Uusi perheen jäsen

Pohjoisessa sijaitsevat Kleth vuoret ovat kaukaa katsottuna komea näky. Ne kohoavat korkealle taivaisiin, eivät kuitenkaan niin korkealle mitä Mor vuoret. Lähemmäs päästessään saattaa huomata, että komea vuori on vaaroja täynnä. Toisin kuin Mor vuorilla, täällä on kuitenkin louhittu kallioon kunnollisia teitä ja koitettu tehdä matkamiesten tiestä mahdollisimman helppoa. Vuorelta ei löydy lohikäärmeitä pahemmin, mutta sen sijaan Klethin rinteitä asuttavat villieläimet. Niin pedot kuin vaarattomat vuohet.

Valvoja: Crimson

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 13 Maalis 2016, 20:40

Fergus, kuin myös Lorelai, katselivat kuinka innokkaasti Cole ahmi ruokaansa. Ei kuppi meinannut pysyä paikallaan, joka näytti pentua ärsyttävän ja pian olikin raaka liha pitkin Colen kuonoa ja vuodetta. Alfa päästi naurahdusta muistuttavan äännähdyksen, kumartuen syömään hieman lisää omasta annoksestaan.
Lore nosteli muutamaa lihapalaa lattialta takaisin Colelle syötäväksi ja juotti toipilaita vuorotellen. Ferguksella oli enemmän jano kuin nälkä. Pentu oli anfaa paljon nopeampi ja tulikin nyt kuikuilemaan isomman syömistä. Fergus vilkaisi pennun puoleen ja siitä takaisin ruokaansa. "Syö." Lore kehotti ruokaansa tuijottavaa alfaa, mutta tämä vain laski päänsä kulhon viereen, jonka sysäsi sivuun Colen puoleen.
Lore mutristi suutaan, nostaen vielä kätensä puuskaan. "Miten luulet paranevasi?" Nainen totesi moittivaan sävyyn. Kyllä alfa sen tiesi, mutta ruokahalu oli kipujen takia alhaalla. Hän söisi loput myöhemmin, ellei pentu päättäisi tehdä sitä hänen puolestaan.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 21 Maalis 2016, 20:13

Cole käänsi päätään Lorelain suuntaan, joka kehotti ruokaansa tapittavaa Fergusta syömään. Alfalla ei kuitenkaan ollut nälkä vaan uros laski päänsä alas ja sysäsi kulhon Colen suuntaan kuin tarjotakseen oman osuutensa nuoremmallensa. Cole napitti kulhoa kun aikuiset juttelivat keskenään, Lorelain edelleenkin yrittäessä saada Fergusta syömään, mutta alfa pysyi jääräpäisenä eikä halunnut koskea ruokaan. Cole nosti katseensa takaisin Fergukseen ja katsoi silmäpuolta hetken hiljaa, lipaisten alfaa ohi mennen poskelle kun klenkkasi muutamalla askeleella lähemmäksi urosta, asettui makaamaan alfan pään viereen ja nappasi Ferguksen kulhosta lihapalan. Cole ei kuitenkaan sitä itse alkanut syömään vaan työnsi sitä nyt Ferguksen suuntaan laskien sen ensin lähelle Ferguksen päätä... odottaen hetken alfan reagtiota, mutta kerta mitään ei tapahtunut nappasi pentu uudemman kerran lihapalan suuhunsa ja tällä kertaa yritti tunkea lihapalaa Ferguksen suuhun. Hyvä ettei tunkenut omaa päätään isompansa suuhun kokonaan.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Maalis 2016, 10:46

Fergus vilkaisi pennun puoleen, joka hänen viereensä asettui. Tuolle näytti hänenkin annoksensa maistuvan tai niin hän ainakin aluksi luuli. Cole laski lihapalan lähemmäs urosta, selvästi haluten myös että alfa söisi. Tämä kuitenkin tuhahti ja käänsi katseensa muualle ruuasta. Pikkuinen ei kuitenkaan aikonut luovuttaa vaan ryhtyi tyrkyttämään lihaa vanhemmalle.
Fergus säpsähti toisen yrityksiä ja joutui nostamaan päänsä ylös. "Hoo, hyvä idea Cole." Lorelai kehui ja päätti auttaa pentua tarttumalla Fergusta kuonosta ja leuosta, pahottaen tämän kidan auki. Alfa päästi käheän murahduksen ripuillen naisen otteessa, mutta tunsi samalla kuinka Cole survoi lihaa hänen suuhunsa. Lore välillä pakotti alfa pureskelemaan ja jatkoi väkisin syöttämistä Colen kanssa, kunnes alfankin kulho oli täysin tyhjä.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Huhti 2016, 21:40

Cole katsoi pää kinkaallaan ja häntä pienesti heiluen kuinka Fergus säikähtäneenä nosti päätään ylös kun nuorempi oli vain hyvän tahtoisuuttaan halunnut auttaa urosta syömään. Lorelai puolestaan otti pennun ideasta vaari ja avasi alfan kidan auki, jolloin Cole liha pala kerrallaan alkoi ruokkimaan alfaa niin kauan kunnes kuppi oli tyhjä.
Cole nuoleskeli vaaleanpunaisella kielellään alfan kupista niitä pikku muruja ja jäänteitä mitä oli jäännyt ruokinnasta, ja kun lopulta kuppi kiilsi kuin vasta tiskattu laski Cole karvaisen takamuksensa alfan viereen. Näyttäen jopa tyytyväiseltä itseensä. Eihän urosta olisi muuten saatu syömään muruakaan alas kurkustaan! Tosin ettei alfa aivan murheen murtama olisi kolauksestaan laski Cole päätään alemmas ja alkoi hyvän tahtoisesti varovasti nuolemaan uroksen ikäviä haavoja, jotka nyt olivat siteiden alla. Varovasti ja hellästi Cole nuoli alfan haavoja pitkään ja hartaasti, kunnes pentu lopetti ja laski kehonsa makaamaan uroksen viereen.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Huhti 2016, 09:24

Fergus ei näyttänyt tyytyväiseltä mitä Lorelai ja Cole olivat yhteisvoimin hänelle tehneet. Olo oli huono pakotetusta syömisestä, mutta kenties se oli loppujenlopuksi hyväksi ja ehkä hän ensikerralla söisi itse väkisin.
Nainen keräsi tyhjäksi syödyt kulhot ja katseli nyt kun Cole huolehti isommastaan.
"Teidän molempian pitäisi vielä levätä." Lorelai totesi, vieden kätensä rapsuttamaan penntua korvan takaa. Ei alfakaan jäänyt ilman, kun nainen silitti tuon päälakea ja kumartui antamaan vielä suukon.
Fergus päästi tuhahdusta muistuttavan äänen, asettuen paremmin makaamaan, Cole vierellään. Lorelai hymähti pikku toipilaille, ennen kuin kääntyi ja suuntasi ulos huoneesta, jättäen kuitenkin vesikulhon lähelle vuodetta, jotta siitä ylettäisi juomaan janon yllättäessä.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Huhti 2016, 14:18

Cole heilautti muutaman kerran häntäänsä kun Lorelai rapsutteli pentua korvan takaa ja käski kaksikkoa nyt lepäämään ja keräämään voimiaan takaisin. Fergus asettuikin jo paremmin makaamaan kun nainen poistui huoneesta. Cole jäi katsomaan Lorelain perään hetkeksi kun tuo oli poistunut, mutta kääntyi sitten Fergukseen päin ja asettui makaamaan vanhemman viereen pienenä valkoisena karvapallona.

***

Tapahtumista oli kulunut jo useampi viikko, kuukausi melkein. Cole oli parantunut haavoistaan hyvin ja oli jälleen oma pirteä itsensä vuode levon jälkeen, joka taas oli varmasti syy siihen että pentu oli tavallista aikaisemmin hereillä. Aurinko ei ollut vielä kunnolla noussut ja Cole ravasi ympäri salia, huoneita joissa muut ihmissudet nukkuivat. Aikusia Cole ei kuitenkana käynnyt herättämässä tavanomaisesti. Ei ollut vielä sen aika. Sen sijaan Cole meni temppelin suurelle ovelle, jossa pentu nuuhki oven rakosia alkaen pomppimaan takajalkojensa varassa ovea vasten. Cole oli nähnyt monta kertaa kuinka Fergus, tai joku muu laumalaisista, oli työntänyt oven auki. Se ei näyttänyt vaikelta, mutta oli sitä kerta Cole oli paljon paljon pienempi mitä muut ja ovi oli raskas pienelle pennulle. Cole sai tehdä minuutteja töitä ennenkuin raskas rautainen ovi lopulta suostui avautumaan sen verran että Cole mahtui ulos luikahtamaan.

Ulkona oli vielä hämärää, eikä aurinko ollut vielä noussut kunnolla horisontiin. Muutamia tähtiä oli vielä kirkastuvassa taivaassa ja jossakin pieni puolikas kuu taivaalla. Cole rynnisti pikku tassuillaan alas portaat ja no kävi pihalla tekemässä omat tarpeensa, eikä pennulla aluksi ollut edes ajatusta lähteä pidemmälle ja Cole olikin palaamassa takaisin sisälle.. kun pentu pysähtyi katsoen taakseen ja sitten sisälle.. Sitten Cole vain kääntyi ja lähti takaisin pihalle. Siellä Cole peuhasi aikansa omiaan leikkien yksinään, kunnes Cole lapsille ominaisen uteliaisuuden saattelemana oli johdattanut itsensä laaksosta ulos johtavalle polulle. Normaalisti Cole ei olisi edes miettinyt "pihalta" yksinään poistumista, mutta näiden kuukausien aikana pentu oli reipastunut paljon ja saannut rohkeutta itseensä. Lisäksi tie oli tuttu, mikä voisi mennä vikaan? Joten se oli vain yksi hännän vilahdus kun Cole oli kadonnut pihalta omille seikkailuille.
Tie jyrkkää tietä pitkin ei ollut Colelle mikään helpoin, mutta ei mahdoton, se oli vain aikaa vievää kun karvapallo oli saannut itsensä alas alkavaan metsään. Siellä Cole painatti metsän siimeksiin iloisena seikkailun haluisena tutkien jokaisen kannon, kiven ja mutkan mikä sattui yhtään tuntumaan uudelta pennun pieneen maailmaan. Siinä aikansa tutkittuaan Cole eksyi pienelle aukealle jossa oli muutama peura aterioimassa kevään tuomaa tuoreita heinän korsia. Cole ei pysähtynyt vaan rynnisti päätä pahkaa suoraan peurojen kimppuun, jotka huomasivat jo hölmön pennun kaukaa ja lähtivät karkuun valkoinen karvakuono perässään. Cole seurasi peuroja aikansa, kunnes pysähtyi häntä heiluen katsomaan peurojen perään, jotka katosivat metsään. Cole urahti nuuhkaisten maata ja päätti ottaa toisen suunnan. Tyhmiä leikki kavereita!

Cole saapui joelle, jossa pentu laskeutui juomaan ja joikin hetken kun nenään tarrautui ruuan tuoksu. Lihaa oli jossakin. Cole nosti päätään veden ääreltä ja lähti hajua kohden kirsunsa johdattamana. Maassa makasi kuollut jänis, jota pentu meni iloisena pomppien hakemaan. Olihan sitä jo nälkä tullutkin! Cole nappasi jäniksen suuhunsa tajuamatta sitä että jänis oli narulla sidottu kiinni maahan, joka laukaisi ansan. Se oli vain sekunnin murto-osa jos sitäkään kun ansa lanka kiertyi pennun kaulan ympärille kuristavalla otteella. Cole yritti repiä itseään irti päätään ravistellen, mutta köysi kaulassa vain kiristyi tiukemmalle. Cole pihisi, eikä meinannut saada henkeä yrittäen purra köyttä poikki.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Huhti 2016, 15:30

Hän oli luullut, että pikku pennulla oli järkeä päässään edes sen verran, että pysytteli tutulla aluellaan. Fergus jolkotti reipasta vauhtia ulos laaksosata, alas rinnettä, pitäen kuononsa lähellä maata pitääkseen Colen vainun kirsussaan. Mustaturkkinen Ace asteli uroksen rinnalla, tehden samaa.
Pentu ei ollut tullut herättämään häntä taikka ketään muuta laumalaista tänä aamuna. Mies oli herännyt omiaan ja tietenkin ihmetellyt missä karvapallo oli. Heti alfa ei ollut huolestunut vaan lähtenyt käymään tempelinsä tiloja läpi, herätellen muut ohimennen. Kukaan muukaan ei ollut pikkuista nähnyt, eikä tuota ollut löytynyt mistään sisätiloista. Avonainen salin ovi oli viimein paljastanut Colen lähteneen ulos. Ferguksen harmiksi pentua ei ollut näkynyt pihallakaan ja vaikka tuota yritti kutsua, ei vastausta kuulunut. Aurinko oli noussut taivaan rannan takaa, kun Fergus oli päättänyt lähteä Acen kanssa ulos laaksosta, kun taas Lorelai ja Rafe olivat jääneet vahtimaan tiluksia, sekä varmistamaan jos pentu palaisi omikseen kotiin.

Ferguksen saamat ruhjeet olivat parantuneet siihen pisteeseen, että alfa saattoi kivuttomasti liikkua, mutta ylirasitus saattaisi kipua vielä tuottaa. Ruhjeet olivat antaneet hänelle pari uutta arpea kokoelmaan.
Fergus haukahti ilmoittaen että Ace ottaisi varmuuden vuoksi toisen suunnan, sillä välin kun hän seuraisi selkeää vainua. Se saattaisi nopeuttaa pennun löytymistä, ties missä tuo oli pokkoillut ympärimetsää. Ace haukahti takaisin ja otti ripeämmän vauhdin alleen, kaartaen vaemmalle, kun alfa jatkoi matkaansa suoraan eteen.
Eikö viime kertainen ollut opettanut Colelle tarpeeksi, että metsä oli vaarallinen paikka olla yksin. Vaikka he olivat tappneet metsästäjä joukon pään, ei se tarkoittanut että muut joukon miehet lopettaisivat metsästämistä. He olivat laumana vahvimmillaan, joten ruoan metsästys ei ollut vaarallista, mutta yksin kulkeminen oli riskimpää ja vielä kun kyseessä oli pentu. Hän kyllä pitäisi huolen ja tekisi asian varsin selväksi sille pikku vintiöle, kun hän löytäisi tuon.

Aikansa Fergus sai kierrellä ja kaarella pennun vainun perässä, välillä tämä pysähtyi ulvomaan, jos saisi äänensä kantamaan Colen korviin, mutta vastausta ei kuulunut. Mitä huolestuneemmaksi alfa kävi, sitä äremmäksi olo tuntui muuttuvan. Uros pysähtyi jälleen ja kuunteli korvat hörössä ympäristöään, vainu tuntui olevan voimakkaimmillaan. Vaimea ääni sai alfan korvan kääntymään ja oli tarpeeksi pistämään tähän jälleen liikettä. Kauaa hänen ei enää tarvinnut metsikössä kulkea, kun kauempana näkyi aukion keskellä valkoinen piste. Lunta ei ollut enää maassa lainkaan, joten valkoisesta väristä ei ollut vaikea erehtyä.
Kaukaa saattoi jo nähdä, ettei kaikki ollut hyvin ja ansassahan Cole näytti olevan. Fergus hiljensi vauhtiaan päästyään aukean laidalle ja varmisti ympäristön, ettei missään lymynnyt muita ikäviä yllätyksiä. Alfa asteli pentua kohti, päästäen äreän tuhahduksen, ennenkuin kumartui Colen puoleen ja ujutti hampaansa silmukan ympärille, ryhtyen järsimään ansalankaa poikki.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Huhti 2016, 19:15

Jack, Cole

Cole yritti pihisten ulvoa laumaansa apuun, mutta se kuulosti vain rikkinäiseltä kumiankalta pihisten ja vinkuen ansassa, jossa pennun ei kauaa tarvinnut sätkiä. Tumma iso hahmo ilmestyi pennun vierelle, joka laskeutui pennun tasolle ja alkoi järsimään kaulassa olevaa narua poikki. Se oli Fergus. Alfan leuoilla kapea köysi katkesi helposti ja Cole oli vapaa kun köysi napsahti poikki. Cole tupsahti persuksillensa ravistaen päätään ja köhi ilmaa keuhkoihinsa. Sitten pentu nosti katseensa vanhempaan, jolloin pennun häntä alkoi heilumaan ja pentu nousi ylös pompaten isompaansa vasten nuollen tuon kirsua kiitoksena pelastamisesta.. mutta vanhempi ei vaikuttanut yhtä hyvän tuuliselta. Cole lopetti laskeutuen alas maahan katsoen kysyvänä Fergusta mikä oli.

Jack oli saannut työhönsä liittyvän määräyksen korkeammalta taholta, kerta asui näillä nurkilla näinä päivinä. Läheiseen kylä oli joutunut ihmissusien kanssa ongelmiin ja oli pyytänyt apua sen kanssa kerta hukista oli alkanut olemaan riesaa. Ne olivat tappaneet ihmisiä. Joukkoja ei kuitenkaan aiottu lähettää tyhjänpäiten tarkistamaan oliko susia nurkilla vaan Jack oli saannut tehtävän hoitaakseen.
Matkaan oli kulunut oma aikansa ja Jack oli saapunut jo edellisenä päivänä kylään, jutellut kyläläisten ja metsästäjien kanssa jotka vahvistivat mies tappiot, sekä hyökkäykset. Jack pysyi kuitenkin puolueettomalla kannalla, kunnes toisin todistettaisiin. Tänne ei lähetettäisi miehiä turhaan metsiä tutkimaan tyhjän perässä. Joten aamusta Jack oli lähtenyt liikkeelle hevosen kanssa mukanaan uskollinen miekkansa Haul, joka roikkui jälleen mukana. Jack näytti kuitenkin tympääntyneeltä koko reissuun.
"On ihme että edes löydän täältä jotakin!" Jack murahti tyytymättömänä tehtäväänsä. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta! Sudet olivat varmasti fiksuina siirtyneet muualle.
"Ehkä vien heille lanta kasan ja sanon että siinä sutenne." Jack vitaisili tyytymättömänä.

Matka kuitenkin jatkui syvemmälle metsään hevosen kanssa, kunnes Jack käski hevosen pysähtyä ja hyppäsi alas sen selästä riisuen vaatteitaan, sekä asevyönsä. Hevosen mies kävi laittamassa kiinni puuhun ja käveli kauemmaksi. Okei jos hukat eivät syliin juoksisi niin tulisivat sitten luokse itse! Jack muuttui nopeasti tutuksi ihmissudeksi, jolloin kauempana oleva hevonen säikähti ja alkoi tempomaan puussa hirnuen. Jack pyöräytti silmiään. Typerä elikko. Jack käveli hevosen luokse ja päätti päästää hevosen irti, joka laukkasi kohden kylää takaisin. Tämän yrityksen jälkeen he palaisivat takaisin kylään. Jack veti henkeä keuhkoihinsa ja päästi ilmoille kumean voimakkaan ulvonnan. Se oli kutsu, kutsu laumalle tulla tänne vaikkei Jack sitä ymmärtänytkään. Muutaman sekunnin Jack piti näytöstä yllä, kunnes lopetti ja hiljeni. Nyt sitten piti odottaa jos jotakin tapahtuisi.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Huhti 2016, 19:57

Fergus, Haul

Fergus ei näyttänyt niin tyytyväiseltä saatuaan Colen irti ansasta, hän oli kyllä huojentunut että pentu oli löytänyt. Hän ei ollut vaan tyytyväinen, että pikkuinen oli lähtenyt omille teilleen, pitäisikö hänen olla tästä edes kurillisempi. Alfa päästi murahtavan haukahduksen, kun toinen oli kiitellyt häntä. Uroksen ilme näytti moittivalta.
Alfan nuhtelu kuitenkin jäi lyhyeksi, kun kauempaa korviin kantautui vierasta ulvontaa. Se ei ollut Ace tai kukaan muukaan hänen laumastaan, mutta jonkinlainen susi kuitenkin. Tietenkin Fergus oli varuillaan vieraiden suhteen ja mikä tässä epäilyttävintä oli, että joku vieras tiesi ulvoa kutsuvasti. Mutta pakkohan alfan oli ottaa asiasta selvää, hän ei katsoisi hyvällä jos joku tuli hänen laumaansa ja reviiriään uhittelemaan. Mutta jos hyvin kävisi, saattoihan tarjolla olla uusi laumalaisen alku.
Fergus urahti Colelle, käskien pentua seuraamaan, mutta pysymään lähellä.

"Aaah, tuo eläimellinen ulinasi käy korviin." Aavemainen hahmo valitteli oudon kaikuvalla äänellään, hieroen samalla toista korvaansa, kuin sitä muka sattuisi. Haul oli tietenkin Jackin mukana, kun oli viimeiset fyysiset rippeensä käyttänyt muutama päivä sitten ja ihmissusien metsästys oli oiva mahdollisuus sieluille. "Eivätkö ne kyläläiset sanoneet laittaneensa ansoja, pitäisikö ne tarkistaa? Ansassa oleva susi on helppo vain seivsätää." Haul kommentoi toverinsa viereltä, samalla kun silmäili ympäristöään. "Mahtaakohan kyseessä olla ne kirppusäkit, joiden kanssa teit silloin tuttavuutta?" Aave pohdiskeli, puhuen ehkä taas liikaa, kun toinen yritti keskittyä kuuntelemiseen.

Fergus nuuhki ilmaa tarkasti, ulvonta oli lakannut jonkin aikaa sitten. Mahtoikohan Acekin olla matkalla tapaamaan tätä vierasta yksilöä? Jokin etäästi tuttu tuoksu tuntui käyvän kuonoon, siitä oli jonkinmoinen tovi kun hän sen viimeksi oli haistanut. Alfa pysähtyi, kauempana saattoi nähdä hohtavan hahmon, jonka vierellä seisoi isompi ja tummempi karvakasa, joka kärsi silmpuolisuudesta niin kuin hänkin. Fergus olisi virnistänyt jos olisi pystynyt.
Alfa kääntyi Colen puoleen, tarkistaen että tuo oli siinä hänen vieressään, ennen kuin uskalsi lähteä muuttamaan muotoaan. Hän oli onneksi sen verran kaukana, että luiden rutina ei kantautunut kuuleviin korviin. "Cole, sinä odotat tässsä, onko selvä?" Fergus ryhtyi puhumaan hiljaa pennulle, samalla kun kaiveli savuketta esille vyölaukustaan. "Ja auta armias jos et tottele minua. Käyn tervehtimässä vanhaa tuttua, sinä pysyt tässä ja et tee yhtään ääntä." Mies toisi tiukasti, saaden sätkänsä viimein syttymään ja ehkäisemään turhat tärinät.
Alfa vielä varmisti, että Cole varmasti pysyi pakkallaan, ennen kuin suoristautui tiheikön keskeltä ja veti savukkeensa sormiensa väliin. "Jack! Mitä sinä täällä alhaisen susikuninkaan tiluksilla teet?!" Fergus huudahti tervehdykseksi, levittäen käsiäänkin, kuin olisi törmännyt hyvään ystävään. Mies asteli kohti tuttavaansa leveä virne kasvoillaan, vieden sätkän takaisin huulilleen ja laski kätensä taskuihinsa.
Alfa kuitenkin pysähtyi hyvän välimatkan päähän, että enättäisi reagoida, jos toinen päättäisi hyökätä sen turhemmin rupattelematta.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Huhti 2016, 20:38

Cole höristi korviaan kuunnellen vieraan ulvontaa siinä missä Ferguskin, joka oli pentua käymässä nuhtelemaan karkaamisesta, mutta se jäi nyt lyhyeksi kun Fergus käski seuraamaan ja niin pentu teki. Seuraten pikku jaloillaan tiiviisti Ferguksen perässä.

"Kiitä onneasi ettei kuulu harrastukseeni." Jack totesi Haulin vitsailuihin kun oli lopettanut epämääräisen ulisemisensa. Jack kuunteli peto muodossaan ympärillä olevia ääniä yhden korvan kääntyillessä äänien suuntaan, vaikka katse oli Haulissa joka ehdotti metsästäjien jättämiä ansoja. Jack pyrskähti hieman. "Tavalliset ansat eivät niitä pidättele." Ja tuskin kyläläisillä oli resursseja rakentaa tehokkaampia ansoja, jotka pyäsyttäisivät ihmissudet joiden älykkyys oli ihmisen tasolla ja vain hopea tappaisi. Hopea oli kuitenkin kallista tavaraa.
"Mutta jos mitään ei ilmene niin toki, käydään katsomassa." Jack lisäsi kuitenkin. Voihan niissä olla jotakin muuta mielenkiintoista kiinni jäännyt, kuten muita epäonnisia kummajaisia. Muodonmuuttajia tai jotakin ja eläimetkin varmasti Haulille kelpasivat ensihätään.
"Yksi sadasta mahdollisuus." Jack tuhahti vielä Haulille, joka pohti että oliko kyseessä samat kirppusäkit kuin ne jotka olivat Jackia raadelleet aikaisemmin. Jack hiljeni ja keskittyi kuuntelemaan hiljaa pysytellen petona ettei ajaisi hukkia ihmismuodossaan tiehensä.

Cole oli surannut Fergusta uskollisesti niin kauan kunnes alfa oli pysähtynyt tarkkailemaan tilannetta. Cole ei tietenkään ymmärtänyt laisinkaan tilanteen vakavuutta kun Fergus päätti palata humaaniseen muotoonsa ja kääntyi Colea kohden. Cole napitti alfaa keltaisilla silmillään kun tuo selitti että hänen pitäisi odottaa tässä kiltisti paikallaan. Perään Fergus vielä topakammin uhkasi että jos Cole ei nyt tottelisi ei alfa olisi enään niin kiltti välttämättä. Cole luimisti korviaan taaksepäin ja kävi istumaan alas kun Fergus alkoi siirtymään vieraan luokse. Varmistaen että Cole pysyi aloillaan. Cole hieman nytkähti alfan perään, mutta jäi istumaan paikoillensa.
Jack säpsähti paikoillaan kun ilman halki kajahti iloinen ja turhankin tuttavallinen tervehdys, joka oli todella tutun henkilön suusta. Jack luimisti ainoata korvaansa katsoen nyt Fergusta, joka pusikosta oli esiin rämpinyt ja kyseli mitä mies täältä susien alueelta tahtoi.
"Tulin hakemaan muutaman hukan ja sen näköjään sainkin korkojen kera." Jack tuhahti petomuodossaan tarkoittaen tietenkin että oli suden ohessa löytänyt vanhan tuttavansa, joka oli silmän viennyt. Voi kun se kipu silmässä muistutti itseään!
"Paikalliset eivät tunnu pitävän teistä." Jack lisäsi vielä ja asteli Haulin luokse samalla kun muuttui luiden rutistessa takaisin humaaniseksi tarrautuen miekan kahvaan. "Pyysivät kuninkaan joukoilta apua." Jack puheli samalla kun pyöräytti Haulia kädessään, mutta jätti sen kuitenkin roikkumaan vierellensä.
"Sanoivat ihmissyöjä susiksi.. Olen todella kiitollinen etten alentunut liittymään laumaasi." Jack naurahti muistellen menneitä ja kuinka oli ollut hiuskarvan varassa melkein joutunut alistumaan tämän suden alaiseksi. Se olisi ollut hirveämpää kun joutua näiden repimäksi "petturina".
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Huhti 2016, 23:20

"Vai että hakemaan." Fergus kommentoi, poltellen sätkäänsä kuin tilanne ei olisi sen kummempi kuin ystävysten juttutuokio. "No mutta, kuka nyt pitäisikään? Kerro jotain uutta." Mies vielä lisäsi, Jackin huomauttaessa ettei lähi kyläläiset pitäneet hänen laumastaan. Nuo olivat joutuneet pyytämään apua kuninkaan joukoilta. "Vai ihan kuninkaan, no sehän on vasta kunnia... paitsi että taidan ottaa sen enemmän loukkauksena, he lähettivät vain sinut." Fergus tuhahti, kuin olisi syvästikin pettynyt.
Haul pysytteli hiljaa Jackin rinnalla, odottaen kärsivällisesti, että tuo veisi loppuun sen mikä viimeksi oli aloItettu.

"Olet jäänyt niin paljosta paitsi Jack, mutta et ihmissyönnistä. Sitä ei ole tullut tehtyä, korkeintaan vain kylmää tappamista, kun metsästäjät hyppivät nenille." Alfa selosti, puhallellen savua sieraimiensa kautta ulos. "Mutta niin, aiotko todella haastaa minut uudelleen vai tulitko vain pelottelemaan taikamiekkasi kanssa?" Fergus uteli, silmäillen vuorostaan Haulia miehen rinnalla.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Huhti 2016, 06:54

Jack kurtisti kulmiaan kun Fergus aloitti pilkkaamisen, eivät ne ensinmäiset sanat mitään olleet mutta siinä vaiheessa kun hukka puhui loukkauksesta, että hänet oli vain lähetetty. Se ei tuntunut kivalta. Aivan kuin Fergus ei pitäisi häntä viimeisimmän kohtauksen jälkeen laisinkaan arvossa.
"Olen vain tarkistamassa tarvitseeko heitä lähettää, mutta huomaan että siihen on tarve." Jack hymähti kiusaantuneella virneellä kuunnellen vakavoituneena sen lopunkin mitä sudella oli asiaa. Oli siis todellakin tappanut laumansa kanssa ihmisiä, mutta ei syönnyt.. sen osan kyläläiset olivat valehdelleet mahdollisesti, tai Fergus valehteli. Kuitenkin pelkkä tappaminen riitti hyvin syyksi lähettää tänne ihmissusiin erikoistunut partio hoitamaan muutaman hukan. Ferguksen haaste kysymykseen Jack naurahti pienesti näyttäen punnistevalta, vaikka se oli inhottava myöntää niin Fergus oli viimeisimmällä kerralla pelastanut hänen henkensä ja no velka oli vielä maksamatta.
"En, en tullut alunperin haastamaan sinua.." Jack myönsi hiljaa, joka oli täysin totta. Hän ei ollut odottanut sitä että törmäisi Fergukseen täällä korvessa todellakaan ja viimeisimmän matsin jälkeen.. Tästä tulisi pitkä ja Fergus voisi aina kutsua laumansa apuun. Jackilla ei ollut mitään, hän olisi altavastaaja. Jack katsoi vierellään olevaa Haulia hetken. Jack päästi hiljaisen huokauksen ja otti Haulin paremmin käteensä syöksyen kohden ihmissutta miekan kanssa. Suinpäin Jack ei aikonut juosta suden suuhun vaan kun oli päässyt tarpeeksi lähelle yritti Jack miehen sokealle puolelle ja viiltää käteen, tai etujalkaan jos tuo sudeksi olisi muuttunut. Jack ei pysähtynyt vaan yritti pysyä miehen lähellä pakottaakseen tuon liikkumaan ja perääntymään jokaisella miekan sivalluksella jonka teki ihmissutta kohden.

Cole oli hiljaa istunut pusikossa kun Fergus oli käskenyt kuunnellen korvat höröllä vierasta ja Ferguksen keskustelua. Kun yllättäen keskustelu muuttui taistelun ääniksi. Cole liikahti ja nousi seisomaan häntä pystyssä, sekä niskakarvat pystyssä uristen. Totellen ainakin toistaiseksi Ferguksen määräystä pysyä aloillaan.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Huhti 2016, 09:37

Fergus tuijotti Jackiä odottavasti, kyllä hän tiesi mitä odottaa ja pienikin ylimääräinen liike sai miehen ottamaan pari nopeaa askelta taakseen. Muutos kesti pari sekuntia, mutta hyvän välimatkan takia, ennätti hän varomaan miekan kanssa lähestyvää miestä.
Haul hävisi paikaltaan, kun Jack oli taarpeeksi kauas hänestä päässyt. Aave jäi miekaansa, odottamaan jos toinen hänen apuaa tarvitsisi. Hänkin oli varsin tietoinen ihmissuden laumasta.

Fergus joutui kääntämään päätänsä rutkasti, Jackin yrittäessä hyödyntää hänen sokeaa puoltaan. Alfa murahti joutuessaan perääntymään, ettei saisi terästä jalkaansa. Asetelma oli kääntynyt päinvastaiseksi alkuperäisestä. Fergus seisoi siinä missä Jack oli seissyt ja Jack siinä missä hän. Cole oli vielä piilossaan kauempana miehen seläntakana ja alfa todellakin toivoi, että pentu malttaisi ja pysyisi aloillaan. Tuo kun sattui olemaan hänen ainoa heikkoutensa tällä hetkellä ja Jack varmasti ei jättäisi moista mahdollisuutta käyttämättä.
Alfa ei kauaa pakallaan pysynyt, vaan päätti antaa miehelle samaisen maistiaisen sokeastapuolesta. Kynnet edellä kohti kylkeä. "Kylki!" Alfa sattoi kuulla miekan ärsyttävän äänen korvissaan, tietenkin tuolla oli ylimääräinen silmäpari.
Janni
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Huhti 2016, 12:28

Tietenkin, Fergus ehti väistämään iskun ja perääntymään taaemmas. Kaksikko seisoi nyt toistensa paikalla ja jos Jack olisi edes kerran vilkaissut taakseen silloin, olisi mies nähnyt sekunnin ajan valkoisen pään vilahtavan pusikossa. Jack oli kuitenkin liian keskittynyt Fergukseen, joka jo rynnisti päälle ja vuorostaan pyrki miehen sokealle puolelle. Jack ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia heikosta kohdastaan kun Haul korjasi puuttuvaa silmää. Hukka yritti raadella kylkeä jolloin Jack pyörähti tuntien kuinka ne pitkät kynnet hipoivat kylkiä suojaavaa terästä vasten ja sillä samalla liikkeellä Jack pyrki leikkaamaan pedon lihaa ennenkuin siirtyi kauemmas. Silloin Jack huomasi vilahdukselta valkoisen möykyn.
"Haul tarkista se." Jack vain tokaisi ja tarkoitti tietenkin että Haul pystyi aaveena nousemaan ylemmäs kuin hän nähdäkeen kunnolla piilotetun... otuksen? Jack itse kääntyi Fergusta kohden ja vain pyrki juoksemalla pedon taakse kauas leuoista ja vähän suikaloida hukan takapuolta.

Cole oli ja seisoi paikallaan lihasten nykiessä, mutta pentu pysyi yhä aloillaan, mutta uskaltautui nousemaan takajaloillenssa nähdäkseen jotakin juuri ja juuri.
suskari
 

Re: Uusi perheen jäsen

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Huhti 2016, 12:44

Haul ei aivan tiennyt mitä Jack tarkoitti, hänen täytyi tarkistaa jotain, mutta kenties hän sen varmasti näkisi kunhan kohoaisi tarpeeksi ylös. Aave kohosi miekasta toverinsa yläpuolelle, katsellen ympärilleen, nähden hyvän matkan päähän. Aaveen näkeminen sai Ferguksen haukahtamaan ärhäkästi, Jack sitä tuskin ymmärsi, mutta Colen korviin se kuulostaisi käskyltä pysyä matalana.

Se oli kuitenkin turhaa. "Pentu. Muutama metri vasemmallasi." Haul ilmoitti alas Jackille, joka oli edennyt härnäämään alfaa tämän takaosasta.
Hännän karvat kärsivät, kuin myös viilto takareiteen. Fergus ärähti vihaisesti, pyörähtäen paikallaan ollen kasvotusten Jackin kanssa, seisten tuon tiellä, jos tuo Colen perään yrittäisi mennä.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vuoret

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron