Uusi perheen jäsen

Pohjoisessa sijaitsevat Kleth vuoret ovat kaukaa katsottuna komea näky. Ne kohoavat korkealle taivaisiin, eivät kuitenkaan niin korkealle mitä Mor vuoret. Lähemmäs päästessään saattaa huomata, että komea vuori on vaaroja täynnä. Toisin kuin Mor vuorilla, täällä on kuitenkin louhittu kallioon kunnollisia teitä ja koitettu tehdä matkamiesten tiestä mahdollisimman helppoa. Vuorelta ei löydy lohikäärmeitä pahemmin, mutta sen sijaan Klethin rinteitä asuttavat villieläimet. Niin pedot kuin vaarattomat vuohet.

Valvoja: Crimson

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Helmi 2016, 21:31

Suurempi pukkasi tuttavallisesti pienempäänsä kuonollaan ja kehotti sitten pikkuista seuraamaan astellen kohti ulko-ovea. Nyökäten pikkuista seuraamaan itseään. Cole vähän päätään kallisti, mutta nousi ja lähti tallustamaan uroksen perässä. Minne sitten tuo olikaan menossa. Matkalla pentu katseli ympäristöään ja pieni uteliaisuus olisi halunnut mennä tutkimaan ympäristöä, mutta ei uskaltanut erota Ferguksesta kerta oli laskenut jo alfan turvakseen.
Pikkuinen seurasi Fergusta aina keittiöön asti, jossa vanhempi alkoi kauhalla ottamaan saavista vettä. Cole katseli sitä muutaman sekunnin ajan, mutta nopeasti pentua alkoi kiinnostamaan aivan kaikki muu mitä tilasta löytyi. Pentu tutki kaappeja, jotka olivat kiinni ja hyppäsi nojaamaan välillä pöytiä vasten katsoakseen mitä niiden päällä oli. Lopuksi pentua kiinnosti.. no pöydän ympärillä olevat tuolit. Pentu oli niitä nähnyt, mutta ei ollut oikeastaan kosketuksiin niiden kanssa päässyt. Cole tökkäsi tassullaan tuolin jalkaa, joka luonnollisesti liukui kivistä lattian pintaa pitkin pitäen raahaavaa ääntä. Cole astui askeleen taaemmas uristen häntä pystyssä, mutta tuoli ei liikkunut sen enempää, joten pentu pomppasi tönäisten tuolia tassuillaan jolloin se heilahti kovemmin.. Cole kohotti korviaan, se piti hassua ääntä. Lopulta karvapallo upotti hampaansa tuoliin ja riuhtasi mokoman nurin niin että kolina kävi.. ja no pentu itsekin pelästyi juosten Ferguksen jalkojen väliin turvaan kyyristellen ja uristen kohti vaarallista tuolia niskakarvat pystyssä.

Tuoli ei kuitenkaan reagoinnut tai liikkunut minnekkään tapahtuman jälkeen, joten muutaman sekunnin päästä Cole kömpi pois alfan jalkojen välistä ja kävi nuuhkaisemassa tuolia kerran tuhahtaen. Kävellen sitten kovin tyytyväisen näköisenä Freguksen luokse huomaten vasta nyt alfan asettaman vesikauhan, jonka ääreen pentu laskeutui juomaan ja litkittämään vettä.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Helmi 2016, 22:14

Fergus tuijotti pennun touhuja, eikä mennyt väliin. Oli oikeastaan mukava katsella pikkuisen touhuja. Hän oli miltein jo unohtanut millaista oli olla pentu. Kaikki oli toiselle niin uutta ja ihmeellista, tuoli varmasti näytti jonkin sortin eläimeltä pitkine jalkoineen, mutta eihän se eläin ollut. Eloton esine, joka vain liikkui kun pentu siihen koski. Uroksen korvat värähtivät tuolin kaatuessa ja tämä huvittuneena puisteli päätään, kun nuorempi kiisi hänen jalkoihinsa turvaan.
Alfa odotti mitä pikkuinen tekisi ja lopulta tuo näytti oikein voitokkaalta, kun oli saanut kukistettua puisen otuksen, se kun ei liikkunut mihinkään.
Pennun huomio viimein kiinnittyi veteen, jolloin Fergus saattoi mennä nostamaan tuolin takaisin pystyyn. Tämä työnsi sen kuonollaan vielä pöydän alle siististi. Tämä katsahti pennun puoleen, odottaen että tuo oli tarpeeksi juonut vettä. He kenties voisivat mennä ulos telmimään, karvapallolla kun näytti olevan energiaa. Ehkä Rafe liittyisi heidän mukaansa?

Alfa haukahi, kehoittaen nuorempaa seuraamaan jälleen. Tämä tassutteli ruokasalin poikki hämärään käyttävään, joka oli valaistu riimukivillä. Ne loivat kauniin utuista sinistä valoa.
Aina takaisin tempelisaliin päästyään, Fergus vilkuili missä Rafe luuhasi ja huomasikin rusketurkin istuskelevan ovien vieressä. Tuo ehkä otti vartioinnin turhankin vakavasti. Alfa haukahti tervehdykseksi nuorukaiselle, ääni kaikui hetkenaikaa isossa salissa. Rafe havahtui ja haukahti takaisin, nousten paikaltaan ja jolkotti häntä heiluen alfaansa vastaan. Fergus vielä varmisti oliko valkea karvapallo vielä matkassa, tuolla kun näytti olevan turhankin paljon uteliaisuutta.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Helmi 2016, 22:43

Pentu litkitti vettä kupista ja tyydytti oman janonsa, nostaen sitten karvaisen päänsä alfan suuntaan nuollen suupieliään tippuvasta vedestä. Vanhempi haukahti ja kehotti näin nuorempaa seuraamaan. Valkoturkilta ei kahta kertaa tarvinnut kysyä kun pentu jo loikki harmaaturkin perässä menemään tullen pimeään käytävää, joka oli koristeltu kauniilla riimuilla, jotka sinisellä hohdolla valaisivat muuten niin pimeää käytävää. Pennun kiinnostus iski niihin tällä kertaa ja pentu hyppi lähemmäs seinää, jossa riimuja oli ja hyppäsi yhtä päin etutassuillaan... mutta mitään ei tapahtunut.. Cole kallisteli päätään ihmeissään ja käveli lähemmäksi häntä koipien välissä hohtavaa riimua, nousten takajaloillensa ja nuuhki yhtä riimua mustalla kirsullaan. Se ei haissut erikoiselle. Cole läppäsi riimua suurella tassullaan ja huomasi peittävänsä sen hohdon.. Cole piti tassuaan siinä hetken aikaa ja nosti sitten tassunsa, jolloin luonnollisesti riimun hohto palasi. Cole silmät suurina räpytteli silmiään ja yritti purra riimua haukaten oikeastaan vain kiveä. Pentu urahti päätään ravistellen ja laskeutui alas. Huono saalis..
Pentu tajusi Ferguksen kadonneen sillä aikaa ja pentu päätään käännellen yritti löytää alfaa inisten hiljaa itsekseen, mutta ei löytänyt tietenkään urosta, joten pennun logiikalla Cole lähti palaamaan takaisin keittiöön. Ehkä isokaveri oli sinne mennyt? Keittiö oli kuitenkin tyhjä, joten pentu kipitti kovin huolestuneena Ferguksen makuuhuoneeseen, joka sekin oli täysin tyhjä. Cole inisi.. mutta kääntyi ympäri ja kävi saman lenkin uudestaan läpi, tullen riimuilla valaistuun huoneeseen jossa alfa tulikin jo vastaan. Pennun häntä alkoi heilumaan ja pentu loikki alfaa vastaan "Jee, löysin sinut!" tyylisesti pomppien urosta vasten.

Sitten pentu jolkotteli uroksen vierellä temppelin oville, jossa oli uusi susi.. tai no eilen nähty nuori yksilö. Cole perääntyi hieman Ferguksen sivuun piiloon, mutta silti niin että pystyi näkemään tämän uuden suden. Halua olisi ollut tutustua, mutta pentu arkaili tavalliseen tapaansa katsoen Fergusta odottavasti kuin olisi odottanut alfan taikovan jotakin ihmeellistä tapahtuvan.

// Mä vaan niin sulan söpöys halvaukseen tän hahmon kanssa XD //
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Helmi 2016, 00:02

Pentu oli jäänyt jälkeen, mutta käytävästä kantautui pian ininää ja pentu ilmestyi saliin, näyttäen ilahtuvan, kun näki alfan. Tuo hyppelehti urosta vasten, joka päästi tyytyväisen äänen, ennen kuin pentu jo pinkoi kohti ovia. Tosin Rafen näkeminen pysäytti toisen. Joukon nuorimmat tuijottelivat toisiaan hetekn aikaa, kunnes alfa asteli molempien ohitse oville, työntäen ne auki. Fergus haukahti kaksikolle, kutusuen Rafenkin ulos pihalle. Nuorukaisen häntä ryhtyi innokkaasti vispaamaan ja tämä jo tassutteli iloisesti ovesta ulos. Alfa katsahti kutsuvatsi pennun puoleen, ennen kuin seurasi ruskeaturkkia ulos.
Taivas oli kirkas, aurinko paistoi mukavasti, sen lämmön saattoi jo tuntea kirsulla. Rafe hyppelehti temppelin portaat alas keskelle lumihankea. Fergus jäi katsomaan nuorukaista portaiden päästä, katsahtaen pennun puoleen. Rafe palasi kaksikon luokse, loikittuaan hetken aikaa ja pysähtyi noiden eteen. Nuorukainen painoi eturuumiinsa alas maata vasten ja piti takamuksensa ylhäällä, heilutellen kutsuvasti häntäänsä. Rafe halusi leikkiä.

//On se kyl tollanen höntti söppänä :D //
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Helmi 2016, 09:05

Hetken siinä katseltiin toisiaan, kunnes alfa liikkui ja siirtyi pentua "suojaamasta" avaamaan ovia auki. Cole jäi istua katselemaan vanhemman touhuja ja myös nuorempaa pää alhaalla painettuna, kunnes Fergus haukahti ja pyysi kaksikkoa ulos. Rafe sinne ryntäsikin jo iloisena pennun vielä jäädessä katsomaan alfan päälle, joka pyysi pentua vain tulemaan. Pentu mietti muutaman sekunnin alas ja sujahti itsekin ulos pihalle jossa sää oli mitä mainion. Aurinko paistoi iloisesti ja oli hyvin lämmintä. Cole siristeli keltaisia silmiään auringon paisteessa ja antoi hetken silmiensä tottua kirkkauteen temppelin pimeyden jälkeen.
Sitten edessä olikin temppelin rappuset, joita pentu katseli hetken epäröiden, mutta lähti sitten yksi rappu kerrallaan kapuamaan alas, varoen jokaista askeltaan ja kun pentu oli lopulta päässyt alas syöksyi Rafe siihen paikalle.. Pentu katsoi toista hämmentyneen näköisenä kun vanhempi, mutta nuorempi kuin Fergus, laski etupäänsä maata vasten ja pyysi pentua leikkimään. Cole hetken arkaili, mutta haileutti sitten muutaman kerran häntäänsä ja yritti hypätä vanhemman niskaan, mutta tuo meni jo jossakin kun pentu jäi tyhjää katsomaan. Noin ketterä pentu ei vielä ollut.. Cole kuitenkin lähti pitkillä jaloillaan juoksemaan Rafen perässä ja yritti saada toista kiinni häntä heiluen. Välillä kuitenkin tarkistaen että Fergus oli paikalla.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Helmi 2016, 12:30

Pennun heilutellessa häntäänsä loikkasi Rafe inokkaasti takaisin pystyyn ja lähti viilettämään pihamaalle, pennun yrittäessä pysyä perässä. Fergus katseli kaiskon touhuja sivummalta, mutta kauaa ei tämä maltanut aloillaan pysyä. Uros haukahti leikkisästi rynnäten kaksikon perään.

Pentu oli juuri sopivasti kääntynyt vilkaisemaan alfan puoleen, joka nyt loikkasikin ketterästi pienempänsä yli ja pysähtyi tuon rinnalle. Lumi pöllysi suoraan Rafen päälle, joka nyt ravisteli turkkiaan, muttei näyttänyt sitä pahemmin välittävän, kun hyökkäsi uroksen kimppuun. Kaksikko pyörähti kuperkenkan jos toisenkin hangessa, ennen kuin Fergus juoksi takaisin pennun luokse. Tämä laskeutui enemmän pikkuisen tasolle ja tokkäsi tuota kylkeen leikisästi, yllyttäen ottamaan miehestä mittaa, tosin enemmän leikkimielessä.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Helmi 2016, 16:17

Pentu pysäytti juoksunsa kun yllättäen Fergus hyppäsikin pennun yli ja pysähtyi pienempänsä rinnalle. Cole napitti suurempaansa silmät levällään korvat pystyssä hieman hämmentyneenä mitä juuri oli tapahtunut, eikä oikeastaan ehtinyt selviämään siintä kun Rafe iskeytyi vasten alfaa. Kaksikko hyöri ja pyöri lumihangessa pennun katsoessa vieressä, eikä aikonut edes kahden täysikasvuisen sekaan mennä. Näytti liian rajulta pienen pennun mielestä. Eikä valkoturkin edes tarvinnut yrittää mennä kaksikon luokse kun alfa tuli takaisin laskeutuen nuorimman tasolle tökkäisten pikkuista kylkeen. Pentu hieman horjahti isomman tönimisestä, mutta pysyi pystyssä katsoen vanhemman suuntaan häntä pystyssä hieman heiluen.

Pari sekunttia meni ja sitten jo mentiin. Cole hyppäsi suurempaansa päin yrittäen muka purra tuota isoa naamasta, mutta kaatui vanhemman viereen napaten hampaillaan Ferguksen paksusta niska karvoituksesta kiinni. Pentu retuutti uroksen karvoja, ehkä vieden muutaman mukanaan, ja sitten juoksi jo kauemmas. Pentu laskeutui alas ja otti vauhtia syöksyen alfaa kohden yrittäen muka tuupata uroksen kumoon.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Helmi 2016, 16:40

Fergus antoi pennun retuuttaa häntä niskasta. Ei tuo hänen ihoaan saanut rikki pikku hampaillaan. Rafekin tuli nappaamaan alfaa hännästä. Nuoriso sitten osasi olla energisiä.
Pentu lähti juoksentelemaan edemmäs, kun Fergus jäi jahtaamaan Rafen irti hännästään. Nuorukainen päästi irti juosten pakoon. Valkoinen karvapallo palasi alfan luokse, mutta tuo oli täynnä sisua. Pikkuinen yritti pukkaista isomman uroksen kumoon, mutta eihän se onnistunut. Fergus katsoi pikkuisen yritystä huvittuneena ja ehkä pari sekuntia jäljessä kaatui itse pennun mieliksi kyljelleen hankeen, jääden makaamaan siihen esittäen kukistunutta.
Rafe jolkotteli kaksikon luokse, tuolla oli keppi suussaan ja tämä katseli pää kallellaan kaksikon puuhia.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Helmi 2016, 18:05

Pentu kallisti päätään kun alfa ei tuntunut olevan milläksikään pennun hyökkäyksestä, mutta uros päätti olla mieliksi ja kaatui alistuneena maahan selälleen. Pentu heilutteli häntäänsä iloisena ja pomppasi vanhemman kaulaan kiinni retuuttaen sitä heilutellen päätään puolelta toiselle. Tietenkään pienen karvapallon voimat tai hampaat eivät alkuunkaan riittäneet alfan vahingoittamiseen. Kunhan touhusi, kerta sai tehdä sitä monen vuoden jälkeen ilman rangaistuksen pelkoa.

Pian pentu kutenkin päästi irti Ferguksesta ja katsoi paikalle tullutta Rafea, jolla oli keppi suussaan. Cole kallisti hieman päätään ja vilkasi Ferguksen suuntaan.. käveli hieman pää alhaalla Rafen suuntaan ja pomppasi Rafen suussa olevan kepin kimppuun roikkuen vain vanhemman otteessa.. Silti Cole retuutti päätään ja yritti etutassuillaan saada tukea maasta että pääsisi vetoleikkiin mukaan. Ehkä Rafe antoi sen tahallisesti tapahtua kun pennun tassut kosettivat maata ja karvapallo kävi vetämään ja repimään hurjana keppiä vanhemman suusta. Välillä päästäen suustaan urinaa ja murinaa.
Aikansa pentu jaksoikin temmeltää vanhempien kanssa, kunnes siirtyi omasta toimesta sivummalle makaamaan lumihankeen ja läähätti siinä kovin tyytyväisenä kieli pitkällä.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Helmi 2016, 21:00

Rafe katsahti alas pentuun, tuon tullessa Ferguksen kimpusta napittamaan häntä. Nuorempi oli kuitenkin kepin perässä ja kurkottikin nappaamaan kepistä kiinni ja roikkui siinä päättäväisesti. Fergus nousi makuulleen, silmäillen pennun sisukkuutta, tuosta kyllä tulisi oiva soturi ja vielä parhaimman opettajan avustuksella, kunhan siitä vielä kasvaisi.
Rafekin oli pienemmälle mieliksi laskiessaan päätään, että pienet tassut ylsivät maahan ja saivat tukea alleen. Vimmatusti pentu yritti keppiä repiä, kun Rafe nyki pienesti takaisin, mutta pysytteli suurimman osan ajasta paikoillaan.

Pikku energia pesä näytti väsähtävän hiljalleen ja pisti hetkeksi lepäämään läähättäen. Rafe puolestaan sai pitää keppinsä, jota iloisesti nakkeli itsekseen. Fergus asettui pienokaisen vierelle istumaan.

//Pitäskö keksii vähän juonen pätkää tälle tai jotain aikahyppelyä tehä? :D //
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Helmi 2016, 22:51

Cole nosti päätään Ferguksen suuntaan, joka pennun viereen oli tullut istumaan. Pentu heilutti häntäänsä alfalle kellahtaen selälleen ja nappasi tassuillaan kiinni johtajan toisesta tassusta leikkisästi purren sitä... kerta muuhun ei puhtia riittänyt, mutta intoa oli sitäkin enemmän.

***

Kului pari kuukautta siintä kun Fergus oli löytänyt pennun pienessä häkistä, pelastanut ja tuonnut aran pennun kotiinsa ja piilopaikkaan. Valkoisella karvapallolla oli mennyt oma aikansa kun se oli tottunut uusiin ystäviinsä ja näiden ihmismuotoihin, mutta aika ja hyvä huolenpito olivat rohkaisseet pentua ainakin luottamaan tämän lauman jäseniin. Senkin lisäksi että pentu oli nimetty nimellä Cole ja jota pieni karvakasa kantoi ylpeänä mukanaan, tai no tunnisti nimensä ainakin omakseen.
Nyt tämä karvakasa nukkui lattialla.. se ei ollut juurikaan kasvanut viime kerrasta, mutta Cole kasvoi yhtä hitaasti kuin ihmiset, joten kasvuvauhti ei ollut hurjimmasta päästä. Hetken päästä Cole heräsi lattialta venytellen jäseniään ja haukotellen. Sen tehtyään pentu kirmasi liikkeeseen, meni keittiöön kurkaten oven raosta.. siellä ei ollut ketään. Cole jatkoi eteenpäin tallustellen Ferguksen huoneeseen, jossa alfa kuorsaa veti uniaan. Cole puolestaan tallusti sisälle ja loikkasi Ferguksen viereen sängylle alkaen nuolemaan vaaleanpunaisella kielellään alfan leuan alta. Pennulla oli nälkä ja jano! Juomista pentu olisi voinnut ehkä ottaa itsekin muuten, mutta oli liian lyhyt.. ja saalista ei nyt ollut. Pitäisi mennä metsälle!
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Helmi 2016, 23:38

Fergus lojui vuoteella, kuorsaten äänekkäästi, eikä kuullut kun pienet tassut tallustivat huoneeseen. Mies havahtui vasta sitten, kun jokin kostea ja lämmin lipaisi tätä leuan alta. "Mh... mhm... Cole..." Fergus tiesi jo unenpöpperössä pennun tulleen häntä herättelemään. Pikkuisesta oli tullut näiden kuukausien aikana hyvä osa laumaa ja ehkä jonkinlainen poika alfalle, jota tämä ei ääneen myöntänyt.
"Hei hei hei. Soturit eivät käyttäydy söpösti." Fergus totesi puolivitsaillen, noustessaan kyynärpäidensä varaan ja selättäen Colen vierelleen, rapsuttaen tuon vatsaa hymyillen. Rapsutukset annettuaan alfa nousi istumaan vuoteen reunalle, venytellen käsiään. "Onko sinun nälkä?" Alfa kysyi, raapen niskansa, vilkaisten nuoremman puoleen. "Jos on saat tyytyä kuivalihaan. Täytyy käydä metsällä." Mies totesi hymähtäen, kurkottaen vuoteen vierellä olevan jakkaran puoleen, jossa lojui vaattekasa.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Maalis 2016, 08:37

Pentu heilutti häntäänsä iloisesti kun Fergus osoitti heräämisen merkkejä ja laski päänsä sängyn päälle katsellen kuinka vanhempi nousi. Ohessa huomauttaen etteivät soturit käyttäytyneet söpösti, johon pentu urahti ehtimättä tekemään sen enempää kun löysi itsesä selällään alfan vieressä. Fergus rapsutti selällään repo rankana makaavaa pentua vatsasta ja Cole näytti siintä sen hetken kovasti nauttivan. Kun Fergus sitten lopetti rapsuttelun kääntyi pikkuinen oikein päin ja katsoi alfaa, joka kyseli jo oliko pikkuisella nälkä. Cole ei puheella osannut vastata, mutta haukahti innokkaasti häntä heiluen alfalle. Hypäten sitten alas sängyltä ja jäi istumaan sängyn viereen kun Fergus ehdotteli kuivalihaa. Sekin kelpaisi kerta nälkäinen vasta jotakin vaati, joten vasta lausetta ei pennun suusta tullut.

Fergus kävi kurkottelemaan vaatteitaan ja Cole oli innokkaasti apuna nostaen karvaisen takamuksensa kiviseltä lattialta, mennen hakemaan Ferguksen housut ja kiikutti ne hampaidensa välissä alfalle. Pennulla oli selvästi jo kiire syömään. Hetken pentu siinä malttoi jo auttaa alfaa, mutta lähti sitten jo viipottamaan muualle häntä vain vilahtaen enään oven raosta. Seuraava herätettävä olikin sitten Lorelai, jonka huoneeseen pentu hiippaili ja hyppäsi sängyn vierelle nuollen naisen naamaa että tämäkin heräisi, ja kun nainen oli herännyt jolkotteli pentu sitten Acen huoneeseen, jossa myös antoi aamu pusuja haltialle. Sitten lopuksi vielä Rafe, joka sai hieman rajumman herätyksen: pentu kiipesi sängyn päälle ja hyppäsi vanhempansa vatsan päälle nuollen muutaman kerran leikki kaveriaan kasvoihin ja kun tuokin oli herännyt.. jolkotteli pentu jo kovin tyytyväisenä keittiön suuntaan odottamaan että muutkin tulisivat.

// Aamuinen herätyskello Cole :3 //
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Maalis 2016, 10:04

"Hmh, mites me sinusta saadaan ihminen, ettei sinun tarvitse haukkua vastaukseksi?" Fergus kysyi, vaikka ei siihen vastausta saanutkaan. Oli edelleen mysteeri miksei pentu kykenyt tai halunnut muuttua ihmismäiseen hahmoonsa. Tuo oli kaikin puolin ihmissusi, tai sitten kenties jokin hämäsi häntä ja Cole olikin jotain muuta?
Pentu innokkaasti oli auttamassa alfaa tämän vaatteiden kanssa, johon mies hymähti ottaessaan housunsa vastaan, ryhtyen pukeutumaan.
Sillä välin Cole jo kiisi ulos huoneesta ja mies saattoi kuulla, kuinka pentu herätti Lorelain. "C-Cole!" Naisen ääni kajahti käytävää pitkin Ferguksen korviin, joka naurahti. Ace oli seuraava, joka oikein tyytyväisenä heräsi nuoremman herättelyyn. Haltia soi pennulle hymyn ja taputuksen päälaelle. Rafe ei päässyt kuitenkaan yhtä hellästi kuin muut, ehkä se johtui nuorukaisen iästä. Kaksikko kun kaikista innokkaiten leiki keskenään. Rafe joutui pitelemään vatsaansa, kun Cole oli sitä vasten hypähtänyt, mutta nauroi pennun nuollessa tämän kasvoja.

Fergus oli saanut vaatteensa päälleen ja asteli nyt käytävää pitkin kohti ruokasalia ja keittiötä. Mies haukotteli samalla kun löysi Colen jo odottamasta keittiöstä. Alfa hymyili nuoremmalle, astellen ruokakomeron ovelle, ryhtyen kaivamaan esiin paperikääröä. Kuivalihakin olisi tämän aamiaisen jälkeen loppu, heidän täytyisi metsästää vähintään yksi saalis per pää.
"Siinä." Fergus otti sopivan kourallisen suikaleina olevaa lihaa ja asetti sen lattialle Colen eteen. Loput lihasta kääreineen mies jätti keittiöntasolle, ryhtyen kauhomaan pennulle kupillista vettä. Se asetettiin myös lattialle lihan viereen.

//Söpö :D //
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Maalis 2016, 11:38

Cole hyppi innokkaasti alfaa vastaan kun mies tallusteli keittiöön ja pentu seurasi lattian tasolta Fergusta kun tipu kanaemoa. Hypäten vasten pöytää vasten, josta Fergus kaivoi kaapista kuivalihaa ja laski ne lattialle pennulle. Cole suorastaan ryntäsi kuivalihan kimppuun asettuen makaamaan ja syömään lihaa omaan kupuunsa minkä ehti. Korkeintaan vain vilkasi Ferguksen päälle tuo laskiessa vesikipon pennulle, joka söi suunsa tyhjäksi ja sitten siirtyi sammuttamaan janoaan.
Saatuaan syötyä ja juotua pentu kirmasi jo ulos keittiöstä katsomaan missä muut olivat, mutta kauas pennun ei tarvinnut mennä kun kolmikko tuli jo käytävällä vastaan. Pentu kävi jokaista tervehtimässä, mutta meni sitten takaisin keittiöön jossa Fergus oli. Pentu pyöri alfan jaloissa ja laski päänsä alas, sekä peppunsa ylös pyytäen urosta leikkimään kanssaan häntä heiluen. Mutta eihän alfalla ollut sellaiseen nyt aikaa, joten Cole siirtyi hieman sivummalle istumaan ja katsomaan mitä tapahtuisi.

// Pitäisi laittaa tonne varotukseksi söpöyshalvaus XD //
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vuoret

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron