Egoistit liikkeellä [sovittu]

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Egoistit liikkeellä [sovittu]

ViestiKirjoittaja Shiri » 03 Heinä 2010, 16:31

//Alf ja Aksu tänne plz~//

Kesäpäivä oli kaunis, mutta hieman liian kuuma. Taivaalla oli pieniä pilviä, jotka silloin tällöin purjehtivat laiskasti auringon eteen luoden vilvoittavia varjoja maahan, mutta ne jatkoivat saman tien päämäärätöntä vaellustaan päästäen kuumat säteet nuolemaan maan pintaa.
Eleha suuntasi laiskasti liikkuvassa, sorisevassa väkijoukossa kylän keskustaan mennäkseen kaivolle täyttämään leilinsä. Hänen valkea puuvillakankainen mekkonsa takertui hikiseen selkään, ja hän katseli kateellisena niitä tyttöjä joiden asuissa ei ollut hihoja lainkaan, tai ne olivat ihan lyhyet - Elehan omat hihat ulottuivat kyynerpäähän. Tuskinpa helpotus olisi kovinkaan suuri, mutta psyykkisesti se saattaisi ollakin. Hän katseli kateellisena (ja aavistuksen sillä silmällä) miehiä, jotka olivat heittäneet helteessä paitansa pois tai solmineet sen vyötärölleen. Jos hän olisi mies hänen ei tarvitsisi hävetä arpiaankaan. Eleha hieraisi niskaansa ja heilautti palmikkonsa toisen olan yli, josta se hetken kuluttua palasi selkään heilumaan. Hyi mikä helle.

Eleha saapui aukion laidalle ja huomasi että kaivolla oli jotain meneillään. Hän ei ollut tarpeeksi lähellä nähdäkseen, mutta ihmiset liikkuivat levottomasti ja supattelivat toistensa korviin. Jotkut huusivat kovaan ääneen, mutta yleisen hälinän läpi Eleha ei saanut selvää.
Mahtavaa.
Eleha huokaisi ja vaihtoi korinsa toisesta kädestä toiseen. Liinan alla oli tuoreita hedelmiä ja kasviksia sekä kala jonka hän oli käynyt ostamassa illallista varten. Lähestyessään kaivoa hän huomasi kaksi nuorta miestä kinaamassa äänekkäästi jostain, johon ilmesesti liittyi pidemmän märät housut ja maassa lojuva ämpäri. Eleha pysähtyi turvallisen välimatkan päähän ja katsoi kuinka miehet tyrkkivät toisiaan rintaan. Ilmeisesti lyhyempi vaalea oli vahingossa kompastunut ja kaatanut vedet vuoroaan odottavan pitkän tumman päälle. Ja ilmeisesti pitkän tumman vehje oli liian pieni jotta hän olisi voinut sivuuttaa tapauksen olankohautuksella, vaan oli alkanut rähisemään todistaakseen miehisyyttään ja yritti parhaillaan tunkea blondia pää edellä kaivoon. Mikä idiootti. Eleha hieraisi otsaansa ja astui eteenpäin ja koputti tummaa miestä hartiaan. Mies oli häntä reippaasti päätä pidempi ja voimakasrakenteinen, mutta älliä sillä ei tainnut olla, koska niin typerästi se räpytteli silmiään kun se käänsi katseensa Elehaan. Blondi käytti tilaisuutensa hyväksi ja tarttui kiinni kaivon reunaan jottei putoaisi niin helposti.
"Kuulehan... Ymmärrän että sinulla mahtaa olla vaikeaa, kun tunget toisia kaivoon ja muuta, mutta jos tuo halkaisee kallonsa ja hukkuu ja mädäntyy tuonne, vedestä tulee juomakelvotonta ja se on sinun vikasi," Eleha selitti rauhallisesti pistävällä äänensävyllä. "Joten jos viitsisit käyttäytyä kuin mies ja jättää heikompasi rauhaan ja pyytää anteeksi aiheuttamaasi häiriötä, niin muut pääsisivät hakemaan vetensä?" Eleha kallisti päätään ja tuijotti miestä silmiin, joka rypisti otsaansa ja päästi irti blondista joka ei tuhlannut aikaa vaan kiipesi pois kaivosta. Hujoppi kumartui eteenpäin ja yritti kaikin puolin vaikuttaa uhkaavalta jättäen naamansa kämmenen päähän Elehan kasvoista.
"Niin miten oli?" Mies kysyi murisevalla äänellä, joka toi Elehan mieleen pullistelevan kukon.
Shiri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Heinä 2010, 12:20

Alf

Kuuma. Se oli ainoa sana kuvailemaan tätä päivää. Toiset nauttivat siitä enemmän kuin toiset. Alf oli niitä, jotka suorastaan nauttivat lämpimistä päivistä. Puoliverinen istuskeli vartio vuorollaan katolla, kylän aukion reunalla. Sieltä oli hyvä seurailla tapahtumia torilla ja puuttua mikäli oli tarve. Tämä kesäpäivä oli saanut monet vähentämään vaatekerroksiaan, eikä Alf ollut poikkeus. Katuvartijostolla ei ollut kovinkaan virallista pukeutumis sääntöä, joten jokainen sovelsi asusteita tarpeiden ja sään mukaan. Alf, joka muutenkin pukeutui eksoottisesti ja kevyesti, oli tänään monen muun miehen tapaan heittänyt paidan pois ja nautiskeli lämpimästä auringosta ihollaan. Pitkät, mustat hiukset olivat tapansa mukaan löysästi kiinni ja huulien välissä pyörähteli hammastikku. Käsissään mies pyöritteli huolettomasti jykevää keihästään, katsellessaan torin tapahtumia.

Kaivon luona oli sattunut pieni välikohtaus, joka näytti paisuvan suuremmaksi. Alf ei kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä puuttua asiaan. Oli hauska nähdä miten siviilit selvittelivät välejään. Joskus asiasta selvittiin pienellä murahtelulla, toisinaan porukka ryhtyi nyrkkitappeluun. Siinä vaiheessa kun alkaisi aseita vilahdella tai riita levitä katsojiin, oli syytä puuttua asiaan.
Isompi korsto oli tunkemassa pienempää riidan osapuolta kaivoon, kunnes paikalle tupsahti naikkonen, joka uskalsi uhmata voitolla olevaa osapuolta. Siinä vaiheessa Alf nousi ylös ja hyppäsi kepeähkösti alas katolta, lähtien lompsimaan lähemmäksi kaivoa.
Tytöllä oli pointti puheissaan, tuon huomauttaessa isommalle miehelle, että tuon teon seurauksina menisi kaivon vesi juomakelvottomaksi. Tosin, oli kaivosta ennenkin ruumiita ja eläviä otuksia jouduttu pelastamaan, joten eipä tuo siellä kauaa olisi ehtinyt virua.

No, riitapukarit irtautuivat toisistaan ja isokokoinen korsto otti seuraavaksi uhittelun kohteeksi tytön, joka oli ehtinyt puuttua näiden kahden riitelyyn. Alf käveli tytön taakse seisomaan ja katsoi kysyvästi miestä, joka oli kumartunut tytön puoleen.
"Tyttö puhuu asiaa. Jätä asia sikseen. Tapaatte kumminkin kapakassa joku ilta, selvittäkää välinne siellä" Alf totesi hymyillen vinosti. Hän tiesi nämä kaksi miestä. Eivät kovinkaan ihmeellisiä näkyjä kapakassa, varsinkaan isompi.
"alkakaahan laputtaa, täällä on paljon kaivolle kaipaavia ihmisiä. Mikäli ette poistu, joudun kutsumaan vartijat jotka passittavat teidät selliin" Alf lisäsi, vakavoituen.
Miehet eivät sanoneet mitään vastaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen hujoppi tuhahti, keräsi kampeensa ja lähti voimakkain askelin pois, aivan kuin riidasta suuttunut pikku kakara. Kaivon kiviä maistellut blondi taas poistui hyvin hiljaisesti ja huomaamattomasti paikalta, samalla kun väkijoukko alkoi pikkuhiljaa hajaantua ja palata omiin askareihinsa.

"et olisi puuttunut vielä.. se oli kiinnostavaa katseltavaa" Alf totesi hetken kuluttua tytölle, jonka takana vielä seisoskeli ja tutki tuota katseellaan. Katseella, joka oli suonut Alfille monet läpsäytykset poskelle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Shiri » 25 Heinä 2010, 14:30

Eleha yritti hengittää mahdollisimman vähän ettei hänen tarvitsisi vetää keuhkoihinsa pullistelijan hengitystä. Eleha epäili miehellä olevan parikin mädäntynyttä hammasta. Hän aikoi mainita asiasta miehelle, mutta kuuli kuinka joku tuli hänen taakseen ja alkoi puhua korstolle. Eleha sulki suunsa muttei kääntynyt katsomaan tulijaa vaan piti katseensa hujopissa niin kauan kun mies lopulta lähti kiukkuisena pois. Vasta varmistuttuaan ettei mies aikonut kääntyä takaisin tullakseen kaivelemaan hampaankolojaan, Eleha kääntyi ja mittaili miestä joka oli tullut turvaamaan hänen selustansa. Mies ei vaikuttanut tulleen pahat mielessään, mutta katseli häntä hieman vinosti. Mies oli riisunut paitansa, ja Eleha katsahti miestä samalla mitalla. Ei paha.

"Mikäs siinä minun puolestani jos heillä oli selviteltävää, mutta jos niiden oli pakko tunkea toisiaan kaivoon juuri silloin kun minä haluan sieltä vettä, en viitsi kovin kauaa odotella" tyttö vastasi ja laski kantamuksensa maahan. Huh hellettä. Eleha kääntyi nostamaan vettä kaivosta mutta kurkisteli olkansa yli toista. Keihäästä päätellen mies oli ilmeisesti katupartiossa. "Ja olisit sinä voinut jäädä katselemaan loppuun jos kerta etsit viihdykettä, ei tuollaiset mammankamaripojat minua pelota. Olisin selvinnyt hänestä itsekin."
Shiri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2010, 15:10

Alf

Tytön puheissa oli perää, mutta Alf ei niihin sen pahemmin kommenttejaan alkanut lisäämään. Pitkästä aikaa Alf pystyi pitämään turpavärkkinsä kiinni naisen seurassa, sanomatta yhtäkään herjaavaa tai häröä heittoa. Mistä se sitten johtui, sitä edes Alf ei tiennyt. Ehkä siitä että ympärillä oli kohtuu paljon porukkaa, ehkä siitä että hän oli nyt töissä tai jostain muusta.. ehkä hän halusi vain olla kiltti? Ei, kiltti ei kuulunut Alfin sanavarastoon.
Naisen viimeiset sanat saivat puolihaltian virnistämään huvittuneena.
"Noiden kahden kamppailun näkee illalla kapakassa, tai sen edessä. Joten en menettänyt mitään vaikka väliin tulin. Mutta tohdin epäillä että te olisitte hänelle pärjännyt. Toiset miehet eivät kunnioita naisia ollenkaan ja ovat enemmän kuin mielellään näyttämässä noille paikkansa tässä kieroutuneessa yhteiskunnassa" Mies totesi katsellen tyttöä ehkä liiankin tarkkaavaisesti, kun tuo vettä kaivosta nosteli.
Olisihan sitä apuakin voinut tarjota, mutta tämä tyttö vaikutti siltä, että olisi ottanut nokkiinsa, mikäli mies olisi tarjonnut apua raskaiden taakkojen nostamisessa.

"et taida liikkua täällä turhan usein?" Alf kysyi yllättäen siirtäessään fyysistä olemustaan lähemmäksi tyttöä "Ainakaan en ole nähnyt sinua täällä niin usein, että tunnistaisin"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Syys 2010, 18:28

// vedän hahmoni pois hiljenemisen takia, ota yhteyttä jos ja kun haluat peliä jatkaa :) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron