YOINK

[Aksutar]

Marduk, Pumpkin

Suunnitelma toimi, Mardukin onneksi. Papitar lähti saattamaan vanhusta kylän reunalle, tietämättä minkälaiseen soppaan oli lusikkansa tunkemassa. Kävellessä papitar alkoi kyselemään enemmän tästä Danielista.
"Olen asunut täällä koko ikäni" Marduk aloitti selittämään "Aluksi Nahorissa, kunnes muutin tyttäreni pojan synnyttyä tänne pitämään heistä huolta. Sokeuduin kuitenkin yhteenotossa haltioiden kanssa, joten osat vaihtuivat huolenpidon suhteen... Sittemmin tyttäreni kuoli sairastuttuaan ja jäljelle jäi vain hänen poikansa ja minä".
Pumpkin seurasi kaksikko kuin hai laivaa, pysytellen piilosalla näitä varjostaessaan. Naaras halusi nähdä mitä oraakkelilla oli mielessään, aikeinaan puuttua peliin mikäli papitar olisi uhattuna.

Ophelia kyseli Danielin terveydestä.
"Voi olen täysin terve... tai no, niin terve kuin sokea vanhus vain voi olla. Tuskin tulen enää montaa kesää täällä pysymään, mutta kyllä vielä hengissä ajattelin pysyä" Marduk totesi naurahtaen, samalla kun he saapuivat syrjäisimpään paikkaan kylässä. vanhus jatkoi matkaansa kohti latoa, melko määrätietoisesti ollakseen sokea henkilö.
"avaisitko oven, tyttö kulta?" Daniel kysyi päästyään syrjäiselle ladolle. Odottaen, että Ophelia avaisi oven.
Kun ovi oli avattu, Marduk astui sisään, viittoen papitarta seuraamaan peremmälle. Lato oli valoisa, melko kotoisan oloisa. Täynnä heinää, mutta ristinsielua ei näkynyt lähimaillakaan.

Pumpkin puolestaan seurasi kaksikkoa aina ladon ovelle, jääden sitten ulkopuolelle seisomaan ja kuuntelemaan mitä kaksikko puhuisi sisäpuolella.
Päästyään peremmälle latoon, Marduk heitti säkin olaltaan ja suoristi selkänsä, laskien hupun päästään, vilkaisten sitten hymyillen papitarta kohti.
"Kiitos kovasti, olisiko mitään tapaa millä voisin korvata apunne, Ophelia neiti?" Marduk kysyi, hymyillen niin lempeästi, että se suorastaan pelotti.


// OH MY GOSH APLORS HOLY SHIT! GIEF //

[Ivy]

Ophelia

Vanhus vakuutti olevansa täysin terve. Hyvä niin. Yhtäkään sokeutta hän ei ollut vielä kyennyt parantamaan eikä kehdannut lähteä moista yrittämään vanhukseen joka onneksi vaikutti kaikin muin tavoin hyvinvoivalta.
Otan osaa... Ophelia välikommentoitsi kuultuaan Danielin menetettyään tyttärensä sairaudelle, huomaten sitten heidän olleen lähellä määränpäätä. Vanhuksen määrätietoisuus siitä, minne päin kulkea Ophelia laski tämän tottuneisuuden varaan, tämä tuskin oli ensimmäinen kerta kun vanhus oli tästä kävellyt ja siksipä siis Ophelia seurasi tätä aina ovelle asti. Lato... No halvimmista halvinta, vaikkei Ophelia latoa heti odottanutkaan. Tyttö oli ajatellut heittää tässä vaiheessa jo hyvästit ja jumalan siunaukset, mutta ennen kuin kerkesi, avasi hän vanhuksen kehoituksesta tälle vielä ovenkin.

Tuota... Papitar epäröitsi hieman vanhuksen viittoessa häntä yhä seuraamaan sisälle asti, mutta astui kuitenkin sisään valoisaan latoon. Hän ei halunnut olla epäkohtelias, mutta jäi kuitenkin oven suljettuaan sen vierustalle seisomaan, liian kotoisaksi hän ei aikonut itseänsä näin vieraan ihmisen luona teetättää. Tyttö seuraili hiljaa miehen puuhia, vaivautumatta enää hymyilemään mietteissään meinasiko vanhus tarjota vielä teet.
Saatuaan ylimääräiset vermeet pois yltänsä, vanhus kiitti häntä kysyen mikäli voisi jotenkin korvata hänen huomaavaisuutensa.
Ei teidän tarvitse, voisin sanoa tämän kuuluvan toimenkuvaani Ophelia sanoi etsien ovenkahvan selkänsä takaa, valmiina tekemään lähtöä ennekuin vanhus kertoisi hänellä olevan karamelleja taskussaan.
Oli ilo auttaa, mutta nyt minun täytyy tosiaan mennä. Jumalan siunausta. Papitar ei normaalisti yrittäisi livistää näin suoranaisesti ja saattaisikin jopa istahtaa alas ja kuulla enemmän tämän perhetaustoista, mutta hän alkoi aavistaa pahaa ja päätti pelata varman päälle kuin katua.

//CANT HAZ!!//

[Aksutar]

Marduk, Pumpkin

Hymy vanhuksen huulilla muuttui yhä pirullisemmaksi, mitä epävarmemmaksi Ophelia tuli.
"Mihin luulet meneväsi, Papitar Ophelia? Prinsessalla on muita kiireitä, ei hän vielä sinua kaipaa" Marduk totesi lopulta hymyillen, samalla kun otti askeleen lähemmäksi.
Samalla sekunnilla Pumpkin pyyhälsi ovesta sisään, Kaapaten Ophelian taakseen turvaan vanhukselta.
"Saga Anahita. Ei ollut oikeastaan yllätys, että seurasit meitä tänne asti" Marduk totesi mutristaen huuliaan "Joko sait tarpeeksi Ambrosiuksesta? Vai muuten vain hiippailet yksinäsi kylillä?".

"Se ei kuulu sinulle!" Pumpkin tuhahti "Enkä anna sinun koskeakkaan Papittareen sormellasikaan!"
Marduk naurahti. Samalla kun tuo nauroi, ovi papittaren ja Pumpkinin takana pamahti lukkoon. Oraakkeli oli suunnitellut kaiken alusta alkaen ja tiesi miten tässä tulisi käymään. Hän oli valmistautunut kaikkeen. Mutta Pumpkin ei tietenkään ottanut sitä huomioon. Naaras eli yhä siinä uskossa, että oraakkelikin oli erehtyväinen.
"ette pääse pakoon, vaikka yrittäisittekin" Marduk totesi, ottaen jälleen askeleen lähemmäksi.
Hetkeäkään epäröimättä Pumpkin astui kauemmas Opheliasta, muutti muotonsa lohikäärmeeksi ja asettui kita kohti oraakkelia, päästäen ilmoille karjahduksen.
"Meinaatko paljastaa olinpaikkasi kaikille, jotka ovat valmiit lynkkaamaan sinut?" Oraakkeli kysyi pumpkinilta, joka piti matalaa murinaa koko tämän ajan.
Marduk ei kuitenkaan välittänyt lohikäärmeestä. Vanhus lähti kävelemään kohti Opheliaa, ojentaen samalla toisen kätensä kohti Pumpkinia. Nuori naaras jäätyi kuin paikoilleen. Se näytti halvaantuneelta. Murina oli tiessään, eikä naaras tehnyt elettäkään pysäyttääkseen oraakkelia, joka nyt saapui Ophelian luo. Oraakkeli laski kätensä ja samassa punainen lohikäärme mätkähti maahan tajuttomana.
"Ei se kuollut" Oraakkeli totesi pitäen kasvonsa kohti Opheliaa "Mutta mikäli käyt hankalaksi, saattaa se kuollakkin tuohon paikkaan... ojenna kätesi, niin lähdemme".
Noiden sanojen jälkeen oraakkeli ojensi kätensä papittaren eteen, jääden odottamaan tuon seuraavaa siirtoa.

[Ivy]

Ophelia

Vanhus tiesi hänen olevan papitar, vanhus tiesi että hän oli menossa tapaamaan prinsessaa, vanhus tiesi liikaa ollakseen tavallinen vanhus! Ovi oli lyödä papitarta käsivarteen, mutta ei sen takia koska hän yritti avata sitä vaan siksi, koska Pumpkin, nainen jolle Ophelia oli hetki sitten tavannut, oli rynninyt sisään, kiskaissut hänet taaksensa teetättäen itseensä suoramuurin!? Oliko tämä varjostanut heitä kaiken aikaa?? Papitar oli lievästi sanottuna lyöty ällikällä eikä hänellä ollut hajuakaan mistä ja keistä nämä kaksi puhuivat mutta kävi sanomattakin selväksi että nämä kaksi tunsivat toisensa entuudestaan.
Mitä ihmettä...! Ophelia inisi ja löi kätensä korvilleen päästäen samalla kiljahduksen oven heidän takanaan lukittutuessa ties minkä mustan magian voimin jota hän ei ymmärtänyt.
Ophelia katsahti ylös Sagaan, hivuttautuen vaistomaisesti hieman lähemmäksi tätä vanhuksen ottaessa yhä uhkaavammin lähestyviä askeleita, sanomatta kuitenkaan mitään. Nyt olisi mitä ihanteellisin hetki levittää suojakupla heidän molempien ympärille, mutta ennekuin Ophelia pääsi tuumasta toimeen, Pumpkinin tilalle oli ilmestynyt suuri punainen lisko karjumaan kohti miestä.

Nyt Ophelia oli aivan varma näkevänsä unta. Papitar toljotti kauhuissaan eteensä ilmestynyttä lohikäärmettä, oliko tuo yhä se sama henkilö? Ja miksi tuo vanhus ei piitannut tästä lainkaan? Eikö kukaan muu tässä ladossa ollut ihminen paitsi hän!? Ilmeisesti ei.
Danieliksi itseään väittävä mies lähestyi häntä jälleen lohikäärmeestä piittaamatta, käyttäen jonkinlaisia taikavoimia tämän hiljentämiseen ja pysäyttämiseen samalla kun Ophelia lähti rämpyttämään ovennuppia auki tuloksetta, kuultuaan sitten kuinka lohikäärme mätkähti alas kuin kuollut kala oltaisiin läntätty lihatiskiin. Ophelia käänsi hitaasti katseensa lattialla makaavaan lohikäärmeeseen ja tästä häntä lähestyvään ukkoon ja ennen kuin Ophelia ehti suutansa avaamaan, vanhus vastasikin jo hänen kysymykseensä, selittäen miten kävisi, jollei hän olisi kiltisti ja ojensi nyt kättänsä hänelle.

Tietenkin Ophelia epäröitsi, katsellen kättä hetken aikaa johon hänen teki mieli ennemminkin sylkäistä kun tarttua, yrittäen samalla käsittää pienessä päässään mitä oli juuri nyt tapahtunut ja miksi. Siinäpä kysymys.
Miksi...? Minne...? Kuka te oikeasti olette? Mistä tiesitte kuka minä olen?! Ophelia esitti kysymyksiä, tekemättä kuitenkaan elettäkään ojentaakseen kättään vanhukselle ja katsahti taas Pumpkiniin säälivästi, lohikäärme oli liian iso mahtumaan suojakuplan sisään, vaikka Opheliaa houkuttelikin yrittämään siitä huolimatta.

//.....corn//

[Aksutar]

Marduk, Pumpkin

Hymy vanhuksen kasvoilla kasvoi entisestään, papittaren kysellessä mitä oli tekeillä. Tuon hämmästys oli suorastaan huvittavaa. Mutta vastoin kaikkia kohteliaita tapoja, Marduk ei vastannut mitään papittarelle. Sen sijaan mies kääntyi ja käveli maassa makaavan lohikäärmeen luo. Tuo silitti muutaman kerran naaraan harjaa, saaden tuon muuttamaan muotonsa takaisin humanoidiksi. Näin kukaan, joka paikalle sattuisi, ei tappaisi tuota tuohon paikkaan. Pumpkin tulisi viihtymään tajuttomana tunnin jos toisenkin, eikä Marduk halunnut tuon kuolevan.. vielä. Hän halusi tämän naaraan kärsivän pitkään ja tuskallisesti, ennen kuin soisi tuolle armollisen kuoleman.

Nyt kuitenkin vanhus siirsi katseensa takaisin papittareen.
"Kysymyksesi on väärä. Kysymys ei kuulu kuka olen vaan mikä olen. Se mihin menemme jääköön yllätykseksi. Se miksi sinne menemme, ei kuulu sinulle. Ja minä tiedän kuka sinä olet, kuka sinä olet ollut ja kuka sinä tulet olemaan. Tiedän kaiken, joka ikisen menneisyyden, tulevaisyyden ja nykyhetken" Marduk avasi vihdoin suunsa ja käveli takaisin papittaren luokse.
"Ja tällä kertaa, velho ystäväsi ei sinua pelasta"

Noiden sanojen päätteeksi oraakkeli tarrasi kiinni Opheliasta, nosti tuon käsivarsilleen ja ponnisti ilmaan. Vanhus syöksähti läpi katon, korkeammalle, kunnes muutti muotonsa vihdoin valtavaksi lohikäärmeeksi, varmistettuaan että oli tarpeeksi ylhäällä ihmiskylän yläpuolella. Ophelian tuo asetteli valtavien kämmeniensä turviin viimalta ja kylmältä, varmistaen näin että tytöllä oli mukava ja turvallinen matka aina Mor vuorien huipulle asti.

// ohmaigad corngasm. gief plox //

[Ivy]

Ophelia

Vastauksia oli turha odottaa heti. Mies veti kätensä pois hänen naamansa edeltä ja käveli takaisin Pumpkinin luo, muuttaen tuon takaisin hänelle tutumpaan muotoon. Kysymys oli mikä hän oli? Se sai jäädä yllätykseksi minne he menisivät. Ophelia ei pahemmin pitänyt yllätyksistä. Epämielekkäitä yllätyksiä oli sattunut kohdalle liiaksikin. Siitä Ophelia oli tosin eri mieltä, ettei syy kuuluisi hänelle. Seuraavaksi tämä vanhus... tai pikemminkin olento kuvaili itsensä lähestulkoon itse jumalaksi. Papitar pudisteli hiljakseen päätään, hän ei halunnut mihinkään mitä tämä suustansa päästi. Varautuneena Ophelia yritti peruuttaa kauemmaksi miehestä mitä jalkaväli hänen ja oven välissä salli, tuota tuskin auttoi yrittää motatakaan.

Sitten tuo tarrautuikin häneen, saaden Ophelian kiljaisemaan ja huutamaan apua mitä kurkustaan ulos sai samalla kun yritti irrottautua tuon otteesta turhaan. Kori, jota hän oli tähän asti kantanut, putosi lattialle levittäen kaiken sisältönsä kierimään omille teilleen lattialankkuja pitkin. Hän tunsi vatsapohjassaan kuinka he irrottautuivat maasta niin lujaa vauhtia, että viima pakotti tyttöä sulkemaan silmänsä ja länttäämään kätensä vielä päälle. Kaikki tapahtui hetkessä ja täydessä sokeudessa kun vanhus pisti käytäntöön muodonmuutoksensa suureksi lohikäärmeeksi, jatkaen lentoaan hänet suljetussa nyrkissään. Papitar itse käsitti vain olevansa ensin miehen pitelemänä ja seuraavaksi hän löysi itsensä suljetusta, pimeästä tilasta, jonka seinustat, lattia ja katto olivat pehmeitä.

Potkaisu seinämään. Ei mitään reaktiota. Kiljaisu, ei vastakaikua. Ophelia levitti kämmenensä ja loi pienen suojakuplan niiden ympärille saadakseen aikaan valoa ja alkoi nyt ymmärtää hieman sitä soppaa mihin oli lusikkansa mennyt työntämään. Se oli lohikäärmeen koura, kaikkine sormitaipeineen mitä hän kykeni tummista seinämistä erottamaan. Hänen teki mieli yrittää purra tuota, mutta pelkäsi menettävänsä ennemminkin hampaansa.
Peli ei ole vielä pelattu! Ophelia karjaisi ja lähti kasvattamaan suojakuplaansa ensin kokonaan itsensä ympärille ja yhä suuremmaksi ja suuremmaksi ahmien kokoajan lisää pinta-alaa kuplan sisäpuolelle, toivoen että jätti joutuisi avaamaan nyrkkinsä, mikäli hän vain onnistuisi niin suuressa hommassa vielä mahdollisen pudotuksen ajan alas maahan.

//No! My corn!//

[Aksutar]

The Klick