Tummunut taivas

[Daniella]

// Princess and Raf here plz before its raining :D//

Adriana

Sinä harmaana päivänä kylässä oli ihan kiitettävästi väkeä. sinisestä taivaasta ei näkynyt jälkeäkään, vain eri harmaan ja mustan sävyisiä pilviä, jotka pian pudottelisivat kyynelpisaroita maankamaralle.
Puolihaltia kulki pitkin kylän katuja huppu päässään, niin kuin yleensä aina kun hän ihmistenilmoilla kulki. Varmastikin johtui hänen korvistaan, sillä ne olivat suipot niin kuin haltioilla. Vaikka neiti olikin puolueeton, olisi päivän selvää, että ihmiset kyseenalaistaisivat tämän.
Ja sitten hän varmaan olisikin pian tyrmässä odottamassa vuoroaan tapaamista hirsipuun kanssa.
Tämänhetkinen syy miksi hän oli kylillä oli, että hän tarvitsi pari yrttiä, mitä luonnosta ei muuten saanut.. tai ainakaan hän ei ollut koskaan löytänyt sellaisia. Ja olihan se muutenkin mukava katsoa mitä kauppiailla oli tarjottavanaan.
Kauppiaat myivät arvoesineitä, ruokaa, koruja ja ylipäänsä kaikkea maan ja taivaan väliltä mistä saisi hyvät rahat.
Adriana näki yhdellä kojulla kauniin kaulakorun. Hän asteli kojulle ja katseli korua ihastuksissaan lievä hymyn pilke suunpielessä. Se todellakin oli kaunis. Hopeisessa ketjussa roikkui hopeinen lilja, jossa oli helmi keskellä. Kaunis eikö vain? Se on ainoaa lajiaan ja sen saisi hyvään hintaan.
Adriana havahtui ajatuksistaan, kun kauppias oli tullut hänen eteensä. Kyllä, se on kaunis.. mutta katselen vain tällä kertaa. Hyvää päivänjatkoa. Hän sanoi myyjälle, joka vain hymähti, kun nainen käänsi selkänsä ja lähti jatkamaan matkaansa.
Adriana ihastui kaulakoruun, mutta hänellä ei ollut juuri nyt rahaa moiseen. Joten hän jätti kaulakorun suosiolla jonkun toisen onnellisen naisen hoiviin.
Nainen katseli ympärilleen, ihmiset alkoivat pikkuhiljaa lähteä koteihinsa tai jonnekin sadesuojaan.
Adriana taas tepasteli kylässä olevalle aukiolle kaivon viereen.
Hän katsoi ylös taivaalle. Kohta tulisi sade.
Adriana sulki silmänsä ja hengitti syvään ihanan raikasta ilmaa.

[Princess]

Ennen kylää tiputtautui harmaalta raivaalta miehen näköinen olio, jolla oli valkoiset siivet. Mutta sitten se katosi metsän siimeksiin ja kaikki ajattelivat, että he olivat nähneet näkyjä. Parikymmentä minuuttia eteenpäin ja metsästä käveli mies. Sirokasvoinen mies, jolla oli pyöreät korvat. Ihminen! Kaikki ajattelivat ja antoivat miehen mennä portin läpi. Blondi tervehti portilla olijoita ja käveli torille. Miehen yllä oli tumman harmaa viitta, valkoinen paita, mustat housut, jonka vyötäröllä oli oudon näköinen ase. Myös miehen selässä oli ase, miekka. Miehellä oli mustat saappaat, mitkä eivät näyttäneet siltä, että mies olisi kulkenut moskaisen metsän läpi! Miten mies oli pysynyt noin puhtaana, ilman että oli likaaantunut metsä poluilla? Ei kukaan ajatellut sitä sen enempää, antoivat vain ihmis miehen mennä.

Raf käveli ilman huppua. Muutamat vesipisarat kastelivat hänen platinanvaalean tukkansa, mutta ei se miestä haitannut. Vaalean siniset silmät katselivat ympärillensä mietteliäänä. Rafilla ei ollut syytä olla ihmisten kylässä, kunhan oli tullut aikaansa viettämään. Ja vaikka Rafilla ei ollut suippomaisia korvia, hän omisti erinomaisen kuulon. Hän kuuli kuinka ihmiset supattelivat toisilleen, kuinka joku mies huusi kalaa noin kilometrin päässä, mutta yksi erityinen ääni kantautui blondin korviin ja hän lähti kävelemään sen suuntaan. Hän kuuli naisen lähtevän eräältä kojulta. af käveli sen luokse laiskasti ja katsoi sen valikoimaa. Hän katsoi nopeasti naisen meno suuntaan ja hymyili. Hän saattoi vain aavistaa mikä koru oli naista kiinnostanut. Hän otti hopeisen lilja korun käteensä. Myyjä hieroi käsiään, koska näki Rafissa raha sammon.
"Paljonko?" Raf kysyi ja oli varma, että myyjän silmissä paistoi suuri kultakolikoiden määrä.
"10 kultakolikkoa" mies sanoi häjysti.
"Saat 7" Raf sanoi ottaen kultakolikot taskustaan ja painaen ne miehen käteen.
Sitten hän katsoi silmillään miehen pulunharmaisiin silmiin.
"En pidä ihmisistä, jotka ovat ahneita" Raf sanoi vakavalla äänellä, otti korun ja hymyili myyjälle.
"Oli ilo asioida kanssanne" hän sanoi ja lähti kävelemään. Onneksi myyjä osasi pysyä hiljaa ja jatkoi seuraavan kanssa kaupankäyntiään, kun Raf lähti etsimään sitä sulosointuikasta naista.
Tätä ei tarvinnut etsiä kaukaa, nainen oli istuutunut kaivon viereen. Raf käveli naisen luo.
"Teiltä tippui jotain, madam" hän sanoi ja ojensi korua, jonka hän oli juuri ostanut.

[Daniella]

Adriana

Adrianalla myöskin oli hyvä kuulo ja hajuaisti. Mutta juuri nyt hän oli sulkenut kaiken ihmisten hälinän mielestään ja kuunteli luonnon ääniä. Tuulta, vettä, lintuja ja yhä nousevaa myrskyä.
Pian hän kuitenkin havahtui ja avasi silmänsä, kun kuuli jonkun kävelevän häntä kohti. Hajusta päätellen se ei ollut ainakaan ihminen. Miehellä oli vaaleat hiukset ja olkapäillään harmaa hupullinen viitta. Adriana nousi seisomaan.
Kappas, mies saapasteli Adrianan luo ja sanoi palauttavansa tippuneen kaulakorun. Mutta sehän oli tismalleen sama koru, jonka nainen oli nähnyt kojulla hetki sitten.
Adriana oli kuin halolla päähän lyöty, mutta joskin hiukan hämillään. Tuntematon mies osti hänelle maltaita maksavan kaulakorun!? Sellaista ei ihan joka päivä näe.
Hän otti miehen ojentaman korun käsiinsä ja katsoi sitä, sitten hän siirsi katseensa takaisin mieheen.
Eh.. anteeksi, mutta sekoitatte minut varmaankin johonkuhun toiseen monsieur. hän sanoi ja tarkasteli miehen taivaansinisiä silmiä ymmällään ja ojensi korua takaisin tuolle miehelle.
Kai nainen vähintäänkin alitajunnassaan tiesi, että mies oli äskettäin ostanut korun, mutta hän kai oli erehtynyt henkilöstä?
Taivas tummui tummumistaan aina vain mustemmaksi ja nyt alkoi jo tihkuttaa.
Jollain hyvin oudolla tavalla miehen olemus kiinnosti neitokaista ja hän halusi tietää lisää, mutta oli myöskin hyvä olla varuillaan, sillä hän oli nähnyt miehen kantavan jonkinlaista asetta vyöllään, eikä se varmasti olisi ainoa ase, mikä miehellä oli mukana..
'Kuka hän oikein on?'

[Princess]

Raf ei nähnyt naisen hiuksia, jotka olivat hupun peitossa, mutta hän arveli naisen todella viehättäväksi naiseksi.
Nainen ei ollut ihminen eikä kokonaan haltia. Tämä oli siro ja tämän merenpihkan sävyiset silmät tutkivat Rafia, joka lähestyi naista askel askeleelta. Nainen nousi, kun Raf oli tarpeeksi lähellä. Hän huomasi, että neitokainen oli häntä ehkä kymmenisen senttiä lyhyempi. Naisen katse oli hämmästynyt blondin sanojen myötä, mikä sai Rafin huulille poikamaisen hymyn. Hän halusi antaa korun naiselle, se oli kuin luotu naisen siroon kaulaan. Jos nainen ei vastaan ottaisi korua, hän myisi sen jollekulle muulle, vaikkakin epäröiden.
Nainen otti jo korun käteensä ja tarkkaili sitä, sanoen sitten, että Raf oli varmaan erehtynyt henkilöstä, ja palautti korun blondille.
"En erehtynyt madam" Raf sanoi salaperäisesti hymyillen, otti naisen käden hellästi omaansa ja painoi korun naisen kämmeneen.
"Uskon, että olette korun omistaja, mi lady" Raf sanoi ja otti askeleen taaksepäin, aivan kuin päättäen naisen puolesta, että tämä pitäisi korun.
Vettä alkoi tihkuttamaan, mutta Rafia ei kiinnostanut se. Hän oli uppoutunut naisen meripihkan sävyisiin silmiin ja mietti, että hän haluaisi tutustua neitoon paremmin. Jokin neidossa sai hänen mielenkiintonsa heräämään ja haluamaan tietää lisää tästä neidistä.
"Rafael palveluksessanne, arvon neiti" blondi esitteli itsensä, kumartaen hiukan ja hymyillen söpösti toiselle. Hän sukaisi hiuksia kasvoiltaan.
"Minusta meidän kannattaa mennä sisätiloihin, kohta vettä alkaa sataa kaatamalla" Raf sanoi naiselle. Hän aisti ilmapaineen putoamisen. Kohta sataisi rankasti.

[Daniella]

Adriana

Mitä ihmettä? Mies painoi kaulakorun hellästi Adrianan kämmeneen ja sanoi ettei suinkaan ollut erehtynyt henkilöstä.
"Se maksoi varmasti omaisuuden.." hän hiljensi hieman ääntään ja katsoi taas korua. "Kiitos." pieni hymynpoikanen nousi naisen suulle.
Miehen aseet epäilyttivät vieläkin Adrianaa, mutta jos tuosta miehestä olisi ollut haittaa tai vaaraa, neidin sisäiset hälytyskellot olisivat soineet jo aikoja sitten.
Hän pyöritti edelleen kysymysta mielessään, mikä oli painanut häntä jo koko tuon ajan kun mies oli tullut: Miksi?
Ehkä hän saisi sen selville illan mittaan..
Mies peruutti askeleen verran poispäin Adrianasta, joten hänen todellakin oli pakko pitää kaulakoru. Hän jäisi miehelle velkaa.
Sitten toinen esittäytyikin Rafaeliksi, samalla kumartaen vähän ja hymyilikin vielä varsin hurmaavasti.
"Adriana Aurelia Glare." Nainen esittäytyi itsekin niiaten pienesti.
Rafaeliksi esittäytyneen miehen seuraavat sanat saivat Adrianan epäröimään vähän. Mies oli kyllä oikeassa sateen suhteen, eikä nainen tällä kertaa halunnut pomppia kaatosateessa - niin kuin hän joskus myös teki, ja hän nautti siitä. -, "Hyvä on." Adriana vastasi ja katsoi syvälle miehen silmiin. "Onko teillä joku suojapaikka valmiiksi katsottuna?" naisen suulle kiipesi pieni hymy.

[Princess]

Kun nainen mutisi jotain korunkalleudesta, Raf ei sanonut mitään. Hinnalla ei olisi väliä, kunhan hän saisi nähdä vain neidon hymyn. Ja sieltä se tuli. Se oli mikä parhain kiitos Rafille. Raf ei voinut itselleen mitään, neitokainen oli vallannut pienessä hetkessä hänet. Ensin vain pari sanaa ja sitten tuon olemus oli saanut Rafin pauloihinsa. Olikohan hän heikko, kun näin nopeasti ihastui?
Raf ei tiennyt hetkeen mtä sanoa, mutta esittäytyi sitten ja sai kuulla että nainen oli Adriana. Kaunis nimi, ja haevoilla oli sellainen nimi.
"Hauska tutustua neiti Glare" Raf sanoi hymyillen ja silmät tuikkien.
Hänessä oli jonkin sortin teitittelyn vikaa, ennenkuin toinen antaisi luvan sinutella. Ja oli kiva olla herrasmies, ainakin noin kauniille neidolle. Ja Raf oli opetettu hyville tavoille, joten...
Nainen näytti hetken epäröivältä, mtta suostui sitten siirtymään suojaisampaan paikkaan ja katsoikin suoraan silmiin. Naisella oli todella kauniit silmät.
"Kävisikö tuo läheinen kahvila? Voin luvata, ettei sinua tulla häiritsemään, vaikka riisut huppusi ja näytät korvasi kansalle" Raf sanoi silmät täynnä lupausta. Hän kävi usein kylässä, joten ihmiset tunsivat ja hieman kunnioittivat häntä. Eiväthän nämä tienneet että hän on haltia, puoliksi. Ihmisistä hän oli yksi heikäläisistä, kunnon palkkionmetsästäjä, joka vastustaa rikollisuutta.

[Daniella]

Adriana

//Voi että ku tuo on sulosta :3//

Ihastumisesta ei viellä ollut tasavarmaa tietoa, mutta jokin Rafaelin olemuksessa veti naista puoleensa. Ja pian hän ei enää keksinyt mitään syytä olla varautunut.
"Kuin myös." Adriana vastasi hymyssäsuin miehen sanottua, että oli hauska tutustua ja tarkasteli Rafaelin tuikkivia silmiä.
Nainen naurahti miehen lupaukselle, ettei Adrianan kävisi kuinkaan vaikka tämä riisuisikin huppunsa kahvilassa ihmisten nähden.
"Se on sitten sovittu." Hän katsoi vielä hetken miestä silmiin ja lähti sitten kävelemään kohti kahvilaa varmistaen että Rafaelkin pysyisi perässä.
Kahvila oli sen verran lähellä, että heillä ei ollut mikään kiire sateensuojaan ennen kuin sataisi kaatamalla.
Adrianalla oli jotenkin turvallinen olo Rafaelin seurassa.
Meni alle viisi minuuttia kun sitten jo päästiinkin kahvilan ovelle.

[Princess]

// :) //

Raf nyökkäsi naiselle, tämän solmiessa lupauksen kiinni, ettei tälle sattuisi mitään blondin läsnäollessa, vaikka tuo ottaisi huppunsa pois. Raf tiesi, etteivät ihmiset tulisi häiriköimään häntä ja vaikka tulisi, nämä lentäisivät nopeammin paikalta, ennenkuin kukaan ehtisi kissaa sanoa. Sitä paitsi, Raf halusi nähdä naisen hiukset.
Raffe lähti kävelemään naisen rinnalla kohti kahvilaa. Onneksi se oli lähellä, että he ehtisivät turvaan ennen sateen alkua. Ja eikä Rafia haittaisi, vaikka hän hieman kastuisi. Hän piti sateesta...
"Oletteko kylässä missä asioilla, neiti Glare, jos saan udella?" Raf kysyi, avaten kahvilan oven ja päästäen haltia neidon ennen häntä menemään sisälle. Paikalla oli ehkä tusinan verran ihmisiä, omiin ajatuksiinsa painautuneena, joten kukaan ei huomannut kahta tulijaa. Tai ainakaan, ellei omannut niin hyvän havannointi kyvyn kuin suurin osa haltioista. Pari tyyppiä katsoi kieroon, mutta Raf päätti olla välittämättä näistä niin kauan, ennenkuin tyypit alkaisivat avata suunsa. Blondi ei sietäisi, jos kukaan loukkaisi sievää neitoa hänen seurassaan. Hän vain suuttuisi siitä.
Raf käveli tiskille.
"Ota mitä vain haluat, minä voin tarjota. Oikeastaan, se on jopa velvollisuuteni" Raf sanoi kumartaen pienesti naisen suuntaan poikamainen virne huulillaan.

[Daniella]

Adriana

Miehen kysyttyä miksi Adriana ylipäänsä oli kylillä, tämä käänsi katseensa maasta mieheen. Itse asiassa minulla ei oikeastaan ollut sen suurempaa syytä, tulin katsomaan mitä kauppiailla oli tarjottavana tällä kertaa. Ja.. Voit kutsua minua ihan etunimelläni ja sinutella, teitittely tuntuu joskus jotenkin.. oudolta. Sitten hän katsoi taas eteensä, ettei vain kompastuisi omiin jalkoihinsa.
Rafael avasi kahvilan oven ja päästi neidon ensin kahvilan sisäpuolelle.
Siellä oli kiitettävästi ihmisiä, mutta Adriana ei välittänyt heistä, eivätkä hekään tuntuneet edes huomaavan juuri kahvilaan saapunutta kaksikkoa.
Nainen otti huppunsa pois ja suki pitkiä tummanruskeita hiuksiaan ja vilkaisi ympärilleen.
Kahvila oli oikeastaan aika mukavan näköinen paikka. Tummasta puusta tehdyt penkit ja pöydät, vaaleat pöytäliinat ja jokaisessa pöydässä kynttilä. Tiskin viereisellä seinällä vasemmalla oli piano. Ei kovin hehkeä kuin vaikka kuninkaan hovissa saattaisi olla, mutta kyllä tuolla vähän ehkä kuluneen näköisellä pianolla varmaan kelpaisi soittaa silläkin.
Rafael tallusteli tiskille ja Adriana seurasi perässä. Miehen seuraaviin sanoihin nainen naurahti söpösti Velvollisuutesi? Miksi niin? Hän heitti kysymyksen ja jäi tapittamaan miehen ihania sinisiä silmiä.

[Princess]

Adriana kertoi olevansa vain katselemassa tarjontaa kylällä ja melkein samaan suppuun ehdotti, että Raf puhuttelisi tätä sinutellen. Raf hymyili toiselle ystävällisesti. än oli koko ajan toivonutkin, että Adriana sanoisi niin.
"Itsekkin tulin tänne ilman mitään syytä. On hauska käydä ihmisten kylässä välillä" Raf sanoi leppoisasti, aukaisten kahvilan oven naiselle, mennen sitten tämän perässä sisälle.
Sisustus oli tummaa puuta, ja tunnelma oli ehkä hieman romanttisen puoleinen. Valkoiset pöytäliinat, kynttilät. Piano, jolla voisi soittaa vaikka mitä. Mutta kukaan kahviloista olijoista ei näyttänyt olevan hempeily tuulella, kunhan jotkut ohikulkijat olivat tulleet pitämään sadetta, joka alkaisi aivan sekunttien päästä.
Kun Adriana otti hupun, Raf sai vain vaivoin hillittyä itsensä, ettei olisi henkäissyt ja ottanut naisen tumman ruskeita hiuksia käsiinsä ja antanut niiden valua sormien läpi kuin tumma hiekka. Raf oli tyytyväinen "suoritukseensa" eli oli melko normaali mies.
Adrianan söpö naurahdus sai Rafin vatsan alueen kutkuttelemaan mukavasti ja meripihkan sävyiset silmät tavoittivat Rafin taivaan sävyiset, ns. baby-bluen väriset silmät.
"Suoraan sanottuna, se olisi kunniatonta, häpeällistä ja epämiehekästä, että noin kaunis nainen maksaisi itse omat ostoksensa" Raf sanoi kiertelemättä ja kaartelematta ja vinkkasi silmäänsä sen jälkeen.
"Sitä paitsi, äiti ei antaisi minulle anteeksi, jos saisi kuulla siitä, että olen antanut kauniin neidin maksaa omat ostoksensa minun seurassani" Raf sanoi hieman vitsaillen, mutta oli siinä hieman totuuden perääkin.

[Daniella]

Adriana

Sinuttelu tosiaan tuntui paremmalta vaihtoehdolta melkein aina, kuin teitittely. Tiedä sitten miksi.
Rafaelin sanottua, että oli välillä hauska käydä katselemassa ihmisten kylää, Adriana hymyili ja katsoi maata Niin on. ja astui kahvilan ovista sisään.

Melkeinpä nurkassa kököttävä piano näytti aika houkuttelevalta. Osasihan Adriana soittaa pianoa. Hän antoi asian kumminkin olla.. ainakin vähäksi aikaa.
Adriana ei huomannut miehen käytöksessä mitään niin sanotusti epätavallista, eikä oikein uskonutkaan, että niin kävisi. Joten hän lakkasi murehtimasta ajatusta.
Vai että häpeällistä, kunniatonta ja epämiehekästä antaa naisen ostaa itse omat ostoksensa? Noh, olihan tuo joiltain osin tottakin, toki kyseessä oli sinäänsä mielipidekysymys.
Rafaelin vihjatessa Adrianaa kauniiksi, alkoi naisen vatsassa tuntumaan siltä, että siellä lentäisi perhosia, jotka kutittelivat pehmeillä siivillään vatsaa. Hän ei kumminkaan jännittänyt tai ei ainakaan ollut tietoinen asiasta -, sillä Rafaelille oli mielestään helppo puhua. Ja se oli ihailtavaa.
Pieni punakin sattui kohoamaan naisen kasvoille. Varsinkin kun mies hymyili ja vinkkasi silmää hänelle heti sanojensa perään. Kun puhe tuli vielä miehen äidistä, Adriana ei voinut olla naurahtamatta Näinkö on? Ainakaan häntä ei voi moittia huonosta kasvatuksesta. hän sanoi leikkimielellään, mutta tosiaan mies oli ehkä yllättävänkin hyvätapainen.
Hyvä on, juuri nyt ei kyllä tee mieli syödä mitään, mutta kahvi maistuisi. hän katsoi Rafaelia vielä silmiin kun teki tilauksensa.
Sitten hän katsahti ulos pianon vieressä olevasta ikkunasta. Ulkona oli alkanut satamaan vettä. Sadepisarat koputtelivat kahvilan ikkunoita, kuin tanssien. Sade oli kaunista, jokaisen pisaran ääni soi kauniisti, kun se tippuu maahan. Ja se näky, kun pisarat tanssahtelivat maanpäällä, kuin pikkuruiset ballerinat. Se oli kerrassaan kaunista.

[Princess]

Rafael olisi halunnut tietää, mitä Adrianan päässä liikkui. Oliko hän vain outo ukon ketale joka tarjosi toiselle kahvia vai pitikö Adriana häntä jonakin casanovana, joka toivoi saavansa naisen kuin naisen sänkyyn? Tietysti, voisihan nainen ajatella, että hän on ihan kunnon mies, mutta koska Rafael ei voinut lukea Adrianan ajatuksia, hän pystyi vain arvailemaan, mitä mieltä nainen hänestä oli.
Kohteliaisuuksien myötä Adriana punastui hiukan, eikä Raf voinut olla miettimättä, että pieni poskien rusotus sai Adrianan näyttämään niin kauniilta ja viattomalta. Jostain pälkähti ajatus, että Raf suojelisi Adrianaa maailman vaaroilta, ettei tämä koskaan joutuisi turmeltumisen ja vaaralliseen maailmaan, mutta eihän Raf voisi sellaista luvata itselleen eikä Adrianalle. Eihän?
"Hieno kuulla että en ole aivan moukkamainen. Pitääkin lähettää siitä kiitos äidille vaikka hedelmäkorin kera" Raf sanoi hieman virnistäen ja nyökkäsi, kun Adriana kertoi haluavansa vain kahvia. Raf kääntyi tiskin takana olevan myyjättären puoleen.
"Kaksi kahvia" hän sanoi ja kääntyi Adrianan puoleen.
"Otatko jotain makeutus aineita kahvisi kanssa?" Raf kysyi.
Hän joi aina mustana, mutta seuralaisestahan ei ikinä tiennyt...

[Daniella]

Adriana

Ehkä ensivaikutelma Rafaelista saattaisikin olla casanovan kaltainen mies, mutta alunperin Adriana oli pitänyt tuota ehkä vähän hämärän outona tyyppinä. Sekin tunne oli häilynyt pois jo aikoja sitten. Nyt hän ei oikein tiennyt mitä pitäisi ajatella tuosta, ei ainakaan luottaisi mieheen.. täysin ainakaan. No mutta yksi kahvi sinne tai tänne ei maailmaa kaataisi. Ja juttuseurakin oli ihan mukavaa nyt varsinkin kun ulkona satoi vettä. Ties sitten mitä Rafael ajatteli Adrianasta.
Puolihaltia naurahti miehen sanoille, että tämän pitäisi lähettää kiitokset hedelmäkorin kera äidilleen hyvästä kasvatuksesta.
Ei, kiitos juon mustana. hän vielä lisäsi Rafaelin kysymykseen. Adriana näki yhden vapaana olevan kahden istuttavan pöydän ikkunan vieressä lähellä pianoa. Nainen kääntyi Rafaelin puoleen ja sanoi ohimennen Menen jo varaamaan pöytää. ja lähti tallustelemaan kohti pöytää ja istui sitten toiseen tuoleista pöydän ääreen. Hän katsoi jälleen ulos ikkunasta.

[Princess]

Raf nyökkäsi Adrianan sanojen myötä. Hän ei alkanut mättämään mitään kahteen kahkuppiin, jotka oli ilmestynyt hänen eteensä. Raf alkoi kaivelemaan raha pussukkaansa, avaten sen ja ottaen muutaman kolikon esiin...
Raf hymisi jotain naisen sanoille, kyllä hän kuuli, mutta hänellä oli suussa kaksi kolikkoa, joten hän ei kehdannut muuta mumista. Raf laittoi pussukan takaisin viittansa kätköihin, maksoi naiselle ja otti kahvikupit käteensä ja hetken ajan etsi katseellaan Adrianaa, kunnes näki tämän pianon viereisessä pöydässä ja lähti pujottelemaan pöytien lomitse.
Raf laittoi toisen kupin naisen eteen ja oman toiselle puolelle, heittäen sitten viittansa selkänojalle, ennenkuin istuutui. Katse käännettiin sekunniksi ikkunaan, josta nähtiin, että ulkona satoi kaatamalla, kunnes sinisten silmien katse kääntyi naisen puoleen.
"Toivottavasti ei sada pitkään. Vaikka seura on mitä hurmaavinta~, en haluaisi joutua istumaan koko päivää sisä tiloissa. Nautin enemmän ulkoilmasta" Raf myönsi ja otti hörpynmustasta kahvista.

[Daniella]

Adriana

Adriana havahtui ja käänsi katseensa mieheen päin ja otti kahvin vastaan kiittäen soma hymy huulillaan. Mies istuutui naista vastapäätä olevaan tuoliin ja sanoi toivovansa että sade lakkaisi pian ja totesi vielä perään, että seura oli varsin hurmaavaa. Puolihaltia piti katseensa Rafissa koko puheen ajan ja niin sanotusti leikki kahvikuppinsa kahvalla. Hän naurahti pienesti Niin minäkin, mutta kuka sanoo ettemme voisi mennä sateella ulos. Ellet sinä sitten pelkää vettä? nainen lisäsi vielä perään leikillään, vaikka eihän sitä koskaan tiennyt pelkäisikö mies vettä vai ei.
Adriana rakasti vettä melkein yhtä paljon kuin aurinkoa. Hänestä pikkuinen sadekuuro oli jo naurettavaa. Jos sataisi vettä, sitä piti tulla kunnolla kaatamalla niin kuin nyt, eikä pari tippaa sinne tänne. Sitten oli salamat ja ukkonen. Se oli jotenkin pelottava tunne, mutta se oli myös hyvin kaunis näky. Taivaan täydeltä kirkkaita haarautuvia välähdyksiä ja niiden perässä valtavan kova jytinä, kuin jumalat kävisivät sotaa keskenään.
Oih, mieleni tekisi soittaa tuota pianoa, kuin se kutsuisi jotakuta soittamaan kauniita säveliä, ettei se tuntisi oloaan niin hylätyksi ja yksinäiseksi. Adriana vilkaisi pianoon päin.
"Haittaisiko sinua jos soittaisin ainakin yhden sävelen?" Nainen katsoi miehen silmiin jokseenkin kysyvästi ja jokseenkin kaihoisasti.