Kuinkas sitten kävikään..

[Daniella]

Adriana

Valkoinen koirasusinaaras ravasi tasaista tahtia kohti ihmisten kylää. Se oli juuri syönyt saalistamansa päivällisen, kaniinin. Koirasuden suunpielet olivat värjäytyneet kaniinin verestä. Päivä oli hyvä, ei liian kylmä, mutta pakkasta silti. Illalla alkaisi varmastikin satamaan vettä, mutta siihe oli vielä aikaa. Valkoturkki aikoi mennä ihmisten kylän torille ostamaan itselleen vähän ruokaa ja yrttejä ainakin. Koirasusi tallusteli tuttua polkua, joka johti kylän torin laidalle. Enää ei ollut pitkä matka. Pian alkoi kuulua tuttua ihmisten helinää ja ääni vain voimistui. Torin laidalle päästyään, Valkoturkki jäi istumaan vähäksi aikaa. Se katseli torilla liikuskelevia ihmisiä, jotka tekivät ostoksiaan kojuilla ja nuolaisi vieläkin hieman verisiä suunpieliään. Kauppiaat huutelivat tapansa mukaan kaikenmaailman tavaroita sun muita juttuja, joita heillä oli tarjottavana. Kaikki näytti tavalliselta, mikään ei ollut turhan epäilyttävää. Valkoturkin vieressä oli paksurunkoinen puu ja sen juurella pensas. Naaras nousi hyytävästä maasta, katsoi vielä kerran ympärilleen ja meni sitten puun taakse.
Sitten, koirasusi nousi takatassuilleen. Sen etutassut vaihtuivat käsiksi ja takatassut jaloiksi, valkeat karvat pohjavilloja myöten haihtuivat pois ja tummanruskeat hiukset tulivat tilalle. Adriana oli jälleen ihmismuodossaan. Hän peitti haltiamaiset korvansa paksuilla hiuksillaan ja tuli esiin puun takaa ihmisten keskuuteen. Kävellessään hän veti viitassaan olevan hupun päähänsä ja suuntasi kojulle, jossa myytiin leipää. Myyjä esitteli leipävalikoimaansa. Nainen osti limpun parilla kolikolla, kiitti myyjää ja jatkoi kierrostaan. Seuraavaksi hän päätyi kojulle, jossa myytiin erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Sieltä hän osti omenia, kurkkua, tomaattia ja muuta, mikä riittäisi ainakin pariksi päiväksi. Vaikka hän olikin puoliksi koirasusi, hän ei ollut täysin lihansyöjä. Monet saattoivat olettaa niin. Täysin raakaa lihaa hän söi vain silloin tällöin.
Ostoksia oli jo aika paljon, joten alkoi käydä hankalaksi kantaa ne kaikki. Mutta vielä piti käydä ostamassa yrttejä. Kunhan ensin löytäisi sen kojun, missä niitä myytiin.

//Se on siinä! Akumaa herrasensa kanssa innolla odottaen :3//

[Aksutar]

Alf

Tummahipiäinen puolihaltia vihasi talvea yli kaiken. No, olihan siinä jotain kivaakin, mutta kylmät säät eivät olleet Alfin mieleen. Kaikista mieluiten tuo pysyttelikin sisätiloissa tällaisilla säillä, ellei ollut pakko mennä pihalle. Kuten nyt. Alf oli jälleen saanut katuvartijo vuoron. Tapansa mukaan Alf ei liikuskellut kadulla, vaan istuskeli katolla seurailemassa torin ja sen ympäristön tapahtumia. Katolta näki mukavasti kaiken mitä alhaalla tapahtui ja mikäli oli tarpeen, sieltä oli helppo hypätä puuttumaan asioihin. Tosin nyt oli kaunis ja rauhallinen päivä, joten Alf pystyi rentoutumaan katolla ja keskittymään omiin ajatuksiinsa.
Ajatuksen kulku kuitenkin pysähtyi, Alfin nähdessä silmäkulmassaan liikettä. Kauempana olevan, suuren puun viereen oli istahtanut koira.. tai koiraeläin, ei Alf rotuja tunnistanut, eikä oikein välittänyt. Tummahipiä kiinnitti huomionsa tuohon petoon, tarkkaillen sen elekieltä. Koiraeläin ei näyttänyt olevan nälkäinen, joten tuskin se meinasi kenenkään kimppuun käydä. Alf kuitenkin seurasi tuota tarkkaan, koiraeläimen lopulta tallustellen puun taakse. Siinä ei mitään outoa ollut, mutta se mikä tuli puuntakaa pois, sai Alfin huomiomittarin pomppaamaan ylös.

Mitä ilmeisemmin tuo neito joka nyt suuntasi kulkunsa torille, oli äskeinen koiraeläin. Muodonmuuttajat eivät olleet ihme, mutta piti noita silti pitää silmällä. Ties vaikka tämä olisi vakooja tai petturi. Joten Alf hypähti alas katolta ja suuntasi kulkunsa naisen perään torille.
Alf pysytteli turvallisen välimatkan päässä, seuraten naisen jokaista liikettä. Vähitellen puolihaltia hankkiutui lähemmäksi tyttöä, kunnes välimatkaa ei ollut kuin muutama hassu metri. Lopulta Alf kyllästyi varjostamiseen ja päätti lähestyä tätä epäilyttävää neitoa.

Mies käveli tuon taakse, naisen pysähtyessä seuraavan kerran ja vei kasvonsa lähelle tuon korvia, huomaamatta kuitenkaan suippoa muotoa hiusten alta.
"Teillähän on paljon kannettavaa käsissänne" Alf totesi pelottavan pehmeällä äänellä, samalla kun vilkaisi naisen olan yli tuon käsissä olevia tavaroita "eikö kori olisi mukava keksintö noita varten?"

[Daniella]

Adriana

Kävellessään torilla, nainen aisti, että joku tai jokin tarkkaili häntä. Hän ei tiennyt mikä tai kuka se olisi voinut olla, mutta päätti kuitenkin jättää asian sikseen. Nyt hän keskittyi löytämään kojun, jossa myytiin erilaisia yrttejä. Adriana joutui myöntämään, että miesystävälle olisi hyvinkin käyttöä. Olisi juttuseuraa, eikä tarvitsisi kantaa kaikkea yksin. Noh, hän ei ollut ihastunut eikä varsinkaan rakastunut hyvin pitkään aikaan ja hyvin tähänkin asti oli pärjätty. Kyllä hän oli aina ajatellut haluavansa naimisiin joskus, mutta se vain tuntui niin kaukaiselta. Tuskin mies mistään taivaalta tipahtaisi Adrianan eteen tuosta vain..
Nainen käveli vähän matkaa ja löysi vihdoin kaipaamansa kojun. Mutta sitten hän aisti jonkun oudon hajun ihan hänen takanaan, joku todellakin varjosti häntä. Ja ennen kuin hän ehti mitenkään ennakoimaan, joku selkäpiitä karmivan pehmeä miesääni sanoi jotain naisen korvanjuuressa. Adriana hätkähti ja kääntyi tiputtaen samalla suurimman osan ostoksistaan. Ei ollut kovinkaan kaukana, että hän olisi ottanut tikariaan esiin, jota hän piti hameensa alla piilossa. Sieltä sen saisi helposti tilanteen vaatiessa. Sinä se siis olit. Koria minulla ei tällä kerralla satu olemaan mukana. Adriana sanoi hieman hämmentyneenä ja laskeutui alas nostamaan pudonneet ostoksensa. Kori ehkä todellakin olisi tarpeen.. hän ei vain ollut jaksanut hakea sitä kotoaan, kun oli muutenkin niin lähellä metsästämässä, joten kaksi tervettä kättä riittivät vallan mainiosti kantamaan ostokset. Mutta mistä tuo mies nyt ilmestyi? Miten hän ei aistinut tuota jo aiemmin? Ja miksi tuo ylipäänsä seurasi Adrianaa? Miksi seurasit minua? Nainen antoi teitittelyiden nyt olla. Kyllä häneltäkin etikettitavat löytyivät, vaikka ei näitä aina noudattanutkaan. Nyt hän halusi tietää kuka tuo mies oli.

[Aksutar]

Alf

Naisen reaktio yllättävään miesääneen oli Alfin mielestä enemmän tai vähemmän huvittava. Tuo hätkähti ja tiputti ostoksensa, kääntyessään vierasta kohti. Alf kohotti toista kulmaansa kysyvästi, naisen avatessa suunsa. Oliko tuo aistinut Alfin seuraavan itseään? Puolihaltia ei ihmettelisi, mikäli oli. Neito kertoi, ettei koria nyt ollut tullut mukaan, syystä taikka toisesta.
Neito laskeutui alas keräämään ostoksiansa. Moinen edessä kyykkiminen toi Alfille mielikuvan jos toisenkin, mutta rivo puoliverinen piti suunsa kiinni vielä. Ei hän virka-ajalla viitsinyt naisia alkaa iskemään omalla, irstaalla tavallaan. Seuraava kysymys kuuluikin, miksi Alf seurasi tuota tyttöä. Puolihaltia virnisti ja kohautti olkapäitään, kyykistyessään auttamaan keräämään ostoksia maasta.
"Vaikutit mielenkiintoiselta... tai ehkä epäilyttävältä. Minulla on oikeus seurata ketätahansa haluan" Alf totesi noustessaan seisomaan, käsissään muutama naisen ostoksista "Ja mikäli minulla on syytä epäillä ketään edes vähääkään, on minulla oikeus marssittaa henkilö vankilaan".

Alf katseli neitoa hetken viekas ilme kasvoillaan, kunnes tuon huulille hiipi pieni, salakavala virne.
"Mutta miksi liikut yksinäsi? Näin levottomina aikoina ei kenenkään noin kauniin neidon pitäisi liikkua yksin, ei edes kotikylässään" Alf kysyi viekkaasti "Mikä mahtaa olla neidon nimi?"
Nimen Alf halusi tietää. Mikäli tarve, hän saattoi nimen perusteella lähteä kyselemään kyliltä tunsiko kukaan sen nimistä neitoa. Tosin, koskaan ei ollut varma saisiko Alf oikean vai vale nimen. Mutta toivossa oli hyvä elää..

[Aksutar]

// Pistän pelin poikki kerta täällä on hiljaista. Mikäli haluat jatkaa aktivoiduttuasi niin ota yhteyttä, niin jatketaan :) //