The Night Fantasy

Raul Lucas

Sydän tykytti nuoren ihmismiehen rinnassa, kun tämä lähestyi kylän harvemmin asuttua laitaa. Aurinko paistoi, mutta sen lämpö valui täysin hukkaan lumisessa päivässä. Ei sillä, että Lucas olisi mitään tuntenut muutenkaan. Siitä oli yli 10 vuotta, kun hän viimeksi oli astunut ihmisten kylään. Ei sen jälkeen, kun hän oli mennyt metsään, vaikka miten oli kielletty, ja saanut itsensä kirotuksi. Lucas sipaisi kädellään vasenta poskeaa, jolla hänen kirouksensa selvin merkki, musta tatuointi, sijaitsi.
Lumi narisi valittaen Lucasin askelten alla, kun tämä alkoi lähestyä lapsuutensa kotia. Lucas vahvasti epäili, että hänen vanhempansa yhä olivat siellä, mutta hän yritti olla ajattelematta asiaa, sillä hän todella halusi nähdä heidät uudestaan. Kadottuaan selittämättömästi, Lucasin vanhemmat yrittivät löytää poikansa, mutta hyvin huonoin tuloksi. Sen mies oli jo itsekin päätellyt. Mutta entä nyt? Siitä hän oli juuri tullut ottamaan selvää.
Pian Lucas huomasi katsovansa tuttuakin tutumpaa näkymää. Peltojen laidassa oleva mökki, jonka seinää vasten nojasi erilaisia työkaluja ja pari tynnyriä. Pellot olivat lumen peitossa, mutta Lucas tunnisti ne silti. Lapsuuden muistot tulvivat mieleen ja hän pystyi melkeimpa kuulemaan kuinka hänen äitinsä lempeä ääni kantautuu sisältä ja kutsuu häntä syömään. Lucas otti askeleen kohti taloa, mutta tajusi sitten, että, jos taloon oli muuttanut jokin toinen perhe, hän olisi takuulla liian epäilyttävä näky. Lucasin käsi hakeutui taas tatuoinnin päälle ja hän päätti kysyä joltakulta neuvoa, joka sattuisi siitä kulkemaan.

//öööööööö

//Mull on ollu ajatukset yhtä mössöä viime päivinä, mutta nyt täytyy kyllä vastata :''D

Raul Lucas

Kun Lucas oli päättänyt odottaa seuraavaa vastaantulijaa, ei hän kyllä ihan ensimmäisenä ajatellut vastaan tulevan pikkuisen oloisen pojan, jonka liian isot vaatteet tekivät vieläkin pienemmäksi.
"Terve vain", Lucas tervehti poikaa hymyillen ja vilkaisi taas ohimennen kotiaan. Talossa ei ollut, ainakaan ulkoisesti katsoen, tapahtunut mitään. Ja Lucasin oli pakko hieman ihmetellä lapsen vaistoa, vai miksi sitä nyt kutsuttiinkin.
"En tiedä enää..." Lucas vastasi hiljaa ja yritti hymyillä, mutta epävarmuus tuntui hirveältä. Tuuli pyyhkäisi hiuksia pois Lucasin sokean ja peitetyn silmän päältä. Mies puri hammasta ja huokaisi.
"Tiedätkö sinä keitä tuolla asuu?" Lucas kysyi pojalta ikään kuin ohimennen, mutta tajusi myös, että se oli tyhmä kysymys. Poikahan oli melkein kysynyt Lucasilta samaa. Ikään kuin ohimennen.