Uusi koti? || Cardea

Mardyr

Mardyr oli kyllä ajatellut ja luvannut Abigailille uusien vaatteiden hankimista kenkien kera ennen kuin he Darnuiss luo menisivät, mutta mies oli päättänyt sitä vastaan. Kuumetta potiessaan oli hänellä ollut aikaa hieman pohtia kaikenlaista. Abigail oli onnistunut voittamaan kärttyisen jörön sydämen puolelleen. Tunne ei ollut mitenkään romanttinen enemänkin veljellinen tai uskaltaisiko jopa ajatella isällinen? Ei hänestä sellaiseksi ollut, palkkasoturi armaeija ei ollut oikea paikka nuorelle tytölle ja tuo täytyisi viedä pimeänhaltian luo niin kuin oli sovittu. Joten Karju oli päättänyt ryhtyä etäiseksi, ei ilkeäksi, mutta etäiseksi. Vastannut tytölle murahduksillaan ja olemalla mitään sanomaton tytön seurassa. Muut olivat asiaa ihmetelleen ja jopa huolestuneet oliko kuume vinksauttanut jotain karjun päässä, mutta tuttuun tapaan tämä oli äyskinyt noille, joten kyllä mies oli se vanha kunnon karju.

Olihan se kurjaa ja surullista omalla tavallaan, eikä Mardyr siitä pitänyt, mutta ei hän mitään muutakaan voinut päästäkseen eroon näistä typeristä tunteista. Tyttö oli vietävä Darnuiss ja siinä se!

Joukkio oli päätynyt haltiakaupungin lieppeille ja asettuneet leiriksi niin kuin tavallista. Osa miehistä oli lähtenyt viettämään päivää kaupunkiin ja täyttämään muonavaroja, kun taas osa jäi leiriä vahtimaan. Mardyr puolestaan oli valmistautunut viemään Darnuissille velkansa takaisin. Karju oli antanut tytölle aikaa hyvästellä muut ennen lähtöä. Wes oli miltei itku kurkussa antanut tytölle ison halauksen ja toivottanut tuolle kaikkea hyvää. Moni muukin oli ollut varsin allapäin tytön lähdöstä, mutta miehet kyllä ymmärsivät sopimuksen tärkeyden.

Karju ei sanonut juurikaan mitään heidän astellessa kohti haltiakaupungin portteja.

Abigail

Abigail oli tuntenut olonsa hämmentyneeksi. Hän oli mielestään ollut kiltisti ja aiheuttamatta ongelmia. Hän oli ollut tottelematon vain kerran, mutta sekin oli tehty turvallisesti ja koska Abilla oli ollut hyvä syy. Mardyr oli muuttunut etäiseksi ja ei enää jutellut hänelle kuin murahtelemalla. Mies oli myös rikkonut lupauksensa mekosta ja kengistä, mikä oli sattunut yllättävän paljon. Tyttö oli ollut innoissaan ajatuksesta, mutta kun asia oli tullut selväksi, lopettanut täysin siitä puhumisen. Sen sijaan Mardyr oli marssittanut heitä kohti pimeän haltian kotia. Abi oli koettanut monta kertaa saada Mardyrin takaisin, mutta lopulta antanut olla. Wess oli ottanut hänet siipiensä suojaan ja koettanut pitää tytön iloisena muiden sotureiden avulla. Abi kuitenkin oli palannut takaisin hieman hiljaisemmaksi ja ujommaksi tytöksi. Hän ei vain voinut käsittää, miksi Mardyr ei enää pitänyt hänestä.

Haltioiden kaupungin reunalla leirissä Abi oli halannut kaikkia, jotka olivat niin halunneet. Sydellin kanssa hän kertasi nopeasti perus kohteliaisuudet haltiakielellä, Solomonin kanssa kuinka hän varmasti osaisi voittaa peukalosodan ja jokaisen miehen kanssa oman pienen asiansa. Wessin kohdalla tyttö ei ollut enää kyennyt sanomaan mitään. Hän oli vain halannut tiukasti miestä ja luvannut olla kiltisti sekä vannottanut, että tuo pitäisi huolta Abin huolella keräämistä yrteistä. Tyttö ei ollut osannut kirjoittaa, mutta hän oli sanellut niille ohjeetkin kaikessa hiljaisuudessa kun he olivat tulleet lähemmäs matkan määränpäätä. Abi ei ollut kertaakaan kiukutellut omaa kohtaloaan. Hän oli vain alistunut sille vaikkakin mitä lähemmäs kaupunkia he olivat tulleet, sitä huomattavammin hän oli koettanut pitää yllä iloista naamaa, mutta sen takan oli näkynyt pelko. Abi olisi halunnut heittäytyä Mardyrin jalkoihin ja anella tuota hidastamaan, mutta hän ei uskaltanut. Ei kun hän oli saanut niin paljon välinpitämättömyyttä.

Kun kaksikko lähestyi kaupungin portteja Abi joutui kävelemään nopeasti pysyäkseen Mardyrin vauhdissa. Hän koetti pyyhkiä kyyneleitä pois, mutta Wessin ja muiden jättäminen oli ollut vaikeaa. Tunikan hiha olikin märkä kyyneleistä kun Abi unohti itkunsa astuessaan kaupunkiin. Hän näki niin monta kaunista asiaa ja henkilöä! Hän ihaili rakennuksia ja vastaantulijoita. Lisäksi haltioita oli niin paljon ja hän kykeni tunnistamaan muutaman sanan lyhyestä opistaan Sydellin kanssa. Hän tunsi olonsa entistä pienemmäksi ja nuhjuisemmaksi. Abi vilkaisi jalkojaan, jotka olivat likaiset tien pölystä. Hänen tunikansa oli säädyttömän pituinen kun hän näki haltia tyttöjen mekot. Hän olisi halunnut antaa Darnuissille hyvän vaikutelman, mutta Abi tajusi, että hän näytti säälittävältä. "Mardyr... Voimmeko me etsiä paikan, jossa voisin pestä itseäni?" Abi kysyi epätoivoisena ja tarttui varovasti miehen käteen saadakseen tuon huomion itseensä.

Mardyr piti katseensa tiukasti menosuunnssa ja oli oiekastaan vältellyt Abigailiin katsomista koko sen aamupäivän. Aivan kuin hän pelkäisi murtuvan siihen paikkaan, jos katsoisi tyttöön. Tuon isä olikin sanonut jotain, ettei tuon silmiin kannattanut katsoa. Joten parempi oli pitää katse päämäärässä.

Onneksi matka ei olisi pitkä kaupungin porteilta Darnuiss asunnolle tuon asuessa kaupungin laitamalla, saataisiin tämä homma viimein hoidetuksi ja hän saisi muuta ajateltavaa. Mies havahtui ajatuksistaan kuullessaan Abigailin äänen takaansa ja tunsi kuinka tuo tarttui häntä kädestä. Vaisto käski häntä tarttumaan hennosta kädenstä kiinni, mutta hän tappeli vastaan ja nykäisi tytön otteen irti itsestään. "Hyvä on." Mardyr kuitenkin murahti, ei hän voinut kuitenkaan siistiytymistä kieltää, kun oli kiletänyt tuolta uudet vaatteet.

Karju johdatti tyttöä tietäpitkin muistellen nähneensä täällä päin kaivon ja se tulikin risteysaukiolla vastaan, joka oli tarkoitettu lähinnä alueella asuvien käyttöön, mutta kyllä nyt yksi sangollinen saisi herua Abille. Karju veivasi sangollisen vettä kaivosta ja nosti sen sitten tytön eteen jääden odottamaan tuon hoitavan asiansa. Koko sinä aikana ei Mardyr suonut Abille silmäystä.

Nykäisy sattui jossain syvällä, syvällä, Abigailin sisällä. Hän laski hieman päätään ja räpytteli vimmatusti silmiään. Hän ei itkisi! Mardyr murahti myöntymyksensä ja Abi sai kakistettua ulos: "kiitos". Karju ei kuitenkaan edes kunnolla katsonut häneen vaan lähti eteenpäin jättäen Abigailin seuraamaan itseään. Abi oli alkanut huomaamattaan järsiä alahuultaan ja hän vain tunsi olonsa kurjaksi. Hän oli toivonut, että Wes olisi voinut tulla mukaan. Tietenkään ihminen ei ollut tullut haltioiden kaupunkiin, mutta tuo olisi ollut edes lohdullinen.

Kun he tulivat kaivon luokse Mardyr veivasi vaivattomasti sangollisen vettä ylös ja laski sen Abin eteen. Abi vilkaisi Mardyria, mutta tuo ei katsonutkaan häneen. Tyttö ei sanonut mitään vaan kyykistyi ja upotti kätensä kylmään veteen. Hän pesi kyyneleiset kasvonsa. Hän vilkaisi tunikaansa ja se oli likainen, mutta ei hänellä ollut parempaakaan pyyhettä. Naaman kuivattuaan hän pesi jalkansa sihisten hiljaa veden kylmyydestä. Hän kuitenkin oli tyytyväinen, kun hänen jalkansa eivät olleet enää niin tomuiset kuin äsken. Eivät ne puhtaat olleet, mutta paremmat. Työn tehtyään Abi käytti loput vedestä huuhteluun ja varoen asetti sangon takaisin paikalleen. Hän vilkaisi kuvajaistaan, joka näytti niin pieneltä syvällä veden pinnassa. Hän veti henkeä ja kääntyi karjun puoleen. Hän aikoi hetken kysyä, miksi mies oli niin vihainen, mutta perui sitten aikeensa. "Olen valmis", Abi totesi pyyhkäisten villiä suortuvia korvansa taakse. Hän kohotti suuret silmänsä Karjun silmiin toivoen niiden katsovan häntä, että Mardyr sanoisi jotain. Hän tiesi, että he olisivat enää yhdessä hetken ja sitten Abigail ei enää näkisi tuota. Hän halusi mukavia muistoja. "Kelpaanko minä?" Tyttö kysyi hiljaa ja epäröivästi, lähes anellen mieheltä jotain, mitä tahansa huomion osoitusta. Jotain, mikä sanoisi, että hän oli vielä hyvä.

Sorkan kärki kopisi kivisen kadun pintaa Mardyrin odottaessa hieman kärsimättömänä Abigailia kädet puuskassa. Hän halusi päästä eroon tästä kurjasta tunteesta, joka tuntui vain kasvavan hetki hetkellä inhottavammaksi. Olo oli ollut kurja jo monta päivää, mutta tänään se oli yllättäen pahentunut. Tytöstä oli päästävä eroon pian, vaikka kuinka hirveältä ajatus kuulostikaan.

Tytön ollessa valmis oli karju kääntymässä jatkaakseen matkaa, mutta tuo päätti kysyä kelpasiko tuo. Mardyrin katse miltei harhaili Abin puoleen, mutta mies riisti sen takaisin väkisin. "Ei sinun kuulu minua mielyttää. Darnuiss varmasti pukee sinut sieväksi." Tätä totesi vastaukseksi. "Tule." Mies vielä hoputti lähtien viimein jatkamaan matkaa.

Kaivolta he kävelivät vain pari korttelia eteenpäin, kun karjulle tuttu rakennus tuli vastaan. Hän oli vieraillut pimeänhaltian luona kerran. Talo vaikutti varsin keskiluokaisen varakkaan rakennukselta kahdella kerroksellaan sekä puisine ja kivisine rakenteineen. Se oli selvästi isompi mitä tytön kotimökki oli ollut, joten eiköhän tuo saisi elää täällä mukavasti. Mardyr asteli pienet rappuset oven eteen ja koputti sen metallista kolkutinta.
Pian oven tuli avaamaan haltia, jonka Mardyr tunnisti Darnuissiksi. Mies oli pitka ja solakka, tavanomaisen haltian rakenteinen tuhkan harmaalla iholla ja punaisilla silmillä, joita kehysti hopeiset puolikuun malliset silmälasit. Tuon hiukset olivat yötaivaan mustat ja pitkät sekä sidottuna nutturalle pois tieltä. Pussihihainen paita oli sävyltään tumman harmaja, jonka päällä lepäsi mustat liivit, jalassaan tuolla oli mustat ihon myötäiset housut ja korkeat saappaat.

"Herra Madoc saavuitte viimein!" Varsin synkänoloisesta ulkonästään huolimatta haltia kuulosti varsin pirteältä ja ilahtuneelta karjun nähdessää. Mardyr murahti tuolle tervehdykseksi. "Ja tämä taitaa olla vel- Abigail, tervetuloa! Peremmälle peremmäll." Haltia sotki hieman sanojaan häveliäänä, joka pisti Mardyrin korvaan ikävästi. Ei tyttö ollut mikään objektiivinen velka, vaan elävä olento. Hän kuitenkin näki parhaaksi pysyä hiljaa ja astua peremmäälle, pitäen kuitenkin huolen, että Abi astui sisään edeltä. "Oi kas, hän ei ole... um... Sinun ei tarvinnut tuoda häntä... kahleissa?" Darnuiss ihmetteli yrittäen selvästi esittää asiaa mahdollisimman nätisti siinä kuitenkaan onnistumatta. "Ei, hän on tottelevainen." Karju vastasi ärtymyksen noustessan hivenen tätä miestä kohtaan.

Abi oli hetken toiveikas, kun Mardyr käänsi päätään häntä kohden, mutta toiveet särkyivät kun mies totesi, ettei Karjun mielipiteellä ollut laisinkaan väliä. Abi ei halunnut Darnuissin mielipidettä, hän halusi Mardyrin! Hän ei voinut kuitenkaan sanoa enää mitään, kun Mardyr jo lähti eteenpäin. Aivan kuin tuo ei voisi malttaa odottaa hetkeä, jona tuo pääsisi hänestä eroon. Abi räpytteli silmiään vimmatusti pitääkseen kyyneleet sisällään. Muutama karkasi, mutta ne hän pyyhkäisi nopeasti pois silmistään. Itku kuitenkin unohtui kun he kävelivät yhden talon pihalle ja Mardyr kolkutti ovea. Abi olisi halunnut tarttua miehen käteen. Sen sijaan hän seisoi hieman Mardyrin takana piilossa.

Oven avasi pimeä haltia ja tuo vaikutti ilahtuneelta nähdessään Mardyrin. Abi vilkaisi karjua tuon murahtaessa, mutta kun tyttö tunsi punaiset silmät itsessään hän vilkaisi niitä nopeasti ja laski katseensa. Mies oli meinannut kutsua häntä velaksi. Se ei tuntunut hyvältä, mutta Abilla ei ollut varaa valittaa. Hänen oli astuttava sisälle taloon ja jokin hänen sisällään kiljui juoksemaan. Hän vilkaisi ympärilleen kun Darnuiss ihmetteli, ettei hän ollut kahleissa. Abi vilkaisi jalkojaan ja sitten Mardyria tuntien olonsa hieman loukkaantuneeksi. Hän oli kiltti, ei tottelevainen. Eikä hänellä ollut vaihtoehtoja.

"Oikein hyvä", Darnuiss sanoi vaikuttaen hieman turhan tyytyväiseltä Abigailin valmiuteen ottaa käskyjä. Mustahaltia astui lähemmäs ja katseli tyttöä, joka oli painanut katseensa lattiaan. Silmät eivät olleet lämpivät kun ne arvioivat Abigailia päästä varpaisiin. Tyttö tunsi poskiensa punehtuvan ja hän vilkaisi Mardyria, kuin etsien apua. "Hän näyttää vahingoittumattomalta", Darnuiss totesi vaikuttaen tyytyväiseltä ja viittoili heitä tulemaan peremmälle. "Minulla on palkkiosi täällä", haltia sanoi ottaen lempeän, mutta lujan otteen Abigailin hartiasta. "Sinulle, minulla on pieni lahja", mies totesi Abille, jolla ei ollut vaihtoehtoja kuin astella työhuoneeseen.

Huoneessa pöydällä lepäsi koru sekä rahapussi. Darnuiss otti vapaalla kädellään rahapussin ja ojensi sen Mardyrille. "Kiitos kun toitte hänet tänne turvassa. Nyt pääsemme aloittamaan toisiimme tutustumisen", haltia sanoi hymyillen ja Abi tunsi kylmien väreiden juoksevan pitkin selkäänsä. Häntä pelotti hieman. Hän nielaisi ja katsoi Mardyria kykenemättä peittelemään omia pelkojaan. "Saanko minä sanoa hyvästit?" Hän kuitenkin kysyi Darnuissilta, koska hän halusi tehdä niin. Hän halusi halata Mardyria, vaikka sotilas varmasti työntäisi hänet pois.

Mardyr ei juuri pitänyt tavasta, jolla Darnuiss tarkasti tytön katsellaan todeten tuon saapumeen vahingoitumattomana. "Tietenkin." Karju murahto, hän sen lupauksen tehnyt ja hän piti lupauksistaan kiinni... paitsi ettei pitänyt... ei hän ollut pitänyt lupausta Abigailille. Mies joutui puremaan hammasta ettei suuttuisi itselleen.

Mardyr asteli peremmälle taloon Darnuissin pyynnöstä. Mies katseli ympärilleen todeten itsekseen paikan olevan varsin siisti ja kotoisa, ihan mukava paikka nuorelle tytölle elää. Tosin hän ei tiennyt miksi, mutta hän kyseenalaisti ensimmäistä kertaa miksi haltia oli halunnut velkansa korvattavaksi tytöllä? Tahtoiko tuo Abista odinhoitajan? Paikka kyllä näytti sen verran hoidetulta, että mies näytti pärjäävän itse tai tuolla jopa oli jo joku paikkaa hoitamassa. Äh, miksi hänen täytyi kyseenalasitaa asiaa juuri nyt?! Hän tuli hakemaan vain rahansa.

Työhuoneessa odotti rahapussi lahjan kera, joka oli tarkoitettu Abille. Sehän oli hyvä eikö? Abi ei ollut saanut ikinä häneltä lahjaa, joten Dariuss oli oikein hyvä huoltaja tytölle... parempi kuin hän. Mies otti rahamussin vastaan. Normaalisti hän olisi avannut sen ja ryhtynyt laskemaan oliko siinä oikea summa, mutta nyt hän vain tujotti pussukkaa. Miksi hänestä tuintui kuin hän olisi myymässä Abigailin tälle haltialle?

Mardyr näytti hätkähtävän kuullessaan Abigailin pyytäessä lupaa hyvästeille. Ei, ei, jei ei ei, ei hän pystyisi! Miksi tytön täytyi piinata häntä näin loppuun asti?! "Sopiihan se." Darnuiss vastasi katsahtaen Mardyrin puoleen, joka oli jähmettynyt aloilleen tahtoen vain kääntää selkänsä ja marsia ovesta ulos, mutta hän ei pystynyt. Hänen kehonsa ei tahtonut liikkua.

Darnuissin talo oli mukavan oloinen, mutta siinä oli jotain vialla. Abi vain tunsi sen. Lisäksi siellä oli niin siistiä, että hän tuskin oli tulossa talouden pitäjäksi. Hän tunsi huonoa omatuntoa kävellessään matolla, jonka joku oli varmasti pyyhkinyt. Työhuone tuntui myös jotenkin pelottavalta kirjoineen ja... Abi oli rakastanut matkustamista taivaan alla. Hän ei ollut tajunnut kuinka vapaa hänen olonsa oli lopulta ollut. Katto tuntui aivan liian raskaalta ja painavalta hänen yläpuolellaan. Sen läpi ei varmasti paistaisi laisinkaan kuun valoa tai tuuli henkäisisi ja liikuttaisi sitä.

Pussi Mardyrin kädessä näytti yllättävän isolta, eikä Abi halunnut ajatella paljonko hänestä oli vaihdettu rahaa. Hän tiesi, että hän oli ollut yksi tehtävä muiden joukossa. Mardyr oli viime aikoina tehnyt sen selväksi, mutta... Hän muisti possun kärsän poskellaan ja tavan, jolla mies oli röhkinyt hänelle. Siksi tyttö uskalsi pyytää lupaa hyvästellä. Kun hän oli sen saanut hän astui epäröimättä Mardyrin lähelle ja halasi tuota tiukasti. Hän painoi koko pienen kehonsa kiinni ja veti hennoilla käsillään Mardyria lähelleen. Hän painoi poskensa lämmintä ihoa vasten ja ummisti silmänsä. Hän haistoi eläimellisen ominaistuoksun, joka Mardyrilla oli ja leirin. Hän oli nukkunut sen tuoksun ympäröimänä ja tuntenut olonsa turvalliseksi ensimmäisiä kertoja pitkään aikaan. Hän tunsi kyyneleen vierivän poskelta jonnekin Karjun karvojen sekaan. Hän koetti pitää loput sisällään.

Haltia ei ollut odottanut, että tyttö syöksyisi vartijansa syliin. Tuo kurtisti kulmiaan ja katsoi Mardyria tuumien kulmiensa alta. "Eiköhän tuo riitä", haltia tuumi, mutta Abi ei päästänyt irti. "Abigail, tulehan", mies toisti sen tultua selväksi, että tyttö ei ollut päästämässä itse irti. "Eikö hänen pitänyt olla tottelevainen?" Haltia kysyi kohottaen kulmaansa ja sormeillen pöydällä olevaa korua.

Mardyr kivettyi aloilleen sillä hän ei voinut muuta Abigailin käydessä halaamaan häntä. Hänen täytyi olla ankara ja tunteeton kuin kivi. Halatessaan tyttö ei sanonut mitään, mutta hän saattoi kyllä tuntea lämpimät kyyneleet ihoaan vasten ja kyllä hän tiesi tytön pidätelleen itkua leiristä saakka. Abi oli niin surullinen ja se oli hänen syytään.

Karju puri hammastaan lujenpaa niin lujaa, että se suorastaan teki kipeää. Rahapussi oli tiukassa puristuksessa isossa kourassa, kun taas toisen oli nyrkissä sinnitellen miehen sivulla hänen tapellessa vastaan halua halata tyttöä takaisin. Darnuissin ryhtyessä tuumailemaan halaislun jo riittävän jäi se karjulta kuulematta tämän vain yrittäessä pysyä kivenä niin kuin oli sinnikäästi päättänyt. Haltian kysymyskin sivuutettiin, joka näytti kohottavan tuon tuohtumusta, mutta ennen kuin tämä ennätti valittaa lisää tömähdys kuului rahapussin tippuessa latialle ja sen myötä teki karju saman romahtaessa polvilleen ja kietoessa käsivartensa Abigailin ympärille.

"A... A-Anna... anteeksi..."Mardyr kuuli oman äänensä värisevän, mutta se ei ollut kiukusta, raivosta tai vihasta niin kuin yleensä, vaan itkusta. "Mi... Minun ei olisi... Minä en... tarkoitanut... En halunnut sinun... joutuvan varaan enää... " Ei hän edes tiennyt mitä hän yritti sopertaa. Kyyneleet saivat kasvot tuntumaan märältä, mikä vieras tunne se olikaan, milloin viimeksi hän oli edes itkenyt? Lapsena? Se teki näön sumeaksi ja sai hänet niiskuttamaan niin, että nolotti. Kurkussa ollut pala vapautui ja yhteen purtuja hampaita tuntui vihlovan edelleen, mutta siihen taisi olla aivan muu syy. Tora hampaat olivat vetäytyneet miehen suuhun tavallisiksi hamapiksi ja miehen kasvot näyttivät siltä mitä ne kauan sitten olivat näyttäneet. Karju ei kuitenkaa moista huomannut itkemiseltään hän vain vetäytyi katsomaan Abigailiä silmiin kyynelten täyttämillä silmillä.

Darnuiss oli varsin hämmentynyt koko tilanteesta ja oli käynyt varsin sanattomaksi raavaan soturin oudosta tunteiden vuodatuksesta ja mitä tuon kasvoilekin oli tapahtunut. Mitä täällä oikein tapahtui?!

Mardyr oli kuin kivi Abin halauksessa. Tyttö ei välittänyt, koska hän piti Karjusta. Tuo oli välillä vähän tökerö ja ei aina ajatellut asioita, mutta tuo oli hänelle kiltti. Mardyr oli pitänyt hänestä huolta ja Abigail oli puolestaan auttanut. Kun rahapussi tömähti maahan, Abi tiukensi otettaan, sillä häntä ei saisi siitä pois helpolla. Tosin kun Mardyr tuli polvilleen Abin ote ei höllentynyt vaan hän meni maahan myös. Hän tosin joutui kyykistymään vain hieman, mutta Abi korjasi otettaan ja painoi päänsä Mardyrin olkapäälle haudaten kasvonsa tuon kaulaan. Parta jäisi hieman jumiin kiharapilveen, mutta sillä ei ollut väliä. Kun Mardyr pyysi anteeksi Abi ravisti päätään. Hän oli alkanut itkemään myös kovempaa.

Kun Mardyr vetääntyi Abi puristi tuon viittaa nyrkeissään. Hän hikkasi naama punaisena ja tapitti takaisin surkeana. "Minä... minä en pelkää kun sinä olet siinä", tyttö kuiskasi ja laski katseensa maahan. "Minä olen pahoillani kun menin sinne metsään. Wes sanoi, että ottaisi syyt niskoilleen, mutta minä en totellut", Abi kertoi ja hikkasi hieman surkeana. Hänen nenänsä vuoti ja Abi koetti niiskuttaa kaiken takaisin sisälle. Hän ei ollut itkenyt tällä tavalla edes kun Mardyr oli vienyt hänet pois isän luota. Tosin kun Abi tajusi, että Mardyrin naamasta puuttui hampaat, hän kohotti kätensä tuon poskelle. "Sinun syöksyhampaasi... minne ne menivät?" Abi kysyi pitäen viitasta yhä kiinni toisella kädellään.

"Eiköhän hyvästejä ole sanottu jo tarpeeksi. Teidän on varmaan parempi mennä", Darnuiss sanoi ja laski pitkät sormensa Abigailin olkapäälle painaen kovaa. "Toimititte hänet, jotenka sopimuksemme loppuu tähän", haltia sanoi katsoen polvillaan olevaa soturia kylmästi. Keiju oli hänen ja mitä nopeammin kaikki hyväksyisivät sen, sitä helpompaa näiden elämä olisi.

"Mi... Mitä sinä höpiset? En minä moisesta suuttuisi..." Mardyr mutisi Abigailin pahoitellessa itsekin tekosiaan. Hän ei tiennyt mikä häneen oikein oli mennyt, pillittää näin kuin pikkulapsi, mutta se tuntui vapauttavalta, kuin iso kivi olisi vieritetty sydämeltä.
Itkuisen tytön vetäytyessä pyyhkimään silmiään pisti tuo merkille karjun syöksyhampaat, joita ei enää ollut. Tämän kuulessaan nosti mies kätensä kasvoilleen, tosiaan ne olivat poissa, mutta miten, miksi? Sorkat olivat edelleen tallella, oliko hän murtanut pilaamaansa kirousta jotenkin, ei kai sentään, ei hän moiseen pystyisi... se oli enemminkin Abigailin tekosia. Olihan tyttö saanut raavaan miehen itkemään.

Sitä iloa ei kuitenkaan kauan kestänyt Darnuissin viimein yrittäessä tulla väliin. Haltia julisti sopimuksen suoritetuksi, toisin sanoen karjua ei enää kaivattu täällä. Mardyr nousi takaisin ylös kyyneliä edelleen poskillaan, mutta ilme oli kaikkea muuta kuin itkuinen. Syöksyhampaat palasivat törröttämään ulos miehen suusta vihloen yhtä lailla kuin kadotessaan saaden miehen irvistämään. Kirous ei ollut siis kadonnut minnekään, hän vain oli päästänyt vihastaan irti hetkeksi Abigailin tähden.

"Irtisanoudun sopimuksesta, pidä rahasi, Abigail pysyy huostassani." Karju julisti matalalla äänellään, joka oli saanut jykevyytensä takaisin yhtä nopeasti mitä miehen naama vihaisen kuosinsa. "Mitä, mutta hän on velkani!" Darnuiss vaati tarttuen tytön hartiasta lujemmin. "Hän ei ole mikään velka!" Mardyr mylvi vetäen kätensä taakse ja humautti nyrkinsä haltian kasvoja vasten sen sanoessaan. Hontelo mies horjahti iskun voimasta taakse, muttei kaatunut saadessaan työpöydästä tukea.

"Mutta sinä et enää halunnut jutella", Abi totesi surkeana ja se oli ollut ainoa asia, minkä hän oli kyennyt keksimään syyksi. Hän ei ollut ajatellut, että syy toisen käytökseen olisi ollut liika välittäminen. Abigail ei ollut oppinut varauksia juuri laisinkaan, sillä hän oli rakastanut isäänsä. Eikä se ollut mikään vale. Hän oli välittänyt siitä juoposta, mutta vasta kun sotilaat olivat osoittaneet hänelle hippusen ystävällisyyttä, hän oli hiljalleen ymmärtänyt että Isä ei ollut rakastanut häntä. Hän pystyi uskomaan sen ja päästämään irti.

Kun Mardyr nousi Darnuissin puhuttua, tuon naama muuttui tavalliseksi. Se olikin näyttänyt Abin silmiin vähän hullulta ilman suuria syöksyhampaita. Abigail pelkäsi hetken, että Mardyr tottelisi. Tyttö tunsi kuitenkin polviensa lähes notkahtavan, kun Mardyr julisti, että irtisanoutui ja... Abi vinkaisi riemusta ja hieman kivusta kun haltia puristi lujempaa. Kun Mardyr täräytti vielä haltiaa päin näköä, keiju tunsi hieman kallistuvansa kun hänen hartiaansa vedettiin. Hän ei suinkaan aikonut jäädä pideltäväksi vaan kiireesti muutti kokoaan ja syöksyi Mardyrin kaulalle lentäen samalla ilmestyneillä siivillään. Toinen oli yhä vielä vähän kipeä vampyyrien kanssa kohtaamisesta, mutta Abigail ei välittänyt. Hän olisi Mardyrin kanssa!

Kun Abi muksahti Mardyrin kaulaa vasten, tyttö itki ja nauroi. "Minä olen sinun!" Keiju sanoi laskien jalkansa hartiapanssarille ja kääntyen katsomaan Darnuissia, jonka nenästä pursusi verta. Abi kuitenkin vetäytyi lähemmäs Mardyria punaisten silmien katseen vuoksi. Niissä oli peittelemätöntä ahneutta ja vihaa. "Keiju, on minun. Hänen isänsä antoi hänet minulle", tuo sanoi ja astui lähemmäs tuijottaen Abigailia. Silloin Abi tunsi itsensä pelokkaan lisäksi vihaiseksi. "En! Isä ei olisi saanut tehdä niin!" Abi totesi ja tuijotti haltiaa silmiin. Hän tunsi jonkin sisällään ottavan vallan ja hän sanoi äänellä, joka pakotti Darnuissin tottelemaan. Tuo ei oikeastaan edes tuntenut sitä pakoksi vaan suurta halua. "Sinä et ota minua vaan annat minun mennä Mardyrin mukaan. Sinä unohdat koko velan. Se on hoidettu", Abi sanoi pitäen katsekontaktin itsensä ja haltian välillä. Tytön ääni oli hieman normaalia matalampi, käskevämpi, mutta samalla pehmeä. Darnuiss jähmettyi ja tuon ilme muuttui mitään sanomattomaksi. "Se on hoidettu", tuo sanoi ja hymyili hieman hölmösti Abille.

Turpiinsa annettuaan haltialle pyyhkäisi Mardyr kasvojaan hanskansa hihaan. Itku oli helopttanut huomattavasti, mutta kyllä häntä yhtälailla se hävetti. Mies katsahti Abin puoleen tuon muututtua pieneen muotoonsa ja lennettyä siihen hänen olalleen. Kapsahtipa tyttö hänen kaulaansakin vasten. "En minäkään sinua kyllä omista. Olet vapaa tekemään omat päätöksesi." Karju huomautti tytölle, vaikka tuon sanat saivatkin hänet hetkeksi hymyilemään.

Darnuissin kerättyä itsensä verta vuotavaa nenäänsä pyyhkien nosti Mardyr molemmat nyrkkinsä valmiiksi, olihan hänellä miekka vyöllä, mutta ei tämä niljake ansainnut hänen teräänsä lihaansa. Haltian vaatiessa tyttöä itselleen oli Mardyr avaamassa suuntaan, kun kuuli yllättäen Abigailin vahvan äänen korvansa viereltä. Tyttö vaati Darnuissilta vapauttaan ja käski tuota unohtamaan velkansa, se kun oli hoidettu. Karju ei tiennyt mitä Abi oikein vaatimuksillaan yritti saavuttaa, olihan tuo varsin mitättömän näköinen niin pienenä ettei tuosta ollu uhaksi, mutta jostain syystä se näytti tepsivän Darnuissiin. "Mitä?" Ei hän muuta pystynyt sanomaan alkuun. "Hoidettu... mutta... Mitä sinä teit Abi?" Karju ihmetteli.

Abi tapitti Mardyria ja veti hellästi soturin korvalehdestä kuiskaten: "mutta kun minä haluan olla". Eikö hän saanut päättää niin? Hän halusi olla osa Mardyrin joukkoa. Hän halusi auttaa miehiä ja olla näiden kanssa. Lisäksi, hän halusi olla turvassa. Eikä hän ollut tuntenut oloaan ikinä niin turvalliseksi kuin nukuessaan Mardyrin vierellä käpertyneenä tuon viittaan. Maailma oli pelottava niin pienelle olennolle, mutta onneksi Mardyr oli aika iso. Tosin Darnuiss ei ymmärrettävästi halunnut antaa keijuaan helpolla. Abigail ei halunnut Mardyrin joutuvan pakenemaan kaupungista, mikä oli todennäköistä jos tuo tinttaisisi haltiaa uudelleen. Sen sijaan Abigail löysi sisältään voimia käyttää ääntään.

Kun Mardyr kysyi mitä Abi oli tehnyt keiju punastui hieman. "Minä... minä lumosin hänet. Siksi keijuja ei katsota silmiin", Abi myönsi ja kohautti olkiaan pienesti ja hyppäsi pois Mardyrin olalta tömähtäen maahan suuremmassa koossaan. "Me tästä menemmekin..." Tyttö sanoi Darnuissille ja tarttui kiireesti Mardyrin käteen lähtien ovea kohti. Olisi parempi olla poissa miehen silmistä, ennen kuin tuo alkaisi ihmettelemään mitä he tekisivät siellä. Tosin ennen kuin Mardyr lähti viemään heitä Abi noukki karjun palkkion matkaansa mukaan. Olihan Mardyr periaatteessa noudattanut sopimusta! Lisäksi heidän pitäisi ostaa Abille mekko ja kengät, eikä Darnuiss ollut vaikuttanut kamalan kiltiltä. "Luuletko, että me voisimme etsiä minulle uuden mekon ja kengät?" Abi kysyi Mardyrilta puristaen soturin kättä omassaan tiukasti. Hän ei aikonut päästää irti!

Tietenkin Abigail sai luvan päättää olla osa heidän oudoa perhettään, sitähän vapaus oli, itse päättämistä. Abi tuntui varttuneen tässä lyhyessä ajassa huomattavasti, varsinkin kun tuo kävi puhumaan vastaan Darnuissille. Kyse oli siis lumouksesta, keijujen taikuudesta. "Ai siksi, no se selittää." Karju totesi kääntäen katseensa takaisin Darnuissiin, joka hymyili varsin hölmösti nenä verta vuotaen.

Tytön hypähtäessä alas ja todetessa heidän menevänsä oli Mardyr samaa mieltä, mutta jokseenkin haikea katse käväisi lattialla lojuvassa rahapussissa. Ehkä hän voisi napata sen mukaansa Abin huomaamatta, tuskin viaton tyttö piti varastami-- Abi poimi pussukan omatoimisesti! Hän oli opettanut tytön hyville tavoille! Siitä palkiten silitti mies isolla kourallaan tytön päälakea hymyillen. Hänen pikku palkka-soturitar.
"Tietenkin, pitäähän minun lupaukseni viimein täyttää." Karju vastasi Abigailin pyyntöön tiukentaen otettaan tuon kädestä suunnaten siiten ulos työhuoneesta. "Ethän sitten kerro muille, että minä... tuota... tiedäthän." Mardyr pyysi mutisten häveten edelleen itkemistään.

Kaksikko astui takaisin kaupungin kadulle päämääränä tällä kertaa kauppa katu!