YOINK

[Ivy]

Ophelia

Syksy. Vuodenaika joka oli yleensä synkkä ja märkä oli pättänyt poikkeuksellisesti näyttää Cryptille ja sen asukkaille aurinkoisempaa puoltansa heti aamusta, antaen auringon paistaa lämpimästi pilvien vetäydyttyä sivummalle jo viikon kestäneen rankkasateen jälkeen. Sää oli ihanteellinen kaikin tavoin, että jopa hovin jäsen, prinsessan neuvonantaja että papitar oli päättänyt uskaltautua ulos ulkoilmaan varmistettuaan, ettei yksikään ukkospilvi pääsisi yllättämään häntä kesken kipeästi suorittamista tarvittavien askareiden. Laskostettuaan punaisen liinan korinsa pohjalle, Ophelia otti itsevarmasti ensimmäinen askeleensa kohti toria.

Tori oli ruuhkaisempi mitä se normaalisti kuvittelisi olevan. Tämä johtuni pitkäaikaisesta huonosta säästä jolloin kojun pitäjät eivät olleet raaskineet nostattaa putiikkejaan väen vähäisyyden vuoksi. Myös sairastumiselta yritettiin välttyä kaikin mahdollisin keinoin julistetun sodan syödessä ihmisten varoja yhä enemmän ja enemmän. Näin Ophelia ainakin kuvitteli asioiden olevan, nuorena naisenalkuna hänellä ei ollut paljoa ymmärrystä politiikan saatikka sodankulun päälle sen enempää kuin mitä lehtisistä luki ja kuninkaan velholta hän yhä harvemmin ja harvemmin pääsi utelemaan missä mentiin. Papittaren ajatukset keskeytyvät tuntiessaan hennon nykäyksen hihassaan.
katsahtaessaan alas, papitar huomasi pienen, paikatuissa vaatteissa olevan pienen pojan ojentamassa käsiään ylös häneen.
Tämä näky oli papittarelle surullisen tuttu, siksipä siis Ophelia kyykistyi pienen pojan puoleen ja kaivoi koristaan hymyillen juuri maksetun punaisen omenan ja ojensi tämän tälle. Poika otti omenan enemmän kuin iloisena vastaan ja nopean kiitoksen ja jumalan suojelua-toivotuksen jälkeen poika oli kadonnut niin nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Papitar hymyili vielä hetken tämän perään ennen kuin lähti suoristautumaan paikaltaan, mutta ennekuin hän pääsi pystyyn, joku ihmistungoksesta onnistui ohi kävellessään kumoamaan hänet pärställeen. Ophelia parkaisi pienesti lähinnä yllätyksestä turvalle lennosta, mutta ei nenää hieraisua ja hetken ihmettelyä enempää jäänyt aikailemaan vaan nousi istumaan ja lähti kiireellä keräämään korista kierähtäneitä omenoita talteen ennen kuin ne tallautuisivat kiireellisten ihmisten jalkojen alle ja kelpaisivat sen jälkeen enää vain rotille.

//PUMPKIN HEÖR//

[Aksutar]

Pumpkin

Syksyinen ilma ei ollut lämpimään tottuneen lohikäärmeen mieleen. Vielä kun Pumpkin sattui olemaan lajia, joka ei kyennyt lämmittämään itseään sisäisen liekin avulla, kuten eräät. Niimpä tummaihoinen naikkonen oli etsinyt käsiinsä mukavan kaulaliinan ja lämpimän viitan, pysyäkseen lämpimänä kylmillä, syksyisillä kaduilla. Pumpkin oli jälleen kerran torilla kuluttamassa aikaansa, jätettyään kumppaninsa jälleen kerran jonnekkin märehtimään maailman menoja. Tavallista ruuhkaisempi tori oli mukava paikka stalkkailla ihmisiä ja näiden arkea. Notkea nuorukainen pujotteli ihmisten ja kojujen välissä pysähdellen silloin tällöin ihailemaan kojujen tarjontaa. Mitään tuo ei kuitenkaan innostunut ostamaan. Rahaa oli niukasti, vaikkakin Pumpkin saattoi kehua olevansa yksi rikkaimmista lohikäärmeistä Cryptissä.

Kesken kaiken naaras aisti auran. Pienen, melko heikon, mutta sellainen oli lähistöllä. Pumpkin valpastui ja katseli ympärilleen, kunnes huomasi muutaman metrin päässä nuoren tytön, joka ojensi omenaa katurotalle. Tyttö oli tuon pienen auran lähde. Ei tarvinnut olla ruudinkeksijä tajutakseen tuon olevan korkeampaa arvoluokkaa. Aurasta päätellen nuori naisenalku oli joko noita, parantaja tai ennustaja. Oli mikätahansa, tuo sai kiinnitettyä lohikäärmeen huomion.
Keskittynyt ja utelijas ilme muuttui kuitenkin pian kysyväksi ja sääliväksi, jonkun tantorin rynniessä omaa tietään eteenpäin ja kumotessa nuoren bruneten maahan. Tuon kauniin punaiset omenat levisivät pitkin katua, mutta ei aikaakaan kun tyttönen olikin niitä jo keräilemässä.
Ei tarvinnut kahta sekunttia odottaa, kun Pumpkin oli tullut lähemmäksi ja kaappasi muutaman kauemmaksi vierineen omenan kouriinsa ja toi ne tytön koriin.
"Ihmiset eivät nykyään välitä muusta kuin itsestään" Pumpkin totesi pieni hymynpoikanen suupielessä "johtuneeko sodasta vai vuodenajasta, mutta tämä ei todellakaan ole ystävällisin kylä missä olen asunut".
"Nimi on Pumpkin" Naaras esitteli itsensä napatessaan yhden omenan kadulta ja ojensi sen tytölle, esitellen näin itsensä ohimennen.

// MY DEAR OLD FRIEND! shall i yell "VALMIS!!" for the old times? //

[Ivy]

Ophelia

Papitar ei huomannut häntä lähestyvää naista ennen kuin tämän tuodut omenat kopsahtivat koriin hänen vierellään. Tyttö katsahti ylös auttajaansa joka oli nähnyt ystävällisesti vaivaa kauemmaksi kierineiden omenoiden kanssa. Johtuni vuodenajasta tai sodasta? Ophelia hymyili ystävällisesti takaisin naiselle, jolla oli mielenkiintoisesti muista poiketen tumma iho ja... no, tämä vaikutti kaikin tavoin melko omalaatuiselta yksilöltä. Ophelia nousi seisomaan ehtimättä sanoa vielä kiitoksen sanaa tämän esitellessä jo itsenä ja ojentaessa viimeistä omenaa.
Ki-kiitoksia Ophelia sanoi ja otti omenan vastaan käsiinsä. Papitar Ophelia, mutta minua saa puhutella ihan vain nimellä. Oikein mukava tutustua neiti Pumpkin Ophelia vastasi Pumpkinin esittelyyn esittelemällä itsensä etiketin mukaisen niiauksen kanssa ja siirsi katseena hymyillen tumma hipiään.

Vakituisesti kylässä asustavat tunnistivat papittaren tämän viikoittaisista visiiteistä joko torilta tai kirkolta, tästä päätellen nainen ei selvästikään ollut täkäläisiä, kuten ulkokuoresta jo pelkästään pystyi päättelemään.
Ei minua haittaa, kaikki ovat varmasti kiireisiä. Itsehän en osannut nousta varomatta tarpeeksi ja ei minua välttämättä tuolta alhaalta niin helposti huomaakaan tyttö naurahti pienesti pyyhkäistessään omenaa liinaan ja ojensi tämän sen jälkeen kohti Pumpkinia.
Tässä kiitokseksi avustasi. On sydäntälämmittävää huomata, että ihmisillä liikenee vielä aikaa huomata toiset ympärillään Ophelia sanoi hymyillen lempeästi ojennellen yhä omenaa naista kohden toivoen, että tämä hyväksyisi kiitoksen.
Oletteko kenties vasta asustautuneet tänne? Vakuutan että tämä kylä on kyllä ihan mukava, ajat eivät vain ole mitä parhaimpia Papitar vakuutteli vielä kylän puolesta ja yritti parhaansa olla huomioimatta naisen erilaisuutta peläten vaikuttavansa epäkohteliaalta.

//Lemme think..... YES!//

[Aksutar]

Pumpkin

Nuori naisenalku esitteli itsensä Papitar Opheliaksi, mutta moinen nimi saatika titteli ei kertonut lohikäärmeelle mitään. Tyttö oli hänen silmissään vain tavallinen papitar, eikä Pumpkin osannut edes yhdistää Opheliaa hoviin, saatika prinsessaan. Ei hänelle oltu kerrottu näitä asioita, eikä häntä oikeastaan kiinnostanut ketä hovissa hyppeli. Papitar käänsi äskeisen yhteentörmäyksen osin omaksi syykseen, mikä sai Pumpkinin naurahtamaan pienesti.
"Sinua ei ole kauhena vaikea erottaa tästä värittömästä massasta" Pumpkin huomautti viitaten nuoren tytön erikoiseen asustukseen. Naaras olisi myös voinut huomauttaa Ophelian aurasta, mutta jätti sen tekemättä. Sen mainitseminen lieni turha sivuseikka tällä hetkellä ja ihmiset tuskin aistivat toistensa auroja tuosta vain.

pieni hymy levisi naaraan kasvoille, Papittaren ojentaessa omenaa Pumpkinille kiitokseksi avusta. Naaras ei pahemmin välittänyt omenista, mutta otti tuon vastaan hymyillen ja mukisematta.
"Kiitos, vaikka ei sinun olisi tarvinnut" Pumpkin vastasi ja kuunteli papittaren seuraavat sanat.
"saavuin tänne muutama kuukausi sitten" Pumpkin vastasi sen kummemmin kiertelemättä totuutta "Tulin etsimään veljeäni, jonka kerrottiin suunnanneen tälle mantereelle. Etsiessäni löysinkin jotain paljon parempaa, joten veljen metsästys on nyt jäänyt taka-alalle".
"Joten meistä kahdesta se on varmasti sinä joka tuntee tämän kylän paremmin" Pumpkin vastasi sitten, mainitsematta sitä että hän saattoi tietää kyllä enemmän itse katuelämästä mitä korkea-arvoinen papitar.
"Minne olet matkalla? Voisin kävellä yhtämatkaa niin kukaan ei varmasti törmää sinuun toisten" Pumpkin kysyikin sitten virnistäen pienesti.

// OH HOLY ASTRONAUT DOG! //

[Ivy]

Ophelia

Nuori papitar kuunteli kiltisti hiljaa tarinaa siitä, että nainen oli tullut alun perin mantereelle veljensä perään, mutta löytänyt jotakin paljon parempaa jonka vuoksi oli jättänyt oman veljensä sikseen? Ophelia ei halunnut jäädä utelemaan tämän yksityisasioita ilman lupaa, vaikka pieni uteleva hymynpoikanen kiipesikin tytön huulille. Ophelia hymähti myönteliäänä Pumpkinin sitten arvellessa hänen olevan se joka tunsi kylän heistä kahdesta paremmin.
Olen menossa tee kuuhun. Se on hieman sivummalla muista putiikeista, että jos vain olit suuntaamassa samaan suuntaan, niin en pistä seuraasi pahakseni Papitar vastasi takaisin naurahtaen pienesti ja yritti olla mahdollisimman vähän vaivaksi jo kerran häntä auttaneelle naiselle, joka tarjoutui saattamaan häntä tämän määränpäähän.

Tosin... Vaikkei Ophelia tuntenutkaan Pumpkinia vielä niin hyvin voidakseen sanoa oliko tuo väkivaltainen vai ei, tuon pienikin virnistys sai hänet hieman pelokkaaksi niiden puolesta jotka saattaisivat häneen vielä vahingossa lyhyen kävelymatkan aikana onnistua törmäämään. Papitar kyllä epäili Pumpkinin viiittaavan ennemminkin poikkeukselliseen ulkonäköönsä tämän asian suhteen, mutta oli asia kummin vain, hän ei asiasta mitään mainitsisi.
Mutta en usko että kaadun enää Ophelia jatkoi vakuutellen ja lähti sitten näyttämään tietä, uskoen että nainen seuraisi häntä.

Eihän se mitään, matkaseura oli useimmiten ihan mukavaa ja Ophelia piti Pumpkinia yhä melko mielenkiintoisena, kuin olisi nähnyt haltian ensimmäistä kertaa! Tosin sitä tämä neiti ei onneksi ollut.
En ole koskaan käynyt meren tuolla puolen Ophelia aloitti pientä keskustelun poikasta pitäen kiusallisen hiljaisuuden loitolla ja jatkoi.
Millaista siellä on? Onko ruoho siellä yhtä vihreää kuin täällä? Ophelia lähti utelemaan, haluten tietää naisesta vaikka mitä mutta hillitsi itsensä.

///ONE SMALL STEP FOR A DOG, ONE HUGE LEAP FOR DOGKIND//

[Aksutar]

Pumpkin

Papitar kertoi olevansa matkalla johonkin tee paikkaan, mistä Pumpkin ei ollut kuullutkaan. Lohikäärme ei ollut pahemmin teetä juonut, eikä kyseiseen juomaan tutustunut. Muutenkaan naaras ei tutustunut uusiin asioihin ilman opastusta, ihmisten paheeseen, ryyppäämiseenkin tuo oli tarvinnut oppaan.
No, lohikäärme lähti seuraamaan onnellisen tietämätöntä papitarta, joka huomautti ettei uskonut kaatuilevansa enää.
"ei sitä koskaan tiedä" Pumpkin totesi hymähtäen "Yleensä tapahtuu juuri päinvastoin mitä sanoo". Pumpkinilla ainakin oli kokemusta siitä.
Ophelian mainitessa puutteellisen kokemuksensa meren toispuolisista mantereista, ei Pumpkin voinut olla hymyilemättä. Miten hän onnistuikaan aina törmäämään henkilöihin, jotka eivät olleet matkanneet kotikyläänsä pidemmälle?

"Meren tuollapuolen on aivan samanlaista mitä täällä" Pumpkin aloitti "Sotia on ympäri maailmaa, toiset isompia, toiset pienempiä. Ruoho on vihreintä siellä mistä löytää onnensa. Minulla se onni on täällä, joten muut mantereet tuntuvat kuivilta ja köyhiltä tähän verrattuna".
Vaikkei sitä päälle päin nähnyt, pystyi Pumpkin aistimaan nuoren tytön utelijaisuuden. Kukapa nyt ei olisi utelijas vastaavassa tilanteessa. Oli Pumpkinkin omalla tasollaan kiinnostunut tästä nuoresta tytöstä ja tuon kyvyistä, mutta ei kehdannut suunapäänä alkaa kyselemään henkilökohtaisia asioita.
"Syksyt täällä ovat kyllä kylmempiä mitä muualla" Pumpkin totesi heidän kävellessä yhä teekauppaa kohti "ensimmäistä kertaa aijon viettää talven pohjoisemmassa mitä yleensä.. joten tämä on ensimmäinen kerta kun tulen näkemään lunta".
Tai no, olihan Pumpkin vuorten huipuilla lunta nähnyt, mutta ensimmäistä kertaa elämässään tuo tulisi näkemään miltä ensilumi tulisi näyttämään.

// AND BOOOM said the car //

[Ivy]

Ophelia

Papitar kuunteli hiljaa ja kiinnostuneena Pumpkinin kokeneempaa näkemystä ulkomaailmasta. Naisen selitys antoi papittarelle kuvan, ettei maa meren toisella puolella olisi sen erikoisempi kuin mitä heidän mantereensa, mitä nyt oli ehkä... Isompi. Ruoho olisi vihreämpää taas siellä mistä löysi onnensa. Tuo sai Ophelian nyökkäämään leveän hymyn kanssa, tällä hetkellä hänenkin pihallaan kasvoi se kaikista vihrein ruoho.
Kylmempiä? Ophelia toisti katsahtaen kysyvästi vierellään kävelevään naiseen. Tämä lieni siis alun perin jostain etelämmästä.
Ette ole nähnyt lunta? Papitar kysyi hämillään. Kuulosti jotenkin hassulta, ettei kukaan olisi ennen nähnyt lunta, sillä sitä riitti Cryptissä aina talvisin silmin kantamattomiin.
Taidat ollakin vähän kauempaa kuin aluksi ajattelin Papitar hymähti huomaten saavuttaneensa jo määränpäänsä ja kääntyikin siis teekaupan edessä kohti häntä saattanutta naista.
Täällä sitä lunta riittää kerran kun se on laskeutunut, jos kestät kylmää niin tulet pitämään siitä... Tuota, jollei sinulla ole kiirettä, voisin tarjota kupillisen kiitokseksi huolenpidosta? Ophelia kysyi lopulta hieman ujostellen, eihän edes tiennyt pitikö tuo teestä, mutta juuri muutakaan tytölle ei tullut mieleen kiitokseksi tarjota tämän näkemästä vaivasta jota tuo jostain syystä hänen hyväkseen näki. Papitar epäili tylsyyttä.

Pieni kello kilahti oven avautuessa, ilmoittaen että asiakkaita oli tullut sisään. Kuppila oli lähestulkoon tyhjillään, harvemmin Ophelia näki täällä tungosta ja hyvä niin, paikka pysyi ihanteellisen rauhallisena sellaisenaan. Tavan mukaan papitar vilkutti tervehdykseksi kaupan pitäjälle tilaten heille molemmille ohi mennen kamomilla teet, asettuen sitten istumaan ikkunan viereiseen pöytään.
Sanoit, että tulit tänne etsimään veljeäsi... Mutta löysitkin jotain parempaa? Papitar uskaltautui lopulta utelemaan vähän enemmän päästyään rentoutumaan omassa elementissään. Anteeksi jos tunkeilen. En itse omaa sisaruksia, niin en osaa kuvitella mikä ylittäisi oman veljen Ophelia lisäsi pian hymyillen jääden uteliaana odottamaan tummaihoisen naisen mahdollista vastausta.

//AND POP WENT THE WEASEL!//

[Aksutar]

Pumpkin

Pumpkin naurahti pienesti papittaren tuumauksille siitä, kuinka kaukaa Pumpkin oli tullut. Kumpa tuo vain tietäisi. Yksi ihmisikä ei riittänyt siihen matkaan, jonka takaa Pumpkin tuli. Papitar kertoi lunta olevan täällä enemmän kuin tarpeeksi ja veikkasi Pumpkinin pitävän moisesta luonnonlahjasta.
"Tiedä häntä" Pumpkin vastasi naurahtaen "Mutta kylmät kelit eivät ole minun mieleeni".
Loihkäärmeen ajatuksen kulku pysähtyi hetkeksi, Papittaren ehdottaessa tee kupillista. Tuo ei koskaan ollut edes maistanut teetä. Kai sitä voisi kokeilla nyt, kun kerran rikkaampi osapuoli tarjoaisi.
"Mikäli vain haluat" Pumpkin vastasi. Ei, hän oli liian naiivi älytäkseen teititellä itseään huomattavasti nuorempaa kuolevaista. Moinen yleinen kohteliaisuus ei ollut laskostunut pitkäikäisen käärmeen päähän vieläkään, johtuen kai pienestä rasistista pään sisällä, joka kieltäytyi kunnioittamasta ihmisiä niin paljon kuin lajitovereita.

Pumpkin katseli ympärilleen kuin lapsi karkkikaupassa, Kaksikon astuessa sisään teetuvalle. Kaikki oli jälleen uutta ja mielenkiintoista, varsinkin oven päällä ollut pikku kello, joka kilahti joka kerta kun joku astui sisään. Pumpkin olisi halunnut alkaa tökkimään tuota kelloa, mutta jätti sen tällä kertaa väliin. Naaras seurasi kiltisti papitarta, joka tilasi heille teetä ja johdatti sen jälkeen istumaan ikkunan viereen.
Nuoren kuolevaisen seuraava kysymys sai Pumpkinin hymyilemään ja uppoutumaan hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Tuntui oudolta vastata moiseen kysymykseen, mutta pieni ääni sisällä käski hehkuttamaan tätä onnea ympäri maailmaa.
"Te kutsutte sitä varmaan nimellä rakkaus" Pumpkin totesi palatessaan hetkellisestä hyvänolontunteesta takaisin todellisuuteen "Mutta meille se on enemmänkin pelkkää kiintymystä".

[Ivy]

Ophelia

Nuoren tumman naisen vastaus sai nuoremman papittaren suupielet levittäytymään maireaksi hymyksi. Rakkaus oli saanut tämän nuoren naisen asettumaan aloilleen ja jättämään oman perheenjäsenen etsinnät siihen? Opheliakin halusi! Vaikkei hän olemattomia sisaruksiaan ollutkaan etsimässä. Ophelia oli jo onnittelemassa kunnes Pumpkin lisäsikin, että heille se oli ennemminkin vain kiintymystä ja ennen kuin hän ehti utelemaan, mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoitti, teet tuotiinkin jo pöytään.
Lämpimän kamomillan aromit leijailivat höyrynä teekupista hemmotellen hajuhermoja, antaen esimakua siitä miltä itse tee maistuisi. Papitar nosti kupin hienotunteisesti käsiinsä ja katsahti Pumpkiniin hymyillen. Olkaa hyvä Ophelia sanoi ja otti varaslähtömäisesti ensimmäisen hörpyn välttyen kiitettävästi ryystäykseltä, sulkien sitten silmänsä hetkeksi. Tee oli mitä parhainta viileämmällä kelillä.
Se lämmittää luita mukavasti Ophelia sanoi kuin olisi ollut vanha muori ja katsahti seuralaiseensa nähdäkseen mitä tuo tuumasi.

Tarkkailtuaan vielä hetken edessä olevaa erikoista seuralaistaan, laskien sitten kuppinsa alas ja suoristi selkänsä.
Tuota... Oletteko ilmoittautunut vielä kuninkaalle? Ophelia aloitti ja otti äänensävyynsä virallisemman otteen.
En halua kuulostaa ilkeältä, mutta minulla on tunne, että saatatte joutua vaikeuksiin erikoisen... No, ulkomuotonne takia ja kun olette uusi ja mikäli teillä on suunnitelmissa jäädä, niin ette ehkä ole vielä ilmoittautuneet kirjattavaksi Papitar sanoi ja pyöritteli hieman epäviranomaisemmin olalle laskeutuvaa hiussuortuvaa.
Teitä ei ainakaan voisi tuomita ulkomuotonne takia Kävi tytön selitys kun tämä nosti kupin jälleen käsiinsä ja otti toisen hörpyn teestä, nauttien siitä yhtä autuaasti kuin oli edellisestäkin. Hänen olisi kai pitänyt mainita, että tämä päti vain, mikäli nainen olisi ihminen ja tätä ei tämän takia ensin rangaistaisi, mutta ei halunnut naisen möläyttävän mitään ääneen juuri nyt siinä, niin päästäisiin ainakin vaikeuksiin, eikä hän heti epäillytkään naisen olevan mitään muuta kuin ihminen. Eihän sitä tiennyt millaisia ihmisiä kaukana kaukana täältä olisi.
Joten! Ophelia hihkaisi ja nojautui hieman eteenpäin hymyillen.
Onko kaikilla sinun maassasi asustavilla yhtä tumman siirapin sävyinen iho kuin teillä? Ophelia uteli suurin silmin kuin lapsi sokerihumalassa, tai tässä tapauksessa teehumalassa.

[Aksutar]

Pumpkin

Nuoren papittaren huomauttaessa kuninkaalle ilmoittautumisesta Pumpkin kohotti katseensa teekupista kuolevaiseen, katsoen tuota erittäin kysyvästi. Moinen toimenpide ei edes ollut tuttu Pumpkinille, eikä hänen seuralaisensa ollut mitään siitä huomauttanut tämän lyhyen yhdessäolon aikana. Tosin, eipä Belialkaan tainnut kirjoilla olla..
"Eipä ole käynyt mielessä" Pumpkin totesi "Enkä näe tarpeelliseksi. Mikäli minusta ei pidetä täällä, vaihdan maisemaa".
Pumpkin tiesi kuolevaisen ulkomuotonsa herättävän kysymyksiä valkoihoisten keskuudessa, mutta oli enemmän kuin tyytyväinen tähän ulkomuotoonsa. Toiset lohikäärmeet eivät edes omanneet ihmismuotoa. Ja parempi se tässä muodossa oli liikkua ihmisten ilmoilla, kun omassa, käärmemäisessä muodossaan.
Suklaatyttö tyytyi vastaukseensa ja hörppäisi teetä, makustellen sitä hetken kunnes nosti katseensa takaisin Papittareen, joka esitti seuraavan kysymyksen.

"En muista" Pumpkin totesi muitta mutkitta "Siitä on jo niin kauan kun viimeksi näin ketään kotipuolesta. Olen matkannut koko ikäni, enkä oikein edes tiedä mitä paikkaa kutsuisin kotimaakseni" käärme lisäsi.
"täällä päin ei ilmeisesti liiku paljoakaan minun kaltaisia?" Pumpkin kysyi virnistäen "Tai sitten et ole vain törmännyt meihin... tummaihoisiin meinaan".
Pumpkin alkoi tuntea olonsa oudoksi. Joku valtava, uhkaava voima lähestyi jostain. Pumpkin ei kuitenkaan tiennyt mikä se oli, saatika mistä se tuli.. joten käärme tyytyi päässään syyttämään teetä. Kai tämä oli jokin sivuvaikutus siitä?

[Ivy]

Ophelia

Papitar laski katseensa tummasta naisesta takaisin teehensä, katsellen kuvajaistaan hieman mietteliäänä ja puristi sitten päätään.
En, olet tosiaan ensimmäinen. Ophelia totesi pienen mietinnän jälkeen. Hän oli kyllä kuullut, että joissakin kaukaisissa maissa saattoi olla eri ihonväri laadultaan olevia ihmisiä, mikä ei sinänsä hätkäyttänyt, sillä ihmisten lisäksi Ophelia oli nähnyt mitä poikkeavimpia ihmisotuksia. Näin lähinnä haltiakylässä, jonne hänet oli Cryptin ihmiskunnan prinsessan kanssa kaapattu enemmän kuin kerran.
Papitar otti viimeisen siemauksen teestään. Hieman haaleammaksi päässyt tee antoi mukavan virkistävän sivuvaikutuksen ennen kuin he astuisivat takaisin koleaan ilmastoon.

Mitä muuten piditte? Ophelia kysyi yllättäen teestä humaltunein kiiluvin silmin pumpkinilta hymyillen, odottaen jonkinlaista kritiikkiä ja ehkä sellaista ilouutista, että hän olisi onnistunut hullaannuttamaan jälleen yhden siunatun sielun teen makuun.
Tarjoan kappelissani yleensä vihreää teetä, joten tällainen on yleensä mukavaa vaihtelua kuului lisäys samassa kun Ophelia nousi tuoliltaan ja lähti käärimään kaulahuiviaan.
Olet tervetullut kokeilemaan, mikäli sinulla on jotakin sydämen päälläsi ja haluaisit tunnustaa. Ophelia puhui tietenkin synninpäästöstä, vaikkei hän tiennytkään oliko nainen uskovainen vai ei. Hän ei pitänyt oman uskonsa tuputtamisesta vaan kohdisti sen niihin jotka olivat uteliaita ja niiden, jotka olivat tinkimättä myös itse uskovaisia.

Ophelia otti vielä korin kouraansa ja kävi tiskillä maksamassa kummankin osapuolen teen, toivotti hyvät alkavat talvet ja astui seuralaisensa kanssa ulos vielä valoisaan ulkoilmaan.

[Aksutar]

Pumpkin, Marduk

Pumpkin ei ollut yllättnynt siitä, ettei tämä nuori kuolevainen ollut koskaan ennen nähnyt tummempi pintaisia ihmisiä. Moni tässä kylässä ihmetteli naaraan ihonsävyä, mutta harvempi suhtautui siihen paheksuvasti. Monet vihasivat ennemmin taruolentoja, kuin erivärisiä ihmisiä. Sääli vain ettei Pumpkin oikeasti ollut yksi kuolevaisista, mutta sitä ei tarvinnut kertoa kenellekkään.
Sitten papitar kyselikin mielipidettä teestä. Pumpkin loi nopean vilkauksen lähes tyhjään kuppiinsa, nostaen keltaisen katseensa sitten takaisin papittareen.
"Kyllähän se maistui" Pumpkin totesi hymyillen. Ei hän löytänyt mitään kritisoitavaa tästä tarjoilusta.
Lisäksi nuori papitar mainosti oman kappelinsa tee tarjoilua, johon liittyi myös synninpäästö. Mikäli Pumpkin olisi tavannut papittaren kuukautta aikaisemmin, ei hän olisi tiennyt mistä päästöstä tuo puhui, mutta vietettyään viikon jos toisenkin papin apupoikana, tiesi lohikäärme mistä tuo puhui.
"pidän tuon mielessäni" Pumpkin totesi naurahtaen, miettien asiaa paremmin sitten omalla ajallaan. Toki hän haluaisi nähdä tämän nuoren neidin uudestaankin, mutta synninpäästö ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta lohikäärmeen korviin.

No, kaksikko suuntasi kulkunsa pois kuppilasta, papittaren maksettua teet. Ulkona oli jo vilpoisaa, mutta Pumpkiniin pienellä viimalla ei ollut vaikutusta. Nuori naaras tunsi yhä olonsa epämukavaksi suuren auran yhä voimistuessa. Lopulta naaras sai kuitenkin vastauksen mieltä askarruttavaan kysymykseensä, mistä tuo aura tuli.

Marduk, itse oraakkeli oli raahannut ruumiillisen olemuksensa ihmisten pariin. Lohikäärme veti roolinsa uskottavasti, vanhana ja säälittävänä miehenä. Tuolla oli yllään tummanruskea kaapu, jonka päällä oli musta, villainen viitta. Huppu oli rennosti, puolihuolimattomasti pään päällä, samalla kun valkohiuksinen vanhus käveli haparoiden eteenpäin, kantaen olallaan pienehköä säkkiä. Vanhus oli säälittävä näky ja ympärillä olevat ihmiset selvästikkin epäröivät menisikö auttamaan tuota vai ei, mutta koska vanhus ei näyttänyt olevan korkea-arvoinen, niin kukaan ei vaivautunut.

[Ivy]

Ophelia

Papitar katseli hetken ympärilleen hymyillen ja nautti pakkaspuremista poskipäillään, kunnes lopulta kääntyi Pumpkinia kohden katsahtaen ylös tähän.
Noh, minun lienee aika palailla takaisin. Oli ilo tavata ja kiitos jälleen kerran Ophelia sanoi kera niiauksen. Hänellä oli suunnitelmissa käydä tervehtimässä prinsessaa vielä tänään ennen pimeää, mutta juuri kuin Ophelia oli ehtinyt sanomaan hyvästinsä Pumpkinille ja ottamaan pari askelta omille teilleen, vanha, haparoiva ja kumartunut vanhus iskeytyi papittaren silmäkulmaan.
Mies oli lähestulkoon rääsyläinen verrattuna alemmankin luokan rahvaiseen, mutta tämä sanoi Ophelia pysähtymään ja miettimään hetkeksi josko tämä kuitenkin tarvitsisi apua.

No hitto, se ei selviäisi, ellei kysyttäisi, sillä mies ei ääneen valittanut, eikä kukaan ympärillä olevista ihmisistä uskaltanut saatikka kehdannut lähestyä tätä vaan välttelivät tätä kuin spitaalista. Mikäli mies olikin sairas tartunnallisesti, se ei onneksi papittaren tahtia haittaisi.
Kerättyään hetken kaiken rohkeutensa kekoon, Ophelia lähestyi vanhusta rauhallisesti, pysähtyen noin askeleen päähän tätä ja kumartui vain hiukan, sillä vanhus vaikutti iästään huolimatta melko pitkältä.

Anteeksi Ophelia aloitti saadakseen vanhuksen huomion ja jatkoi sen saatuaan Saanen kysyä minne olette menossa? Jos haluatte, voinen saattaa teitä? Olisi vaarallista eksyä minnekään... Papitar lopulta tarjoutui vilkaisten samalla vanhuksen kantamaan säkkiin joka ei vaikuttanut niinkään suurelta painolastilta kannettavaksi, mutta sideharso tämän silmillä viittasi sokeuteen.
Nimeni on Ophelia Ophelia lisäsi vielä kohteliaisuus syystä, jättäen arvonimensä pois yrittääkseen huijata vanhusta, ettei tämä ottaisi turhia paineita mikäli aatelistoa tunnisti.

//Luuluuluu I got some apples...//

[Aksutar]

Marduk, Pumpkin

Pumkin hätkähti Papittaren päättäessä poistua paikalta. Naaras kuitenkin hymyili tälle nuorelle ja nyökkäsi hyvästiksi. Lohikäärme kuitenkin toivoi ettei papitar olisi nähnyt surullisen näköistä vanhusta, joka veti roolinsa aivan nappiin. Toisin kuitenkin kävi...
Marduk hymyili itsekseen kuullessaan papittaren äänen. Oraakkelilla oli suunnitelma, minkä toteutus lähti käyntiin juuri nyt. Kuitenkin lohikäärme pysytteli roolissaan ja nosti kasvonsa kohti ystävällistä ääntä, hymyillen kiitollisena.
"Voi kiitos, nuori neiti" Oraakkeli aloitti hymyillen, puhuen vanhan miehen äänellä "Olen menossa länsikujien toiselle puolelle. Kotini sijaitsee kylän laidalla asti. Ei ollut kyllä paras hankinta sokealle valita asuntoaan niin kaukaa, mutta siellä oli halvimmat asunnot".
"Nimeni on Daniel.. ja mikäli siitä ei teille ole liikaa vaivaa, olisin kiitollinen jos voisitte auttaa minut kodilleni. Tyttären poikani lähti sotaan, joten jäin yksin kotiini... mikä ei arvatenkaan ole helppoa vanhalle, sokealle miehelle" Oraakkeli jatkoi, vetäen roolinsa niin uskottavasti, että sivummalta kuunteleva Pumpkinkin oli uskoa tuon höpinät. Naaras kuitenkin tunsi vanhuksen ja tuon kieron mielen, joten tuo päätti seurata kaksikkoa sivummalta ainakin. Hän ei halunnut että Papittarelle kävisi huonosti.

No, Marduk - Aka Daniel - jatkoi hidasta kävelyään tietä eteenpäin, toivoen että Ophelia olisi niellyt syötin ja lähtisi auttamaan vanhus parkaa.

[Ivy]

Ophelia

Vierailu prinsessan luona jääköön tällä kertaa myöhemmäksi. Papitar tunsi vahvaa myötätuntoa vanhus rukkaa kohtaan joka kiitti häntä ja kertoi asuvansa niinkin kaukana kuin kylänlaidalla. Tosiaan, ei mikään ihanteellinen paikka, varsinkin jos oli sokea, mutta minkäs sille mahtoikaan. Papitar nyökkäili, vaikkei vanhus sitä voinut nähdäkään tämän tarinoidessa kuinka hän oli jäänyt yksin asustelemaan tämän lapsenlapsen jätettyä tämän sotaan lähtiessä. Sota... Jotain niin kamalaa mitä Ophelia ei halunnut edes yrittää ymmärtää, sen hän jättikin niin sanotusti aikuisten asiaksi ja pysyi poissa ellei toisin käsketty.
Ymmärrän, saatan teidät sinne. Ophelia sanoi ystävällisesti ja lähti kulkemaan vanhuksen vierellä sopivaan tahtiin. Viereltä seurannut henkilö olisi voinut sanoa papittaren kaveeranneen kaiken maailman kummajaisten kanssa sinä päivänä, mutta tuo ei tietäisi puoliakaan siitä keiden kanssa papitar oli kaveerannut, velho mukaan lukien.

Joten Daniel herra, oletteko asustaneet täälläpäin Cryptiä kauankin? Ophelia kysyi aloittaakseen keskustelua samalla kun seurasi pahaa aavistamatta vanhaa miestä yhä kauemmaksi pois kylän keskustasta. Hän ei ollut ennen miestä huomannut, ei sillä että hän kaikkia kyläläisiä tuntisikaan, mutta kysyipähän kuitenkin ihan puhtaasta mielenkiinnosta samalla kun toivoi voivansa auttaa miestä hieman enemmän kuin vain saattaa tämä kotiin.
Mikä on teidän terveytenne laita jos saan kysyä? Ophelia kysyi lopulta päätään kallistellen. Rahaa hänellä ei ollut mukana, mutta hänen kätensä olivat, siksipä siis kysymys mikäli siitä olisi jotain apua. Jollei, niin hän voisi vähintään antaa tuollekin yhden omenoistaan.

//APPLES I SAY!!//