Kirjoittaja Daniella » 14 Touko 2010, 21:29
//Pientä muuttosäätöä tässä samalla ^.^'//
Aleksander
Ai kun Rebecca sitten näytti suloiselta hymyillessään. Ja vieläkin suloisemmaksi teki, kun tyttö painoi päätään alas leikitellen kauniilla kullanvärisillä hiuksillaan. Alex naurahti ja pudisti melkein huomaamattomasti päätään ajatuksissaan. Uskomatonta, miten osaat olla kaunis, söpö ja ihana yhtä aikaa. Hän ajatteli ja olisikin halunnut sanoa sen ääneen, mutta ei raaskinut, eihän he edes tunteneet vielä kunnolla.. mitä nyt nimistä ja työstä oltiin puhuttu.
Sitten mies havahtui Rebeccan seuraaviin sanoihin, että linnassa oli liikaa pimeyttä tai muuten varjoisaa. Niiden sanojen jälkeen tyttö vilkaisi nopeasti ympärilleen, kuin hän ei olisi saanut sanoa sitä. Alex kallisti hieman päätään ja sitten Rebecca jatkoikin jo puhumista.
Alex oli kestävää tyyppiä, mutta hän ei halunnut nähdä tyttöjä surullisina.. ja Rebeccan ilmeestä näki, että hän kaipasi enemmän auringonvaloa ja ehkä hieman enemmän vapautta.
Silloin, kun sinulla on vapaapäivä, kannattaa vaan ottaa siitä päivästä kaikki irti ja unelmoida seuraavasta. Alex sanoi Rebeccalle hymyillen lohduttavasti.
Seuraaviin kysymyksiin Alexin oli vaikea vastata. Hän ei oikein osannut kuvitella itselleen taloa ja vaimoa, joka odottaisi miestään kotiin työpäivän jälkeen ja joka olisi tehnyt ruokaa. Eikä hän varsinkaan osannut kuvitella itselleen lapsia.
Kai Alex oli joskus kauan sitten osannutkin kuvitella itsensä siihen rooliin, mutta kun hänen rakastamansa nainen sitten petti ja jätti, niin kai ne haaveet jäivät siihen. Plus pelko siitä, että Alex itse alkaisi muistuttaa omaa isäänsä..
Alex katsoi hieman kujeileva hymy arpisella naamallaan maata ja sitten Rebeccaa. Oliko tuo joku vinkki? sitten hän nauroi. No ei nyt kai.. en oikein tiedä, en kai ole löytänyt itselleni tarpeeksi viihtyisää paikkaa johon asettua Shedin kanssa. Ja maailmalla näkee ja oppii paljon asioita.
Rebeccan sanoessa, että kaikilla täytyy olla nimi ja varsinkin Alexin nykyisellä oriilla, Alex nauroi. Sovitaan sitten niin sanoi ja hymyili päälle.
Niinhän se on. Alex hymyili Joten tehdään tästä illasta edes jotenkin mieleenpainuva ilta, eikö vain? Hän naurahti päälle.
Alex huomasi Rebeccan tarkastelevan tätä ja vilkaisi tyttöön pienesti ja hymyili niin leveästi, että valkoiset hampaat pääsivät näkymään. Ei, ei tuijottelu haitannut häntä ollenkaan, hän oli tottunut niihin. Hän oli tottunut myöskin niihin kaikkiin mulkaisuihin, jotka jotkut ihmiset olivat Alexille suoneet arpisen naaman takia. Mutta kyllä nekin hiljaiseksi menivät nähtyään Alexin esiintyvän. Kaipa pojassa oli taitava.. kiitos siitä kuuluu opettajalle.
Oli aivan totta, että vieraiden miesten matkaan ei kannattanut lähteä.. vaikka Alex ei ollut sellainen, niin mistä Rebecca olisi sen voinut tietää ja arpien peittämää naamaakin luulisi ihmisten välttelevän.
Mutta kukaties, mikä neitokaisen pään oli kääntänyt.
Puhtaat jauhot pussissa? Eheii, ei, ei, ei, ei jauhoja tämä herra hirveän usein nääkkään. Vain hiilenharmaata tuhkaa, mutta puhdasta se oli. Tuhka tosin edustaa kadotusta, tyhjää, kuollutta maata.. ja uutta alkua. Ei Alex aikoisi mitään pahaa Rebeccalle, tai kellekään muullekaan.
Yhteys, juuri se sana onnistui kuvaamaan tarpeeksi hyvin sitä hetkeä. Alex nousi itsekin ratsaille autettuaan ensin Rebeccan hevosensa selkään. Joko mennään Alex upposi Rebeccan sinertävänvihreisiin silmiin jälleen. Pitkästä aikaa Alexista tuntui todella hyvältä. Hän ei muistanut, milloin olisi tuntunut viimeksi yhtä hyvältä.
Ja pudisteltuaan melkein huomaamattomasti päätään herätäkseen taas haaveilemasta, Alex lähti matkaan varmistaen kuitenkin, että Rebecca pysyi mukana.
//Shall we go then to the Metsä aukea? Jos jatkettaisiin peliä siellä?//