Koira ei koskaan hylkää || Mori!


Pohjoisessa sijaitsevat Kleth vuoret ovat kaukaa katsottuna komea näky. Ne kohoavat korkealle taivaisiin, eivät kuitenkaan niin korkealle mitä Mor vuoret. Lähemmäs päästessään saattaa huomata, että komea vuori on vaaroja täynnä. Toisin kuin Mor vuorilla, täällä on kuitenkin louhittu kallioon kunnollisia teitä ja koitettu tehdä matkamiesten tiestä mahdollisimman helppoa. Vuorelta ei löydy lohikäärmeitä pahemmin, mutta sen sijaan Klethin rinteitä asuttavat villieläimet. Niin pedot kuin vaarattomat vuohet.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2084

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Helmi 27, 2017 1:48

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Tietysti Thanatos tiesi, ettei Kalma vahingoittaisi Edwardia, mutta se oli myös ehkä yksi tapa vahingoittaa häntä. Edward ja hän olivat toki kaksi eri persoonaa, mutta he olivat sidoksissa toisiinsa, olivat aina olleet. He eivät olleet kaksi eri sielua yhdessä kehossa. Se olisikin ollut helppoa Kalmalle, jos tuo olisi ollut yhtään viisaampi. Kalma väisti hänen hyökkäyksensä ja hymyili muka luullen jo voittaneensa taistelun. Riivaaminen tai ei, Thanatos hymyili vain takaisin, varsinkin siinä vaiheesa, kun Edward katosin hänen otteistaan. Ennen kuin Thanatoskin katosi, Kalman tietämättä, Edwardin mukana. Tuo ehti hymähtää ja sanoa piskiä typeryyden ruummillistumaksi.
Rafael nosti rillejään kasvoillaan. Hän näki selkeän koiran muotoisen, hieman varjomaisen tai savumaisen hahmon, joka kantoi suussaan jotain. Tuo katosi pian omaan kehoonsa ja pappi ajatteli jo, että koira oli päättänyt palata takaisin omaan kehoonsa. Oli aikakin herätä, pelknä kehon lämpimänä pito ei oikein onnistunut, kun sitä pitäisi alkaa pian elvyttämään, jotta se pysyi hengissä. Toisiin aatoksiin pappi kuitenkin tuli, kun Edwardin keho näytti kalpenevan. "Veitkö sinä nyt hänen sielunsa??" Rafael älähti yllättyneenä ja ravisteli peittoon käärittyä Kalmaa. "Aaargh!" mies sanoi virneen kera ja otti Edwardin kehon Kalman viereen. Hän mietti, että pian hän ei voisi katsella tätä enää vierestä. Pappi sitä paitsi ei pitänyt kovin paljoa manaamisen tekemisistä ja harrasti sitä niin vähän, että voisi sanoa, ettei hän edes tehnyt sellaista, mutta sellaista hän oli kuitenkin kokeillut, muutaman kerran, kun hyvää pappia piti leikkiä. Pieni hymy kasvoillaan Rafael odottaisi hetken ennen kuin tekisi mitään.

Kalman päästyä takaisin omaan kehoonsa, tuo lähti huhuilemaan Edwardia. Tuo oli paniikin tapaisessa tilassa ja pyysi ystäväänsä heräämään koomastaan, jossa tuo tuntui lilluvan. Sitten noihin vihreisiin silmiin ilmestyi eloa. "Kalma?" Edward kysyi ja katsoi äkisti ympärilleen. Se ei ollut hänen sisällään enää. "M-missä me olemme?" Edward kysyi äkisti nousten istumaan ja vain huomatakseen missä hän istui. Pienesti mies nielaisi, mutta ei sanonut mitään, vaan katsoi Kalmaa. Hänen kasvoillaan oli vain silkka järkytys. "Minä kielsin sinua! Et olisi saanut riivata minua tai edes tulla sisälleni! Ymmärrätkö mitä olet-!" Edward huusi ja tarttui Kalmaan paniikin omaisesti. "...Tehnyt", Thanatos lopetti Edwardin lauseen ja hymyili kierosti Kalmalle. Käsi tuotiin koiran kasvoille ja se hellällä tavalla sipaisi tuota. "Voi Kalma, Kalma, Kalma. Et vain ymmärrä, ettei meitä voi erottaa", Thanatos kuiskasi koiran korvaan ja hyppäsi taaemmaksi hetkessä, jotta toinen ei haukkaisi häneltä kasvoja irti. Tosin Kalma vain vahingoittaisi Edwardin sieluja ja siinä samalla antaisi voimaa Thanatokselle vallata sielu itselleen kokonaan.
Kun hän hyppäsi taaemmas, miehen keho katosi mustan aineen vallatessa kehon ja kooon kasvaessa. Thanatos otti ihmissuden muotonsa, joka oli niinkin iso kuin Edwardin sisällä. Ihmissusi nauroi taas pieneksi käyneelle rääpälleelle, mutta naurun takaa kuului ääniä, huutoja. "Sinun pitää heittää minut ulos! Heti!" se oli Edwardin ääni, joka pyysi toista heittämään sielunsa pois ennen kuin jotain tapahtuisi Kalmalle.

Äkisti kuitenkin jokin jyrähti ja koko verisen sekä pimeän tilan valtasi kirkas valo, niin kirkas, että se sokaisi kaiken. Kun valo katosi oli myös Thanatos kadonnut Kalman sisältä. Rafael oli vetänyt Edwardin sielun ulos Kalmasta ja työnsi sen takaisin Edwardiin. Sitten pappi vain yksin kertaisesti paineli ihmissuden rintaa ja antoi muutaman puhalluksen suuhun, elvyyttääkseen toisen mahdolliselta kuolemalta. Edwardin alkaessa yksimään ja kierähtämään kyljelleen, pappi lopetti. Hän oli juuri tulossa kohti Kalmaa, tehdäkseen aivan saman asian, mutta tuo näytti jo itse elvyyttävän itseään, jotan pappi päätti olla koskematta.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3917

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Pe Maalis 03, 2017 3:57

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

"Omassa karvaisessa persoonassaan." Kalma vastasi Edin ihmettelyihin hymyillen ja häntä heiluen. "Olemme minun ruumiissani.. anteeksi sotkusta." Kalma vastasi Edin toiseen ihmettelyyn kun mies huomasi missä istui. Eihän se ollut mukava istua keskellä valtavaa verilammikkoa, etenkin kun tiesi Edin luonteen. Kalman hyvän tuulisuus sai kuitenkin kyytiä kun Ed alkoi huutamaan hänelle. Kalma luimisti korviaan ja näytti hämmentyneeltä ystävänsä raivoamisesta, joka tarrautui koiran mustasta turkista kiinni kun miehen lause jäi kesken... ja Ed katosi. Kalma katsoi sitä järkyttyneenä ja nosti katseensa paikalle ilmestyneeseen Thanatokseen. Kalma paljasti hampaansa ja murisi kova äänisesti kun mies käveli lähemmäksi sipaisten koiran kasvoja pilkkaavasti siirtyen kuitenkin hetkessä pois koiran ulottuvilta. Kalma oli käymässä ärähtämään jotakin, mutta koiran sanat saivat keskeytyksen kun maahan ilmesyi halkeama, pohjaton syvä halkeama, joka alkoi imemään lattialla olevaa verta sisäänsä. Kalman katse muuttui järkyttyneeksi ja paniikinomaiseksi. Etenkin kun Thanatos tuntui haluavan taistella uudesta tilastaan muuttumalla tuoksi sysimustaksi ihmissudeksi.
"Kai tajuat ettei minulla ole aikaa tuohon!? Jos kehoni kuolee.. kuolemme kaikki!" Kalma huusi Thanatokselle, joka selvästi halusi nyt myös hänet tappaa tai vangita.. miten vain. Hänen kehonsa vain ei kestäisi enää kauaa ja lattia heidän allaan halkeili lisää..

Yllättäen kaiken petti kirkas valo, joka sokaisi jokaisen ja kun se kirkas valo oli kadonnut, oli myös Thanatos kadonnut jonnekin. Kalma katsoi ympärilleen etsien vihollistaan, mutta kerta tuota ei näkynyt ja hänen alueensa alkoi halkeilemaan ja kutistumaan ryhtyi Kalma hommiin pelastaakseen kehonsa.
Kalma ei herännyt niin helposti ja nopeasti mitä Edward. Keho ollut jo useita minuutteja ilman perustoimintoja, joten niiden hidas tuskallinen käynnistäminen vaati veronsa jopa Kalmalta. Sydän alkoi lyömään hitaasti lyönti lyönniltä, jonka jälkeen rintakehä alkoi liikkumaan hyvin pinnallisesti ja miehen kalpeille kasvoille alkoi palaamaan väri. Samalla myös peitto, jonka ympärille Kalma oli kääritty, alkoi punertumaan. Kalma avasi heikosti silmiään ja katsoi eteensä, tuntien kivun selässään, mutta ei jaksanut valittaa ääneen. Hetken päästä Kalma sulki silmänsä uudestaan. Hän oli elossa, joten kuten.
"..Ed?" Kalma kysyi hiljaisella heikolla äänellä.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2084

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Maalis 03, 2017 8:24

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Rafael istui kahden makaavan miehen välissä ja kuunteli molempien elintoimintoja. Hän kieräytti lopulta Kalman peittokääreestään, kerta ei olisi hyvä, jos keho ylikuumentuisi. Hän siirsi peiton miehen jalkojen päälle ja katseli kuinka mies avasi silmänsä. Sulki ne uudestaan ja avasi ne taas. Sitten Kalma päätti huhuilla heikosti Edwardia, joka toisen huhuiluun ei tietenkään vastannut, kerta tavallaan oli taju kankaalla. "Hän ei ole vielä herännyt, jos sitä varmistat", Rafael sanoi hymyillen. "Ei hän kuollut ole, älä siitä huoli. Hän kyllä hengittää", hän ilmoitti, ettei Kalma nyt jotenkin saisi jonkin tapaista paniikki kohtausta.
Pappi oli sitä paitsi löytänyt itsensä taas kaksikkoa auttamassa. Miten hän aina onnistui. Pienesti itsekekseen Rafael naurahteli ajatukselle. Hän katsoi Kalmaan ja katsoi sitten Edwardiin kunnes taas Kalmaa. "Miten saatte itsenne aina tällaiseen pulaan?" hän kysyi kulmiaan kohottaen ja lasejaan hieman nostaen. "Aina kun nään sinut, olet jotenkin pulassa", pappi totesi eikä odottanut vastauksia, kerta molemmat miehet olivat niin ulapalla vielä todellisuudesta.

Edward heräsi tunnin päästä kunnolla. Hän avasi vihreät silmänsä, jotka tuijottivat puista kattoa, he näyttivät olevan jossain pikkuisessa mökissä. Sisällä oli lämmin ja tulen antamat lieskat antoivat kauniista sekä tunnelmallista valoa taloon. Pienesti mies räpytteli silmiään ja katsoi hieman ympärilleen. Hän ei juurikaan kääntänyt päätään, koska keho tuntui lyjyiltä. Hän muisti hämärästi mitä oli nähnyt ja mitä oli tapahtunut, mutta osa muistista oli kuitenkin melko sumeaa. Hän ei huhuillut ketään, mutta hitaasti mies käänsi päätään lopulta. Hän näki tumman hahmot, toinen istui ja toinen makasi. Edward ymmärsi, että ainakin tämä makaava hahmo oli Kalma, mutta oliko tuo sitten elossa oli toinen asia.
Toista hahmoa hän ei tunnistanut kerta valo tuli toisen takaa, joten hahmo oli täysin musta. Ihmissusi painoi hetkeksi vielä silmänsä kiinni. Hän oli saanut tarpeekseen Thanatoksesta ja siitä, että tuo kiusasi hänen ystöäviään. Sen takia hän oli mennyt pois, kadonnut muidrn jäljittämättömiin. Lopulta, kun ihmisssusi tunsi kehonsa taas normaaliksi, eikä lyjyiksi hän nousi sanaa sanomatta istumaan. "Katosos! Sinäkin heräsit", Rafaelin ääni kuului iloisesti ja Edward vain laski hämärän katseensa pappiin. "Mmm.." hän mutisi ja alkoi sitten nousta ylös. "Mihin sinulla on hoppu? Vastahan tässä alkoi ihmiset herätä", pappi sanoi ihmetellen valkea hymy kasvoillaan.

Ihmissusi huokaisi pienesti. "Pois", hän sanoi rauhallisesti, kunnes muutti muotoaan sudeksi ja oli aikeissa lähteä ulos ovesta.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3917

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Pe Maalis 03, 2017 9:02

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Kalma tosiaan oli ulapalla aivan kaikesta ja sulki samantien silmänsä uudestaan kun oli kuullut ja tahunnut edes jollakin tasolle Edin olevan turvassa ja elossa. Sitten Kalma sulki silmänsä nukkuen rauhallisesti, tai ainakin siltä se näytti ulkopuolisten silmissä.

Kalma istui omassa pimeydessään yksin, keskellä sitä kirkkaan punaisen veren täyttämää tilaa, jossa ei ollut seiniä tai rajoja. Vain pimeyttä joka jatkui loputtomiin jos Kalma niin halusi, jos Kalma halusi luoda seinät sekin olisi onnistunut. Tämä mieli oli hänen hallinnassaan kokonaan. Nyt ne olivat kuitenkin murtuneet. Siellä täällä oli halkeamia maassa, jotka valuttivat verta syvälle sisäänsä kuin ulospäin vuotavat suuret haavat. Kalma istui paikallaan silmät suljettuna kuono kurtistettnua ja hampaat yhteen painettuna. Kalma korjasi kehoaan, Thanatos ei ollut saannut tuhoa aikaiseksi, mutta hänen liian pitkä poissa olo oli jo ehtinyt vahingoittaa kehoa. Hitaasti sinne tänne ilmestyneet halkeamat alkoivat kuroutua umpeen ja korjaantua kuin taiottuna. Kalmalle se oli raskasta, hän käytti omaa elämäänsä tähän ja se kulutti koiran voimia, sen lisäksi että keho piti pitää hengissä niin että se toimisi jälleen normaalisti.
Kalma kuitenkin havahtui ulkopuolella kuuluvaan puheeseen, se oli Ed. Kalman silmät revähtivät auki ja jäykkänä kuin rautakanki Kalma nosti itsensä ylös melkein mukavaksi käynneeltä lattialta. Kalma nilkutti selkä veressä Edin ihmissusi hahmon eteen seisomaa.
"Ed... älä.. mene.." Kalma puhui katkonaisesti ja nielaisi. "Et.. voi mennä.. tuossa tilassa.. ulos." Kalma huohotti nieleskellen katsoen ihmissutta säälien. "Miten voin auttaa sinua, jos lähdet?" Kalma kysyi lopuksi ja nosti kätensä laskiakseen kätensä suden turkkiin silittääkseen sitä.
"..Se mitä teit minulle.. ei haittaa."
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2084

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Maalis 03, 2017 9:50

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Susi oli kurottamassa kohti oven kahvaa kun perästä kuului niin huohottavaa ääntä, että oli pakko kääntyä katsomaan sen tekijää. Edward ei kuitenkaan näyttänyt mitään ilmeitä Kalmalle, kun tuo pyysi häntä jäämään. Ainakaan tuossa tilassa. Missä tilassa ihmissusi sitten saisi lähteä? Hän tunsi kehonsa ja tiesi myös, että se oli täysin liikkuvainen. Kalma oli saattanut riivata hänet ja viedä hänen sielunsa, mutta hän oli takaisin ja tunsi kehonsa sekä mielensä tai no ehkä nykyään vähemmän mielensä. Miten Kalma kykeni auttamaa Edwardia, jos tämä lähtisi, ei toinen kyennytkään auttamaan häntä. Se oli täysin turhaa, Kalman tiedot sekä äly eivät riittäneet tällaiseen. Ihmissusi sen lisäksi pelkäsi sitä, että Kalma saattaisi ehkä sotkea lisää hänen mieltään ja pian Thanatos jäisi ikuisesti hallintaa. Edward katoaisi sitä myöden, hänestä muutenkin tuntui, ettei hän ollut enää hetkeen aivan oma itsensä. Thanatoksen olemus ja persoona vuosivat häneen sekä toisin päin.
Kalma oli kerännyt itsensä tai paremminkin raahannut itsensä Edwardin luokse. Totesi, että häntä ei haittaa se, että oli muuttunut ihmissudeksi, mutta Edward oli eri mieltä. Hänellä oli kirjaimellinen todistus rinnassaan, mutta sitä hän ei alkanut väittelemään miehen kanssa, kun tuon kurottautui silittämään sutta. Silloin äkisti, susi hyökkäsi. Se yritti purra Kalmaa, mutta jos sen purema edes osuisi mieheen, ei se edes yrittänyt läpäistä ihoa, ainakaan pahasti. Ehkä saattaisi tulla pinta nirhaumia, mutta susi ei antanut Kalman koskea itseensä. Se perääntyi, nopeasti susi avasi suullaan oven ja livahti nopeasti sen välistä, eikä katsonut taakseen. Olkoon tämä varoitus Kalmalle. Edward ei halunnut sotkea enää ketään mielensä sisäisiin ongelmiin. Hän joko lopettaisi ne itse tavalla tai toisella. Jos hän olisi vielä oma itsensä, hän hakisi apua, jos siihen kykenisi.

Suden mentyä pappi nousi hienosti pudistellen vaatteitaan, nostaen rillejään ja todeten: "Olipas hänellä vauhti päällä", hän yritti vitsailla virne hymyssään, mutta lopetti pienen huulenheittonsa, kun katseli Kalmaa. Lohduttava hymy huulillaan pappi laskeutui Kalman viereen ja laski kätensä tuon olalle. "Sinun on levättävä ja saatava kehosi kuntoon. Ennen sitä, et lähde hänen peräänsä ja tiedät sen varsin hyvin", hän sanoi.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3917

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Maalis 04, 2017 2:19

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Kalma veti kätensä salamana pois kun Ed yritti saada sitä leukojensa väliin. Kalma katsoi Edwardia kysyvänä ja hieman ehkä pelästyneenä ystävänsä toiminnasta, joka käänsi nyt aavekoiralle selkänsä avaten oven ja poistui mitään sanomatta ulos.
"Ed!?" Kalma sanoi ystävänsä perään, mutta se ei saannut ihmissutta enään kääntymään takaisin vaan Ed tosiaan oli lähtenyt nyt kokonaan. Kalma laski katseensa alas lattiaan ja katsoi sitä järkyttyneenä, mutta sitä enemmän koiramies näytti olevan poissatolaltaan tapahtuneesta. Kalma oli halunnut vain auttaa, mutta oli sotkenut kaiken vain pahemmin ja saannut Edin suuttumaan itselleen. Kalma oli hämmentynyt, kuin koira jonka isäntä oli sitä lyönnyt tietämättä syytä, ja Kalmalla ei ollut hajuakaan miten hänen olisi pitänyt reagoida tai edes tehdä nyt. Ed halusi hänet pois luotaan ja Kalma tunsi syvää halua auttaa ystäväänsä, joka ei hänen apuaan halunnut enään. Vaistot käskivät auttaa, mutta se hiljainen järjen ääni käski pysymään poissa Edin toiveiden mukaisesti. Se viimeinen ääni oli taas raivo ja viha, joka kumpusi koiran sisältä kuiskaillen ja muistuttaen mitä Ed oli hänelle tehnyt.. ja miten Ed kohteli häntä sen kaiken jälkeen mitä hän oli uhrannut miehen suhteen omaa hyvyyttään, jopa sen yhden yön jälkeen.

Kalma havahtui kosketukseen olkapäällään ja kääntyi katsomaan Rafaelia, joka kehotti että Kalman olisi nyt levättävä ja saatava kehonsa kuntoon ennenkuin lähtisi Edwardin perään. Kalma katsoi Rafaelia ja sitten suljettua ovea edessään. "..Niin kai.." Kalma vastasi hiljaa papille ja vain raahasi itsensä hiljaisena makaamaan jonnekin huoneen nurkkaan samalla kun muuttui koiraksi ja asettui sinne sulkien silmänsä sanoen näin sanattomasti jopa papille ettei juuri nyt ollut juttu tuulella.
Kalma oli muutaman päivän ajan Rafaelin ja tuon pienen mökin vankina, lepäämässä ja hoitamassa kehoaan kuntoon rasituksesta. Tietenkin ihmissuden voimat auttoivat siinä mitä fyysisesti oli tapahtunut, mutta ne jotka olivat tapahtuneet Kalman sielulle ja mielelle. Niissä nämä pedon ominaisuudet eivät voinneet auttaa. Kalma oli saannut kovan kolauksen henkisesti Edin vain työntäessä hänet pois luotaan ja selässä oli yhä valtavat jo umputumassa olevat kynnen jäljet taistelusta Edin sisällä. Ihmissuden parantumis kyvyt eivät pystyneet korjaamaan niitä, ne eivät olleet tavallisia haavoja.
Nyt neljäntenä päivänä Kalma oli lopulta saannut itsensä ylös nurkastaan ja käveli ihmishahmossaan ovelle. "Lähden etsimään häntä.." Kalma sanoi vilkaisten Rafaeliin olkansa yli ja oli käymässä avaamaan ovea. "Kiitos avusta.. jätetään opettelut ensikertaan." Kalma sanoi pienesti hymyillen, mutta se oli vain maski totuuden takana. Kalma oli mieleltään yhä sekavassa tilassa, eikä oikein enään tiennyt mitä ajatella ystävästään, joka oli muuttanut hänet hirviöksi ja kaikesta huolimatta oli potkaissut hänet pois luontaan kuin vanhaksi käynneen tavaran, josta ei ollut hyötyä. Kalma ei osannut sulattaa sitä, etenkään oman menneisyytensä varjolla, jota Kalma vihasi ja inhosi kaikkein eniten, mutta myös pelkäsi sen toistuvan uudestaan.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2084

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti La Maalis 04, 2017 8:20

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Susi juoksi pikään ja hartaasti. Hän oli päättänyt käyttäytyä kylmästi Kalmaa kohtaan pitääkseen tuon hyvällä kaukana hänestä. Hän ei halunnut, että toinen auttaisi tuota, vaikka toinen niin sitä haluaisikin. Hän ei halunnut, että Kalma sotkisi itseään hänen asioihinsa enää. Hän pelkäsi toisen puolesta ja sitä, että hän myös tuhoaisi Kalman elämän kokonaan. Jos sielujenkin taisto oli tehnyt hirveästi tuhoa koiraan, ei Edward tuntenut kovin hyväksi ajatukseksi pysyä muiden lähellä. Hän oli taas jäänyt yksin, tällä kertaa omasta tahdostaan. Hän oli lipunut pois muiden luolta, jotka tällä kertaa halusivat auttaa häntä. Hän koki, ettei häntä tavalla tai toisella voinut auttaa. Tämä oli hänen mielensä sisäistä ja kuka muka sinne upottaisi kyntensä, jotta voisi hänet parantaa? Susi oli jo juossut kauan ja kauas. Hän saapui pienelle purolle, joka läpi susi ui ja pyrki kadottamaan hajumerkkinsä siinä samalla. Hän nappasi muutaman kalan samalla ja pyrki niiden hajulla kadottamaan itsensä täältä, ettei häntä löydettäisi. Hän kadottaisi hajunsa ja niin myös merkkinsä.
Suden poistuttua Kalma muuttui ihmisestä koiraksi ja meni nurkkaan mököttämään tai sitten vain kasvattamaan voimiaan. Neljäntenä päivänä Kalma nousi, mutta ei näyttänyt niinkään päämäärätietoiselta. Usko tai älä, mutta niinä päivinä Rafael oli myös nähnyt hyvin paljon erilaisia näkyjä Kalman menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Hän oli saanut paljon enemmän irti toisesta ilman että oli edes keskustellut Kalman kanssa. Hän oli vain pitänyt talon lämpimänä ja ruokaa pöydässä. Kun sitten viimein koira oli noussut ylös ja muuttui ihmiseksi lähteäkseen ystävänsä perään, nousi pappi ylös paikaltaan ja tuli Kalman luokse hymyillen.

Hän tarttui tuota ystävällisesti olasta, kun mies sanoi, että opetukset voisi jättää myöhemmäksi. "Kalma", hän puhutteli miestä tuon nimellä rauhallisesti. "Tiedän, että olet nyt epävarma siitä, mitä sinun pitäisi tehdä ja tuntea, mutta sinun on ymmärrettävä eräs asia", hän lausui rauhallisesti aina iloisesti hymyillen. Ei sellaisella hymyllä, joka kertoisi, että kuuntelija olisi todella hölmö. "Ystäväsi, jota olet nyt lähtemässä etsimään, on mahdollisen käytöksensä kanssa halunnut ilmoittaa, ettei hän halua tuhota elämääsi sen enempää, jonka on jo tehnyt", Rafael selitti. "Lisäksi hän saattaa tuntea hyvin painavia syyllisyyden tunteita sinua kohtaan, koska muutti sinusta ihmissuden ja osoitit hänelle myös vihaasi sitä kohtaan. Siksi hän myös varmasti ajattelee, ettei halua sotkea elämääsi tämän enempää."
"Kalma, ystävässäsi piilee jotain paljon kamalempaa mitä kykenet hallitsemaaan. Hänen sisäinen petonsa on jotain paljon kauheampaa mitä pystymme kuvittelemaan", pappi kertoi ja päästi sitten toisen olasta irti katsoen toisen silmiin syvästi. "Lopuksi ennen kuin menet", hän totesi lopuksi. "Hän ei ole isäntäsi, Kalma, joka jätti sinut kauan sitten yksin ja jonka takia synnyit siksi mikä olet tänään. Hän on ystäväsi ja vaikka se näyttikin siltä, että hän jätti sinut fyysisesti, ei hän varmasti ole jättänyt sinua ystävänäsi sydämessäsi, sillä olet varmasti tehnyt paljon hänen eteensä ja hän tietää myös sen. Sen takia hän myös pitää sinut kaukana, jottei satuttaisi hänelle rakkaimpiaan", Rafael kertoi ja huokaisi pienen virneen kera. "Anteeksi, jäin saarnaamaan asioita, papin vika. Mutta sinun on hyvä ymmärtää, että isännällä ja ystävällä on suuri ero", hän sanoi ja puski pienesti miestä eteen päin ovelle, jos tuo nyt oli lähdössä toisen perään. Hän vain toivottaisi sotaonnea.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3917

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Huhti 17, 2017 6:55

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Kalma oli kääntämässä oven kahvaa auki kun tunsi pehmeän käden vasten hartiaansa ja kuuli nimensä. Kalma kääntyi katsomaan pappia kysyvänä hieman kulmiaan kurtistaen. Mitä tuolla nyt oli? Pappi aloitti saarnalla, joka huomautti aavekoiran sekavasta mielentilasta. Kalma kohotti kulmiaan ja oli käymässä kysymään mistä pappi sen tiesi, vaikkei hän ollut miehelle asiasta puhunut koko tänä aikana, mutta toisaalta pappi oli muutenkin tiennyt jo alusta asti hänestä asioita joita hän ei ollut kertonut koskaan miehelle.
"Mikä on noin tärkeää?" Kalma kysyi ja kääntyi sitten pappia kohden nostaen toisen kätensä nojaamaan lantiotaan vasten samalla kun toinen roikkui sivulla rentona katse naulittuna pappiin. Rafael löi heti ensinmäisenä pöytään, kuin suoraan kirjasta luettuna, että Kalma oli lähdössä etsimään ystäväänsä joka oli jo omilla teoillaan ja sanoillaan häätänyt Kalman tarkoituksella ympäri. Haluamatta vahingoittaa ystäväänsä yhtään sen enempää mitä oli jo tehhyt. Kalma päästi suustaan turhautuneen huokaisun ja pyöräytti silmiään päässään. Milloin kukaan otti huomioon että hän ei vain osannut päästää asioista irti!? Oli se sitten hyvässä tai pahassa.
"Rafael.. oikeasti.." Kalma aloitti turhautuneena valittamaan vastaan, mutta pappi vain jatkoi sanojaan ja huomautti että Ed tunsi painavaa syyllisyyden tunnetta muuttaessaan hänet ihmissudeksi. Kalman katse synkkeni ehkä hetkeksi vihan ja tunteiden kuohun sekaan. Takaisin siihen kaksijakoiseen tunteeseen vihasta ja välittämisestä omasta ystävästään. "Olen oppinut elämään sen kanssa!" Kalma tuhahti hampaiden välistä kuitenkin nopeasti. "Luulisi hänen jo tietävän sen.." Miksi hän muuten edes yrittäisi auttaa Ediä petonsa kanssa? Jos hän haluaisi oikeasti tappaa miehen, joka muuttu hänet tälläiseksi?

"Luuletko että peräännyn sen vaarallisen pedon tähden? En ole pelännyt sitä kertaakaan, enkä nytkään!" Kalma huomautti päättäväisen katseen kanssa. "Luulin sinun jo tietävän: haastan vaikka lohikäärmeen taisteluun jos kyse on ystävästäni, tai kenestäkään josta välitän." Kalma huomautti ja käänsi nyt katseensa ovelle kerta Rafael päästi olkapäästä irti ja nosti kätensä oven kahvalle kääntääkseen sen auki, mutta pappi halusi vielä sanoa jotakin. Kalman kääntyi raskaasti ympäri ja katsoi jo pappia hieman turhautuneen väsyneenä miehen saarnauksiin, sillä luuli jo tuon tajunneen ettei hänen mieltään käännetty. Tosin se mitä pappi lausui suustaan sai miehen päässä napsahtamaan räjähdysmäisesti, nostamaan terävä kyntisen kätensä ja iskemään kynnet kohden papin kuvan kauniita kasvoja. Voimaa tai nopeutta Kalma ei iskussaan säästänyt, se oli nopea kuin skorppionin terävä pistin ihmissuden voimilla. Tosin oli osunut tai ei, nappasi aavekoira pappia rinnuksista kiinni ja nosti ilmaan vain roikkumaan, muristen raivon ja vihan vallassa katsoen pappia suoraan silmiin kuin olisi yrittänyt porautua pelkällä katseellaan papin mieleen, vetäen miehen aivan itseensä kiinni.
"Älä koskaan, ikinä.. puhu minulle hänestä kuin tietäisit jotakin!" Kalma murahti ja päästi papin irti. Kalma katsoi pappia jonkin aikaa aloillaan, kunnes kääntyi ja ryhtyi nyt avaamaan ovea.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2084

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Huhti 17, 2017 8:29

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

Kalma oli kärsimätln, joka oli täysin ymmärrettävää. Toki Rafael oli varautunut kaikkeen mitä toisen suusta oli tulossa. Hän oli positiivisuuden perikuva, ei hän lannistunut, vaikka hänelle sanoittaisiin hieman vastaan. Ei papilla ollut tavoitteissa mitenkään käännyttää ystäväänsä ajatuksissaan, mutta hän halusi tuon vain menevän järkevänä eteen päin. Puoli sydämettömänä oli paha mennä tekemään asioita, joita saattaisi katua vielä pitkäänkin. "En minä tässä yritä kääntää ketään, niin kuin papin virassani tuppaan tekemään. Haluan sinun vain menevän ystäväsi perään ehkä hieman järkevimmissä tunnelmissa, tiedäthän", Rafael sanoi ja katsoi Kalmaa.
Kalma kuitenkin kirosi Edwardia tuo tietämättömyydestä tai halusta olla ymmärtämättä. Sitten mies totesi, että luuliko hän tosiaan toisen vain auttavan vieläkin Edwardia sen takia, mikä tuo syvimmiltään oli. Papin silmät pienesti muuttuivat viiruiksi, mutta hymy ei kadonnut minnekään. "En tietenkään, näihän itse, kuinka pyrit häntä auttamaan", hän totesi ja vetosi ainakin siihen ensimmäiseen täysikuuyöhön, kun he tapasivat. "En tarkoita pelkoa Kalma. En sitä tunnetta", hän totesi. "Kyllä minä tiedän, että ystäväsi merkitsevät sinulle paljon, olethan hyvin lojaali toisille", hän sanoi vedoten Kalman koiramaiseen lojaalisuuteen, joka joskus saattoi olla hyvinkin sinisilmäistä, kerran kun tuo oli jollekin oman uskollisuutensa pyhittänyt.

Kun sitten Rafael totesi viimeiseksi, ettei Edward ollut Kalman isäntä koira tuntui räjähtävän. Puoliverinenh valmistautui kaikkeen ja mitä hän sai oli viiltävä kipu kasvoilla. Lasit lensivät lattialle, kun miehen kasvot olivat kääntyneet vasemmalle ja lämmin neste tipahteli maahan. Rafaelin siniset silmät liikahtelivat hieman kivusta ja ne suuntautuivat nopeasti Kalmaan, kun mies jo tarttui häntä kauluksista ja nosti korkealle ilmaan. Siinähän sitä sitten oltiin. Roikuttiin kauluksista, hieman ahtaan henkitorven kanssa. Silmät lujasti, mutta hyvin siristettynä kohti Kalmaa, kerta pappi kärsi näkökyvyn puutteesta. Kalma varoitti, vaati ja päästi lopulta Rafaelista irti. Mies veti muutan rykäisyn jälkeen henkeä ja kuunteli Kalmaa, kun tämä kääntyi uudestaan kohti ovea. "Kyllä minä tiedän, tiedän paljon enemmän kuin ikinä kuvittelisitkaan", Rafael sanoi hiljaisena, mutta levitti kasvoilleen lempeän hymyn.
"En toki elänyt aikanasi, kun elit koirana, mutta minä näen menneisyytesi ja tulevaisuutesi. Minun tarvitsee vain olla sinun kanssasi samassa tilassa ja nämä näyt tulevat silmilleni", pappi kertoi. Hän ei yleensä pitänyt voimansa kertomisesta, sillä monesti sen jälkeen hän sai vältteleviä katseita, kerta ei kukaan halunnut oman menneisyytensä näkijää viereen. Toki tulevaisuus olisi näitä kiinnostanut, mutta kun Rafael ei saanut niistä mitään tolkkua ja se oli tässä se ongelma. "Jos kysyt miksi tongin menneisyytäsi ilman lupaasi en voi sille mitään. Tämä kyky ei ole hallinnassani se on kuin profeettojen tähyäminen kohti tulevaisuuteen meditaation avulla, mutta minä en meditaatiota siihen tarvitse", hän totesi virnistäen, vaikka asiahan ei ollut hirveän iloinen. Eihän kukaan nyt pitänyt siitä, että hänestä tiedettiin asioita, joita tämä halusi piilottaa.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3917

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Huhti 17, 2017 9:04

Re: Koira ei koskaan hylkää || Mori!

"Minä sanoin jo-!?" Kalma kääntyi ärähtäen kohti Rafaelia, joka alkoi vääntämään veistä haavassa, mutta nähdessään miehen revityt veriset kasvot katsoi Kalma itseään ja näytti järkyttyneeltä. Jälleen, jälleen hän oli satuttanut jota kuta.. vaikkei Jack enään ollut osa häntä, vaikka hänellä oli lääkkeensä sairauteensa. Silti hän vahingoitti muita. Hämmentävintä oli yhä nähdä hymy papin kasvoilla sen jälkeen mitä hän oli tehnyt.
"Rafael.." Kalma aloitti, mutta pappi ehti omalla suullaan väliinsä ja alkoi kertoa kyvystään nähdä tulevaisuuteen ja menneisyyteen. Kalman ei tarvinnut kertoa mitään, vain olla samassa tilassa papin kanssa ja pappi pystyi näkemään kaiken aavekoiran menneisyydestä ja tulevasta. Valitettavasti pappi ei osannut kontrolloida kykyään millään tasolla.
"..Kuten en minäkään sitä.. vahingoitanko muita vai en. Anteeksi." Kalma mutisi hiljaa lähinnä itsekseen ja katsoi hetken verissään olevaa pappia, kääntyi avaten oven ja löi sen perässään kiinni samalla kun lähti juoksemaan kevyellä hölkällä ulos samalla kun antoi mustan turkin viedä pois ihmismäiset piirteensä. Kalma ei kuitenkaan enään lähtenyt Edin perään enään, se kääntyi kohden paikkaa jossa he olivat Thanatoksen kanssa yhteen ottaneet. Maassa makasi yhä sirpailena olevat aseet, joita koira nuuhki mustalla kirsulla sen hetken kunnes sen mustaturkin paikalla oli mies. Kalma nosti aseidensa sirpaleet ylös maasta ja kuin yrittääkseen korjata yritti liittää niitä yhteen, mutta ne pysyisivät rikkinäisinä. Niitä ei voinnut korjata. Siinä mies oli polvensa varassa jonkin aikaa miettien syntejä syviä, kunnes puristi sirpaleet käsiinsä ja kantoi ne mukanaan railoon jonne aseen sirpaleet pudotettiin tyhjään pimeyteen, kunnes jostakin pohjalta kuului kivinen kolahdus. Kalma oli kadonnut jo paikalta vähin äänin.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Edellinen

Paluu Vuoret

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö