Uusi perheen jäsen

Pohjoisessa sijaitsevat Kleth vuoret ovat kaukaa katsottuna komea näky. Ne kohoavat korkealle taivaisiin, eivät kuitenkaan niin korkealle mitä Mor vuoret. Lähemmäs päästessään saattaa huomata, että komea vuori on vaaroja täynnä. Toisin kuin Mor vuorilla, täällä on kuitenkin louhittu kallioon kunnollisia teitä ja koitettu tehdä matkamiesten tiestä mahdollisimman helppoa. Vuorelta ei löydy lohikäärmeitä pahemmin, mutta sen sijaan Klethin rinteitä asuttavat villieläimet. Niin pedot kuin vaarattomat vuohet.

Valvoja: Crimson

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Helmi 2016, 18:14

Fergus piti pentua silmällä, tuo vaikutti väsyneeltä siinä maatessaan. Kauaa ei kestänyt kun lähistöltä kuului askelia ja alfa käänsi katseensa lähestyvään hahmoon. Pentu osoitti oman mielipiteensä vierasta tulokasta kohtaan, joka ei kuitenkaan pennun haukunnasta välittänyt. Lorelai vain raahasi hirvenvasan ruumista mukanaan, tuijottaen kysyvänä valkoista karvapalloa, joka asettui Ferguksen jalkojen väliin suojaan.
Uros katsahti alas pentuun tuhahtaen hiljaa. Punatukki laski saaliinsa hankeen pysähdyttyään alfansa eteen, kallistaen päätänsä kysyvästi pennulle. Naaras ei yleensä pitänyt vieraista, mutta nähtävsti tuo oli lauhkeampi pentujen suhteen, noh olihan tuo naaras.
Lore tuli lähemmäs yrittäen nuuhkia pienempäänsä, jos tuo ujostelultaan sitä salli. Kysyvä katse suotiin vielä urokseen, jonka katseesta näki että pentu oli hänen seurassaan jäädäkseen. Ei hän uskonut, että karvapallolla oli paikaa minne mennä, häkissä kun oli elänyt.
Lorelai katsahti vielä kerran pentua, ennen kuin soi alfalleen kiehnäävän puskun kylkeen ja asteli takaisin saaliinsa viereen.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Helmi 2016, 20:01

Tuntemattoman naaras puolisen ihmissuden yrittäessä tulla nuuhkimaan pentua syöksähti karvapallo Ferguksen taakse vikisten kyyryyn painautuneena. Sieltä käsin valkoturkkinen pentu uskalsi katsella naarasta, joka oli vaihtanut katsetta alfan kanssa ja loi viimeisen katseen pentuun. Cole painoi korvansa luimuun ja painautui alemmas maata vasten, kun naaras kiehnäsi urosta vasten ja meni hirven vasan luokse. Pentukin tajusi vasta nyt tajusi saaliin ja nuuhki sitä kohden uskaltamatta liikkua Ferguksen takaa. Eikä pentu oikeasti tajunnut saalista ruuaksi kun oli tottunut ihmisten tekemiin ruokiin.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Helmi 2016, 21:02

Fergus kääntyi paikallaan pennun puoleen, joka oli mennyt piilottelemaan hänen taakseen. Heillä olisi vielä jonkin verran matkaa edessä, sekä maasto muuttuisi ylämäeksi, sitä pentu tuskin jaksaisi. Lore otti saaliinsa kurkusta kiinni ja oli valmis paluumatkaan. Fergus puolestaan nappasi valkeaa pentua jälleen niskasta ja kääntyi sitten naaraan puoleen nyökäten tuolle. Kaksikko lähti matkaan, uuden tulokkaan parissa.
Fergus pohti kykenikö pentu muuttamaan muotoaan ihmiseksi, tuo kun selvästi oli ihmissusi, mutta se mikä oli outoa, oli että tuo pysytteli susimuodossaan. Hän ei ollut nähnyt ennen näin nuorta ihmissutta, joka kykeni muuttumaan susimuotoonsa, ehkä tämä yksilö oli enemmän susi kuin ihminen?

Matka taittui rauhallista tahtia, he olisivat aiktaulun mukaan ennen auringon nousua kotona. Saalista oli kyllä vähemmät mitä oltiin suunniteltu, mutta ei pentua olisi voinut jättää ihmisten julmiin kynsiin. Tuuli humisi solassa, jota pitkin kaksikko kulki, jonka päästä lopulta avautui tuttu laakso raunioineen. Laakson läpi kuljettuaan kaksikko pysähtyi temppelirakennuksen eteen. Fergus laski pikkuisen alas ja asteli rautaovien eteen. Tämä nousi takajaloilleen ja veti etutassullaan oven auki, viittoen Lorelaita menemään sisään edeltä. Naaras nyökkäsi ja raahasi illallisen ovista sisään. Sisäpuolelta kuului kahden miehen tervehdys.
Alfa kääntyi pennun puoleen, hän ei tiennyt miten toinen tulevaan reagoisi, mutta oli se tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Uros asettui maahan istumaan ja painoi päätänsä alas, kun luusto ryhtyi rasahtelemaan uuteen uskoon. Susi irvisteli pienesti, kun turkki vetäytyi ja paljasti altaan parrakkaan miehen.
Henkäisten alfa jäi istumaan hankeen ja tapansa mukaan kaivoi savuketta esiin vyölaukustaan ennen kuin tärinä kävisi hittittömäksi. Samalla tämä silmäili pennun puoleen.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Helmi 2016, 21:58

Uros susi kääntyi ja otti jälleen pennun niskasta kiinni, kantaakseen pentua mukanaan. Valkoturkki ei pitsänyt vastaan vaan roikkui oikeastaan hyvin mielellään vanhemman hampaiden välissä jo. Kerta tuo ei nyt päättömästi juossut ympäriinsä pentu hampaissaan. Toisekseen pentu alkoi jo olemaan hyvin hyvin väsynyt, kun normaalisti nukkui yöt häkissä.

Matka sujui hyvin mukavasti alfa suden hampaissa aina solan läpi suureen laaksoon, josta kolmikko lähti kiipeämään ylös. Pentu puolestaan napitti maisemia silmät selällään ihmetellen maailman suuruutta pienessä mielessään. Kerta oli aina elännyt vain häkissä ja ehkä käynnyt hieman takapihalla pyörähtämässä ja siinä oli ollut pienen pennun maailman kuva. Pentu ei ollut osannut odottaa mitään tälläistä.
Lopulta hukat pääsivät suuren temppelirakennuksen eteen, jolloin alfa laski pennun maahan ja työnsi sitten raskaan näköisen rautaoven auki ja pyysi naaras puolista menemään edeltä sisään. Cole napitti hetken alfaa istuen siinä harmaaturkin edessä, mutta nousi kuitenkin ja juosta pomppi katsomaan laaksoa matalien portaiden päästä häntä pienesti heiluen. Seikkailun himo oli ainakin pennussa herännyt.
Cole kuitenkin käänsi valkoisia korviaan taaksepäin kuullessaan takaa ääntä ja kääntyi kohden maassa istuvaa harmaaturkkia, joka ei näyttänyt voivan hyvin. Cole kallisteli päätään ja luuli että Ferguksella oli jokin hätä, joten pentu käveli urosta lähemmäksi koskettaen kysyvänä alfan muuttuvaa kättä. Toisen ihmissuden luut rutisivat ja pennun silmien edessä tutuksi käynnyt susi oli muuttunut suuri kokoiseksi mieheksi. Pennun silmät laajenivat ja päästi suustaan jotakin ennenkuulomatonta kauhun vikinää ettei toista oltu kuultu. Pentu painautui häntä koipien välissä alemmas kuin pyyntääkseen... jostakin anteeksi ulisten ja "itkien" vikisten, täristen silkasta kauhusta jäätyneenä paikalleen kuin shokissa. Uskaltamatta liikkua milliäkään.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Helmi 2016, 22:18

Fergus huokaisi, kun pentu ryhtyi vikisemään pelosta. Toinen oli selvästi oppinut pelkäämään ihmisiä. "En tiedä ymmärrtkö minua, mutta en ole niin kuin he."Alfa totesi katsellessaan pelokasta pentua edessään, samalla kun poltteli savukettaan. "Ei hätää." Tämä vielä lisäsi. Mies ei yrittänyt koskea toista taikka mennyt tuon lähelle. Se ei auttaisi tilannetta lainkaan. He olivat jälleen alkupisteessä, pikkuisen täytyisi rohkaistua ja tulla itse lähemmäs.
Mies käänsi katseensa olkansa yli ovien suuntaan kuullessaan askelia. "Fergus Lore sanoi-" Se oli Ace, joka kurkisti raollaan olevan oven takaa pihalle, mutta alfa meni sihahtaamaan tuolle. Yksi ihmisen näköinen kaveri oli pennulle tarpeeksi tässä vaiheessa. "Tuo pala tuoretta lihaa." Fergus kuiskasi toverilleen, joka silmäili valkoisen pennun suuntaan. Haltia nyökkäsi poistuen ovensuulta takaisin sisään.

Mies puolestaan käänsi katseensa takaisin pentuun, silmäillen tuota hetken aikaa, ennen kuin nousi ylös hangesta kuullessaan Acen palaavan. Alfa otti lihanpalan vastaan ja sulki temppelin ovet toistaisesti. Fergus asteli takaisin pennun eteen ja kyykistyi. Tämä tarjosi veristä lihakimpaletta kämmenellään pennun puoleen.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Helmi 2016, 22:41

Pentu kohotti pienesti karvaista päätään kun alfa avasi suutaan ja sanoi ettei aikoisi tehdä mitään pahaa pennulle, tuo ei ollut kuin ne ihmiset jotka olivat pitäneet pentua vankina koko ikänsä. Cole olisi niin paljon halunnut uskoa tuota lausetta, mutta ne kaikki traumat ja kuritukset estivät pentua luottamasta. Alfa vielä lisäsi ettei pennulla olisi hätää liikkumatta minnekkään suuntaan, samalla kun vain savutteli rauhassa sätkäänsä. Cole hieman paikoillaan liikutti korviaan taaksepäin ja laski katseensa edessään olevaan lumiseen hankeen, mutta säpsähti pystyyn kun sisältä kuului puhetta ja otti muutaman askeleen taaemmas ovista että Ferguksesta katsoen oven suuntaan korvat aivan pytyssä, niskakarvat pystyssä silmät levällään aivan kauhusta säikähtäneenä. Kukaan ei kuitenkaan tullut ulos ovesta vaan ovi painautui uudestaan kiinni ja ilmeisesti sen takana ollut henkilö oli poistunut. Cole kuitenkin seisoi paikallaan tuijottaen ovia kuin odottaen niiden hyökkäävän kimppuunsa milloin tahansa.

Sitten pentu ja alfa uros vaihtoivat katseitaan hetkeksi aikaan, kun sitten mies muotoinen susikaveri nousi ylös ja sai pennun ottamaan puolittaisen askeleen taaemmas. Pentu haistoi ilmassa lihan tuoksun ja se tarkoitti aina ruokaa, vaikka se ihmisten keskuudessa oli aina kypsennettyä ja sekoitettu kastikkeiden ja muiden sekaan. Silti pentu tunnisti hajun. Cole kurotti paikallaan kirsuaan lähemmäksi lihaa ja myös lähemmäksi tullutta Fergusta, joka nyt tarjosi lihakimpaletta pennulle. Cole pyöri jälleen paikallaan taistellen itsensä kanssa.. pentua väsytti ja oli kieltämättä jo nälkäkin alkanut tulemaan kun oli koko yön ollut seikkailemassa. Lopulta Cole otti muutaman hassun askeleen alfaa kohden, pysähtyi katsoen Fergusta jos tuo liikkuisi ja sitten asteli hieman lähemmäksi vain yrittäen napata lihakimpaleen miehen kädestä että voisi mennä kauemmaksi syömään.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Helmi 2016, 02:22

Fergus odotti kärsivällisesti, että pentu tuli lähelle ja nappasi lihan palan hänen kädestään. Niin arka ja varovainen, mies huokaisi uudemman kerran. Alfa pyyhkäisi kättään housuihinsa, antaen pennun syödä lihan omassa rauhassa, sillä välin kun nousi ylös ja asteli takaisin oville. Mies avasi ne ja kurkisti sisään. Lorelai oli muuttanut myös muotoaan ja seisoskeli Acen ja Rafen surassa salin keskellä olevan pöydän ääressä. Saalis lepäsi pöydän vieressä. "Syömme aamiaisen tänään susien tapaan." Alfa totesi, kiinittäen kolmikon huomion itseensä. "Miksi?" Ace kysyi. "Pentu on arka, se ei selvästi pidä kaksijalkaisista. Hän juuri ja juuri sietää minut, neljä kaksijalkaista yhtä aikaa saattaa olla liikaa." Fergus selitti. "Mistä oikein löysit pennun?" Lorelai uteli nyt viimein. "Lähikylästä, kuulin hänen epämääräisen ulvontansa ja löysin vajasta, joku paskanaama kuritti häntä." Alfa kertoi. "Joten tassua toisen eteen." Tämä vielä hoputti, vetäen päänsä takaisin kylmään ilmaan.
Alfa veti sätkänsä loppuun harmitellen, että oli joutunut sen nyt tuhlaamaan. Mutta minkäs sille teki, ei pakokauhuista pentua voinut pakottaa keskelle kaksijalkaisia, joista tuolla selvästi oli traumoja.

Mies painautui kyyryyn, kun joutui tekemään muuttumisprosessin uudestaan. Uros venytteli rasahteleviä raajojaan, kunnes oli jälleen nelin tassuin hangessa. Tämä silmäili pennun puoleen, hän ei ollut varma luottiko tuo häneen enää yhtä paljon, mutta toivottavasti tämä edes rauhoittaisi oloa.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Helmi 2016, 11:02

Pentu oli napannut lihapalan hampaisiinsa ja jolkotteli salamana kauemmaksi ihmismuotoisesta alfasta, ja kun pentu oli päässyt tarpeeksi kauas oli karvapallo pysähtynyt ja käynnyt makaamaan liha kimpale tassujensa välissä. Pentu katsoi vielä aikuisen ihmismuotoisen ihmissuden suuntaan, mutta kerta tuo ei ollut tulossa lähemmäksi tai juuri nyt osoittanut kiinnostustaan pentua kohtaan alkoi Cole repimään lihaa irti pienestä kimpaleestaan. Se oli sitkeää ja outoa syötävää pennulle, joka oli tottunut ihmisten ruokiin. Siinä oleva veri tahrasi pennun suunpielet ja valkoisen turkin sieltä täältä punertavaksi. Silti pentu söi. Repi pieni pala kerrallaan palan ja toisekin irti, nieli ne alas kurkustaan.

Siinä syödessään pentu kiinnitti katseensa temppelin oville ja huomasi jälleen tutumman ja turvallisemmaksi laskemansa harmaaturkkisen silmäpuolisen ihmissuden ovella. Pentu heilautti hieman häntäänsä, mutta kääntyi vielä keskeneräisen lihansa kimppuun syöden siintä ne loputkin alas kurkustaan. Sitten pentu nousi ylös, venytellen jäseniään ja yllättäen kirmasi jonnekin ihan omia suuntiaan lähtien tutkimaan ympäristöön kirsu maassa ja "hyökkäsi" muka vaarallisen oksan kimppuun jäystäen sitä hampaillaan.. ja aina kun pentu päästi irti, pongahti oksa pystyyn, jonka pentu repi alas uristen tassujensa väliin ja järsi sen poikki asti. Pentu katsoi katkennutta ostaa hetken korvat pystyssä kun kävi heittelemään sitä pitkin ja poikin juosten itse perässä.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Helmi 2016, 13:23

Pentu päätti ruuan päätteksi hieman leikkiä, tuo kirmasi lähimmän oksan kimppuun. Fergus katseli toisen menoa hetken aikaa paikaltaan, kunnes lähti jolkottelemaan toisen suuntaan. Hänellä oli nä'lkä, eikä pentua voinut jättää tänne yksin telmimään. Uros asteli nuorempansa rinnalle ja jälleen oli pentu tämän hampaissa roikkumassa niskastaan. Alfa kääntyi tempeliä kohti, luikahtaen sisään ovistä, jotka oli jättänyt raolleen.
Sisällä odottava kolmikko olivat muuttaneet muotoaan ja katselivat nyt kaksikon puoleen. Fergus laski pienempänsä alas ja kävi vetämässä ovet kiinni. Mustavalko turkkinen Ace heilutti ystävällisenä häntää pennulle, tietäen olematta mennä lähemmäs. Rusketurkkinen Rafe kallisteli päätään puolelta toiselle, tuijotellessaan pikkuista Acen viereltä. Lorelai veti hirvenvasaa keskemmälle temmpelisalin lattiaa, jotta kaikilla olisi tilaa syödä. Fergus vilkaisi vielä kerran pennun puoleen, antaen tuolle rohkaisenvan katseen, ennen kuin asteli aterian luokse.
Alfa repi ensimmäisen lihapalan irti, jonka jälkeen muut kerääntyivät myös saaliin ympärille. Fergus katsahti nuorimman puoleen ja päästi pienen haukahduksen, kutsuen toista syömään, jos tuolla oli vielä nälkä.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Helmi 2016, 14:50

Pentu oli sen verran keskittynyt omiin touhuinsa että hätkähti kun suurempi oli yllättäen tullut vierelle. Valkoturkkinen pysäytti leikkinsä painautuen häntä koipien välissä alas maata vasten kun Fergus nappasi pentua niskasta kiinni ja lähti kiikuttamaan pentua sisälle temppeliin.

Temppelin sisällä odotti kolme muuta sutta, joita pentu katseli hieman hämmentyneen näköisenä kun alfa laski pennun maahan, joka kävi vain istumaan siihen häntä koipien välissä katsellen olkansa yli kuinka harmaaturkki meni temppelin oven laittamaan kiinni. Sitten pennun katse siirtyi kolmeen muuhun suteen, jotka tervehtivät kukin tavallaan.. tai no kaksi kolmesta. Harmaa turkkinen uros heilutteli häntäänsä tuttavallisesti pennulle ja sen vieressä oleva nuoremman näköinen hukka kallisteli vain päätään. Cole vain pällisteli ihmeissään kaksikkoa tietämättä oikein mitä tässä nyt tekisi, tai uskaltaisi tehdä. Tutumpi punaturkkinen naaras puolestaan raahasi hirven vasaa keskemmälle huonetta, että kaikilla olisi tilaa syödä.
Fergus taas käveli pennun ohitse ja soi nuoremmallensa rohkaisevan katseen, jolle pentu heilautti häntäänsä, mutta jäi aloillensa istumaan ja katsomaan kun alfa tassutteli saaliin luokse repien itselleen lihapalan irti. Sitten muut kävivät saaliin kimppuun. Cole katseli tapahtumaa päätään kallistellen ihmetellen toisten syömistä.
Fergus haukahti, kutsuen pentuakin syömään jos ruokaa vielä vatsaan mahtui. Toki mahtui, joten pentu nousi karvaiselta takamukseltaan ylös kiviseltä lattialta jolkotellen lähemmäksi, mutta jäi matkan päähän katsomaan kun muut repivät lihaa irti ja käveli sitten johonkin sopivaan koloon alas painautuneena häntä koipien välissä vilkuillen jokaisen suuntaan jos joku kävisikin päälle. Pentu yritti upottaa hampaitaan lihaan kiinni ja no sai hampaansa ihon läpi, repien siintä pienen pienen palan itselleen... joka oli lähinnä iso tuppu karvoja ja hieman vasan ihoa jossa oli pieni suikale lihaa. Cole silti käveli taaemmas saamisensa kanssa ja tiputti sen maahan nuuhkien sitä. Pentu yritti syödä sitä, mutta sai vain suuren tupon karvoja suuhunsa jotka pentu sylki pois.. ei erityisen nautittavaa. Pentu katseli muita harmistuneen näköisenä ettei saannut lihaa irti samalla tavalla kun muut.. Katse pysähtyi Fergukseen ja pentu nousi ylös tallustellen alfan luokse, käyden makaamaan hukan eteen ja alkoi jäystämään alfan repimää lihapalaa toisesta päästä. Ei ehkä järkevin ajatus, mutta ei pentu tiennyt sellaisesta kuin susien hiearkkia. Alfa söi aina ensin ja eniten, ja sitä rataa. Eikä alfan kuulunut jakaa ateriaansa muiden kanssa.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Helmi 2016, 15:54

Kaikki vilkuilivat uuden tulokkaan puoleen aterioidessaan. Pikkuinen oli arka tapaus ja eikä näyttänyt osaavan kunnolla repiä saaliin nahkaa pois tieltä ensin ennen kuin kävi lihaan käsiksi.
Fergus seurasi katseellaan pennun perään tuon asettuessa sivummalle mitättömän palasensa kanssa. Ei siitä ollut syötäväksi, joten pian tuo palasikin apajille. Alfa kohotti päätään pienemmän tullessa nakertamaan hänen repimäänsä koipipalaa. Uros ei murissut, vaan nousi ylös paikaltaan ja veti ateriansa kauemmaksi pennusta, mutta kävi takaisin ruhon kimppuun. Uros repi saaliin kyljestä sopivan palan ja kääntyi nuorimman puoleen. Lihapala lässähti verisenä kivilattialle pennun eteen ja Fergus saattoi asettua takaisin oman ruokansa kimppuun.
Jos toinen ei olisi ollut noin arka pikku pentu, olisi hän osoittanut mieltään ja murissut, mutta toinen ei selvästi tiennyt hierarkiasta mitään. Tuo mahtoi eläneen koko lyhyen elämänsä ihmisten kynsissä.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Helmi 2016, 16:46

Yllättäen lihaisia koipipala katosi pennun nenän edestä ja Cole nosti päätään katsoen hyvin hämmentyneen näköisenä alfa sutta, joka oli kääntynyt nyt saaliin puoleen ja repi siintä nyt kyljestä liha kimpaleen. Cole kallisti päätään ja katsoi silmät selällään kuinka Fergus tiputti repimänsä lihapalan suoraan pennun eteen. Hetken valkoturkki napitti jo omaan ateriansa ääreen palannutta alfaa, mutta kävi sitten kiitollisena ahmimaan lihaa suuhunsa. Jokaisen palan pentu ahmi kitaansa, vaikkei syöminen ollut nopeinta kerta liha oli sitkeää ja paistamatonta, joten sitä oli vaikeampi syödä. Etenkin jos ei ollut siihen tottunut.

Kun pentu oli saannut vatsansa täyteen nuoli karvapallo suupieliään ja nousi ylös talustellen sivummalle istumaan, ja siintä makaamaan kovalle kiviselle lattialle. Sieltä pentu katseli jonkin aikaa mitä muut touhusivat silmien alkaessa lumppaamaan ja nopeasti pentu oli täydessä unessa lattialle pää tassujen päällä. Oli sitä ollutkin tänään seikkailua tarpeeksi pienelle karvapallolle.

// Saat ottaa niin pitkän aika skipin kuin haluat, ku en usko että pikku Cole tosta ihan heti jaksaa heräillä :3 //
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Helmi 2016, 18:51

Joukko söi hirvenvasan lähes tulkoot kauttaaltaan, syötäviä sisäelimiä myöten. Pentukin oli saanut ahmituksi saamansa lihapalan ja nyt nukkui sivummalla kylmällä kivilattialla. Fergus päätti etteivät he muuttaisi muotoaan kaksijalkaisiksi ennen kuin pentu vaikuttaisi tottuneen heidän kaikkien läsnäoloon.
Yö oli ollut pitkä, kaikki muut paitsi Rafe päättivät mennä nukkumaan. Nuorukainen kun oli nukkunut sillävälin, kun Ace oli pitänyt tempelissä vahtia, kun taas Fergus ja Lore olivat olleet metsästämässä. Alfa kantoi pennun mukanaan huoneeseensa, antaen tuon nukkua tämän yön vuoteellaan siinä hänen vierellään.

Fergus nukkui sen kuutisen tuntia kunnes päätti herätä. Uros vilkaisi nukkuvaa pentua vuoteellaan, ennen kuin laskeutui itse alas lattialle. Hän ei voisi jättää pienokaista yksikseen, jotenkin koko tästä hommasta tuli isällinen olo. Hänen täytyisi saada pentu luottamaan muihin, jotta tuo voisi jäädä välillä muidenkin huostaan ja hän saisi hoitaa johtajan tehtäviään.
Uros istahti vuoteen vierelle ja laski päänsä vuoteen reunalle, jääden odottamaan jos pentu heiräisi.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Helmi 2016, 19:18

Cole nukkui todella sikeästi, se ei ollut herännyt vaikka alfa oli kantanut pennun omaan huoneeseensa viereensä nukkumaan vaan jatkoi kaikessa rauhassa uniaan alfa suden vierellä. Vielä silloinkin kun Fergus oli herännyt ja laskenut päänsä pennun vierelle. Pentu oikeastaan nukkui vielä muutamaa kymmentä minuuttia kauemmin kuin alfa ja herätessään pentu venytteli jäseniään, aukasi silmänsä ja no säpsähti edessään makaavaa suuren ihmissuden päätä. Pentu katseli hetken Fergusta ja sitten huonetta jossa oli.. se ei ollut enään pienessä häkissään. Se tuntui oudolta, mutta kyllä pentu muisti kuinka tämä isokaveri oli tullut hänet hakemaan ja kaiken muunkin tapahtuneen.
Pentu haukotteli, venytteli vielä jäseniään kun nousi ylös ravistellen turkkiaan ja jäi katsomaan vanhempaansa. Mitähän se tekisi? Cole toki muisti alfan ihmismuodon.. se toi ikäviä muistoja mieleen pennulle. Mutta nyt kun alfa oli susimuodossaan niin olo oli turvallisempi, ehkä siksi että karvapallo muisti vanhempansa. Ne olivat olleet susia, eivät ihmisiä... tai ainakaan pentu ei muistanut sellaista.

Pentu asteli lähemmäksi alfan suurta päätä häntä koipien välissä heiluen ja lipaisi hieman suuremman kuonoa, kuin sanoakseen "huomenta" vanhemmallensa. Sitten pentu vain kirjaimellisesti pomppasi päin Ferguksen naamaa koittaen takertua hampaillaan vanhemman korvista kiinni, mutta onnistui vain tiputtamaan itsensä pyllylleen lattialle. Tosin se ei näyttänyt haittaavan vaan katseli Fergusta alakantistaan kielipitkällään taas virtaa täynnä.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 28 Helmi 2016, 21:11

Ferguksen korvat nausivat pystyyn, kun pentu viimein liikahteli herätessään. Tuo venytteli ja näytti yllättyvän kun viimein avasi silmänsä. Alfa kohotti päänsä pois vuoteen reunalta, seuraten kuinka toinen nyt silmäili uutta ympäristöään. Hännästä päätellen tuo vielä arasteli, mutta yllättävän paljon tuolla oli rohkeutta hyökätessään urosta päin, joka säpsähti. Alfa veti päänsä kauemmas, jonka seurauksena pienempi oli lattialla takamuksellaan. Hupsu pallero pakko myöntää.
Fergus nousi ylös paikaltaan ja pukkasi kuonollaan pienempäänsa tuttavallisesti, lähtien sitten astelemaan huoneen oviaukolle. Uros teki nyökkäyksen oven suuntaan, kehoittaen pikkuista seuraamaan.
Käytävä oli tummaa vuoren kiveä, johon makuutilat kuin keittiökin oli louhittu. Rafe varmaankin oli ainoa hereillä oleva heidän lisäkseen, mutta nuorukainen oli vartiovuorossaan temppelisalissa. Fergus asteli ruokasalin poikki keittiöön, ison saavin luokse. Se oli puolillaan vettä. Uros otti saavin reunalla roikkuvan kauhan hampaisiinsa ja kauhaisi siihen vettä. Tämä oli vaikeampaa näin kuin ihmismuodossa, mutta minkä sille nyt mahtoi. Uros laski kauhan lattialle, yrittäen olla läikyttelemättä pahasti. Tämä otti pari lipausta vettä kielellään, ennen kuin käänsi katseensa pennun suuntaan, jos tuo oli häntä keittiöön asti seurannut. Tuolla varmasti oli jano.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vuoret

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron