Rebecca oli saanut prinsessa Lilyltä iltapäivän vapaata ja kamarineito oli päättänyt käyttää sen hyödyksi. Hänen huoneensa linnassa oli vielä melko koruton ja tyhjä, jopa hieman luotaantyöntävä. Rebecca oli päättänyt lähteä kylän torille katsomaan josko sieltä löytyisi jotain kaunista koristetta huonetta piristämään. Linnasta ei ollut kovin pitkä matka, mutta Rebecca oli silti lainannut talleilta säyseän hevosen ja ratsastanut sillä torille. Torille tultuaan nainen oli laskeutunut satulasta ja talutti pientä hevosta perässään. Rebecca tutki myyjien pöytiä, mutta toistaiseksi hän oli ostanut vain omenan, jota nyt söi. Päivä oli mitä parhain kevätpäivä, aurinko paistoi eikä satanut. Vain koleahko tuuli laski ihmisten mielialaa, mutta talven voima oli selvästi väistymässä. Toisaalta Rebecca ei voinut olla miettimättä kuinka kaukaa tämäkin omena oli rahdattu. No viimeistään syksyllä pöydät notkuisivat herkkuja, jotka oli tuotettu tässä ihan lähellä. Torilla oli kaikenlaista tavaraa myynnissä, alkaen kanoista ja sioista päättyen vaatteisiin ja kattiloihin. Kauppiaat huusivat tuotteidensa hyviä puolia ja mollasivat kilpailijoita ja haju oli mitä odottaa saattaa, mutta Rebeccalle se edusti sitä oikeaa elämää. Elämää mihin hän ei ollut koskaan saanut olla osallisena, ja jota hän oli aina ihaillut vain kaukaa. Aatelisneidon elämä, olihan siinäkin omat hyvät puolensa, mutta niin oli almpisäätyisenkin elämässä.
/kökkö, mutta Daniella ja Allu tänne! //
Oikeaa maailmaa katsomassa || Daniella
Valvoja: Crimson
13 viestiä
• Sivu 1/1
Kirjoittaja Daniella » 04 Huhti 2010, 16:52
Aleksander
Tästä päivästä Alex piti. Ja syynä siihen oli se, että aurinko paistoi korkealla taivaalla, ei pilviä missään ja totta kai ei sadetta. Täydellinen kevätpäivä kerta kaikkiaan.
Alex veti syvään henkeä. Ilma oli ihanan raitis. Sitten hän katsoi taakseen, mihin se rakki oli taas jäänyt kuhnimaan. Hän vihelsi Shed, tänne! Sitten viereisestä puskasta pomppasi pienikokoinen susi, oikeastaan voisi sanoa koira, koska se käyttäytyi kuin koira. Sheridan oli innoissaan ja ravasi omistajansa luo. Hyvä tyttö Alex taputti sen päätä ja jatkoi matkaansa kylään. Muistakin sitten olla kiltisti, minulla on hihnasi mukana. Jos et tottele, laitan sut kiinni. Alex sanoi katsoen Sheridania, mutta se vain jolkotteli omistajansa vierellä onnellisesti ja innoissaan läähättäen.
Kaupunkiin päästyään Alex katseli kojuja. Kauppiaat kauppasivat vaikka mitä tavaraa ja ihmisiä oli melkein tungokseen asti. Alex oli tullut vain katselemaan mitä torilla oli tänään, mutta päätti kuitenkin ostaa Shedille possunkorvan, kun se ei ollut edes kallis. Shed piti possunkorvien nakertelemisesta. Alex maksoi kauppiaalle possunkorvasta ja laittoi sen kassiinsa, minkä hän oli ottanut mukaansa. Hänellä oli laukussaan kaikki, mitä tarvitsi pitääkseen esityksen ihmisille. Tänään olisi hyvä päivä kerätä hieman rahaakin, kun kerta oli ihmisiä.
Alex löysi hyvän paikan, missä voisi pitää esitystä. Sielläkin liikkui ihmisiä, mutta siellä oli tilaa. Alex laski kassinsa maahan ja otti sieltä vanhan ja aika kulahtaneen hatun. Siihen ihmiset saisivat laittaa rahaa palkkioksi. Alex vihelsi Shedille merkiksi. Sheridan alkoi paimentaa ihmisiä katsomaan esitystä ja kun ihmisiä oli tullut katsomaan, se palasi raihnaisen hatun luo istumaan ja pikkulasten siliteltäväksi. Ai että kun se tykkäsi kun sitä siliteltiin.
Alex otti paidan päältään varmuuden vuoksi, jos se vaikka syttyisi palamaan. Tuli on arvaamatonta.
Hän selitti ihmisille mitä oli tekemässä ja pyysi heitä tekemään vähän tilaa.
Sitten hän otti kaksi puista keppiä ja tulitikut. Hän sytytti kepit tuleen.
Alex näytti vielä ihmisille, että se oli oikeaa tulta. Sitten hän jonglöörasi palavilla kepeillä taitavasti.
Ihmisiä kerääntyi mielenkiinnosta lisää paikalle katsomaan.
Alex laski toisen kepin maahan ja kallisti päätään taakse ja siirsi toisen palavan kepin suunsa eteen. Hän lausui huomaamattomasti taikasanan ja puhalsi tulta. Tuli roihusi kauniisti, kuin ruusunnuppu, joka puhkesi kukkaan. Sitten hän laittoi toisenkin kepin maahan, suoristi selkänsä ja laittoi kätensä ikään kuin kipoksi, johon voisi laittaa vettä. Sitten hän napsautti sormiaan ja hänen käsissään oli tulta. Ihka oikeaa palavaa tulta. Hän erotti tulen kahdeksi ja heitteli niitä ympäriinsä.
Alex laittoi tulet takaisin yhteen ja pyysi ihmisiä astumaan pari askelta taaksepäin.
Hän puhalsi tulta ja teki ympyränmuotoista liikettä. Tuli roihusi korkealla upeasti. Se näytti palavalta lohikäärmeeltä, jonka suu ammotti auki ja hampaat kiilsivät terävinä suussa. Sitten Alex veti vielä viimeisen kerran henkeä ja puhalsi tulta vielä kerran. Tällä kertaa se näytti kauniin oranssi keltaiselta tulppaanilta. Se oli kaunis näky.
//Täältä tulee Dani, Allu ja Shedi pomppii perässä xD//
Tästä päivästä Alex piti. Ja syynä siihen oli se, että aurinko paistoi korkealla taivaalla, ei pilviä missään ja totta kai ei sadetta. Täydellinen kevätpäivä kerta kaikkiaan.
Alex veti syvään henkeä. Ilma oli ihanan raitis. Sitten hän katsoi taakseen, mihin se rakki oli taas jäänyt kuhnimaan. Hän vihelsi Shed, tänne! Sitten viereisestä puskasta pomppasi pienikokoinen susi, oikeastaan voisi sanoa koira, koska se käyttäytyi kuin koira. Sheridan oli innoissaan ja ravasi omistajansa luo. Hyvä tyttö Alex taputti sen päätä ja jatkoi matkaansa kylään. Muistakin sitten olla kiltisti, minulla on hihnasi mukana. Jos et tottele, laitan sut kiinni. Alex sanoi katsoen Sheridania, mutta se vain jolkotteli omistajansa vierellä onnellisesti ja innoissaan läähättäen.
Kaupunkiin päästyään Alex katseli kojuja. Kauppiaat kauppasivat vaikka mitä tavaraa ja ihmisiä oli melkein tungokseen asti. Alex oli tullut vain katselemaan mitä torilla oli tänään, mutta päätti kuitenkin ostaa Shedille possunkorvan, kun se ei ollut edes kallis. Shed piti possunkorvien nakertelemisesta. Alex maksoi kauppiaalle possunkorvasta ja laittoi sen kassiinsa, minkä hän oli ottanut mukaansa. Hänellä oli laukussaan kaikki, mitä tarvitsi pitääkseen esityksen ihmisille. Tänään olisi hyvä päivä kerätä hieman rahaakin, kun kerta oli ihmisiä.
Alex löysi hyvän paikan, missä voisi pitää esitystä. Sielläkin liikkui ihmisiä, mutta siellä oli tilaa. Alex laski kassinsa maahan ja otti sieltä vanhan ja aika kulahtaneen hatun. Siihen ihmiset saisivat laittaa rahaa palkkioksi. Alex vihelsi Shedille merkiksi. Sheridan alkoi paimentaa ihmisiä katsomaan esitystä ja kun ihmisiä oli tullut katsomaan, se palasi raihnaisen hatun luo istumaan ja pikkulasten siliteltäväksi. Ai että kun se tykkäsi kun sitä siliteltiin.
Alex otti paidan päältään varmuuden vuoksi, jos se vaikka syttyisi palamaan. Tuli on arvaamatonta.
Hän selitti ihmisille mitä oli tekemässä ja pyysi heitä tekemään vähän tilaa.
Sitten hän otti kaksi puista keppiä ja tulitikut. Hän sytytti kepit tuleen.
Alex näytti vielä ihmisille, että se oli oikeaa tulta. Sitten hän jonglöörasi palavilla kepeillä taitavasti.
Ihmisiä kerääntyi mielenkiinnosta lisää paikalle katsomaan.
Alex laski toisen kepin maahan ja kallisti päätään taakse ja siirsi toisen palavan kepin suunsa eteen. Hän lausui huomaamattomasti taikasanan ja puhalsi tulta. Tuli roihusi kauniisti, kuin ruusunnuppu, joka puhkesi kukkaan. Sitten hän laittoi toisenkin kepin maahan, suoristi selkänsä ja laittoi kätensä ikään kuin kipoksi, johon voisi laittaa vettä. Sitten hän napsautti sormiaan ja hänen käsissään oli tulta. Ihka oikeaa palavaa tulta. Hän erotti tulen kahdeksi ja heitteli niitä ympäriinsä.
Alex laittoi tulet takaisin yhteen ja pyysi ihmisiä astumaan pari askelta taaksepäin.
Hän puhalsi tulta ja teki ympyränmuotoista liikettä. Tuli roihusi korkealla upeasti. Se näytti palavalta lohikäärmeeltä, jonka suu ammotti auki ja hampaat kiilsivät terävinä suussa. Sitten Alex veti vielä viimeisen kerran henkeä ja puhalsi tulta vielä kerran. Tällä kertaa se näytti kauniin oranssi keltaiselta tulppaanilta. Se oli kaunis näky.
//Täältä tulee Dani, Allu ja Shedi pomppii perässä xD//
- Daniella
Kirjoittaja Anyki » 05 Huhti 2010, 22:07
Joka paikassa pyöriv pöly sai Rebeccan kurkun kutiamaan ja hameen helman likaantumaan. Hevonen käyskenteli riimunsa perässä kilttina, hörähteli silloin tällöin, muttei kyseenalaistanut Rebeccan valitsemaa suuntaa. Kojuja tutkiskellen ja hieman jo samankaltaiseen tarjontaan kyllästyen nainen lähes kompastui susimaiseen olentoon edessään. Ympärillään olevan hälinän vuoksi Rebeccan yllättynyt kiljahdus ei kauaksi kuulunut, ja hyvin kesyltä näyttävä koiraeläin paimenteli ihmisiä eteenpäin. Eri ikäisiä ihmisiä, lapset tunkien aikuisten jalkojen välistä eturiviin, kerääntyivät paidatta olevan miehen eteen. Rebecca liittyi joukon reunalle, jottei olisi häirinnyt ketään hevosellaan. Hänet tähän suuntaan ohjannut, kyllä se susi oli, susi istui nyt iloisesti läähättäen toistaiseksi tyhjän hatun vierellä. Lapset ujostelivat aluksi, mutta pian sen luona oli koko joukko tyttöjä ja poikia silittelemässä sitä.
Rebecca kuunteli korviaan uskomatta miehen kertomaa tämän piakkoin esitettävistä tempuista. Suu auki tätä ja nyt kepin päihin sytytettyjä tulia vuorotellen. Miten kukaan osasi käsitellä tulta noin taitavasti? Hänelle tuli oli aina edustanut hyödyllistä, mutta erittäin vaarallista ihmisen apuvälinettä. Tulta tuli pelätä ja kunnioittaa, jotta se ei tuhoaisi taloa. Ensimmäisenä hänelle tulee tulesta mieleen valkea uunin alla tai takassa, mutta että se taipui viihdykkeeksikin! Hän päätyi kuitenkin johtopäätökseen, että tällä miehellä oli pakko olla suhde tulen kanssa. Eihän mies voisi muuten edes yrittää temppuja, joista puhuminenkin sai jo hien nousemaan iholle. Rebeccan oli kyllä myönnettävä, ettei mies itsekään pahalta näyttänyt, varsinkaan paidatta.
Tulen muodostaessa ruusunnupun Rebecca huokailu ihastuksesta muun väkijoukon mukana, mutta tulisen lohikäärmen muotoutuessa Rebecca yltyi taputtamaan jo käsiään. Esityksen päätteksi mies muotoili tulesta palavan tulppaanin, jota erityisesti naisväki ihasteli kovaan ääneen. Rebecca tyytyi hymyilemään vuorotellen tulppaanille ja miehelle. Itselleen hän päivitteli ääneen miehen taitoja ja tämän luomien hahmojen kaunutta. Hän ei ollut ikinä nähnyt vastaavaa ja lumoutui täysin. Olihan linnassakin jonglöörejä ja narreja, mutta vastaavaan hän ei ollut törmännyt. Esityksen päätyttyä ihmiset heittivät rahojaan risaiseen hattuun ja Rebeccakin oli jo kaivelemassa vyöltään rahapussukkaansa, kunnes huomasi ettei sitä ollut enää. Hieman hätäntyneenä nainen taputteli taskusa ja tutki muut pussinsa ja kassinsa läpi, mutta vyöllä roikkunut nahkainen rahapussi oli nyt kadonnut, todennäköisesti varastettu. Huonoa tuuriaan harmitellen, hovineitona hän ei kiroillut, vaikka tämä olisi ollut varmasti hyväksyttävä tilanne, Rebecca jäi seisomaan paikoilleen, varmastikin hieman orvon näköisenä. Enkä edes ehtinyt ostaa vielä mitään! Rebecca harmitteli kadonnutta viikon palkkaansa. Hevonen hänen takanaan hörähti ja Rebecca kääntyi sitä kohti, taputtaen tammaa kaulaan.
"Ei sitten ylimääräistä kannettavaa sinulle tänään", nainen sanoi hieman happamena, "Onnenpekka." Onneksi hänellä oli katto päänsä äällä ja ruokaakin, joten rahojen katoaminen ei ollut maailmanloppu, vaikka tyhjää huonetta koristamaan olisi ollut kiva jotain saada.
Rebecca kuunteli korviaan uskomatta miehen kertomaa tämän piakkoin esitettävistä tempuista. Suu auki tätä ja nyt kepin päihin sytytettyjä tulia vuorotellen. Miten kukaan osasi käsitellä tulta noin taitavasti? Hänelle tuli oli aina edustanut hyödyllistä, mutta erittäin vaarallista ihmisen apuvälinettä. Tulta tuli pelätä ja kunnioittaa, jotta se ei tuhoaisi taloa. Ensimmäisenä hänelle tulee tulesta mieleen valkea uunin alla tai takassa, mutta että se taipui viihdykkeeksikin! Hän päätyi kuitenkin johtopäätökseen, että tällä miehellä oli pakko olla suhde tulen kanssa. Eihän mies voisi muuten edes yrittää temppuja, joista puhuminenkin sai jo hien nousemaan iholle. Rebeccan oli kyllä myönnettävä, ettei mies itsekään pahalta näyttänyt, varsinkaan paidatta.
Tulen muodostaessa ruusunnupun Rebecca huokailu ihastuksesta muun väkijoukon mukana, mutta tulisen lohikäärmen muotoutuessa Rebecca yltyi taputtamaan jo käsiään. Esityksen päätteksi mies muotoili tulesta palavan tulppaanin, jota erityisesti naisväki ihasteli kovaan ääneen. Rebecca tyytyi hymyilemään vuorotellen tulppaanille ja miehelle. Itselleen hän päivitteli ääneen miehen taitoja ja tämän luomien hahmojen kaunutta. Hän ei ollut ikinä nähnyt vastaavaa ja lumoutui täysin. Olihan linnassakin jonglöörejä ja narreja, mutta vastaavaan hän ei ollut törmännyt. Esityksen päätyttyä ihmiset heittivät rahojaan risaiseen hattuun ja Rebeccakin oli jo kaivelemassa vyöltään rahapussukkaansa, kunnes huomasi ettei sitä ollut enää. Hieman hätäntyneenä nainen taputteli taskusa ja tutki muut pussinsa ja kassinsa läpi, mutta vyöllä roikkunut nahkainen rahapussi oli nyt kadonnut, todennäköisesti varastettu. Huonoa tuuriaan harmitellen, hovineitona hän ei kiroillut, vaikka tämä olisi ollut varmasti hyväksyttävä tilanne, Rebecca jäi seisomaan paikoilleen, varmastikin hieman orvon näköisenä. Enkä edes ehtinyt ostaa vielä mitään! Rebecca harmitteli kadonnutta viikon palkkaansa. Hevonen hänen takanaan hörähti ja Rebecca kääntyi sitä kohti, taputtaen tammaa kaulaan.
"Ei sitten ylimääräistä kannettavaa sinulle tänään", nainen sanoi hieman happamena, "Onnenpekka." Onneksi hänellä oli katto päänsä äällä ja ruokaakin, joten rahojen katoaminen ei ollut maailmanloppu, vaikka tyhjää huonetta koristamaan olisi ollut kiva jotain saada.
- Anyki
Kirjoittaja Daniella » 07 Huhti 2010, 21:31
Aleksander
Esityksen jälkeen Alex kumarsi kaikille kiitokseksi ja rupesi keräämään tavaroitaan.
Ihmiset lähtivät pikkuhiljaa paikanpäältä vieläkin ihastellen esitystä.
Kun Alex sai kassinsa pakattua hän pisti paidan takaisin päälleen ja kassin olalleen. Sitten hän vislasi Shedin luokseen mukanaan vanha hatun rämä, joka oli toiminut hetken aikaa säästöpossuna. Alex laski ansaitsemiaan rahoja ja Shed istui vieressä kallistellen päätään puolelta toiselle. Tänään taisikin olla onnea. Turha varmaan edes kysyä haluatko toisen possunkorvan Hän sanoi Sheridanille hymyssä suin. Susi haukahti onnessaan pari kertaa vastaukseksi ja pomppi omistajaansa vasten. Alex nauroi ja silitti koiramaista suttaan.
He olivat juuri lähdössä, kun Alex näki harmistuneen näköisen naisen hevosensa kanssa. Hän näytti etsivän jotain. Alex lähetti Shedin neidin luokse. Ei se koirasusi tyhmä ollut, ehei. Viisashan tuo oli ja se oli myös koulutettu olemaan nätisti ja sisäsiisti ja kaikenlaisia temppujakin se osasi.
Shed keplotteli naisen eteen, istui ja antoi tassua korvat höröllä. Oli se suloinen näky.
Vähän ajan kuluttua Alexkin saapasteli paikalle. Anteeksi neiti, onko jokin hukassa? Hän kysyi kohteliaasti tytöltä ja pahoittelen jos koirani häiritsi teitä. Se osaa olla joskus vallaton.
Sherian vain istui läähättäen ja katsoi välillä Alexia ja välillä naista. Se varmaankin ajatteli, että milloin saa sen omistajansa lupaaman possunkorvan. Sitten Alex kumartui ja antoi Shedille kolikon, jonka hän oli ottanut kukkarostaan aikaisemmin. Hän silitti koirasuden päätä kuin hämäykseksi, että olisi muka antanut herkkupalan sille. Hyvä tyttö Shed.. sitten hän kuiskasi vielä perään Etsi kukka Sitten hän nousi takaisin seisomaan. Oletan, että tämä on teidän.. Alex ojensi taskustaan rahapussin ja ojensi sen naiselle. Löysin sen maasta, tuosta vähän matkaa tuonnepäin hän näytti mistä oli sen pussukan löytänyt.
Sillä välin Sheridan jolkotteli eteenpäin kojujen keskellä kolikko suussaan. Se etsi jotain mistä saisi kukkia. Lopulta se löysikin kojun, mistä sai kauniita kukkia. Shed nousi takajaloilleen pöytää vasten missä kukkia oli. Kauppias näytti hakevan varmaan toista vesikippoa kukille alakaapista, joten Shed haukahti kerran saadakseen kauppiaan huomion. Mies pelästyi niin, että löi kaapin oveen päänsä. Sitten hän nousi seisomaan ja kääntyi haroen päätään, jota kolotti hiukan.
Shed tiputti kolikon pöydälle ja työnsi sitä kuonollaan kauppiasta kohti.
Kauppias oli kuin halolla päähän lyöty. Koira tuli ostamaan kukkia. Jo oli aikoihin eletty.
Katsos vain.. Kauppias naurahti. Sitten hän alkoi näyttää mitä kukkasia siellä oli myynnissä.
Lopulta he päätyivät ruusuun. Kauppias antoi Ruusun Sheridanille ja otti kolikon pöydältä.
Shed ravasi varovasti takaisin isäntänsä luo kukka suussaan ja istui hänen vierelleen.
Alex rapsutti susikoiraa korvantakaa ja otti ruusun sen suusta. Kiitoksia.. Sitten hän ojensi ruusun naiselle ja kumarsi hieman. Mademoiselle.. Hän sanoi ja suoristi taas selkänsä katsoen tyttöä silmiin.
//Onkohan tuo edes mahdollista, että koira ostaa kukkasen xD//
Esityksen jälkeen Alex kumarsi kaikille kiitokseksi ja rupesi keräämään tavaroitaan.
Ihmiset lähtivät pikkuhiljaa paikanpäältä vieläkin ihastellen esitystä.
Kun Alex sai kassinsa pakattua hän pisti paidan takaisin päälleen ja kassin olalleen. Sitten hän vislasi Shedin luokseen mukanaan vanha hatun rämä, joka oli toiminut hetken aikaa säästöpossuna. Alex laski ansaitsemiaan rahoja ja Shed istui vieressä kallistellen päätään puolelta toiselle. Tänään taisikin olla onnea. Turha varmaan edes kysyä haluatko toisen possunkorvan Hän sanoi Sheridanille hymyssä suin. Susi haukahti onnessaan pari kertaa vastaukseksi ja pomppi omistajaansa vasten. Alex nauroi ja silitti koiramaista suttaan.
He olivat juuri lähdössä, kun Alex näki harmistuneen näköisen naisen hevosensa kanssa. Hän näytti etsivän jotain. Alex lähetti Shedin neidin luokse. Ei se koirasusi tyhmä ollut, ehei. Viisashan tuo oli ja se oli myös koulutettu olemaan nätisti ja sisäsiisti ja kaikenlaisia temppujakin se osasi.
Shed keplotteli naisen eteen, istui ja antoi tassua korvat höröllä. Oli se suloinen näky.
Vähän ajan kuluttua Alexkin saapasteli paikalle. Anteeksi neiti, onko jokin hukassa? Hän kysyi kohteliaasti tytöltä ja pahoittelen jos koirani häiritsi teitä. Se osaa olla joskus vallaton.
Sherian vain istui läähättäen ja katsoi välillä Alexia ja välillä naista. Se varmaankin ajatteli, että milloin saa sen omistajansa lupaaman possunkorvan. Sitten Alex kumartui ja antoi Shedille kolikon, jonka hän oli ottanut kukkarostaan aikaisemmin. Hän silitti koirasuden päätä kuin hämäykseksi, että olisi muka antanut herkkupalan sille. Hyvä tyttö Shed.. sitten hän kuiskasi vielä perään Etsi kukka Sitten hän nousi takaisin seisomaan. Oletan, että tämä on teidän.. Alex ojensi taskustaan rahapussin ja ojensi sen naiselle. Löysin sen maasta, tuosta vähän matkaa tuonnepäin hän näytti mistä oli sen pussukan löytänyt.
Sillä välin Sheridan jolkotteli eteenpäin kojujen keskellä kolikko suussaan. Se etsi jotain mistä saisi kukkia. Lopulta se löysikin kojun, mistä sai kauniita kukkia. Shed nousi takajaloilleen pöytää vasten missä kukkia oli. Kauppias näytti hakevan varmaan toista vesikippoa kukille alakaapista, joten Shed haukahti kerran saadakseen kauppiaan huomion. Mies pelästyi niin, että löi kaapin oveen päänsä. Sitten hän nousi seisomaan ja kääntyi haroen päätään, jota kolotti hiukan.
Shed tiputti kolikon pöydälle ja työnsi sitä kuonollaan kauppiasta kohti.
Kauppias oli kuin halolla päähän lyöty. Koira tuli ostamaan kukkia. Jo oli aikoihin eletty.
Katsos vain.. Kauppias naurahti. Sitten hän alkoi näyttää mitä kukkasia siellä oli myynnissä.
Lopulta he päätyivät ruusuun. Kauppias antoi Ruusun Sheridanille ja otti kolikon pöydältä.
Shed ravasi varovasti takaisin isäntänsä luo kukka suussaan ja istui hänen vierelleen.
Alex rapsutti susikoiraa korvantakaa ja otti ruusun sen suusta. Kiitoksia.. Sitten hän ojensi ruusun naiselle ja kumarsi hieman. Mademoiselle.. Hän sanoi ja suoristi taas selkänsä katsoen tyttöä silmiin.
//Onkohan tuo edes mahdollista, että koira ostaa kukkasen xD//
- Daniella
Kirjoittaja Anyki » 09 Huhti 2010, 15:56
// jos ei ehkä täällä päin, mutta cryptissä varmasti! : D//
Epätoivo oli jo valtaamassa Rebeccan mieltä ja hän hieroi otsaansa ärsyyntyneenä. Miksi näin kävi aina juuri hänelle? Naisen täytyi tosin myöntää, että aika ajoin hän oli melko sinisilmäinen. Mennä nyt torille, kaikkien näiden ihmisten sekaan, rahapussukka vain roikkumassa vyötäröllä! Mitä hän olikaan ajatellut? Rebecca puuskahti, mutta pieni hymy nousi tämän huulille kun tulitaiturin koirasusi tuli hänen luokseen. Tassua ojentaen ja suloiselta näyttäen Rebecca naurahti tälle ja kyykistyi. Hän ei kuitenkaan tohtinut siihen koskea, vaikka tämä näytti siltä kuin olisi silityksistä pitänyt.
Pian mies seurasi koiraansa ja naisen mieltä parantaen kysyi oliko kaikki tallella. Ystävällisyys ja tuntemattomista välittäminen tuntui välillä olevan katoava luonnonvara ja Rebecca nousi nopeasti takaisin seisomaan. Hän nosti katseensa mieheen ja pisti vasta nyt merkille tämän kasvoja viiltävät arvet. Hyvin kasvatettuna hän ei kuitenkaan jäänyt tuijottamaan vaan vastasi alakuloisena:
"Kyllä on. Rahapussukkani. Se roikkui tässä", nainen osoitti vyötäröään, "mutta upean esityksenne jälkeen en enää löytänyt sitä. Muuten hatussannekin olisi varmasti pari kolikkoa lisää. Aah. Ei, ei. Ei missään nimessä koiranne ei häirinnyt minua." Rebecca väläytti leveän hymyn ja katsoi miehen jaloissa istuvaa koiraa. Mies antoi koiralle ilmeisesti jonkin herkkupalan ja koira jolkotteli tyytyväisen oloisena poispäin.
Mies veti taskustaan tutunoloisen rahapussukan ja ojensi sitä Rebeccalle. Naisen olo parani kertaheitolla ja hymy leveni.
"Rahani!" hän huudahti iloisena ottaessaan pussukan vastaan. Painavahkoa pussukaa käsissään pyöritellen Rebecca kiitteli vuolaasti miestä. Mies kertoi löytäneensä sen maasta, eikä Rebecca voinut olla avaamatta pussukkaansa ja tarjoamalla miehelle muutamaa kolikkoa sieltä.
"Ottakaa nämä, se on vähintä mitä voin tehdä, löysittehän sentään rahani", Rebecca sanoi ja ojensi muutamaan ateriaan riittävää summaa miehelle. Tarjoustaan nainen ryyditti hieman ujolla ja varautuneella hymyllä. Takaisin ravaava koira kiinnitti kuitenkin naisen huomion ja tämän suu loksahti auki huomatessaan ruusun sen suussa. Mistä se oli kukan saanut pihistettyä? Mies otti ruusun koiran suusta ojentaen sen naiselle ja kumartaen samalla, jolloin Rebeccan suusta pääsi ihastunut huokaus.
"Kiitos kovasti, monsieur. Kaunis ruusu. ", Rebecca sanoi kasvot punastuneina. Hän puri huuliaan, muttei voinut hillitä kasvoilleen pyrkivää hymyä. Ruusun hän puristi mekkoaan vasten ja vapaalla kädellään hän hipelöi kaulassaan roikkuvaa ketjua.
Epätoivo oli jo valtaamassa Rebeccan mieltä ja hän hieroi otsaansa ärsyyntyneenä. Miksi näin kävi aina juuri hänelle? Naisen täytyi tosin myöntää, että aika ajoin hän oli melko sinisilmäinen. Mennä nyt torille, kaikkien näiden ihmisten sekaan, rahapussukka vain roikkumassa vyötäröllä! Mitä hän olikaan ajatellut? Rebecca puuskahti, mutta pieni hymy nousi tämän huulille kun tulitaiturin koirasusi tuli hänen luokseen. Tassua ojentaen ja suloiselta näyttäen Rebecca naurahti tälle ja kyykistyi. Hän ei kuitenkaan tohtinut siihen koskea, vaikka tämä näytti siltä kuin olisi silityksistä pitänyt.
Pian mies seurasi koiraansa ja naisen mieltä parantaen kysyi oliko kaikki tallella. Ystävällisyys ja tuntemattomista välittäminen tuntui välillä olevan katoava luonnonvara ja Rebecca nousi nopeasti takaisin seisomaan. Hän nosti katseensa mieheen ja pisti vasta nyt merkille tämän kasvoja viiltävät arvet. Hyvin kasvatettuna hän ei kuitenkaan jäänyt tuijottamaan vaan vastasi alakuloisena:
"Kyllä on. Rahapussukkani. Se roikkui tässä", nainen osoitti vyötäröään, "mutta upean esityksenne jälkeen en enää löytänyt sitä. Muuten hatussannekin olisi varmasti pari kolikkoa lisää. Aah. Ei, ei. Ei missään nimessä koiranne ei häirinnyt minua." Rebecca väläytti leveän hymyn ja katsoi miehen jaloissa istuvaa koiraa. Mies antoi koiralle ilmeisesti jonkin herkkupalan ja koira jolkotteli tyytyväisen oloisena poispäin.
Mies veti taskustaan tutunoloisen rahapussukan ja ojensi sitä Rebeccalle. Naisen olo parani kertaheitolla ja hymy leveni.
"Rahani!" hän huudahti iloisena ottaessaan pussukan vastaan. Painavahkoa pussukaa käsissään pyöritellen Rebecca kiitteli vuolaasti miestä. Mies kertoi löytäneensä sen maasta, eikä Rebecca voinut olla avaamatta pussukkaansa ja tarjoamalla miehelle muutamaa kolikkoa sieltä.
"Ottakaa nämä, se on vähintä mitä voin tehdä, löysittehän sentään rahani", Rebecca sanoi ja ojensi muutamaan ateriaan riittävää summaa miehelle. Tarjoustaan nainen ryyditti hieman ujolla ja varautuneella hymyllä. Takaisin ravaava koira kiinnitti kuitenkin naisen huomion ja tämän suu loksahti auki huomatessaan ruusun sen suussa. Mistä se oli kukan saanut pihistettyä? Mies otti ruusun koiran suusta ojentaen sen naiselle ja kumartaen samalla, jolloin Rebeccan suusta pääsi ihastunut huokaus.
"Kiitos kovasti, monsieur. Kaunis ruusu. ", Rebecca sanoi kasvot punastuneina. Hän puri huuliaan, muttei voinut hillitä kasvoilleen pyrkivää hymyä. Ruusun hän puristi mekkoaan vasten ja vapaalla kädellään hän hipelöi kaulassaan roikkuvaa ketjua.
- Anyki
Kirjoittaja Daniella » 10 Huhti 2010, 12:16
Aleksander
Kun tyttö sanoi Alexin esitystä upeaksi, hän ei voinut olla hymyilemättä. Toki ihmiset kehuivat hänen esityksiään ja muuta, mutta jostain kumman syystä tuo kohteliaisuus tuntui hyvältä.
Tytön silmät loistivat onnesta, kun hän sai rahapussinsa takaisin ja siitä hän oli kiitollinen.
Mutta kun tyttö rupesi tarjoamaan rahaa, Alex kieltäytyi. Ei ei, sain kylliksi rahaa kukkarooni, kiitoksia vain. Alex työnsi rahat takaisin tytölle hymyillen samalla. Hän ei oikein ymmärtänyt, miksi rahaa pidettiin arvokkaana.. maailmassa oli paljon muutakin. Miksi kaikki pyöri rahan ympärillä niin kuin mehiläiset hunajapurkin ympärillä? Sitä Aleksander ei käsittänyt. Yhtä hyvin ihmiset olisivat voineet tehdä vaikka vaihtokauppoja parilla kulta- tai hopeakolikolla maksamisen sijaan.
Ja ei, ei, ei.. ei Sheridan ollut pihistänyt kukkaa, tuo oli ostanut sen kolikolla, jonka oli Alexilta saanut. Viisas koirasusi, ja kotona sitä odotti herkullinen palkkio, nimittäin kaksi possunkorvaa, joista se niin piti. Shed lipoi huuliaan, kun Alex oli ottanut kauniin punaisen ruusun sen suusta.
Sitten se meni kiltisti maaten omistajansa vierelle.
Olkaa hyvä Alex sanoi, eikä hän voinut olla huomaamatta toisen kasvoille kertynyttä punaa ja kaunista hymyä. Suloista.
Pian Alexinkin kasvoille ilmestyi hymy.. tosin ei varmaan yhtä kaunis, sillä hänellä oli arvet naamassaan. Eikä ne ikinä lähtisi pois. Mutta Alex ei jaksanut tällä kertaa välittää niistä. Toivottavasti tyttökään ei välittänyt arvista.
Onko teillä kiirettä minnekään neiti.. Näin Alex sitten rohkeni tällä kertaa kysyä toisen nimeä. Ja jos tytöllä aikaa oli, Alex voisi viedä tämän jonnekin.. vaikka ratsastamaan?
Liikenisikö teiltä aikaa tällaiselle kulkukoiralle? Tarkoitan, että jos teille sopii, voisin liittyä seuraanne? Tuo esitti kysymyksen hymyssä suin.
Tyttö oli kieltämättä kaunis.. ja suloinenkin. Ja ensivaikutelma hänestä ihmisenä oli loistava.
Häneen Alex halusi tutustua paremmin.
Olen Aleksander Christopher Fox. Lyhyemmin voit kutsua Alexiksi
Hän esittäytyi ja kumarsi jälleen pienesti, eikä se sama vanha hymy ollut kadonnut minnekään.
Charming..
Tytössä oli hyvät itseensä vetävät puolensa, eikä huonoista puolista ollut tietoakaan.
Ja mikä parasta, vaikka Alex oli kohtelias tätä kohtaan, hän ei kuitenkaan esittänyt liikoja jotain toista miestä, ketä hän ei oikeasti ollut.
Tytöllä oli kauniit sinertävänvihreät silmät ja kultaiset pitkät hiukset.
Ei tiedä, kävikö kaikille miehille samalla tavalla katsoessaan tyttöä silmiin, mutta ainakin kun Alex katsoi niitä kauniita silmiä, hän upposi niihin täysin ja tuntui kuin ei muita ihmisiä kylän torilla ollutkaan. Vain he kaksi, kuin kaunotar ja kulkuri konsanaan.
Kun tyttö sanoi Alexin esitystä upeaksi, hän ei voinut olla hymyilemättä. Toki ihmiset kehuivat hänen esityksiään ja muuta, mutta jostain kumman syystä tuo kohteliaisuus tuntui hyvältä.
Tytön silmät loistivat onnesta, kun hän sai rahapussinsa takaisin ja siitä hän oli kiitollinen.
Mutta kun tyttö rupesi tarjoamaan rahaa, Alex kieltäytyi. Ei ei, sain kylliksi rahaa kukkarooni, kiitoksia vain. Alex työnsi rahat takaisin tytölle hymyillen samalla. Hän ei oikein ymmärtänyt, miksi rahaa pidettiin arvokkaana.. maailmassa oli paljon muutakin. Miksi kaikki pyöri rahan ympärillä niin kuin mehiläiset hunajapurkin ympärillä? Sitä Aleksander ei käsittänyt. Yhtä hyvin ihmiset olisivat voineet tehdä vaikka vaihtokauppoja parilla kulta- tai hopeakolikolla maksamisen sijaan.
Ja ei, ei, ei.. ei Sheridan ollut pihistänyt kukkaa, tuo oli ostanut sen kolikolla, jonka oli Alexilta saanut. Viisas koirasusi, ja kotona sitä odotti herkullinen palkkio, nimittäin kaksi possunkorvaa, joista se niin piti. Shed lipoi huuliaan, kun Alex oli ottanut kauniin punaisen ruusun sen suusta.
Sitten se meni kiltisti maaten omistajansa vierelle.
Olkaa hyvä Alex sanoi, eikä hän voinut olla huomaamatta toisen kasvoille kertynyttä punaa ja kaunista hymyä. Suloista.
Pian Alexinkin kasvoille ilmestyi hymy.. tosin ei varmaan yhtä kaunis, sillä hänellä oli arvet naamassaan. Eikä ne ikinä lähtisi pois. Mutta Alex ei jaksanut tällä kertaa välittää niistä. Toivottavasti tyttökään ei välittänyt arvista.
Onko teillä kiirettä minnekään neiti.. Näin Alex sitten rohkeni tällä kertaa kysyä toisen nimeä. Ja jos tytöllä aikaa oli, Alex voisi viedä tämän jonnekin.. vaikka ratsastamaan?
Liikenisikö teiltä aikaa tällaiselle kulkukoiralle? Tarkoitan, että jos teille sopii, voisin liittyä seuraanne? Tuo esitti kysymyksen hymyssä suin.
Tyttö oli kieltämättä kaunis.. ja suloinenkin. Ja ensivaikutelma hänestä ihmisenä oli loistava.
Häneen Alex halusi tutustua paremmin.
Olen Aleksander Christopher Fox. Lyhyemmin voit kutsua Alexiksi
Hän esittäytyi ja kumarsi jälleen pienesti, eikä se sama vanha hymy ollut kadonnut minnekään.
Charming..
Tytössä oli hyvät itseensä vetävät puolensa, eikä huonoista puolista ollut tietoakaan.
Ja mikä parasta, vaikka Alex oli kohtelias tätä kohtaan, hän ei kuitenkaan esittänyt liikoja jotain toista miestä, ketä hän ei oikeasti ollut.
Tytöllä oli kauniit sinertävänvihreät silmät ja kultaiset pitkät hiukset.
Ei tiedä, kävikö kaikille miehille samalla tavalla katsoessaan tyttöä silmiin, mutta ainakin kun Alex katsoi niitä kauniita silmiä, hän upposi niihin täysin ja tuntui kuin ei muita ihmisiä kylän torilla ollutkaan. Vain he kaksi, kuin kaunotar ja kulkuri konsanaan.
- Daniella
Kirjoittaja Anyki » 12 Huhti 2010, 20:03
Miehen kieltäytyessä rahasta Rebecca vain kohautti olkiaan:
"Kuten tahdotte." Pian rahat katosivat vastalöydettyyn rahapussukkaan. Hän tunki sen hameensa laskoksiin ja toivoi ettei se katoaisi enää sieltä. Nainen hymyili koiralle kun tämä kävi makaamaan isäntänsä jalkojen juureen, ai että se oli suloinen. Siitä tuli mieleen Sander ja Moira, suuret tummat koirat naisen lapsuudesta, vaikkakaan ne eivät olleet todellakaan näin tottelevaisia. Rakastettavia kuitenkin. Perheen harmiksi molemmat kuolivat jo aikaa sitten, mutta eläimillä, erityisesti koirilla ja hevosilla, oli aina paikka Beckyn sydämessä.
"Marshall, neiti Rebecca Marshall", Becky sanoi toisen hienovaraisesti tiedustellessa hänen nimeään. Pahitteeksi hän ei asiaa pitänyt, aina oli mukava tutustua uusiin ihmisiin. Etenkin kun linnan piirit alkoivat pikku hiljaa olla jo tutut. Hän hieman pelkäsi jo juoruja, jos joku linnan ihmisiin yhteydessä oleva näkisi hänet ja miehen kahdestaan jossakin. Pitihän prinsessan kamarineidon olla siveellinen ja hyväkäytöksinen. Auki olevat hiuksensa heilauttaen Rebecca päätti antaa piutpaut mahdollisille juoruille ja kokea kerrankin jotain erilaista.
Hymyilevä mies esitti kutsun lähteä ratsastamaan ja Rebecca hymyili hänelle takaisin. Tosin 'kulkukoiralle' hän tuhahti paheksuvasti, vaikkakin hieman leikillään.
"Sain koko päivän vapaaksi, ja liity toki. Seura tekee aina hyvää", hän sanoi kasvot iloisina miestä silmiin katsoen. Mies vaikutti innostuneelta ja kaksikymppinen sinisilmä oli Beckyn mielestä kiinnostava. Eikä yksin torilla kulkeminen enää houkutellut, aamuinen viehtymys oli kadonnut väen lisääntyessä ja tungoksen kasvaessa.
"Hauska tutustua Alex", ja lisäsi pian perään, "ja voit kutsua minuakin Rebeccaksi tai Beckyksi." Hän suorastaan suli miehen kumartaessa pienesti ja hymyillessään noin sädehtivästi. Hän vastasi taas punastumalla hieman ja ujo hymy ilmestyi hänen kasvoilleen. Pokkurointiin pitäisi olla jo tottunut, mutta hän tuntui erilaiselta kuin linnan teennäisen pöyhkeät aatelismiehet, jotka eivät katsettaan luoneet markiisia alhaisempiin. Kohtelias käytös ja hymyt olivat aina vedonneet häneen, liekö kasvatuksen tulosta.
Miehen siniset silmät, Rebecca ei voinut muuta kuin huokaista ihastuksesta, niin siniset ja hyväntahtoista innostumista ne sädehtivät. Tämä mies ei vain ollut joku esiintyjä torilla, hän oli joku, epäilyksettä joku merkityksellisempi.
"Kuten tahdotte." Pian rahat katosivat vastalöydettyyn rahapussukkaan. Hän tunki sen hameensa laskoksiin ja toivoi ettei se katoaisi enää sieltä. Nainen hymyili koiralle kun tämä kävi makaamaan isäntänsä jalkojen juureen, ai että se oli suloinen. Siitä tuli mieleen Sander ja Moira, suuret tummat koirat naisen lapsuudesta, vaikkakaan ne eivät olleet todellakaan näin tottelevaisia. Rakastettavia kuitenkin. Perheen harmiksi molemmat kuolivat jo aikaa sitten, mutta eläimillä, erityisesti koirilla ja hevosilla, oli aina paikka Beckyn sydämessä.
"Marshall, neiti Rebecca Marshall", Becky sanoi toisen hienovaraisesti tiedustellessa hänen nimeään. Pahitteeksi hän ei asiaa pitänyt, aina oli mukava tutustua uusiin ihmisiin. Etenkin kun linnan piirit alkoivat pikku hiljaa olla jo tutut. Hän hieman pelkäsi jo juoruja, jos joku linnan ihmisiin yhteydessä oleva näkisi hänet ja miehen kahdestaan jossakin. Pitihän prinsessan kamarineidon olla siveellinen ja hyväkäytöksinen. Auki olevat hiuksensa heilauttaen Rebecca päätti antaa piutpaut mahdollisille juoruille ja kokea kerrankin jotain erilaista.
Hymyilevä mies esitti kutsun lähteä ratsastamaan ja Rebecca hymyili hänelle takaisin. Tosin 'kulkukoiralle' hän tuhahti paheksuvasti, vaikkakin hieman leikillään.
"Sain koko päivän vapaaksi, ja liity toki. Seura tekee aina hyvää", hän sanoi kasvot iloisina miestä silmiin katsoen. Mies vaikutti innostuneelta ja kaksikymppinen sinisilmä oli Beckyn mielestä kiinnostava. Eikä yksin torilla kulkeminen enää houkutellut, aamuinen viehtymys oli kadonnut väen lisääntyessä ja tungoksen kasvaessa.
"Hauska tutustua Alex", ja lisäsi pian perään, "ja voit kutsua minuakin Rebeccaksi tai Beckyksi." Hän suorastaan suli miehen kumartaessa pienesti ja hymyillessään noin sädehtivästi. Hän vastasi taas punastumalla hieman ja ujo hymy ilmestyi hänen kasvoilleen. Pokkurointiin pitäisi olla jo tottunut, mutta hän tuntui erilaiselta kuin linnan teennäisen pöyhkeät aatelismiehet, jotka eivät katsettaan luoneet markiisia alhaisempiin. Kohtelias käytös ja hymyt olivat aina vedonneet häneen, liekö kasvatuksen tulosta.
Miehen siniset silmät, Rebecca ei voinut muuta kuin huokaista ihastuksesta, niin siniset ja hyväntahtoista innostumista ne sädehtivät. Tämä mies ei vain ollut joku esiintyjä torilla, hän oli joku, epäilyksettä joku merkityksellisempi.
- Anyki
Kirjoittaja Daniella » 02 Touko 2010, 14:53
Aleksander
Alex ilahtui ja nyökkäsi pienesti hymyillen, kun Rebeccaksi esittäytynyt tyttö suostui hänen ehdotukselleen. Rebecca.. teillä on kaunis nimi.
Tuossa tytössä oli tosiaan sitä jotain, jotain hyvin erikoista ja kiehtovaa. Nooh, sinullahan taisi käydä tuuri kun sait loppupäivän vapaata. Useimmat ihmisistä tekee töitä lähes yötä päivää. Mitäs sinä muuten teet työksesi? Alex naurahti ja ojensi kätensä tytölle. Näin esittäytymisten jälkeen hän uskalsi jo sinutella.
Ilma oli mitä parhain ratsastusretkelle, aurinko paistoi, eikä pilviä näkynyt mailla halmeillakaan.
Vähän ajan päästä Alex kuitenkin tajusi jotain.. hänellä ei ollut hevosta. Hän nauroi itselleen mielessään, miksi hemmetissä pitää pyytää tyttö ratsastamaan jos ei edes omista hevosta!?
Joskus aivojakin saisi käyttää kun sellaiset kerran omistaa. Mieti ensin, toimi sitten.
Onneksi hätä ei ollut kuitenkaan tämännäköinen. Alex näki hevosia yhden kojun ulkopuolella.
Hän pysähtyi ja sanoi Rebeccalle Unohdin yhden jutun, odota tässä, palaan tuota pikaa. Sitten hän pussasi tytön kättä ja vilkaisi sitten Sheridaniin päin Paikka.
Shed laski peppunsa maan tasalle Rebeccan viereen ja katseli isäntänsä perään, kun tämä lähti vuokraamaan hevosta. Hän teki kaupat hevosten omistajan kanssa ja sai kuin saikin hevosen itselleen. Hevonen oli harmaan musta ja kookas ori. Se oli kuulemma niin sanotusti ylimääräinen, joten tuli halvemmaksi ostaa hevonen.
Hyvät kaupat tehtyään, Alex lähti taluttamaan hevosta takaisin päin Rebeccan ja Sheridanin luokse.
Noniin, eihän kestänyt liian kauan? Alex kysyi Rebeccalta hymyillen vielläkin nätisti.
Rebecca todellakin oli kaunis, ja jokin tuossa tytössä viehätti Alexia, hassua.
Joko lähdetään, vai onko neiti jo muuttanut mieltään? Alex hymyili hieman ilkikurisesti leikillään. Taas vaihteeksi kävi niin, että tyttö vangitsi Alexin katseellaan täysin, eikä siinä voinut kuin hymyillä vielä perään.
Hassua miten Rebecca onnistui siinä. Alex on ollut elämänsä aikana ihastunut moneenkin tyttöön, mutta vain kerran hänelle oli käynyt näin ja sitten tyttö jätti Alexin.
Silti hänestä tuntui hyvältä, pitkästä aikaa.
//Pahoittelen viivästystä, menikin pidempään kuin luulin.. ja vähän tönkköä tekstiä ^.^//
Alex ilahtui ja nyökkäsi pienesti hymyillen, kun Rebeccaksi esittäytynyt tyttö suostui hänen ehdotukselleen. Rebecca.. teillä on kaunis nimi.
Tuossa tytössä oli tosiaan sitä jotain, jotain hyvin erikoista ja kiehtovaa. Nooh, sinullahan taisi käydä tuuri kun sait loppupäivän vapaata. Useimmat ihmisistä tekee töitä lähes yötä päivää. Mitäs sinä muuten teet työksesi? Alex naurahti ja ojensi kätensä tytölle. Näin esittäytymisten jälkeen hän uskalsi jo sinutella.
Ilma oli mitä parhain ratsastusretkelle, aurinko paistoi, eikä pilviä näkynyt mailla halmeillakaan.
Vähän ajan päästä Alex kuitenkin tajusi jotain.. hänellä ei ollut hevosta. Hän nauroi itselleen mielessään, miksi hemmetissä pitää pyytää tyttö ratsastamaan jos ei edes omista hevosta!?
Joskus aivojakin saisi käyttää kun sellaiset kerran omistaa. Mieti ensin, toimi sitten.
Onneksi hätä ei ollut kuitenkaan tämännäköinen. Alex näki hevosia yhden kojun ulkopuolella.
Hän pysähtyi ja sanoi Rebeccalle Unohdin yhden jutun, odota tässä, palaan tuota pikaa. Sitten hän pussasi tytön kättä ja vilkaisi sitten Sheridaniin päin Paikka.
Shed laski peppunsa maan tasalle Rebeccan viereen ja katseli isäntänsä perään, kun tämä lähti vuokraamaan hevosta. Hän teki kaupat hevosten omistajan kanssa ja sai kuin saikin hevosen itselleen. Hevonen oli harmaan musta ja kookas ori. Se oli kuulemma niin sanotusti ylimääräinen, joten tuli halvemmaksi ostaa hevonen.
Hyvät kaupat tehtyään, Alex lähti taluttamaan hevosta takaisin päin Rebeccan ja Sheridanin luokse.
Noniin, eihän kestänyt liian kauan? Alex kysyi Rebeccalta hymyillen vielläkin nätisti.
Rebecca todellakin oli kaunis, ja jokin tuossa tytössä viehätti Alexia, hassua.
Joko lähdetään, vai onko neiti jo muuttanut mieltään? Alex hymyili hieman ilkikurisesti leikillään. Taas vaihteeksi kävi niin, että tyttö vangitsi Alexin katseellaan täysin, eikä siinä voinut kuin hymyillä vielä perään.
Hassua miten Rebecca onnistui siinä. Alex on ollut elämänsä aikana ihastunut moneenkin tyttöön, mutta vain kerran hänelle oli käynyt näin ja sitten tyttö jätti Alexin.
Silti hänestä tuntui hyvältä, pitkästä aikaa.
//Pahoittelen viivästystä, menikin pidempään kuin luulin.. ja vähän tönkköä tekstiä ^.^//
- Daniella
Kirjoittaja Anyki » 07 Touko 2010, 14:28
// Eipä mitään, itelläkin ollut vähän kiireitä viime aikoina. :) eikä se teksti aina sitä parasta laatua voikaan olla //
"Kiitos", Rebecca sai sanottua hämillään toisen kehuessa hänen nimeään. Kamarineitona olo oli piilossa pysymistä ja paljon hiljaista työtä. Hän ei ollut tottunut saamaan huomiota osakseen, ainakaan vilpitöntä. Tallipojat tunnetusti iskivät kiinni kaikkeen liikkuvaan, iästä ja ulkonäöstä viis. Sen takia hän ei paljon aikaa talleilla viettänytkään, vaikka muuten kyllä piti hevosista.
"Taisi todellakin käydä. Muutenhan en olisi nyt nauttimassa piakkoin alkavasta ratsastusretkestä kanssasi", hän sanoi silmät tuikkien ja hymynkare huulilla keikkuen. Sinuttelu kävi Rebeccalle mainiosti, vaikka teitittely tuli kuin luonnostaan. Hänellä ei ollut kovin montaa ihmistä, jonka kanssa sinuttelu olisi ollut täysin arkipäivää. Nyt kun hän sitä hetken mietti, niin eipä heitä tainnut olla ollenkaan.
"Oh, yötä päivää? Voi heitä... Toimin prinsessa Lilyn kamarineitona ja avustan häntä siinä missä hän kulloinkin apua tarvitsee", nainen epäili hieman paljastaa työtää, eihän sitä koskaan tietäisi muuttaisiko toinen käytöstään tai muuttuisi pelokkaaksi tai epäileväiseksi, tai jotain. Puhuessaan hän tarkkaili miehen kasvoja äkillisten ilmeenmuutosten varalta.
Rebecca ei ehtinyt suutaan avata kun mies jo ilmoitti unohtaneensa jotain, painoi huulensa naisen käteen ja sitten Aleksander jo harppoi väenpaljouteen. Miehen koira jäi istumaan kuuliaisena hänen viereensä ja Rebecca hymyili koiralle sanoen:
"Tähän jäätiin sitten, ihan kahdestaan." Hän kyykistyi ja rapsutti toista korvan takaa. Koira vaikutti pitävän siitä. Nainen nous ylös, sulki silmänsä ja käänsi päänsä auringon suuntaan. Loppukevään auringon lämpimät säteet hyväilivät talven kiduttamia kasvoja ja Rebecca huokaisi syvään. Jos ympärillä olevat ihmiset olisivat kiinnittäneet huomiota häneen, he olisivat huomanneet auringon valossa kultaisena kiiltävät hunajaiset hiukset ja naisen levollisen ilmeen. Torin äänet tuntuivat vaimenneen ja kaikki oli seesteistä. Hän tunsi kuuluvansa tänne, jos ei nyt torille, niin ainakin ulos auringonpaisteeseen, pois linnan muurien kolkkoudesta ja jäykän hovielämän luota. Spontaani tulitaiteilija oli herättänyt hänessä jotain, mitä Rebecca ei ennen edes tiennyt itsessään olevan. Ja tästä olotilasta hän piti.
Rebecca havahtui vasta kun Aleksander tuli takaisin ja puhui jotain.
"Aii, anteeksi mitä? En kuullut sinun tulevan", hän sanoi käännyttyään mieheen päin. Hänen huomionsa kiinnitti kuitenkin jostain haettu kaunis harmaanmusta ori.
"Kuinka kaunis ori", hän sanoi katsoen oria. Erityisesti sen väritys oli upea. Rebecca käänsi vihertävänsiniset silmänsä mieheen ja kysyi:
"Mikä sen nimi on?"
Sää oli mitä parhain ratsastusretkelle ja Rebecca oli aidosti iloinen, että oli päättänyt lähteä torille tänään, mutta erityisen iloinen hän oli siitä, että oli kohdannut Aleksanderin. Tämä vaikutti niin vilpittömältä ja oli hyvin puoleensavetävä.
"En ole muuttanut mieltäni, haluan tuntea päiväni pelastaneen miehen paremmin. Mihin päin suuntaamme?"
Rebecca ei tiennyt mikä miehessä kiinnitti hänen huomionsa, mutta katseen kääntäminen miehestä pois vaati paljon enemmän työtä kuin tämän katsominen. Miehen hymyillessä hän ei voinut muuta kuin hymyillä itsekin, kun sisällään hän tuntui sulavan miehen jatkuvasti tarjoamiin huomionosoituksiin.
"Kiitos", Rebecca sai sanottua hämillään toisen kehuessa hänen nimeään. Kamarineitona olo oli piilossa pysymistä ja paljon hiljaista työtä. Hän ei ollut tottunut saamaan huomiota osakseen, ainakaan vilpitöntä. Tallipojat tunnetusti iskivät kiinni kaikkeen liikkuvaan, iästä ja ulkonäöstä viis. Sen takia hän ei paljon aikaa talleilla viettänytkään, vaikka muuten kyllä piti hevosista.
"Taisi todellakin käydä. Muutenhan en olisi nyt nauttimassa piakkoin alkavasta ratsastusretkestä kanssasi", hän sanoi silmät tuikkien ja hymynkare huulilla keikkuen. Sinuttelu kävi Rebeccalle mainiosti, vaikka teitittely tuli kuin luonnostaan. Hänellä ei ollut kovin montaa ihmistä, jonka kanssa sinuttelu olisi ollut täysin arkipäivää. Nyt kun hän sitä hetken mietti, niin eipä heitä tainnut olla ollenkaan.
"Oh, yötä päivää? Voi heitä... Toimin prinsessa Lilyn kamarineitona ja avustan häntä siinä missä hän kulloinkin apua tarvitsee", nainen epäili hieman paljastaa työtää, eihän sitä koskaan tietäisi muuttaisiko toinen käytöstään tai muuttuisi pelokkaaksi tai epäileväiseksi, tai jotain. Puhuessaan hän tarkkaili miehen kasvoja äkillisten ilmeenmuutosten varalta.
Rebecca ei ehtinyt suutaan avata kun mies jo ilmoitti unohtaneensa jotain, painoi huulensa naisen käteen ja sitten Aleksander jo harppoi väenpaljouteen. Miehen koira jäi istumaan kuuliaisena hänen viereensä ja Rebecca hymyili koiralle sanoen:
"Tähän jäätiin sitten, ihan kahdestaan." Hän kyykistyi ja rapsutti toista korvan takaa. Koira vaikutti pitävän siitä. Nainen nous ylös, sulki silmänsä ja käänsi päänsä auringon suuntaan. Loppukevään auringon lämpimät säteet hyväilivät talven kiduttamia kasvoja ja Rebecca huokaisi syvään. Jos ympärillä olevat ihmiset olisivat kiinnittäneet huomiota häneen, he olisivat huomanneet auringon valossa kultaisena kiiltävät hunajaiset hiukset ja naisen levollisen ilmeen. Torin äänet tuntuivat vaimenneen ja kaikki oli seesteistä. Hän tunsi kuuluvansa tänne, jos ei nyt torille, niin ainakin ulos auringonpaisteeseen, pois linnan muurien kolkkoudesta ja jäykän hovielämän luota. Spontaani tulitaiteilija oli herättänyt hänessä jotain, mitä Rebecca ei ennen edes tiennyt itsessään olevan. Ja tästä olotilasta hän piti.
Rebecca havahtui vasta kun Aleksander tuli takaisin ja puhui jotain.
"Aii, anteeksi mitä? En kuullut sinun tulevan", hän sanoi käännyttyään mieheen päin. Hänen huomionsa kiinnitti kuitenkin jostain haettu kaunis harmaanmusta ori.
"Kuinka kaunis ori", hän sanoi katsoen oria. Erityisesti sen väritys oli upea. Rebecca käänsi vihertävänsiniset silmänsä mieheen ja kysyi:
"Mikä sen nimi on?"
Sää oli mitä parhain ratsastusretkelle ja Rebecca oli aidosti iloinen, että oli päättänyt lähteä torille tänään, mutta erityisen iloinen hän oli siitä, että oli kohdannut Aleksanderin. Tämä vaikutti niin vilpittömältä ja oli hyvin puoleensavetävä.
"En ole muuttanut mieltäni, haluan tuntea päiväni pelastaneen miehen paremmin. Mihin päin suuntaamme?"
Rebecca ei tiennyt mikä miehessä kiinnitti hänen huomionsa, mutta katseen kääntäminen miehestä pois vaati paljon enemmän työtä kuin tämän katsominen. Miehen hymyillessä hän ei voinut muuta kuin hymyillä itsekin, kun sisällään hän tuntui sulavan miehen jatkuvasti tarjoamiin huomionosoituksiin.
- Anyki
Kirjoittaja Daniella » 10 Touko 2010, 20:12
Aleksander
Alex ei kerta kaikkiaan saanut silmiään irti Beckyn sinertävänvihreistä silmistä, jotka tuikkivat kauniisti kuin tähdet taivaalla. Ja se, että tyttö kuulemma nauttisi Alexin seurasta, nostatti hänenkin hymynsä vielä korkeammalle.
Aleksander itse ei teitittele paljoa kenenkään seurassa. Ja hyvähän se on jos Rebeccalla on edes yksi henkilö, jota voi ihan rauhassa sinutella pelkäämättä seurauksia.
Alexin kysymyksen jälkeen tyttö sitten kertoikin missä työskentelee. Kamarineito, on varmaan mukavaa, kun on oikein linnan katto päänsä päällä ja ruokaakin saa yllin kyllin eikö?
Se olisi varmasti hienoa, mutta minä en sopisi linnaan.. en viihtyisi siellä. Nämä kadut, metsät ja polut ovat minulle kuin koti ja rahaa saan esiintymällä kylässä. Tapaan uusia ihmisiä miltei joka päivä ja onhan minulla Sheridan seuranani. Mies hymyili ja katsoi Sheridanin päälle, joka jolkotteli heidän ja hevosten vierellä. Miksi Alex olisi mieltään muuttanut tai järkyttynyt, että Rebecca oli prinsessa Lilyn kamarineito? Tavallisia ihmisiä he kaikki loppujen lopuksi olivat. Alex pohti aika usein ihmisten erilaisia arvoja. Jos esimerkiksi Alex käppäilisi linnaan, sotilaat varmaan pidättäisivät hänet ja veisivät tyrmään tai ilmoittaisivat jollekin korkea-arvoiselle tai ehkä jopa itse kuninkaalle. Kuka tietää, ehkä hänet juuri ja juuri nimitettäisiin kuninkaan hovinarriksi tulentaidoillaan. Mutta Alex ei halunnut edes kokeilla miten kävisi.
Sitä paitsi hän piti kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina.
Tyttö kysyi Alexin ostaman hevosen nimeä. Kauppias ei puhunut mitään nimestä, joten sillä ei varmaan ole nimeä. Sinä saat nimetä sen jos haluat, olen huono nimissä. Ja jääpähän minullekin joku muisto sinusta, jos emme enää tapaa tämän jälkeen.
Alex ei olisi halunnut sanoa viimeistä lausetta, sillä hän halusi nähdä tytön vielä uudestaan, joskus.
Ja toivoikin, että näkisi Rebeccan vielä.. mutta turha sitä oli tässä vaiheessa miettiä, kun aurinkokin porotti vielä korkealla.
Sitten tyttö sanoi Alexin pelastaneen hänen päivänsä ja, että halusi oppia tuntemaan tämä paremmin. No sekös nostatti Alexin hymyä vielä lisää. Hän näytti varmaan aika hassulta, kun päässään ei liikkunut mitään muuta, kuin miten ihana ja kaunis tyttö tuo olikaan.
Sitten Rebeccan ääni kantautui Alexin korviin ja hän palasi takaisin maanpinnalle.
Hän joutui miettimään hetken ennen kuin vastasi. Tuotaa.. Alex katsoi mietteliäänä poispäin, mutta ei mennyt kauan hymy jo valtasi hänen kasvonsa uudestaan ja hän katsoi tyttöä silmiin.
..Taidan tietää hyvän paikan.
Alex otti Rebeccan kädestä kiinni ja auttoi tämän ratsaille, naiset ensin. Ja sen jälkeen nousi itse ratsaille katsellen taas tyttöä hymyillen. Siitä tulisi vielä hieno päivä
//sopisiko retki Metsä aukealle? //
Alex ei kerta kaikkiaan saanut silmiään irti Beckyn sinertävänvihreistä silmistä, jotka tuikkivat kauniisti kuin tähdet taivaalla. Ja se, että tyttö kuulemma nauttisi Alexin seurasta, nostatti hänenkin hymynsä vielä korkeammalle.
Aleksander itse ei teitittele paljoa kenenkään seurassa. Ja hyvähän se on jos Rebeccalla on edes yksi henkilö, jota voi ihan rauhassa sinutella pelkäämättä seurauksia.
Alexin kysymyksen jälkeen tyttö sitten kertoikin missä työskentelee. Kamarineito, on varmaan mukavaa, kun on oikein linnan katto päänsä päällä ja ruokaakin saa yllin kyllin eikö?
Se olisi varmasti hienoa, mutta minä en sopisi linnaan.. en viihtyisi siellä. Nämä kadut, metsät ja polut ovat minulle kuin koti ja rahaa saan esiintymällä kylässä. Tapaan uusia ihmisiä miltei joka päivä ja onhan minulla Sheridan seuranani. Mies hymyili ja katsoi Sheridanin päälle, joka jolkotteli heidän ja hevosten vierellä. Miksi Alex olisi mieltään muuttanut tai järkyttynyt, että Rebecca oli prinsessa Lilyn kamarineito? Tavallisia ihmisiä he kaikki loppujen lopuksi olivat. Alex pohti aika usein ihmisten erilaisia arvoja. Jos esimerkiksi Alex käppäilisi linnaan, sotilaat varmaan pidättäisivät hänet ja veisivät tyrmään tai ilmoittaisivat jollekin korkea-arvoiselle tai ehkä jopa itse kuninkaalle. Kuka tietää, ehkä hänet juuri ja juuri nimitettäisiin kuninkaan hovinarriksi tulentaidoillaan. Mutta Alex ei halunnut edes kokeilla miten kävisi.
Sitä paitsi hän piti kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina.
Tyttö kysyi Alexin ostaman hevosen nimeä. Kauppias ei puhunut mitään nimestä, joten sillä ei varmaan ole nimeä. Sinä saat nimetä sen jos haluat, olen huono nimissä. Ja jääpähän minullekin joku muisto sinusta, jos emme enää tapaa tämän jälkeen.
Alex ei olisi halunnut sanoa viimeistä lausetta, sillä hän halusi nähdä tytön vielä uudestaan, joskus.
Ja toivoikin, että näkisi Rebeccan vielä.. mutta turha sitä oli tässä vaiheessa miettiä, kun aurinkokin porotti vielä korkealla.
Sitten tyttö sanoi Alexin pelastaneen hänen päivänsä ja, että halusi oppia tuntemaan tämä paremmin. No sekös nostatti Alexin hymyä vielä lisää. Hän näytti varmaan aika hassulta, kun päässään ei liikkunut mitään muuta, kuin miten ihana ja kaunis tyttö tuo olikaan.
Sitten Rebeccan ääni kantautui Alexin korviin ja hän palasi takaisin maanpinnalle.
Hän joutui miettimään hetken ennen kuin vastasi. Tuotaa.. Alex katsoi mietteliäänä poispäin, mutta ei mennyt kauan hymy jo valtasi hänen kasvonsa uudestaan ja hän katsoi tyttöä silmiin.
..Taidan tietää hyvän paikan.
Alex otti Rebeccan kädestä kiinni ja auttoi tämän ratsaille, naiset ensin. Ja sen jälkeen nousi itse ratsaille katsellen taas tyttöä hymyillen. Siitä tulisi vielä hieno päivä
//sopisiko retki Metsä aukealle? //
- Daniella
Kirjoittaja Anyki » 10 Touko 2010, 23:13
// Metsä aukea käy mainiosti! //
Mies näytti ilahtuvan naisen sanoessa, että hän tulisi varmasti viihtymään tänään. Toinen näytti niin vilpittömän ilahtuneelta ja naisenkin hymy leveni paljastaen tämän valkoiset hampaat. Ajatuksissaan Becky kierteli kullanvaaleita hiuksiaan sormiensa ympäri. Hän laski leukaansa alas ja katsoi miestä ripsiensa lomasta.
Lyhyt hersyvä naurhadus pääsi ilmoille miehen kommentoidessa tämän kamarineitouteen.
"No kyllähän siellä katto on ja ruokaa, vaikkakin seinää ja muuria on minun makuuni ehkä liikaa." Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, kuin varmistaakseen ympärilläolijat.
"Tai siis kun auringonvaloa ei juurikaan pääse pihalle ja muurien ulkopuolelle en ehdi kuin vapaapäivinäni."
Becky hymyili miehelle hieman surullisesti.
"Etkö ikinä kaipaa vakituista paikkaa asua? Jotakuta joka olisi kotona kun tulisit kotiin ja työntäisi eteesi kulhollisen ruokaa?" Alexin katseen valuessa heidän jalkojensa juurella olevaan Sheridaniin vilkaisi Beckykin uteliasta korviaan kääntelevää eläintä. Kamarineidon onneksi mies ei vaikuttanut hätkähtävän naisen asemasta hovissa, ehkä muille kuin aatelisille arvojärjestys ja tittelit eivät merkinneetkään niin paljoa. Niin, tai näin, Becky ajatteli ja hymyili hieman ujosti miehelle purren samalla alahuultaan.
"Kaikilla täytyy olla nimi! Varsinkin näin hienolla oriilla. Ei minulla ole oikeutta sitä nimetä, katsellaan tässä päivän mittaan minkänimiseksi se osoittautuu", hän hymyili, mutta hymy hyyty hieman Alexin vihjatessa mahdollisesti siitä että tämä olisi heidän ensimmäinen ja viimeinen tapaamisensa. Varovasti hän sanoi:
"Päivä on kuitenkin vielä nuori, emmehän me tulevaisuudesta vielä tiedä."
Becky tarkkaili hiustensa lomasta Alexia, joka vaikutti hieman häkeltyneeltä. Vaivihkaa, yrittäen olla tuijottamatta, Rebecca tarkkaili miestä ja pani merkille tämän kiiltävät korpinmustat hiukset ja siniset silmät. Kasvoja halkoi kaksi arpea, mutta hyvin kasvatettuna Becky ei kiinnittänyt niihin huomiota, eikä myöskään aikoisi kysyä niistä. Jos Alex haluaisi niistä puhua, tapahtuisi sen hänen aloitteestaan, ei Beckyn.
Ikiajat nuorta naista oli varoitettu siitä, miten vieraiden miesten matkaan ei pidä lähteä, mutta Alexin kertoessa tietävänsä hyvän paikan ja katsoessaan Beckya silmiin sillä tavalla... Becky ei voinut muuta kuin hymyillä suloisesti ja nyökätä.
"Yllätä minut", hän sanoi ja silmät tuikkivat innostusta. Jossain pääkopan pimeimmässä ja pölyisimmässä nurkassa pyörähti kuitenkin ajatus siitä, että mitä jos tulitaiturilla ei olisikaan aivan puhtaat jauhot pussissa? Becky kuitenkin vaiensi tämän kääntämällä katseensa mieheen ja hengittävänsä muutaman kerran syvään. Mitä tämä oikein oli? Hän ei ollut koskaan tuntenut juuri minkäänlaista yhteyttä kehenkään juuri tapaamaansa henkilöön, joten mikä teki Alexista niin kiinnostavan ja juuri Beckyn huomion herättävän.
Miehen käsi oli lämmin ja tuntui voimakkaalta tämän auttaessa Beckyn satulaan. Pitkä mekko hankaloitti ratsastusta jonkin verran, mutta naisten satulassa istuminen ei ainakaan paljastanut säädyttömän paljon säärtä. Vaikka miesten ratsastustyyli näytti paljon houkuttelevammalta ja helpommalta, niin kuten koko elämnsä luotti Rebecca naisten satulaan.
Becky katsoi miestä silmiin ja vastasi miehen hymyyn innostuneena. Tästä tulisi varmastikin hänen tähän astisen elämänsä erilaisin ja ehkä jopa muistorikkain päivä. Alex vaikutti niin teeskentelemättömältä verrattuna hovin pokkurointiin ja etikettiä orjallisesti noudattaviin ihmisiin. Ensimmäistä kertaa nuoren naisen päässä käväisi ajatus, että linnassa asuvilla ihmisillä kaikki ei välttämättä ollut paremmin kuin muilla.
Mies näytti ilahtuvan naisen sanoessa, että hän tulisi varmasti viihtymään tänään. Toinen näytti niin vilpittömän ilahtuneelta ja naisenkin hymy leveni paljastaen tämän valkoiset hampaat. Ajatuksissaan Becky kierteli kullanvaaleita hiuksiaan sormiensa ympäri. Hän laski leukaansa alas ja katsoi miestä ripsiensa lomasta.
Lyhyt hersyvä naurhadus pääsi ilmoille miehen kommentoidessa tämän kamarineitouteen.
"No kyllähän siellä katto on ja ruokaa, vaikkakin seinää ja muuria on minun makuuni ehkä liikaa." Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, kuin varmistaakseen ympärilläolijat.
"Tai siis kun auringonvaloa ei juurikaan pääse pihalle ja muurien ulkopuolelle en ehdi kuin vapaapäivinäni."
Becky hymyili miehelle hieman surullisesti.
"Etkö ikinä kaipaa vakituista paikkaa asua? Jotakuta joka olisi kotona kun tulisit kotiin ja työntäisi eteesi kulhollisen ruokaa?" Alexin katseen valuessa heidän jalkojensa juurella olevaan Sheridaniin vilkaisi Beckykin uteliasta korviaan kääntelevää eläintä. Kamarineidon onneksi mies ei vaikuttanut hätkähtävän naisen asemasta hovissa, ehkä muille kuin aatelisille arvojärjestys ja tittelit eivät merkinneetkään niin paljoa. Niin, tai näin, Becky ajatteli ja hymyili hieman ujosti miehelle purren samalla alahuultaan.
"Kaikilla täytyy olla nimi! Varsinkin näin hienolla oriilla. Ei minulla ole oikeutta sitä nimetä, katsellaan tässä päivän mittaan minkänimiseksi se osoittautuu", hän hymyili, mutta hymy hyyty hieman Alexin vihjatessa mahdollisesti siitä että tämä olisi heidän ensimmäinen ja viimeinen tapaamisensa. Varovasti hän sanoi:
"Päivä on kuitenkin vielä nuori, emmehän me tulevaisuudesta vielä tiedä."
Becky tarkkaili hiustensa lomasta Alexia, joka vaikutti hieman häkeltyneeltä. Vaivihkaa, yrittäen olla tuijottamatta, Rebecca tarkkaili miestä ja pani merkille tämän kiiltävät korpinmustat hiukset ja siniset silmät. Kasvoja halkoi kaksi arpea, mutta hyvin kasvatettuna Becky ei kiinnittänyt niihin huomiota, eikä myöskään aikoisi kysyä niistä. Jos Alex haluaisi niistä puhua, tapahtuisi sen hänen aloitteestaan, ei Beckyn.
Ikiajat nuorta naista oli varoitettu siitä, miten vieraiden miesten matkaan ei pidä lähteä, mutta Alexin kertoessa tietävänsä hyvän paikan ja katsoessaan Beckya silmiin sillä tavalla... Becky ei voinut muuta kuin hymyillä suloisesti ja nyökätä.
"Yllätä minut", hän sanoi ja silmät tuikkivat innostusta. Jossain pääkopan pimeimmässä ja pölyisimmässä nurkassa pyörähti kuitenkin ajatus siitä, että mitä jos tulitaiturilla ei olisikaan aivan puhtaat jauhot pussissa? Becky kuitenkin vaiensi tämän kääntämällä katseensa mieheen ja hengittävänsä muutaman kerran syvään. Mitä tämä oikein oli? Hän ei ollut koskaan tuntenut juuri minkäänlaista yhteyttä kehenkään juuri tapaamaansa henkilöön, joten mikä teki Alexista niin kiinnostavan ja juuri Beckyn huomion herättävän.
Miehen käsi oli lämmin ja tuntui voimakkaalta tämän auttaessa Beckyn satulaan. Pitkä mekko hankaloitti ratsastusta jonkin verran, mutta naisten satulassa istuminen ei ainakaan paljastanut säädyttömän paljon säärtä. Vaikka miesten ratsastustyyli näytti paljon houkuttelevammalta ja helpommalta, niin kuten koko elämnsä luotti Rebecca naisten satulaan.
Becky katsoi miestä silmiin ja vastasi miehen hymyyn innostuneena. Tästä tulisi varmastikin hänen tähän astisen elämänsä erilaisin ja ehkä jopa muistorikkain päivä. Alex vaikutti niin teeskentelemättömältä verrattuna hovin pokkurointiin ja etikettiä orjallisesti noudattaviin ihmisiin. Ensimmäistä kertaa nuoren naisen päässä käväisi ajatus, että linnassa asuvilla ihmisillä kaikki ei välttämättä ollut paremmin kuin muilla.
- Anyki
Kirjoittaja Daniella » 14 Touko 2010, 21:29
//Pientä muuttosäätöä tässä samalla ^.^'//
Aleksander
Ai kun Rebecca sitten näytti suloiselta hymyillessään. Ja vieläkin suloisemmaksi teki, kun tyttö painoi päätään alas leikitellen kauniilla kullanvärisillä hiuksillaan. Alex naurahti ja pudisti melkein huomaamattomasti päätään ajatuksissaan. Uskomatonta, miten osaat olla kaunis, söpö ja ihana yhtä aikaa. Hän ajatteli ja olisikin halunnut sanoa sen ääneen, mutta ei raaskinut, eihän he edes tunteneet vielä kunnolla.. mitä nyt nimistä ja työstä oltiin puhuttu.
Sitten mies havahtui Rebeccan seuraaviin sanoihin, että linnassa oli liikaa pimeyttä tai muuten varjoisaa. Niiden sanojen jälkeen tyttö vilkaisi nopeasti ympärilleen, kuin hän ei olisi saanut sanoa sitä. Alex kallisti hieman päätään ja sitten Rebecca jatkoikin jo puhumista.
Alex oli kestävää tyyppiä, mutta hän ei halunnut nähdä tyttöjä surullisina.. ja Rebeccan ilmeestä näki, että hän kaipasi enemmän auringonvaloa ja ehkä hieman enemmän vapautta.
Silloin, kun sinulla on vapaapäivä, kannattaa vaan ottaa siitä päivästä kaikki irti ja unelmoida seuraavasta. Alex sanoi Rebeccalle hymyillen lohduttavasti.
Seuraaviin kysymyksiin Alexin oli vaikea vastata. Hän ei oikein osannut kuvitella itselleen taloa ja vaimoa, joka odottaisi miestään kotiin työpäivän jälkeen ja joka olisi tehnyt ruokaa. Eikä hän varsinkaan osannut kuvitella itselleen lapsia.
Kai Alex oli joskus kauan sitten osannutkin kuvitella itsensä siihen rooliin, mutta kun hänen rakastamansa nainen sitten petti ja jätti, niin kai ne haaveet jäivät siihen. Plus pelko siitä, että Alex itse alkaisi muistuttaa omaa isäänsä..
Alex katsoi hieman kujeileva hymy arpisella naamallaan maata ja sitten Rebeccaa. Oliko tuo joku vinkki? sitten hän nauroi. No ei nyt kai.. en oikein tiedä, en kai ole löytänyt itselleni tarpeeksi viihtyisää paikkaa johon asettua Shedin kanssa. Ja maailmalla näkee ja oppii paljon asioita.
Rebeccan sanoessa, että kaikilla täytyy olla nimi ja varsinkin Alexin nykyisellä oriilla, Alex nauroi. Sovitaan sitten niin sanoi ja hymyili päälle.
Niinhän se on. Alex hymyili Joten tehdään tästä illasta edes jotenkin mieleenpainuva ilta, eikö vain? Hän naurahti päälle.
Alex huomasi Rebeccan tarkastelevan tätä ja vilkaisi tyttöön pienesti ja hymyili niin leveästi, että valkoiset hampaat pääsivät näkymään. Ei, ei tuijottelu haitannut häntä ollenkaan, hän oli tottunut niihin. Hän oli tottunut myöskin niihin kaikkiin mulkaisuihin, jotka jotkut ihmiset olivat Alexille suoneet arpisen naaman takia. Mutta kyllä nekin hiljaiseksi menivät nähtyään Alexin esiintyvän. Kaipa pojassa oli taitava.. kiitos siitä kuuluu opettajalle.
Oli aivan totta, että vieraiden miesten matkaan ei kannattanut lähteä.. vaikka Alex ei ollut sellainen, niin mistä Rebecca olisi sen voinut tietää ja arpien peittämää naamaakin luulisi ihmisten välttelevän.
Mutta kukaties, mikä neitokaisen pään oli kääntänyt.
Puhtaat jauhot pussissa? Eheii, ei, ei, ei, ei jauhoja tämä herra hirveän usein nääkkään. Vain hiilenharmaata tuhkaa, mutta puhdasta se oli. Tuhka tosin edustaa kadotusta, tyhjää, kuollutta maata.. ja uutta alkua. Ei Alex aikoisi mitään pahaa Rebeccalle, tai kellekään muullekaan.
Yhteys, juuri se sana onnistui kuvaamaan tarpeeksi hyvin sitä hetkeä. Alex nousi itsekin ratsaille autettuaan ensin Rebeccan hevosensa selkään. Joko mennään Alex upposi Rebeccan sinertävänvihreisiin silmiin jälleen. Pitkästä aikaa Alexista tuntui todella hyvältä. Hän ei muistanut, milloin olisi tuntunut viimeksi yhtä hyvältä.
Ja pudisteltuaan melkein huomaamattomasti päätään herätäkseen taas haaveilemasta, Alex lähti matkaan varmistaen kuitenkin, että Rebecca pysyi mukana.
//Shall we go then to the Metsä aukea? Jos jatkettaisiin peliä siellä?//
Aleksander
Ai kun Rebecca sitten näytti suloiselta hymyillessään. Ja vieläkin suloisemmaksi teki, kun tyttö painoi päätään alas leikitellen kauniilla kullanvärisillä hiuksillaan. Alex naurahti ja pudisti melkein huomaamattomasti päätään ajatuksissaan. Uskomatonta, miten osaat olla kaunis, söpö ja ihana yhtä aikaa. Hän ajatteli ja olisikin halunnut sanoa sen ääneen, mutta ei raaskinut, eihän he edes tunteneet vielä kunnolla.. mitä nyt nimistä ja työstä oltiin puhuttu.
Sitten mies havahtui Rebeccan seuraaviin sanoihin, että linnassa oli liikaa pimeyttä tai muuten varjoisaa. Niiden sanojen jälkeen tyttö vilkaisi nopeasti ympärilleen, kuin hän ei olisi saanut sanoa sitä. Alex kallisti hieman päätään ja sitten Rebecca jatkoikin jo puhumista.
Alex oli kestävää tyyppiä, mutta hän ei halunnut nähdä tyttöjä surullisina.. ja Rebeccan ilmeestä näki, että hän kaipasi enemmän auringonvaloa ja ehkä hieman enemmän vapautta.
Silloin, kun sinulla on vapaapäivä, kannattaa vaan ottaa siitä päivästä kaikki irti ja unelmoida seuraavasta. Alex sanoi Rebeccalle hymyillen lohduttavasti.
Seuraaviin kysymyksiin Alexin oli vaikea vastata. Hän ei oikein osannut kuvitella itselleen taloa ja vaimoa, joka odottaisi miestään kotiin työpäivän jälkeen ja joka olisi tehnyt ruokaa. Eikä hän varsinkaan osannut kuvitella itselleen lapsia.
Kai Alex oli joskus kauan sitten osannutkin kuvitella itsensä siihen rooliin, mutta kun hänen rakastamansa nainen sitten petti ja jätti, niin kai ne haaveet jäivät siihen. Plus pelko siitä, että Alex itse alkaisi muistuttaa omaa isäänsä..
Alex katsoi hieman kujeileva hymy arpisella naamallaan maata ja sitten Rebeccaa. Oliko tuo joku vinkki? sitten hän nauroi. No ei nyt kai.. en oikein tiedä, en kai ole löytänyt itselleni tarpeeksi viihtyisää paikkaa johon asettua Shedin kanssa. Ja maailmalla näkee ja oppii paljon asioita.
Rebeccan sanoessa, että kaikilla täytyy olla nimi ja varsinkin Alexin nykyisellä oriilla, Alex nauroi. Sovitaan sitten niin sanoi ja hymyili päälle.
Niinhän se on. Alex hymyili Joten tehdään tästä illasta edes jotenkin mieleenpainuva ilta, eikö vain? Hän naurahti päälle.
Alex huomasi Rebeccan tarkastelevan tätä ja vilkaisi tyttöön pienesti ja hymyili niin leveästi, että valkoiset hampaat pääsivät näkymään. Ei, ei tuijottelu haitannut häntä ollenkaan, hän oli tottunut niihin. Hän oli tottunut myöskin niihin kaikkiin mulkaisuihin, jotka jotkut ihmiset olivat Alexille suoneet arpisen naaman takia. Mutta kyllä nekin hiljaiseksi menivät nähtyään Alexin esiintyvän. Kaipa pojassa oli taitava.. kiitos siitä kuuluu opettajalle.
Oli aivan totta, että vieraiden miesten matkaan ei kannattanut lähteä.. vaikka Alex ei ollut sellainen, niin mistä Rebecca olisi sen voinut tietää ja arpien peittämää naamaakin luulisi ihmisten välttelevän.
Mutta kukaties, mikä neitokaisen pään oli kääntänyt.
Puhtaat jauhot pussissa? Eheii, ei, ei, ei, ei jauhoja tämä herra hirveän usein nääkkään. Vain hiilenharmaata tuhkaa, mutta puhdasta se oli. Tuhka tosin edustaa kadotusta, tyhjää, kuollutta maata.. ja uutta alkua. Ei Alex aikoisi mitään pahaa Rebeccalle, tai kellekään muullekaan.
Yhteys, juuri se sana onnistui kuvaamaan tarpeeksi hyvin sitä hetkeä. Alex nousi itsekin ratsaille autettuaan ensin Rebeccan hevosensa selkään. Joko mennään Alex upposi Rebeccan sinertävänvihreisiin silmiin jälleen. Pitkästä aikaa Alexista tuntui todella hyvältä. Hän ei muistanut, milloin olisi tuntunut viimeksi yhtä hyvältä.
Ja pudisteltuaan melkein huomaamattomasti päätään herätäkseen taas haaveilemasta, Alex lähti matkaan varmistaen kuitenkin, että Rebecca pysyi mukana.
//Shall we go then to the Metsä aukea? Jos jatkettaisiin peliä siellä?//
- Daniella
13 viestiä
• Sivu 1/1
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa