Jänisprinssi

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2020, 23:17

Erillistä jatkoa tääältä


Nuka


Jalka revähti. Sitä ei kuitenkaan ehtinyt tajuamaan, kun jo uusi kipuaalto iski kehoon. Sitten oli kylmää ja märkää, ennen kaikkea pimeää. Nuka ei saanut happea, hän ei tiennyt missä päin oli pinta. Hän oli joessa, he olivat joessa. Se nainen oli täällä, pitäen yhä kiinni nuoresta tammasta. Jotain nainen yritti hänelle huutaa kuohujen yli, pyrkien pitämään nuorempansa pinnalla. Ei Nuka ymmärtänyt, mitä nainen hänelle huusi, tamma oli paniikissa ja juuri nyt yleiskieli kuulosti täysin tuntemattomalta kieleltä hänelle. Mutta nainen oli siinä, läsnä, Nukan tukeutuen valkeahiuksiseen kuin, noh, hukkuva oljenkorteen.
Adva yritti parhaansa suojella tammaa, tietämättä kuitenkaan mitä tässä tilanteessa olisi voinut tehdä. Hän kyllä osasi uida, mutta nelijalkainen ei selvästikään, ei ainakaan näin voimakkaassa ja syvässä virrassa. Ja jos totta puhuttiin, Adva näki selviävänsä itse kyllä, jos olisi vain päästänyt irti tytöstä. Mutta ei naisesta ollut siihen. Toki, hän oli tappaja, palkkasoturi, joka oli oppinut, ettei jokaiseen kasvoon kannattanut kiintyä, mutta ei hänestä ollut hylkäämään paniikissa olevaa lasta.

Hetken yllä näkyi päivänvalo solasta, josta he olivat tippuneet, kunnes koskeksi muuttunut joki sukelsi syvälle maan sisään, eikä kumpikaan nähnyt enää mitään. Adva yritti parhaansa mukaan rauhoitella tammaa, vetäen tuon paremmin itseään vasten, samalla kun käänsi selkänsä menosuuntaan, asettuen täten mahdollisten kivien ja kentaurin välille. Nuka yritti vain saada henkeä paniikiltaan, vetäen vähän väliä vettä henkeensä, yskien holtittomasti itkunsa lomasta. Vähän väliä veden alla olevat kivet löivät vasten kentaurin jalkoja, tytön yhä uudestaan ja uudestaan parahtaen kivusta ja pelosta. Hän olisi varmasti hukkunut jo, ellei nainen olisi häntä ollut pinnalle kiskomassa yhä uudestaan ja uudestaan.
”Katso, valoa! Me selviämme, me kyllä selviämme!”, Adva huusi kuohujen yli tajuttomuuden rajamaille eksyneelle kentaurille, nähdessään edessäpäin kajastavan päivänvalon. Mutta se päivänvalo paljasti myös viimeisen koetuksen, mitä kuohuva koski kaksikolle oli asettanut. Edessä oli vesiputous. Palkkasoturi kirosi ääneen, pyrkien potkimaan heitä kohden joen reunoja, jotta jostain olisi saanut otteen, mutta turhaan. Nopea virtaus veti kaksikon mukanaan yli reunan, heidän tippuen jälleen parisenkymmentä metriä alas veden mukana.

Yllättäen Nuka oli yksin, nainen oli kadonnut. Missä tuo oli? Oliko tuo hylännyt hänet? Missä oli pinta, hän tarvitsi happea. Nuka yskähti ulos, kuplien kohoten ylös, kohden valoa, joka kaiken vesimassan läpi kajasti. Sinne hänen piti pyrkiä, tamman kääntäen itseään viimeisillä voimillaan sen verran, että sai koivillaan polkaistua lähellä olleesta pohjasta itsensä kohden pintaa, virtausta myötäillen. Hän oli shokissa, ruhjeilla, jalat ja kädet olivat verillä ja turrat, vesi oli yllättävän kylmää ja kohmettavaa. Tavarat olivat hukkuneet, yhden olkalaukun ollen yhä riekaleisten vaatteiden yllä tallella.
Kaikesta tuosta huolimatta, Nuka sai kun saikin itsensä pintaan, vetäen henkeä kuin vastasyntynyt ensimmäistä kertaa. Päivänvalo oli suorastaan sokaiseva, luolan jäädessä taakse. Mutta vesi oli yhä syvää, virraten voimakkaasti, vaikkakin virtaus kävi pikkuhiljaa hiipumaan joen muuttuessa leveämmäksi. Se tuntui oikeastaan rauhoittavalta, mukavalta. Se virtaus häntä vieköön nyt, uupuneen tamman vetäen vielä muutaman kerran syvään henkeä, vannoen että hän saattoi myös kuulla lintujen laulua. Kaikki oli hyvin, eikö? Kohta nainen tulisi, jälleen häntä suojelemaan, katsomaan että hän pysyi pinnalla. Ja siihen ajatukseen Nuka tuudittautui, ennen kuin kaikki pimeni…



// I NEED A JÄÄÄÄNEEEES //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Maalis 2020, 21:19

Jackalope


Oli nätti ja kaikin puolin rauhallinen päivä – juuri sellainen kesäpäivä, joka sopi mitä mainioimmin joenrannalla loikoiluun ja auringonpaisteesta nauttimiseen! Tai niin teki ainakin Jackan mielestä, jäniksenkorvaisen ottaen vähän turhankin rennosti rauhallisesti virtaavan joen vieressä heinikolla näin iltapäivän tullen. Anduril oli saanut nauttia rehevänpuhtaasta ja tuoreesta heinästä, siinä missä Jackalope oli kokeillut aikaisemmin onneaan kalastuksen suhteen, ollen jopa onnistunut muutaman sintin itselleen nappaamaan evääksi. Tietenkin kepeän ruokailun lisäksi hänen oli pitänyt päästä myös uimaan ja peseytymään, jonka jälkeen olikin ollut hyvä pistää maaten heinikolle auringonpaisteeseen, ja niille sijoilleen tummahipiäinen olikin lopulta torkahtanut. Ja mikäli Kheen ratsu ei olisi jäniksenkorvaista tuuppinut hereille, olisi Jackalope varmasti niillä sijoillaan torkkunut aina iltamyöhään saakka.
Orilla oli jokin hätänä. Jacka ei tietenkään heti ymmärtänyt mitä oli tekeillä, ennen kuin silmiensä hieromiselta keksi vilkaista paremmin joen suuntaan. Veden matkassahan virtasi kaikennäköisiä tavaroita syystä tai toisesta, mikä sai tummahipiäisen kutaleen loikkimaan lähemmäs rantaviivaa. Kuka nyt veteen olisi tarkoituksella mitään sysännyt? Ehkä kauppiaiden kärry oli kumoutunut huonolla sillalla tai polulla jokeen jossain yläjuoksulla? Andurilin hirnahdus sai Kheen vilkaisemaan nopeasti kuitenkin lyhyeksi jääneeltä pohdiskelultaan oriin ja siitä korviaan luimistaen suuntaan, jonne ratsu näytti silmäilevän tärkeänä.

Vedessä kellui joku. Eikä mikä tahansa virtauksen mukana kulkeva tavara tai ajopuu, vaan nuori tyttö, joka kiinnitti myös Kheelanin huomion ja sai jäniksen hypähtämään pystyyn takaisin jaloilleen. Mutta vaikka Jacka seisoi täydessä mitassaan näkösällä ja valmiina tietenkin auttamaan toisen ylös jos tuo lähemmäs olisi uinut, ei veden matkassa lipuva tyttö näyttänyt kiinnittävän häneen mitään huomiota.
”Heeei!”, Khee ehti kuuluvaan ääneen tokaista, muutaman kiireisen askeleen ottaen ohitse virran matkassa lipuvan tytön perään. Ei tuo tainnut olla täysin tajuissaan, vaikka vielä hetki sitten oli näyttänyt olevan elossa kuitenkin. Ja sekös sai Jackalopen kinttuihin vauhtia, miehen napaten nopeasti matkaansa lämmössä heinikolla kuivuneen paitansa ja takkinsa, kiittäen onneaan ettei ollut levittänyt paikalle leiriä, vaan saattoi niine hyvineen vain hypätä ratsunsa selkään. Ori kannustettiin laukkaan alajuoksua kohti, ja samalla kun Jacka kaiveli satulalaukusta itselleen köyttä, yritti hän pitää vaaleakutrista vedessä silmällä. Pitkän köyden toinen pää solmittiin Andurilin satulaan, ja toisen Jacka nappasi hampaittensa väliin, kun jänis lopulta loikkasi tytöstä ohitse juosseen orin selästä alas ja jäi odottamaan tilaisuuttaan veden ääreen. Ja kun oikea hetki koitti, hyppäsi tummanahkainen sukeltaen veteen ajelehtivan tytön avuksi, aivan aluksi pyrkien pitämään tajuttoman pinnalla. Siinä vaiheessa Khee huomasi tytön olevan myös jotain ihan muuta kuin tavallinen kaksijalkainen kulkija! Mutta hänhän ei antanut sen itseään latistaa ja suunnitelmiaan pilata, Jackalopen lopulta Andurilin avulla onnistuen kiskomaan hallavaharjaisen tytön vedestä kuiville.

Parivaljakko kiskoi kentauritytön kauemmas rantaviivasta ilta-auringon hiljalleen punertamalle nurmelle. Ruhjeista ja repaleisista vaatteista päätellen tuota oli sattunut pahemminkin, mikä sai Jackan tietenkin huolestuneeksi. Köysi sysättiin käsistä syrjään, Kheelanin varmistaen, että hallavaharja ylipäätään hengitti yhä ja ettei tuolla ollut hurjempiakin haavoja kehossaan. Pienemmät haavat hän uskalsi puhdistaa vedellä ja peittää yrttihauteisiin lepäämään tarpeilla, joita hän matkassaan alati ensiapua varten kantoi, mutta sen enempään Jackalopesta ei kuitenkaan ollut. Ei ainakaan niin pitkään, kun toinen oli tajuton.
Yhden asian jäniksenkorvainen kuitenkin kykeni vielä tekemään, tummahipiän asetellen takkinsa tytön ylle suojaksi ja lämmikkeeksi, ja riisui tuon laukun kuivumaan kentauritytön vierelle heleään auringonvaloon. Sitten hän voisi vain odottaa, josko muukalainen heräisi, ja hän voisi tiedustella mitä oikein oli sattunut ellei tuo kirmaisi niine hyvineen tiehensä. Vaikka olisihan Jacka voinut myös vain poukkoilla tiehensäkin, mutta se olisi ollut vastoin kaikkia hänen moraalisia periaatteitaan. Ei hän kyennyt jättämään nuorehkonoloista tyttöä oman onnensa nojaan vastaavassa kunnossa, ei ainakaan ennen kuin olisi tietoinen siitä, voisiko hän auttaa hallavaharjaa jotenkin tai kenties saattaa tytön jonnekin tuttujen luokse. Ehkä tuon tuttavat olivat jossain lähellä ja saapuisivat alavirtaa seuraten jopa paikanpäälle parhaimmillaan kohta!
No, eipä tyhjäntoimittajalla ollut kiire minnekään, Jackan istahtaenkin vähän etäämmälle paitansa ylleen kiskoen odottamaan, että jotain tapahtuisi. Että tyttö heräisi, tai joku tuttu sattuisi hakemaan vieraan matkaansa. Entä jos kukaan ei tulisikaan? Entä jos kentaurityttö olisi eksynyt omiensa luota, eikä omaisi paikkaa minne mennä? Sitähän Jacka tietenkin pelkäsi, sillä ei hän voisi kulkea teitään nykyiseltään kenenkään seurassa varsinaisesti, muttei hänellä myöskään ollut sydäntä vain hylätä toista jälkeensä.


//VEMMELSÄÄRI ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Maalis 2020, 23:36

Nuka ei tiennyt kauan oli ollut tajuttomana, mutta kun tamma viimein alkoi heräillä, ei hän enää ollut vedessä. Hän kyllä kuulin veden solinan, mutta osasi arvioida, ettei itse ollut vedessä. Hän oli maalla, kenties se nainen tosiaan oli tullut ja kiskonut hänet joentörmälle. Oli lämmin ja valoisaa, kesäisen auringon käyden heti sokaisemaan loisteellaan, kun Nuka silmiään yritti raottaa. Ynähtäen tyttö sulki silmänsä heti, samalla liikahtaen pienesti ja sekös oli ensimmäinen virhe, kipujen käyden heti muistuttamaan olemassaolostaan koskiseikkailun jäljiltä. Hallavaharjainen parahti, samalla käyden kampeamaan itseään paremmin istumaan, vaikka se ei kipujen kannalta ollut ollenkaan hyvä ratkaisu. Heti herättyään oli Nuka uudemman kerran purskahtamassa itkuun, tällä kertaa hämmennyksen ja kipujen takia, tamman vielä kunnolla hahmottamatta edes missä oli ja kenen seurassa. Sen hän tiesi, ettei isä ollut täällä.

Pienesti parahteleva ja nyyhkyttävä kentauri hieroi silmiään hetken, ennen kuin viimein vilkaisi ympärilleen. Lähettyvillä oli joku nelijalkainen. Hevonen, kaiketi, siltä tuo näytti… Ja sitten joku mies. Mies, joka oli täysin tuntematon ja näytti repineen rusakonkorvat itselleen päänkoristeeksi?! Sillä samalla sekunnilla, kun tilanteeseen kunnolla havahtui, kävi Nuka ponkaisemaan ylös sijoiltaan kiljahtaen, ohimennen viskaten yllään olleen takin kauniissa kaaressa kauemmas itsestään. Kuten olettaa saattoi, ei siitä ylös nousemisesta tullut mitään, Nukan päästen nipin napin koivilleen, kompuroiden muutaman hataran askeleen, ennen kuin uudelleen maahan romahti ja ympäri kierähti. Jalat olivat voimattomat kolhujen myötä ja tamma muutenkin heikkona koskiseikkailun jäljiltä.
Heiniä hiuksissaan Nuka kampesi itsensä uudemman kerran ”istumaan”, nopeasti napaten lähimmän oksan minkä käsiinsä sai ja lähti sillä enemmän tai vähemmän uhkaavasti osoittelemaan rusakonteurastajaa, samalla itkuisenhätäisesti käskien tuota pysymään kaukana itsestään. Nukan harmiksi tamma ei kuitenkaan älynnyt yleiskielellä puhua, vaan klaaninsa kielellä, jota muukalainen tuskin ymmärsi — mutta toisaalta, tamman elekieli taisi olla tarpeeksi kertomaan, ettei keskenkasvuinen ollut iloinen tummahipiän seurasta.



// PORKKANA POSKEEN JA MENOKS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Maalis 2020, 14:21

Jackalope ehätti tuhlata aikaansa satulalaukkujensa läpi käymiseen ja järjestelemiseen, sillä välin kun tammatyttö veteli hirsiä vieressä. Anduril laidunsi vapaana ympärillä, orin yhtälailla nauttien lämpimästä kesäpäivästä vielä, kun he perinteisten kaupungin muurien ja kivisten katujen ulkopuolella olivat. Lopulta ääneen pehmeästi hörähtäen nelikinttuinen näytti reagoivan jälleen johonkin, Andurilin jääden rauhallisesti katsomaan alas heräilevään tyttöön, siinä missä Kheelan nosti myös katseensa tekemisistään vieraaseen. Jacka ehätti jo hymyillä, ollen hyvillään siitä että toinen edes heräsi tämän illan aikana, mutta se hymy taisi olla turhan aikainen kun kentaurityttö jo pillahti itkuun.
Pitkät kaninkorvat laskeutuivat aavistuksen luimuun sivuille, Jackalopen ollen hämillään ja tietämätön, mikä vierasta niin kävi surettamaan. Vai itkikö tuo vain kipujaan? Sitä hämmentyneisyyttä ei kestänyt kauaa kun hallavaharja ponkaisi pystyyn maasta, ja samoin teki rusakonkinttuinenkin, Kheen räpiköiden jaloilleen lähinnä siitä syystä että ajatteli toisen nyt rynnistävän ylitseen jos hän paikoilleen olisi jäänyt. Mutta ei tyttö minnekään sijoiltaan ehtinyt, vaan kävi uudelleen tipahtamaan surkeana nurmelle. Jotain tuo hänelle yritti sanoakin, muttei Jacka ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä hänelle yritettiin sanoa. Kentaurin elekieli kuitenkin riitti kertomaan hänelle, että tuntematon kenties tunsi olonsa jopa uhatuksi hänen seurassaan – mikä kyllä oli ihan ymmärrettävää, vaikkei Jackasta oikeasti ollut harmia kärpäsellekään.

Jäniksenkorvainen kohottikin molemmat kätensä näytille, ryhtinsä suoristaen ja rennomman asennon ottaen.
”En halua satuttaa sinua”, Khee totesi rauhoitellen, hymyillen ystävällisesti tytölle, jos se vaikka olisi saanut vieraan rauhoittumaan ja laskemaan tikunpahasen kädestään.
”Nostimme sinut joesta ylös tovi sitten, Andurilin kanssa”, jänis osoitti ratsutoveriaan, joka laidunsi vieressä muina miehinä, ”Olet onnekas että satuin huomaamaan sinut, ja ettet ajautunut meren rannalle saakka! Vilkaisin pahimpia ruhjeitasikin jo, vaikutat olevan aika heikossa kunnossa”, Jacka jatkoi sanailuaan toverillisesti hymyillen, pitkät jäniksenkorvansakin takaisin pystyyn nostaen. Mutta ilme miehen kasvoilla kuitenkin valahti mietteliäämmäksi pian.
”Ymmärrätköhän sinä edes?”, Jacka pohti päätään raapien muutaman kerran. Mitä jos he eivät puhuneet samaa kieltä? Ei se kyllä olisi ensimmäinen kerta, kun Kheelanille niin sattuisi, ja hän oli aina keksinyt keinon tulla juttuun muiden kanssa, vaikkei olisi sanallisesti voinutkaan itseään kunnolla ilmaista. Hätä keinot keksi niin sanotusti!

Niinpä jäniksenkorvainen toi lopulta molemmat kämmenensä rintaansa taputtamaan muutaman kerran.
”Jackalope”, hän esittäytyi rennosti hymyillen, uskoen itsensä esittelyn mahdollisesti antavan hänestä tuttavallisemman kuvan vieraalle tytölle ja rikkovan jään heidän väliltään. Sitten Jacka osoitti käsillään vuorostaan tumman orin puoleen, joka lähemmäs hallavaharjaa oli rohjennut askeltaa nuuhkimaan vieraan hajuja varovaisena.
”Anduril”, Jacka esitteli myös matkakumppaninsa, joka näytti kiinnostuneen omalla tavallaan vieraasta. Ja siitä hänen kätensä kämmenet ylöspäin siirtyivät lopulta osoittamaan hallavaharjaisen puoleen kehotuksena esittäytyä, jos tyttö haluaisi jakaa nimensä hänelle.


//PORKKANA POSKEEN JA LOPUT OLALLE SÄKKIIN MATKAEVÄÄKSI. Niistä riittää Nukallekin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Maalis 2020, 21:04

Kaksin käsin Nuka piteli keppiä hyppysissään, osoittaen sillä tummapintaista muukalaista aivan kuin olisi voinut saada jotain vahinkoakin aikaan kepakolla, joka todennäköisesti murenisi ensimmäisestä voimakkaammasta iskusta. Mutta juuri nyt se keppi oli hänelle ainoa tuki ja turva, tytön ollen hämillään ja peloissaan, kyynelehtien minkä ehätti. Ahdistus ja pelko rinnassa saivat maailman pyörimään ympärillä ja tuntui, että vintti pimenisi hetkenä minä hyvänsä. Ja sekös pelotti entisestään, ei hän halunnut menettää tajuaan tuntemattomassa seurassa!
Seurassa, joka ei kuitenkaan käyttäytynyt uhkaavasti. Hätäisesti hengittelevä tamma katseli vetisillä silmillään vierasta, yrittäen kuunnella tuota ja saada selvää miehen sanoista. Tässä mielentilassa Nukan oli todella vaikea ymmärtää yleiskieltä, vaikka osasikin mokomaa puhua. Jotain mies puhui joesta ja siitä, kuinka nuo olivat auttaneet hänet pois joesta. Jotain mies mainitsi merestä, miksi? Heikossa kunnossa, siinä hän toden totta oli, sen Nuka tiedosti itsekin.

Ymmärrätköhän sinä edes? Kyllä hän kysymyksen ymmärsi, mutta kävi kuitenkin hätäisesti päätään pudistamaan — tosin se taisi jo kertoa, että kyllä hän ymmärsi, mutta ei kenties täydellisesti. Hätäistä hengitystään tasaileva kentauri kuunteli, kuinka tummahipiä lopulta itseään kävi esittelemään Jackalopeksi ja sen jälkeen osoitti ratsuaan, nimeten tuon Anduriliksi. Tärisevin käsin kepistä yhä kiinni pitelevä Nuka yritti parhaansa mukaan hillitä itkuaan, jotta kykenisi vastaamaan edes jotain. Hän ei vielä luottanut mieheen, mutta tällä hetkellä tuo taisi olla ainoa, joka häntä voisi auttaa ja oli jo auttanutkin.
”N-N…N-Nuka”, Tyttö sai lopulta änkytettyä hengenvetojensa lomasta.
”Nainen, i-i-ihmisnainen. Missä h-hän?! Mi-missä hän on — oli vedessä, kanssani!”, Tamma jatkoi nyt, takellellen yleiskielellä, puhuen todella selvällä, vahvalla aksentilla, purskahtaen lopulta jälleen itkuun.
”H-hän auttoi läpi kovan virran, k-kun putosimme. M-missä hän on? Mi-missä Isä on, tahdon takaisin isän luo”, Yhä äänekkäämmäksi muuttuvan itkunsa välistä Nuka parkui, loppua kohden jälleen vaihtaen kielen klaaninsa kielelle, ennen kuin kämmenensä nosti peittämään itkuisia kasvojaan.


// PORKKANOITA KAIKILLE! Perianillekin. Perian totta kai kieltäytyy ja sanoo hyi mutta lopulta on kumminkin syömäs //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Maalis 2020, 00:20

Vaikka vapisevalla äänellä puhuikin, sai Jacka kuitenkin selvää tytön esittäytyessä Nukaksi. Se ei kuulostanut tutulta nimeltä, vaikka kaiketi hän oli tottunut kuulemaan haltioiden parissa varsin hienoja ja runollisia nimiä viime vuodet, mistä syystä vieraan nimi myös kuulosti äkkiseltään töksähtävältä. Jänis kuitenkin hymyili itkuiselle kentauritytölle pahoitellen, korvaansa paremmin asetellen kuullakseen mitä Nuka yritti hänelle kertoa yleiskielellä nyt paremmin puhuen, vaikka tuon aksentti olikin vahva. Jotain ihmisnaisesta, joka oli mitä ilmeisimmin ollut tytön seurassa aikaisemmin ja auttanut, kun nuo jostain olivat pudonneet. Ja sitten kieli vaihtui jälleen hänelle tuntemattomalle kielelle, Kheen jääden surkeana seuraamaan vierestä toisen itkunparahduksia ja pahaa mieltä.

Ei Nukan matkassa ollut ollut ketään muita, Jackan olettaen että kenties tuon toveri oli mahdollisesti hukkunut. Hän olisi kyllä huomannut jos joku olisi ajelehtinut virrassa ohitse, hänen voiden väittää ettei ollut vedessä olleiden tavaroiden ja kentauritytön lisäksi nähnyt muita. Harmi, tietenkin, vaikkei Jacka osannut sympatian lisäksi tuntea menetyksen tuskaa kenestäkään tuntemattomasta, joka ei hänelle itselleen ollut mitään koskaan merkinnyt.
Mutta se tieto ei nyt tuntunut oikealta kertoa, ei ennen kuin Nuka rauhoittuisi itkultaan, vaikka epäilemättä toisella oli paha olla. Tyttö lieni eksynyt, ja mikään tässä maailmassa ei ollut hirveämpää kuin kauas omiensa luota tahtomattaan joutuminen Jackan mielestä.
”Hei, kuulehan”, jänis tuhahti päätään kallistaen, ”Rauhoittuisit vähän, ei ole syytä itkeä kuitenkaan. Kaikki on ihan hyvin toistaiseksi, eikös?”.
”Ja ehkä voin auttaa sinua löytämään isäsi! Eivät kai he kaukana voi olla, eiväthän?”, Jackalope tiedusteli pieni toivonkipinä silmiinsä syttyen, hänen astellessa noutamaan sen takkinsa maasta, minne Nuka oli sen viskannut hetki sitten. Ei hänellä ollut kiire vieläkään minnekään. Jahka toinen tuosta jaloilleen pääsisi, voisivat he lähteä joen virtaa seuraamaan ylävirtaan, ja ehkä hallavaharjan ystävät tulisivat heitä jopa vastaan!

Myös Anduril askelsi lähemmäs itkevää Nukaa, kevyesti turpaansa painaen tuon sekaisin olevia hiuksia vasten hörähtäen kuin olisi keskenkasvuista varsaa yrittänyt lohduttaa.
”Olemme ystäviä, olet turvassa meidän seurassa – Andurilkin pitää sinusta”, lähemmäs varovasti askeltava Jacka totesi ääneen rauhoitellen, käyden lopulta asettumaan hieman etäämmälle kyykkyyn jälleen Nukan eteen päätään kallistaen.
”Tiedän kyllä että sinuun varmaan sattuu, mutta yksin en sinua ole jättämässä Nuka. Saanhan auttaa sinua? Osaan vähän ensiapua, voisimme katsoa ruhjeesi läpi alkutekijöiksi?”, jäniksenkinttuinen ehdotti hymyillen, ”Ja on minulla nenäliinakin jos sellaisen tarvitset”.
”Se vain on… hieman märkä jo valmiiksi”, tummahipiä kaivoi naurahtaen nahkaisten housujensa taskusta läpimärän liinan, joka oli kaiken mahdollisen kosteuden itseensä kerännyt aikaisemman uintireissun jäljiltä, kun hän oli noukkinut Nukan joesta ylös. Jacka kävikin sitä nopeasti rutistamaan kuivemmaksi käsissään, jonka jälkeen ojensi sitä Nukalle, ”Tässä! Kyllä siihen nyt muutama kyynelkin mahtuu”.


//Perian jumalauta, se porkkana pistellään poskeen vikisemättä tai muuten oot ilman T Jacka//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Maalis 2020, 00:59

Nuka jatkoi itkemistään, parhaansa mukaan kyllä yrittäen hillitä itseään. Hänen piti kuunnella, selkeyttää ajatuksensa ja rauhoittua. Ei itku ja paniikki tässä tilanteessa auttanut! Hän oli jo iso tyttö, hänen piti osata tämä jo.
Monta kertaa tyttö veti katkonaisen terävästi henkeä sisään, samalla kun kämmenselillään kävi kyyneleitä pyyhkimään, lopulta vilkaisten tummahipiään, joka häntä kovasti yritti rauhoitella. Ja kyllähän se rauhoitti omalla tavallaan. Miehen ääni oli rauhoittava ja tuon koko olemus ystävällinen, rauhallinen, eikä lainkaan uhkaava. Johan Nuka oli lohikäärmeen kanssa kyennyt keskustelemaan ja luottamaan mokomaan, miksei hän voisi myös tämän miehen kanssa? Nuka pisti myös merkille, kuinka jäniksenkorvat miehen päässä liikkuivat… Eli tuo ei ollut teurastanut pupuparkaa koristeeksi päähänsä, vaan nuo olivat miehen omat korvat? Se näytti oudolta, eihän Nuka eläessään ollut nähnyt tuollaisia humanoideja… Mutta olihan hän etelässä, kai hänen piti odottaa jo kaikenlaista outoa ja eriskummallista.

Jäniksenkorvaisesta huomio kääntyi tuon ratsun puoleen, joka tamman hiuksia oli tullut nuuhkimaan. Ja siihen lohduttavaan eleeseen Nuka tarttui heti, käsien hakeutuessa tumman ratsun turvalle ja kaulansyrjälle, kentaurin käyden silittelemään ja lähes halailemaan hevosta, aivan kuin olisi tuon tuntenut jo vuosien ajan. Eipä se kai ollut yllätys, että keskenkasvuinen kentauri tunsi hevosen turvakseen ennemmin, mitä kaksijalkaisen jänismiehen.
Nuka jatkoi hevosen silittelyä, samalla kun vilkaisi jo pikkuhiljaa rauhoittuen pelastajansa puoleen, joka surullisennäköistä nenäliinaa hänelle viimein kävi tarjoamaan. Tamma oli kyllä kuunnellut kaiken, mitä jäniksenkorvainen oli puhunut, mutta hän ei näin ensihätään keksinyt mitä vastata. Sen sijaan Nuka kääntyi paremmin tummahipiän puoleen ja otti tuolta vastaan nenäliinan pienen, kiittävän nyökkäyksen kera, käyden sitten kasvojaan pienesti pyyhkimään jo valmiiksi kosteaan liinaan.

Maassa makoileva tamma näytti selvästi miettivän seuraavia sanojaan, samalla kun alas nurmelle tuijotteli. Nyt kun suurin paniikki-itku oli jäänyt taakse, meinasivat ne kivut saada tytön uudemman kerran itkemään, Nukan kuitenkin purren hammastaan ja yrittäen piilotella tuskaansa.
”Me pohjoisesta”, Nuka aloitti nyyhkäisten, katseensa kohottaen jäniksenkorvaisen puoleen, ”Matkalla etelään, kauppiaita. Kuusimetsä, kivisolassa rosvoja. Tuli tappelu, Minä ja nainen putosimme…”, hetken tamma mietti oikeaa sanaa, kunnes löysi sen, ”Koski. Koskeen. Putosi koskeen. Sitten… sitten tuli pimeää, luola. J-ja iso veden putoaminen”, Pienesti käsiensä avulla Nuka yritti kuvailla vesiputousta, tietäen ettei juuri nyt löytänyt oikeaa sanaa sille.
”Sitten… sitten heräsin tästä”, Ei tamma sen enempää muistanut tapahtumista tähän hätään, mikä taas meinasi pistää hallavaharjan itkemään uudemman kerran. Olo oli niin avuton ja eksynyt, eikä Nuka pitänyt siitä lainkaan!

”L-laukussa”, Tyttö lopulta jatkoi, osoittaen olkalaukkuaan, joka kauemmas oli jäänyt, ”Rohtoja. Auttaa kipuihin”, Nuka jatkoi. Voisi Jackalope häntä ainakin sillä tavalla auttaa, vaikkei tamma tiennyt varsinaisesti omasta kunnostaan vielä mitään. Kentauri kävikin lopulta tarkastelemaan kroppaansa, suurimpien haavojen ollen lähinnä alakehossa ja jaloissa, mustelmia oli siellä täällä, mutta suureksi ihmeeksi ja onnekseen Nuka ei tainnut olla murtanut mitään. Ei ainakaan jalkojaan, mikä oli suuri siunaus.



// Perian syö vain hienointa salaattia, kun on tuollainen kermaperse //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Touko 2020, 02:51

Sentään nenäliina kelpasi Nukalle, Jackan lohduttautuen tilanteeseen aavistuksen paremmin, kun hallavaharja näytti viimein rauhoittuvan. Ratsunsa läheisyydenosoitukset näyttivät myös lohduttavan Nukaa, eikä Andurililla ollut kiire päästä minnekään tamman silityksistä ja halauksista, kun nuorukainen oriin turvautui. Jäniksenkorvainen oli kuitenkin enemmän kuin kuulolla, kun kentaurityttö viimein pääsi kertomaan aavistuksen rauhoittuneempana mistä oikein oli kyse. Nuka tuli pohjoisesta, ja oli ollut kauppiaiden kanssa matkalla etelään, mutta sitten ikäviä oli sattunut, ja nyt tuo oli täällä. Siinä vaiheessa Jackasta alkoi tuntua siltä, etteivät Nukan tutut olleet missään lähistöllä. Kuulosti siltä, että hallavaharja oli tullut joen matkassa vähän… kauempaa, kuin lähikulmilta tai ensimmäiseltä joen ylityspaikalta lähistöltä.

Pitkäntuuheat korvat painuivat uudemman kerran alemmas harmistuneena. Sen sijaan että aikaisempaan kertomaan olisi lähtenyt tarttumaan, päätti Jacka ponkaista sen verran vielä erikoisilla kintuillaan ylös, astellen ketterästi noutamaan Nukan osoittaman laukun lähemmäs. Tummahipiä hyppelehti sitten pirteänä takaisin, istahtaen rohkeammin lähemmäs vaaleatukkaista, jolle myös tuon laukun ojensi. Ei hän kehdannut alkaa sitä tonkia – jos Jacka olisi halunnut selvittää olkalaukun sisällön, olisi hän kääntänyt sen ympäri jo silloin kun Nuka oli ollut tajuton!
”Löydät tarvitsemasi itse varmaan helpommin”, tummahipiäinen hymyili, itkuista Nukaa silmäillen näin vähän lähempää. Tuo oli sievä. Vähän sotkuinen ja koskiseikkailustaan ruhjoutunut, mutta sievä. Lieni onni onnettomuudesta, ettei hän ollut kukaan sellainen, joka olisi voinut haluta jollain tavalla hyötyä toisen erikoisesta ulkomuodosta tai nättiydestä. Nuka olisi voinut päätyä varsin surkeisiin käsiin maantieroistojen käsissä, eikä Jacka edes halunnut ajatella pidemmälle sitä surkeinta mahdollista kohtaloa. Jackan seurassa Nuka oli kuitenkin turvassa! Mutta että hyvissä käsissä? Siitä voitaisiin olla montaa eri mieltä…

”Minä en… tuota niin… nähnyt muita lisäksesi vedessä. Tavaroita kyllä, mutta pelkään ettei ystäväsi ajelehtinut näin kauas”, kaninkorvainen raapi jälleen päänahkaansa pahoillaan ollen siitä, että joutui ikäviä uutisia kertomaan muutenkin itkuiselle Nukalle. Mutta suotta hän myöskään sitä tietoa toiselta pimitti tämän pidempään.
”Olen pahoillani”, tummahipiä tuhahtikin, harmistuneena vilkaisten Nukan kasvoille kenties odottaen jo seuraavaa itkunpurskahdusta johon tammatyttö purskahtaisi, kunnes pirteän jäniksen korvat ottivat ponkaistakseen jälleen pystyyn.
”Mutta voin auttaa sinua siitä huolimatta! Onko sinulla tuttuja jossain? Minne olitte menossa? Voisin saattaa sinut perille, jahka jaloillesi pääset. Olen aika haka etsimään ja löytämään kaiken maailman juttuja, kyllä minä sinun perheesikin löytäisin jos niin haluaisin!”, Jacka kerskaili selvästi innokkaana ja valmiina ottamaan haasteen vastaan, jos Nuka hänen matkaansa halusi lähteä. Kyllä hän tiesi reitin haltioiden kaupunkiin, ja ihmistenkin! Kyliinkin, ainakin osaan niistä, osaa hän ei tiennyt edes nimiltä… mutta sehän ei häntä pysäyttäisi! Äkkiäkös Kheelan kartan jostain repäisisi ja sitä hetken käänneltyään ja väänneltyään tietäisi minne päin heidän pitäisi kulkea päämääränsä löytääkseen. Mutta tämä oli enemmän kiinni Nukasta. Ei Jacka halunnut jättää nuorikkoa yksin, mutta jos tyttö ei halunnut hänen apuaan, oliko Jackalla muita vaihtoehtoja kuin antaa Nukan kulkea omia teitään?


//No kuinka silpuksi se perkeleen porkkana täytyy veistellä että se menee kurkusta alas? Priima raaste, Jacka tarjoilee, mutta hopealautaselta et sitä saa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Touko 2020, 09:12

Nuka otti vastaan jäniksenkorvaisen tuoman laukun, ollen yhä hieman arka miehen läsnäolosta, jäädenkin hetkeksi arvioivasti tuijottamaan Jackalopea joka nyt lähemmäs oli istahtanut. Mutta miehestä tamman katse laskeutui takaisin laukkuun, Nukan käyden nyt tonkimaan läpimärkää olkalaukkuaan läpi, tuntien olonsa kahta surkeammaksi. Kaikki oli pilalla, kaikki mikä ei kestänyt vettä oli turmeltunut ja pilalla. Mutta kai hänen piti olla ennemmin kiitollinen siitä, että oli elossa, sen sijaan että olisi märehtinyt menetetyn omaisuuden perään.
Laukustaan hän kuitenkin löysi rohtojuurta, jonka pisti muitta mutkitta kitusiinsa ja alkoi pureskella, tietäen sen helpottavan kipua pian. Sen jälkeen hän otti esiin salvapurkin rohdosta, joka auttaisi jalkojen särkyihin. Se oli alun perin mukana isän kipeän koiven takia, mutta nyt tamma joutuisi käyttämään sitä itseensä. Samalla kun purkkia kävi availemaan, kuunteli Nuka surkeana kuinka Jackalope ei ollut nähnyt muita vedessä tamman lisäksi. Ihmisnainen oli kadoksissa, jossain ja se tuntui kamalalta. Se nainen oli pelastanut hänen henkensä ja nyt Nuka ei ollut edes varma, oliko palkkamiekka edes elossa! Valkeajouhinen oli vähällä purskahtaa uuteen itkuun, mutta ennen kuin sitä ehätti tehdä, oli Jackalope kertomassa, että voisi auttaa häntä kaikesta huolimatta, samalla tiedustellen minne he olivat olleet matkalla ja oliko Nukalla tuttuja jossain päin valtakuntaa.

”Me matkalla etelään”, Nuka toisti, osaamatta sen tarkemmin sanoa määränpäätä, kunnes muisti maininnan kaupungista, ”Kaupunkiin. Ei ihmisten, toisten”, Tyttö jatkoi, nyt unohtaen miten haltia sanottiin yleiskielellä, joten sen sijaan että olisi sitä jäänyt pohtimaan, kävi hän käsillään miimikoimaan pitkiä korvanlehtiä päänsä sivuille, toivoen, että Jackalope ymmärsi mitä rotua hän tarkoitti.
”Ei tuttuja, kaikki pohjoisessa. Kotona, klaanissa”, Nuka nyyhkäisi surkeana sitten, kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen muistaen yhden tutun.
”Paitsi”, Tyttö aloitti, nyt jääden kovinkin mietteliäänä pohtimaan asiaa, muistamatta juuri sillä hetkellä kunnolla nimiä tai paikkoja. Ehkä se muistuisi mieleen myöhemmin kunnolla, mutta juuri nyt osin tokkurainen tamma ei saanut ainakaan kylännimeä mieleensä.
”Lorythas”, Tamma nyökkäili, muistaen kuitenkin sarvipäisen kyläpäällikön etunimen. Ihan kuin se pelkiltään olisi kertonut mitään Jackalle, mutta silti. Samalla nuori tamma avasi salvapurkin viimein ja lähti jalkojensa kipeisiin kohtiin sitä sivelemään, niin hyvin kuin kykeni.
”Kylästä, mmm… Päällikkö, kyläpäällikkö. Lentävien liskojen”, Nuka selitteli, varmasti kuulostaen kenties hourailevalta, kun ei nyt jälleen muistanut oikeita termejä yleiskielellä, mutta selvästi yritti parhaansa selittää asiansa.
”Liskokylä. Lentävä lisko, syökse tulta”, Kentauri selitti nyt mitä tarkoitti lentävällä liskolla, uskoen sen tulensyöksemisen olevan nyt avainkuvaus tässä tapauksessa.

”Kieli ei helppo minulle. Unohdan sanoja… Omakieli tutumpi, pahoillani”, Tyttö nopeasti lisäsi, jokseenkin nolostuneen oloisena, selittäen nyt omaa kielitaidottomuuttaan ja sanojenselittelyä.



//SEN RAASTEEN PITÄÄ OLLA HOPEALAUTASELLA! JA SE SYÖDÄÄN KULTALUSIKALLA!! JA tämän takia Perian on vaikea. Glam bottom demands luxury //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2020, 14:50

Jackan korva värähti merkiksi kuuntelusta, Nukan kertoessa heidän olleen matkalla etelään.
”Tarkoitat varmaan haltioita”, jäniksenkorvainen nyökkäili kun tyttö ei heti kielenpäälleen saanut ilmeisesti oikeaa sanaa, mutta kävi hassusti nostamaan kädet päänsä sivuilleen. Tummahipiä oli sentään nopea hoksottimistaan, vaikkei se penaalin terävin kynä ollutkaan!
Harmikseen hallavaharjaisella ei kuitenkaan vaikuttanut olevan näillä main tuttuja. Tuon koko perhe oli pohjoisessa, jossain kaukana, ja olisi ollut vain tyhmää antaa Nukan lähteä matkaan yksin harhailemaan, jos tyttö ei edes tiennyt missä oli ja minne menossa! Jonkun tuo osasi nimeltä mainita, mutta eihän Kheelan Lorythasta tuntenut, eikä tiennyt liskokylänkään sijaitsevan kuin senkin jossain päin pohjoista. Mutta pitäisikö heidän yrittää sinne, jos Nukan lähimmät tutut siellä olisivat? Kyllä varmaan joku Jackan tutuista tietäisi missä se kylä oli ja osaisi neuvoa heidät eteenpäin, ja se karttakin hoituisi jostain aivan varmasti! Yllättävä päättäväisyys valtasi sillä hetkellä Kheen!
”Ei se haittaa kuules! Mielestäni puhut kyllä ihan hienosti”, Jacka näki tarpeelliseksi huomauttaa surulliselle hallavaharjalle, sillä ehkä pieni kehu piristäisi.
”Ja niitä liskoja sanotaan lohikäärmeiksi!” Jänis kertoi Nukalle hymyillen leveästi, ”Niitä ei kyllä näillä main hirveesti näy, onneksi”, hän vielä naurahti. Haltiat olisivat varmaan tappaneet sellaiset pedot pois mailtaan, mikäli tultasyökseviä lentoliskoja olisi alkanut enemmänkin pyöriä kaupungin lähettyvillä. Mutta eivätpä liskopedotkaan tainneet olla niin tyhmiä, että olisivat valtarodun alueita yrittäneet alkaa valloittaa.

No mutta, mitäs sitten. Eivät he voisi jäädä tähänkään istumaan ikuisuudeksi. Iltapäivää seuraisi hämärä, ja hämärän tullen Jacka ei halunnut jäädä kaupunginmuurien tälle puolen monestakaan eri syystä, kun turva olisi näinkin likellä. Hänellä oli paikka kaupungissa, ja hän oli tuttu näky ravaamassa kaupungin porteista sisään ja ulos huolettomana itsenään, joten tietysti järkeenkäypä idea Kheelanin mielestä oli pyrkiä kaupunkiin. Hän varmasti voisi tuoda ystävänsä mukanaan majataloon, jossa Jacka pääasiassa piti majaansa, ja sen turvallisilta talleilta löytyisi heille sija evästää ja levätä ainakin yhden yön ylitse, sillä emäntä tuskin päästäisi Nukaa kulkemaan tuvan kynnystä pidemmälle sattuneista syistä. Hyvä että jäniksenkorvainen kummajainen tassuineen kelpuutettiin sisälle! Hän voisi sitten musisoida vieraille kapakan puolella maksaakseen emännälle takaisin yöpaikasta, kuten tavallista.

”Jaa-a, tänne ei kyllä kannata yötään jäädä viettämään. Haluaisitko lähteä mukaani? Minulla on paikka kaupungissa, ja talon emäntä varmaan voisi auttaa paremmin noiden sinun ruhjeidesi kanssa. Saadaan sieltä myös ruokaa ja nukkumapaikka”, Jacka päätti kokeilla kepillä jäätä, nojautuen rennosti käsiensä varaan nojaamaan taaksepäin siinä istuessaan.
”Olen oikeesti valmis auttaan sinut takaisin tuttujen luokse. Etsitään vaikka se liskokylä, jos siellä on teikäläisten tuttuja!” Olisivathan he voineet jäädä myös odottamaan, jos Nukan perhe tulisi kuin tulisikin kaupunkiin. Mutta milloin nuo tulisivat? Tai tulisivatko ollenkaan niiden rosvojen aiheuttaman välikohtauksen takia? Eikä hänkään kyennyt katsomaan Nukan perään loputtomiin ja kaupungissa sattui toisinaan kummallisia asioita erikoisemmalle väelle. Siitäkin syystä Nuka pitäisi saada tuttujensa tykö, jotka ehkä voisivat auttaa tyttöä eteenpäin löytämään isänsä ja muut kauppiaat, joiden matkasta kentaurityttö oli hukkunut.
”Ja mä pistän vaikka korvani pantiksi, että löydetään vielä isäsi ja kaverisi. Kunniasanalla!” Kheelan naurahti jäniksenkorviaan heilauttaen iloisesti, kavuten sitten ylös takaisin erikoisemmille kintuilleen seisomaan niitä hieman venytellen istumisen jäljiltä.

”Pääsetkös ylös omille jaloillesi? Olet varmaan niin pitkä, että saat tuettua itsesi helposti Andurilia vasten, ja mä voin auttaa myös! Voitaisiin lähteä kulkemaan hiljalleeeeeen… tuonne päin!”, Jacka osoitti kauempana näkyvän kaupungin suuntaan, jossa tiesi sen porttien sijaitsevan. Sitten hän astahti lähemmäs hallavaharjaa, käsiään tarjoten Nukan puoleen avuksi, jos tyttö uskaltaisi yrittää jo pystyyn avun kera.
”Lupaan tarjota sulle koko kaupungin herkullisimman voisarven välipalaksi, kun kaupunkiin saakka päästään”, Khee hymyili silmäänsä iskien kannustukseksi tytölle. Kyllä he tästä selviäisivät!


//MUTTAKUN JACKALLA EI OLE KUN PUULAUTASIA JA PUULUSIKKA! Perian on se joka nääntyy nälkään siellä Tapiwassa, kun ei suostu syömään ruokaa tavalliselta lautaselta//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2020, 18:44

Nuka nyökkäsi pienesti. Kai hän haltioita tarkoitti, sana haltiat kuulosti ainakin tutulta. Toivottavasti he puhuivat nyt samasta kansasta… Mutta, Jackalopen mielestä hän puhui ihan hienosti, mikä sai nuoren tamma hymyilemään pienesti, nopeasti. Sentään jäniksenkorvainen ymmärsi häntä, se tuntui helpottavan oloa hieman, vaikka varmasti heillä tulisi olemaan hetkiä jolloin kielimuuri tulisi vastaan.
”Lohikäärmeiksi”, Nuka toisti jäniskoiven perässä, Jackalopen nimetessä hänen kuvailevat liskot yleiskielen termillä. Sehän se olikin, Lohikäärme. Tosin ilmeisesti lentävä lisko oli myös hyvä kuvaus. Tamma kävi jälleen hymyilemään nopeasti, Jackalopen naurahtaessa, ettei lohikäärmeitä onneksi näkynyt hirveästi näillä main… Kai se sitten oli onni? Tähän asti kaikki Nukan tapaamat lohikäärmeet olivat olleet kovinkin mukavia ja kilttejä… mutta kyllä hän tiesi sen verran, etteivät kaikki suurpedot olleet sellaisia.

Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Nuka yritti jälleen keräillä ajatuksiaan. Jackalopen lopulta todeten, ettei tähän kannattanut yöksi jäädä. Ei varmaankaan, kaiketi täälläkin oli metsät täynnä vaaroja – jos ei mitään hirveämpää, niin ainakin susia. Ja kerta Nuka haisi verelle, olisi kai vain ajan kysymys, ennen kuin suuremmat tai pienemmät pedot löytäisivät tiensä tänne katsomaan, oliko tarjolla helppoa saalista.
Hänen täytyi päästä turvaan, mutta minne? Jackalope kävi ehdottamaan, että tamma lähtisi hänen mukaansa. Kuulemma jäniksenkorvaisella oli sija suuressa kaupungissa ja talon emäntä – kuka sitten lienikään – voisi auttaa kentauria ruhjeiden kanssa. Nukkumasija ja ruokakin kuulostivat mukavilta… Mutta kannattaisiko hänen lähteä Jackan seuraan? Vai pitäisikö hänen leiriytyä johonkin joen lähettyville, jos Isä ja muut tulisivatkin etsimään häntä? Ei, hän ei voinut jäädä tänne yksin, hänen piti päästä turvaan ja juuri nyt ainoa jotenkuten tuttu ja turvallinen taho tällä hetkellä oli Jackalope. Nyt kun oli aika lailla pakko luottaa tuntemattomaan, epäröi Nuka päätöstään. Mutta johan hän oli aikanaan luottanut typerästi lohikäärmeeseen, joka päätti olla tarpeeksi kiltti, ettei häntä syönyt. Joten kai hän voisi jäniksenkoipiseenkin luottaa?

Jackalope oli jopa valmis auttamaan hänet tuttujensa luokse, vaikkapa liskokylään, jos he eivät muualle osanneet suunnata. Tällä hetkellä se kuulosti parhaimmalta vaihtoehdolta, Lorythas varmasti osaisi auttaa häntä löytämään isän! Nuka kävikin pienesti nyökyttelemään näille suunnitelmille, onnistuen jopa hymyilemään taas paremmin, kun jäniskoipinen kunniasanalla lupasi, että he vielä löytäisivät tamman isän ja kaverit. Se kuulosti hyvältä. Mutta nyt ensimmäinen etappi oli majapaikan löytäminen ja lepääminen.
Nuka ei tehnyt elettäkään pyrkiäkseen ylös, ennen kuin Jackalope tuli käsiään hänelle tarjoamaan. Ja kuinka se näky ja ojennetut kädet saivatkin nuoren tytön tuntemaan lämpöä poskillaan, hänen katsoessa ylös pelastajansa hymyilevänlempeisiin, komeisiin kasvoihin, auringon paistaen tuon pään takaa, saaden Jackalopen lähes loistamaan kentaurin silmissä.
Hetken epäröinnin myötä Nuka kuitenkin tarttui niihin käsiin, antaen Jackalopen auttaa itsensä ylös, vaikkakin suurin osuus siitä nousemisesta jäi tamman omille koiville. Muutaman kerran hän romahti takaisin maahan, mutta lopulta sai kun saikin itsensä ylös. Jalat olivat heikkoina ja kärryn riuhtaisemaksi joutunut etujalka oli ainakin revähtänyt, eikä tuntunut kestävän astumista juuri lainkaan. Mutta hän yrittäisi parhaansa, tiedostaen kyllä, ettei ollut mitään kannettavaa kokoa.

”Voisarvi”, Nuka toisti taas sanan tummahipiän perässä, ”Ei tiedä, mitä se on… Ei voisarvia pohjoisessa”, Nuka naurahti pienesti, totutellen painoon jaloillaan, varaamasta kuitenkaan yhtään painoa sille kipeimmälle koivelle.
”Mennään. Yritän parhaani, tämä jalka ei kunnossa… Tarvitsee tukea”, Nuka selitti, nopeasti taputtaen toisen etujalkansa sivua, ennen kuin keräili paremmin riekaleiset vaatteensa sijoilleen ja nappasi sen ainoan säästyneen laukkunsa mukaansa.


// NO VOI TURKANEN! Perian nääntyy nälkään ja itkee, vaikka pöytä on katettu kukkuroilleen eteen. Mutta kun ei ole kultalusikkaa millä syödä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2020, 21:31

Eihän siitä helppo urakka tullut Nuka pyrkiessä ylös, mutta Jacka auttoi parhaansa mukaan ja kampesi apuna tammatytön takaisin jaloilleen kaikesta huolimatta. Tuo olikin melkoisen pitkä näin maallikon silmin, vaikka Kheelan vei pitkine korvineen pituudesta kuitenkin voiton. Kyllä he pärjäisivät, vaikka Nukan askel oli hutera, ja selvästi yksi kinttu ei ainakaan painosta pitänyt. Se varmaan tarvitsisi lastan tuekseen, joka varmasti järjestyisi kunhan he pääsisivät majatalolle saakka.
Vieressä seisoskeleva jänis kuitenkin naurahti leppoisasti Nukan ihmetellessä sitä voisarvea. Kuulemma pohjoisessa ei ollut voisarvia, mikä sai Jackan lähes henkäisemään ihmetyksestä!
”Se on sellainen leivonnainen, näet sitten! Ne ovat mun suosikkeja, ja olen varma että tykkäät niistä myös”, Khee intoili, ollen onnessaan nähdessään edes niitä pieniä hymynhäivähdyksiä Nukan kasvoilla. Hänelle se merkitsi pienen luottamuksentapaisen heräilevän häntä kohtaan, ja tähän hätään se luottamus oli erittäin tervetullutta. Ehkä se piristäisi myös Nukaa, jonka ei tarvitsisi ajatella jäävänsä yksin.

”Ei meillä kiire ole, edetään sinun tahtiin ja voidaan pysähtyäkin jos sitä jalkaasi alkaa kivistää liikaa”, Jacka hymyili reippaasti, kädellään viittoen että Anduril tulisi vierestä laiduntamasta lähemmäs heitä. Nuka saisi tukea myös orista tarvittaessa, vaikka Kheelan aikoikin pysyä tytön vieressä tukena ja apuna. Ennen kuin matkaan kuitenkaan ehätettiin, näytti Jacka hoksaavan vielä jotain, korviensa pompaten pystyyn siitä merkiksi. Eihän Nuka nyt rääsyissä voinut kaupunkiin tulla! Joku olisi vielä käännyttänyt heidät porteilla ympäri…
Andurilin ohjat kainaloonsa napaten, lähti Jacka kaivamaan nopeasti satulalaukusta toisen mukavanrennon valkean paitansa käteensä, ja hän ojensi sen Nukalle.
”Voit käyttää tätä jos haluat ehjää päällesi. Päästään kaupunkiin myös helpommin, usko pois”, Kheelan vinkkasi Nukalle, Andurilin hakien paikkaansa toiselta puolen tammatyttöä. Sitten olikin edessä vielä se vaikein osuus, kolmikon lähtiessä kaikessa rauhassa taittamaan matkaansa kohti haltioiden kaupunkia.

---

Jackalope piti koko matkan yllä mukavaa rupattelua ja kertoi vähän enemmän itsestään Nukalle. Sellaisia mukavia totuuksia, kuten kuinka hän oli hyvä soittamaan musiikkia ja tanssimaan, ja että hänellä oli paljon ystäviä kaupungissa. Kovaääninen naureskelu ja keskustelu kuitenkin otti hyytyäkseen hieman heidän päästessä porttitoreille, jossa yhä riitti elämää ja vilskettä, vaikka myöhäinen iltapäivä alkoi kolkutella jo nurkan takana. Näin kesäiltoina tori taisi ollakin auki myöhempään valoisampien iltojen ja lämpöisyyden tähden.
Heihin ei myöskään kiinnitetty hirveästi huomiota, mitä nyt yleisesti ihmeteltiin outoa ulkomuotoa. Mutta Jacka todellakin oli tuttu näky kaupungin vartijoille ja yleisesti porttien luona hääräileville tahoille, eikä ketään kiinnostanut jäniksenkorvaisen touhottajan tekemiset niin pitkään kuin hän ei tarkoituksella ollut kenellekään kiusaksi. Niinpä kaiken kulkevan väen joukossa myös Kheelan ja Nuka pääsivät kaupunkiin sisälle, Jackan ohjaten heidät tutun tuvan luokse suorinta mahdollista tietä. Se sijaitsi kaupungin alimmalla tasolla vähän syrjemmässä, jonne ei välttämättä olisi heti tajunnut tietään löytää ellei osannut kylttejä lukea ja seurata.

Hyvin valaistu ja siisti kivitie jatkui vielä eteenpäin, nurkan takaa löytyen tallirakennuksen ja varaston. Mutta sinne he eivät olleet vielä menossa, jäniksenkorvaisen pysäyttäen heidät pariovisen vaalean rakennuksen eteen lopulta.
”Odota tässä ihan pieni hetki jooko?” Jacka hymyili Nukalle, ojentaen orinsa ohjakset tytölle ja luotti siihen että tamma malttaisi hetken seistä paikoillaan itsekin, ”Anduril pitää sinulle seuraa, mä käyn äkkiä haastattelemassa talon emäntää. Tulen iiihan kohta takasin”, jänis hymyili, ennen kuin puikkelehti talon ovista sisään jättäen ne raolleen jälkeensä. Kheelan asteli varsin rempseästi majatalon aulan lävitse, takahuoneeseen tiensä etsien, josta löysi etsimänsä tutut kasvot. Hän selitti Dellahneelle tilanteen, majatalon emännän mennen kirjaimellisesti suunniltaan jäniksenkorvaisen kertomasta. Jotain mitä Jacka ei ollut odottanut, vaaleatukkaisen naisen kaapatessa matkaansa tallien avaimen jostain laatikoiden kätköistä ja tarttui Kheelania käsivarresta kiinni vetäen miehen perässään takaisin ulko-oville.
Voi herranpieksut missä kunnossa tyttö on!”, Dellahnee kauhisteli katsellessaan kentaurityttöä päästä kavioihin, ”Kheelan olen sanonut monta kertaa ettet raahaa tänne kaikkia löytämiäsi vieraita”, Della nuhteli vielä virnistävää jäniksenkinttuista.
Oot myös sanonut ettei ketään saa jättää pulaan. Me voidaan varmaan oleskella talleilla? Niin, ja mä tahtoisin vielä meille voisarvet. Lupasin hänelle nääs”, Khee puhui nyt haltiakieltä viitaten, muutaman kerran varmana nyökäten Dellalle kun viittasi kädellään Nukan puoleen. Selvästi heitä molempia lyhyempi nainen mietti kätensä suunsa edessä mitä menisi tällä kertaa lupaamaan tuolle hulttiolle tällä kertaa, mutta ei hänen sydämensä olisi kestänyt, jos hän olisi käännyttänyt Kheelanin ystävänsä kera nyt pois.

Della viittasi kädellään nopeasti kentaurityttöä ja jäniksenkorvaista seuraamaan perässään.
”Talleilla on pari hevosta, mutta on siellä tilaa vielä teillekin. Voi jestas minä etsin sinulle kamman ja vaihtovaatteita”, majatalon emäntä puheli yleiskielellä jotta vieraskin mahdollisesti ymmärtäisi, käyden samalla availemaan tallien ovia, jotta seurue pääsisi hakemaan sieltä mieluisensa paikan, ”Tulen ihan kohta takaisin!”, nainen vielä ilmoitti pyyhältäessään takaisin sisälle kasailemaan selviytymispakettia kasaan kaksikolle.
”Annas kun autan sinut peremmälle, meillä ei ole täällä mitään hätää ja Della pitää meistä kyllä huolen. Hän on ihan mukava täti”, Jacka hymyili Nukalle, lähemmäs astahtaen jotta voisi olla hallavaharjan tukena jälleen, ”Kerroin että sinua on sattunut, hän varmaan halua vilkaista paremmin niitä haavojasi. Saat siihen jalkaasikin tuen jos haluat.”


//Lopputulos on se et joku Katala tulee nakkaan sille sen kultalusikan ja hopeisen pillin lopulta, kun alkaa tarpeeks ottaan päähän Perian the nirsoilija//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Elo 2020, 08:19

Ennen lähtöä, Jackalope kaivoi satulalaukustaan Nukalle jotain. Tyttö katsoi hetken hämillään, kun Jacka hänelle valkeaa paitaansa, miehen sitten todeten, että tamma voisi vaatekappaletta käyttää replaeisten kuteidensa sijasta. Ja senhän tamma teki, ensitöikseen käskien Jackan kääntymään ympäri siksi aikaa, kun hän riisui rikkinäiset, kosteat vaatteet yltään ja nopeasti vaihtoi tämän hieman isohkon paidan päälleen. Mutta sentään se oli kuiva ja peitti kentaurin humanoidikropan mukavasti. Ja näytti hän siistimmältäkin ehjissä vaatteissa.
Repaleiset vaatteet pakattiin mukaan ja kolmikko kävi maktaan, suunnan määräten Jacka ja vauhdin taas Nuka. Tamma joutui toden totta pinnistelemään ja ottamaan tukea jäniksenkorvaisen ratsusta, jotta sai itsensä kulkemaan edes hitaaseen tahtiin eteenpäin. Tosin jahka matkaan päästiin, mitä pidemmälle he kulkivat, sitä turtuneemmaksi askel tuntui muuttuvan. Varmasti jälkikäteen kivut olisivat kahta kauheammat rasituksesta, mutta ehkä hän sen kestäisi. Tärkeintä oli päästä turvaan.
Nuka keskittyi lähinnä kävelemiseen ja ympäristön tarkkailemiseen, siinä samalla kun kuunteli Jackan tarinointia. Oli mukavaa, että jäniskorvainen jaksoi pitää keskustelua yllä, vaikkei Nuka itse niin äänekäs ollut ja lähinnä hymähteli ja nyökkäili tuon puheisiin. Joskin, kun puheet kävivät musiikin soittamisessa, osoitti Nuka suurempaa mielenkiintoa.

Löpinät jäivät kuitenkin sikseen, kun se paljon puhuttu kaupunki tuli vastaan. Ja sen näkeminen jo kauempaa sai Nukan hiljaiseksi. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään sellaista. Vuoren kokoinen rakennusten sekamelska. Mitä edes olivat nuo rakennukset? Eihän jurtassa elänyt kentauri ollut koskaan kunnolla edes nähnyt taloa, puhumattakaan sitten haltioiden rakennuksista. Se oli osin jopa pelottavaa. Nuka epäröikin toistamiseen, oliko tämä sittenkään hyvä idea, mutta ei hän halunnut jäädä yksinkään kaupungin ulkopuolelle.
Väenpaljous oli myös kamala. Kaikennäköisiä kaksijalkaisia vilisti menemään suuntaan jos toiseenkin, kaikkien vaikuttavan kovin etäisiltä ja kylmiltä. Hyvä jos kukaan edes katsoi silmiin tai jos katsoi, niin ne katseet olivat epäileviä, arvostelevia. Nuka tunsi olevansa täysin väärässä paikassa. Kyllä hän muutaman nelijalkaisenkin humanoidin huomasi, mutta ei yhtään hänen kaltaistaan… Kentaurit eivät tainneet olla niin yleisiä täälläpäin?
Tamman huomio keskittyikin lähinnä ympärille pälyilyyn ja hätkähtelyyn, tytön pelästyessä tai ihmetellessä kaikkea ympärillään. Kyllähän hän oli tiennyt, ettei etelässä, kaksijalkaiset, eläisi samanlaista elämää mitä he pohjoisessa, mutta tämä kulttuurishokki kaiken kokeman jälkeen tuntui olevan liikaa Nukalle. Joten, sen sijaan että olisi ylikuormittanut jo valmiiksi rasittunutta mieltään, Nuka keskittyi vain seuraamaan Jackaa, samalla yrittäen parhaansa painaa muistiin reitin, mitä he kulkivat, sikäli mikäli täältä pitäisi päästä pois ja äkkiä. Tosin, hän oli jo kahden ensimmäisen mutkan jälkeen eksynyt…

He pysähtyivät viimein valkean rakennuksen eteen, Nukan pälyillen ympärilleen heti. Jacka pyysi häntä odottamaan hetken tässä ja se sai Nukan tietenkin ahdistumaan pienesti, mutta sen sijaan että olisi vaatinut jäniksenkorvaista pysymään seurassaan, Nuka vain nyökkäsi nopeasti ja otti vastaan Andruilin suitset, jääden hevosen seuraan seisoskelemaan. Yllättäen kaikki tuntui kahta kauheammalta, jopa nuo rakennukset näyttivät oudon uhkaavilta. Mitä jos ne kaatuisivat päälle? Pitikö täällä varoa ylhäältä niskaan hyppiviä petoja, kuten vuorilla?
Onneksi ympärilleen pälyilevän kentaurin ei tarvinnut kauaa odottaa, kun Jackalope jo saapui takaisin kera toisen kaksijalkaisen, joka heti alkoi puhua täysin vieraalla kielellä kauhistellen. Nuka puristi suitsia käsissään ja tuijotti tätä naispuolista olentoa silmät suurina, yrittäen tulkita edes jotain tuon eleistä ja ilmeistä, sillä puheesta hän ei saanut mitään selvää. Myös Jackalope puhui tuolla mystisellä, joskin kauniilta kuulostavalla kielellä.

Sitten pitikin jo seurata naista, joka Nukan onneksi vaihtoi takaisin yleiskieleen, selittäen jotain talleista… mikä ikinä se talli sitten oli. Ilmeisesti rakennus, jonka ovia nainen kävi availemaan. Ja ennen kuin Nuka edes ehti harkita suunsa avaamista, oli nainen pyyhältänyt matkoihinsa, jättäen tamman vain ihmettelemään, mitä oli meneillä. Jackalope sitten avasi tilannetta hieman, valmiina auttamaan Nukan peremmälle rakennukseen.
”Della…”, Tyttö toisti kuullun nimen, samalla kun katsoi harvinaisen epäilevänä ja arvioivana tätä rakennusta, ulkoa, ennen kuin alkoi kuikuilemaan sisätiloihin. Ei hän koskaan ollut ollut minkään tuollaisen sisällä. Se oli kuin luola, mutta ei selvästi luonnon muovaama…
”Tuki voisi olla apu…”, Tyttö tuumi vilkaisten jalkaansa, ennen kuin päätti kerätä ne rohkeutensa rippeet ja Jackalopen avustamana käveli sisään talliin, peremmälle suoraan vapaan pilttuun läheisyyteen. Nuka pysähtyi tallikäytävälle, katsellen jälleen ympärilleen ihmeissään, jokseenkin jopa huolestuneen oloisena.
”En ikinä tällaisessa paikassa ollut…”, Tyttö lähti pian selittämään huoltaan, ”Kotona vain, hmmm, telttoja”, hän selitti, käsillään jälleen elehtien jurtan muotoa.
”Tämä luola turvallinen?”, Olikin seuraava kysymys, ”Ei tarvitse pelkää petojen tulevan?”.



// Jos Perian näkee Katalan Tapiwassa se kiljuu, ei Katala voi tulla antaan sille mitään lusikoita ku sit puhkee tärykalvot //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Elo 2020, 21:15

Jäniksenkorvainen saatteli kentauritytön peremmälle talliin. Tyttö vaikutti olevan hämillään, kenties jopa peloissaan, Jackan kyllä olettaen ymmärtävänsä miksi. Mutta ei hän antaisi sen lannistaa!
”Della, niin! Se vaaleahiuksinen talonemäntä on nimeltään Dellahnee, mutta mä sanon häntä Dellaksi.” Jackalope selitti rohkaisevasti hymyillen, kolmikon marssien sisälle tallirakennukseen, jossa heitä tervehtivät pilttuistaan käytävän puolelle kurkkaavat muukalaisten ratsut. Ne taisivat olla enemmän kiinnostuneita Nukasta ja Andurilista, kuin hänestä, hienon näköisten eläinten hörähdellessä kuin tervehdykseksi paikalle saapuville. Siinä samalla Kheen katse käväisi paremmin myös hallavaharjassa, joka selitti ettei ollut ikinä aikaisemmin ollut tällaisessa paikassa. Tai paremmin ottaen tällaisessa rakennuksessa, tallissa. Kotopuolessa noilla kun kuulemma oli vain telttoja, joka sai Jackan hetkeksi mietteliääksi. No, asuivathan hänen jäniksenkorvaiset sukulaisensa lähinnä puihin rakennetuissa rakennelmissa, jotka varmaan monien mielestä olisivat muistuttaneet puumajoja. Tuskin hän siis saattoi syyttä nuorukaista siitä, ettei tuo ollut kenties ikään nähnyt muita kuin kulttuurinsa mukaisia taloja, varsinkin jos tämä oli Nukan ensimmäinen kerta jossain tällaisessa paikassa!

Kheelan naurahti Nukan huolehtiessa pedoista.
”Ei tänne petoja pääse, etenkään kun suljemme ovet!” Jacka esitteli kättään levitellessä rennosti saatellessaan Nukaa kohti tallin perällä olevaa heinäkasaa ja sen läheisyydessä olevia penkkejä, ”Tätä sanotaan talliksi, majatalon vierailijat voivat tuoda tänne ratsunsa lepäämään, kun itse viettävät aikaansa kukin omista syistään tuolla tuvan puolella. Olisi minulla huone tuolla päätalollakin, mutta sinä et kyllä olisi sinne mahtunut, etkä varmaan olisi päässyt portaita edes ylös tuossa kunnossa.” Jacka mutristi huuliaan.
”Mutta me saamme olla täällä!” Mutristus vaihtui jälleen hymyksi, ”Sun ei tarvitse huolehtia mistään, en karkaa minnekään ja pidän susta kyllä huolen! Ja mä kyllä maksan Dellalle takaisin kaikesta, hän yleensä innostuu ajatuksesta kun tarjoudun soittamaan vieraille luuttua.” Se vieraiden viihdyttäminen kyllä jäisi joksikin myöhemmäksi hetkeksi tällä kertaa, sillä Kheellä oli tärkeämpää tekemistä, nimittäin saattaa Nuka liskokylään tuttujensa tykö aivan ensimmäiseksi! Hän oli kuin mikäkin urhoollinen ritari suuren tehtävän kanssa, josta hän lopulta saisi silkkisen nenäliinan palkkioksi joltain prinsessalta ja uljaan maineen.
”Sä voit ottaa paikan tästä, minä katson Andurilin tuohon viereen pilttuuseen lepäilemään sillä välin.” Jacka ohjeisti Nukalle, viittoen siihen heinien viereen, johon he voisivat myöhemmin levittää paremmin vilttejä pehmusteeksi. Jäniksenkinttuinen lähti itse saattamaan orin pilttuuseen, katsoen sille myös juotavaa ja heinää kaiken varalta. Samalla tallille palasi myös Dellahnee kera piian, joka kantoi puhdasta lämmintä vesivatia sylissään ja hartiallaan pientä ensiaputarpeita sisältävää laukkua. Dellalla itsellään oli kädessään kampa ja siistejä vaatteita, jotka hän oli silmämääräisesti arvioinut sopivan tytölle paremmin mitä Kheelanin todennäköisesti lainaama löysänpuoleinen paita.

”Näytättekin käyneen jo taloksi”, Della hymähti lähemmäs asteltuaan, Jackan lyöttäytyen naisten seuraan, ”Tässä on vaihtovaatteita ja kampa ystävättärellesi, komensin piikoja myös järjestämään teille vähän purtavaa keittiössä – teetä, voisarvia ja leivonnaisia”, Dellahnee hymyili äidillisen lempeästi, penkille laskien kantamuksensa odottamaan ja katseellaan tarkastellen vaaleaa kentaurilasta. Tai kaiketi tuo oli lapsi, Dellahnee oli ollut tekemisissä kyllä varsojen kanssa, eikä takkutukkainen tyttö varttunutta varsaa väkevämmältä vaikuttanut.
”Antaisitko meidän vilkaista ruhjeitasi? Voisimme tukea kipeän jalkasikin lastalla vai kuinka?” Nainen tiedusteli rauhallisesti vieraalta, Jackan nyökytellen Nukalle vierestä vakuutellen että lupa kannattaisi antaa.


//AI KAUHEE! Katala tulee kuurona takasin Aranin helmoihin luikerteleen ja kielii kuinka muijansa ex albiinopässi on ultrasopraano ja että siitä pitää tehä pässipataa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Jänisprinssi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Elo 2020, 10:54

Dellahnee oli sen äskeisen naisen nimi, mutta Jackalope kutsui häntä Dellaksi. Ilmeisesti lempinimi? Della kuulosti kyllä helpommalta sanoa, ainakin kentaurin korvaan, joten Nuka kävi vain pienesti nyökkäämään tälle nimiselitykselle.
Luolakin kuulemma oli turvallinen, jahka ovet suljettiin. Hienoa! Paikka oli kyllä valaistu, se varmasti piti pedot myös loitolla, vaikka lämpö saattoikin niitä houkutella… Mutta ehkä tällaisessa suuressa kylässä ei liikkunut petoja ihan yleisesti? Eihän heidänkään leirissä susia vaellellut telttojen välissä! Tämä luolakin omasi nimen, sitä sanottiin talliksi. Ja tänne tuotiin kuulemma yleensä ratsut lepäämään, siinä missä vieraat menivät toiseen osaan suurta luolaa? Tai no, kai näitä kutsuttiin ennemmin rakennuksiksi… Tai jotain sellaista. Luola kuulosti kuitenkin sopivammalta, ainakin Nukan mielestä.
”Portaat…”, Nuka toisti sanan jälleen jäniksenkorvaisen perässä, kentauri ei ollut ihan varma mitä Jackalope sillä tarkoitti. Mutta eipä se tainnut olla hänen murheensa nyt, Nukalla olisi aikaa ihmetellä tämän ”kylän” outouksia sitten kun oli kunnossa ja virkeämpi. Matkan rasitus alkoi näyttämään verojaan, Nukan tuntien itsensä erittäin uupuneeksi, särkyjen muistuttaen olemassaolostaan nyt kun he olivat turvassa, sisätiloissa ja lämpimässä.

Nuka kuitenkin nyökkäsi pienesti, ehkä jopa kiitoksen eleenä, Jackalopen lupaillen pitävänsä huolen nuoresta tammasta. Siihen Nuka tahtoi nyt luottaa, ei hänellä ollut ketään muuta, kuin tämä jäniksenkorvainen nuorimies.
Kehotuksen myötä tamma käveli pilttuuseen, johon Jackalope häntä ohjeisti, Nukan laskien oman laukkunsa lattialle ja katsellen hetken ympärilleen ujona, ennen kuin huomio kääntyi paikalle palaavaan Dellaan ja tuon mukana tulleeseen piikaan. Vierasujous iski heti nuoreen tammaan, Nukan tuntien olonsa jokseenkin vaivautuneeksi ja yllättäen puhuminen tuntui kahta vaikeammalta. Kun Della sitten kysyi, antaisiko Nuka näiden katsoa ruhjeitaan, tyttö ei sanonut aluksi mitään, katsoi vain nopeasti jäniksenkorvaisen puoleen, joka näytti olevan sitä mieltä että moinen kannatti. Joten, sanaakaan sanomatta Nuka nyökkäsi, hymähtäen myös myöntävään sävyyn, jonka jälkeen Della ystävänsä kanssa kävivät läpi Nukan pahimmat ruhjeet. Tamma sai suutaan sen verran auki, että osasi kertoa missä kipuja oli ja minne sattui eniten, toimenpiteen sujuenkin nopeasti ja ongelmitta, vaikka se Nukasta tuntuikin vähän oudolta. Mutta oli kuitenkin helpotus saada haavat puhdistettua ja hoidettua kuntoon, kipuihin hän sai lievitystä salvan muodossa ja Nuka tunsi olonsa jo paljon paremmaksi, kun Della oli valmis toimenpiteineen.

Jahka ruhjeensa oli hoidettu, otti Nuka vastaan ne vaihtovaatteet, jotka hänelle oli tuotu. Tamman kääntyen sitten selin muihin, jotka toki antoivat hänelle oman rauhan, kun hän nopeasti kävi riisumaan likaiset ja kosteat vaatteet yltään, vaihtaen omat ja Jackan lainaamat vaatteet nyt puhtaisiin ja ennen kaikkea kuiviin. Valkea, pitkähihainen aluspaita ja ruskeavillainen neuletakki tuntuivat lähes taivaallisilta yllä. Ja vaikka olikin kesä ja lämmin muutenkin, tunsi Nuka tarvetta pitää villatakinkin yllään. Jos ei muuta, se tuntui jokseenkin lohdulliselta ja kotoisalta.
Pukeutumisen jälkeen Nuka kiitti vienosti Dellaa, ennen kuin päätti viimein laskeutua makuulleen pilttuun heiniin, jalkojen ilmoittaessa levon tarpeesta.


// :DDD VOI KATALA<3 Aran tosin tekis Perianista pässipataa enemmän kun mielellään joten, Jacka pidä ny huoli siitä silkkikoivesta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron