Eikä kukaan huomannut... vai huomasiko ?

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Eikä kukaan huomannut... vai huomasiko ?

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Heinä 2011, 16:28

Evelyn

Päivä oli kaunis ja se oli saanut ihmisetkin liikkeelle. Muutama rauhaisa poutapilvi leijaili kylän yllä ja ihmis vilinästä kuului tyytyväistä puheen sorinaa. Katu oli suhteellisen täynä jos jonkinlaista kulkijaa, joista yhteen Evelyn kiinnitti kuitenkin erityisesti huomiota. Tummahiuksinen mies ruskeassa liivissä asteli vastakkaiseen suuntaan Even kanssa, täydellistä. Miehellä roikkui pienehkö pussukka vuötäröllä, luultavasti sisälsi rahaa. Helppo saalis. Eve myhäili mielessään. Mies tuli kohdalle ja silloin Evelyn teki liikkeensä. "Voi anteeksi." Evelyn sanoi kun hän tönäisi miestä olkapäällään samalla napaten huomaamattomasti pussukan toiselta. Tönäisy vaikutti puhtaalta vahingolta vaikkei se sitä ollut. Klassinen liike jolla sai helpolla näpisteltyä rahapusseja sun muuta. Pidemmittä puheita jatkoikin tyttö jo matkaansa, nyt tavallista reippaammilla askelilla. Tyytyväisenä tyttö alkoi pompotella pussukkaa kädessään, mukava kilinä kertoi että kyllä sieltä rahaa löytyi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 02 Heinä 2011, 18:22

Fred

Taas oli se aika vuodesta että voisi käydä näyttämässä naamaansa markkinoilla. Fred ei liiemmin ihmisvilinästä piitannut, mutta pieni pistäytyminen kylän keskustassa teki sillointällöin terää. Sääkin oli mitä otollisin kävelylle. Ei ollut liian hiostavaa eikä taas toisaalta kauhean viileääkään. Juuri soppeli ilma.

Fred käyskenteli kaikessa rauhassa pitkin normaalia kävelykatua ja tervehti vastaansa kävelevää, tuttua miestä. Varustekaupan myyjähän se siinä, olisi kai pian taas aika mennä nälkäpalkalla töitä tekemään. Jos sitä vaikka saisi elätettyä hevosensakin samalla. Pikkukivet rahisivat ihmismiehen saappaiden alla tämän laahustaessa rennosti eteenpäin ja vyötäisillä roikkuva miekka paukutti tahtia hänen reittään vasten. Rahapussikin kilisi mukavasti vyöllä ja kertoi siitä, ettei tältä lenkiltä välttämättä lähdettäisi tyhjin käsin. Fred seurasi silmillään punatukkaista nuorta naista joka yhtäkkiä muutti kävelykurssiaan häneen päin, ja loppujenlopuksi suoritti törmäyksen. Oli varmaan ollut liian ajatuksissaan, Fred mietiskeli.
"Ei haittaa", hän vastasi ja jatkoi matkaansa muina miehinä. Pikkukivien rapina alkoi jälleen ja kaikki jatkui eteenpäin normaalina, vaikkakin jotain puuttui. Kilinä tuntui loitonneen ja kuului nyt hänen takaansa. Fred suoritti nopean ympärikäännöksen ja paikansi rahapussinsa äsken hänet ohittaneen naisen käsistä.
"Pannahinen", Fred totesi hiljaa ja lähti kävelemään naisen perään mahdollisimman huomaamattomasti. Eihän nainen häntä tässä väenpaljoudessa välttämättä huomaisikaan.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Heinä 2011, 18:38

Evelyn

Evelynille tuli pian voiton riemun tilalle epäilys, aivan kuin olisi silmät selässä tai jotain. Nokkelana tyttönä Eve tiesi että jos katsoisi taakseen ja siellä joku seuraisi niin äkkiä sen muutkin huomaisivat. Olan yli kurottelun sijaan neito vilkaisi sivusilmällä erään putiikin ikkunaa, siitä heijastui jonkinlainen kuvajainen kadulla kulkevista ihmisistä. Hänen takanaan tuli kuin tulikin mies, Eve ei mennyt vannomaan että kyseinen henkilö olisi se samainen mies jolta hän oli juuri rahat vienyt, muttei tyttö jäänyt kyllä ottamaan selvääkään asiasta. Nopeasti tyttö sujautti pussukan paidansisään, siellä se pysyisi jos tarvitsee alkaa kiipeillä. Nopeat askeleet hakivat pian suuntansa kohti syrjäistä kujaa. Hitto nyt pitää olla nopea. Evelyn mietti kääntyessään kujalle, vielä muutama kävely askel sitten juosten kohti umpikujaa ja sieltä katolle. Tai niin neito ainakin suunnitteli tekevänsä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 02 Heinä 2011, 21:16

Fred

Ihmisjoukko tuntui hajaantuvan sopivasti Fredin käyttämän kyynärpäätaktiikan, kävelytilaa vievän miekan ja pääkadun loittonemisen ansiosta. Se helpottaisi takaa-ajoa mukavasti. Takaa-ajoksihan tämä mutkaton kiinniotto oli äitynyt kun nainen oli hoksannut Fredin palaavan rahapussinsa perään. Nuorempi oli luultavasti ollut liian epäkypsä rosvo tajutakseen, ettei varastettua rahapussia saanut kilistellä juuri ryöstön jälkeen. Fred tiesi sen paremmin kuin hyvin, olihan hän varas itsekin. Ja varkaalta varastaminen oli suurin virhe, jonka tavallinen kaduntallaajanäpistelijä voisi juuri nyt tehdä.

Kun väkeä oli tarpeeksi vähän, Fred nosti tahtiaan juoksuksi. Hän ei huutanut tytön perään, jottei tuo alkaisi paikantamaan häntä äänen perusteella. Pihistelijän päämääränä näytti olevan pieni sivukuja joka oli juuri tarpeeksi kaukana kojuista ja kaupoista, ettei sinne kukaan tieten tahtoen eksynyt. Paitsi ne raukat, jotka kujan vieressä nousevissa, nuhjuisissa taloissa joutuivat asumaan. Kujan puolelle osoittavat ikkunat oli suureksi osaksi naulattu umpeen tai peitetty muilla keinoilla, ovia sinne taas ei johtanut taloista yhtäkään. Ahdasta väylää taidettiin käyttää lähinnä roskien hävittämistä varten. Sen johdosta kuja löyhkäsi epämiellyttävälle ja sen maa oli hieman kosteaa, luultavasti siksi että aurinko ehti paistaa kujalle vain niin hetken aikaa päivällä sen kapeuden takia. Fred puikkelehti tytön perään ja piti tämän tiiviisti näkökentässään.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Heinä 2011, 21:31

Evelyn

Kujalla oleva haju ei oikein miellyttänyt mutta eipä se niin paljoa haitannutkaan. Tyttö juoksi kohti seinää jonka ikkunat oli laudoilla peitetty, niistä saikin hyvän otteen ja matka kohti kattoa alkoi. Evelyn oli melko itse varma eikä odottanu millään muotoa että toinen pysyisi perässä nyt kun hän pääsi pois maan tasolta. Vielä hän ei kuitenkaan kovin korkealla ollut, jos perässä tullut olisi tarpeeksi nopea niin kerkeäisi hän napata tytön jalasta vielä kiinni ja pudottaa hänet maahan. Tyttö kuitenkin pysähtyi ja vilkaisi vielä alas. Silloin hän näki miehen joka tuli nyt juosten perässä.

// Vetäseekö Fred Even maahan vai seuraako se katolle ? Saat päättää/hittaa//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 02 Heinä 2011, 23:44

Fred

Mies pinkoi naisen perään kujaa pitkin ja kuja näytti päättyvän pitemmällä umpikujaan. Fred pyyhkäisi suupieltään ja seurasi katseellaan pihistelijää joka ponkaisi seinästä vauhtia ja kiipesi hyvää vauhtia kohti kattoja. Tyylikästä, muttei tarpeeksi tyylikästä että se olisi tiputtanut Fredin hänen kannoiltaan.
"Pysähdy!" Fred käski vihdoin ja hyppäsi vajanaisena kolisevan tynnyrin päälle. Siitä hän otti vauhtia naulatulle ikkunalaudalle ja sopivan rosoisten seinälautojen kautta katonreunalle, josta hän ponnisti itsensä ylös.

Ilma oli huomattavasti raikkaampaa katon päällä ja kaunis ilma antoi taas muistutuksen itsestään. Aurinko paistoi viistosti taivaalta ja teki katolle pitkän varjon Fredin kehosta. Kujalle säteet eivät kieltämättä pahemmin olleet päässeetkään. Kattolaudat tuntuivat riittävän kestäviltä pientä rähinää varten, mutta kaikkeen oli hyvä varautua sopivalla varovaisuudella. Kattohyppely ei ollut jäänyt miehelle oudoksi pienenä, joten hän tiesi tasan tarkkaan miltä näyttäisi lahonnut lankku tai hauras kohta katossa. Sellaiselle oli nyt vältettävä astumista, jos ei halunnut pudota kerrosta tai kahta alemmaksi.
"Voimme selvittää tämän väkivallattakin!" Fred huudahti toisen perään ja kääri hihansa.

//Let's make a rooffight B)
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Heinä 2011, 23:55

Evelyn

Tyttö naurahti itsekseen kun toinen käski pysähtyä, ei hän nyt niin tyhmä ollut, mutta toisaalta miksi ei odottaisi toista ? Tästähän tulee jännää, mies osasikin tulla ylös ja vielä taidolla. Silti Evelyn oli hyvin varma että pääsisi pakoon tahtoessaan.
Arpinaamainen herra nousi seisomaan kertoen että tämä voidaan hoitaa ilmankin väkivaltaa. "Miksi sitten käärit hihojasi ?" Evelyn kysyi virnuillen. Yleensä kun hihat kääritään ylös niin lätty lätisee. Neito tiesi myös varsin hyvin miksi mies tätä oli seurannut, mutta toisen rahapussukka oli nyt hyvässä tallessa paidan alla joten neito nosti kätensä esille. "Pitäiskö antaa sulle jotain vai tulitko ihan vain maisemien takia katolle asti ?" Evelyn kyseli yhä vain virnistellen.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 03 Heinä 2011, 00:28

Fred

Nainen pysähtyi joten näytti tuolla jonkinlaista auktoriteettia olevan. Tämä esitti jopa kerrassaan fiksun kysymyksenkin, jota Fred oli osannut odottaa siitä hetkestä lähtien kun erehtyi käärimään hihansa.
"Tämän kanssa kiivetessä tulee jonkun verran hiki", mies naurahti kulmiensa lomasta ja taputteli miekkaansa. Kieltämättä raskas vekotin, ja hän puhui ihan totta. Fred virnisti näpistäjän seuraavalle kysymykselle.
"Annat senverran kuin pyydän", hän totesi naureskellen ja vakavoitui sitten hieman.
"Tulin itseasiassa katolle ihan syystä. Minuun törmäsi nainen, joka hyvin epäammattitaitoisesti pöltsäsi rahapussini. Tai eihän siinä varastuskeinossa mitään, se oli kovin ansiokas suoritus sillä en tuntenut juuri mitään. Rahapussin kilistely ryöstön jälkeen vain oli typerä temppu, sillä kuka tahansa itseään kunnioittava rosvo tietää, että saalisrahoja kilistellään vasta kotinurkilla. Kilistelyn kuultuani käännyin ja satuin näkemään kuinka tämä samainen nainen heitteli iloisesti rahapussiani kädessään, ja myöhemmin pisti sen jonnekin piiloon", Fred luetteli ja tässä kohdassa tiiraili samalla naista etsien tämän vaatetuksen ja varastuksen joukosta rahapussiaan, "Pinkaisin varkaan perään ja hän pakeni minua katolle, jonka jälkeen seurasin perässä ja tässä on työni tulos. Ettekä tekään luultavasti aivan maisemien takia minua juosseet kadulla pakoon."
Mies virnisti, lopetti saarnansa ja kumarsi hieman.
"Joten en tiedä todellakaan millä aalloilla sinä kuvittelet purjehtivasi, mutta minä en poistu tyhjin käsin, neiti", Fred sanoi vielä toinen kulma koholla ja tyytyi neidittelemään toistaiseksi nimetöntä vohkijaa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 03 Heinä 2011, 00:44

Evelyn

Tytön virnuilu muuttui viekkaaksi hymyksi kun toinen ilmoitti että Evelyn antaa mitä mies pyytää. Neitiä huvitti oikein suuresti tämä toisen käytös, tavallaan se myös kiinnosti miksei nimityksiä heitelty vaan puhuttiin rauhassa. " Ja mitähän oli mielessäsi pyytää ?" Eve kysyi kohottaen kulmiaan. Vastaushan oli selvä, mies tahtoi vain omaisuutensa takaisin, muttei se estänyt tyttöä hieman kiusoittelemasta miestä. Evelyn astui lähemmäs miestä.
"Puheittesi perusteilla sanoisin ettei sinullakaan ole puhtaat jauhot pussissa herra ?" Uteliaasti kysyen samalla toisen nimeä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 03 Heinä 2011, 00:55

Fred

Fred asteli naista vastaan kun toinen näytti tekevän niin myös. Hän harppasi yhden reikäisen näköisen kattolankun ylitse, sillä hänen imagonsa kokisi nyt kolauksen mikäli hän tipahtaisi yhtäkkiä katosta sisään.
"Mielessäni oli pyytää rahojani takaisin", Fred totesi yhtä maanittelevaan sävyyn kuin kysymyskin oli esitetty, ja ojensi toisen kätensä anelevasti eteensä. Sen jälkeen mies olikin yhtä peiteltyä hymyä, olihan se hieno tunne kun joku kysyi nimeäsi eikä sinun täytynyt tyrkyttämällä tyrkyttää sitä toiselle.
"Olen Westmount. Fred Westmount, ja voisin näin lyhyesti sanoa ettet tiedä likaisista jauhoista vielä mitään", mies totesi tyynesti ja katsoi hetken naista silmiin.
"Mutta ei, en ole murhaaja, en raskaamman sarjan rötöstelijä, en lainsuojaton enkä ole kavaltanut ketään. En myöskään ole petturi enkä tahdo ihmisille pääasiassa harmia", hän luetteli vielä herpaannuttamatta katsettaan toisesta hetkeksikään.
"Sinun vuorosi kertoa nimesi ja nämä kuuluisat epäpuhtaat jauhosi. Odotan innolla."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 03 Heinä 2011, 02:30

Evelyn

Tyttö kuunteli kun toinen puhui, rahansa hän vain tahtoi muttei niitä tarvinnut helpolla antaa. "Entä jos en anna niitä takaisin ?" Evelyn kysyi yhä viekas ilme kasvoillaan, kumartuen hieman toisen suuntaan.
Westmount Fred oli miehen nimi ja Evelyn ei tiennyt likaisista jauhoista mitään. Jaa ei toinen puheidens mukaan ollut lainkaan lain suojaton ? Tai ei ainakaan pahimmasta päästä.
Sitten tulikin jo tytön vuoro esittäytyä.
"Evelyn Poison, ja pidän mielelläni luurankoni kaapissa. Noin mukava mies tuskin tahtoo kuulla miten tuhma voi tyttö olla." Evelyn sanoi, ei hän mitään erityisempiä varkauksia ollut tehnyt, mitä nyt ollut kunnon ryöstöissä mukana, mutta ei mitään sen vakavampaa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 03 Heinä 2011, 11:25

Fred

"Voi, vastaushan on kovin yksinkertainen", Fred vastasi maireasti ja laski eteen ojennetun kätensä. "Sitten minä otan ne takaisin."
Nainen esittäytyi Evelyn Poisoniksi eikä mies voinut olla virnistämättä tämän sukunimelle. Mikähän teki sitten mokomasta niin myrkyllisen? No, oli miten oli.
"Aivan kuten haluat", Fred totesi leppoisasti ja heilautti käsiään, kun Evelyn ei halunnut paljastaa liikoja teoistaan. Mitä luultavimmin mitään tekoja ei siis ollut, mutta Fred ei maininnut siitä naiselle. Pahoittaisi vain mielensä, pistäisi "tappelun" pystyyn ja katkaisisi kyntensä. Siitä se parku vasta alkaisikin. Vaikkakaan Evelyn ei näyttänyt ihan sellaiselta mimmiltä, jota huolettaisivat kynnet ja muut pinnalliset asiat. Fred mittaili tätä vielä katseellaan jonkinverran ja tarkasteli samalla mahdollista piilopaikkaa rahoilleen. Kenties saappaanvarsi? Ei nainen kyllä kumartunut juostessaan. Rahojen täytyi olla paidan tai housujen seassa.
"Mutta nyt, koska et lähtenyt karkuun vaan jäit siihen höpöttämään... Mitä sinä haluat?"
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 03 Heinä 2011, 14:48

Evelyn

Oivoi, mies siis aikoisi ottaa rahat takaisin. Evelyn kävi kovaa tappelua päänsä sisällä, ei hän tahtoisi antaa rahoja takaisin, mutta ei hän ehkä tahtoisi miehenkään niitä itse tonkivan. Sitten mies esittikin jo hyvin kinkkisen kysymyksen, mitä Evelyn oikein halusi ? Miksi hän oli jäänyt juttelemaan ? Evelyn ei oikeastaan itsekkään tiennyt, mutta vastata hän osasi. "Hm, Kun noin komea mies pyytää pysähtymään niin pakkokai se on totella." Tyttö sanoi jatkaen sitten. "Olet ensimmäinen joka pysyy näinkin pitkään perässä" Eihän se totta ollut, mutta Fred oli ensimmäinen joka oli noin nopeasti katolle kiivennyt. "Mielenkiintoni heräsi, tahdoin nähdä mitä olet miehiäsi." Tyttö sanoi vielä, sukaisten otsatukkaansa sivummalle. Osittain Eve olisi tahtonut lähteä juoksemaan Frediä karkuun nähdäkseen pysyisikö mies perässä ja kauan tuo jaksaisi seurata, mutta toisaalta hän tahtoi jäädä tähän vaihtamaan sanoja toisen kanssa. Sitten kun mies kyllästyy rupattelemaan ja vaati rahansa takaisin niin silloin nähdään kumpi meistä on nopeampi. Evelyn mietiskeli mielessään, olisi odotettava sopivaa hetkeä lähteä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 10 Heinä 2011, 21:23

Fred

Nainen lateli vaikka minkälaisia selityksiä, ja Fred tyytyi katsomaan tätä sarkastisesti.
"Minua eivät mitkään imartelut hetkauta, säästä ne pyövelille", tokaisi mies ja kuunteli loppuun. Kieltämättä oli mukavaa että hänen ponnistelujaan arvostettiin tämänkin verran. Oikein oltiin pysähdytty odottamaan tähän hikisenpaahtavaan helteeseen ja juteltu rupattelemaan. Voi mikä ilo ja autuus, oikea kunnia, ihminen ajatteli mielessään. Ärsyttävän nihkeä hiki tuntui jo kastelleen hänen selkänsä, kainalonsa ja polvitaipeensa. Fred leyhytteli naamaansa pari kertaa naisellisesti ja väänsi suupielensä alas pieneen suppuun.
"Hieman lämmin sää, sanoisin", Fred totesi nuivasti ja lopetti leyhyttelyn.
"Onko meillä paljonkin aikaa näille kakkukahveille vai saanko rahani tänään? Ryöstösi oli niin säälittävä muutenkin, että voisin melkein itkeä", hän totesi vielä kuin olisi keskustellut edelleen säästä ja raapi hiuksiaan katsellen muualle.
"Sen vuoksi olisi oikeudellista että saisin rahani nyt."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2574
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 10 Heinä 2011, 21:35

Evelyn

Noniin, tulihan se sieltä. Mies alkoi puhua jo alentavasti Eveä kohtaan joka ei siitä oikein riemastunut. Vai oli ryöstöni säälittävä. Tyttö mietti laittaen sitten samalla mitalla, tai ehkä vähän isommallakin takaisin.
"Sori poju, ei tulla pyövelin kans oikein juttuun." Evelyn naurahti alentavan sävyn kera.
Evelyn otti askeleen taaemmas kääntyen samalla kokonaan ympäri.
"Mietitään asiaa jos saat mut kiinni !" Evelyn huikkasi vielä olkansa yli ja lähti sitten juoksemaan. Muutamia lankkuja piti varoa, mutta pikkuhiljaa katto näytti muuttuvan vankemmaksi. Tyttö osasi juosta kevein askelin, häntä ei kuullut ei talossa, eikä kadulla. Hieman korkeampi rakennus näkyi edessä ja vaikutti siltä että sen takana olisi vilahtanut hieman matalampia rakennuksia. Neito lisäsi vauhtia nousten ketterästi katolle, jatkaen siitä melkein heti alemmas.
Kitty
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron