät välkkyen. "Lennätkö?" Hän kysyieikä kuunnelut kenraalin kysymyksiä, mutta hiljakseen, jos hänen puheitaan jaksoi kuunnella. Kyllä sieltä täältä saisi poimittua jotain järkevää tietoa.

Vesi on kaunista ja kesyttämätöntä
Et kykene sitä juomaan ilman hukkumista
Ken uskaltaa veteen koskettaa
Olkoon se hänelle kuolemaksi.


Alvara lauloi kauniisti, mutta hänen äänensä särisi hieman. Hän hiljeni hetkeksi ja nosti taas katseensa kenraaliin. "Hm... Mitä sinä haluat kenraali Tor??~" Hän hymisi taas. "Heei~ Kuinka kauan minä täällä vielä olen? Ruoka täällä ei ole pahaa, mutta..." Alvara sopersi ja sulki hiljakseen silmiään. "En kykene sitä syömään.... Mahaani sattuu.." Hän mutisi ja vaipui taas rauhalliseen uneen.
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Joulu 2015, 21:11

Mitä kauemmin Rathel tuijotti naista, joka rypesi lattialla ja tuntui puhuvan mitä sattuu, sitä huolestuneemmaksi gargoilin olo kävi. Tham puhui nälästä, meren jumalasta ja ryhtyi kaiken kukkuraksi laulamaan. Naisella oli kyllä kaunis ääni, mutta käytös oli todella huolestuttavaa. Toista ei todellakaan voinut jättää tänne.
Rathel ei tiennyt mitä sanoa toiselle takaisin, jotenkin se tuntui hyödyttömältä, varsin kun toinen tuntui viimein nukahtaneen kesken puheideen ruuasta, jota ei kyennyt syömään.
Kenraali huokaisi ja lähti astelemaan käytävää pitkin takaisin portaisiin ja niitä pitkin ylös.
"Avaimet." Gargoili pyysi vartialta, joka yllättyneenä katsoi naista. "Kenraali..?" Mies oli sanomassa jotain, mutta Rathel ojensi jo kättään. "Emme voi jättää häntä tänne. Hakekaa minulle ratsu." Kenraali käski.
Saatuaan avaimet kiirehti Rathel takaisin alas tyrmiin ja naisen kaltereiden taakse. Avainten kilinä kaikui tyrmien seinillä, kun kenraali etsi oikeaa avainta ja viiemin sai sellin oven auki. Avainnippu sujautettiin asevyön solkeen odottamaan, kun Rathel astui sellin sisälle ja kumartui naisen ylle. Toinen vain nukkui.

Vesi on kaunista ja kesyttämätöntä ~ Et kykene sitä juomaan ilman hukkumista ~ Ken uskaltaa veteen koskettaa ~ Olkoon se hänelle kuolemaksi. Laulun sanat kelluivat gargoilin mielessä. "Pidätkö siis vedestä?" Nainen kuiskasi hiljaa itsekseen, ennen kuin kumartui nostamaan naisen käsivarsilleen. Vaikkei gargoili näyttänyt aivan siltä, kyllä hänellä oli voimaa kantaa roteva nainen ulos sellistä ja aina ylös portaista. Vartiaa odotellessaan, Rathel riisui helmamaisen viittansa ja kääri sen naisen ympärille, kuin myös turkiskauluksensa ja puki sen toisen ylle.
Hetki kului, että vartia saapui takaisin ratsun kanssa. Mies uteli mitä kenraali oikein aikoi naselle tehdä, johon hän selitti nopeasti, että tilanne oli kriittinen, eivätkä he halunneet ruumiita tyrmiinsä. Se ei olisi oikein, sekä kuningaskunnan hallinto saisi pahaa mainetta, jos asia lähtisi kiertämään.
Rathelin palautettua avaimet, nousi tämä ratsaille ja vartia auttoi nukkuvan naisen istumaan kenraalin eteen, joka piteli toisen pystyssä sylissään, vaikka tuon pää lepäsikin velttona hänen olkaansa vasten. Gargoili käski ratsunsa matkaan.

Ulos kaupungista ja kohti metsää. Rathel tiesi ettei sairastupa tätä neitoa auttaisi, tuo tarvitsi jotain muuta ja se olisi vettä, eikä pikku lasillinen riittäisi. Ilma oli kylmä ja lumi narskui hevosen kavioiden alla, tämän laukatessa metsätietä pitkin, poiketen sivupolulle. Hän tiesi lähijärven olevan jäässä, mutta sen aina pystyi murtamaan.
Hevosen lämmin hengitys höyrystyi ilmaan Rathelin viimein pysähtyessä jään ja lumen peittämän järven rannalle. Rathen pääsi alas ratsailta joten kuten naisen kanssa ja kantoi nyt tuon kohti järveä. Jää ei ratissut, joten se kyllä kestäisi heidän painoaan, mutta se täytyisi saada murretuksi. Rathel laski naisen alas jään pinnalle, asetellen turkiskaulusta paremmin toisen suojaksi, ennen kuin asteli hieman sivummaksi ja veti miekkansa esille. Gargoili tunsi piennen pakkasen purevan sormenpäitä, mutta kyllä ne siitä lämpiäsivät, kun hän nyt ryhtyi hakkaamaan aseensa terällä jäätä rikki.

Muutaman kerran Rathel sai jäänpintaa hakata, kunnes tunsi miekan uppoavan siitä läpi. Ottaen paremman otteen molemmin käsin nainen veti aseen irti ja ryhtyi rikkomaan toista kohtaa, tehdäkseen jonkinlaisen avannon. Hengästyneenä gargoili sai lohkareen jäätä irti. Autto ai ollut tarpeeksi iso, että naisen olisi voinut veteen upottaa, muttei hän tiennyt oliko se edes niin hyvä idea. Olihan toinen tajuton.
Rathel iski miekan jäähän odottamaan ja lähti askelemaan naista kohti, jotta hän saattaisi kantaa tuon lähemmäs avantoa. Tosin yllättävä ja äänekäs rasahdus sai Rathelin pysähtymään. Nainen katsoi alas jäähän ja näki kuinka pitkä särö mursi jään hänen jalkansa alla, yltäen aina jään päällä mäkaavan naisen luo. Rathel yritti loikata pois murtuvan jään päältä kohti Thamia, mutta turhaan. Askel lipesi ja gargoili iskeytyi jäätä vasten murtaen sen lopullisesti. Kylmä vesi tuntui jähmettävän hänet saman tien. Rathel yritti tarttua kynsillään jään reunasta, mutta painava haarniska veti hänet veden alle. Rathel saattoi nähdä, kuinka jää murtui tajuttomana olevan varkaankin alta, ennen kuin vesi nielaisi hänet.
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 14 Joulu 2015, 21:41

Niin pian kuin nälän tunte ja väsymys olivat vieneet hänet unten maille, ei hänellä ollut hajuakaan missä mentiin. Jossain vaiheessa hän kyllä tunsi, kuinka hänet nostettiin ja oli viileää. Raikas ilma sai naisen avaamaan hieman silmiään. Hän ei hahmottanut missä menttiin, mutta tunsi sitä enemmän. Hän tunsi kuinka hänen allaan tuntui lämpö, hevonen mahdollisesti. Sitten hän tunsi kädet ympöärillään ja kovan haarniskan. Hän tunsi, kuinka ote hänestä koveni ja hänet laskettiin maahan, viileään maahan. Ei se ei ollut maata vaan jäätä. Alvara avasi silmänsä väsyneesti kuullessaan miekan kalahduksen vasten paksua jäätä. Hakkaaminen kesti hetken ja Alvara tuijotteli taivasta. Hänellä meni hetki siihen, että hän tajusi miksi se taivas siinä oli. Samalla hetkellä hän tunsi kuinka jää hänen allaan alkoi elämään ja kuului lohkeamisen ääni.
Niinä sekuntteina naisen silmät avautuivat täysin, kun jää väistyi kylmän veden tieltä. Vesi, joka loiskui ylös ilmaan hänen upotessaan veteen. Se kävi niin äkkiä ja hän näki ilmakuplien lentelevän ylös pintaan, mutta samalla hän muuttui. Hänen jalkansa sulautuivat yhteen ja venyivät. Nopeasti vartaloa pitkin alkoi suomuuntuminen, kun kalan pyrstö ilmestyi omalle paikalleen. Hänen hiuksensa kasvoivat ja Alvara tuijotti jään alla olevaa maisemaa, kuin mitä muuta maisemaa veden yläpuolella. Hänen kasvoilleen levisi äkisti hymy, vaikkei se nyt ihan meri ollut, mutta se riitti. Järvestä löytyisi hyvin ruokaa ja hänellä oli valtava nälkä.

Merenneito liikahti ja ravisteli päätään, nähden jo ensimmäisen saaliinsa. Suuren kalan hän haukkasi pohjasta suuhunsa huomaten samalla jotain muutakin kuin kalan. Sehän oli itse kenraali. Alvara katsoi kenraalia hetken kala suussa ja hymähti siihen. Hän ui tuon luokse, kiersi tämän eteen ja otti tuosta kiinni. Hän hymyili pienisti kenraalille, vaikkei se nyt kala suussa näyttänytkään siltä. Merenneito lähti uimaan nopeasti pintaan ja vyörytti jään pois tieltään. Hän ui rantaa kohti ja veti naisen mukanaan. Rannalle päästyään hän iski itsensä vasten rantaa ja sitten hän veti toisen mukanaan rantaan. Alvara kyllä kirosi sitä, että nälkä oli heikentänyt häntä hieman ja heti kuiville päästyään ilmestyivät ne jalat takaisin, joiden avulla hän pystyi raahaamaan kenraalin kokonaan ylös järvestä. Nainen viimeisteli kalan ja katseli sitten mahdollisesti hukkunnutta naista. Hän mietti miten gargoilien "elimistö" toimi. Eivät nämä ainakaan niitä kaksijalkaisia olleet, jotka menivät elvytyksellä.
Alvara tarttui kenraalin haarniskaan ja riisui sen. Hän kieräytti väsyneesti toisen kyljelleen ja iski muutaman kerran toista selkään, jotta saisi tuon veden liikkeelle toisen sisuksista. Kun sitten kenraali oli saatu takaisin elävien kirjoihin Alvara itse riisui märän mekkonsa, joka oli jäänyt hänen päälleen. Hän veti märät saapikkaansa ja oli nyt ilkosen alasti.

Nainen lähti kävelemään takaisin järveen ja hyppäsi järven syvyyksiin. Siellä hän saalisti minkä pystyi. Tarpeeksi saatuan hän nousi pintaan suussaan kala, joka vielä pyristeli naisen suussa, mutta Alvara puraisi sen pään poikki ja sillä siisti. Hän rouskutti kalaa ja vilkaisi kenraaliin maalla. "Haah? Melkein hukuit." Hän totesi ja ui hieman lähemmäs rantaa, mutta ei niin lähelle, että toinen olisi tullut perässä. Hän katsoi hetken kenraalia. "Ah, kiitos että toit, tänne." Hän totesi aitoa kiitollisuutta äänessään. Sitten meren neito tajusi jotain. "Aivan!" Hän huudahti ja löi kalan raadolla kämmentään. Hän katosi hetkeksi veden syvyyksiin ja nousi sitten hetken päästä heittäen kenraalin viitan ja karvan rannalle. "Kannatta tehdä nuotio tai vilustut." Hän hymisi jaoli jo ehtinyt poimimaan uuden elävän kalan käsiinsä, jolta armotta vain puraisi pään poikki.
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Joulu 2015, 22:20

Rathel yritti räpistellä minkä pystyi, mutta kylmä vesi ja painava haarniska eivät sitä hänelle suoneet. Tuntui kuin aika hidastui. Veden pintaa kurotteleva käsi jähmettyi, samalla kun yhteen puristetut huulet raottuivat, päästäen ulos vanan ilmakuplia. Hän ei saanut henkeä, kylmä vesi tuntui jäädyttävän sisuksetkin. Ei hän tähän kuolisi, mutta jos hän pohjaan uppoaisi, menettäisi hän tajuntansa ja jäisi sinne, poikkesiko se sitten kuolemasta paljoa?
Näkö oli sumea, gargoili erotti tuskin mitään, korkeintaan pientä liikettä, johon hän ei kuitenkaan kyennyt reagoimaan.

Aivan kuin hän olisi silmiä räpäyttänyt, tuntiessaan yllättäen yskivänsä rajusti, jonkin iskevän häntä selkää. Rathel yritti kääntyä kyljeltään kontilleen, jotta vesi päässi ulos helpommin. Nainen yski tovin, tiputellen vettä märistä hiuksistaan ja vaatteitaan. Olo alkoi hiljalleen tuntua kylmältä, jälleen, ei hän kylmään kuolisi, mutta se ei ollut mukava tunne.
Kenraali värisi ja haukkoi henkeä, nyt kun sitä kunnolla sai. Hän saattoi kuulla veden loiskintaa takaansa. Kohottaen päätään hiukan Rathel loi katseensa olkansa yli järveen. Tham oli tullut tajuihinsa ja näytti syövän kalaa, samalla kun leikki vedessä huolettomasti. Gargoili kurtiski kulmiaan kysyvänä, kykenemättä sanomaan mitään. Toinen kiitti häntä tänne tuomisesta, joka oli sinäänsä hyvä, mutta nainen ei vielä käsittänyt kuinka toinen kykeni uiskentelemaan noin huolettomasti kylmässä vedessä. Äkisti tuo sulkelsi, saaden Rathelin nytkähtämään paikallaan, mutta Tham palasi takaisin pintaan, viskaten hänelle märän turkiskauluksen, kuin myö viitan, kehoittaen siihen ohelle nuotion sytyttämistä.

Rathel näytti värisevän kautaaltaan, kykenemättä liikkumaan, tämä vain tuijotti vedessä olevaa naista, tajuten vasta nyt, että tuo oli alasti! "Mih... Mik-ä sinä olet?" Gargoili henkäisi värisevällä äänellä.
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 14 Joulu 2015, 22:52

Kylmä ei ollut todellskaan mitään, jos asui aina sellaisessa vedessä, joka vaihtoi lämpötilojaan miten huvitti. Meri eimollut kesytettävissä, eikä se antanut aikaa mukavuuksille. Se oli täynnä taistelun paloa. Kenraali näytti värisevän, kun Alvara pureskeli jo varmaan kolmattakymmenettä kalaa. Hän sipaisi pienesti verisiä käsiään ja pesi ne sitten vain jäisessä vedessä, jossa vielä jäätäkin lillui.
Kenraali ihmetteli mikä hän oli, jolloin Alvara ui hieman lähemmäksi hymyillen. "Sen täytyy varmaan johtua siitä, että harva lajimme edustajista kykenee nousemaan maalle. Emmekä nouse useasti pintaan, sillä meressä on turvallisempaa." Alvara totesi hihitellen. "Etkö sinä ole ennen merenelävistä kuullut?" Hän kysyi nyt uiden aivan rantaan, antaen pyrstönsä selkäevän nousta pintaa. Hän raahasi itseään hieman kuivemmalle ja veti pyrstönsä maalle hymyillen toiselle vihkeästi. "Olen merenneito ja jos sellaisen tiedon olisi sinulle antanut, niin ei se olisi kuitenkaan teitä hyödyttänyt. Olisin mahdollisesti kuivunut jossain vaiheessa sinne kuitenkin." Alvara tokaisi ja nyt nousi kahdelle jalalle, jotka olivat ilmestyneet pyrstön sijalle. Hän asteli alasti värisevän kenraalin luokse.

"Toiminta kyvytön vai?" Hän kysyi ja nosti sitten maasta kenraalin märän viitan. Hän puristi siitä enimmät vedet pois ja kääri vain ympärilleen. Hän ei saisi mekko ylleensä märkänä, se jäisi vain rintoihin kiinni. Lopulta hän vilkaisi kenraaliin hymyillen kovin vienosti. "Mitä? Etkö ole ennen alastonta vartaloa nähnyt?" Hän kysyi kiusoitellen, jonka jälkeen nainen lähti kävelemään hieman kauemmaksi. Hän noukki maastamsuhtkoht kuivia puita ja otti kaksi kiveä, tosin toisen töytyi olla piikiveä. Hän palasi pian ja kokosi pienen nuotian puhdistetulle maalle. Hän iski kiviä yhteen muutaman kerran, kunnes pieni käryävä savu nousi puiden päälle asetetuista kuivista asioista ja puista revityistä kaarnoista. Alvara puhalteli hieman ja tuli syttyi iloisesti. Hän katsoi kenraaliin. "Tule tänne, tule lämpimään." Hän hoputti toista, sillä toisen kaliseminen ja väriseminen sai merenenidon vain turhautumaan. Hän kävi noukkimassa märät vaatteensa maasta sekä kenraalin kamoja. Hän asetti ne oksille valumaan, jonka jälkeen hän riisutui toisen viitasta ja heitti senkin kuivumaan. Alvara värähti.

Hän lähti takaisin veteen, jonne hän mielummin hyppäsi sulavasti, kuin kahlaisi. Jos hän kahlaisi, hän ehtisi muuttua nopeamkin, kuin ehtisi silmiä räpäyttää. Taas iloisesti hän polskutteli makeassa vedessä ja oli noukkinut taas yhden sintin ruuakseen. "Siinä, totuus mikä minä olen, neiti gargoili." Alvara sanoi ja valui asteen syvemmälle, niin, että hänen silmänsä vain näkyivät veden pinnan yläpuolelta.
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Joulu 2015, 23:24

Rathel kuunteli toisen vastausta, tuon puhuessa merenelävistä, mutta vasta kun Tham pyrstöään esitteli, tajusi hän viimein tarkalleen toisen lajin. Merenneito, tietenkin. Kyllä nainen oli pohtinut sen verran pitkälle, että toinen oli veteen riippuvainen, josta toinen nyt selitteli huonoa oloaan.
Gragoilin katse kääntyi pois, kun nainen nousi ylös, häpeilemättä alastomuuttaan lainkaan. Kenraali hengitti tiheään, kylmäilma teki olon hengästyneeksi ja se pisti kurkkua, tuntui kuin hän jäätyisi kiveksi ilman auringon valoa.
Merenneito kommentoi ehkä kiusoitellen eikö kenraali olut ennen alastonta vartaloa ollut nähnyt, joka sai hänet vain hymähtämään, muttei hän sanonut mitään. Rathel tunsi kohtuulliseksi vältellä toisen vartalon katselua, kun hän siihen vetoa tunsi, se oli kunnioitettavaa yksityyden ja siveyden suomista.

Tham päätti koota kenraalille nuotion, hoitaen sen aika mallikkaasti, välittämättä kylmästä lainkaan. Kenties se oli mereneläville tuttu elementti, kylmyys, koska sitä se taisi olla syvällä meren uumenissa kaukana auringon lämpimästä valosta. Kostean viitan Rathel sai suojakseen, vaikkei se kylmää vastaan pahemmin auttanut, mutta pian rätisi nuotio iloisesti talvi hämärässä.
Asetettuaan märät vaatteet kuivumaan asteli merenneito takaisin veteen, kunhan oli ensiksi kutsunut Rathelin lämmittelemään. Hyvin kankeasti nainen sai itsensä raahattua nuotion lämpöön. Värisevät sormet kohosivat lämmittelemään tulen hehkussa.
Katse kohosi nuotiosta vedessä lilluvaan naiseen. "Olemmeko nyt... sujut?" Gargoili kysyi, toisen sanojen jälkeen. "Tosin et ole suorittanut tuomiotasi loppuun." Rathel pohdiskeli ehkä hieman kiusaavaan sävyyn, mutta ei liiakseen lähtenyt vakavuudestaan poikkeamaan.
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 14 Joulu 2015, 23:38

Olivatko he nyt sujut, voisihan hän aina nyhtää lisää rahaa, jos tahtoi. Toisaalta sellaisen nyhtäminen olisi aivan utrhaa nyt, kun tässä tilanteeasa oltiin. "Kait." Alvara totesi ja vastaukseksi veden pulputessa hänen puhuessaan. Toissalta kenraali Tor kyllä meni mainutsemaan, että hänen tuomiostaan oli vielä jäljellä. Alvara naurahti. "Siinä vaiheessa olisin jo mennyttä." Alvara totesi, koska tämä vesi tässä ei auttanut hänen tilanteeseensa. "Se mikä on kerran noussut merestä tuntee myös vetoa mereen. Minulla on rajoittu aika maan päällä ja minulla ei ole aikaa sellaiseen kuin tyrmässä virumiseen." Alvara sanoi, vaikka asia kyllä oli ihan selvä, ettei kellään vangeista ollut omasta mielestään aikaa siellä vorumiseen ja kitumiseen.
Hän ui lähemmäksi rantaa ja jäi sitten siihen matalaan veteen makaamaan pyrstönsä kanssa, kun sinertävät hiukset peittivät hänen yläruumiinsa. Hän hymiyilitoiselle, joka värjötteli tulen loimussa yö taivaan alla. "Hmmm, tähdet ovat tänään niin kauniita." Hän kuiski ja kuiskasimsitten. "Rathel." Alvara hymisi. "Pidän paljon enemmän etunimestänne, kuin kutsuma nimestänne, se ei sovi kuvaan. Rathel on oikein virkaansa tekevä nimi." Alvara totesi ja alkoi sitten hymistä siinä melodiaa, ennen kuin alkoi laulamaan.

Hän lauloi sanoja, joita kaksijalkaiset eivät ymmärtäneet. Hän lauloi eri ääniä ja sävyjä luoden tunnelmaa tulen roihuun. Hän kertoi omaa tarinaansa tähdistä ja kuolemasta sekä rakkaudesta. Laulun loputtua Alvara hymisi taas. Hän soi toiselle vienon katseen uudemman kerran. "Tule katsomaan minua joku kerta, minä kun tanssin." Hän kuiskasi ja antoi pyrstönsä velloa vedessä. Joskus hän tökki joitakin jää paloja tylsistymiseen asti tai kaivoi pohjamudasta simpukoita jamavaili niitä.
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 15 Joulu 2015, 00:02

Merenneito ei lämmennyt ajatukselle suorittaa tuomionsa loppuun. Toinen kun tarvitsi merta selviytyäkseen. Oli sinänsä totta etteivät he kyenneet toiselle merta luomaan selliin, joten se olisi hyvin mutkikasta, sekä ei toiselle oltu annettu kuoleman tuomiota. Hyvin kinkkinen tilanne tosiaan.
Rathel hieroi käsiään yhteen siinä lämmitellessään, pyrkien pitämään katseensa nuotiossa. Tham tahtoi käyttää hänen etuniemeään, sekun oli tuon mielestä istuvampi nimi. "En kentes voi pakottaa sanoja suuhusi." Kenraali totesi takaisin, tuntien värinänsä hiljakseen lakkaavan.

Toisen alkaessa hyräilemään ja pian sen jälkeen laulamaan, ei Rtahel voinut olla nostamatta katsettaan toiseen. Ei hän sanoja ymmärtänyt, mutta oli toisen ääni kaunis, niin kuin tuo itse, sekä oliko tämä sitä merenneitojen lumoavaa ja houkuttelevaa laulua? Vai sekoittiko hän toisen seireeniin?
Rathel käänsi katseensa hätäisesti muualle, kun toinen lopetti ja puhui hänelle jälleen. "Tanssit?" Nainen toisti. Toinen näytti unohtaneen ja sivuuttaneen hänen puheensa tuomion suorittamisesta, mutta loppujen lopuksi se saattoi olla mahdotonta. "Tansitko huviksesi vai rahasta?" Nainen kysyi, muistellen toisen kertoneen huonosta rahatilanteestaan.
Janni
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Mori » 15 Joulu 2015, 16:56

Hän sai luvan käyttää kenraalin etunimeä, josta hän hykerteli mielissää. Rathel, tuo maisteli naisen nimeä hetken ja hymähti sitten. Rathel ihmettelikin sitä, että miksi hän tanssi. Rahan vai huvin vuoksi, johon Alvara vastasi nousemalla veden yläpuolelle saaden taas jalkansa. Hän käveli toisen luokse nuotion ääreen ja istahti alas, kuin alastomuutta ei edes olisi. Sitä paitsi, hänellä ei ollut vaatteita joita pitäö yllä, eikä hän kylmää säikähtönyt. "Hmmm. Molempia?" Alvara totesi pieneen virneen kera ja asetti jalkansa niin, ettei mitään liian häveliästä paljastuisi. Kenraali kun pelkäsi selkeästi katsoa.
Hän nousi taas ylös, selkeästikään hän ei aikonut pysyä aloillaan. Nyt kun kirkas tähtitaivaskin paistoi ja kuu heijasti järven säröttyyn pintaan valoa. Naisen katse kääntyi vaatteisiin, jotka valuivat edelleen. "Saanko lainata sitä?" Hän kysyi ja osoitti toisen viittaa. Ei märkä viitta tekisi muutenkaan mitään toiselle, kuin antaisi aihetta pieneen väreilyyn.

"Hmph. Jos olisit adiakas, verroittaisin, mutta kun ei ole vaatteiden kuvumisen lisäksi muutakaan tekemistä..." Hän sanoi ja otti viitan. Heilautti sen ympärilleen kuitenkaan käärimättä. Hän hymyili kenraalille ja otti muutan askeleen ja pysähtyi, sulki silmänsä.
Hän aloitti laulamaan taas. Silloin myös hänen kehonsa alkoi liikkua, kauniisti ja viettelevästi. Hän otti askelia, mutta ei isoja, jotta pysyi tulen lähellä. Viitta taas peitti vähän väliä jotakin ja toisaakta se hulmusi naisen käsissä. Alvara antoi laulunsa kajahdella pitkin metsää ja tanssi. Tanssi kenraalille. Viimein Alvara avasi silmänsä ja tuijotti Rathelia silmiin. Hän otti muutaman hennon askeleen ja pyörähti viitan kietoutuessa hänen ympärilleen. Alvara päästi irti viitasta, kun se oli kiertynyt hänen ylleen. Hänellä ei ollut ongelmia liikkua siinä, hän jatkoi kevyttä tanssiaan nuotion valossa.

Hetken tansahdeltuaan hän hymyili toiselle ja istui alas nuotion ääreen vastapäätä toista edelleen viitta yllään. "Mitä pidit?" Hän kysyi virneen kera ja lisäsi sittennpuita nuotioon, jolloin lieskat kasvoivat ja piilottivat merenneidon kasvot taakseen. Vain hänen äänensä kuului.
Mori
 

Re: Earth's tears

ViestiKirjoittaja Janni » 15 Joulu 2015, 17:44

Viihdyttäjä ja varas toinen oli siis ammatiltaan. Rathel piti katseensa rätisevässä nuotiossa, samalla kun toinen asteli pois vedestä ja asettui hetkeksi istumaan, mutta ei maltanut pysyä aloillaan.
Kenraali kuuli kysymyksen ja vilkaisi sitten nopeaa mitä toinen oikein tarkoitti. Märkää viittaa. "Siitä vaan." Nainen vastasi, oli hyvä että toinen päätti viimein peittää itsensä tai niin Rathel ainakin luuli, ennen kuin Tham totesi jotain verottamisesta, mutta muutakaan tekemistä ei ollut. Rathel katsahti toiseen kysyvänä, tajuten sitten että toinen tahtoi tanssi oman laulunsa tahtiin.
Tietenkin katse kääntyi vilkaasti takaisin nuotioon. Ei hän missään nimessä voisi toisen viihdyttämistä tässä katsella, hän oli virka-ajallaan ja muutenkin... ei hän tahtonut päästää mieltymyksiään valloilleen. Oli kenties selvää, että merenneito kiusasi häntä niin kuin tietäisi jotakin, mutta Rathel ei uskaltanut noin vain lähteä leikkiin mukaan. Ei sitä koskaan tiennyt ja kaiken kukkuraksi toinen oli rikollinen.

Tosin vaikka kuinka Rathel nuotiota yritti tuijottaa, saattoi hän nähdä sivusilmällään, kuinka Tham ilmestyi välillä näkökentään, riistäen hänen katseensa lopulta pois nuotiosta. Jos hän joskus hauskaa piti kapakassa veljiensä ja siskojensa seurassa, katseli hän aina viihdytäjiä sivusta. Mutta nyt hän oli ainoa katselija, tuntui kuin olisi päivän selvää, että hän tuijotti tanssivaa merenneitoa mielissään.
Rathel veti jalkansa koukkuun ja kiersi kätensä polviensa ympärille, kuin suojaa hakien. Se saattoi näyttää hassulta, varsinkin jos oli tottunut gargoilin vakavaan ja työnsä puolesta elävään asenteeseen. Kenraali näytti jotenkin niin tyttömäiseltä, piilotellen punan värjäämiä poskiaan.
Kaksikon katseden kohdatessa, tuijotti Rathel toista pienen hetken, ennen kuin tajusi tuijottavansa ja kurtisti kulmiaan, vieden katseen muualle. Thamin viimein lopetettua hänen kiusaamisensa, asettui tuo nuotion ääreen, udellen mitä hän oli esityksestä pitänyt. "En ymmärrä miksi vaivaudut näpistelemään, jos sinulla on hyvät mahdollisuudet tienata rahaa tansillasi. Moni mies maksaisi varmasti mielellän." Kenraali kommentoi, yrittäen palautua takaisin vakavaan asenteeseensa.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron