She is Bad || Ylva K-16

Pohjoisessa sijaitsevat Kleth vuoret ovat kaukaa katsottuna komea näky. Ne kohoavat korkealle taivaisiin, eivät kuitenkaan niin korkealle mitä Mor vuoret. Lähemmäs päästessään saattaa huomata, että komea vuori on vaaroja täynnä. Toisin kuin Mor vuorilla, täällä on kuitenkin louhittu kallioon kunnollisia teitä ja koitettu tehdä matkamiesten tiestä mahdollisimman helppoa. Vuorelta ei löydy lohikäärmeitä pahemmin, mutta sen sijaan Klethin rinteitä asuttavat villieläimet. Niin pedot kuin vaarattomat vuohet.

Valvoja: Crimson

She is Bad || Ylva K-16

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Helmi 2016, 16:39

Fergus Verikuu

Lumi oli osittain sulanut laaksosta, se ei onneksi sijainnut niin korkealla vuoristossa, että lumi olisi pysyvää ympärivuoden. Tuskin raunioiden entiset asukkaat olisivat edes rakentaneet pientä yhteisöään tänne, jos asia olisi niin. Lumen alta pilkottava maa oli edelleen ruskea, sää ei ollut vielä tarpeeksi lämmin herättämään vehreyden, mutta aurinko oli paistanut kevään ensimmäisinä päivinä kirkaasti. Ei kestäisi enää kauaa, kun kaikki lumi olisi sulanut ja ei tarvitsisi huolehtia märistä tassuista.

Temppelin raunio näytti ulkopuolelta edelleen koskemattomalta, kukaan ei ollut vielä nähnyt tarpeelliseksi sitä vielä siistiä. Ehkä se kannattaisi jättää kuivuneen kasvuston peittämäksi, se ei herättäisi huomiota, jos joku jollain ihmeen kaupalla sattuisi näkemään sen. Mutta taas toisaalta raunioissa asustava ihmissusilauma olisi ajamassa tunkeutujat pois todella nopeasti.
Sisäpuoli oli kuitenkin täysin paremmassa kuosissa kuin ulkopuoli. Kaikki pöly ja tuhka oli siivottu pois, kuin myös ylimääräinen romu ja tulessa tuhoutuneet huonekalut. Rautaovista sisään astuessa, ensimmäisenä saattoi nähdä salin perällä ison naispatsaan mustan ja valkean sutensa kanssa. Sitä oli hieman puhdistettu, tosin naisen pää näytti vielä siltä, ettei kukaan ollut uskaltanut kiivetä niin korkealle tai sitten kukaan ei viitsinyt.
Patsaan edustalle oli asetettu kivinen nojatuoli, se ei ollut häävi omillaan, joten se oli koristeltu karhuntaljalla ja selkänojan päällä komeili isokokoinen kallo, jolla oli kookkaat kulmahampaat. Jonkinmatkaa istuimesta edempänä oli iso kivipöytä, jos sen tunnisti, tiesi sen kuuluneen temppelin uumenissa olevaan ruokailusaliin. Pöydän ympärillä oli muutamat tuolit ja pöydän päälle oli levitetty isohko Cryptin kartta.
Salia valaisi isot kynteliköt monine kyntilöineen, ne onneksi sai alas salin sivulla olevasta vivusta.

Mitä edemmäs tempeliin kulki, joutui kävelemään ison huoneen läpi, joka oli aikoinaan ollut kirjasto. Sekin oli puhdistettu, mutta mitään käyttötarkoitusta sille ei nähtävästi oltu keksitty. Käytävää pitkin syvemmälle, riimukivien hohteessa pääsi ruokailusaliin, joka näytti isommlata ison pöydän ollessa poissa. Jäljelle jääneet pienemmät pöydät oli aseteltu saliin pienmmiksi pöytäryhmiksi. Tämä tila näytti enemmän asutulta kuin temppelisali. Keittiön uuneissa loimusi tuli lämmittäen kylmään vuoreen hakatun tilan. Kettiö itsessäänkin näytti kotoisalta siistettyine ruokatarvikkeineen mitä romun seasta oli löytynyt.
Asuintiloihinkin oli saatu mukavasti patjoja jokaiselle lauman jäsenelle. Vuoteita koristi myös muutamat taljat ja tyynyt.

Päivä oli puolillaan kun Fergus palasi metsästys reissultaan Rafen kanssa. Ruskeasusi jolkotteli hyvin iloisesti alfan mukana, juosten välillä vapaasti, mutta palasi aina takaisin harmaaniskan rinnalle. Nuorukainen oli viimein oppinut muuttamaan muotoaan tahdonvoimalla, toki se vaatti tuolta vielä äärimmäistä keskittymistä, mutta onnistui se tuolta kuitenkin. Vanhempi raahasi mukanaan urospeuraa niskasta.
Heidän päästessä raunioiden pihamaalle, näkivät he Acen kantavan kahta ämpäriä sisälle, tuo oli ilmeisesti hakenut vettä putoukselta. Rafe juoksi haltian rinnalle, heilutellen häntäänsä, eikä maltanut muuttaa vielä muotoaan, toisin kuin Fergus. Peuran eloton ruho valahti maahan, kun mies penkoi kiireesti savukkeitaan vyölaukustaan ja sytytteli yhden tulitikuilla tapansa mukaan. Mies kumartui tarttuman peuraa sarvesta ja lähti raahaamaan päivän illallista kaksikon perässä sisälle.
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 19 Helmi 2016, 20:07, muokattu yhteensä 2 kertaa
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 17:26

Ylva pysähtyi hetkeksi solan suulle kuin empien päätöstään palata takaisin. Jokin halu kuitenkin poltteli naisen sisällä päästä näkemään erään tietyn henkilön ja olihan edellisestä kerrasta vierähtänyt taas aikaa. Kultasilmä oli ihmishahmossaan ja tuolla oli itseasiassa mukana poni, jonka selkään oli kasattu tavaraa, yksi puinen laatikko ja kasa laukkuja ja nyssyköitä. Kyseinen kavioeläin pälyili yhä emäntäänsä hyvin epäilevään sävyyn mutta kun nainen nykäisi sen suitsista lähti eläin laahustamaan alistuneesti tummaverikön perässä. Tavarat ponin selässä olivat oikeastaan lahjoja, puoliksi sattumalta hankittuja no ainakin suurinosa. Oli törmännyt matkalla onnettomaan kääpiökauppiaaseen, jolta nainen oli päättänyt takavarikoida tuon kauppatavaran. Ikävä kyllä ukko ei ollut ollut halukas luopumaan lastistaan, joten partasuu oli heittänyt henkensä. Kärryjä ei ollut alkanut raahaamaan tänne asti, mutta poni erinäisine tavaroineen oli tullut mukaan, toisen konin oli päästänyt vapaaksi raaskimatta jättää sitä kiinni kärryihin. Joku villipeto sen olisi siitä napsinut ja varmaan napsisi vieläkin mutta ainakin elukalla oli mahdollisuus panna hanttiin. Joka tapauksessa poni ja huppupäinen nainen astelivat solaa pitkin kohti laaksoa. Kulku oli helpompaa kuin viimeksi lumen melkein kokonaan hävittyä auringon paisteessa. Ei sillä että vuorenrinteet muutenkaan olivat helppokulkuisia ja tänne ei johtanut mitään tuoretta tietä kuten muualla vuoristossa. Poni oli onneksi tottunut kulkemaan tälläisessä vaikeassa maastossa, joten sille ei tuottanut hankaluuksia seurata tätä uutta emäntäänsä joka selvästi pelotti eläinparkaa.

Ylva suuntasi kohti raunioita, jotka näyttivät olevan samassa kunnosa kuin viimevisiitin mutta se ei sinänsä yllättänyt naista. Lauma oli pieni ja vaikka olisi saanut vahvistustakin temppeli riittäisi useammallekin tapaukselle asuinsijaksi. Sitäpaitsi rakennusten kunnostaminen vaatisi paljon enemmän työtä koska niistä puuttui katot lähes kokonaan. Joitain elonmerkkejä kuului naisen herkkiin korviin ja tuo ei voinut olla virnilematta itsekseen. Hassua kyllä naisella oli hieman sellainen olo että olisi ollut tulossa kotiin.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Helmi 2016, 18:19

"Hei, Rafe tule auttamaan tämän peuran kanssa, en halua verta pitkin lattioita." Ferguksen ääni kaikui temppelin salissa ja pian patsaan luo ehtinyt ruskeaturkki kiiruhti miehen luo. Hetken alfa katsoi nuorukaista odottavasti, ei tuo sutena voisi kantaa peuraa. Rafe luimistikin pettyneenä korviaan miehen katseelle, mutta päätti tietenkin totella. Kivusta ja epämukavuudesta vikisten tuo muutti muotoon, joutuen haukoman henkeään. "Kyllä sinä ajan myötä siihen totut." Fergus rohkaisi nuorukaista, joka hoperteli ylös kahdelle jalalle. Rafe tarttui peuraa takajaloista ja kaksikko saattoi kääntää eläimen niin ettei se tiputellut verta liikaa. He eivät kuitenkaan ennättäneet astua kunolla peremmälle, kun Rafe huomasi jotain. "Kuka tuo on?" Tämä kysyi, katsoessaan rautaovista ulos. Ferguskin käänsi katseensa huppupäiseen hahmoon, joka talutti ponia kantamuksineen. Mies kurtisti kulmiaan epäilevästi. "Odota tässä." Tämä totesi, jättäen peuran ruhon nuorukaisen käsiin.

Fergus asteli ulos ja otti muutaman varman askeleen eteenpäin, jääden seisomaan mustan kivipaasin vierelle. Miehen jalka oli toipunut haavastaan aikapäiviä sitten, hän oli kuunnellut Ylvan neuvoa ja levännyt. Lorelai oli häntä hoivannut ehkä yli-innokkaastikin.
"Sinuna en ottaisi enää toista askelta lähemmäs." Fergus varoitti, hän seisoi vielä sen verran kaukana, ettei tunnistanut naista, eikä tuon hupun alle nähnyt kunnolla. Tuulikaan ei ollut miehen puolella puhaltaessaan sivulta niin ettei vieraan haju yltänyt nenään.
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 18:31

Virne nousi naisen huulille tuon nähdessä miehen ja leveni entisestään tuon sanojen myötä. Nainen nosti kätensä hupulle ja laski sen päästään. "Enkö? Ja minä kun toin tuliaisiakin", nainen totesi mukamas harmissaan pahemmin hidastamatta edes vauhtiaan luottaen siihen ettei Fergus tuota tunnistettua estäisi tulemasta. Poni kuitenkin taisi ottaa alfan sanat vakavammin tai sitten tuo vain sai liikaa suden tuoksua turpaansa ja koetti kovasti jarrutella naisen menoa mikä sai tuon muljauttamaan silmiään ja nykäisemään narusta kovempaa."Älä nyt viitsi alkaa taas", nainen tuhahti haluttomalle kantojuhdalleen. Naisella oli myös reppu selässän mitä tuo ei yleensä kanniskellut paikasta toiseen ellei tarvinnut liikuttaa enemmän tavaroita joten ehkäpä tuo tällä kertaa aikoi jäädä pidemmäksi. Nainen pysähtyi lopulta vieä vähän matkan päähän kerta koni ei ollut halukas tulemaan yhtä reippaasti perässä ja nainen mulkoili sitä pahasti. "Voisiko joku tehdä tälle välipalalle jotain ennen kuin se juoksee tiehensä?" nainen kysäisi silmäillen oviaukkoon tulleen Rafen suuntaan merkitsevästi. "Ehkä sen kantamukset piristävät päivää", nainen huomautti tietäen hyvin että suurinosa niistä kantamuksista oli olitta ja väkevämpää viinaa, kauppias kun oli rahdannut jonkinlaista viinakuljetusta mukanaan. Se oli tuntunut oivalliselta lahjalta laumalle, ehkä jopa Lore jättäisi naisen hetkeksi rauhaan jos voisi kitata viinaa, ehkä. Maanvaivan ajatteleminen sai naisen vilkaisemaan ympärilleen, mutta ainakaan sillä hetkellä punaturkkia ei näkynyt lähistöllä. Hyvä.

Ylva kääntyi Ferguksen puoleen ja kiinnitti laiskasti pinin narun kiinni vaivaiseen nuoreen puuhun joka törrötti maassa. Ei se eläintä pitelisi jos alkaisi kunnolla riuhtomaan mutta uskoi jonkun kiinnostuneen konista tarpeeksi jotta joku muu ottaisi sen kontilleen. Ylva sen sijaan laski repun selästään ponin viereen ja asteli sitten alfaa vastaan levittäen hieman käsiään. "Mitä? Enkö saa edes kunnon tervehdystä?" nainen härnäsi.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Helmi 2016, 19:05

Ferguksen ilme kirkastui hahmon vetäessä hupun pois kasvojaan varjostamasta. "Tuliaisia? Minulleko?" Fergus kohotti virneen huulilleen, vilkaisten ponin puoleen, joka nyt miehen tajutessaa pisti jarruja päälle. Mies hymyili huvittuneena, kun Ylva ryhtyi tuhahtelemaan yhteistyö haluttomalle eläimelle. Mies nosti kätensä puuskaan odottavasti seuraten naisen ja tuon juhdan välistä kädenvääntöä.
Alfa vilkaisi olkansa Yli Rafea, naisen pyydellessä apua ponin kanssa. Mies heilautti päätään eläimen puoleen ja nuorukainen jätti kauriinruhon oven suulle kiiruhtaen ponia kohti. Tosin Rafe näytti yhtä epävarmalta mitä tuo kaviojalkainen astellessaan lähemmäs, jotta saisi iroitettua kantamuksen sen selästä.

Ferguksen huomio oli kääntynyt takaisin Ylvaan ja tämä otti muutaman askeleen itsekin tuota vastaan. "No olisithan sinä saanut sen heti, jos et mysteerisesti ilmestyisi ovensuulleni huppu silmilläsi." Mies vastasi Ylvan kysyimykseen, ennen kuin kietoi kätensä tuon ympärille. "Mutta olkoon se kosto siitä, että lähdit viimeksi mitään sanomatta." Fergus tuhahti muka niin loukkaantuneesti.
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 19:19

Ylva ei voinut olla naurahtamatta ja kietoi kätensä miehen kaulan ympärille saadessaan halauksen. Se tuntui yllättävän mukavalta tervehdykseltä. Nyrpisti kuitenkin nenäänsä toisen murinoille. "En minä sille mitään voit että nukut kuin tukki", nainen letkautti takaisin aivan kuin olisi edes yrittänyt herättää tuota taannoin. Se oli kuitenkin sivuseikka. "Noo, ehkä minun täytyy nöyrtyä hyvittelemään se sinulle", nainen totesi veikeästi ja painoi suudelman tuon huulille lupailevasti. Kuitenkin irrotti itsensä toisen otteesta ja palasi takaisin repulle vekkuli ilme kasvoillaan. Kyykistyi repun puoleen ja avasi sen ottaen esille ison puisen purkin. "Niin ja tuota on vielä lisää jos joku ei ole korjannut sitä parempaan talteen", nainen huomautti viitaten ponin viinakantamuksiin. Hän nousi ylös ja asteli takaisin alfan luokse viskaten purkin tuolle muutaman askeleen päästä. Purkki sisälsi miehen polttelemaa kasvia ja sitä oli kieltämättä hetkeksi varastoksi. Olihan mies sanonut ettei tarvinnut hyvitystä, mutta Ylva toi tuolle mielellään tuliaisia sataman suunnalta kerta itsekin poltteli aina osan tuon sätkistä.

Ylva oli noeasti oppinut muuttumaan myös ihmissusimuotoonsa ja nyt tuon kaikki vaatteet jota kantoi yllään oli lumottu. Kontrolli tuossa muodossa oli hieman heikkoa ja riippui paljon naisen silloisesta mielentilasta tosin ihmissutena tuntui olevan kärttyinen ja naisen agressiivinen puoli kumpusi pintaan. Täysikuu oli sujunut ihan hyvin, muisti jopa osan tapahtumista vaikka kontrollia tuolla ei ollut juurikaan ollut. Se miten nopeasti nainen oli omaksunut muutoksen pisti tuon todellakin miettimään. Ehkä se johtui siitä että omisti jo susimuodon ja muutos ei ollut niin kovin erilainen. Oli tuolla hetki mennyt erottaa nuo kaksi muotoa toisistaan tupsahdeltuaan sudeksi muutaman kymmenen kertaa ihmissusimuodon sijasta. Jääräpäinen nainen kuitenkin oli päättänyt opetella senkin muutoksen ja käyttänyt siihen paljon aikaa yhtäsoittoon jotta oli sen jotenkin edes hoksannut, sen jälkeen muutos tuntui helpottuvan joka kerta.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Helmi 2016, 19:40

"Hei, olin toipilaana silloin, tarvitsin lepoa." Fergus puolusteli virneen kera ja otti vielä tyytyväisenä Ylvan suoman suudelman vastaan. Nainen päästi irti ja asteli takaisin repulleen kaivellen sieltä jotain esiin, samalla kun huomautti kantamuksia olevan lisää, jos joku muu ei niitä ollut korjannut mukaansa. Rafe katsahti naisen suuntaan, samalla kun laski yhden nyssykän ponin selästä. Nuorukainen kuitenkin säpsähti eläimen päästäessä hirnahduksen. Poni ei todellakaan pitänyt siitä, että oli sidoksissa puuhun ja vieläpä sudelta haisevien olentojen keskellä.

Fergus koppasi Ylvan viskaaman puisen purkin ja eikä jahkaillut kurkata sen sisään. "Mitä? Onko tämä..?" Mies ei ollut uskoa silmiään ja nuuhkaisi kiireesti purkin sisältöä. "Ensin rahapussi ja nyt tämä, hemmotteletko minut pilalle." Fergus kysyi, mutta näytti selvästi ilahtuneelta Ylvan tuliaiseen. Hän olikin harmitellut, että hänen täytyisi lähteä käymään satamassa lähipäivinä.
Sillä välin Lorelai oli astellut temppelinsalin poikki kuultuaan outoa hälinää ulkoa, tuo kurtisti kulmiaan kysyvästi huomatessaan peuranruhon. Punapää pysähtyi oven suulle ja eikä aikaakaan kun pisamaiset kasvot saivat ärtyneen ilmeen. He olivat eläneet mukavasti nämä kuluneet kuukaudet ja taas tuo narttu oli tullut vokottelemaan Fergusta, hänen Fergustaan! Ja vieläpä lahjoi tuota.
"Oh, Lore tule auttamaan kantamuksien kanssa!" Alfa huikkasi huomatessaan naisen, samalla kun nosteli vapaalla kädellään Rafen irroittamia nyssyköitä. Punapää tuhahti ja kääntyi takaisin sisälle. "Tai käy sanomassa Acelle!" Mies huusi tuon perään, ehkä asteen turhautuneena tuon asenteeseen.
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 19:52

Ylva virnisti ja oli tyytyväinen miehen ilahtuneeseen ilmeeseen. "Niin taidan tehdä, eikö sen pitäisi mennä toistepäin?" nainen kysäisi ovelasti kallistaen päätään. Palasi reppunsa luokse sulkien sen ja heilauttaen sen selkäänsä. Otti jopa yhden satulalaukun tai kahden miten sen nyt sanoi kerta yhdessä satulalaukussa oli periaatteessa kaksi kassia, kantoonsa tosin se oli siitä kevyemmästä päästä pienempiä juomapulloja ja oli sieltä kärrystä löytynyt salalokertosta hieman huumeitakin. Niitä tuskin kannattaisi käyttää mutta jos ne myisi niistä sai hyvää rahaa. Kyseisessä laukussa oli myös kauppiasparan rahat ja muuta tilpehööriä mitä oli tuolla ollut mukanaan. Nainen ei ollut perehtynyt niihin vielä sen tarkemmin joten omi kyseisen kassin itselleen päästäkseen tutkailemaan sitä tarkemmin sisällä. Loren tulo paikalle kieltämättä laski hieman mielentilaa mutta nainen ei voinut silti olla virnistämättä naisen suuntaan tyytyväinen tuike silmissään kerta punapää näytti kauhean närkästyneeltä kultasilmän nähdessään. Siitä sai jopa jotain kieroa nautintoa.

Ylva asteli kohti temppeliä jossa vilkaisi raatoa. "Taisin keskeyttää ruokavalmistelunne", nainen totesi hieman huvittuneena välittämättä sen enempää taadosta ja asteli sisälle eikä voinut olla nauramatta nähdessään 'valtaistuimen'. Sisätila näytti paljon siistimmältä mitä viimeksi. Tummaverikkö laski kassin pöydälle valtaistuimen eteen virnuillen huvittuneena. "Ei ole totta, todellakin teit sen", nainen naureskeli koskettaen ison tuolin käsinojaa ja virnistellen istahti siihen kokeilevasti. Nainen nojautui ison tuolin selkänojaan ja nosti jalkansa ristiin toisen päälle. "Noo, kieltämättä aika hieno tuoli", nainen totesi sen uumenista katsellen silmät tuikkien alfan suuntaan. Tietysti Ylva vain härnäsi miestä joka otti johtajuuden vakavasti. Olihan valtaistui naisesta hieman liioittelua, mutta hieno se kieltämättä oli. Nainen kumartui lähemmäs pöytää alkaen tyhjentää kassin sisältöä pöydälle. Sieltä löytyi joitakin koruja, pieni rasioita ja nyssyköitä ja kilisevä rahapussi. Niiden viinapullojen lisäksi. Joitain väriaineitakin näytti sieltä tulevan, Ylva kuitenkin tutkaili koruja ottaen käteensä yhden rautasormuksen johon oli painettu sudenpää. Nainen siristi silmiään katsellessaan sormusta sormiensa välissä arvioiden sen kokoa. Nainen vilkaisi alfaan hymy huulillaan. "Tämä voisi sopia sinulle", nainen heitti puolitosissaan näyttäen sormusta miehelle.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Helmi 2016, 22:57

"No et ole antanut minulle vielä kunnollista mahdollisuutta hemmotella sinua." Fergus vastasi Ylvalle takaisin, nostaen olalleen parit kassit ja laski puisen purkin arkun päälle, jonka nosti sylliinsä. "Mitä teen ponille?" Rafe kysyi. "Jätä se siihen, kenties voimme pitää myöhemmin hieman hauskaa." Fergus virnisti pahaa enteilevästi näin ponin näkökulmasta.
Ace oli ilmestynyt vuorostaan oviaukolle, Lore oli tiuskaisut käytävässä ohi kuljettuaan haltialle Ferguksen pyytäneen tuota ulos. "Kanna se peura keittiöön." Alfa neuvoi, Rafe oli ottanut viimeiset kantamukset kontolleen.
Fergus antoi Ylvan astua edeltä sisään ja pian salin täytti toisen huvittunut nauru. "Mitä?" Mies kysyi vaikka kyllä tiesi mille nainen nauroi. "Tietenkin tein, olin tosissani." Tämä vastasi. Ei hän ottanut nokkiinsa naisen nauramista, koska tiesi itsekin että valtaistui oli tässä vaiheessa hyvin turha. Sitten kun hänellä oli pienen armeijan verran ihmissusia, sitten olisi hyvä erottua joukosta. Mutta ainahan sai himan huvitella, eikö?

Kantamukset laskettiin pöydän vierelle, sillävälin kun Ylva kävi koettamassa valtaistuinta. "Tiedän." Fergus vastasi tyytyväisenä naisen kehuun tuolista, samalla nostaen yhden kilisevän kassin pöydälle tutkiakseen sen sisällön. "Voit sinäkin vilkaista." Mies totesi Rafelle, joka oli siinä vierellä seisonut tyhjän panttina. Nuorukainen nyökkäsikin ja otti lähimmän nyssykän käsittelyynsä.
"Mistä oikein sait nämä?" Fergus kysyi, vetäen kasista ulos viin pullot. "Hoooo, tänään juhlitaan!" Mies hihkaise selvästi innoissaan. "Emme ole päässeet juottolaan kuukauteen. Ah, rakastan sinua." Fergus sanoi, mutta näytti puhuvan pullolle, jota kiehnäsi poskeaan vasten.
Miehen huomio herpaantui pullosta, kun Ylva levitti tutkimansa laukun sisällön pöydälle. Kalleuksia, rahaa ja koruja. Nainen näytti miehelle rautasormusta, johon oli painettu sudenpää. "Heh, sudestako päättelit?" Fergus naurahti Ylvan ehdotellessa että se sopisi hänelle. Mies otti sormuksen käteensä tutkiakseen sitä tarkemmin. Viinapuollo laskettiin odottamaan pöydälle. "En ole ikinä käyttänyt koruja." Alfa totesi pujottaen sormuksenvasemman käden etusormeen. "Miltä näyttää?" Mies kysyi näyttäen kättään naiselle. "Se tosin pitäisi lumota, en haluaisi murtaa sormeani sutena."
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 23:28

Naisen huulille kaartui ovela hymy kun mies tiedusteli mistä nainen oli hankkinut tuliaiset. "Noo, löysin ne matkanvarrelta", nainen vastasi epämääräiseen tapaansa penkoessaan laukun sisältöä. Mies otti sormuksen naiselta joka hymyili huvittuneena. "Täytyyhän kuninkaalla olla sinettisormus..." nainen totesi viattoman oloisesti ja otti sitten miehen käden käsiinsä ja käänteli miehen kättä hieman. "Hmm... eiköhän se menettelisi", nainen totesi ja päästi alfan käden vapaaksi. "Noh minulle se on liian iso", nainen totesi kohauttaen olkiaan. Kultaiset silmät laskeutuivat selaamaan tavaroita ja hymyili virnistellen aina välillä leveämmin. Nainen avasi yhden rasian ja nuuhkaisi sen sisältöä vetäytyen nopeasti kauemmas nyrpistäen nenäänsä. "Huh, tämä on tujukkaa kamaa", nainen totesi sulkien rasian visusti ja sen sisältämän pulverin hieraisten nenäänsä. "Saa hyvät rahat, en kyllä suosittelisi käyttämään, hyvin addiktoivaa tavaraa", nainen huomautti asiantuntevasti ja tutkaili vielä tavaroita. Kyllästyi kuitenkin lopulta ja läymätty kätensä pöydän pintaan ja nosti katseensa mieheen. "Noh, mitäs tänne kuuluu? Ja juhlat kuulostavat hyvältä, jos lisää kaipaa voin kertoa mihin jätin ne vankkurit", nainen huomautti ja nousi ylös. Nainen tuli miehen luokse tuolin luota keinauttaen lantiotaan silmät tuikkien. "Oletteko joutunut hankaluuksiin kun en ole ollut vahtimassa?" nainen kysäisi tulle miehen viereen nojaten pöytään selkäänsä ottaen tukea käsillään siitä. Naisen eleet ja olemus oli jotenkin viekotteleva, ei voinut sille mitään huomasi todellakin kaivanneensa miehen seuraa.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Helmi 2016, 23:51

"Sinnetisormus tosiaan." Fergus virnisti Ylvan huomautukselle ja silmäili vielä itsekin sormusta hetken aikaa, ennen kuin otti sen pois sormestaan. Hän kuitenkin unohtaisi sen, joten se sai luvan säilyä vyölaukussa.
Laukkujen penkominen jatkui. Suurin osa tavarasta oli alkoholia, joka oli todellakin tervetullutta, oli mukana muutama rasiallinen mausteita ja yrttejä, perus kauppatavaraa. Ponista ja kaikesta tavarsta päätellen Ylva oli törmännyt matkallaan, jonkkin sortin kauppiaaseen tai kauppatavaraa kuljettavaan rahtiin. "Toivottavasti pidit huolen ettei näitä jäljitetä tänne." Mies totesi, samalla kun laski pulloja.
Kaksikko katsahti Ylvaan, tuon tutkiessa erään rasian sisältöä, joka ilmeisesti oli tujua tavaraa. Fergus näytti kohottavan toiveitaan, mutta nainen ampui ne alas hyvin nopeasti, hyvin koukuttavaa tavaraa. Rasia tosin päätyi kaksikon huomaamatta Rafen käsiin, joka ei voinut mielenkiinnoltaan olla kurkkaamasta rasian sisälle ja saaden huomata rasian olvan todellakin täynä tujua tavaraa, henkäisten ja yskien hajun takia.

Fergus naurahti yliuteliaalle nuorukaiselle, ennen kuin saattoi vastata Ylvan kysymykseen. "Valitettavasti en ole ehtinyt, tämän raunion kunnostaminen on vienyt kaiken aikani." Mies vastasi. "Mutta nyt kun sinä olet täällä, ehkä hankiudun hankaluuksiin." Fergus myhäili kumartuessaan samalla lähmmäs naista, liikkuvien huulien hipoessa miltei naisen omia kiusaavasti.
Ace asteli takaisin saliin näyttäen hetken siltä että sanoisi jotain, mutta sulki suunsa kun huomasi alfan keskittyvän täysin Ylvaan. Haltia menikin silmäilemään esillä olevia tavaroita Rafen rinnalle.
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 02 Helmi 2016, 00:21

"Luuletko todellakin että olisin niin tyhmä?" nainen kysäisi miehen varmistaessa että ei kai jäljet johtaneet tänne. Kyllä tummaverikkö asiansa osasi, tekihän hän ryöstöjä ammatikseen ilman että oli jäänyt pahemmin edes kiinni. Ei juuri ollenkaan jos tarkkoja oltiin menneistä ei tarvinnut puhua.

Ylva virnisti miehen sanoille ja tuon kumartumiselle lähemmä eikä nainen vetäytynyt taaemmas. Naista huvitti kyllä Rafen tuhahtelu vaikka oli varoittanut tavaran tujuudesta. Nainen vilkaisi nuorukaisen suuntaan. "Usko pois, et halua kokeilla sitä", nainen huomautti ja tuon sanoissa oli jotain tiettyä kovuutta joka leppoisasta sävystä huolimatta kertoi naisen olevan todellakin tosissaan. Naisen huomio palautui alfaan ja kallisti päätään lähelle tunkeutuneelle miehelle puhaltaen kevyesti lämmintä ilmaa tuon huulille. "Niinkö? Sittenhän minun täytyy pitää sinua erityisen tarkkaan silmällä", nainen totesi liikahtaen aavistuksen lähemmäs miestä härnäävästi ja raotti hieman huuliaan kiusaavalla tavalla. "Ehkä minun pitäisi kouluttaa sinua hieman, hmm?" nainen ehdotti silmät tuikkien huvittuneena. Nainen nosti sormensa kutittamaan miestä leuan alta pilke silmissään.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Helmi 2016, 10:08

Rafe laski rasian pois käsistään Ylvan sanojen myötä, eikä aikonut koskea siihen pitkällä tikullakaan, ellei häntä käskettäisi.
Fergus sai kiusoittelua takaisin Ylvalta, vai häntä pitäisi pitää tarkkaa silmällä ja kenties jopa kouluttaa? "Sutta ei noin vain kouluteta, mutta halauisin nähdä mieluusti kun yrität." Mies virnuili, samalla kun nosti hieman leukaansa naisen kutitellessa häntä sen alta.
"Voitteko hankkiutua huoneeseen tai jotain? Lore purki minuun kiukkuaan jo aiemmin." Ace avasi viimein suunsa, selitellen punapäätä tekosyyksi, mutta oli haltian äänessä hieman kateellisuutta. "Puutteessa Ace?" Alfa kysyi kiusaten, saaden miehen tuhahtamaan. "Hyvä on, hoidetaan nämä tavarat pois salista." Fergus hymähti. "Alkoholin ja mausteet voi viedä keittiöön, muusta tavarasta en vielä tiedä. Aiotko haalia tästä oman osuutesi?" Mies kysyi kääntäen katseensa Ylvaan.
Janni
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 02 Helmi 2016, 12:34

Ylva ei voinut olla naurahtamatta hieman ilkikuriseen sävyyn Acen sanoille ja kohautti sitten olkiaan. Loren mainitseminen kieltämättä latisti tunnelmaa ja jotenkin ärsytti tummaverikköä. "Mmm ehkä sinun kannattaisi tehdä hänelle selväksi ettei Fergus ole ainut mies pikku laumassanne", nainen letkautti vaikka arvaili hyvin ettei Lore ollut kiinnostunut alfasta ihan vain tuon sukupuolen takia. Nainen vilkaisi tavaroiden suuntaan alfan kysymyksen johdosta ja kallisti mietteliäänä päätään. "Hmm eiköhän minulle riitä pari pulloa illalla... voimme tietysti keskustella asiasta paremmin kahdestaan", nainen ei voinut vastustaa kiusausta ja lisätä 'keskustelun' samettisella äänellään virne huulillaan ja tuike silmissään. Tummaverikkö nojasi takaisin pöytään, tosin nyt sivuttain ja yhdellä kädellä. "Haluatko että autan kantamisessa?" nainen kysäisi kallistaen päätään. Kultasilmä vaikutti olevan erityisen leikkisällä tuulella tai sitten vain janosi turhankin paljon alfan seuraa. "Juu juu hankitaan huone", nainen sanoi Acen ilmeelle kun tummaverikkö ei osannut pitää suutaan kiinni ja irrottautui pöydästä. Jos tuota ei vaadittu kantamaan korteaan kekoon nainen lähti tutkailemaan mitä keittiön puolella oli saatu aikaiseksi. Himmeä, maaginen valo otti naisen käytävässä vastaan kun tuo oli ohittanut joskus kirjastoksi kutsutun alueen, mikä oli siivottu mutta tyhjillään. Ehkäpä huoneesta saisi varastopaikan? Alaspäin viettävä käytävä johdatti naisen ruokasaliin, joka kieltämättä näytti suuremmalta kun iso pöytä oli jollain ilveellä raahattu temppelisaliin. Kultasilmä katseli ympärilleen utelias tuike silmissään ja totesi mielessään susien tehneen hyvää työtä paikan siivoamisessa ja kunnostamisessa, se näytti varsin asutulta.
Ylva
 

Re: She is Bad || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Helmi 2016, 13:25

Fergus nyökkäili hymyillen Ylvan ehdotellessa keskustelua muun tavaran suhteen, jos nainen tahtoi osan ottaa. Nainen sai väänettyä mistä sanasta tahansa vihjailevan käyttäessään viettelevää äänensävyään.
Miehet nostelivat kasseja käsiinsä, kun pöydälle levitetty tavara oli pakattu takaisin. "Ei ole pakko." Fergus totesi Ylvan tarjotessa apuaan. Kyllä laukut kolmisinkin pääsisivät keitiön puolelle.

Lorelai oli asettunut kädet puuskassa istumaan yhden pöydän reunalle ja käänsi katseensa käytävän puoleen kuullessaan ääntä. Naisen ilme nyrpistyi, tämän nähdessä Ylvan. "Mitä sinä täällä teet, narttu?" Lore kysyi äreään sävyyn. Vaikka tämä olikin saanut Ylvalta kirjamellisesti kuonoon, oli nainen jo unohtunut pikku takaiskut ja olisi valmis ottamaan Ylvan kanssa yhteen vaikka heti.
Fergus ei jaksanut naisten väliin astua, joten ei kommentoinut mitään, laski vain laukut lähimmän pöydän päälle ja lähti Acen kanssa hakemassa loput. "Rafe katso etteivät he tappele." Fergus tokaisi kadotessaan käytävään. Rafe parka katsoi suorastaan pelästyneenä alfan perään, mutta ei tämä enää ehtinyt vastaan sanomaan.
Janni
 

Seuraava

Paluu Vuoret

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron