Kirjoittaja Templer » 09 Elo 2011, 13:58
Frederic
Fred tajusi liian myöhään, että mies oli survaissut veitsensä kohti Fredin kylkeä. Se kipu... se kipu joka levisi jokaiseen ruumiin kolkkaan kun Fred kaatui iskun voimasta märkään maahan. Tuntui kuin kylki olisi ollut tulessa ja Fred piteli kättään kyljessään. Pari sekuntia kului hyvin pitkään... Hän tunsi haavan, hän tunsi kivun, hän tunsi maan, tuntui, ettei hän muuta tehnytkään vain tunsi. Hän ei nähnyt (johtui hyvinkin varmasti siitä, että hänen silmänsä olivat kiinni), hän ei haistanut, hän ei maistanut mitään. Hän ei myöskään kuullut mitään, vain kohinaa, hänen mielensä oli asettunut vain tuntemaan tuon kivun. Lopulta Fredin kuulo palasi, hän kuuli naisen kiljuvan, miehen nauravan, ihmisten huokailut. Hän myös maistoi... rautaisen veren suussaan. Fred avasi suunsa äänettömään huutoon ja hän jännitti jokaisen lihaksensa uuden iskun varalle. Fred ei tiennyt mitä tehdä, hän oli mielessään hyvinkin valpas ja valmis nousuun, mutta ruumiillisesti hän oli aivan liian rasittunut. Hän tahtoi vain maata ja odottaa hidasta kuolemaansa, se tuntui helpoimmalta tieltä päästä pois. Haava oli syvä, ei tappava, mutta jos Fred makaisisi tässä pari päivää, hän lopulta vuotaisi kuiviin tai ainakin kuolisi nälkään. Kuolema tulisi kuitenkin, se tuntui helpolta tavalta mennä.